maanantai 26. lokakuuta 2015

Helsingin kirjamessut 2015

Tämän vuoden ja elämäni 15. kirjamessut on nähty ja koettu. Olin onnekas ja pääsin messuille joka päivä - kerron kirjoituksessa, missä ohjelmissa kävin ja millaisissa tunnelmissa messuilin. Otin myös kuvia paikan päällä. Minulla oli käytössäni vain puhelimeni kamera, joten pyydän anteeksi kuvien melko huonoa laatua.

Messupäivä 1

Torstaina keskityin enemmän paikkojen kiertelyyn. Kävin ensin antikvariaattipuolen läpi ja jatkoin sieltä kustantamoiden sekä kirjakauppojen osastoille. Kuuntelin myös kolme ohjelmaa päivän aikana. Ensimmäisenä oli vuorossa Mika Waltari-lavalla Varjoja menneisyydessä - historiallinen kauhu. Aiheesta keskustelemassa olivat Samuli Antila, Marko Hautala sekä Tiina Raevaara. Vaikken lue erityisemmin kauhua, keskustelu historiasta kauhukirjallisuuden puitteina oli mielenkiintoinen.

Myöhemmin iltapäivällä kävin katsomassa Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin-kirjan toimittajien haastattelun. Kirjan ovat koonneet Erkki Korhonen, Anna Krohn, Lasse Lehtinen sekä Janne Virkkunen, joka on Jean Sibeliuksen tyttärenpojan poika. Olen ollut klassisen musiikin ja Sibeliuksen ystävä jo pienestä saakka - oli mukavaa kuulla tarinoita Suomen tunnetuimmasta säveltäjästä myös ihmiseltä, joka on ollut hänen kanssaan oikeasti tekemisissä. Myös Erkki Korhosen tarjoamat näytteet säveltäjämestarin tuotannosta olivat nautittava lisä.





Jatkoin ohjelman jälkeen kiertelemistä. Katsottuani messulehteä uudemman kerran huomasin, että Sibelius-lukion oppilaat pitäisivät konsertin. Olen itse kyseisen koulun alumni, joten pakkohan minun oli mennä katsomaan, mitä kaikkea nykyiset oppilaat esittivät Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlan kunniaksi.

Konsertissa esiintyivät Sibelius-lukion kamarikuoro, jousikvartetto sekä yksi tanssija (hänen nimeään ei mainittu). Esitykset olivat nautittavia ja erityisen nostalginen oli jousikvarteton esittämä Andante festivo - olen soittanut aikoinaan viulua jousiorkesterissa, joka esitti kappaleen hyvin usein. Mielenkiintoisin esitys oli kuitenkin kamarikuorolaisten ja soolotanssijan yhteisesitys, jossa tulkittiin Kullervo-runoelmaa. En ole koskaan aiemmin nähnyt steppaavaa Kalevalan hahmoa - vähiten olisin osannut odottaa sellaista Kullervosta. Mutta kokonaisuus oli toimiva ja nautin esityksestä kovasti.

Messupäivä 2

Perjantaina yhdistyivät ohjelmat sekä kiertely. Minussa herätti selkeästi eniten kiinnostusta naisiin liittyvät kirjat, sillä kävin kuuntelemassa Naisten aika-unelma sivistyksestä sekä Agenttikoulun naiset - lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä-kirjojen tekijöiden haastattelut. On mukavaa huomata, että naiset toimijoina eri aikakausina kiinnostavat kirjoittajia yhä enemmän.

Matti Kosonen ja Heidi Ruotsalainen kertomassa lottien
salaisista tehtävistä jatkosodan aikana.

Löysin itseni kuuntelemassa myös Historian viettelyksestä. Keskustelussa mukana olleiden kirjailijoiden teokset vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta haastateltavien vastaukset olivat ylipitkiä eikä ohjelman aiheeseen edes päästy, kun aika oli jo loppu. Olisin kaivannut enemmän keskustelua aikakauden merkityksestä kirjailijoiden teoksiin. Onneksi viimeinen ohjelma, jossa kävin sinä päivän, oli mielenkiintoinen. Satu Kaski ja Vesa Nevalainen ovat kirjoittaneet kirjan Ikävät ihmiset - kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa. Haastattelussa mainitut esimerkit eivät olleet keltaisen lehdistön sensaationhakuisten juttujen tasoa, vaan siinä tarjottiin varteenotettavia vinkkejä hankalampien persoonien kanssa pärjäämiseen. Kaiken kukkuraksi kaikki meistä ovat enemmän tai vähemmän hankalia - kohtuus kaikessa on osuva sanonta tähänkin tilanteeseen. Loppupäivän kiertelin läpi paikkkoja ja pyörähdin myös ruokamessuilla.

Messupäivä 3

Lauantaina olin messuohjelman suurkuluttaja. Suuri ihmismassa ei minua haitannut, vaan kahlasin tieni läpi ohjelmasta toiseen. Kaiketi olen myös tottunut vuosien varrella ihmisvilinään, sillä se ei herätä minussa minkäänlaisia ahdistuksen tunteita. Kävin katsomassa yhden Dekkarilauantai-ohjelman, jossa Virpi Hämeen-Anttila, Mikko Porvali, Timo Sandberg ja Timo Saarto keskustelivat ajankuvan vaikutuksesta rikoskirjoihinsa. En ole lukenut heistä yhdenkään tuotantoa, mutta ohjelman aikana alkoi tehdä mieli tutustua heidän kirjoihinsa.

Sakari Ylivuori (oik.) haastateltavana.
Katsastin myös lisää Sibelius-aiheista ohjelmaa, kun kuoronjohtaja ja tutkija Sakari Ylivuori selosti kuuntelijoille kansallissäveltäjämme työskentelytavoista. Sain uutta tietoa muun muassa siitä, millaiset tilaukset Sibelius otti vastaan ja millaisista hän kieltäytyi.

