maanantai 18. heinäkuuta 2016

Brian Azzarello: Jokeri

©Hande
Brian Azzarello: Jokeri
DC Comics 2011

Ajattelin taas vaihteeksi pienentää ystävältäni lainaamieni sarjakuvien pinoa maratonin aikana, ja mukaan tarttui Azzarellon karmivalla kannella varustettu sarjakuva Rikosten klovniprinssistä. Painiskelin hyvin kauan pohtiessani aikoisinko ylipäätään lukea koko teosta, sillä olen kuullut vuosien varrella sen sisällöstä yhtä jos toista, mielestäni arvelluttavaa asiaa. Kun sain tietää ystäväni omistavan sen, päätin, ettei siitä mitään haittaakaan ole, jos lukaisen sarjakuvan.

Vapauduttuaan Arkhamista Jokeri aikoo pistää Gothamin takaisin ruotuun, sillä muut roistot ovat jakaneet hänen alueensa ja omaisuutensa keskenään. Rikosten klovniprinssi ei tietenkään katso tätä hyvällä, vaan aikoo hankkia omansa takaisin keinolla millä hyvänsä. Tarinassa perehdytään Jokerin maailmaan ja mieleen naiivin kätyrin näkökulmasta - tai ainakin näin yritetään tehdä.

Vaikka odotukseni kirjaa kohtaan eivät olleet järin korkealla aiemmin kuulemani palautteen perusteella, onnistui se silti aiheuttamaan pettymyksen. Ensinnäkään sarjakuva ei lunasta lupaustaan tutustumisesta Jokeriin itseensä, vaan kuvan hänestä tarjoaa typerä pikkunilkki, joka ei loppujen lopuksi ymmärrä mistään mitään, vaikka seuraa tapahtumia aitiopaikalta - jos sellaista voi Jokerin ollessa kyseessä nyt pitää luksuksena.

Toiseksi, Jokeri ei toiminut lainkaan luonteelleen ominaisella tavalla, vaan oli hyvin outo minunkin makuuni. Hänellä vaikutti olevan myös lääkitys päällä - en tosin tiedä, olivatko kyseessä lääkärin määräämät tropit vai olivatko ne viihdekäyttöön. Joka tapauksessa, en pitänyt ideasta: mielestäni Jokerissa parhaimpia asioita on se, että hän tietää tekevänsä väärin, muttei välitä siitä pätkän vertaa - lääkesekoilut antavat hänelle, tai ainakin pyrkivät antamaan, jonkinlaisen oikeutuksen miehen julmuuksille. Maailmassa on oikeastikin ihmisiä, jotka eivät vain välitä yleisisistä moraalikäsitykistä, edes täysissä mielen voimissaan, joten miksi turhaan keksiä tekosyitä?

Kirja sisälsi muitakin puutteita: suomennos tökki ajoittain pahastikin, sillä hahmot olivat puhuvinaan Helsingin yleispuhekieltä, mutta kääntäjä oli käyttänyt silti myös kirjakielisiä ilmauksia, mikä teki dialogista kömpelöä. Erityisen paljon minua raivostutti kuitenkin Azzarellon versio Harley Quinnista: hän on käytännössä mitään puhumaton seksiobjekti, joka on vain muodon vuoksi pitänyt tunkea mukaan. Harley Quinn on vuosien varrella osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koriste Jokerin rinnalla, joten en ymmärrä, miksi hänet edes otettiin tarinaan mukaan, kun hänellä ei ole siinä edes persoonallisuutta.

Jokeri-sarjakuva jätti oloni hämilliseksi - ainoa ajatus, jonka aluksi sain päähäni, oli kysymys: "Miksi?" Koko kirja tuntuu minusta melko turhalta raapustukselta, ja minusta niin kiehtovalta Jokerilta oli viety kaikki eleganssi - hänestä oli tehty aivan tavallinen, mitäänsanomaton gangsteri. Ei teos ole sentään täyttä roskaa - sen visuaalinen ilme on suhteellisen vaikuttavaa - mutta Azzarello olisi pystynyt paljon parempaan.

Arvosana: ✮✮

P. S. Olen mukana Naistenviikossa, mutta hoidan vielä viimeiset rästikirjoitukset pois ennen kuin siirryn "itse asiaan".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti