maanantai 30. marraskuuta 2015

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

©Hande
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
WSOY 2010

Jouluaattona vuonna 2007 tein päätöksen, joka osoittautui jälkikäteen merkittävämmäksi kuin olin sen alunperin ajatellut: aioin lukea Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Olin tuolloin 14-vuotias. Syyt kiinnostukselleni ja päätökseni teolle olivat kiinnostus historiaan (etenkin Suomen historiaan 1900-luvulla) sekä sukutaustani. Edesmennyt vaarini oli jatkosodan veteraani ja halusin ymmärtää, mitä kaikkea vaarini on mahdollisesti sodan aikana kokenut. Tuntematon sotilas kertoo jatkosodasta jalkaväkirykmentti 8:n näkökulmasta. Romaani perustuu Väinö Linnan omiin sotakokemuksiin ja osalla kirjan hahmoista on esikuva oikeassa elämässä.

Olen lukenut teoksen nyt yhteensä viisi kertaa: Tuntemattoman sotilaan kaksi ja Sotaromaanin, teoksen käsikirjoitusversion, kolme kertaa. Syy, miksi valitsin tällä kertaa nimenomaan Tuntemattoman sotilaan, johtui Kirjan vuoden lukuhaasteesta: oli luettava "kirja, joka sinun piti lukea koulussa, muttet lukenut". Ongelmana oli se, että luin kaikki ne vähäiset kirjat, jotka koulussa oli pakko lukea. Keksin tosin porsaanreiän, jolla pääsin pälkähästä: vasta lukiossa vaadittiin Tuntemattoman lukemista ja silloin luin Sotaromaanin. Tästä syystä palasin yleisölle alun perin tutuksi tulleeseen versioon pitkän tauon jälkeen, sillä tämän luin viimeksi ensimmäisellä kerralla.
Laiskasti kajahtivat komentosanat, ja hieman sitäkin laiskemmin kalahteli kalusto miesten sitä nostellessa ja laskiessa käännöksiä tehdessään.
– Tämä se on. Kiäntyä sitä pitää soassa osata. Myö senkun vinkkeliä tehhään, niin sillä selevä. Sota käyp.
– Mitä se Rahikainen mutisee. Turpa kiinni rivissä.
– Hoitelehan omas.
Kuten jo aiemmin mainitsin, Tuntematon sotilas kuvaa jatkosodan vaiheita tavallisten rivimiesten näkökulmasta. Tapahtumat alkavat vuonna 1941 hiukan ennen sodan syttymistä ja päättyvät vuoden 1944 aselevon solmimiseen. Tuntematon sotilas on siitä mielenkiintoinen kirja, ettei siinä ole selkeitä päähenkilöitä. Teoksessa on kyllä noin parikymmentä miestä, jotka ovat keskeisemmässä asemassa muihin henkilöhahmoihin nähden. Miellän heidät kaikki silti sivuhenkilöiksi, sillä romaanissa on oikeastaan yksi päähenkilö, mutta se ei ole kukaan ihmisistä, vaan itse sota. Tästä huolimatta romaani antaa ihmisille suuremman merkityksen kuin päähenkilölleen: he ovat ehkä sodan välikappaleita, mutta sodalla ei olisi mitään merkitystä ilman näitä ihmisiä ja heidän vaiheitaan.

Teoksen kerronta on yksinkertaista, mutta vie mukaansa tyystin. Pidän siitä, miten Linna kuvaa asiat asioina rönsyilemättä turhaan. Yksinkertaisuudestaan huolimatta kerronta herättää laajan kirjon tunteita, eivätkä ne tuntuneet yhtään laimeammilta, vaikka olen ne jo useampaan kertaan kokenut. Lisäksi Linna tekee suuren vaikutuksen kielenkäytöllään: arvostan erityisen paljon tapaa, jolla hän kuvailee sotaa ja sen kokeneita miehiä. Kirjailija ei ylistä sotaa eikä liioittele sotilaiden kärsimyksiä - kuten todellisuudessakin, enemmistö sotilaista ei ollut aatteellisesti asennoitunut sodan syttymiseen ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. He vain tekivät sen, mikä oli pakko tehdä miettimättä asian syvällisiä puolia sen kummemmin. Lisäksi jokainen henkilöhahmoista puhuu oman kotialueensa murretta tai hänen puhetyylinsä on muuten niin omaleimainen, että puhujan tunnistaa ilman, että kertoja erikseen mainitsee hänet.