Lauri Meri kuvailemassa Jussi Jurkan elämänvaiheita.
Minulla on salainen pahe nimeltään vanhat suomi-filmit. En saa kovinkaan usein mahdollisuutta keskustella niistä, sillä olen melko yksin kiinnostuksen kohteeni kanssa. Yllätyin suuresti saadessani tietää, että näyttelijä Jussi Jurkasta on kirjoitettu elämäkerta, jota kaiken kukkuraksi esitellään kirjamessuilla. Pakkohan sitä oli mennä kuuntelemaan - minua hiukan hymyilytti mennessäni istumaan, sillä lisäkseni paikalla oli käytännössä vain harmaahapsisia ihmisiä. Merin, elämäkerran kirjoittajan, haastattelu oli kuitenkin sen verran antoisa, että unohdin pian olevani yleisön kuopus.

Minusta on pikkuhiljaa kehkeytynyt Antti Holma-fani. Olen lukenut useammasta blogista arvosteluita hänen teoksestaan Kauheimmat runot ja päätynyt siihen tulokseen, että kirja kiinnostaa minua. Koska Holma on nykyisin suuri nimi, menin jo kuuntelemaan Kirjakahvilan aikaisemman ohjelman varmistaakseni itselleni istumapaikan. Sain vihdoinkin kunnollisen käsityksen siitä, mitä selkokirjat oikein ovat ja miten niitä tehdään. Kiinnostavan ohjelman lisäksi taktikointipäätökseni osoittautui oikeaksi, sillä Holmaa tuli kuuntelemaan niin paljon ihmisiä, että käytävät alkoivat täyttyä seisovista ihmisistä. Antti Holma kertoi kirjansa tekoprosessista ja luki runonäytteitä, joiden takia nauroin kyyneleet silmissä. Kieltämättä hieno lopetus kolmannelle messupäivälle.

Täydellinen ajoitus kuvan ottamiselle - ei hyvää päivää! :D

Messupäivä 4

Olin suunnitellut etukäteen käyväni sunnuntaina aika monessakin ohjelmassa, mutten jaksanut toteuttaa alustavaa aikatauluani, sillä antikvariaattipuolen tarkempi koluaminen ja ystävän kanssa juttelu veivät voiton. Maltoin kuitenkin käydä kuuntelemassa keskustelua Jean Sibeliuksen päiväkirjoista, Marion Rungin haastattelun sekä vinkkejä siitä, mitä kaikkea voi tehdä hopealusikoista. 

Fabian Dahlström on koonnut Sibeliuksen
päiväkirjat yksiin kansiin.
Kaikki ohjelmat olivat mielenkiintoisia, vaikka Rungia menin kuuntelemaan vain siksi, että iltapäivällä messuille tulleet vanhempani halusivat nähdä haastattelun. Kiinnostavinta oli kuitenkin Fabian Dahlströmin selostukset Sibeliuksen päiväkirjoista. Säveltäjä kirjoitti päiväkirjoja äidinkielellään eli ruotsiksi, mutta tänä vuonna ne on suomennettu. Olen siitä iloinen, sillä en ole varma, riittääkö ruotsin kielen taitoni vanhojen päiväkirjojen tulkitsemiseen.

Marion Rung keskustelemassa elämäkerrastaan.

Hopealusikoiden uusistä käyttömahdollisuuksista kertova kirja itsessään kiehtoo, mutta kirjan tekijöiden ja haastattelijan keskustelu oli melko vaisua. Haastattelusta sai kuitenkin jonkinlaisen kuvan siitä, millaisia tarvikkeita tarvitaan ja millaiset lusikat soveltuvat esimerkiksi koruaskarteluun.

Anu Lahti ja Arja Aalto-Viittala antamassa
vinkkejä hopealusikoiden työstämiseen.

Jalat ja kädet olivat messuilun jälkeen velliä, mutten kadu mitään. Mukaan tarttui myös vaatimattomat 20 kirjaa täyttämään hyllyjäni. Sain signeerauksen kirjoihin, joiden tekijät olivat messuvieraina. Sydäntäni lämmitti myös, kun sain mahdollisuuden keskustella sekä Lauri Merin että Antti Holman kanssa - ei sitä joka päivä pääse keskustelemaan Jussi Jurkasta tai saa selville, että myös runokirjan kirjoittaja on enemmän yksittäisistä runoista nautiskelija kuin runouden laaja-alainen suurkuluttaja. Väsynyt, mutta onnellinen messuilija kuittaa ja alkaa laskea päiviä ensi vuoden messuihin!

Kollaasi hauskoista asioista, joita bongasin messuilla.

Kirjoituksesta tuli melko pitkä, mutta halusin sisällyttää kokemukseni kokonaisvaltaisesti mukaan. Tahtoisin myös kertoa, että olin messuilla yksityishenkilönä, en bloggaajana. Kirjoitan Helsingin kirjamessuista, koska ne ovat olleet ensimmäisestä järjestämiskerrastaan saakka minulle tärkeä tapahtuma ja vuoden kohokohta. Kukaan ei ole pyytänyt minua tekemään tätä blogikirjoitusta. Kyseessä on vain kertomus lukutoukan kokemuksista tämän vuoden messuilla.

Tämän vuoden kirjasaalis. Mukaan tarttui myös
suloinen tanssiva Groot-figuuri.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Suuntana Helsingin kirjamessut 2015

On taas se aika vuodesta: Helsingin kirjamessut alkavat huomenna! Kirjamessut ovat minulle jokavuotinen perinne - olen käynyt messuilla niiden ensimmäisestä järjestämiskerrasta eli vuodesta 2001 lähtien. Muistan vieläkin, miten haltioissani olin, kun saavuin Helsingin messukeskukseen perheeni kanssa ensimmäisen kerran.

