tiistai 13. lokakuuta 2015

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

©Hande
Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Otava 1998

"Paljon vaikeampaa on voittaa kurtisaanin todellinen rakkaus. Heidän ruumiinsa on kuluttanut heidän sieluaan, aistit ovat polttaneet sydäntä, irstailu on panssaroinut heidän tunteensa. He ovat aikoja sitten oppineet ulkoa sanat, joita mies heille sanoo, he tuntevat keinot joita hän käyttää, ja sitä rakkautta jota he herättävät he ovat pitäneet kaupan. He rakastavat ammattimaisesti, eivät hurmaantuneesti. Heidän laskelmansa varjelevat heitä paremmin kuin äiti ja luostari neitsyttä; ja kaiken lisäksi he ovat keksineet sanan 'oikku' nimitykseksi sille rakkaudelle, johon ei liity kaupantekoa ja johon he silloin tällöin antautuvat saadakseen lepoa, puolustaakseen itseään omissa silmissään tai lohduttautuakseen. Silloin he ovat samanlaisia kuin koronkiskurit, jotka nylkevät tuhansia ihmisiä ja luulevat hyvittävänsä kaiken lainaamalla kuittia ja korkoa vaatimatta jonakin päivänä kaksikymmentä frangia jollekulle köyhälle pirulle, joka on nälkään kuolemaisillaan."
Ei taida olla ketään, joka ei tietäisi Kamelianaisen tarinaa: siitä on tehty näytelmiä, elokuvia sekä ooppera. Kaiken kukkuraksi tämä traaginen rakkaustarina on ainakin Dumas nuoremman omien sanojen mukaan totta - kuolemattoman kertomuksen ainekset ovat siis kasassa. Olen nähnyt Moulin Rougen sekä Verdin La Traviata-oopperan, mutta kaiken aloittanut klassikko on saanut pysyä tähän asti vanhempieni kirjahyllyssä, vaikka se on minua kiinnostanut. Sain oivan tilaisuuden lukea Kamelianaisen, koska tarvitsin lukuhaastetta varten jossain päin maailmaa kielletyn kirjan - Dumas nuoremman merkkiteos täytti kriteerin erinomaisesti, sillä se on ollut kielletty historiansa aikana neljässä eri maassa.

Varmuuden vuoksi selitän juonta lyhyesti: kirja kertoo Armandista, joka rakastuu kurtisaani Margueriteen. Vastoin kaikkia odotuksia Armand saa tunteilleen vastakaikua, mutta nuorta miestä vaivaa koko ajan epävarmuus mielitiettynsä tunteiden vilpittömyydestä. Jo aivan ensimmäisillä sivuilla paljastetaan, ettei tarina pääty onnellisesti. Kamelianaisen luki helposti ja nopeasti, mutta se ei saanut sydäntäni pamppailemaan hurjasti tai herättänyt minussa suuria tunnekuohuja. Pidin siitä huolimatta Dumas'n kirjoitustavasta niin paljon, että ahmaisin kirjan pian loppuun.

Romaani on täynnä mielenkiintoista pohdintaa ihmisistä ja heidän asenteistaan. Ajoittain teoksessa on jopa feministisiä piirteitä: vaikka tarinan päähenkilö Armand joutuu usein mustasukkaisuuden valtaan, hän myös puolustaa kurtisaaneja yleensä sekä rakkaansa Margueriten oikeutta päättää omasta elämästään. Myös Marguerite ja hänen käytöksensä mietityttävät minua: miten hän on etääntynyt elämästään niin paljon, ettei enää välitä kovinkaan paljon siitä, mitä hänelle tapahtuu? Onko kyse jonkinlaisesta suojamuurista? Aiheuttaako prostituutio tällaisen panssarin muodostumisen?

Kamelianainen saa pohtimaan ihmisten suhtautumista elämään, rakkauteen ja toisiin ihmisiin. Vaikka vältyinkin vahvoilta tunnekokemuksilta, se sai minussa aikaan pieniä huokaisuja - elämän kovuus surettaa myös fiktiivisissä teoksissa. Ymmärrän, miksi romaanista on tullut klassikko ja suosittelen sitä klassikoiden sekä romantiikan ystäville.

Arvosana: ✮✮✮✮

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti