lauantai 19. marraskuuta 2016

Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun

©Hande
Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Faros 2008

Koska Läpi historian-lukuhaaste kestää enää puolitoista kuukautta, ja kunnianhimoinen tavoitteeni on lukea yksi teos jokaiselt aikakaudelta, päätin jatkaa haastelukemiston parissa. Olen kuulunut niihin ihmisiin, jotka luulivat vuosien ajan Cyrano de Bergeracin olevan fiktiivinen hahmo (hyi minua), joten minusta oli soveliasta valita hänen kirjoittamansa teos barokin ajalta.

Romaanissa nimetön minäkertoja onnistuu matkustamaan kuuhun ja huomaa, että se on asutettu - tosin kuun asukkaat eroavat jonkin verran maapallon asukeista: he kulkevat neljällä raajalla, nauttivat ravintonsa haistamalla ja maksavat ravintola-annoksensa runoilla. Huomasin melko pian kirjaa lukiessani, että kuulaistan outojen tapojen alle kätketytyi piikki de Bergeracin aikaiselle yhteiskunnalle ja sen tavoille. Arvostelut on täytynyt julistaa kuun asukkaiden suilla kirkon pihtiotteen takia, mutta eivät ne jääneet minulta huomaamatta.

Yllätyin suuresti tajuttuani, että romaanin voisi luokitella myös sci-fiksi, tai ainakin sen edelläkävijäksi. Teoksessa esitellään hyvin hulvattomia keinoja, joilla Maan asukkaat ovat onnistuneet matkaamaan kuuhun - minun on nostettava hattua de Bergeracin kekseliäisyydelle. Hummoria ei myöskään tästä kirjasta puutu: tarinan kertoja joutuu ajoittain melko absurdeihinkin tilanteisiin ja hän joutuu esimerkiksi todistamaan oikeudenkäynnissä olevansa ihminen eikä eläin. Toisaalta, kun asiaa miettii tarkemmin, tilanne on malliesimerkki ihmisten kammosta erilaisuutta kohtaan, vaikka asia esitetäänkin huumorin keinoin.

Matka kuuhun on ajatuksia herättävä teos: se irvistelee 1600-luvun länsimaiselle yhteiskunnalle ja uskonnolle sekä ottaa ensiaskeleita kohti tieteiskirjallisuutta - eikä asiaa edes kuuluteta kovin yleisesti. Romaanin loppuratkaisu oli outo ja tuntui tulevan puskista, mutta ymmärrän, miksi kirjailija on siihe päättynyt: jälleen kerran voidaan suunnata katse kirkon suuntaan, sillä se olisi tuskin katsonut kovin suopeasti erilaista loppuratkaisua. Silti kirjan kerronta ontuu ajoittain, enkä pistäisi aivan kaikkea vain olosuhteiden syyksi. Teos on kuitenkin mielenkiintoinen ja ennustaa länsimaiden maallistumista sekä sci-fin tuloa.

Arvosana: ✮✮✮½

tiistai 15. marraskuuta 2016

Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa

©Hande
Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa
Jalava 2016

Emmanuel Moynotin sarjakuva Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa perustuu Irène Némirovskyn samannimiseen romaaniin. En ollut kuullutkaan alkuperäisteoksesta, mutta saatuani tietää sarjakuvasovituksesta, kiinnostuin heti - pidän sarjakuvista ja toinen maailmansota kiinnostaa minua. Ranskalainen sarja sijoittuu, kuten nimestäkin voi osittain päätellä, toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan. Teoksessa ei keskitytä rintaman tapahtumiin, vaan sotaa käsitellään kolmen eri perhekunnan näkökulmasta.

Olen lukenut viime aikoina enimmäkseen supersankariaiheisia sarjakuvia, joten Ranskalainen sarja tarjosi minulle vaihtelua tavanomaiseen. Kyseessä ei ole ensimmäinen lukemani vakavamielinen sarjakuva, mutten ole lukenut pitkään aikaan sarjakuvaa, jossa kaikki tapahtumat ovat realistisia ja todellisesta elämästä poimittuja. Sotakirjallisuus on kuitenkin minulle entuudestaan tuttua erilaisista näkökulmista - Moynotin sovitus Némirovskyn romaanista on siis mielenkiintoinen yhdistelmä tuttua ja uutta.

Kirjan tarina kuvaa sodan vaikutuksia siviilien elämään ja kuinka kriisitilanne vaikuttaa ihmisluonteeseen. Sarjakuva on hyvin nopealukuinen ja Moynotin mustavalkoinen kuvitus sopii teoksen epävarmaan ja synkeään tunnelmaan erinomaisesti. Silloin tällöin kuvitusjälki näytti tosin hieman suttaiselta, jolloin piti miettiä jonkin aikaa, mitä kuvassa oikein tapahtuu. Tarinaa oli enimmäkseen helppoa seurata, mutta välillä se tuntui hyppivän hyvin äkillisesti paikasta ja tapahtumasta toiseen aiheuttaen hiukan epäselvyyttä.

Kokonaisuudessaan Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa-romaanin sarjakuvasovitus on mielenkiintoinen. Pidin tarinasta ja sen tarjoamista lukuisista näkökulmista, vaikka jotain jäi puuttumaan: minulle ei kehtittynyt hahmoihin kovin vahvaa tunnesidettä ja suurin osa tarinan tapahtumista jäi hiukan etäisiksi. Sarjakuva olisi kenties tarjonnut enemmän, jos alkuperäisteos olisi minulle entuudestaan tuttu, mutta kyllä tarina toimii kaikesta huolimatta sellaisenaankin. Jos Ranskalaisen sarjan toinenkin osa muokataan sarjakuvaversioksi, lukisin sen. Sovitus herätti myös mielenkiintoni Némirovskyn romaaneja kohtaan, joten tulen varmasti lukemaan ne tulevaisuudessa. 

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Olen kirjoittanut kirjasta alunperin Nörttitytöt-blogiin. Alkuperäisen tekstin voit lukea täältä. Sain teoksesta arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos siitä!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset

©Hande
Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset
Sammakko 2000

"Mustassa hirsipuussa, ihana kädetön, 
tanssivat vaeltavat ritarit, 
laihan paholaisen ritarit, 
luurangot, joiden usko on hengetön."

Olen kertonut aiemminkin, etten lue runoja kovin paljon. Päätin haastaa itseni Läpi historian-lukuhaasteen avulla, sillä etsiessäni sopivaa teosta symbolismin aikakautta varten, törmäsin Arthur Rimbaudin runokokoelmaan.

Ne vähäiset runot, joita olen lukenut elämäni aikana, ovat koostuneet perinteiseen tapaan säkeistä ja säkeistöistä. Siksi yllätyin, kun osa Rimbaudin runoista oli kirjoitettukin proosamuodossa. Ne muistuttivat kovasti novelleja olematta niitä kuitenkaan.

Rimbaudin runoissa vilisee kaikenlaista symboliikkaa, erityisesti väreillä on keskeinen asema niissä. Ymmärsin osan runojen symboliikasta, mutta osa meni minulta yli hilseen - ehkä tämä johtuu siitä, etten ole tottunut symbolismin ajan kirjallisuuteen. Tämä on muistaakseni ensimmäinen lukukokemukseni siltä aikakaudelta.

Hirtettyjen tanssiaiset on mielenkiintoinen runokokoelma: sen kaikki teokset eivät auenneet minulle, mutta saivat minut kiinnostumaan niistä. Tahdon perehtyä jossain vaiheessa teoksen runoja käsitteleviin runoanalyyseihin sekä symbolismiin ylipäätään - ties vaikka innostuisin lukemaan lisää tämän aikakauden tuotoksia.

Arvosana: ✮✮✮

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Harry Potter ja kirottu lapsi: yöostotapahtuma ja julkaisutilaisuus Kansallismuseossa

Kun Tammi ilmoitti muutama kuukausi sitten järjestävänsä Harry Potter ja kirottu lapsi-teoksen ilmestymisen kunniaksi yleisötapahtuman, innostuin kovasti. Päätin jopa koskea yli 10 vuoden tauon jälkeen ompelukoneeseen ja tein itselleni valmiiksi Tylypahkan koulukaavun. Jos tämä ei ollut tarpeeksi, muutama viikko sitten Akateeminen kirjakauppa kertoi, että näytelmäkäsikirjoitusta voi ostaa jo keskiyöstä alkaen jonotustapahtumassa - en ole valmis jonottamaan ilmaisia ämpäreitä, mutta kirjoja olen valmis jonottamaan, vaikken niitä ilmaisiksi saisikaan.

Nyt on pukeuduttu tilan-
teeseen soveliaalla tavalla.
©Hande

Yöostotapahtuma 7.11-8.11

©Hande
Maanantai-iltana puin kaavun ylleni ja suuntasin keskustan Akateemisen kirjakaupan eteen kahdenn kaverini kanssa - kello oli hiukan yli seitsemän. Yksi tuttavamme oli saapunut paikalle jo ennen meitä. Olimme kaikki sonnustautuneet tilaisuutta varten ja saimme ajan kulumaan puhumalla Harry Potterista - mistäpä muustakaan? Pikkuhiljaa paikalle alkoi saapua muitakin ihmisiä, jotka liittyivät juttuseuraamme. Potter on yksi niistä asioista, jotka saavat tuntemattomat keskustelemaan myös täällä Suomessa.

Kävimme vuorotellen lämmittelemässä Akateemisessa sisällä, kunnes liike suljettiin. Henkilökunnalla oli tunti aikaa valmistella paikka tapahtumaa varten, sillä ohjelma alkaisi kello 22. Päätimme mennä odotusajaksi porukalla vieressä olevaan Starbucksiin lämmittelemään ja nauttimaan lämpimästä juomasta - teki kyllä terää useamman tunnin ulkona seisoskelun jälkeen. Päätimme myös yhteisymmärryksessä, että ennen tapahtuman alkua muodostaisimme jonon saapumisjärjestyksessä. Kellon lähestyessä kymmentä jonossa seisoi vajaa parikymmentä henkilöä.

Tällaista porukkaa oli pitämässä minulle seuraa. Kuva on
julkaistu kuvattavien luvalla.
©Hande

Lopultakin odotuksemme palkittiin ja pääsimme sisään liikkeeseen. Katosta roikkui banderolleja ja myyntitasot notkuivat Harry Potter-aiheisista kirjoista - näytelmäkäsikirjoituskin oli saanut oman tasonsa, mutta kirjat pidettiin visusti piilossa muovien alla keskiyöhön asti. Akateemisessa oli tapahtumaa ennen myynnin alkua:  tarjolla oli teemaan sopivia virvokkeita ja naposteltavaa, Potter-septologiasta luettiin otteita yleisön toiveiden mukaan, Ronja Salmi haastatteli suomentaja Jaana Kapari-Jattaa ja yleisöllä oli mahdollisuus osallistua Potter-aiheiseen tietovisaan.

©Hande

Tietovisassa otettiin aina pieni joukko osallistujia kisaamaan yhteen kysymykseen vastaamisesta. Nopeimmin oikein vastannut sai pienen palkinnon. Empimisen jälkeen päätin osallistua ja yllätyksekseni voitin omalla kierroksellani - osasin kertoa, että Ron reputti ilmiintymiskokeensa, koska hänen puolikas kulmakarvansa jäi lähtöpisteeseen. Sain palkinnoksi Noble Collectionin kirjanmerkin - valitsin vaihtoehdoista luonnollisesti oman tupani, Rohkelikon.

Muistoja jonotustapahtumasta sekä
tietysti näytelmäkäsikirjoitus.
©Hande
Lopultakin h-hetki alkoi lähes-tyä. Olimme saaneet tapah-tuman alussa vuoronumerot, minä olin numero kolme. Jännitys tiivistyi innostunei-den jonottajien keskuudessa ja lopulta laskimme yhdessä jäljellä olevat kymmenen sekuntia. Sitten kirjoja alettiin myydä. Olin ostanut oman kappaleeni jo ennakkoon, joten sain sen käteeni vain kerto-malla nimeni. Kirjassani komeili Jaana Kapari-Jatan nimikirjoitus, sillä hän oli signeerannut etukäteen kaikkien jonottajien kappaleet. Lopulta suuntasin kotia kohti Helsingin yössä.

Kansallismuseon julkaisutapahtuma 8.11

En ehtinyt olla kovin montaa tuntia hereillä, kun suuntasin taas kaapu päällä keskustaan. Rautatieasemalle oli pystytetty laituri 9 ja 3/4, jonka läheisyydessä Kansallismuseon pukukilpailuun etukäteen osallistuneet pystyivät kuvauttamaan itsensä. 50:lle ensimmäiselle paikalla olleelle oli luvattu myös ilmainen kappale Kirotusta lapsesta. Tapasin jälleen muutaman kaverini ja suuntasimme paikan päälle muutamaa tuntia ennen toiminnan alkamista. Kävimme ottamassa kuvat, joita varten saimme Azkabanin vankilan vankinumerot. Sen jälkeen tapoimme aikaa juttelemalla muiden jonossa olevien potteristien kanssa. Oli mahtavaa voida keskustella aiheesta syvällisemminkin, sillä en saa sellaiseen tilaisuutta liian usein.

Sain lipun Tylypahkaan!
©Hande

Monen tunnin jonottaminen kannatti jälleen kerran, sillä olin yksi niistä viidestäkymmenestä, jotka saivat Harry Potterin ja kirotun lapsen ilmaiseksi. Koska minulla oli kirja jo entuudestaan, annoin tämän kappaleen lahjaksi siskolleni. Kello 17.30 koko konkkaronkka suuntasi kulkueena Kansallismuseolle. Alkuvaikeuksien jälkeen pääsin lopulta sisälle lämpimään ja katselemaan ympärilleni. Jokaiselle jaettiin kolme kaljuunaa (niille, jotka eivät tiedä, se on yksi velhomaailman rahayksiköistä), joilla pystyi lunastamaan naposteltavaa ja juotavaa Hunajaherttuasta. Säästin muistona kaljuunoista kaksi, sillä siinä vaiheessa, kun minä pääsin ostoksille, kaikki varsinaiset Potter-aiheiset herkut olivat jo loppuneet.

Kun Kansallismuseo oli täyttynyt, alkoi varsinainen ohjelma. Aluksi näyttelijät Riku Nieminen, Niina Lahtinen ja Joonas Saartamo lukivat otteita Harry Potter ja kirottu lapsi-näytelmästä. He olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti Harryn aikaisiksi opettajiksi: Nieminen oli professori Orave - en saanut selvitettyä, oliko hänenkin takaraivossaan lordi Voldemort - Lahtinen oli professori Punurmio ja Saartamo oli sonnustautunut professori Lockhartiksi. Kuulin teosta ensimmäistä kertaa suomeksi, mutta tunnistin silti luetut kohtaukset, sillä olen lukenut käsikirjoituksen aiemmin englanniksi.

©Hande

Lukuhetken jälkeen kustantaja Saara Tiuraniemi haastatteli Jaana Kapari-Jattaa ja haastattelun jälkeen julkaistiin pukukilpailun 10 parhaan joukkoon valittua pukua, joista tuomarit valitsisivat myöhemmin kolme parasta finaaliin. Kymmenen parhaan joukossa olivat muun muassa Nevillen mörkö, nuori Tom Valedro, kotitonttu Dobby, Hagrid, Fleur Delacour sekä Tylypahkan rehtori Albus Dumbledoren muotokuva. Viimeksi mainittu julistettiin koko pukukilpailun voittajaksi, mielestäni aivan ansaitusti.

Ystäväni professori Dumbledore sekä
hänen muotokuvansa, pukukilpailun
voittaja.
©Hande

Jaana Kapari-Jatta jäi vielä signeeraamaan teoksia myös Kansallismuseoon. Tämän jälkeen tapahtuma olikin ohi. Minun oli vielä kerran suunnattava tuuleen ja tuiskuun päästäkseni kotiin. Vaikka Kirjamessuista ei ole kulunut kuin reilu viikko, ei tämä kahden päivän ryöpytys tuntunut niin rankalta kuin alunperin odotin. Kansallismuseon tapahtuma ei ollut järjestelyidensä suhteen täydellinen, mutta pidin tapahtumasta silti.

Olen iloinen, että Suomessakin järjestettiin tapahtumaa Harry Potter ja kirottu lapsi-kirjan ilmestymisen kunniaksi. Nyt voisinkin aloittaa näytelmäkäsi-kirjoituksen suomennoksen lukemisen.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Cyril Abraham: Merilinja

©Hande
Cyril Abraham: Merilinja
Weilin+Göös 1973

Olin hyvin pieni, kun televisiosta esitettiin uusintana BBC:n sarjaa Merilinja. Mieleeni ovat painuneet parhaiten pari lyhyttä kohtausta, juron oloinen päähenkilö James Onedin sekä sarjan tunnusmusiikki. Olen saanut haalittua puolet sarjasta dvd:lle, ja siinä sivussa sain tietää, että yksi ohjelman käsikirjoittajista oli tehnyt siitä myös kirjoja. Kaksi niistä on suomennettu ja hankin jo ensimmäisen osan löydettyäni sen antikvariaatista. Haastelukemisto sai jälleen jäädä sivuun, sillä minun oli pakko saada lukea tämä teos välittömästi.

Merilinja kertoo kapteeni James Onedinista, joka on kyllästynyt olemaan muiden käskytettävänä ja perustaa oman laivayhtiön. Kunnianhimonsa ajamana hän on valmis ottamaan suuriakin riskejä saavuttaakseen unelmansa. Jamesin lisäksi kirja seuraa hänen kahden sisaruksensa sekä muutaman muun henkilön elämää.

Romaani seuraa hyvin pitkälti tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden juonta, mutta mukana on myös kohtauksia, joita sarjassa ei näe. Lisäksi joitakin katsojalle tuttuja kohtauksia on muutettu hieman - teos ei ole siis vain tv-sarjan toisintoa. Minulle tuli kuitenkin kirjaa lukiessa kotoisa olo, sillä Abraham onnistuu välittämään sarjan tunnelman myös kirjan sivujen kautta.

Pidin teoksesta erityisen paljon, koska pääsin sen avulla tv-sarjaa paremmin hahmojen päiden sisälle. Ihmisten motiivit, ajatukset ja tunteet kiehtovat minua, joten on hienoa, miten yksityiskohtaisesti niitä kuvaillaan kirjassa. Samalla aloin ihailla tv-sarjan näyttelijöitä entistä enemmän, sillä he ovat onnistuneet välittämään kirjassa kuvailtuja mielensisäisiä liikkeitä erinomaisesti ilmeillään sekä äänensävyillään.

Merilinjan hahmokaarti on laaja ja monipuolinen sekä kuvastaa hyvin 1860-luvun Englannin erilaisia yhteiskuntaluokkia - enimmäkseen keski- ja työväenluokkaa. Hahmot ovat hyvin inhimillisiä sekä herättävät minussa kosolti erilaisia tunteita. Mikään ei ole yksiselitteistä: saatan ärsyyntyä useinkin suosikkihahmojeni toimintaan tai joku inhokeistani onnistuu saamaan sympatiani ainakin hetkeksi.

Merilinja on kerrassaan hurmaava teos kiinnostavine henkilöhahmoineen ja tapahtumineen. Lisäksi lukija saa tietää 1860-luvun merielämästä sekä historiallisista tapahtumista, joita heijastellaan henkilöhahmojen kautta. Olin myös iloinen siitä, miten hyvin rakastamani tv-sarjan henki on säilynyt kirjassa. Aion ehdottomasti lukea koko kirjasarjan ja hankkia loputkin osat hyllyyni.

Arvosana: ✮✮✮✮½

torstai 3. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016 osa 3/3


Messutunnelmointi alkaa lähestyä loppuaan. Tässä viimeisessä kirjoituksessa kerron kahdesta viimeisestä päivästä, sillä niinä päivinä ohjelmaa, jota kävin kuuntelemassa, oli huomattavasti vähemmän kuin torstaina ja perjantaina.

Messupäivä 3

Kuten aiemminkin, suuntasin messuille heti kymmeneksi. Tarkoituksenani oli tutkiskella antikvariaattipuolta tarkemmin, mutta törmäsin lapsuudenystävääni, jota en ole nähnyt vuosiin, ja jäin suustani kiinni hänen kanssaan. Juttelimme sen verran kauan, että minun oli suunnattava ensimmäiseen ohjelmaan, jossa haastateltiin Karoliina Korhosta hänen sarjakuvakirjastaan Finnish Nightmares - suomalaisten painajaisia. Sain kuulla, miten Korhonen oli alkanut tehdä Matti-nimisen miehen edesottamuksista sarjakuvan keinoin. Olen lukenut teoksen aikaisemmin, mutta koin edelleen vahvoja samastumisen hetkiä valkokankaalla esitettyihin näytteisiin kirjasta - tosin ilmaisia ämpäreitä en ole koskaan jonottanut.

Suomalaisten painajaisista suuntasin saman tien kuuntelemaan seuraavaa ohjelmaa Kissojen maailmanhistoriasta. Kirjan tekijä Petri Pietiläinen kertoi kirjan tekoprosessista sekä keskusteli kissoista ylipäätään Jone Nikulan kanssa. Päälimmäisenä keskustelusta jäi mieleen, että kissan DNA ei ole muuttunut kovin paljon niiltä ajoilta, kun ihminen otti kissan kotieläimeksi ensimmäistä kertaa - kissat ovat siis edelleen tuhansia vuosia kestäneestä yhteiselosta huolimatta puolivillejä. Kenties siinä on kissojen kiehtovuuden salaisuus, itsellänikin kun on kissoja kaksi kappaletta.

Petri Pietiläinen ja Jone Nikula
©Hande

Ohjelman jälkeen sain taas kerran sännätä tuulispäänä seuraavaan paikkaan, sillä Boknäsin osastolla alkoi bloggaajatapaaminen. Nurkkauksessa kävi aikamoinen kuhina ja sain kasvot lukuisille seuraamilleni blogeille. Tunnelma oli niin kotoisa, että viihdyin paikalla kolme tuntia - ensimmäistä kertaa minulle tuli myös tunne, että olen osa tätä yhteisöä kokonaisvaltaisesti. Nurkkauksesta lähdettyäni aloin kierrellä osastoja ja mukaani tarttuikin pari kirjaa.

Kirjaostosten jälkeen suuntasin kuuntelemaan viimeistä ohjelmaa Sesse Koiviston kirjoittamasta Tapiiri sohvapöydän alla-kirjasta, jossa hän kertoo elämästään Korkeasaaressa 1968-1993 ja eläimistä, joita hän hoiti perheineen kotonaan. Koivisto ei itse päässyt paikalle sairastumisensan vuoksi, mutta haastateltavaksi oli tullut hänen tilalleen eläintarhan nykyinen johtaja Sanna Hellström. Hän kertoi, miten eläinten hoito poikkeaa Koiviston ajoista ja pohti haastattelijan kanssa, kuinka elämä Korkeasaaressa Koivistojen aikaan ei ole ollut kovin helppoa saaren eristyneisyyden takia.

Haastattelun jälkeen kiertelin paikkoja vielä hetken ja suuntasin kotia kohti.

Messupäivä 4

Viimeisenä messupäivänä tutkiskelin aluksi antikvariaattipuolta, kun minulla oli vihdoinkin aikaa. Sieltä en kuitenkaan löytänyt itselleni mitään, ja suuntasin kuuntelemaan Raija Orasen haastattelua romaanistaan Ackté! Se kertoo oopperalaulaja Aino Acktésta, jota on kiittäminen sekä oopperatalon saamisesta Suomeen että Savonlinnan oopperajuhlista. Raisa Rauhamaan haastattelemana
Raisa Rauhamaa ja Raija Oranen
©Hande
Oranen totesi, ettei itsenäisen
naisen eikä diivan elämä ole ollut helppoa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ja Ackté on saanut eläessään ylistyksen lisäksi paljon kuraa niskaansa. Lisäksi hän kertoi, että on halunnut pysyä kirjaa kirjoittaessaan totuudessa,
vaikka onkin joutunut päätte-lemään joitakin tapahtuma-ketjuja itse.

Olin ostanut Orasen romaanin jo edellisenä päivänä, ja suuntasin Teoksen osastolla saadakseni siihen signeerauksen. Suureksi yllätyksekseni kirjailija intoutui keskustelemaan aiheesta kanssani kerrottuani, miten iloinen olin siitä, että Acktésta on kirjoitettu romaani. Kävi ilmi, että myös Oranen on harrastanut jonkin aikaa laulamista - minä olen ollut aikoinani lapsikuoroissa ja otin lukiossa klassisen laulun tunteja.

Juttuhetken jälkeen suuntasin Kansallisoopperan lavalle kuuntelemaan oopperalaulaja Ville Rusasta, kun hän kertoi, Mitä on ooppera. Vartin haastattelussa ei ollut itselleni aktiivisena oopperakävijänä mitään uutta, mutta oli silti mukavaa kuunnella myös Rusasen kokemuksista työssään. Rusanen totesi, että oopperaa kannattaa kokeilla edes kerran elämässään - jos ei pidä, ei tarvitse tulla uudestaan, mutta jos pitää, niin siitä aukeaa ovi lukuisiin, kiehtoviin maailmoihin. Haastattelun jälkeen keräsin rohkeuteni ja menin kysymään laulajan nimikirjoitusta. Hän antoi sen mielellään, ja jos siinä ei vielä ollut minunlaiselleni oopperafanille tarpeeksi, niin hänkin alkoi keskustella kanssani - voi tätä onnentyttöä! Ei sitä joka päivä pääse keskustelemaan oopperasta vielä ihan ammattilaisen kanssa.

Ville Rusanen kertoo, mitä on ooppera.
©Hande

Onneasta soikeana suuntasin vielä kerran Boknäsin bloggaajakulmalle, kunnes vanhempani ilmoittivat saapuneensa Messukeskukseen, sillä olin luvannut viettää päivän heidän kanssaan. Kiertelimme paikkoja, kunnes menin kuuntelemaan vielä yhtä minua kiinnostavaa ohjelmaa. Anna Kortelainen haastatteli Mirkka Danielsbackaa, joka on kirjoittanut tietokirjan Sotavankikohtalot - neuvostovangit jatkosodassa 1941-1944. Haastattelussa pohdittiin jatkosodan aikaisten sotavankien oloja Suomessa ja mistä kaikki mahdollisesti johtui.
Anna Kortelainen ja Mirkka Danielsbacka
©Hande 
Danielsbacka kertoi, että sodan alkuvaiheissa jopa kolmannes sotavangeista kuoli toden-näköisesti samojen virheiden takia, jotka oli tehty vankileireillä sisällissodan aikana. Suomessa tapahtui kuitenkin harvinainen kehityssuunta, sillä myöhemmin sotavankien olot paranivat - tämä ei ole tavallista sotien pitkittyessä. Haastattelu oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin lisätä Danielsbackan teoksen lukulistalleni.

Sunnuntaina ei ollut enempää ohjelmaa, joka olisi kiinnostanut minua, joten pystyin vihdoinkin kiertelemään paikkoja oikein kunnolla vanhempieni kanssa. Tein viime hetken kirjalöytöjä ja lopuksi kiersimme läpi viel Ruoka & Viini-puolen. Siinä vaiheessa jalkani olivat jo niin poikki, että jouduin kamppailemaan saadakseni ne kulkemaan - onneksi pääsin kotiin autokyydillä.

Tämän vuoden kirjasaldoksi kertyi 10 kappaletta erilaisia teoksia - toivottavasti ehtisin jossain vaiheessa lukea niitä, sillä nyt lukemistoani sanelee vahvasti kaksi lukuhaastetta. Messuväsymykseni on alkanut pikkuhiljaa hellittää, mutta olen silti iloinen, että tuli taas käytyä. Sanoisin myös, että tämän vuoden kirjamessut ovat olleet elämäni parhaat! Ja ensi vuonna uudestaan, totta kai!

Tämän vuoden kirjasaalis on puolet pienempi kuin viime
vuonna, mutta eihän sillä määrällä ole väliä, vaan laadulla.
©Hande

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016 osa 2/3


Messutunnelmien kirjaaminen jatkuu! Tänään vuorossa toinen messupäiväni.

Messupäivä 2

Kuten torstainakin, saavuin perjantaina Messukeskukseen heti kymmeneksi. Kuljeskelin hetken verran ympäriinsä ja suuntasin sen jälkeen kuuntelemaan keskustelua Kiusaaminen, tunteet ja toimintamallit. Haastateltavana olivat Katri Kirkkopelto, Laura Repo, Elina Hirvonen ja Ville Tietäväinen, joista kaikki ovat olleet tekemässä lastenkirjoja, joissa kiusaaminen ja ulkopuolisuuden tunne on keskeisenä teemana. Haastateltavat kertoivat, miksi olivat halunneet käsitellä aihetta teoksissaan ja miten he olivat toteuttaneet tarinankerronnan sekä kuvituksen niin, ettei kirja olisi lapselle liian ahdistavaa luettavaa. Samalla pohdittiin, miten olisi mahdollista huomata kiusaaminen ja puuttua siihen, kun kyseessä on esimerkiksi alle kouluikäiset lapset. Keskustelu oli ajatuksia herättävää.

Kirjakahvilasta suuntasin suoraan seuraavaan ohjelmaan nimeltään Käänteentekevät oppikirjat. Keskustelussa pohdittiin oppikirjojen merkitystä, miten ne heijastavat ilmestymisaikaansa ja miten teknologian kehitys ja uudenlaiset oppimismateriaalit vaikuttavat oppikirjallisuuteen. Aiheesta oli keskustelemassa Pirjo Hiidenmaa, Markku Löytönen sekä kolme abiturienttia Helsingin Norssista. Etenkin abiturienttien ollessa äänessä, mieleeni muistuivat omat kouluaikani, ja miten paljon on muuttunut ala-asteajoistani, jolloin luokissa oli vielä liitutaulut, piirtoheittimet ja ATK-opetus vielä hyvin uusi asia. Nykyään edes esseitä ei tarvitse, ainakaan kaikissa kouluissa, kirjoittaa käsin ja tabletteja käytetään opettamisen yhteydessä. Kuitenkin keskustelijat uskoivat, ettei uusi teknologia syrjäytä oppikirjoja kokonaan.

©Hande

Ohjelman jälkeen päätin uskaltautua Boknäsin bloggaajapisteelle, jossa sattuikin olemaan useampia bloggaajia paikalla. Suorastaan häkellyin siitä, miten mukavia kaikki olivat ja miten nopeasti tunsin pääseväni joukkoon mukaan. Oli myös hienoa saada kasvot monille blogeille, joista osaa olen lukenut jo ennen kuin aloitin itse bloggaamisen. Lisäksi oli ihanaa huomata näin käytännössä, miten paljon on ihmisiä, joita jakaa sama intohimo: lukeminen ja siitä kirjoittaminen.

Rupateltuani useamman tovin muiden bloggaajien kanssa suuntasin seuraavaan ohjelmaan: #pojatkinlukee #mitästytöt. Aiheesta olivat keskustelemassa bloggaaja Mikko Toiviainen eli Kalenterikarju, kolumnisti Ronja Salmi sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja esseisti Silvia Hosseini. Paneelissa keskusteltiin kirjallisuuden turhan kapeasta käsitteestä, mikä tarkoittaa käytännössä, että kirjallisuudeksi lasketaan niin kutsuttu korkeakirjallisuus - mukaan pitäisi laskea myös esimerkiksi internetartikkeleiden lukeminen tai laulujen sanojen analysoiminen. Loppukaneettina todettiin, että kaikille pitäisi löytää sopivaa luettavaa, eikä sitä kannata jaotella sukupuolien mukaan.

Jouduin seisomaan koko tunnin kestoisen ohjelman ajan, ja se tuntui oikein mukavasti jaloissa. Jäin kuitenkin seisoskelemaan KirjaKallion kulmille muutaman kanssabloggaajan kanssa, sillä seuraavaksi Jaana Kapari-Jatta olisi siellä haastateltavana yhdessä tubettaja Mansikan kanssa. Jälleen kerran jouduin tyytymään seisomapaikkaan, mutta sisukkaasti kestin. Kapari-Jatta kertoi jälleen työstään Potter-teosten kääntäjänä, mutta näkökulma oli hiukan eri, sillä Kallion lukiolaisten esittämät kysmykset erosivat osittain torstain haastattelun kysymyksistä. Oli myös mielenkiintoista kuulla faninäkökulmaa Potter-maailmasta sekä uudesta näytelmäkäsikirjoituksesta.

Haastattelun jälkeen minun oli aivan pakko päästä lepuuttamaan jalkojani. Etsin sopivan nurkkauksen ja söin eväitäni. Halusin kuulla myös Akateemisen osastolla tapahtuvatn Jaana Kapari-Jatan haastattelun, mutta sen ajankohtaa oli siirretty, joten ehdin kierrellä paikkoja hiukan ennen sitä. Palattuani takaisin huomasin ilokseni, ettei Akateemisen lava ollut niin täynnä väkeä kuin KirjaKallio oli ollut. Minua ei haitannut yhtään, että olin kuullut messujen aikana jo kaksi muutaki Kapari-Jatan haastattelua - sitä paitsi tällä kertaa olin ottanut mukaan kappaleeni Pollomuhkusta ja Posityyhtysestä ja sain siihen kääntäjän signeerauksen.

Jälleen Jaana Kapari-Jattaa.
©Hande

En malttanut pysyä poissa bloggaajanurkasta, joten palasin sinne ja tapasin jälleen uusia tuttavuuksia. Kaikki sujui jo vanhasta tottumuksesta ja innostuin entistä enemmän "lajitovereistani" ja meidän välillämme vallitsevasta yhteishengestä. Parin tunnin turisemisen jälkeen menin katsomaan viimeistä itseäni kiinnostavaa ohjelmaa: Error - mielen häiriöitä. Kirjassa esitellään tosielämän ihmisiä, jotka kertovat omista mielenterveyden ongelmistaan. Teokseen ja aiheeseen liittyen Sofi Oksanen haastatteli kahta kirjan tekijöistä, Elina Järveä ja Tiina Hottia sekä kahta kirjaan jututettavaksi suostunutta henkilöä, Marko Annalaa ja Hennaa. Haastateltavat keskustelivat kirjan tekemisestä, sekä siitä, miten kuka tahansa voi sairastua mielenterveyden sairauteen ja kuinka apua tarvitsevat hukkuvat helposti byrokratian hampaisiin. Haastattelu oli ajatuksia herättävä ja päätin lukevani teoksen jossain vaiheessa.

Loppupäivän vain haahuilin ympäriinsä. En ostanut mitään, enkä jäänyt messuille aivan loppuun asti. Aloitin kotimatkan ja valmistauduin jo henkisesti seuraavaa messupäivää varten.

Huomenna ilmestyy viimeinen messukirjoitus, joka käsittelee kahta viimeistä päivää.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016 osa 1/3


Taas oli se aika vuodesta: kirjaihmisen unelmien täyttymys eli Helsingin kirjamessut. Osallistuin tapahtumaan tänä vuonna 16. kertaa, mutta tämä oli ensimmäinen kertani bloggaajan ominaisuudessa. Kiitän kovasti Messukeskusta bloggaajapassista! Osallistuin messuille jokaisena päivänä - messuväsymys tuntuu painavan vieläkin päälle, mutta ei se haittaa.

Jaan kirjoitukseni useampaan osaan, sillä muutoin tekstistä olisi tullut niin pitkä, ettei kukaan jaksaisi sitä lukea. Tässä osassa kirjoitan ensimmäisestä päivästä.

Messupäivä 1

Torstaina astelin erittäin jännittyneenä Messukeskukseen - vaikka olen kulkenut pääovista sisään lukuisia kertoja aikaisemmin, uusi bloggaajan statukseni lennätti perhosia vatsaani. Pysyin kuitenkin jännityksestäni huolimatta pokerinaamana, ja niin astelin ensimmäiseen aikataulussani olleeseen ohjelmaan.

Tuomas Nevanlinna haastattelijanaan Urpu Strellman.
©Hande
Ensimmäisenä kävin kuunte-lemassa Roald Dahlin 100-vuotisjuhlaan liittyen suomen-taja Tuomas Nevanlinnan haastattelun. Hän kertoi omasta suhteestaan Dahlin tuotantoon sekä työstää Ison kiltin jätin kääntäjänä. Ohjelman päätyttyä tapasin Yöpyödän kirjat-blogin Niinan lunastaakseni kirjabloggaaja-pinssini. Jännitykseni kaikkosi saman tien, kun aloin jutella hänen kanssaan ja jäimmekin suustamme kiinni muutamaksi toviksi. Pinssi on myös todella hieno, ja se komistikin neuletakkiani koko messujen ajan.

Juttutuokion jälkeen suuntasin Bair Irincheevin haastatteluun, jossa hän kertoi kirjastaan Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin. Sain uutta ja mielenkiintoista tietoa aiheeseen liittyen ja nappasinkin kirjan mukaani. Huomasin vatsani kurisevan, joten suuntasin syömään ylihintaista ruokaa, ja päätin ottaa seuraavina päivinä omat eväät mukaan.

Ruokailua seurasi Antti Alasen haastattelu, jossa hän keskusteli teoksestaan Elokuva ja psyyke - näyttelijän paradoksi. Teos käsittelee sitä, miten ammattinäyttelijän teeskentelemä tunnetila tuntuu aidommalta kuin kokemattoman esittäjän aito tunnetila. Keskustelu oli mielenkiintoista, vaikkakin esimerkkeinä käytetyt elokuvat eivät olleet minulle tuttuja kuin nimiensä osalta.

Lopultakin minulla oli aikaa kierrellä kunnolla messualueella. En tosin ostanut enää sinä päivänä mitään, mutta näinpähän alustavasti, mitä kaikkea näytteilleasettajilla oli tarjolla. Vaeltelun jälkeen suuntasin katsomaan keskustelua aiheella Minna Canth, aikansa radikaali. Aiheesta keskustelivat Leena Majanderin johdolla kirjailija Sirpa Kähkönen, tulevan Canth-näytelmän ohjaaja Kaisa Korhonen sekä tutkija Minna Maijala. Keskustelu oli erittäin antoisa: opin lisää Canthin vaiheista ja hänen yhteiskuntakritiikkinsä vaikutuksista. Haluan perehtyä hänen tuotantoonsa jossain vaiheessa tarkemmin, sillä olen lukenut Canthilta vain yhden teoksen.

Vasemmalta: Leena Majander, Kaisa Korhonen,
Minna Maijala ja Sirpa Kähkönen.
©Hande

Myöhemmin törmäsin sattumalta muutamaan kaveriini ja aloin kierrellä aluetta uudestaan heidän kanssaan. Ja koska olemme kaikki Harry Potter-faneja, meidän täytyi mennä kuuntelemaan Jaana Kapari-Jatan haastattelua liittyen Harry Potter ja kirottu lapsi-näytelmäkäsikirjoituksen suomentamiseen. Kapari-Jatta oli kovin vaatimaton ja sympaattinen kertoessaan, millaista hänestä oli palata Rowlingin luoman maailman pariin.

Jaana Kapari-Jatta vastaamassa kysmykseen.
©Hande

Lopuksi kiersin vielä kavereideni kanssa Ruoka & Viini-puolen. Siellä ei ollut minulle mitään erityistä, mutta ostin kyllä annoksen jäätelöä maistiaisten napsimisen lisäksi. Kun kaikki sieltä puolelta oli nähty, suuntasin kotia kohti.

Huomenna jatkan messutunnelmista kertomista toisen päivän osalta.