Kiertelen ja koluan paikat tavalliseen tapaan. Lisäksi käyn kuuntelemassa muutamia ohjelmia. Suunnitelmani saattavat muuttua fiiliksen mukaan, mutta alustavasti olen ajatellut mennä huomenna katsomaan seuraavia ohjelmia:

Varjoja menneisyydessä - historiallinen kauhu 11:30 Mika Waltari

Nuori mieli hajalla: Mitä nuorille kuuluu nyt? 12:00 Louhi

Kaiken takana on salaliitto - tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan 12:30 Kirjakahvila

Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin 13:00 Sibelius

Päivittelen messukuulumisia sunnuntaina tai viimeistään maanantaina - kerron silloin, missä ohjelmissa eri päivien aikana loppujen lopuksi kävin ja miten paljon mukaan tarttui kirjasaalista. Kaikille, jotka olette messuille tulossa, pitäkää hauskaa! Minä ainakin pidän!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Scott Snyder: Batman - Kuolema kulkee perheessä

©Hande
Scott Snyder: Batman - Kuolema kulkee perheessä
DC Comics/Egmont Kustannus 2014

"Pelastan sinut niin sanotuilta apureiltasi. He tekevät sinusta hitaan. Ja heikon. Poistan yhtälöstä heistä jokaisen... Yksitellen... Jotta koet uudelleensyntymän siksi soturiksi, jonka Gotham ansaitsee!"

Ilta on pimentynyt. Sytytän kynttilöitä olohuoneeseen, keitän kaakaota ja käyn sohvalle istumaan käsissäni ainoa kirja, joka on saanut minut todellakin pelkäämään. Reilu vuosi sitten luin teoksen ensimmäistä kertaa - muistan, miten lukemisen jälkeen hirvitti kulkea kotona pimeän aikaan. Vaikka tiedän, mitä on tulossa, pieni kylmän väristys kulkee selkäpiitäni pitkin, kun vilkaisen kirjan kantta. Jännittyneenä avaan sarjakuvaromaanin ja alan lukea...

Gothamin kaupungin asukkaat ovat saaneet huokaista helpotuksesta, sillä Jokeri on kadonnut reilu vuosi sitten jäljettömiin jättäen jälkeensä kasvonsa - kirjaimellisesti. Vapauden aika on kuitenkin ohi, sillä nyt Jokeri on palannut, valmiina iskemään Batmanin kimppuun. Tällä kertaa Rikosten klovniprinssi ei aio tehdä sitä suorasti, vaan on päättänyt raivata esteet hänen ja Yön ritarin väliltä: Batmanin ystävät ja liittolaiset.

Sarjakuvan juoni etenee niin, että jännitys lisääntyy koko ajan, mutta lukija pysyy Batmanin tavoin pimennossa Jokerin aikeista, kunnes narri päättää toteuttaa ne. Tarina on minulle entuudestaan tuttu, mutta silti jokaisen uuden käänteen kohdalla suustani lipsahti tukahdutettu, järkyttynyt huudahdus. Mitä enemmän käänsin sivuja, sitä pahemmin niskakarvat nousivat pystyyn. Jokeri käyttää sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa niin ahdistavalla tavalla, että ajoittain tuntui kuin olisin itse hänen kohteensa. Kuolema kulkee perheessä on kaiken kukkuraksi ensimmäinen lukemani Batman-kertomus, jonka aikana olen pohtinut, onnistuuko viittasankari tällä kertaa pysäyttämään tämän maanisen sarjamurhaajan.

©Hande

Scott Snyder on vienyt Jokerin hahmon aivan uusiin ulottuvuuksiin: hän on entistäkin häikäilemättömämpi ja käyttää aiempaa kieroutuneempia keinoja saavuttaakseen haluamansa. Oloni oli lukemisen aikana erittäin ahdistunut, sillä Jokerin suunnitelmasta ei meinannut saada minkäänlaista otetta ja hänestä tuli koko ajan esiin toistaan karmivampia piirteitä. Tunnelmaa vahvisti Greg Capullon synkkä ja voimakas kuvitus.

Tarinassa käsitellään Batmanin suhdetta ystäviinsä, liittolaisiinsa ja Jokeriin. Mukana ovat aivan kaikki: James Gordon, Alfred Pennyworth, Nightwing, Red Hood, Red Robin, Batgirl sekä Robin. Vaikka he eivät ole poliisipäällikkö Gordonia lukuunottamatta fyysisesti suuressa roolissa, sarjakuvasta on aistittavissa vahva side, joka yhdistää Batmanin suojatteihinsa ja ystäviinsä. Lisäksi on Jokeri - mies, jota Yön ritari vihaa yli kaiken, mutta ymmärtää tätä silti pelottavankin hyvin. Narsistina Jokeri haluaa pitää "leikkitoverinsa" itsellään, joten hän näkee Batsyn kumppanit suurena uhkana. Klovniprinssin mustasukkaisuus on miltei koomista, mutta samalla se tekee hänestä entistäkin vaarallisemman. Samalla tämä kaikki vahvistaa, miten suuri merkitys Batmanin tovereilla on viittasankarille itselleen.

Kuolema kulkee perheessä on hyytävä kirja, jota lukiessa tekee mieli välillä laittaa silmät kiinni, sillä tapahtumia ei kestä katsoa. Toisaalta tarinan imu on niin hypnoottinen, että lukemista on pakko jatkaa. Sarjakuvaromaani tuo erittäin julman, mutta silti niin mielenkiintoisen puolen Jokerista - suosikistani Batmanin viholliskaartista. Teoksen tapahtumat jäävät askarruttamaan mieltä vielä pitkäksi aikaa kirjan sulkemisen jälkeen.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Kello on jo sen verran paljon, että minun on parasta painua pehkuihin. Bat-signal päälle. Batman-figuuri yöpöydälle. Olen turvassa... Vai olenko? Ha. Ha. Ha.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Liebster Award-tunnustus


Suureksi yllätyksekseni huomasin saaneeni Unelmien aika-kirjablogin Katriinalta tunnustushaasteen. Kiitos paljon, olen otettu!

