torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Nyt on ensimmäinen bloggaamisvuoteni tullut päätökseensä. Yllätin itseni ja luin yhteensä 53 kirjaa - en muista, milloin olisin viimeksi lukenut niin monta kirjaa vuodessa. Minulle näin hyvään lukusaldoon vaikutti osaltansa Kirjan vuoden lukuhaaste, koska pyrin lukemaan jokaiseen kohtaan eri kirjan ja onnistuin. Kiireiden ja joulupyhien takia en ehtinyt kirjoittaa tämän vuoden puolella kaikista lukemistani teoksista, mutta jäljelle jäävistä kirjoista tekstit ilmestyvät ensi vuoden puolella. Lista vuoden 2015 lukemistostani löytyy täältä.

Tänä vuonna palasin muutaman vanhan kirjaystävän pariin, mutta perehdyin myös uusiin tuttavuuksiin. Ensi vuonna en aio osallistua Helmetin uuteen lukuhaasteeseen, mutta saattaa käydä niin, että kiinnostun joistakin pienimuotoisemmista haasteista, kuka tietää... Aion valita vastedeskin kirjat fiiliksen pohjalta, enkä ole vielä suunnitellut, millä kirjalla korkkaan vuoden 2016 - kenties luen vielä jonkun Agatha Christien teoksen haastetta varten.

Minä päätän vuoden lukemisen sijaan Kansallisoopperalla Oopperan kummitus-musikaalin parissa. Kiitos kaikille tästä vuodesta ja palataan asiaan piakkoin!


Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

©Hande
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Otava 2007

Vuosien varrella olen useamman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa Khaled Hosseinin kirjoja, etenkin Tuhatta loistavaa aurinkoa, on kehuttu kovasti. Pähkäilin hyvin pitkään, tarttuisinko teokseen. Lopullisen sysäyksen tätä kirjaa kohti antoi ystäväni, joka suositteli sitä minulle.

En osannut aavistaa etukäteen, millaisen vaikutuksen romaani tekisi: se suoraan sanoen räväytti silmäni auki Lähi-Idän tapahtumille. Tuhat loistavaa aurinkoa kuvailee kahta afganistanilaisnaista, Miriamia ja Lailaa, jotka naitetaan erinäisten tapahtumien johdosta tyrannimaiselle Rashidille. Näiden kahden naisen tarinoiden lisäksi kirjan keskiössä ovat Afganistanin vaiheet 1970-luvulta 2000-luvulle sekä Kabulin kaupunki.

Romaani on tapahtumarikas, mutta kerronta on oudon rauhallista - minusta tuntui ajoittain siltä kuin olisin kulkenut usvan läpi. Mutta sitten tulevat kuvailut sodasta ja yksityishenkilöiden harjoittamasta väkivallasta: ne sivaltavat kuin veitsi ja saivat minut puristamaan kirjan kansia rystyset valkoisina. Aloin tuntea niin suurta ahdistusta ja vihaa, että minun oli ajoittain pakko hengähtää, etten repisi kirjaa riekaleiksi.

Onneksi kaiken synkkyyden vastapainona oli hyviäkin hetkiä - ne valoivat toivoa lukemisen aikana ja auttoivat minua saamaan kirjan päätökseen. Miriamin ja Lailan välille kehittyvä ystävyys lämmittää mieltä sekä muistuttaa siitä, miten ihmisistä voi tulla yhdessä vahvempia. Kumpikin nainen on omanlaisensa persoona ja heihin kiintyy, koska he tuntuvat niin eläviltä ja uskottavilta.

Tuhat loistavaa aurinkoa on sydäntäsärkevän kaunis kuvaus Kabulista sekä kahden naisen elämästä rankoissa olosuhteissa. Hosseini on ottanut asiakseen kuvailla naisten asemaa Afganistanin lähihistorian erilaisissa vaiheissa - olen iloinen, että mies on valinnut sellaisen aiheen romaanilleen, sillä se on ajankohtainen niin täällä kuin muuallakin maailmassa. Olen nähnyt uutisotsikoita Lähi-Idän tapahtumista koko ikäni, mutta ne ovat tähän mennessä tuntuneet aina hyvin kaukaisilta. Tämä kirja konkretisoi kaikki ne otsikot ja sai minut tajuamaan, etteivät ne ole merkityksettömiä tai olemattomia, vaikken niitä itse näe.

Arvosana: ✮✮✮✮

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

David Mitchell: Black Swan Green

©Hande
 David Mitchell: Black Swan Green
Sammakko 2008

Selailin kirjahyllyäni löytääkseni taas yhden sopivan teoksen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen. Silmiini sattui tämä teos, joka oli unohtunut hyllyni kätköihin vuosiksi - en ole edes varma, milloin olen ostanut kirjan. Se saattaa olla Helsingin kirjamessuilla tehty löytö 2-3 vuotta sitten. Muistan kyllä, miten huomioni kiinnittyi teoksen eriskummaliseen nimeen ja takakannen luettuani nappasin kirjan mukaani.

Black Swan Green kertoo 13-vuotiaasta Jasonista, joka kärsii änkytyksestä ja kirjoittaa salaa runoja, mutta haluaa silti olla osa kovien poikien joukkoa. Kirja seuraa pojan elämää Black Swan Green-nimisellä paikkakunnalla 1980-luvulla, kun maan pääministerinä on Margaret Thatcher ja suurin puheenaihe on Falklandin sota. Jason on mielestäni mielenkiintoinen, sillä hän on monipuolinen ja realistinen hahmo: vaikka hän on keskivertoista ikätoveriaan älykkäämpi ja hänestä löytyy herkempi puoli, hän on silti varhaisteini-ikäinen poika - niin hyvässä kuin pahassakin.

Lisäksi romaanin kerrontatyyli kiehtoo minua: tarina on Jasonin päänsisäistä pohdintaa - juonella on punainen lankansa, mutta suurimmaksi osaksi se etenee tajunnanvirtana. Kirjan lukujen jaottelu toi mieleeni myös novellit ja tv-sarjat, sillä kukin luku vastaa yhtä kuukautta Jasonin elämässä. Ne ovat omia kokonaisuuksiaan, jotka muutama suurempi taustatarina nivoo yhteen.

Vaikka pidin enimmäkseen teoksesta, se kyllästytti minua ajoittain. Välillä tarina tuntui sekavalta ja paikoillaan junnaavalta - lisäksi minua ärsyttivät tietyt henkilöhahmot sekä Jasonin käytös joissakin tilanteissa. Silti juoni piti otteessaan ja koin samastuvani osittain Jasoniin kaikista erottavista tekijöistä huolimatta - ymmärrän hänen kokemuksiaan sekä ajatuksiaan sen verran hyvin.

Black Swan Green toi mukavaa vaihtelua synkkämielisten kirjojen sarjalleni - ei tämäkään kirja ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta perussävy oli kuitenkin  melko pirteä, lapsekas ja toiveikas. En voi sanoa rakastuneeni kirjaan, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen kasvukertomus.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Loin blogilleni oman sähköpostiosoitteen. Jos sinulla on siis jotain kysyttävää, haluat antaa palautetta tai muuten vain ottaa yhteyttä, voit tehdä sen sähköpostitse. Osoite löytyy blogini esittelyosiosta

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Nyt on jo aaton aatto ja matkustan maaseudulle viettämään joulua. Keskityn joulupyhinä lukemaan Kirjan vuoden lukuhaasteen viimeisetkin teokset. Blogini hiljenee muutamaksi päiväksi, mutta pyrin vielä ennen vuoden vaihtumista kirjoittamaan rästissä roikkuvat kirjoitukset jo lukemistani kirjoista. Jotkut niistä minun on säästettävä ensi vuoden puolelle, mutta ainahan minulla on tekstit tulleet hiukan viiveellä.

Blogini on ollut pystyssä jo yli 10 kuukautta. Siitä on tullut olennainen osa elämääni ja on ollut mukavaa huomata, että olen alkanut sosialisoitua kirjallisuuden osalta enemmän. Toivotan kaikille lukijoilleni ja blogiani satunnaisesti seuraaville rauhallista ja kirjojentäyteistä joulua!


tiistai 22. joulukuuta 2015

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

©Hande
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Otava 2013

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut Kultahatusta. Lisäksi olen tainnut kuulla kyseisen teoksen olemassaolosta vasta muutama vuosi sitten, en ole aivan varma. Pari vuotta sitten ilmestyneen Baz Luhrmanin filmatisoinnin jälkeen huomasin kirjastakin puhuttavan laajemmin ja tarina alkoi kiinnostaa minua - en ole nähnyt elokuvaa, mutta muistan miten sitä mainostettiin hyvin suurellisesti. Myöhemmin ostin romaanin pokkariversion alennuksesta ja jätin sen kirjahyllyyni odottamaan sopivaa hetkeä.

