tiistai 24. marraskuuta 2015

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame

©Hande
Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame
WSOY 2000

Disneyn animaatioelokuva Notre Damen kellonsoittaja oli yksi lapsuuteni suosikkielokuvista - myönnän tosin rakastavani sitä edelleen. Jo pienenä sain tietää elokuvan pohjaavan Victor Hugon teokseen ja vannoin lukevani kirjan vartuttuani. Kiinnostustani lisäsi entisestään se, että luin kolme vuotta sitten Hugon toisen klassikkoteoksen, Kurjat, ja rakastuin siihen täysin. Oli kuitenkin yksi ongelma: Pariisin Notre-Damea ei tahtonut löytyä mistään - halusin nimittäin omistaa kirjan ennen sen lukemista. Yksi ystäväni on töissä kirpputorilla ja eräänä päivänä hän ilmoitti, että tämä kauan etsimäni romaani on tullut heille myyntiin - se oli viimeinkin minun. Opus on odottanut lukemistaan useamman kuukauden, mutta Kirjan vuoden lukuhaasteen ansiosta sain syyn tarttua siihen.

Luulen, että lähestulkoon kaikilla on jonkinlainen idea siitä, mistä Pariisin Notre-Dame kertoo. En siis sen kummemmin paneudu juoneen, vaan siirryn suoraan mietteisiini kirjasta: pidän kovasti mielipiteitä jakavasta Victor Hugon kirjoitustyylistä, vaikka se vaatiikin minulta tavanomaista verkkaisempaa lukutahtia. Lukiessani Pariisin Notre-Damea minusta ei tuntunut siltä, että lukisin tarinaa, vaan kuuntelisin sitä. Minua ei haitannut myöskään Hugon "jaarittelu": tässä teoksessa hän harrastaa sitä enemmän kuin Kurjissa, sillä parhaimmillaan kertojaääni selostaa Pariisin arkkitehtuurista 30 sivun verran. Minulle tuo kyseinen kohta tuotti vaikeuksia ainoastaan siksi, että luin sen hyvin väsyneenä ollessani matkalla yövuorosta kotiin. Jotkut saattavat pitää minua hulluna mielipiteeni takia, mutta minuun romaanin kerronta vetoaa.

Victor Hugo on myös tarkkanäköinen ihmismielen havainnoitsija sekä kuvaaja. Pariisin Notre-Damen hahmot ovat monisyisiä ja erilaisia tunteita herättäviä. Quasimodo, epämuodostunut ja kuuro Notre-Damen kellonsoittaja, herätti sympatiani alusta asti traagisen taustansa ja hyväsydämisyytensä vuoksi. Lisäksi tykästyin jossain määrin köyhään runoilijaan, Pierre Gringoireen, jonka filosofoinnit ja edesottamukset toivat usein hymyn huulilleni, vaikka teoksen senhetkiset tapahtumat eivät olisi hilpeyttä herättäneetkään. Erityisen huvittavaksi koin hänen dramaattisen lausahduksensa, kun hänen kirjoittamansa näytelmä sai yleisöltä huonon vastaanoton:
"Ah, miten mielelläni hukuttautuisin, jollei vesi olisi niin kylmää!"
Yllätyin suuresti kahden hahmon luonteiden osalta: Phoebuksen ja Esmeraldan. Molemmat ovat olleet Disneyn version takia lapsuuteni sankareita, mutta kirjassa kapteeni Phoebus de Chateaupers on iljettävä naistenmies, jota päädyin vihaamaan sydämeni pohjasta. Mustalaistyttö Esmeralda vaikutti aluksi lupaavalta, mutta osoittautui lopulta erittäin naiiviksi ja pinnalliseksi, joten hänen käytöksensä alkoi ennen pitkää ärsyttää minua. Mutta kaikista kirjan hahmoista mielenkiintoisin on arkkidiakoni Claude Frollo. Hän oli kirjan hahmokaartin monipuolisin henkilö ja herätti lukemisen aikana minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Jos yrittäisin kokonaisin virkkein kuvailla hahmoa ja mielipidettäni hänestä, minun pitäisi kirjoittaa kokonainen essee. Laitan tilalle otteen fyysisestä lukupäiväkirjastani, johon luettelin reaktioitani hahmon vaiheisiin romaanin edetessä:
Tiedetään, käyttämäni kieli on erittäin sivistynyttä,
mutta nämä ovat aidot reaktioni, jotka oli purettava
paperille, jotta kykenin jatkamaan lukemista.
©Hande

Pariisin Notre-Dame on riipaiseva kertomus ihmiskohtaloista 1400-luvun lopun Pariisissa. Viimeisen sivun lukeminen sai minut huokaisemaan syvään ja pohtimaan ihmisten julmuutta ja kauneutta kaiken ruman keskellä. Vaikka romaanin perustunnelma on melkoisen synkkä, se onnistui välillä myös hymyilyttämään. Hugon romaani ei ole turhaan saavuttanut klassikon asemaansa ja suosittelen sen lukemista erityisesti historiasta ja ihmiskohtaloista kiinnostuineille, sekä heille, jotka minun tavoin menettivät aikoinaan sydämensä Disneyn animaatioversiolle.

Arvosana: ✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. Minulle tämän lukeminen oli lähinnä tuskaa ja ai että se loputon jaarittelu kirkon arkkitehtuurista! Argh. Yhtäläisyyksiä kirjan ja Disney-version välillä on lähinnä nimet. Ei mikään yllätys, mutta kuitenkin pienoinen pettymys. Sinänsä en yhtään ihmettele, miksi pidit tästä, koska onhan toisaalta Kurjat aivan huikea teos.
    Ps. Mahtava tuo kirjoittamasi lukupäiväkirja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että erot kirjan ja elokuvan välillä ovat huikeat ja osan tiesinkin ennen kirjan lukemista. Olen silti yllättynyt, miten monta elokuvan kohtausta on otettu kirjasta, vaikka olisivatkin jonkin verran muuteltuja kronologisesti tai henkilöiden osalta. Vaikka itse pidin kirjan lukemisesta, ymmärrän kaikkia tuskaa kokeneita - Victor Hugo ei ole helpoimmasta päästä, kun kirjoja valitaan luettavaksi.
      P. S. Kiitos :D Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lukupäiväkirjaani ilmestyi "muistiinpanotyylistä" merkintää - oli aivan pakko, kun Frollo aiheutti hyvin vahvat tunnereaktiot. :D Yleensä blogitekstini ovat pientä korjailua lukuunottamatta kopioita käsin kirjoittamastani tekstistä.

      Poista