sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Harry Potter-lukumaraton - koonti


Lukujonossa-blogi järjestää Harry Potterin syntymäpäivänä teemaan sopivan lukumaratonin. Minulla on kesken Pottereiden lukeminen englanniksi, joten päätin osallistua, vaikka edellisestä luku-urakasta on aikaa vasta kolme viikkoa.

Harry Potterit ovat olleet mukana elämässäni jo lapsuudesta saakka: sain ensimmäisen kirjan joululahjaksi 8-vuotiaana ja rakastuin teokseen jo ensimmäisten sivujen aikana. Neljä ensimmäistä osaa sain tasaisin väliajoin syntymäpäivä- ja joululahjaksi, mutta siitä eteenpäin odotusajat olivat pidempiä. Vartuin Harryn seikkailuita lukien ja sarja on ollut todistamassa monia elämäni vaiheita.

Olen ennakkotilannut Cursed Childin verkkokaupasta, joten sitä en saa maratonia varten käsiini. Onneksi alkuperäisen saagan lukeminen lievittää malttamattomuuttani ja jännitystäni käsikirjoitusta kohtaan. Tosin jää nähtäväksi, miten aktiivisesti jaksan lukea, kun minulla on vielä maanantaina aamuvuoro, joka sotkee jonkin verran lukusuunnitelmia.

Päivittelen urakan mittaan vaiheitani täällä blogissa, joten pysykää kuulolla!

Klo 16:00 - Maraton alkaa, taikamatka jatkuu

Aloitan maratonin Harry Potter and the Goblet of Firella, josta olen lukenut ennen maratonia reilu puolet. Joulutanssiaiset on tanssittu ja Harry yrittää pohtia, mitä kolmivelhoturnajaisten toinen tehtävä pitää sisällään. Edellisessä luvussa kuultiin myös yksi suosikkisitaateistani, jossa Hagrid julistaa, ettei häpeä itseään, vaikka onkin erilainen. Mukavaa aloittaa maraton noin voimaannuttavan kohdan jälkeen!

Klo 20:10 - Jopa hiostaa, jännitys tiivistyy... 

Huhhuh, kun on kuuma... Ilman hiostavuus on vaikuttanut jonkin verran lukuintooni - keskittyminen on herpaantunut usein ja olen tehnyt välissä muitakin asioita. Kirjaakin on tullut silti luettua ja tarina on edennyt: Harry on suorittanut toisen tehtävän kolmivelhoturnajaisissa ja tavannut kummisetänsä Siriuksen. Vaikka edellisestä Pottereiden lukukerrastani on vasta vuosi, on mukavaa upota hahmojen mieliin heräävien kysymyksien aiheuttamaan jännittyneeseen tunnelmaan. Jospa nyt lukutahtini nopeutuisi, kun ilma viilenee hiukan iltaa kohden!

Sivuja luettuna: 75.

Klo 0:35 - Pää pystyssä kohti epäselvää tulevaisuutta

Goblet of Fire luettu! Kirjan loppuhuipennus oli aivan yhtä jännittävä kuin ennenkin - ja samalla tulee inhottava aavistus synkemmästä tulevaisuudesta. En usko, että pystyn nukkumaan, vaikka minulla on aamuvuoro tulossa, joten jatkan lukemista Order of the Phoenixin parissa. Saa nähdä, miten sumussa aivoni ovat, kun pitää valmistautua töihin lähtöön...

Sivuja luettuna: 239.

Klo 13:15 - Samoilla silmillä läpi kurinpidollisen kuulustelun

Työvuorosta on selvitty ja Order of the Phoenixin lukeminenkin on sujunut. Harry on selvinnyt ankeuttajien hyökkäystä seuranneesta kuulustelusta ja valmistautuu palaamaan Tylypahkaan viidennelle vuodelleen. En saanut nukuttua hiostavuuden takia yhtään, mutta intoa lukemiseen riittää vielä. Nyt vain reippaasti loppuun asti!

Sivuja luettuna: 400.

Klo 16:00 - Ohi on!

Väsymys iski salakavalasti maratonin loppumetreillä, joten lukutahti hidastui huomattavasti. Sain kuitenkin luettua lisää Order of the Phoenixia ja nyt Harry kumppaneineen on aloittanut viidennen kouluvuotensa. Luna Lovekiva sekä Dolores Pimento ovat saaneet esittelynsä - Luna on yksi suosikkiihahmoistani, Pimentoa taas vihaan edelleen sydämeni pohjasta. Maratoonaamiseni päättyi lukuun, jonka jättää epämiellyttävän jälkimaun tapahtumista. Miten oivallinen houkutin lukemisen jatkamiseen!

Maratonin lukemisto:

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire, 239 sivua (luettu loppuun)
J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix, 226 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 465

Minulla ei ollut oikeastaan mitään tavoitteita tämän lukumaratonin suhteen, ainoa pyrkimykseni oli lukea Goblet of Fire loppuun, ja siinä onnistuin. Tiesin, että hiostava ilma ja työvuoro vaikuttaisivat suoritukseeni, joten en ottanut sivumäärästä paineita. Yllätyin oikeastaan, että onnistuin lukemaan yli 400 sivua. Vaikka sivusaldoni on aiempiin maratoneihini verrattuna rimanalitus, en ole pettynyt - oli mukavaa keskittyä pitkästä aikaa vain Potter-kirjoihin.

Vaikken ollutkaan parhaimmassa terässä maratoonaamisen suhteen, Potterit ovat selkeästi erinomaista maratonlukemista. Jatkan saagaa edelleen ja odottelen Cursed Childin käsikirjoitusta saapuvaksi. Harry Potterin taikamaailma tulee pitämään paikkansa sydämessäni.
Aina.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Virginia Woolf: Oma huone

©Hande
Virginia Woolf: Oma huone
Kirjayhtymä 1980

Päätin Thérèse Raquinin luettuani tarttua vielä toiseen teokseen Läpi historian-lukuhaastetta varten. Huomasin yhdessä vaiheessa suunnitellessani lukulistaani että mukana oli lähes pelkästään mieskirjailijoiden töitä. Halusin korjata tilannetta ja ajattelin nyt olevan sopiva aika tutustua Virginia Woolfiin. Kysyin muilta kirjaihmisiltä vinkkejä, ja moni suositteli Omaa huonetta. Tein siis matkan kirjastoon ja luin teoksen.

Oma huone on Woolfin luentosarjaan perustuva essee, jossa pohditaan naisen asemaa kirjallisuudessa sekä yhteiskunnassa ylipäätään. Erityiseen syyniin pääsee pohdinta naiskirjailijoiden vähyys länsimaisessa kaunokirjallisuudessa kirjoitusajankohtana - vuonna 1929 - sekä naisten sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus miehiin nähden.

Teos on kirjoitettu minämuodossa ja muistuttaa kaunokirjallisuutta, vaikka onkin essee. Se on feministinen ja ottaa rohkeasti kantaa Woolfin huomaamiin epäkohtiin yhteiskunnassa sekä kirjallisuuspiireissä. Tekstistä huomaa, miten tarkkaan Woolf on havainnoinut ympäristöään sekä tutkinut kirjallisuuden historiaa. Asiat esitetään käytännön kautta, mikä auttaa aiheeseen perehtymättömääkin lukija ymmärtämään silloisen yhteiskunnan rakenteen.
"Kaikkina näinä vuosisatoina naiset ovat palvelleet peleinä, joilla on ollut taianomainen ja ihastuttava kyky heijastaa miehen hahmoa kaksi kertaa luonnollista suuremmassa koossa."
Esseen kirjoitustyyli on mukavan helppolukuinen, mutta teksti pistää silti ajattelemaan sekä historiaa että nykyaika Woolfin tarjomasta näkökulmasta. Ilokseni sain huomata tilanteen muuttuneen parempaan suuntaan monen asian suhteen. Toisaalta en voinut olla kuitenkaan huomaamatta, miten jotkut Woolfin esittämistä epäkohdista ovat ajankohtaisia edeeen, vaikka teoksen kirjoittamisesta on kulunut 87 vuotta.

Woolf on ymmärtänyt hyvin ympäristön vaikutuksen ihmisten asenteisiin ja miten aiemmin toimineet rohkaisevat myöhempiä sukupolvia tekemään samoin. Hänellä on ollut myös silmää tulevaisuudelle, vaikkei hän varsinaisesti rupea povaamaan. Woolf on kuitenkin ymmärtänyt, että aikojen muuttuessa myös naiset tulevat saamaan entistä enemmän mahdollisuuksia.

Oma huone on mielenkiintoinen pohdinta naisen asemasta kirjallisuudessa. Vaikka maailman epäoikeudenmukaisuus paistaa kirkkaasti kirjan sivusta läpi, Woolf kannustaa ja rohkaisee naisia ottamaan elämänsä haltuunsa ja kirjoittamaan omalla tyylillään. Eikä Woolfin luentosarja ole selvästikään kaikunut kuuroille korville, jos mitään voidaan päätellä naiskirjailijoiden määrästä nykyaikana.
"Huomaan sanovani lyhyesti ja arkisesti, että on paljon tärkeämpää olla oma itsensä kuin mitään muuta."
Arvosana: ✮✮✮✮

Kuten yllä kerroin, luin Virginia Woolfin teoksen Läpi historian-lukuhaastetta varten. Kirja- sekä aikakausisaldoni on nyt kahdeksan ja aatelisarvoni on tätä nykyä herttuatar. 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Täydellisen keskeneräinen - hahmoanalyysi Harley Quinnista

Harley Quinn, tuo Batman-fanien rakastama klovnitar, sai alkunsa, kun Batman the Animated Series'in tekijät suunnittelivat Jokerille apuria. Yksi heistä keksi ehdottaa, että kätyristä tehtäisiin nainen. Sarjan tuottajina ja käsikirjoittajina työskennelleet Paul Dini ja Bruce Timm loivat narrin pukua käyttävän apulaisen, joka nähtiin jaksossa Joker's Favor vuonna 1992. Esiintymisen tuli jäädä myös hahmon viimeiseksi, mutta sarjan katsojat rakastuivat Harley Quinniksi nimettyyn hahmoon, joten hänestä tuli ohjelman vakikasvo. Dini ja Timm kehittivät hänelle taustatarinan, joka julkaistiin ensiksi sarjakuvana vuonna 1994, sittemmin myös animaatiosarjan jaksona. Rikosten klovniprinsessasta tuli lopulta niin suosittu, että hänestä tuli osa DC Comicsin sarjakuvamaailmaa. Mutta miksi lastenohjelman luomus kiehtoo kaikenikäisiä vielä yli 20 vuotta ensiesiintymisensä jälkeen?

HUOMIO! Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia lähdeluetteloon kuuluvista teoksista sekä animaatiosarjan jaksoista. Lähdeluettelo löytyy tekstin lopusta.

Harleen Frances Quinzel opiskeli Gothamin yliopistossa psykologiaa ja valmistui laitoksesta huippuarvosanoin. Gothamin superrikollisten houkuttelemana hän hakeutuu Arkham Asylumiin harjoittelijaksi, aikeenaan kirjoittaa potilaista paljastuskirjan. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan: Jokeri näkee psykologinalussa helpon saaliin ja voittaa naisen puolelleen flirttailulla ja valheellisilla kertomuksilla traagisesta lapsuudesta. Harleen menee lankaan ja huomaa rakastuneensa maaniseen murhaajaan, jonka näkee väärinymmärrettynä sieluna, joka kaipaa osakseen rakkautta ja hyväksyntää. Lopulta hän omaksuu erään Jokerin kanssa käydyn keskustelun inspiroimana uuden, narrimaisen persoonan ja alkaa kutsua itseään nimellä Harley Quinn - lisäksi hän auttaa Jokeria karkaamaan Arkhamista ja ryhtyy tämän apuriksi sekä eräänlaiseksi tyttöystäväksi.

Typografiani vuodelta 2014.
©Hande
Jokeri sai kiedottua Harleyn pikkusormen-sa ympärille, koska tämä on läheisriippu-vainen: itse asiassa hän on se, joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää niin paljon, että on valmis tekemään mitä tahansa miellyttääkseen henkilöä, jolta saa edes jonkinlaista huomiota. Elämä Jokerin kanssa onkin sitten kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista, sillä herra J on narsisti, joka pieksee uutta leikkikaluaan ilman minkäänlaisia tunnontuskia, jos on raivostunut tämän käytökseen - on hän yrittänyt tappaakin Harleyn useaan ottee-seen. Kaikesta tästä huolimatta Harley pysyy Jokerin rinnalla: hän ei suostu myöntämään tilanteen toivottomuutta, vaan vääntelee totuutta ja tulkitsee tilanteita mielensä mukaan - hän siis uskoo Jokerin vastaavan tunteisiinsa, vaikka tämä kohtelisi häntä miten kaltoin tahansa.

Tämä kaikki viittaa siihen, että Harley kykenee empatiaan - tosin hänellä se menee jopa niin pitkälle, että hän syyttää itseään Jokerin raivokohtauksista. Näin käy myös silloin, kun sarjakuvassa Mad Love Jokeri tönäisee Harleyn suutuspäissään korkean rakennuksen ylimmästä kerroksesta. Harley selviää, muttei syytä Jokeria, vaan saa sanotuksi maassa maatessaan: "Minun syytäni. En tajunnut vitsiä." Silloin tällöin Harley ei syytäkään itseään, mutta niinä hetkinä syntipukiksi joutuu Batman. Jokeri on edesauttanut tämän näkemyksen syntymistä, sillä hän on vakuuttanut Harleylle omien tekojensa olevan Batmanin syytä. Tämän perusteella voidaan olettaa Harleyn kärsivän myös toisesta persoonallisuushäiriöstä, nimeltään Folie à Deux eli jaettu psykoosi - Jokeri nimittäin uskoo oikeasti, että on syntynyt Batmanin takia, eikä Harley kyseenalaista tätä harhakäsitystä, eikä muitakaan mielitiettynsä kuvitelmia.

