perjantai 26. helmikuuta 2016

Paul Dini & Judd Winick: Batman - Harley and Ivy

©Hande
Paul Dini & Judd Winick: Batman - Harley and Ivy
DC Comics 2007

Vuorokausi oli jo vaihtunut lukumaraton-päivänä, kun sain The Killing Joken päätökseen, minkä jälkeen tartuin seuraavaan sarjakuvaan. Kun katsoin pikkutyttönä Batman the Animated Seriesiä, rakastuin jaksoon, jossa Harley Quinn ja Poison Ivy tutustuvat sattumalta ja ystävystyvät. Olen ilokseni huomannut monen sarjakuvantekijän ottaneen ideasta kopin, mutta minusta on mieluisinta lukea rikosten kuningattarien seikkailuista animaatiosarjan sekä Harley Quinnin luojilta, Paul Diniltä ja Bruce Timmiltä - tosin tässä kokoelmassa Timm on vain kuvittajana osassa tarinoista.

Harley and Ivy sisältää kolme tarinaa: The Bet, Love on the Lam sekä Harley and Ivy. Love on the Lam on Judd Winickin ja loput kertomukset Paul Dinin kynäilemiä. Nimikkotarina on muita pidempi koostuen kolmesta osasta. The Bet kertoo nimensä mukaisesti vedosta, jonka Harley ja Ivy lyövät lusiessaan Arkhamissa, Love on the Lamissa Jokeri heittää Harleyn jälleen kerran pihalle, jolloin klovnitar lyöttäytyy Ivyn seuraan tehdäkseen tämän kanssa nerokkaan rikoksen ja Harley and Ivy seuraa kaksikkoa vapaudesta lukkojen taakse, pakomatkalle Etelä-Amerikan sademetsiin ja sieltä Hollywoodiin.

I see what you did there...
©Hande





... and here!
©Hande




Sarjakuva-albumin kertomukset ovat hulvatonta luettavaa: kiemurtelin nojatuolissani ja nauroin vedet silmissä tyynyyn, etten häiritsisi ketään. Harley ja Ivy ovat toistensa täydelliset vastakohdat, mutta he täydentävät toisiaan erinomaisesti ja heidän välillään vallitsee mahtava kemia. Pidin kaikista tarinoista kovasti, mutta jos on pakko valita suosikit, niin rakastuin erityisesti The Betiin sekä nimikkotarina kolmanteen lukuun Hooray for Harleywood!

Tarinoiden kuvituksesta on vastannut kolme henkilöä: Ronnie Del Carmen (The Bet), Joe Chiodo (Love on the Lam) ja Bruce Timm (Harley and Ivy). Vaikka taitelijat vaihtuvat, sarjakuvien kuvitukset jäljittelevät animaatiosarjan tyyliä, mikä luo niihin nostalgisen tunnelman. Sarjakuvaruudut ova lisäksi täynnä hauskoja yksityiskohtia ja viittauksia: bongasin sarjakuvan tekijöitä ja Kellopeli appelsiini- sekä Star Wars-viittauksen. Alluusio Tähtien sotaan oli erityisen hauska, sillä Jokeria tv-sarjassa ääninäytellyt Mark Hamill tunnetaan myös roolistaan Luke Skywalkerina Star Wars-saagassa.

Onnistuinpa bongaamaan myös sarjakuvan 
tekijöitä: Bruce Timm on vasemmalla ja 
hänen vieressään Paul Dini.
©Hande

Harley and Ivy oli todellinen piristysruiske synkeiden Batman-tarinoiden keskelle ja viihdyin sen parissa erityisen hyvin. Päästyäni viimeiselle sivulle vatsani oli melko kipeä kaikesta nauramisesta. Oli mahtavaa lukea lisää Gothamin seireenien edesottamuksista - Harley Quinn ja Poison Ivy ovat kutkuttavan ihana parivaljakko, josta ei saa kyllikseen!

Arvosana: ✮✮✮✮

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Alan Moore: Batman - The Killing Joke

©Hande
Alan Moore: Batman - The Killing Joke
DC Comics 2008

Jatkoin Ystävänpäivän lukumaratonia minulle entuudestaan tutulla ja hyvin rakkaalla The Killing Jokella. Teos on ensimmäinen ostamani sarjakuvakirja - hankin sen kolme vuotta sitten verkkokirjakaupasta ja saatuani sen käsiini luin kirjan välittömästi. Tarina puhutteli minua niin suuresti, että olen palannut sen pariin kerta toisensa jälkeen. Ystävänpäivänä iltamyöhään tartuin kirjaan, varasin viereeni suklaalevyn ja toinen kissoistani hypähti syliini - otollinen tapa nauttia tästä jännittävästä kertomuksesta...

The Killing Jokessa Jokeri on jälleen kerran karannut Arkhamin vankimielisairaalasta. Hän haluaa todistaa erään teoriansa ja valitsee koekanikseen Gothamin poliisipäällikkö James Gordonin. Batman lähtee mielipuolen perään pelastaakseen ystävänsä ja liittolaisensa joutuen kohtaamaan samalla psykologisen kaksintaistelun, jota hän on vuosia käynyt Rikosten klovniprinssin kanssa. Lisäksi lukija pääsee raottamaan Jokerin menneisyyteen johtavaa verhoa.

Jokeri on jättänyt käyntikorttinsa.
©Hande

Sarjakuva on hiuksia nostattava ja nappaa lukijan otteeseensa ensimmäisistä ruuduista lähtien, sivuja vain kääntää ja kääntä malttamattomana. Tarinan tunnelma on hyvin tiivis, minkä ansiosta kirjan sivuilla vallitsee vahvana takaa-ajon tuntu - tosin aina ei ole selvää, kuka ajaa takaa ja ketä. Batmanin ja Jokerin välinen tahtojen taisto on niin kiivasta, että sitä väin pälyilee ympärilleen mahdollisia lisävihjeitä kummankin mielenliikkeistä etsien. Tappava pila tuo Yön ritarin ja Rikosten klovniprinssin välisen suhteen keskiöön vahvistaen entisestään mielikuvaa, jossa nämä kaksi ovat saman kolikon eri puolet. 
"Madness is the emergency exit. You can just step outside, and close the door on all those dreadful things that happened.  You can lock them away... Forever."
Kertomus saa lisäsyvyyttä takaumista, jotka valottavat Jokerin kemikaalisammioon putoamista edeltäviä tapahtumia. Rikosten klovniprinssin menneisyyttä on peittänyt aina salaperäisyyden huntu, joten minunlaiselleni tiedonjanoiselle ihmiselle takaumat tarjoavat mielenkiintoisen sukelluksen tutkimattomiin vesiin. Vaikka juonta seuraa lumoutuneena, mieleen hiipii epäluulo: voiko näihin näkyihin luottaa? Jokeri ei ole kertojana luotettavimpia - edes oman päänsä sisällä. Ristiriitaisista ajatuksista huolimatta Yön ritarin arkkivihollista alkaa tarkastella uusin silmin.

Uunituoreena sammiosta, Rikosten klovniprinssi!
©Hande

Ensimmäisiä asioita, joihin Killing Jokessa aikanaan rakastuin, oli kuvitus. Brian Bollandin kynänjälki on lumoavaa ja vahvistaa tunnelman painostavuutta sekä jännittävyyttä. Omistamani versio teoksesta on 20-vuotisjuhlapainos, joka on Bollandin itsensä värittämä. Olen nähnyt vain otteita alkuperäisestä värityksestä, mutta pidän kovasti kuvittajan omasta näkemyksestä kertomuksen värimaailmasta. Nimikkotarinan lisäksi erikoispainokseen on sisällytetty Bollandin kirjoittama ja kuvittama sarjakuva An Innocent Guy, joka on lyhyydestään huolimatta ajatuksia herättävä. Se sopii hyvin sarjakuvakirjan lisämateriaaliksi, sillä psykologinen teema on siinäkin vahvasti esillä.

Traumoja aiheuttaneet pygmit, jotka saavat
vieläkin kylmät väreet kulkemaan
selkäpiitä pitkin... Hrrrr....
©Hande

Saatuani Killing Joken päätökseen oloni oli hämillinen: vaikka olen kolunnut tarinan läpi useaan otteeseen, jään aina ihmettelemään, mitä lopussa oikein tapahtui. Silti vaikutun aivan joka kerta, sillä juoni on tyrmäävän nerokas, eikä se tarjoa suoraan vastauksia kaikkiin heränneisiin kysymyksiin - kertomus on varmasti ajatuksissa vielä lukemisen jälkeenkin. Mooren sarjakuva on helmi Batman-kertomusten joukossa ja on ehdottomasti yksi suosikeistani Yön ritarista kertovista tarinoista.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

maanantai 22. helmikuuta 2016

Paul Dini: Batman - Private Casebook

©Hande
Paul Dini: Batman - Private Casebook
DC Comics 2008

Vaikutti uhkaavasti siltä, että olisin viettänyt ystävänpäivän yksin vailla tekemistä, mutta sitten huomasin Yöpöydän kirjat-blogin emännöivän Ystävänpäivän lukumaratonia, jonka tarkoituksena oli lukea vuorokauden aikana niin paljon kuin sielu sietää. Emmin aluksi jonkin aikaa, mutta rohkaisin mieleni ja päätin osallistua - koonti urakastani löytyy täältä. Ladoin lukupinooni useamman sarjakuvan ja tämän luin niistä ensimmäisenä.

Private Casebook sisältää seitsemän Batman-tarinaa, joista kuusi on Paul Dinin ja yksi Peter Milliganin käsialaa. Tarinat ovat yksittäisiä Batmanin ratkomia tapauksia, mutta ne luovat itsenäisyydestään huolimatta eheän kokonaisuuden - aivan niin kuin sir Conan Doylen Sherlock Holmes-novellikokoelmat. Sarjakuvissa Yön ritari saa vastaansa kirjavan valikoiman Gothamin rikollisia, joista osa on vanhoja tuttavuuksia ja osa uusia kasvoja.

Kaikki kokoelman tapaukset ovat mielenkiintoisia, mutta suosikkini ovat uuden Ventriloquistin esittelevät Opening Night ja Curtains, The Riddle Unanswered sekä Peter Milliganin kirjoittama Suit of Sorrows. The Riddle Unansweredissa Arvuuttaja on vapautunut Arkhamista ja ryhtynyt yksityisetsiväksi, kun taas Suit of Sorrows käsittelee Batmanin saamaa haarniskaa, jolla saattaa olla taikavoimia. Annan lisäksi kunniamaininnan Kcirt Ro Taertille, jossa Scarecrow kertoo, mitä tapahtui eräänä Halloweenina.

Tarinat ovat omia kokonaisuuksiaan, mutta niissä on silti havaittavissa yhtenäinen teema, nimittäin moraali. Batman sekä osa hänen liittolaisistaan joutuu pohtimaan, miten pitkälle he ovat valmiita menemään suojellakseen Gothamia ja rakkaitaan. Tarinat herättävät myös kysymyksen, voiko myöhemmin tehdyillä hyvillä teoilla pyyhkiä pois vanhat vääryydet. Private Casebookin lukeminen pisti todellakin pohtimaan myös omia moraalikäsityksiä sekä prioriteetteja.

Sarjakuvat sisältävät myös hauskoja yksityiskohtia: takaumien ja muistelmien kuvitus  eroaa tarinoiden nykyhetkestä, taikuri Zatannan - Batmanin liittolaisen - loitsut ovat väärin päin kirjoitettuja sanoja, Batman etsii vinkkejä kinkkiseen tapaukseen amatöörietsivien foorumista ja Scarecrow'n kertoman tarinan kuvitus lähentelee psykedeelistä - näin muutaman esimerkin mainitakseni. Nämä seikat tuovat kertomuksiin lisäväriä ja saivat ihailemaan sarjakuvapiirtäjien taitoja.

Private Casebook on monipuolinen paketti kiehtovia Batman-tarinoita. Ne ovat visuaalisesti miellyttäviä sekä tarinankerronnallisesti niin syvällisiä, että ne jäävät mietityttämään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Paul Dini lunasti odotukseni Yön ritarin seikkailujen kirjoittajana jälleen kerran ja voin suositella kokoelmaa kaikille sarjakuvien ystäville.

Arvosana: ✮✮✮✮

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hilary J. Bader: Batman Beyond

©Hande
Hilary J. Bader: Batman Beyond
DC Comics 2000

Aika pienentää lainasarjakuvien pinoa: käteeni tarttui Batman Beyond, joka pohjautuu samannimiseen animaatiosarjaan, tarkemmin sanottuna osaan sen jaksoista. Bruce Wayne on lopettanut Batmanin hommat ja vetäytynyt erakoksi kartanoonsa. Viittasankari on ollut poissa kuvioista kaksi vuosikymmentä, kun ongelmissa oleva teinipoika Terry McGinnis törmää kuuluisaan miljardööriin ja sattumusten kautta Gothamin suojelijan mantteli lankeaa hänen harteilleen. Uusi Batman on syntynyt.

Kirja sisältää kuusi sarjakuvaa, joista ensimmäinen kertoo Terryn Batmanin syntytarinan. Loput kuvailevat Batmanin erilaisia seikkailuja 2030-luvun lopun Gothamissa. Ne eivät olleet päätähuimaavia, mutta kuitenkin ihan mukavia tarinoita. Minua kiehtoo niiden näkökulma lempisupersankariini: on mielenkiintoista, että Batman on vasta teini-ikäinen ja että iäkäs Bruce Wayne on hänen mentorinsa. Lisäksi mahdollisella tulevaisuuden teknologialla on herkuteltu, mikä näkyy parhaiten Batmanin puvussa, jossa on paljon uusia ominaisuuksia.

Vaikka sarjakuvakirjassa on puolensa, huomasin kaipaavani Bruce Waynen hovimestaria Alfred Pennyworthia sekä alkuperäisiä Batmanin vihollisia. Alfred on mielestäni Waynen kartanon sielu, mutta hän ei sympaattisuudestaan huolimatta voi olla tässä tarina-arkissa mukana, sillä hän on kuollut varmasti jo kauan ennen teoksen tapahtuma-aikaa - Bruce on itse kuitenkin noin 70-80-vuotias. Ymmärrän myös, että Terry tuskin saisi vanhoja konnia vastaansa, mutta olisi mukavaa saada tietää, mitä heille kävi - utelias kun olen.

Pettymyksekseni suurin osa Batman Beyondin rikollisista oli melko laimeita ja mielikuvituksettomia - en voinut olla vertaamatta heitä alkuperäisen Batmanin kelmeihin, etenkin uusien jäädessä auttamattomasti edeltäjiensä varjoon. Onneksi kaksi hahmoista osoitti potentiaalia, vaikkeivät he päässeet loistamaan kunnolla ainakaan toistaiseksi.

Batman Beyond ei yllä Batman the Animated Seriesin ja siihen pohjaavien sarjakuvien tasolle, mutta se on viihdyttävä ja tarjoaa kurkistuksen tulevaisuuden Gothamiin. Ja onhan minulaisestani pohdiskelijasta hienoa saada tietää, millainen Bruce Wayne on vanhana ja miten hän pärjää seuraajansa kanssa. Jos suinkin löydän, voisin lukea näitä sarjakuvia lisää.

Arvosana: ✮✮✮

torstai 18. helmikuuta 2016

J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen

©Hande
J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen
Karisto 2001

Kauan sitten, en edes muista milloin, olin lähikirjastossani kiertelemässä, kun näin kirjan nimeltään Huispaus kautta aikojen. Olin siihen mennessä lukenut ainakin kaksi ensimmäistä Harry Potter-kirjaa, joten innostuin tyystin löydöstäni. Velhojen ja noitien suosimasta urheilulajista kertova kirja oli pakko kokea - luinkin sen saman tien kirjaston penkillä istuen. Viime vuonna luin Harry Potterit uudestaam, joten luen sarjan oheislukemistoa Okklumeus-lukuhaastetta varten. Sain teoksen käsiini jälleen kirjastosta, mutta tällä kertaa luin sen kotona.

Huispaus kautta aikojen on kiintoisa kirja: se kertoo lajin historiasta ja säännöistä. Teos on kirjoitettu perinteiselle tietotekstityylillä ja pian unohdin lukevani fiktiivisestä urheilulajista. En ole kovin suuri uhreilun ystävä, mutta huispaus teki minuun aikoinaan vaikutuksen - ja onhan minunlaiselleni historiaintoilijalle ja Harry Potter-fanille tällainen syventävä kirja kuin unelma.

Rauniolinnu Sipiksen tietopaketti ei yksittäin tarjoa tajuntaa räjäyttävää lukukokemusta, mutta se on nautittavaa lisälukemista Harry Potterin ystäville - en voi jälleen kuin ihmetellä Rowlingin luoman taikamaailman laajuutta ja tarkkuutta. Kirjan teksti herää mielessäni henkiin ja kaikki on niin vakuuttavaa, että huispaus alkoi tuntua jästinäkökulmastakin aivan oikealta urheilulajilta.

Arvosana: ✮✮✮½

tiistai 16. helmikuuta 2016

Roald Dahl: Matilda

©Hande
Roald Dahl: Matilda
WSOY 2002

Jatkan Roald Dahl-lukuhaastetta kuukauden tauon jälkeen kirjalla, joka Kuka pelkää noitien lisäksi löytyy omasta hyllystäni. Olen saanut kirjan aikoinaan lahjaksi vanhemmiltani ja rakastuin siihen pienenä. Se ei ollut vaikeaa, kun päähenkilö on älykäs, kirjoja rakastava tyttö - täydellinen hahmo minulle, josta tuli lukutoukka jo ennen kuin opin itse lukemaan.

Kirja kertoo Matilda-nimisestä tytöstä, joka on harvinaislaatuisen älykäs. Lisäksi hän rakastuu kirjallisuuteen opittuaan lukemaan itsekseen varhaisella iällä. Valitettavasti tytön lahjoja ei arvosteta kotona, pikemminkin päinvastoin. Aloitettuaan viisivuotiaana koulun hän saa ymmärtäjän opettajastaan neiti Honeysta, mutta neiti Trunchbullin, opinahjon lapsia vihaavan rehtorin, terrori aiheuttaa ongelmia. Matilda päättää käyttä kykyjään tämän hirviömäisen naisen nujertamiseksi.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia. Jos haluat välttyä niiltä, älä lue pidemmälle.

Dahlin kerrontatyyli on jälleen kerran herkullinen: sanat ikään kuin liitävät paperilla ja kertojan irvailu vanhemmuuden ääripäille saa hymyn nousemaan huulille. Vaikka teos on suunnattu lapsille ja olen lukenut sen aikaisemmin, kääntelin sivuja innoissani ja pieni kapinallinen sisälläni hihkui riemusta Matildan näyttäessä närhen munat väärintekijöilleen - vieläpä älynsä ansiosta.

Samastuin pienenä vahvasti Matildaan - oikeastaan teen niin edelleen: olen ollut utelias lapsi, joka on tiennyt asioita keskivertoikäistään enemmän ja oppinut lukemaan ennen kouluikää. Aivan kuten teoksen päähenkilö, olen joutunut monesti väärinymmärryksen kohteeksi, mutta saanut myös kannustusta. On mukavaa huomata, että myös useampi vuosikymmen aikaisemmin on käytetty itsenäisesti toimivaa tyttöä kirjan päähenkilönä.

Tarinassa on paljon realistisia piirteitä, vaikka Dahl harrastaakin lastenkirjoissaan kärjistämistä: kepeän tunnelman alla viruu ankea arkipäivän ongelma, nimittäin lasten kaltoinkohtelu. Kirjaa lukiessa minua alkoi surettaa tietoisuus siitä, että monet lapset joutuvat aikuisten välinpitämättömyyden uhreiksi tosielämässäkin. Onneksi teos päättyy kaikesta huolimatta onnellisesti.

Juonipaljastukset päättyvät.

Matilda on ihana yhdistelmä todellisuutta ja fantasiaa. Samalla se on ylistystä lukutaidolle, kirjallisuudelle sekä mielikuvitukselle. Soisin tämän kirjan päätyvän kaikkien lasten käsiin, sillä Matilda on mielestäni oivallinen esikuva: hänen maailmankuvansa avartuu lukemisen myötä ja hän on rohkeasti oma itsensä, vaikka hänet yritetään lannistaa useaan otteeseen. Intohimoiselle lukutoukalle Matilda on otollinen hyvän mielen kirja myös aikuisiällä.

Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton - koonti

©Niina T.

Huomasin jokunen päivä sitten, ettei minulla ollut mitään suunnitelmia ystävänpäivälle. Päivittelin mielessäni, että miten saisin päivän kulumaan mukavasti, kun minulla on vapaapäiväkin. Sitten huomasin Yöpöydän kirjojen Niinan emännöivän Ystävänpäivän lukumaratonia, jossa on tarkoitus lukea vuorokauden verran niin paljon kuin sielu sietää - tarkemmat ohjeet löytyvät Niinan blogista. En ole koskaan aiemmin osallistunut lukumaratoniin, sillä olen jännittänyt kovasti, jaksanko panostaa lukemiseen tarpeeksi maratonien ajankohtina. Tällä hetkellä intoa riittää ja ajatus ystävänpäivän viettämisestä lukemalla on mieluisa. Sopivasti päivä on julistettu myös lukurauhalle.

Eilen illalla rupesin etsiskelemään hyllyistäni sopivaa lukemista koitosta varten - aion jatkaa työn alla olevaa Victor Hugon The Man Who Laughs-romaania sekä viimeinkin lukea edes jonkin verran eteenpäin aikoja sitten kesken jäänyttä Hilary Mantelin Susipalatsia. Lisäksi päätin lukea ystävältäni lainassa olevia Batman-sarjakuvia, joista valitsin maratoniin Paul Dinin ja Judd Winickin kirjoittaman Harley and Ivy-kokoelman, Paul Dinin Batman - Private Casebookin sekä Paul Jenkinsin Batman - Jekyll & Hyden. Palaan myös omasta kirjastostani löytyvään Alan Mooren Batman - The Killing Joke-tarinaan, joka on yksi suosikeistani Batman-sarjakuvien saralla. Aion myös Roald Dahl-haasteen kunniaksi lukea uudestaan Kuka pelkää noitia-kirjan.

©Hande

En ota paineita sivumäärästä - luen omaan tahtiin ja katson vasta myöhemmin, paljon saldoa kertyy. Sarjakuvat sekä Dahlin teokset aion lukea kokonaan, mutta tiiliskiviä luen sen verran, kuin jaksan. Tähän hätään valmistelen itseäni henkisesti koitosta varten - lisää tekstiä tulee, kun aloitan maratonin.

Klo 14:30 - Valmiina, paikoillanne, hep!
Maraton alkaa minuun osaltani. Aloitan Dahlin Kuka pelkää noidilla ja sen jälkeen luen joko Susipalatsia tai The Man Who Laughsia. Musiikkia soimaan taustalle ja eikun menoks!

Klo 19:00 - Lupaava startti
Kissa sylissä on mukavaa lukea - nyt on Kuka pelkää noitia saatu päätökseen. Se oli mieluisaa luettavaa edelleen, vaikka edellisestä lukukerrasta ei ole kovin montaa kuukautta aikaa. Nyt Roald Dahl-haasteen saldo on kolme kirjaa. Olen pitänyt muutaman tauon hoitaakseni kissaäidin velvollisuuksia ja kävin vanhemmillani syömässä - otin kyllä sinnekin lukemista mukaan. Jatkoin Hilary Mantelin Susipalatsia pitkän tauon jälkeen, mutta muistan melko hyvin aiemmat tapahtumat. Luulen jatkavani tämän lukemista myös maratonin päätyttyä, kun löysin uutta intoa.
Sivuja luettuna 236.

Klo 23:00 - Lots of chocolate for me to eat...
En malttanut lukea yhteen menoon Susipalatsista kuin muutamakymmentä sivua. Sen jälkeen kävin ostamassa itselleni suklaata lukuevääksi ja jatkoin urakkaa. Valitsin Dinin Private Casebookin - mielenkiintoinen kokoelma Batman-tarinoita - pidin erityisen paljon uuden Ventriloquistin esittelevistä tarinoista Opening Night ja Curtains sekä The Riddle Unansweredista, jossa Arvuuttaja on ryhtynyt yksityisetsiväksi.
Jatkan The Killing Jokella, jonka olen lukenut useampaan otteeseen. Rakastan tarinaa hyvin paljon, sillä se paljastaa uusia puolia Jokerista, Batmanista sekä heidän välisestä asetelmastaan. Ja Brian Bollandin kuvitus on tyrmäävää! Kuuntelen taustalla Jokeriin liittyviä kappaleita, joita on sävelletty muun muassa Batman the Animated Seriesiä ja Batman Arkham-pelejä varten. Suklaa maistuu myös, kuten arvata saattaa.
Sivuja luettuna 449.