Haasteessa menetellään näin:
  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
  2. Laita palkinto esille blogiisi.
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Vastaukseni:


1. Pidätkö kauhukirjoista?
En ole lukenut kovinkaan monta kauhukirjaa elämäni aikana. Psykologiset trillerit ovat lähempänä sydäntäni kuin varsinaiset kauhukirjat, mutten myöskään inhoa niitä. Mieltymykseni riippuu ihan kirjasta - enemmän on tosin tullut luettua klassisia kauhuteoksia, muun muassa Bram Stokerin Dracula ja Mary Shelleyn Frankenstein.

2. Mikä on paras kauhukirja ja miksi?
Tähän on vaikea vastata, sillä olen lukenut melko vähän kauhukirjallisuutta. Nostaisin esille kuitenkin Patrick Süskindin teoksen Parfyymi - erään murhaajan tarina. Kertomus on omalaatuinen, kiehtova ja monisyinen. Siinä on myös kovasti kaipaamaani psykologista otetta: päähenkilö Grenouille herättää mielenkiinnon ja kirjaa lukiessa syntyy suuri halu oppia ymmärtämään häntä.
Pidin kovasti myös Anne Ricen Veren vangit-kirjasta. Ensinnäkin, siinä on vampyyreja ja toiseksi, ne vampyyrit ovat vanhan koulukunnan vampyyreja - eivät Meyerin Houkutus-sarjan otuksia, joiden muutoksia perinteiseen ei edes selitetä millään tavalla. Ricen kirjoittamat henkilöhahmot ovat kiehtovia - ah, Lestat, sinä ärsyttävän hurmaava kusipää... ♥

3. Millaisista kauhuolennoista tykkäät lukea (esim. vampyyrit, kummitukset, zombiet, noidat, ihmissudet)?
VAMPYYRIT! Vampyyreissa on salaperäisyyttä ja eleganssia, joka vetää minua puoleensa kuin hunaja kärpästä. Pystyn myös samastumaan vahvasti siihen yksinäisyyden stigmaan, johon vampyyrit monesti liitetään. Noidat, ihmissudet ja kummitukset ovat myös ihan mukava vaihtoehto, mutta vampyyrit ovat ehdottomia suosikkejani.

4. Mitä Halloween-aiheisia kirjoja suosittelisit muille?
Tähän en pysty vastaamaan, pahoin pelkään. En ole lukenut yhtäkään kirjaa, jossa Halloweenilla olisi suurta roolia - no, Harry Potter ja viisasten kivi-romaanissa sentään mainitaan Halloween, mutta sitä ei taideta hakea tällä kysymyksellä. Voin suositella kirjaa silti!

5. Mikä on paras paikka ja hetki lukea kauhukirjoja?
Illan jo hämärtyessä, sohvalla kynttilöiden valaistessa huonetta. Kissa sylissä tuo helpotusta jännittäviin tilanteisiin. Kuppi kuumaa, esimerkiksi teetä tai kaakaota olisi täydellinen lisä.

6. Mikä kirja on saanut sinut oikeasti pelkäämään?
Hmm... Tämä on vaikea... Romaanit saavat yleensä korkeintaan niskakarvani pystyyn jännityksestä, mutten ole varsinaisesti pelännyt niitä. Tosin sarjakuvamaailmasta Scott Snyderin Batman: Kuolema kulkee perheessä sekä siihen liittyvä Batgirl-aiheinen tie-up-tarina saivat minut toden totta pelkäämään. Hetken aikaa minun oli pakko vakuutella itselleni, ettei Jokeri voi pompata minkään nurkan takaa kimppuuni.

7. Kuunteletko tunnelmaa luovaa musiikkia lukiessasi kirjoja?
Musiikki on yhtä lähellä sydäntäni kuin lukeminen - kuuntelen musiikkia melkein koko ajan. Teen sen yleensä huomaamattani, mutta monesti lukiessani jään kuuntelemaan yhtä tai useampaa kappaletta, jotka jotenkin sopivat lukemaani teokseen. Esimerkiksi tällä hetkellä luen Pariisin Notre-Damea ja hups, pian kuuntelin kappaleita sekä Disneyn Notre Damen kellonsoittajasta että Notre-Dame de Paris-musikaalista.

8. Luetko kirjoja aina parhaillaan kuluvaan vuodenaikaan tai juhlapyhään liittyen?
En tosiaankaan. Valitsen kirjan aina fiiliksen mukaan, ja silloin keskityn juoneen. Teoksen tapahtuma-aika on minulle sivuseikka. Poikkeuksena ovat ne hetket, jolloin minua kiinnostaa tietty aikakausi, esimerkiksi 1800-luku tai toinen maailmansota.

9. Mikä kirjoihin liittyvä asia kauhistuttaa sinua eniten?
Tulkitsin kysymyksen nyt kirjaimellisesti, joten vastaukseni on sen mukainen: minua hirvittävät hiirenkorvat ja merkinnät kirjojen sivuilla. Mutta kaikista eniten kauhistuttaa kirjan sivujen väliin läntätty purkka!

10. Juhlitko riehakasta Halloweenia vai rauhoitutko pyhäinpäivänä vai kumpaakin vai ei kumpaakaan?
Todennäköisesti vietän rauhallisen päivän kotona, kenties pelaan Batman-pelejä ja luen kirjoja tai sarjakuvia tai molempia. Joskus olen käynyt perheen kanssa pyhäinpäivänä sukulaisten haudoilla, mutta tuskin teemme niin tänä vuonna. En ole muutenkaan mikään bailaaja-ihminen, joten jätän riehakkaan Halloweenin vieton muiden tehtäväksi.