Harley Quinn on alistujan roolistaan huolimatta paljon muutakin, kuin vain Jokerin perässä juokseva marionetti. Hän osoittaa useampaankin otteeseen olevansa älykäs, sanavalmis, energinen, rohkea, päämäärätietoinen ja hauska. Monet hänen piirteistään jäävät piiloon Jokerin seurassa - mies ei siedä toista kukkoa tunkiolla, joten Harley kätkee älykkyytensä ja sanavalmiutensa kullannuppuaan miellyttääkseen. Harley ei kuitenkaan kulje aina Rikosten klovniprinssin mukana - useimmiten Jokeri on heittänyt hänet ulos, mutta lähtee hän välillä ominkin päin. Tuolloin hänen persoonallisuutensa kaikki puolet pääsevät paremmin esille.

"That's right, pigs! And here's the paddle!"
Kuvakaappaus BTAS:n jaksosta Harley & Ivy.

Yhteistyö kuuluu myös Harleyn vahvoihin puoliin: välillä hän on osa Jokerin rikollisjoukkoa, toisinaan hallituksen salaa kokoaman Suicide Squadin jäsen tai sitten hän kaveeraa Gothamin ekoterroristin, Poison Ivyn, kanssa. Harleyn ystävyys kasveja rakastavan Ivyn kanssa on mielenkiintoinen, sillä tavallisesti Ivy vihaa ihmisiä, mutta ex-psykologin seuran hän kelpuuttaa. Harley taas on kasvileidin seurassa avoimempi ja sanavalmiimpi, tosin hän tekee sen ainakin osittain ystäväänsä miellyttääkseen. Ivy on nimittäin vannoutunut miestenvihaaja, eikä suvaitse missään nimessä haikailua psykoottisen klovnin perään. Vaikka Harley pärjää mainiosti seurassa kuin seurassa ja kykenee pitämään puolensa niin sanallisissa kuin ruumiillisissakin mittelöissä, pakka menee aina sekaisin Jokerin astuessa kuvaan, ja Harley loikkaa miehen syliin joka kerta.

Harleylla on pakonomainen tarve miellyttää muita, mutta hän on silti kykeneväinen itsenäiseen päätöksentekoon. Hän on muun muassa yrittänyt piristää myös itselleen tuntemattomia, allapäin olevia ihmisiä, pyrkinyt elämään normaalia elämää Arkhamista vapauduttuaan sekä auttanut Batmania ja muitakin supersankareita. Suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt kuitenkin Harleyn päätös Injustice-sarjakuvakokoelmassa: tarinan edetessä hän paljastaa, että hänellä ja Jokerilla on tytär. Jokeri ei kuitenkaan tiennyt asiasta, koska Harley salasi raskautensa ja antoi tytön siskonsa hoteisiin. Hän selittelee päätöstään sillä, ettei Jokerilla muka ole aikaa olla isä, mutta rivien välistä on luettavissa, että syvällä sisimmässään Harley ymmärtää, että Jokeri olisi aivan kamala vanhempi, ja on piilottanut tyttärensä tarjotakseen hänelle turvallisen elinympäristön.

Harley on hyvin ristiriitainen nainen: toisaalta hän suhtautuu välinpitämättömästi ihmishenkiin, nauraa Jokerin julmuuksille ja kuittaa ne pilailuna. Silti hän kykenee empatiaan ja haluaa auttaa ihmisiä sekä eläimiä - hänellä on jopa kaksi lemmikkihyeenaa. Hän innostuu helposti ja on usein hyvin herttainen, mutta muuttuu vihaisena erittäin vaaralliseksi. Jopa Jokeri on saanut kokea karvaasti Harleyn raivon: välillä herra J on päätynyt kumppaninsa nyrkkeilysäkiksi ja kerran Harley on yrittänyt tappaakin mielitiettynsä - Rikosten klovniprinssi pelastui oikosääristen pataljoonalta vain, koska Harley oli poiminut vahingossa käsiinsä pilailuaseen.

Klassista Harleyn logiikkaa. :D
©Hande

Harley Quinn on sosiaalinen kameleontti: hän osaa tarpeen tullen olla avuton, herkkä ja alistuva, mutta pinnan alla piilee älykäs ja tulinen nainen, minkä hän ajoittain myös näyttää. Joskus tuntuu siltä, että jopa Jokeri pelkää, kenties kunnioittaakin Harleya tämän monipuolisuuden vuoksi - se selittäisi ainakin sen, miksi hän ottaa Harleyn aina takaisin luokseen.

Harleyn elämässä on monia asioita, joista ei kannata ottaa mallia, mutta hänessä on myös piirteitä, joissa on peräti esikuva-ainesta. Toisaalta hän on karikatyyrimäinen hahmo, mutta toisaalta hän on erittäin inhimillinen ja samastuttava. Ennen tämän analyysin kirjoittamista keskustelin Harleysta yhden ystäväni kanssa ja hän onnistui tiivistämään hahmon kahteen sanaan: täydellisen keskeneräinen. Sitä Harley Quinn totisesti on - ja juuri siitä syystä hän on yksi Batmanin konnagallerian rakastetuimmista hahmoista.

Lähteet:
  • Dini, Paul; Timm, Bruce 2009. Batman - Mad Love and other stories. 4. painos. DC Comics
  • Langley, Travis 2012. Batman and Psychology - A Dark and Stormy Knight. 1. painos. Wiley
  • Taylor, Tom 2015. Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 2. 1. painos. DC Comics
TV-sarjat
  • MacCurdy, J; Ruegger, T. (tuottajat). 1992-1995. Batman the Animated Series. Yhdysvallat. Warner Bros. Entertainment Inc. 
Jaksot: Harley & Ivy (1992), Trial (1994), Harlequinade (1994), Harley's Holiday (1994)


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Émile Zola: Thérèse Raquin

©Hande
Émile Zola: Thérèse Raquin
Random House 2014

Olen etsiskellyt vuoden mittaan luettavia kirjoja Läpi historian-lukuhaastetta varten - tavoitteenani on lukea yksi teos kultakin aikakaudelta. Muutamat niistä eivät ole minulle kovin tuttuja, joten käytin apunani internetiä löytääkseni tietyille aikakausille kuuluvia teoksia. Naturalismi oli yksi niistä, mutta löysin pian kirjan, joka herätti mielenkiintoni. Olen kuullut tarinasta vuosia sitten luettuani Alan Rickmanin filmografiaa, johon kuuluu BBC:n minisarja, joka on tehty tämän teoksen pohjalta. Kirjaa ei löytynyt millään kielellä edes kirjastosta, joten tilasin löytämäni uuden englanninkielisen käännöksen.

Romaani on psykologinen kertomus, jossa seurataan nimikkohahmon eli Thérèsen vaiheita ja kuinka hänen tekemänsä päätökset vaikuttavat hänen elämäänsä - en viitsi paljastaa enempää, etten pilaisi tarinaa. Teos kuvailee kaikkea hyvin tarkasti, mutta pääpaino on hahmojen mielenliikkeissä. Tarinan tunnelma on hyvin intensiivinen sekä hyytävä, mikä saa kirjan ilmapiirin tuntumaan tukahduttavalta - välillä tuntui siltä, että on pakko keskeyttää ja haukata happea, vaikka olisinkin ollut ulkona lukemassa.