Jotkut saattavat yllättyä tavasta, jolla kertojaääni puhuu romaanissa sodasta. Tuntematon sotilas on sodanvastainen kirja, ja sen huomaa parhaiten nimenomaan kertojan osuuksista. Monet niistä kohdista ovat niin hienosti kirjoitettuja, että lukeminen on lopetettava hetkeksi ja minun on pohdittava kyseistä lausetta. Oikeastaan jopa teoksen alkulause ja sitä seuraava kappale tuntuvat minusta tarkemmin mietittynä ironialta. Myös monien sodassa kaatuvien hahmojen kuolemia seuraa jonkinlainen "loppulauselma", ja ne ilmaisevat selkeästi, ettei kertoja arvosta sotaa tai sen vaatimia uhreja.
-- oli maksanut veronsa ihmisten yhteiselle tyhmyydelle.
Linna on onnistunut luomaan suuren määrän mielenkiintoisia hahmoja. He ovat niin inhimillisiä ja eläviä, että heihin kiintyy ja lukemisen aikana jännittää, kuinka heille käy. Vaikka tiesin, mitä tuleman pitää, tunsin silti kaiken sen ilon, surun, pelon, ahdistuksen, vihan ja toivon, jonka koin ensimmäisellä lukukerralla näiden hahmojen kautta. Ehdoton suosikkini hahmokaartista on alikersantti Antero Rokka, joka "vei sydämeni" vilkkaalla luonteellaan, omaleimaisuudellaan ja karjalaismurteellaan. Hänen lisäkseen minulle hyvin tärkeitä hahmoja ovat Vilho Koskela, Urho Hietanen, Aarne Honkajoki, Vanhala sekä Lehto.

Tämän lukukerran myötä pohdin hahmojen taustoja entistä syvemmin, sillä niistä kerrotaan kirjassa kovin vähän, jos ollenkaan. Heidän taustansa kiinnostavat, sillä ne selittäisivät enemmän kunkin hahmon luonnetta ja toimintaa. Vaikka suurin osa jää oman mielikuvitukseni varaan, Vilho Koskela muuttui minulle entistä läheisemmäksi, sillä luin tämän vuoden alussa Täällä Pohjantähden alla-trilogian, joka kertoo hänen sukunsa tarinan. Trilogiassa hänen persoonallisuutensa pääsee paremmin esille, sillä häntä nähdään enimmäkseen siviilielämässä.

Luin tällä kertaa Tuntemattoman sotilaan juhlapainoksen, joka julkaistiin, kun Väinö Linnan syntymästä tuli kuluneeksi 90 vuotta. Siinä on mukana kirjailijan kaksi esseetä, jotka kertovat romaanin taustoista ja täydentävät sitä sekä Linnan "psykofyysiset" kuvaukset kirjan hahmoista Edvin Laineen filmatisointia varten. Esseet olivat hyvin mielenkiintoisia ja sain huomata ajattelevani hyvin pitkälti samalla tavalla kirjasta ja sodasta kuin Linna itse. Erityisesti tarkemmat kuvaukset romaanin hahmojen ulkonäöstä ja luonteesta olivat minulle varsinaista herkkua, sillä minua on kauan kiinnostanut Linnan ja vuoden 1955 elokuvan tekijöiden välinen yhteistyö. Minua alkoi naurattaa, kun huomasin, miten hyvin osa elokuvan näyttelijöistä vastaa Linnan kuvauksia jopa ulkonäkönsä osalta.

Tuntematon sotilas on yhtä aikaa hauska ja koskettava tarina heistä, jotka joutuivat vuonna 1941 tarttumaan aseisiin puolustaakseen Suomen itsenäisyyttä. Kirjan hahmot ovat niin taitavasti kirjoitettuja, että melkein uskon heidän olleen oikeasti olemassa ja sen takia kirjan sulkeminen herättää minussa haikeutta. Jälleen kerran sain kulkea hyvin rankan matkan tämän mahtavan joukon kanssa. Linnan kuuluisin romaani nousi jo ensimmäisellä lukukerralla yhdeksi suosikkikirjoistani, ja se tulee pitämään ikuisesti paikkansa sydämessäni. Jokaisen lukukerran jälkeen alan arvostaa teosta entistä enemmän ja tulen suosittelemaan sitä sekä käsikirjoitusversiota jok'ikiselle ihmiselle, jonka kanssa puhun kirjallisuudesta. Sen voin myös luvata, ettei tämä lukukerta jää viimeiseksi!

Arvosana: ✮✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. Suosittelen kokeilemaan aihetta hiukan toisesta kulmasta. Esim. Väinö Tannerin vuosien 1943-1944 päiväkirjoja joista on vihdoinkin kirja olemassa (päiväkirjat olivat "tallessa" yhdysvalloissa). Siinä saa lukija tuntea minkälaisessa päivittäisessä paineessa valtionjohto oli jatkosodan aikana. Toisena vaikka Taavetti Heikkisen sensuurilta säilyneitä päiväkirjoja. Taavetti oli jatkosodan rintamalla valvontaupseeri joka joutui työkseen käsittelemään rintamakarkureita sekä vakoojia ja päiväkirjamerkinnöistä saa lukea kuinka henkisesti vaikeaa miehelle oli langettaa rintamaveljilleen kuritushuonerangaistuksia ja jopa kävelyä hiekkakuopan reunalle erilaisista rikkeistä. Vaikuttava kirja. Unohtamatta Ville Kivimäen palkittua Murtuneet Mielet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Murtuneita mieliä lukuunottamatta en ole lukenut noista yhtäkään. Murtuneet mielet luin kaksi vuotta sitten ja pidin kovasti. Sota-aika kiinnostaa, joten mahdollisimman erilaisista näkökulmista kirjoitetut teokset ovat mieleen.

      Poista