perjantai 27. tammikuuta 2017

Blogistanian äänestys vuoden 2016 parhaista kirjoista

Jälleen on se aika vuodesta, kun kirjabloggaajat äänestävät vuoden parhaimpia lukuelämyksiä. Olen tiennyt Blogistanian äänestyksen olemassaolosta myös ennen oman bloggaamiseni aloittamista, mutta olen huono lukemaan uutuuksia, joten aiemmin äänestys on jäänyt. Lisäksi taisin myös ensimmäisenä bloggaajavuotenani pelätäkin hiukan kirjabloggaajien yhteisöä - en kokenut itseäni vielä kunnolliseksi osaksi sitä, joten kynnys mukaan lähtemiseen oli korkea. Nyt olen lukenut kuitenkin kaksi kirjaa, jotka sopivat mukaan ja olen päässyt kirjabloggaajayhteisöön sisään - osallistun siis äänestykseen.

Olen lukenut tosiaan vain kaksi vuonna 2016 julkaistua, kriteerit täyttävää kirjaa, joista pidin niin paljon, että tahtoisin äänestää niitä. Äänestän yhdessä kategoriassa, Blogistanian Finlandiassa.

Blogistanian Finlandia

3 pistettä: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2 pistettä: Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - vähäsanaista vertaistukea



Voittajat julkistetaan huomenna 28.1.2017 kello 10 seuraavissa blogeissa:

Blogistanian Finlandia: Lukutoukan kulttuuriblogi

Blogistanian Globalia: Yöpöydän kirjat-blogi

Blogistanian Tieto: Kirjakaapin kummitus-blogi

Blogistanian Kuopus: Notko, se lukeva peikko-blogi

2 kommenttia: