torstai 31. joulukuuta 2015

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

©Hande
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Otava 2007

Vuosien varrella olen useamman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa Khaled Hosseinin kirjoja, etenkin Tuhatta loistavaa aurinkoa, on kehuttu kovasti. Pähkäilin hyvin pitkään, tarttuisinko teokseen. Lopullisen sysäyksen tätä kirjaa kohti antoi ystäväni, joka suositteli sitä minulle.

En osannut aavistaa etukäteen, millaisen vaikutuksen romaani tekisi: se suoraan sanoen räväytti silmäni auki Lähi-idän tapahtumille. Tuhat loistavaa aurinkoa kuvailee kahta afganistanilaisnaista, Miriamia ja Lailaa, jotka naitetaan erinäisten tapahtumien johdosta tyrannimaiselle Rashidille. Näiden kahden naisen tarinoiden lisäksi kirjan keskiössä ovat Afganistanin vaiheet 1970-luvulta 2000-luvulle sekä Kabulin kaupunki.

Romaani on tapahtumarikas, mutta kerronta on oudon rauhallista - minusta tuntui ajoittain siltä kuin olisin kulkenut usvan läpi. Mutta sitten tulevat kuvailut sodasta ja yksityishenkilöiden harjoittamasta väkivallasta: ne sivaltavat kuin veitsi ja saivat minut puristamaan kirjan kansia rystyset valkoisina. Aloin tuntea niin suurta ahdistusta ja vihaa, että minun oli ajoittain pakko hengähtää, etten repisi kirjaa riekaleiksi.

Onneksi kaiken synkkyyden vastapainona oli hyviäkin hetkiä - ne valoivat toivoa lukemisen aikana ja auttoivat minua saamaan kirjan päätökseen. Miriamin ja Lailan välille kehittyvä ystävyys lämmittää mieltä sekä muistuttaa siitä, miten ihmisistä voi tulla yhdessä vahvempia. Kumpikin nainen on omanlaisensa persoona ja heihin kiintyy, koska he tuntuvat niin eläviltä ja uskottavilta.

Tuhat loistavaa aurinkoa on sydäntäsärkevän kaunis kuvaus Kabulista sekä kahden naisen elämästä rankoissa olosuhteissa. Hosseini on ottanut asiakseen kuvailla naisten asemaa Afganistanin lähihistorian erilaisissa vaiheissa - olen iloinen, että mies on valinnut sellaisen aiheen romaanilleen, sillä se on ajankohtainen niin täällä kuin muuallakin maailmassa. Olen nähnyt uutisotsikoita Lähi-Idän tapahtumista koko ikäni, mutta ne ovat tähän mennessä tuntuneet aina hyvin kaukaisilta. Tämä kirja konkretisoi kaikki ne otsikot ja sai minut tajuamaan, etteivät ne ole merkityksettömiä tai olemattomia, vaikken niitä itse näe.

Arvosana: ✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. Hosseinin kirjoja löytyy hyllystäni, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi lukea niitä, mutta mielenkiintoiselta ainakin tämän kirjan sait vaikuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tämän lisäksi Ja vuoret kaikuvat Miki-kirjana. En siis ole ainoa, joka on antanut Hosseinin kirjojen odotella hyllyssä - olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olet tästä teoksesta. :)

      Poista