Kultahatun kertojaäänenä on nuorehko pörssimeklari ja kirjailijan alku Nick Carraway, joka tutustuu mystiseen naapuriinsa Jay Gatsbyyn, uusrikkaaseen mieheen, joka järjestää kartanossaan mahtipontisia juhlia. Gatsby on rakastunut Carrawayn serkkuun Daisyyn, jonka kanssa hänellä oli aikoinaan suhde, joka kariutui Gatsbyn varattomuuteen. Gatsby on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen mielitiettynsä takaisin, vaikka tämä onkin naimisissa toisen miehen kanssa.

Olin yllättynyt, kun kaikista kuulemistani kehuista huolimatta Kultahattu ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Fitzgeraldin klassikkoteoksen tematiikka itsessään on kiintoisa: se kuvailee aikakautensa moraalista alennustilaa, amerikkalaista unelmaa ja sen todenperäisyyttä sekä ihmisten pinnallisuutta. Valitettavasti aiheiden käsittelytapa oli tylsä eikä saanut minua pohtimaan asioita syvemmin. Ahmin kirjan vain saadakseni sen nopeasti päätökseen.

Romaanissa oli lupaavia henkilöhahmoja, mutta heihin paneuduttiin valitettavasti vain pintaraapaisun verran, minkä takia minulle ei kehittynyt vahvoja tunnesiteitä heitä kohtaan. Negatiiviset tuntemukset korostuivat kuitenkin lukemisen aikana hiukan positiivisia enemmän, sillä ärsyynnyin muutaman hahmon käytöksestä sen verran, että tuhahtelin heidän toiminnalleen ääneen. Toisaalta minua huvitti törmätä teoksessa Suomi-mainintaan: Carraway kertoo tarinassa ohimennen pariin otteeseen kotiapulaisestaan, joka on suomalainen.

Kultahattu oli kyllä ihan kelvollista luettavaa, mutten tykästynyt siihen erityisemmin. Teos jäi melkoisen pintapuoliseksi, vaikka ajoittain teemoja ja hahmoja käsiteltiin syvällisemminkin. Kirja ei kuitenkaan jäänyt mietityttämään jälkeenpäin, vaan tartuin innolla seuraavaan lukuprojektiin. Mutta oli Fitzgeraldin teos kaikesta huolimatta "ihan ok".

Arvosana: ✮✮✮

tiistai 15. joulukuuta 2015

John Boyne: Kuudes mies

©Hande
John Boyne: Kuudes mies
Bazar 2013

Enpäs pakoillut kauan sotaa kirjallisuudessa - tällä kertaa hyppäsin toisesta maailmansodasta ensimmäiseen. Kuudes mies kertoo 21-vuotiaasta Tristan Sadlerista, joka selvisi hengissä ensimmäisestä maailmansodasta. Hän on menossa tapaamaan surmansa saaneen taistelutoverinsa siskoa palauttaakseen naisen veljelleen kirjoittamat kirjeet. Tarinan edetessä lukija palaa Tristanin mukana Ranskan juoksuhautoihin ja saa selville, miten päädyttiin kirjan aloitustilanteeseen.

Olen lukenut John Boynelta aikaisemmin Kapinan laivalla, Pojan raidallisessa pyjamassa sekä Tarkoin vartioidun talon. Pidän niistä kaikista, sillä Boyne on taitava tarinankertoja. Hän ei petä tälläkään kertaa: romaanin teksti on yksinkertaista, mutta kaunista ja tarina tekee suuren vaikutuksen. Boynen kirjoitustyyli on niin mukaansatempaavaa, että kirjan hotkaisee hetkessä. Henkilöhahmot ovat kuvailun vähyydestä huolimatta moniulotteisia ja syvällisiä, eivätkä vain kiiltokuvia - tosin minulla ei kehittynyt itse hahmoihin kovin vahvaa tunnesidettä. Kuitenkin heidän vaiheensa herättivät minussa erilaisia tunteita.

Romaanin henkilöiden kautta sain kokea sodan hirveyksiä uudesta näkökulmasta, sillä en ole koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa ensimmäisestä maailmansodasta, jossa sitä kuvailtaisiin sotilaiden näkökulmasta. Teos kuvailee riipaisevasti sodan runtelemia ihmismieliä - sekä sotilaiden että siviilien - sekä ahdistavasti perässä roikkuvaa syyllisyyden taakkaa. Varsinaisen sodankäynnin sijaan kirja keskittyy enemmän hahmojensa mielensisäisiin taistoihin, mikä korostaa entisestään sodan mielettömyyttä. Ja kuitenkin, kaikista kamalista tapahtumista huolimatta, tarina on omalla tavallaan hyvin kaunis.

Kuudes mies on erittäin surullinen ja kertomus jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa - niin vaikuttava tarina on. Se tuntuu niin todelta, että ajoittain unohdin lukevani fiktiivistä teosta. Romaani käsittelee sodan kamaluuksia sekä ihmisen julmuutta, muttei raa'asti. Itse asiassa kerronnan ote on yllättävän lempeä: kirjaa jää miettimään lukemisen loputtuakin, mutta mieltä ei täytä pakokauhuinen ahdistus. Kuudes mies on kaunis kertomus rumuudesta.
"Oli kuin me olisimme kuolleet jo ennen kuin edes lähdimme Englannista. Ja kun minua ei tapettukaan, kun minä olin yksi onnekkaista... niin, meidän makuusalissamme oli kaksikymmentä miestä. Kaksikymmentä poikaa. Ja meitä palasi vain kaksi. Eräs joka tuli hulluksi ja minä. Se ei tarkoita että hän ja minä olisimme selviytyneet. Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen."
Arvosana: ✮✮✮✮✮

lauantai 5. joulukuuta 2015

Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi

©Hande
Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi
Tammi 2011

Ihmismieli on kiehtonut minua aina. Olen halunnut ymmärtää aivojen toimintaa ja niiden vaurioista johtuvia ongelmia. Sain tietää Oliver Sacksin teoksen sisällöstä tarkemmin lukioaikoina, vaikka olinkin kuullut kirjan olemassaolosta jo aiemmin. Tämäkin oli niitä teoksia, jotka olen halunnut omistaa itse, mutta kesti vuosia, ennen kuin löysin sen. Uteliaana aloitin lukemisen.

Tänä vuonna edesmennyt Oliver Sacks oli brittiläinen neurologi, joka kirjoitti useamman teoksen - myös tämän - potilaskertomustensa pohjalta. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi on näistä kirjoista kuuluisin. Sacks toi neurologian lähemmäksi tavallista ihmistä ja teki tutkimastaan tieteenalasta aiempaa tunnetumman. Vaikka teoksessa käytetään paljon alan terminologiaa tieteellisen tarkkuuden takaamiseksi, Sacks kirjoittaa ymmärrettävästi ja selittää suurimman osan käyttämistään termeistä. Teksti on täyttä asiaa, mutta se on kirjoitettu proosallisesti ja mukana on kirjailijan mielenkiintoista pohdintaa potilastapauksista ja niiden seurauksista potilaiden elämiin.

Pidän Sacksin inhimillisestä suhtautumisesta potilaisiinsa ja heidän tapauksiinsa - neurologi ei leimaa heitä saman tien uhreiksi, vaan pohtii aivotoiminnan puutosten tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten elämässä. Sacks suhtautuu potilaisiinsa ymmärtäväisesti, pyrkii auttamaan heitä ja on myös valmis oppimaan heiltä uutta. Kirja ei ylistä neurologiaa muiden tieteenalojen kustannuksella, vaan Sacks tiedostaa alansa menetelmien puutokset ja käyttää hyödykseen muitakin näkökulmia pohtiessaan potilaidensa tilaa ja tulevaisuudennäkymiä.

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi ei saa minua surkuttelemaan siinä kerrottuja ihmiskohtaloita, vaan auttaa ymmärtämään niitä. Lisäksi kirja avaa silmät aivojen monimutkaisuudelle ja muuntautumiskyvylle. Kaikki tämä havahduttaa miettimään ihmisen ylemmyydentuntoa erilaisuutta kohtaan - se, että jonkun aivoissa on joitakin puutoksia, ei tee ihmisestä välttämättä vajaaälyisempää eikä missään nimessä muita huonompaa. Erilainen aivotoiminta ei ole aina piina tai kirous, vaan se voi tarjota jopa uusia, hienoja tilaisuuksia mielekkääseen elämään. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi on mielenkiintoinen sekä silmiä avaava kurkistus neurologian ihmeelliseen maailmaan.

Arvosana: ✮✮✮✮