11. Minkä aihealueen kirjoja luet yleensä eniten?
En oikein osaa sanoa, onko minulla tiettyä aihealuetta, jonka kirjoja suurkulutan. No, historiallisia romaaneja luen paljon. Myös sellaiset kirjat, joissa pääsee tutustumaan hahmojen mielenmaisemiin, ovat sellaisia, joita helposti nappaan luettavakseni.


Moni kysymyksistä vaati aika paljon miettimistä, mutta sitten innostuinkin selittämään ummet ja lammet. Toivottavasti en pitkästytä jorinoillani. :D

************

Tunnustuksen minulta saavat:


Bloginne ovat mielenkiintoisia ja pidän niitä tunnustuksen arvoisina! Toivottavasti tämä kunnianosoitus ilahduttaa eikä kysymyksiin vastaaminen aiheuta liian suurta päänvaivaa.

Kysymykseni teille:

1. Onko joku kirja ollut sinulle pelastusrengas jossakin vaikeassa elämäntilanteessa?
2. Luettiinko sinulle iltasatuja lapsena?
3. Luetko enemmän uutuuksia vai vanhoja kirjoja?
4. Jos olet menossa katsomaan kirjaan perustuvaa elokuvaa, luetko kirjan ensin?
5. Kiinnytkö kirjallisuuden hahmoihin, jotka tuppaavat kuolemaan tarinan aikana? 
6. Kerro kolme hahmoa, joiden kanssa haluaisit ystävystyä, jos he olisivat tosielämän henkilöitä.
7. Luetko näytelmäkirjallisuutta?
8. Pidätkö kirjojen tuoksusta? 
9. Valitse: "perinteinen", sähköinen vai äänikirja? Perustele.
10. Luetko kirjat mieluummin niiden alkuperäiskielellä vai valitsetko useammin käännöksen?
11. Jos kirjoittaisit itse kirjan, minkä genren valitsisit?

lauantai 17. lokakuuta 2015

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa

©Hande
Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
WSOY 1995

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa silmänsä vain kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirttti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

Sain vihdoinkin aikaiseksi lukea elämäni toisen Christien. Kymmenen pientä neekeripoikaa - nykyisin käytetään nimeä Eikä yksikään pelastunut - on kiinnostanut minua vuosikausia, joten päätin valita sen lukuhaasteen dekkariksi.

Kymmenen pientä neekeripoikaa on suljetun paikan murhamysteeri, joka rakentuu vanhan lastenlorun ympärille. Tuntematon pariskunta on kutsunut kahdeksan vierasta huvilaansa Neekerisaarelle. Isäntäväki ei ole vieraiden saapuessa paikalla - kutsuttujen lisäksi saarella on vain kaksi palvelusväkeen kuuluvaa henkilöä. Jokaisen vieraan huoneessa on esillä yllä näkyvä loru, joka alkaa käydä toteen, kun saarella oleskelevia alkaa kuolla yksi kerrallaan värssyn mukaisilla tavoilla. Saari on muusta maailmasta täysin eristyksissä, joten murhaajan on oltava joku vieraista - mutta kuka hän on?

Christien teos on kertakaikkisen nerokas: epäonnisista neekeripojista kertovan lorun käyttäminen murhan raameina kiehtoo ja saa mielikuvituksen liikkeelle. Sherlock Holmes-tarinat lukeneena pyrin käyttämään herra Holmesin menetelmiä saadakseni syyllisen selville. Onnistuinkin päättelemään murhaajan henkilöllisyyden kirjan puolessavälissä, mutta dekkarin kuningattaren kirjoitustyyli piti minut loppuun asti varpaillani.

Kenties syyllisen selvittämistä enemmän minua kiinnostavat dekkareissa tekijän motiivi sekä suunnitelma kokonaisuudessaan. Sen lisäksi, etten uskaltanut pistää päätäni pantiksi epäiltyni suhteen, pohdin jatkuvasti murhaajan mahdollisia toimintakeinoja. Kääntelin sivuja niskakarvat pystyssä ja valvoin myöhään saadakseni romaanin päätökseen. Oloni oli voitonriemuinen, kun tajusin olleeni oikeassa.

Kymmenen pientä neekeripoikaa on taitavasti rakennettu, hyytävä mysteeri, joka vie tyystin mennessään. Vaikka arvoituksen kaikki solmut aukeavat kirjan lopussa, minua mietityttää silti yksi asia: miksi ihmeessä todella moni vanhan ajan lastenloru on niin karmiva?

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Olen mukana Agatha Christie-lukuhaasteessa kirjailijan syntymästä kuluneiden 125 vuoden kunniaksi.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Daniel Rydén: Maailmassa on virhe - 101 historiallista kömmähdystä

©Hande
Ovelaa - onko kannen virhe 
kömmähdys vai tahallista?
Daniel Rydén: Maailmassa on virhe - 101 historiallista kömmähdystä
Atena 2015
"Viisas oppii enemmän tyhmältä kuin tyhmä viisaalta. Viisas näet ottaa opikseen tyhmän virheistä, mutta tyhmä ei opi mitään viisaan onnistumisista." 
Cato vanhempi (234-149 eaa.)
En voi korostaa tarpeeksi, miten rakastan alennusmyyntejä. Lukuisat kerrat olen tehnyt niissä hyviä löytöjä, enkä joutunut pettymään alelaarien äärellä parisen viikkoa sitten. Tämän kirjan nimi ja kansikuva olivat niin houkuttelevat, että päätin tutkia sitä lähemmin. Luettuani takakannen olin myyty - historian ystävänä sekä virheiden merkitysten pohtijana teos sopi minulle kuin nakutettu.

Maailmassa on virhe lunasti odotukseni täysin: sain lukea mielenkiintoisia selontekoja ihmiskunnan historian varrella tapahtuneista kömmähdyksistä. Virhevalikoima on monipuolinen, sillä kirja sisälsi pienen ja suuren mittakaavan erehdyksiä, joiden vaikutukset vaihtelevat negatiivisesta positiiviseen. Mukana on myös täysin fiktiivisiä virheitä, erittäin kiehtovia nekin.

Historia on ollut aina yksi suurimmista mielenkiinnon kohteistani, joten tiesin monet kirjan tapauksista jo entuudestaan - sain monista tutuista tapauksista kuitenkin kiinnostavaa lisätietoa. Teos sisälsi myös sellaisia munauksia, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Selostukset olivat mukavan ytimekkäitä ja hauskalla tavalla kirjoitettuja. En ole perehtynyt Rydénin muuhun tuotantoon, mutta teksti vaikutti hyvin tutulta. Aloin aavistella syyn olevan käännöksessä ja kappas, suomentaja on Panu Väänänen, sama mies, joka on kääntänyt Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin-kirjan.

Viihdyin teoksen parissa erinomaisesti ja sain lisää käyttökelpoista materiaalia aivojeni trivia-varastoon. Vanha sanonta kuuluu "oppia ikä kaikki" ja Maailmassa on virhe on erittäin opettavainen. Lukemisen aikana tajuaa, miten katastrofaalisia seurauksia joillakin erehdyksillä on. Toisaalta huomaa, miten moni suuri keksintö on syntynyt aivan vahingossa.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

tiistai 13. lokakuuta 2015

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

©Hande
Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Otava 1998

"Paljon vaikeampaa on voittaa kurtisaanin todellinen rakkaus. Heidän ruumiinsa on kuluttanut heidän sieluaan, aistit ovat polttaneet sydäntä, irstailu on panssaroinut heidän tunteensa. He ovat aikoja sitten oppineet ulkoa sanat, joita mies heille sanoo, he tuntevat keinot joita hän käyttää, ja sitä rakkautta jota he herättävät he ovat pitäneet kaupan. He rakastavat ammattimaisesti, eivät hurmaantuneesti. Heidän laskelmansa varjelevat heitä paremmin kuin äiti ja luostari neitsyttä; ja kaiken lisäksi he ovat keksineet sanan 'oikku' nimitykseksi sille rakkaudelle, johon ei liity kaupantekoa ja johon he silloin tällöin antautuvat saadakseen lepoa, puolustaakseen itseään omissa silmissään tai lohduttautuakseen. Silloin he ovat samanlaisia kuin koronkiskurit, jotka nylkevät tuhansia ihmisiä ja luulevat hyvittävänsä kaiken lainaamalla kuittia ja korkoa vaatimatta jonakin päivänä kaksikymmentä frangia jollekulle köyhälle pirulle, joka on nälkään kuolemaisillaan."
Ei taida olla ketään, joka ei tietäisi Kamelianaisen tarinaa: siitä on tehty näytelmiä, elokuvia sekä ooppera. Kaiken kukkuraksi tämä traaginen rakkaustarina on ainakin Dumas nuoremman omien sanojen mukaan totta - kuolemattoman kertomuksen ainekset ovat siis kasassa. Olen nähnyt Moulin Rougen sekä Verdin La Traviata-oopperan, mutta kaiken aloittanut klassikko on saanut pysyä tähän asti vanhempieni kirjahyllyssä, vaikka se on minua kiinnostanut. Sain oivan tilaisuuden lukea Kamelianaisen, koska tarvitsin lukuhaastetta varten jossain päin maailmaa kielletyn kirjan - Dumas nuoremman merkkiteos täytti kriteerin erinomaisesti, sillä se on ollut kielletty historiansa aikana neljässä eri maassa.

Varmuuden vuoksi selitän juonta lyhyesti: kirja kertoo Armandista, joka rakastuu kurtisaani Margueriteen. Vastoin kaikkia odotuksia Armand saa tunteilleen vastakaikua, mutta nuorta miestä vaivaa koko ajan epävarmuus mielitiettynsä tunteiden vilpittömyydestä. Jo aivan ensimmäisillä sivuilla paljastetaan, ettei tarina pääty onnellisesti. Kamelianaisen luki helposti ja nopeasti, mutta se ei saanut sydäntäni pamppailemaan hurjasti tai herättänyt minussa suuria tunnekuohuja. Pidin siitä huolimatta Dumas'n kirjoitustavasta niin paljon, että ahmaisin kirjan pian loppuun.

Romaani on täynnä mielenkiintoista pohdintaa ihmisistä ja heidän asenteistaan. Ajoittain teoksessa on jopa feministisiä piirteitä: vaikka tarinan päähenkilö Armand joutuu usein mustasukkaisuuden valtaan, hän myös puolustaa kurtisaaneja yleensä sekä rakkaansa Margueriten oikeutta päättää omasta elämästään. Myös Marguerite ja hänen käytöksensä mietityttävät minua: miten hän on etääntynyt elämästään niin paljon, ettei enää välitä kovinkaan paljon siitä, mitä hänelle tapahtuu? Onko kyse jonkinlaisesta suojamuurista? Aiheuttaako prostituutio tällaisen panssarin muodostumisen?

Kamelianainen saa pohtimaan ihmisten suhtautumista elämään, rakkauteen ja toisiin ihmisiin. Vaikka vältyinkin vahvoilta tunnekokemuksilta, se sai minussa aikaan pieniä huokaisuja - elämän kovuus surettaa myös fiktiivisissä teoksissa. Ymmärrän, miksi romaanista on tullut klassikko ja suosittelen sitä klassikoiden sekä romantiikan ystäville.

Arvosana: ✮✮✮✮

maanantai 12. lokakuuta 2015

Seitsemän kuolemansyntiä-kirjahaaste

Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta tällaisen haasteen. Kaiveskeltuani hiukan sain jäljitettyä alkuperäisen haasteen Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja-blogiin. Haaste on sen verran mielenkiintoinen, että päätin vastata siinä esitettyihin kysymyksiin.

1. Ahneus: Mikä on kallein kirjasi? Entä halvin?
Lupaavaa: ensimmäinen kysymys ja pidän sitä hankalana. Olen vannoutunut alennusmyyntien koluaja, enkä mielelläni osta kirjoja aivan heti ilmestymisen jälkeen, koska ne ovat usein hyvinkin kalliita. Olen myös kirjahamsteri, joten en voi mitenkään muistaa kaikkien omistamieni kirjojen hintaa. Yksi kalleimmista taitaa kuitenkin olla Harry Potter - legenda. Halvin... Hmm.. Olen ostanut useampiakin kirjoja vain kahdella eurolla, yleensä antikvariaateista. Yksi näistä teoksista on Patrick Süskindin Parfyymi - erään murhaajan tarina.

2. Viha: Kirjailija, johon viha-rakkaus-suhde?
Kysymykseen olisi paljon helpompi vastata, jos kysyttäisiin kirjailijaa, jota vihaa tai rakastaa. Minulla on todella paljon suosikkikirjailijoita, joten heidän listaamiseensa menisi ikuisuus. Negatiiviset tunteet ovat minulla harvan kirjailijan kohdalla niin vahvat, että voisin puhua vihasta. Tavallaan minulla taitaa olla viha-rakkaus-suhde sir Arthur Conan Doyleen, sillä rakastan Sherlock Holmesia ja haluaisin lukea Doylen muutakin tuotantoa. Kirjailijassa ärsyttää se, että hän tappoi minulle rakkaan hahmon, vaikka herättikin tämän yleisön painostuksesta henkiin. Lisäksi hänen Holmes-tarinansa ovat täynnä huolimattomuus- ja asiavirheitä, jotka sekä huvittavat että turhauttavat.

3. Ylensyönti: Minkä kirjan olet ahminut/lukenut uudestaan ja uudestaan?
Olen ahminut elämäni aikana montakin kirjaa, joista muutamana esimerkkinä Harry Potterit, Nälkäpeli-sarja sekä Parfyymi - erään murhaajan tarina. Useamman kerran olen lukenut ainakin sir Conan Doylen Baskervillen koiran, Markus Zusakin Kirjavarkaan ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan - olen lukenut monta kertaa sekä Tuntemattoman että käsikirjoitusversion Sotaromaani. Jotkut kirjat ovat vain niin ihania, että niihin tarttuu yhä uudestaan ja uudestaan - on mukavaa huomata, miten ne kestävät aikaa.

4. Laiskuus: Minkä kirjan lukemista olet siirtänyt laiskuuden vuoksi?
Minulla meni Bram Stokerin Draculan lukemiseen muistaakseni seitsemän kuukautta - se on toistaiseksi ennätykseni. Tarina oli kiehtova, mutta välillä se tuntui junnaavan paikoillaan enkä jaksanut jatkaa eteenpäin. En tiedä, vaikuttiko kokemukseeni se, että luin teoksen englanniksi. Tällä hetkellä loppuun lukemista on myös useamman kuukauden odottanut Hilary Mantelin Susipalatsi - en osaa sanoa, mikä siinä oli sellaista, että mieleni teki tarttua muihin teoksiin ja sysätä Susipalatsi sivuun. Kyllä minä senkin teoksen jossain vaiheessa luen loppuun, en jätä koskaan kirjaa kesken.

5. Ylpeys: Mistä kirjasta puhut eniten, jotta näyttäisit muiden silmissä fiksummalta?
En pidä tiedoillani leuhkimisesta. Jos puhun jostain kirjasta paljon, se johtuu aidosta innostuksesta - on antoisaa keskustella kirjoista, etenkin jos toinenkin on perehtynyt aiheeseen. Psykologia on kiinnostanut minua aina erityisen paljon, joten monesti keskustelut kirjoista minun kanssani sisältävät paljon psykologista pohdintaa. Kaikista eniten ajatuksia ovat herättäneet minussa viime aikoina Tuntematon sotilas, Flashpoint, Oopperan kummitus sekä monet Batman-sarjakuvat.

6. Himo: Mitä piirrettä pidät kirjan hahmossa viehättävimpänä?
Kauhean vaikea tämäkin... Hyväsydämisyys on tärkeää - en voi sietää ylimielisiä tai narsistisia hahmoja. Myös omalaatuiset, älykkäät persoonat vetoavat minuun. Minulla taitaa olla myös heikko kohta "hönöihin": kiltteihin, vähän höpsöihin hahmoihin, jotka eivät kuitenkaan ole tyhmiä. Ulkonäöllä ei ole merkitystä, vaan luonteella.

7. Kateus: Minkä kirjan haluaisit saada lahjaksi kaikkein eniten?
Öö... Ei minulla oikeastaan ole yhtä tiettyä kirjaa, jonka haluasin saada lahjaksi. Saan nykyisin niin harvoin kirjoja lahjaksi, että ylipäätään sellainen ilahduttaisi. Toisaalta yritän nyt haalia itselleni lisää Batman-sarjakuvaromaaneja, joten olisi mukava saada joku niistä lahjaksi.

torstai 8. lokakuuta 2015

E. W. Barton-Wright: The Sherlock Holmes School of Self-Defense - The Manly Art of Bartitsu as Used against Professor Moriarty

©Hande
E. W. Barton-Wright: The Sherlock Holmes School of Self-Defense - The Manly Art of Bartitsu as Used against Professor Moriarty
Ivy Press 2011

Kun sain aikanaan sir Arthur Conan Doylen viimeisen Sherlock Holmes-novellin päätökseen, sisälleni syntyi pieni tyhjiö. Täyttääkseni sen aloin etsiä muita Holmesiin liittyviä teoksia, kunnes seikkaillessani internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin tähän teokseen. Pieni ääni pääni sisällä vaati minua ostamaan kirjan, ja tein työtä käskettyä.
"I have some knowledge, however, of baritsu, or the Japanese system of wrestling, which has more than once been very useful to me." 
Bartitsu on englantilainen kamppailulaji, jonka kehitti E. W. Barton-Wright (1860-1951) yhdistellen muun muassa jujutsua, nyrkkeilyä ja singlestickiä. Lajista tuli kuuluisa, kun sir Conan Doyle kertoi novellissaan Autio talo Sherlock Holmesin selvinneen kamppailustaan arkkivihollistaan professori Moriartya vastaan bartitsun avulla. Tosin kirjailija kirjoitti lajin nimen väärin (baritsu) ja väitti sitä japanilaiseksi painiksi - Doyle ei ollut kovin huolellinen kirjoittaja. Minulta hän kuitenkin saa kömmähdyksensä anteeksi, koska hän on luonut niin hienoja tarinoita.

Aution talon lukemisesta lähtien olen pohtinut, millainen laji bartitsu tarkalleen ottaen on. Tämä kirja sattui siis silmieni eteen kuin tilauksesta, vaikka luinkin teoksen vuosia sen ostamisen jälkeen. The Manly Art of Bartitsu avaa lajin taustoja sekä opettaa erilaisia liikkeitä ja tekniikoita, joiden avulla selvitä erilaisista "öykkäreiden" aiheuttamista tukalista tilanteista. Mukana on alkuperäisiä, viktoriaanisen ajan havainnekuvia sekä sitaatteja erinäisistä Sherlock Holmes-tarinoista.

Kirja on todella mielenkiintoinen ja vastaa hyvin mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin. Bartitsusta saa hyvän kokonaiskuvan ja teoksessa on monipuolinen valikoima tekniikoita. Lisämakua toivat oppaan kirjoitustyyli sekä kuvitus - tuntui kuin olisin tehnyt aikamatkan 1890- ja 1900-lukujen Englantiin. Nautin erityisen paljon havainnekuvista, jotka vahvistivat teoksen historiallista tunnelmaa.

©Hande
Otteita kirjasta.

The Manly Art of Bartitsu on opettavainen: se perehdyttää kamppailulajin salojen lisäksi viktoriaanisen aikakauden kulttuuriin. Tekstistä huokuu sivistyneen käytöksen arvostus sekä tuolloinen käsitys siitä, miten herrasmiehen on soveliasta toimia. Nykyajan ihmiselle kirja on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän viihdelukemista, sillä bartitsu tuskin soveltuu vahvan aikakausisidonnaisuutensa vuoksi tänä päivänä käytettäväksi itsepuolustusmenetelmäksi. En anna sen kuitenkaan haitata - nautin kirjan lukemisesta ja sain sen avulla lisätietoa suosikkietsivästäni.

Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua

©Hande
Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua
Gummerus 2005

"Holly nosti sinisen puuvillapuseron kasvoilleen, ja kun tuttu tuoksu tulvahti hänen nenäänsä, suunnaton suru väänsi vatsaa ja kivisti sydäntä. Niskaa pisteli ja kurkkua kuristi. Paniikki iski jälleen. Jääkaapin vaimeaa huminaa ja putkien satunnaista valitusta lukuun ottamatta talossa oli hiljaista. Hän oli yksin. Hänen kurkkuunsa pulpahti karvasta nestettä, hän säntäsi kylpyhuoneeseen ja lysähti polvilleen WC-pöntön eteen. 
Gerry oli poissa eikä palaisi enää koskaan."
Näin hilpeissä merkeissä alkaa Cecelia Ahernin 21-vuotiaana kirjoittama esikoisromaani P. S. Rakastan sinua. Kolmikymppinen Holly on menettänyt aviomiehensä aivokasvaimelle ja on sen takia vaipunut masennukseen. Oltuaan leskenä kolme kuukautta hän saa äidiltään paksun kirjekuoren, joka sisältää kymmenen kirjettä Gerryltä. Kirjeet ovat listoja asioista, jotka Hollyn on hoidettava, vaikka on jäänyt yksin.

Rehellisesti sanottuna minua hirvitti hiukan tarttua tähän teokseen, sillä aihe on minulle arka: olen menettänyt läheisiäni syövälle ja pelkäsin ankeiden muistojen valtaavan mieleni lukemisen aikana. Kirja on kuitenkin myös kiehtonut minua useamman vuoden, joten päätin tarttua härkää sarvista ja lukea sen.

Lukeminen kannatti, vaikka kokemus oli minulle yhtä tunteiden vuoristorataa: minun oli vaikeaa keskeyttää lukemista, koska halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Välillä romaani oli kuitenkin laskettava käsistä ja pidettävä tauko, sillä omat muistoni pulpahtivat pintaan - osa kirjan kohtauksista oli kuin suoraan omasta elämästäni. Suureksi helpotuksekseni sain ajoittain nauraa tarinalle kippurassa aiheen synkkyydestä huolimatta. Hauskat hetket toivat mukavan vastapainon.

Samastuin Hollyyn vahvasti - ymmärsin hyvin hänen mielenliikkeitään sekä hänen suhtautumistapansa kohtaamaansa suruun. Jotkut ovat kirjoittaneet, kuinka heitä oli alkanut ärsyttää jossain vaiheessa päähenkilön käytös. Minua se ei haitannut ollenkaan, sillä ymmärrän, miten ihmismieli toimii surutyön aikana. Ahern kuvailee mielestäni osuvasti surun kohdanneen ihmisen ajatuksenjuoksua ja toimintaa - en voi muuta kuin ihailla hänen taitoaan.

P. S. Rakastan sinua itkettää ja naurattaa. Kirjan tunnelma on surumielinen, mutta suljin kirjan hymyissä suin. Romaani kiteytti täydellisesti läheisen menettämiseen liittyvän mielensisäisen prosessin: rakkaan henkilön kuolemasta ei pääse koskaan yli, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Ja mikä tärkeintä, fyysisesti poissaolevat läheiset eivät jätä meitä tyystin, sillä heistä jää rakkaita muistoja vaalittavaksi.

Arvosana: ✮✮✮✮