Päähenkilö Thérèse on mielenkiintoinen hahmo: hän on omaksunut passiivisen tarkkailijan roolin, vaikka hänen sisällään kuohuu tunteiden ja ajatusten myrsky. Myöhemmät tapahtumat rohkaisevat häntä kuitenkin ottamaan aktiivisemman roolin elämässään. Hän ei ole perinteinen miehen 1800-luvulla kirjoittaman romaanin naishahmo, joka miettii pelkästään pinnallisia asioita eikä tee itse asioiden eteen mitään.

Teoksessa keskitytään muutamaan muuhunkin henkilöön: Camilleen, Thérèsen aviomieheen ja serkkuun, madame Raquiniin, Camillen äitiin sekä Laurentiin, Camillen ystävään ja työtoveriin. He saavat kaikki äänensä kuuluviin tasapuolisesti, mutta yllätyin positiivisesti huomatessani Zolan keskittyvän teoksensa naishahmoihin erityisen paljon. Ja koska tarinan keskiössä on ihmismieli, kummastakin naisesta paljastuu väistämättä puolia, jotka eivät ole kaikki herttaisia ja suloisia.

Thérèse Raquin tempaisi mukaansa psykologisella havainnoinnillaan sekä synkeillä väreillä maalaavalla kerronnallaan. Loppu oli ennalta-arvattava, mutta sitä kohti johtava matka oli kiintoisa. Teoksen lukeminen sai minut kiinnostumaan Zolasta kirjailijana, joten aion tulevaisuudessa lukea lisää hänen tuotantoaan.

Arvosana: ✮✮✮✮

Pieni lisähuomautus: Olin yllättynyt, sillä romaani sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen ALS:tä, vaikkei Zola olekaan voinut tietää sairauden nimeä, sillä oireita on alettu kuvata vasta noin vuosikymmen ennen teoksen ilmestymistä (v. 1867). En ole törmännyt vastaavaan aiemmin, etenkään näin iäkkäässä teoksessa.


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Brian Azzarello: Jokeri

©Hande
Brian Azzarello: Jokeri
DC Comics 2011

Ajattelin taas vaihteeksi pienentää ystävältäni lainaamieni sarjakuvien pinoa maratonin aikana, ja mukaan tarttui Azzarellon karmivalla kannella varustettu sarjakuva Rikosten klovniprinssistä. Painiskelin hyvin kauan pohtiessani aikoisinko ylipäätään lukea koko teosta, sillä olen kuullut vuosien varrella sen sisällöstä yhtä jos toista, mielestäni arvelluttavaa asiaa. Kun sain tietää ystäväni omistavan sen, päätin, ettei siitä mitään haittaakaan ole, jos lukaisen sarjakuvan.

Vapauduttuaan Arkhamista Jokeri aikoo pistää Gothamin takaisin ruotuun, sillä muut roistot ovat jakaneet hänen alueensa ja omaisuutensa keskenään. Rikosten klovniprinssi ei tietenkään katso tätä hyvällä, vaan aikoo hankkia omansa takaisin keinolla millä hyvänsä. Tarinassa perehdytään Jokerin maailmaan ja mieleen naiivin kätyrin näkökulmasta - tai ainakin näin yritetään tehdä.

Vaikka odotukseni kirjaa kohtaan eivät olleet järin korkealla aiemmin kuulemani palautteen perusteella, onnistui se silti aiheuttamaan pettymyksen. Ensinnäkään sarjakuva ei lunasta lupaustaan tutustumisesta Jokeriin itseensä, vaan kuvan hänestä tarjoaa typerä pikkunilkki, joka ei loppujen lopuksi ymmärrä mistään mitään, vaikka seuraa tapahtumia aitiopaikalta - jos sellaista voi Jokerin ollessa kyseessä nyt pitää luksuksena.

Toiseksi, Jokeri ei toiminut lainkaan luonteelleen ominaisella tavalla, vaan oli hyvin outo minunkin makuuni. Hänellä vaikutti olevan myös lääkitys päällä - en tosin tiedä, olivatko kyseessä lääkärin määräämät tropit vai olivatko ne viihdekäyttöön. Joka tapauksessa, en pitänyt ideasta: mielestäni Jokerissa parhaimpia asioita on se, että hän tietää tekevänsä väärin, muttei välitä siitä pätkän vertaa - lääkesekoilut antavat hänelle, tai ainakin pyrkivät antamaan, jonkinlaisen oikeutuksen miehen julmuuksille. Maailmassa on oikeastikin ihmisiä, jotka eivät vain välitä yleisisistä moraalikäsitykistä, edes täysissä mielen voimissaan, joten miksi turhaan keksiä tekosyitä?

Kirja sisälsi muitakin puutteita: suomennos tökki ajoittain pahastikin, sillä hahmot olivat puhuvinaan Helsingin yleispuhekieltä, mutta kääntäjä oli käyttänyt silti myös kirjakielisiä ilmauksia, mikä teki dialogista kömpelöä. Erityisen paljon minua raivostutti kuitenkin Azzarellon versio Harley Quinnista: hän on käytännössä mitään puhumaton seksiobjekti, joka on vain muodon vuoksi pitänyt tunkea mukaan. Harley Quinn on vuosien varrella osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koriste Jokerin rinnalla, joten en ymmärrä, miksi hänet edes otettiin tarinaan mukaan, kun hänellä ei ole siinä edes persoonallisuutta.

Jokeri-sarjakuva jätti oloni hämilliseksi - ainoa ajatus, jonka aluksi sain päähäni, oli kysymys: "Miksi?" Koko kirja tuntuu minusta melko turhalta raapustukselta, ja minusta niin kiehtovalta Jokerilta oli viety kaikki eleganssi - hänestä oli tehty aivan tavallinen, mitäänsanomaton gangsteri. Ei teos ole sentään täyttä roskaa - sen visuaalinen ilme on suhteellisen vaikuttavaa - mutta Azzarello olisi pystynyt paljon parempaan.

Arvosana: ✮✮

P. S. Olen mukana Naistenviikossa, mutta hoidan vielä viimeiset rästikirjoitukset pois ennen kuin siirryn "itse asiaan".

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 2

©Hande
Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 2
DC Comics 2015

Tämäkin sarjakuva on odotellut lukemistaan pidemmän aikaa kirjahyllyssäni. Ainoa syy, miksen ole tarttunut siihen jo aikaisemmin, on ollut pyrkimys lukea kaunokirjallisuutta - etenkin lukuhaasteisiin liittyviä teoksia. Kesälukumaraton tarjosi kuitenkin tilaisuuden lukea lisää supersankareiden sisällissodan vaiheista.

Teräsmies on edelleen vallan kahvassa, mutta Batmanin puolella olevat separatistit valmistautuvat iskuun salaisen aseensa avulla. Asetelma kuitenkin monimutkaistuu entisestään, sillä peliin lähtevät mukaan Sinestron, Green Lanternin vastustajan, joukot sekä Universumin Vartijat, Green Lantern Corpsin perustajat - kumpikin kiistan eri puolella. Tarinassa tapahtuu myös yksilötasolla suuria muutoksia.

Tapahtumasarjan toisen vuoden loppupuolella jännitys tiivistyy entisestään - tunnelma on melkoisen epävarma ja kaoottinen, ja tulevia käänteitä on hankalaa arvailla odottamattomien muuttujien määrän vuoksi. Sympatiani ovat edelleen separatistien puolella, joten kannoin huolta erityisen paljon heidän tilanteestaan sekä mahdollisuuksistaan Teräsmiehen kannattajia vastaan.

Tarinassa keskitytään erityisen paljon yksilöihin ja se sisältääkin paljon upeaa hahmokehitystä. Suurimman vaikutuksen minuun teki Harley Quinn - hänestä ilmeni uusia puolia, jotka muuttivat suhtautumistani hahmoon, positiivisessa mielessä. Myös hahmojen keskinäisiä suhteita syvennetään, mikä rikastuttaa juonta ja tekee hahmoista entistäkin kiinnostavampia.

Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 2 on tunteisiin suuresti vetoava kirja ja pidin siitä yhtä paljon kuin ensimmäisestä vuodesta. Tarina pitelee tiukasti otteessaan ja mieleni janoaa tietoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Minun on pakko hankkia seuraavat osat mahdollisimman pian ja luettava nekin! 

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kuten edellistä osaa koskevassa kirjoituksessa kerroin, aion jatkossa kirjoittaa kustakin vuodesta yhden tekstin - se on yksinkertaisempaa.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum

©Hande
Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum
DC Comics 2005

Ostin viime vuoden Lontoon matkani aikana kaksi sarjakuvaa - tämä oli toinen niistä. Teosta on kehuttu laajalti ja olen nähnyt otteita sen taiteesta, joten mielenkiintoni sitä kohtaan oli pikkuhiljaa alkanut herätä. Luettuani takakannen päätin tehdä lisäyksen Batman-kirjahyllyyni. Sarjakuva on odotellut reilu vuoden lukemistaan, ja koin Kesälukumaratonin olevan oivallinen tilaisuus siihen tarttumiseen.

Arkham Asylumin vangit ovat ottaneet vallan vankimielisairaalassa ja pitävät laitoksen henkilökuntaa panttivankeinaan. Operaatiota johtava Jokeri ottaa yhteyttä Gothamin poliisilaitokseen: hän on valmis vapauttamaan vangit, jos saa heidän tilallensa itsensä Batmanin. Yön ritari hyväksyy vaihtokaupan ja astelee taloon, jossa hulluus on päässyt valloilleen.

Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa: nykyhetken lisäksi lukija pääsee perehtymään Amadeus Arkhamin, vankimielisairaalan perustajan vaiheisiin. Tasojen välillä vallitsee tiivis yhteys ja ne selittävät toinen toisiaan. Minua on aina mietityttänyt surullisenkuuluisan, vaikkakin fiktiivisen laitoksen historia, joten oli hienoa, että Arkham Asylum tarjosi siihen liittyvän taustakertomuksen.
"The house is an organism, hungry for madness. It is the maze that dreams. And I am lost."
Sarjakuvan tunnelma on alusta asti aavemainen, sekä juonen että kuvituksen osalta. Harhailinpa rakennuksen käytävillä Batmanin tai Amadeus Arkhamin kanssa, kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin ja odotin koko ajan jotain kamalaa tapahtuvaksi. Dave McKeanin omalaatuinen kuvitus sai kaiken tuntumaan utuiselta ja epätodelliselta - muttei missään nimessä vähemmän pelottavalta. Se oikeastaan teki olon epävarmaksi, enkä uskaltanut luottaa kunnolla näkemääni enkä lukemaani.

Teos on paljon enemmän kuin ensivilkaisu antaa ymmärtää. Se sisältää paljon alluusioita ja symboliikkaa. Onnekseni ole kiinnostunut kultuurista laajemminkin, sillä sarjakuvassa oli viittauksia muun muassa Carrollin Liisa-teoksiin - miten onnistunkaan nappamaan tällä hetkellä käsiini kaikki niihin viittaavat teokset - Parsifal-oopperaan, sekä Leonardo da Vincin töihin. Olisi jäänyt monta seikkaa huomaamatta ilman tietämystäni aiheista.

Viittausten lisäksi syvyyttä toivat tarinan ja kuvituksen lukuisat symboliset piirteet: löytyy tarinan teemaan sopivia Tarot-kortteja, arkkienkelin taistoa petoa vastaan sekä Carl Jungin arkkityyppejä. Myös suurimmalla osalla alluusioista on jokin symbolinen merkitys tarinaan liittyen. Näitä piilomerkityksiä oli kiehtovaa poimia, sillä ne toivat lisää sisältöä tapahtumiin ja hahmoihin.

©Hande

Omistamani versio Arkham Asylumista on 15-vuotisjuhlapainos, joka sisältää sarjakuvan alkuperäisen käsikirjoituksen Morrisonin muistiinpanoilla varustettuna. Käsikirjoituksesta saa kiinnostavaa lisätietoa kertomukseen liittyen ja se lisää lukijan ymmärrystä hahmoja sekä heidän motiivejaan kohtaan. Minua ilahdutti huomata, että olin ymmärtänyt suurimman osan sarjakuvan tarinankerronnallisista ja visuaalisista jipoista.

Saatuani sarjakuvan päätökseen olin aluksi hämilläni ja täynnä ristiriitaisia tunteita. Ihmettelin, miten yksi teos voi olla typerä ja nerokas samanaikaisesti. Batman ei ollut lainkaan oma itsensä, mutta tässä tarinassa se ei haitannut yhtään. Lisäksi tuntui, ettei tarinalla ole päätä eikä häntää, mutta silti se eteni ja sillä oli mielenkiintoinen punainen lanka - täytyi vain malttaa tarkastella pintaa syvemmältä.

Batman - Arkham Asylum on typerryttävä lukukokemus: vaikka kaikki tuntuu epämääräiseltä, ei se olekaan sitä. Lisäksi sarjakuvan psykologinen ote on erittäin vahva ja saa pohtimaan kertomuksen hahmojen mielenliikkeitä entistäkin enemmän. Morrisonin teos on kehunsa ansainnut, enkä ihmettele yhtään sitä, että se on inspiroinut monia, muun muassa samannimisen tietokonepelin tekijöitä.

 Arvosana: ✮✮✮✮✮

torstai 14. heinäkuuta 2016

Geoff Johns: The Flash by Geoff Johns Book One

©Hande
Geoff Johns: The Flash by Geoff Johns Book One
DC Comics 2015

Minulla oli sopivasti viime viikonloppuna vapaata, joten osallistuin Blogistanian Kesälukumaratoniin. Aivan kuten viime kerrallakin, haalin lukupinooni useamman sarjakuvan. Luin viime vuonna Geoff Johnsin Flashpointin ja rakastuin siihen välittömästi. Sen vuoksi hankin käsiini ensimmäisen kirjan sarjasta, joka sisältää Johnsin kirjoittamia tarinoita Flashista.

Albumiin on koottu Johnsin ensimmäiset Flash-sarjakuvat - ne keskittyvät kolmanteen Flashiin, Wally Westiin. Tosin sekä Jay Garrick että Barry Allen, Wallyn edeltäjät, vilahtavat sarjakuvien ruuduissa. Kirjassa on viisi kertomusta maailman nopeimman miehen seikkailuista. Ne ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka kuuluvat kuitenkin samaan aikajanaan.

