torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Nyt on ensimmäinen bloggaamisvuoteni tullut päätökseensä. Yllätin itseni ja luin yhteensä 53 kirjaa - en muista, milloin olisin viimeksi lukenut niin monta kirjaa vuodessa. Minulle näin hyvään lukusaldoon vaikutti osaltansa Kirjan vuoden lukuhaaste, koska pyrin lukemaan jokaiseen kohtaan eri kirjan ja onnistuin. Kiireiden ja joulupyhien takia en ehtinyt kirjoittaa tämän vuoden puolella kaikista lukemistani teoksista, mutta jäljelle jäävistä kirjoista tekstit ilmestyvät ensi vuoden puolella. Lista vuoden 2015 lukemistostani löytyy täältä.

Tänä vuonna palasin muutaman vanhan kirjaystävän pariin, mutta perehdyin myös uusiin tuttavuuksiin. Ensi vuonna en aio osallistua Helmetin uuteen lukuhaasteeseen, mutta saattaa käydä niin, että kiinnostun joistakin pienimuotoisemmista haasteista, kuka tietää... Aion valita vastedeskin kirjat fiiliksen pohjalta, enkä ole vielä suunnitellut, millä kirjalla korkkaan vuoden 2016 - kenties luen vielä jonkun Agatha Christien teoksen haastetta varten.

Minä päätän vuoden lukemisen sijaan Kansallisoopperalla Oopperan kummitus-musikaalin parissa. Kiitos kaikille tästä vuodesta ja palataan asiaan piakkoin!


7 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! Blogiasi on ollut mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Mukavaa, että blogini kiinnostaa. :) Samaa voin sanoa sinun blogistasi!

      Poista
  2. 53 kirjaa on hyvä saavutus, pyörin itsekin suunnilleen samoissa lukemissa vuodesta toiseen. Kirjaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kieltämättä ylpeä niin suuresta lukumäärästä, sillä viimeiset vuodet lukutahtini on ollut 19-22 kirjaa vuodessa. Bloggaaminen ja haasteisiin osallistuminen ovat tainneet vaikuttaa määrän kasvuun.
      Kirjaisaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Lukuintoa myös vuodelle 2016 :)

    VastaaPoista