keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman

©Hande
Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman
Abrams 2015

Päätin hankkia toukokuussa itselleni lahjan syntymäpäiväni kunniaksi. Ja mikä olisikaan parempi lahja itselle kuin kirja, jonka perään on haikaillut kuukausia? Lopulta suurikokoinen opus saapui perille, mutta minulla oli tuolloin sen verran keskeneräisiä kirjoja, että jätin suosiolla tämän lukemisen tuonnemmaksi. Sallittuani itseni käydä vihdoinkin teoksen kimppuun siitä pelmahti hurmaava, vasta painetun paperin tuoksu. Ihana aloitus lukutuokiolle...

©Hande

The Art of Rocksteady's Batman on, kuten nimestä voi päätellä, taidekirja. Se kokoaa yksien kansien väliin konseptitaidetta Rocksteady-yhtiön Arkham-tietokonepelisarjan kaikista kolmesta osasta: Arkham Asylumista, Arkham Citystä ja Arkham Knightista. Lisäksi kirjassa kerrotaan trilogian tekemisestä useiden ammattilaisten näkökulmasta. Rakastan konseptitaidetta sekä näin tehtiin-kertomuksia, joten ilahduin suuresti kuultuani, että myös ainoasta omistamastani pelisarjasta oli tehty sellainen.

©Hande
Kirja sisältää paljon tietoa pelien eri tekovaiheista ja vastasi moniin kysymyksiini, joita niihin liittyen oli herännyt. Tarinoita projektin varrelta ovat kertomassa muun muassa pelien ohjaaja, taiteellinen johtaja sekä yksi musiikin säveltäjistä. Luonnollisesti sivut ovat myös täynnä taiteilijoiden luonnoksia pelien visuaalisesta ilmeestä. Katselin kuvia lumoutuneena - viimeistään tässä vaiheessa tajusin, miten paljon työtä on tehty, jotta kuluttajille on saatu luoduksi monipuolinen elämys.

Teoksessa käsitellään asioita yksityiskohtaisesti, mutta yksi asia jäi minua harmittamaan: trilogian päätösosan, Arkham Knightin, juonta ei käsitelty erityisen laajasti, mikä näkyi myös taiteen määrässä. Olisin kaivannut materiaalia Arkham Knightin tarinan avainkohdista, sillä ne ovat hyvin mielenkiintoisia - tahtoisin myös tietää, miten käsikirjoittajat päätyivät tiettyihin tarinankerronnallisiin ratkaisuihin, muta valitettavasti tämä kirja ei vastaa siihen. Se on erityisen harmillista, sillä edellisten osien kohdalla niin tapahtuu.

©Hande
The Art of Rocksteady's Bat-man on kiehtova teos rakas-tamani pelisarjan tekemi-sestä. En ole tiennyt kovin-kaan paljon tietokonepelien valmistamisesta, joten kirja perehdytti minut aiheeseen myös yleisellä tasolla. Opuksen lukemisen myötä arvostan entistä enemmän ihmisiä, jotka näkevät paljon vaivaa tehdäkseen toimivia ja mukaansatempaavia virtuaalimaailmoja. Tämä kirja on oivallista lukemista Arkham-pelien ystäville. 

Arvosana: ✮✮✮✮½

©Hande


2 kommenttia:

  1. Kiitos erinomaisesta vinkistä, laitankin tämän itselleni muistiin ja lahjon tällä teoksella miestä jossain välissä. Arkham-pelit ovat siipan suosikkeja ja itse olen käytännössä katsonut kaikki pelit läpi hänen pelatessaan. Visuaalisesti upeita pelejä, ehdottomasti, joten todennäköisesti tässä teoksessa olisi fiilisteltävää itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään - mukavaa, että kirjoitukseni tarjosi vinkin. :)
      Minuunkin vetoaa pelien visuaalisuus ja myös niiden tarinat. Kahden ensimmäisen osan käsikirjoittajana ollut Paul Dini sekä Batmanin ja Jokerin ääninäyttelijät olivat aikoinaan syyt, joiden vuoksi päädyin aikoinaan ostamaan pelit. Ja kirjassa on aivan varmasti sinullekin fiilisteltävää, kun olet kuitenkin ne katsonut. :)

      Poista