Rakastan Justice League-animaatiosarjan versiota Wallysta, joten minua kiinnosti tietää, millainen hän on sarjakuvien maailmassa. Tarinoista saa melkoisen kattavan käsityksen miehen luonteesta ja hän on mielestäni ainakin Johnsin kynäilyjen perusteella kiinnostava persoona. En ole lukenut tarpeeksi Flash-sarjakuvia voidakseni valita suosikkiani, mutta Wally ja Barry ovat vahvoilla.

Pidin kokoelman tarinoista, vaikkeivät ne olleetkaan maailmaa mullistavia. Suosikkini oli aivan ensimäinen kokonaisuus, Wonderland, joka on ammentanut paljon Lewis Carrollin Liisa-tarinoista, kuten sarjakuvan nimestäkin voi päätellä. Kertomuksen avulla sankarin luonteesta sekä hänen suhtautumisestaan kanssaihmisiinsä ja vihollisiinsa pääsee hyvin perille. Pidin kovasti myös tarinan sijoittumisesta peilimaailmaan, mikä liittyy sekä Liisan seikkailuihin että Flashin tunnettuun vastustajaan, Peilimestariin. Vaikka Carrollin klassikkokertomukset ovat olleet sarjakuvan inspiraationa, Johns on onnistunut tekemään tarinasta omanlaisensa.

Johnsin ensimmäiset sarjakuvat maailman nopeimmasta miehestä eivät yllä Flashpointin tasolle, mutta ovat silti viihdyttävää ja kiintoisaa luettavaa. Pitäisi hankkia lisää Flash-tarinoita, jotta pääsisin paremmin sisään supersankarin maailmaan.

Arvosana: ✮✮✮½

tiistai 12. heinäkuuta 2016

J-P Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

©Hande
J-P Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY 2015

Kirjojen kesäalennusmyynnit ovat mahtavia: voi löytää teoksia, joita on silmäillyt kauan, ja vielä hyvään hintaan. Koskisen uusin romaani on kiinnostanut minua pitkään, sillä olen lukenut parisen vuotta sitten Ystäväni Rasputinin ja pidin siitä. Kuten olen aiemminkin maininnut, sotahistoria on myös yksi mielenkiinnon kohteistani, joten tuskin yllättää ketään, että hankin tämän romaanin kokoelmaani.

Sotakirjallisuus on lajityyppi, johon palaan aika ajoin: Koskisen romaani alkaa sisällissodan kaiuista ja etenee talvisotaan - tapahtuma-aika onkin suurin syy kiinnostukselleni kirjaa kohtaan. Tarinan päähenkilö, Juho Kivilaakso, entinen Stendahl, kertoo elämänvaiheistaan omasta näkökulmastaan. Vaikka kirjan käsittelemä aikausi on minulle entuudestaan tuttu, teos tarjoaa tietoa erilaisista näkökulmista, sillä sodan lisäksi keskiössä ovat ihmissuhteet sekä politiikka.
"En nähnyt taivaallista sotajoukkoa missään, ainoastaan väsyneitä, tupakkaa polttavia tavallisia miehiä."
Vaikka romaanin aihe on rankka, se on yllätävän helppolukuinen: luvut ovat lyhyitä ja juoni etenee nopeasti, muttei liian hätäisesti. Koskinen ei kaunistele yhtään kuvaillessaan sodan raadollisuutta, ja silti lukemista haluaa jatkaa mahdollisimman nopeasti. Lisää kontrastia talvisodan olosuhteisiin tuovat henkilöhahmojen taustat sekä heidän välisensä suhteet - teoksessa nähdään siviilien kautta, miten talvisota repi kansakuntaan uusia haavoja, vaikkeivät edelliset olleet vielä parantuneet.

Fakta ja fiktio sekoittuvat tarinassa onnistuneesti - oikeastaan jopa niin hyvin, että minun piti välillä miettiä, ketkä hahmoista olivatkaan Koskisen mielikuvituksen tuotetta. Kerronta on myös erittäin uskottavaa ja realistisuutta lisäävät lukujen väleihin liitetyt lehtileikkeet ja asiakirjat, joita aikakaudelta on säilynyt.

Romaanin tunnelmassa on erikoinen, kireä sävy, mutta siinä on myös jotain tuttua ja kotoisaa. En voi olla huomaamatta jonkinlaista yhteyttä tämän kirjan sekä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan välillä: romaanit kuvaavat eri sotia, mutta joidenkin Koskisen teoksen hahmojen repliikit tuovat erehtymättömästi mieleen Linnan klassikon sekä sen henkilöhahmoja. Kuinka sydän pysäytetään ei ole silti missään nimessä Tuntemattoman kopio - se kertoo omanlaisensa tarinan tehden samalla kunniaa edeltäjälleen.

Kuinka sydän pysäytetään on totisesti pysäyttävä lukukokemus. Se tarjoaa monipuolisen kurkistuksen itsenäisen Suomen ensimmäisille vuosikymmenille myös sellaiselle henkilölle, joka on aiheeseen hyvin perehtynyt. J-P Koskinen on onnistunut tekemään minuun vaikutuksen kahdesti, joten tämä ei missään nimessä ole viimeinen kerta, kun hänen tuotantoaan luen.

Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kesälukumaraton - koonti

©Niina Tolonen

Osallistun elämäni toiseen lukumaratoniin - edellinen kerta oli niin hauska kokemus, etten voinut vastustaa kiusausta, kun tieto kesän lukumaratonista julkistettiin. Päivä on myös sopivasti vapaata, joten pääsen jälleen nauttimaan kokonaisen vuorokauden ajan omistautumisesta pelkästään kirjoille. Valikoin lukupinoon sarjakuvia sekä keskeneräisiä romaaneja - tarkemman listauksen voi katsoa valmistelukirjoituksestani.

En aio nytkään ottaa stressiä mahdollisesta sivumäärästä - tosin olisi hauskaa, jos onnistuisin ylittämään Ystävänpäivän lukumaratonin saldon, joka oli 835 sivua. Aion lukea sarjakuvat sekä Thérèse Raquinin loppuun asti - tiiliskiviä luen sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Hauskaa maratonia ja tsemppiä kaikille osallistujille!

Klo 15:00 - Kohti Elämää, maailmankaikkeutta - ja kaikkea
Nyt on pakolliset velvollisuudet hoidettu ja maratoonaaminen voi alkaa! Pienen pähkäilyn jälkeen päätin aloittaa Douglas Adamsin Linnunradalla. Olen lukenut aiemmin jo kaksi ensimmäistä osaa, joten jatkan kolmannesta nimeltään Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki. Musiikkia vain soimaan ja se on menoks!

Aloituskirja ja muistiinpanovälineet.
©Hande

Klo 19:00 - Spurtti maailman nopeimman miehen voimin
Linnunrata on edelleen hulvatonta luettavaa. Olen lukenut kolmannesta osasta vähän vajaa puolet, ja ajattelin lukea välissä sarjakuvaa - palaan Linnunradan pariin kenties myöhemmin. Valitsin sarjakuvista luettavakseni The Flash by Geoff Johns Book Onen, jotta saisin vähän vaihtelua Batman-teemaisesta sarjakuvalukemistostani.
Sain Flash-sarjakuvan luettua. Se ei yllä Johnsin Flashpointin tasolle, mutta oli viihdyttävää ja kiintoisaa luettavaa. Ajattelin aloittaa nyt Thérèse Raquinin.
Sivuja luettuna 506.