Klo 1:30 - Pit stop
Sain The Killing Joken päätökseen - ai että rakastan sitä sarjakuvaa! Jatkoin saman tien Paul Dinin ja Judd Winickin Harley and Ivylla, joka keskittyy Jokerin "tyttöystävään" Harley Quinniin sekä tämän ystävään ja rikostoveriin Poison Ivyyn. Nautin tarinoista kovasti: sain nauraa kippurassa kaksikon edesottamuksille sekä bongasin muun muassa Kellopeliappelsiini- ja Star Wars-viittauksia tarinoista. Sarjakuvailottelun jälkeen päätin vielä lukea The Man Who Laughsia, mutta sen jälkeen käyn unten maille ja jatkan urakkaani vielä huomenna. Hyvää yötä!
Sivuja luettuna 635.

Klo 13:35 - Grande Finale
Nukuin pidempään kuin oli tarkoitus, mutta sainpahan univelkoja kuitattua. Herättyäni jatkoin maratonia The Man Who Laughsilla, jonka jälkeen aloin lukea viimeistä sarjakuvaa, Jekyll & Hydea. Se on hyvin mielenkiintoinen. Loppuspurtin olen päättänyt omistaa kokonaan Victor Hugolle - luen sitä niin paljon kuin ehdin viimeisen tunnin aikana. Teen koonnin, jahka maraton on päättynyt omalta osaltani.
Sivuja luettuna 774.

Klo 15:30 - Miltä nyt tuntuu?
Dodih, nyt on elämäni ensimmäinen lukumaraton paketissa! Lukeminen loppui osaltani tunti sitten ja olen kasaillut ajatuksiani tässä välissä - niin pysäyttäviä lukukokemuksia kuului loppukiriini. Jekyll & Hyde tarjosi minulle hyytävän matkan Harvey Dentin eli Two-Facen mieleen ja The Man Who Laughs-romaanin päätarinan ensimmäiset luvut ovat olleet ankeita ja uteliaisuutta herättäviä.
Sain luettua kaikkia lukulistalleni päässeitä kirjoja - paksumpia en tietenkään ehtinyt lukea loppuun, sillä keskityin lukemaan muutakin siinä sivussa. Kirjoitan kaikista teoksista erilliset tekstit, kunhan olen saanut edelliset arviot valmiiksi (minulla on kirjoittamatta kolmesta kirjasta maratonia edeltävältä ajalta).

Maratonin lukemisto:
Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, 224 sivua (luettu loppuun)
Hilary Mantel: Susipalatsi, 45 sivua
Paul Dini: Batman - Private Casebook, 160 sivua (luettu loppuun)
Alan Moore: Batman - The Killing Joke, 64 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini & Judd Winick: Batman - Harley and Ivy, 136 sivua (luettu loppuun)
Victor Hugo: The Man Who Laughs, 62 sivua
Paul Jenkins: Batman - Jekyll & Hyde, 144 sivua (luettu loppuun)

Sivuja luettu yhteensä: 835

Yllätyin positiivisesti, että sivusaldostani tuli näinkin iso. Maraton oli erittäin positiivinen kokemus, oli ihanaa viettää kokonainen vuorokausi kirjoista nauttien! Tulen varmasti osallistumaan lukumaratoneihin tulevaisuudessakin.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Paljon onnea vaan!


13. helmikuuta 2015 kello 18:49 julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni Tästä se lähtee. Jännittyneenä kerroin, miksi olin vihdoinkin päättänyt aloittaa kirjablogin pitämisen. Päätöksen tekeminen oli vuosien jahkailun takana, ja vaikka innostuin kehittelemään blogia keksittyäni sille mukavan nimen, emmin pitkään vapiseva sormi hiiren vasemman näppäimen yläpuolella, ennen kuin annoin Tuntematon lukija-blogin nähdä päivänvalon.

Kuten olen jo aikaisemminkin kertonut, aloin pitää lukupäiväkirjaa omaksi ilokseni vuonna 2011. En ollut järin perehtynyt blogien maailmaan, mutta loin vuonna 2013 Blogger-profiilin seuratakseni paria kirjablogia. Ajatus omien kirjoitusten julkaisemisesta alkoi vierailla mielessäni, mutten uskaltanut toteuttaa ajatustani. Lisäksi minua turhautti, että keksimäni nimet olivat kaikki melko tylsiä ja kovin kulutettuja kirjabloggaajien keskuudessa. Tyydyin siis kirjoittamaan omaan muistikirjaani neljän vuoden ajan.

Päätin vuoden 2014 lukemalla Väinö Linnan Sotaromaanin, joka oli oivallinen aasinsilta Linnan muiden teosten lukemiselle. Lukiessani Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa aivoni kuiskasivat minulle kaksi sanaa: tuntematon lukija. Olin tullut jo aikaisemmin siihen tulokseen, että mikäli perustan koskaan kirjablogin, nimeän sen jonkin minulle rakkaan teoksen mukaan. Kumpikin versio Tuntemattomasta sotilaasta on minulle hyvin rakas enkä mielelläni kerro itsestäni kaikkea internetissä, joten nimi tuntui sopivan minulle kuin nenä päähän. Ajattelin tosin jonkun muun keksineen nimen minua aikaisemmin, mutta suureksi yllätyksekseni blogimaailmasta ei löytynyt toista Tuntematonta lukijaa. Silloin innostuksen kipinä syttyi päässäni: minä teen blogin!

En ottanut paineita mahdollisista lukijoista tai kommenteista - päätin kirjoittaa samalla tyylillä kuin muistikirjaani ja panostaa tekstien kieliasuun. Kirjoitin omaan tahtiin sitä mukaa, kun olin lukenut kirjoja ja saanut valmiiksi käsinkirjoitetut arvioni. Näytin tekstejä ensimmäistä kertaa elämässäni muille ja sain tuttaviltani kannustavaa palautetta, joten jatkoin kirjoittamista entiseen malliin. Pikkuhiljaa sivun katselujen määrä lisääntyi ja sain jopa ensimmäisen lukijani. Tämä rohkaisi minua tutkailemaan blogien maailmaa entistä enemmän.

Ja miten suuri maailma minulle aukesikaan! Paljon mielenkiintoisia blogeja, etenkin kirjablogeja - aloin rohmuta niitä yhä enemmän omalle lukulistalleni. Uskaltauduin silloin tällöin kommentoimaan muiden tekstejä ja ilahduin suuresti vastauksen saatuani. Sitten minun blogiini tuli ensimmäinen kommentti. Silloin minusta alkoi tuntua, että olen osa tätä loistavaa yhteisöä: käyn keskustelua muiden kirjojen ystävien kanssa, saan erinomaisia lukuvinkkejä ja omat kirjoitukseni innostavat muita lukemaan lisää.

Mikä parasta, huomasin viime vuoden loppupuolella, että blogin kirjoittaminen on saanut minut lukemaan entistä enemmän. Vuosina 2011-2014 olen lukenut 19-21 romaania vuodessa, mutta Kirjan vuonna saldokseni kertyi 53 teosta (55, jos erittelen Pohjantähden kaikki osat). Vaikka töissä riittää silloin tällöin kiirettä, olen kyennyt nauttimaan yhdestä ensimmäisistä harrastuksistani - se on ollut minulle alusta asti hyvin rakas, ja sen merkitys on korostunut, mitä enemmän vuosia on kulunut.

Tuntuu uskomattomalta, että olen kirjoitellut tänne jo vuoden ajan. On todella mukavaa huomata, miten monet pelkoni blogin suhteen ovat olleet turhia ja lukuharrastuksestani on tullut virtuaalisen lukupäiväkirjan ansiosta sosiaalisempaa ja aktiivisempaa. Minun ei ole siis tarvinnut katua Tuntemattoman lukijan luomista - kiitos kaikille teille, jotka olette tehneet blogin pitämisestä antoisan kokemuksen! Ja hyvää syntymäpäivää, blogini!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Jo Baker: Longbournin talossa

©Hande
Jo Baker: Longbournin talossa
Tammi 2014

Rakastan Jane Austenia ja erityisen paljon Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Kun sain pari vuotta sitten tietää, että on kirjoitettu kirja, joka kertoo Bennetien palvelusväestä, minun oli pakko ostaa se. En kuitenkaan lukenut sitä heti: olen kirjahamsteri, joka rohmuaa kirjoja hyllyynsä ja antaa niiden odottaa siellä jopa vuosia. Vasta vähän aikaa siten aloin haikailla Austenin maailman perään, joten päätin selvittää, millaista elämää Longbournin palvelijat Jo Bakerin mukaan elivät.

Longbournin talossa sijoittuu Ylpeyden ja ennakkoluulon miljööseen, mutta Bennetin perheen sijaan esillä ovat heidän palvelijansa, jotka mainitaan Austenin teoksessa vain ohimennen. Baker kuvailee tarkasti talon henkilökunnan askareita ja elinoloja, mikä laajentaa näkökulmaani Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmasta. Minusta on aina ollut koomista, että Bennetit pitävät itseään köyhinä, vaikka heillä on tilava talo ja useampi palvelija - tämä kirja sai sen tuntumaan entistä naurettavammalta.

Vaikka tarina on viihdyttävä sen hahmot kiintoisia, arvasin monet juonen käänteet sekä hahmojen motiivit etukäteen. Lisäksi kirjassa esiintyi ajoittain jopa inhorealistisia piirteitä, jotka olivat melkoisessa ristiriidassa vallitsevan, maalaisromanttisen tunnelman kanssa. On hyvä asia, että palvelijoiden elämää kuvaillaan yksityiskohtaisesti, mutta eroja Bennetien sekä heidän työntekijöidensä välillä ei tarvitsisi tunkea aivan silmien eteen - erot ymmärtää vähemmästäkin eikä tyyli sovi tämäntyyppiseen teokseen.

Romaani keskittyy tuustin Bakerin luomiin henkilöhahmoihin, mutta Bennetit esiintyvät pienissä rooleissa muiden Ylpeyden ja ennakkoluulon hahmojen lisäksi. Kirjassa oli myös hauska yksityiskohta: jokainen luku alkoi lainauksella Austenin klassikosta. Nämä sitaatit kuljettivat omalta osaltaan tarinaa eteenpäin - oli myös huvittavaa huomata, miten hyvin muistin lainauksia, vaikka Ylpeyden ja ennakkoluulon lukemisesta on kulunut minulla jo vuosia.

Longbournin talossa ei vedä vertoja Austenin alkuperäisteokselle, mutta tarina on ajoittaisesta karuudestaankin huolimatta suloinen ja antaa tarkemman kuvan Austenin aikaisesta Englannista. Lisäksi se tarjoaa uuden, mielenkiintoisen näkökulman minulle tuttuun ja rakkaaseen teokseen. Koska minua on mietityttänyt Ylpeyden ja ennakkoluulon sivulauseisiin jääneet palvelijat, tähän kirjaan oli mukava tarttua.

Arvosana: ✮✮✮½

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Alan Dean Foster: Star Wars - The Force Awakens

©Hande
Alan Dean Foster: Star Wars - The Force Awakens
Del Rey 2016

Kerroin jo kirjoituksessani Jeffrey Brownin Darth Vader-sarjakuvista, että kävin katsomassa Star Wars: The Force Awakensin ensi-illassa. Poistuin teatterista haltioituneena ja huomasin rakastuneeni elokuvaan tyystin. Noin kaksi viikkoa sitten sain tietää, että filmistä on ilmestynyt romaaniversio - pakkohan minun oli se ostaa. Viime päivinä työt ovat imeneet minusta mehut aika lahjakkaasti, mutta luin kirjaa aina, kun aikaa ja jaksamista riitti.

Alussa tarina eteni turhan verkkaisesti, mutta sai tuulta alleen ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Kirja seurasi elokuvan juonikulkua uskollisesti ja sisälsi lisäksi kohtauksia, jotka ovat jääneet lopullisesta elouvasta pois. Nämä lisäkohtaukset olivat kiinnostavia ja täydensivät elokuvan tarinaa, jolloin se tuntui eheämmältä. Elokuva jätti jonkin verran häiritseviä aukkoja tarinaan, joihin romaaniversio tarjosi vastauksia.

Kerronnassa keskitytään kuvailemaan paljon ympäristöä sekä henkilöiden ulkonäköä ja kehonkieltä - näin visuaalinen kerronta tekstimuodossa vaati hiukan totuttelua. Jopa hahmojen ilmeitä ja olemusta kuvailtiin hyvin pikkutarkasti, mistä huomasi parhaiten kirjan pohjaavan elokuvakäsikirjoitukseen. Vaikkei minulla ollutkaan rajattomasti aikaa lukemiseen, luin The Force Awakensin nopeasti. Kirja erottui edukseen elokuvaan verrattuna, sillä se selittää joitakin asioita elokuvaa onnistuneemmin - tosin sanoisin tämän johtuvan ajallisista raameista, jotka rajoittavat elokuvan tarinankerrontaa.

The Force Awakensissa on paljon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja erityisesti saagan tätä osaa varten luodut hahmot tekivät vaikutuksen. Sci-fi-tarina on saanut vihdoinkin itsenäisen ja aktiivisesti toimivan naispäähenkilön, Reyn, joten ei ole yllätys, että tykästyin häneen. Toiseksi suosikikseni nousi Kylo Ren-niminen sith, niin sanotusti tarinan pääkonna. Hän osoittautui hyvin moniulotteiseksi hahmoksi, kun Star Warsissa on totuttu näkemään näennäisesti motiivittomia pimeän puolen edustajia, jotka vain ovat pahoja.

Kokonaisuutena pidin The Froce Awakensista. Vaikka kerronta oli melko tavanomaista ja ajoittain liian imelää makuuni, tarina oli nautittava. Siinä oli tavoitettu hienosti episodien IV-VI tunnelmaa ja samalla onnistuttu luomaan syvyyttä tapahtumiin sekä henkilöhahmoihin. Star Warsin pariin oli mukava palata myös kirjallisessa muodossa - nyt jään odottamaan seuraavan episodin ilmestymistä, kenties ostan siitäkin romaaniversion, jahka se näkee päivänvalon.

Arvosana: ✮✮✮✮