lauantai 16. heinäkuuta 2016

Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum

©Hande
Grant Morrison: Batman - Arkham Asylum
DC Comics 2005

Ostin viime vuoden Lontoon matkani aikana kaksi sarjakuvaa - tämä oli toinen niistä. Teosta on kehuttu laajalti ja olen nähnyt otteita sen taiteesta, joten mielenkiintoni sitä kohtaan oli pikkuhiljaa alkanut herätä. Luettuani takakannen päätin tehdä lisäyksen Batman-kirjahyllyyni. Sarjakuva on odotellut reilu vuoden lukemistaan, ja koin Kesälukumaratonin olevan oivallinen tilaisuus siihen tarttumiseen.

Arkham Asylumin vangit ovat ottaneet vallan vankimielisairaalassa ja pitävät laitoksen henkilökuntaa panttivankeinaan. Operaatiota johtava Jokeri ottaa yhteyttä Gothamin poliisilaitokseen: hän on valmis vapauttamaan vangit, jos saa heidän tilallensa itsensä Batmanin. Yön ritari hyväksyy vaihtokaupan ja astelee taloon, jossa hulluus on päässyt valloilleen.

Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa: nykyhetken lisäksi lukija pääsee perehtymään Amadeus Arkhamin, vankimielisairaalan perustajan vaiheisiin. Tasojen välillä vallitsee tiivis yhteys ja ne selittävät toinen toisiaan. Minua on aina mietityttänyt surullisenkuuluisan, vaikkakin fiktiivisen laitoksen historia, joten oli hienoa, että Arkham Asylum tarjosi siihen liittyvän taustakertomuksen.
"The house is an organism, hungry for madness. It is the maze that dreams. And I am lost."
Sarjakuvan tunnelma on alusta asti aavemainen, sekä juonen että kuvituksen osalta. Harhailinpa rakennuksen käytävillä Batmanin tai Amadeus Arkhamin kanssa, kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin ja odotin koko ajan jotain kamalaa tapahtuvaksi. Dave McKeanin omalaatuinen kuvitus sai kaiken tuntumaan utuiselta ja epätodelliselta - muttei missään nimessä vähemmän pelottavalta. Se oikeastaan teki olon epävarmaksi, enkä uskaltanut luottaa kunnolla näkemääni enkä lukemaani.

Teos on paljon enemmän kuin ensivilkaisu antaa ymmärtää. Se sisältää paljon alluusioita ja symboliikkaa. Onnekseni ole kiinnostunut kultuurista laajemminkin, sillä sarjakuvassa oli viittauksia muun muassa Carrollin Liisa-teoksiin - miten onnistunkaan nappamaan tällä hetkellä käsiini kaikki niihin viittaavat teokset - Parsifal-oopperaan, sekä Leonardo da Vincin töihin. Olisi jäänyt monta seikkaa huomaamatta ilman tietämystäni aiheista.

Viittausten lisäksi syvyyttä toivat tarinan ja kuvituksen lukuisat symboliset piirteet: löytyy tarinan teemaan sopivia Tarot-kortteja, arkkienkelin taistoa petoa vastaan sekä Carl Jungin arkkityyppejä. Myös suurimmalla osalla alluusioista on jokin symbolinen merkitys tarinaan liittyen. Näitä piilomerkityksiä oli kiehtovaa poimia, sillä ne toivat lisää sisältöä tapahtumiin ja hahmoihin.

©Hande

Omistamani versio Arkham Asylumista on 15-vuotisjuhlapainos, joka sisältää sarjakuvan alkuperäisen käsikirjoituksen Morrisonin muistiinpanoilla varustettuna. Käsikirjoituksesta saa kiinnostavaa lisätietoa kertomukseen liittyen ja se lisää lukijan ymmärrystä hahmoja sekä heidän motiivejaan kohtaan. Minua ilahdutti huomata, että olin ymmärtänyt suurimman osan sarjakuvan tarinankerronnallisista ja visuaalisista jipoista.

Saatuani sarjakuvan päätökseen olin aluksi hämilläni ja täynnä ristiriitaisia tunteita. Ihmettelin, miten yksi teos voi olla typerä ja nerokas samanaikaisesti. Batman ei ollut lainkaan oma itsensä, mutta tässä tarinassa se ei haitannut yhtään. Lisäksi tuntui, ettei tarinalla ole päätä eikä häntää, mutta silti se eteni ja sillä oli mielenkiintoinen punainen lanka - täytyi vain malttaa tarkastella pintaa syvemmältä.

Batman - Arkham Asylum on typerryttävä lukukokemus: vaikka kaikki tuntuu epämääräiseltä, ei se olekaan sitä. Lisäksi sarjakuvan psykologinen ote on erittäin vahva ja saa pohtimaan kertomuksen hahmojen mielenliikkeitä entistäkin enemmän. Morrisonin teos on kehunsa ansainnut, enkä ihmettele yhtään sitä, että se on inspiroinut monia, muun muassa samannimisen tietokonepelin tekijöitä.

 Arvosana: ✮✮✮✮✮

2 kommenttia:

  1. Hmm, kun luin tämän aikoinaan lähempänä sen ilmestymistä niin muistelen pitäneeni (erityisesti McKeanin taiteesta) mutta kun vähän aikaa sitten yritin lukea uudestaan niin ei oikein mennyt, toleranssi Jokerin puheen fontille oli laskenut (ja ehkä en ollut oikeassa mielentilassa tms).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä Jokerin fontti on tietyissä kohdissa melko vaikealukuinen värinsä takia. En osaa sanoa, miten aika mahdollisesti vaikuttaa lukukokemukseen - pitänee palata tähän muutaman vuoden päästä uudestaan ja katsoa, miten käy!

      Tämä ei ole tosiaankaan sellainen sarjakuva, jonka voisi lukea aivan milloin tahansa. Erilaisissa olosuhteissa olisi voinut käydä niin, ettei olisi uponnut minullakaan.

      Poista