Klo 22:15 - Tervetuloa hullujenhuoneelle!
Onpa mukavaa lukea, kun kissat tulevat vierelle tai syliin - irtokarkkipussikin on on mainio seuralainen kirjallisten herkkujen kyytipojaksi. Thérèse Raquin vei mukaansa välittömästi - kuvaileva, oikeastaan maalaileva kerronta on koukuttavaa! Ajattelin kuitenkin lukea vaihtelun vuoksi taas yhden sarjakuvan, vaikka Zolan teos onkin vielä kesken. Olen ostanut Grant Morrisonin Arkham Asylumin jo yli vuosi sitten Lontoosta, ja sen tarina kiinnostaa minua, joten astelen Yön ritarin muassa mielisairaalaan. Jo alku saa niskakarvat nousemaan pystyyn...
Sivuja luettuna 590.

Klo 2:10 - Jännittävistä tunnelmista höyhensaarille
Huhhuh, Arkham Asylum oli typerryttävä kokemus! Tarina oli hyvin outo, mutta kävi silti erinomaisesti järkeen... Toivuttuani sarjakuvan aiheuttamista tunnekuohuista jatkoin taas Thérèse Raquinia - se on mukavan helppolukuinen, vaikka luenkin englanniksi alunperin vuonna 1867 ilmestynyttä romaania. Minua alkaa jo väsyttää kiitettävästi, joten lopetin romaanin lukemisen yhdessä juonen käännekohdassa ja vaihdoin jälleen sarjakuvaan - jatkan Tom Taylorin Injustice-sarjaa, josta olen lukenut aiemmin jo ensimmäisen vuoden sekä toisen vuoden ensimmäisen osan. Luen tätä vielä jonkin verran, ja painun sitten pehkuihin.
Hyvää yötä!
Sivuja luettuna 871.

Klo 12:05 - Supersankareiden sisällissotaa ja tuulimyllyjä vastaan taistelua
Herättyäni jatkoin lukemista välittömästi. Olen saanut Injusticen toisen vuoden päätökseen - voi, että, miten hienoa hahmokehitystä siinä tapahtui! Pitää jossain vaiheessa hankkia seuraava vuosi käsiini... Ajattelin jatkaa nyt jonkin verran Don Quijotea ja sitten luen listani viimeisen sarjakuvan, Brian Azzarellon Jokerin. Jos suinkaan ehdin, palaan vielä myös Linnunrataan ja Thérèse Raquiniin.
Sivuja luettuna 1002.

Klo 15:10 - Linnunradan kautta maaliin
No niin, nyt on elämäni toinen lukumaraton suoritettu! Azzarellon Jokeri jätti minut sanattomaksi, en osaa vielä päättää, mitä mieltä siitä olen - se oli aika... outo. Loppuajan luin Linnunrataa, joka on sentään selkeää ja hauskaa luettavaa.
Onnistuin tälläkin kertaa lukemaan kaikkia lukulistalleni päässeitä kirjoja - tosin Thérèse Raquinia en saanut luettua loppuun asti, muttei se minua haittaa. Kirjoitan jälleen kaikista lukemistani kirjoista erilliset tekstit, kunhan ehdin ne tehdä.

Maratonin lukemisto:
Douglas Adams: Linnunrata, 90 sivua
The Flash by Geoff Johns Book One, 448 sivua (luettu loppuun)
Émile Zola: Thérèse Raquin, 101 sivua
Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum, 219 sivua (luettu loppuun)
Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 2, 176 sivua (luettu loppuun)
Cervantes: Don Quijote, 30 sivua
Brian Azzarello: Jokeri, 128 sivua (luettu loppuun)

Sivuja luettu yhteensä: 1192

Oho, nyt olen kyllä erittäin ällistynyt lukemastani sivumäärästä! En olisi osannut arvata, että tuhat sivua menisi rikki. Olen hyvin tyytyväinen tulokseen, luin 357 sivua enemmän kuin ystävänpäivänä.
Kesälukumaraton oli hieno kokemus - lukeminen on mukava tapa rauhoittua vapaapäivinä! Yhteisöllisyyden kokemus oli myös vahva, sillä mukana urakassa oli tällä kertaa 94 osallistujaa - wau! Olen tykästynyt maratoonaamiseen niin paljon, että tästä tulee minulle varmasti tapa - aion osallistua aina, kun aikataulut sen suovat.

Kiitos ja kumarrus!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions-haaste

Sain Kirjavarkaalta haasteen, josta täytyy myöntää, että olen pelännyt kovasti saavani sen joltakulta. Kysymykset ovat melkoisen hankalia, enkä ole useamman harkintakerrankaan jälkeen keksinyt kaikkiin vastauksia. Tartun nyt kuitenkin rohkeasti härkää sarvista ja kohtaan mielipiteeni, jotka uhmaavat suurta yleisöä - vaikka joutuisinkin kaivamaan ne syvältä muistilokeroideni arkistoista.

Haasteen säännöt:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta, ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.

Ja nyt vuorossa itse kysymykset:

1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki pitävät, mutta sinä et
Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on monen ihmisen suosikkeja, mutta minä en pitänyt siitä. Kirjan lukeminen oli minulle lähes koko ajan varsinaista tervan juontia: juoni oli kuolettavan tylsä ja ennalta-arvattava, puhumattakaan henkilöhahmojen raivostuttavuudesta. Tämä on yksi niistä harvoista elämäni aikana lukemista teoksista, joiden läpi kahlaaminen oli ajan hukkaa - vaikka tiedänkin olevani melkoisen yksin mielipiteeni kanssa.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät
Sanoisin tähän Markus Zusakin Kirjavarkaan. Tunnen olevani yksin hehkutukseni kanssa, sillä muiden palaute on ollut enimmäkseen laimeaa ja korkeintaan "ihan ok"-kommenttien luokkaa. Rakastuin kirjaan jo ensimmäisellä lukukerralla ja olen tehnyt siitä aikoinaan tutkielmankin.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut
Tämä oli erittäin vaikea, sillä en pitkänkään muistelemisen jälkeen saanut mieleeni kirjaa, jossa olisi käynyt tällä tavalla. Lopulta tajusin kuitenkin, että vastaava skenaario löytyy sarjakuvien maailmasta: Uudessa 52:ssa - DC:n sarjassa, jossa kaikkien hahmojen taustatarinat on uusittu - Harley Quinn häipyy Jokerin kelkasta ja alkaa heilastella palkkamurhaaja Deadshotin kanssa.

Jokeri on kaikkea muuta kuin ihanteellinen kumppani, mutta hän on paljon kiinnostavampi hahmo kuin Deadshot: hän on hauskempi, karsimaattisempi ja vaikka välillä huudan mielessäni Harleylle, että hänen on häivyttävä Jokerin luota, heidän suhteessaan on hyviäkin puolia. Kaiken kukkuraksi Deadshot ei ole Harleylle yhtään sen parempi vaihtoehto kuin Jokeri: hän murhaa ihmisiä (vaikkakin rahasta), on narsisti ja käyttäytyy väkivaltaisesti Harleya kohtaan - tehden tämän kaiken vielä tylsällä tavalla.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty
Chick-lit. Tämä genre ei vain ole koskaan iskenyt minuun. En myöskään koe menettäväni kauheasti tämän takia, eli ei minulla ole halujakaan pitää tyylilajista.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä
Gale Nälkäpeleistä. Hän on ylimielinen, kajoaa ihmisiin ilman lupaa ja on valmis tappamaan viattomia saavuttaakseen tavoitteensa. Taidan kuulua vähemmistöön, mutten voi millään sietää kyseistä hahmoa.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et
En ole koskaan ymmärtänyt Rick Riordanin suosiota. Olen lukenut Percy Jacksonit uteliaisuudesta, mutteivät ne olleet kuin keskinkertaisia. Sarjan juoni oli hyvin ennalta-arvattavissa ja kaikki tuntui kieltämättä vanhan kopioinnilta.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa
E. L. Jamesin Fifty Shades of Grey (vai mikä ikinä sarjan varsinainen nimi sitten onkaan). Aihe ei muutenkaan ole kiinnostanut minua, mutta mitä enemmän olen kuullut palautetta kirjoja lukeneilta, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että päätökseni on oikea.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty sarja tai elokuva
Neil Gaimanin Tähtisumua-kirjasta tehty elokuva oli mielestäni parempi - se onkin sitten ainoa teos, josta olen tätä mieltä. Siitä on kauan, kun olen kirjan lukenut, mutta muistan, miten elokuvassa juoni tuntui etenevän jouhevammin ja pidin lopusta alkuperäisversiota enemmän.

Huhhuh, selvisinpäs koitoksesta, vaikka vastaamiseen kuluikin useampi päivä!
Heitän haasteella seuraavia:

Yöpöydän kirjat-blogin Niina

Hurja hassu lukija-blogin Jassu

Kirsin kirjanurkka-blogin Kirsi

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Rudyard Kipling: Viidakkokirja

©Hande
Rudyard Kipling: Viidakkokirja
Otava 2009

Kävin katsomassa parisen viikkoa sitten live action-version Disneyn Viidakkokirjasta. Silloin mieleeni muistui, että omistan alkuperäisen romaaniversion, ja että se on vielä lukematta. Halusin selvittää, millainen on populaarikulttuuria suuresti inspiroinut teos, joten otin sen luettavakseni.

Viidakkokirja on kokoelma tarinoita, joista suurin osa sijoittuu Intian viidakoihin. Tarinoiden enemmistö seuraa susien joukossa varttuneen Mowgli-pojan vaiheita, mutta keskiöön pääsee muitakin hahmoja sekä paikkoja. Ne ovat mukavia pikku tarinoita, joita voi lukea esimerkiksi tauoilla ilman, että kesken jättäminen alkaa ahdistaa. Siksi otinkin tämän mielelläni mukaan töihin.

Tarinat ja niiden hahmokaartit ovat monipuolisia. Romaanissa on paljon mielenkiintoisia hahmoja, joista osasta pidän ja osasta en. Mowgli on ollut mielestäni ärsyttävä jo kahden näkemäni filmatisoinnin perusteella, eikä asenteeni kirjan lukemisen myötä muuttunut - hänestä tulee kuitenkin esiin muitakin puolia, jotka lieventävät ärtymystäni häntä kohtaan. Monet eläinhahmot voittivat minut puolelleen, mutta ylitse muiden nousi musta pantteri Bagheera. Hän on ollut suosikkini Disneyn elokuvien perusteella ja oli mukavaa huomata, ettei hänen persoonaansa oltu muutettu niihin.

Romaani on viihdyttävä, mutta se sisältää muutamia epäkohtia: tarinoista heijastuu 1800-1900-lukujen vaihteen konservatiiviset asenteet ärsyttävällä tavalla. Tuli jopa irvisteltyä välillä kuin petoeläin jollekin pienelle sivuhuomautukselle, joka kuitenkin kertoi liikaa kirjoittajan minua etovasta asennemaailmasta. Lisäksi kirjan Mowgli-tarinat etenivät epäkronologisessa järjestyksessä, mikä muutti teoksen rakenteen melko sekavaksi.

Huonoista puolistaan huolimatta teos ei ole epäonnistunut, pikemminkin päinvastoin: Kipling on saanut vaikutteita kirjaansa intialaisista tarinoista ja on kuvaillut lukuisia eläimiä sekä niiden käytöstä onnistuneesti. Hän on selkeästi perehtynyt aiheeseen hyvin, minkä ansiosta kertomukset tuntuvat uskottavilta, vaikka niissä on myös muutamia yliluonnollisia piirteitä.

Viidakkokirja on kiehtova tarinakokoelma, jossa pääsee tutustumaan Intian viidakoiden laajaan eläinkuntaan. En suosittelisi tätä kovin pienille lapsille, sillä kertomuksissa on jonkin verran melko raakojakin kohtia, mutta kouluikäisestä eteenpäin tämä on viihdyttävää luettavaa.

Arvosana: ✮✮✮½

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Tulossa pian: Blogistanian kesälukumaraton

Aurinko helottaa. Ilma on hiostavaa. Sen sijaan, että olisi ulkona, muuan kirjabloggaaja miettii päänsä puhki valmistautuessaan suureen koitokseen: Kesälukumaratoniin. Maraton on bloggaajan toinen, joten lukemistoa on valikoitu jo melko varmoin ottein. Ilmassa on aistittavissa myös jännitystä - lukujumin iskeminen pelottaa, mutta vielä enemmän bloggaajaa mietityttää, onnistuuko hän rikkomaan edellisen maratoninsa sivumääräennätyksen...

Kun Ja kaikkea muuta-blogin Minna ilmoitti emännöivänsä tänä kesänä lukumaratonia, olin heti ilmoittautumassa mukaan, Ystävänpäivän lukumaratonin kokemuksesta rohkaistuneena. Aloin haalia kirjoja koitosta varten jo hyvissä ajoin ja nyt pinoni on valmis.

©Hande

Hyllystäni löytyy vielä useita lukemattomia sarjakuvia ja ne olivat selkeästi hyvä valinta edelliselläkin kerralla, joten luen niitä tälläkin kerralla. Minulla on myös kesken kaksi tiiliskiveä, joita jatkan urakan aikana. Lisäksi mukaan mahtuu vielä yksi ohuempi klassikko, joka saapui postissa parisen viikkoa sitten. Alla lukulistani kokonaisuudessaan:
  • Douglas Adams: Linnunrata
  • Brian Azzarello: Jokeri
  • Cervantes: Don Quijote
  • The Flash by Geoff Johns Book One
  • Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum
  • Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Tear Two Vol. 2
  • Émile Zola: Thérèse Raquin

Näiden lisäksi ajattelin lukea Rowlingin Harry Potter and the Goblet of Fire-kirjaa, jos saan varaukseni maraton-päivään mennessä. Aion tehdä tälläkin kertaa maratonista postauksen, jota päivitän rupeaman edetessä.

Nyt vain sitten odottelemaan h-hetkeä, joka koittaa kahdeksan päivän päästä - IIK!

Osallistutko sinäkin tähän lukumaratoniin? Mitä olet ajatellut lukea?