lauantai 25. helmikuuta 2017

Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money

©Hande
Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money
DC Comics 2010

Valitessani luettavaa ystävänpäivän lukumaratonia varten päätin pienentää ystävältäni lähes kaksi vuotta sitten lainaamaani sarjakuvapinoa lisää, joten otin maratoniin mukaan kolmesta kirjasta koostuvan tarinakokonaisuuden, Streets of Gothamin, jonka ensimmäinen osa Hush Money on. Kokoelma on osa Hush-tarinoiden jatkumoa - olen lukenut väliosat ennen kuin olen aloittanut bloggaamisen, joten niiden arvioita ei blogistani löydy.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia. Jos haluat välttyä niiltä, siirry lukemaan "Juonipaljastukset päättyvät."-tekstistä eteenpäin.

Bruce Waynen oletetaan kuolleen, joten hänen kasvattipoikansa Dick Grayson on ottanut Batmanin manttelin harteilleen. Tommy Elliot eli Hush - Brucen lapsuudentoveri ja nykyinen vihollinen - on kärsinyt aiemmin suuren nöyryytyksen Yön ritarin ja hänen liittolaistensa käsissä ja aikoo riistää hengen itseltään. Moukan tuurilla mies selviääkin yrityksestään, ja päättää ottaa kaiken irti saamastaan toisesta mahdollisuudesta: hän on muokannut itsensä kirurgian avulla Bruce Waynen näköiseksi ja aikoo ottaa tämän paikan Gothamin vaikuttajana, sillä kukaan Brucen lähipiiriä lukuunottamatta ei tiedä miehen kadonneen.

Minusta oli hyvin mielenkiintoista nähdä, miten Dick toimii Batmanina - olen niin tottunut näkemään häntä Robinina tai Yönsiipenä, että hänen paljastumisensa Batmanin maskin takaa oli mieluisa kokemus. Asetelma kuvastaa hyvin myös nuoren miehen lojaaliutta Brucea ja tämän lähipiiriä kohtaan, sillä hän on ottanut Yön ritarin roolin suojellakseen Brucen läheisiä. Minusta oli myös kiehtovaa, miten Tommy Elliot esiintyy Bruce Waynen ja pyrkii tuhoamaan tämän yhtiön käyttämällä miehen omia rahoja - ja kuinka Dick liittolaisineen pyrkii tekemään tyhjäksi Hushin juonet herättämättä liikaa huomiota.

Juonipaljastukset päättyvät.

Sarjakuvan tarina on melko mielenkiintoinen, mutta ajoittain jotkin juonenkäänteistä tuntuivat tylsiltä tai liian ennalta-arvattavilta. Lupaavan alun jälkjeen keskiosa oli aikamoisen tasapaksua, eikä herättänyt minussa erityisemmin tunteita. Onneksi juoni muuttui loppua kohden kiinnostavammaksi, sillä olisin todennäköisesti jättänyt jatko-osat lukematta, jos parannusta ei olisi tapahtunut.

Vaikka tarina ei ollut paras mahdollinen, pidin siitä, millaiseksi Dini on kirjoittanut suurimman osan teoksen henkilöhahmoista. Pidin kovasti Dick Graysonista - hän on yksi suosikkihahmoistani Batman-universumissa eikä Dini tuottanut hänen suhteensa pettymystä. Minusta myös monet sarjakuvan konnat ovat onnistuneita: erityisesti vaikutuin Victo Zsaszista, sillä hän oli niin karmiva, että niskakarvani nousivat pystyyn joka kerta, kun hän esiintyi tarinassa.

Sarjakuvan kuvituksesta vastaa Dustin Nguyen. Hänen kynänjälkensä on samanaikaisesti kulmikasta ja soljuvaa - jään tuijottamaan herkästi hänen kuviaan, ne vain vetävät minua puoleensa. Nguyenin kuvitus sopii erinomaisesti Dinin kirjoittamaan tarinaan, eikä se yllätä minua, sillä miehet ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä.

Streets of Gotham - Hush Money ei kuulu Dinin parhaimpiin sarjakuviin, mutta se oli siitä huolimatta viihdyttävä. Kuten aiemmin sanoin, tarina parani loppua kohden, joten en jättänyt sarjaa missän nimessä kesken. Odotin laadun paranevan jatko-osissa - vastauksen kysymykseen, paraniko se, kerron, kunhan saan arviot niistä valmiiksi.

Arvosana: ✮✮✮½

perjantai 24. helmikuuta 2017

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa

©Hande
Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa
Tammi 1996

Palasin ystävänpäivän lukumaratonin aikana lapsuusmuistoihini lukemalla yhden Viiru ja Pesonen-kirjoista. Muistan, miten pyysin vanhempiani lukemaan tätä nimenomaista kirjaa minulle iltasaduksi erittäin usein, kun en vielä itse osannut lukea - tosin palasin kirjan pariin usein myöhemmälläkin iällä. Edellisestä lukukerrasta on tosin jo hyvin kauan, joten palasin lapsuuden suosikin pariin mielenkiinnolla.

Ukko Pesonen asuu maalaistalossa kissansa, Viirun, kanssa. Eräänä päivänä Kosonen, Pesosen naapuri, tulee varoittamaan alueella liikkuvasta ketusta, joka on vienyt kanoja mennessään. Pesonen aikoo suojella omia kanojaan, muttei halua tappaa kettua. Niinpä hän ja Viiru lyövät päänsä yhteen virittääkseen ketulle ansan, joka säikäyttäisi sen tiehensä. Onnistuuko kaksikon suunnitelma?

En muistanut kirjasta entuudestaan kovinkaan paljoa, mutta luettuani pari ensimmäistä sivua mieleeni muistui lukuisia yksityiskohtia tarinasta, joka on oikein mukava, hauska ja sympaattinen. Oli huvittavaa seurata kaksikon yhteistyötä: Pesosella olivat tavarat alituiseen hukassa, mutta Viiru tiesi aina niiden olinpaikan - voi, kun omatkin kissani omaisivat tuon taidon, elämäni helpottuisi suuresti. Kirjan kieli on myös sujuvaa, mistä kiitos kuuluu osittain suomentajalle, Kaija Pakkaselle.

Rakastan suuresti teoksen yksityiskohtaista kuvitusta, joka on Nordqvistin itsensä käsialaa. Kuvat kertovat oikeastaan omaa tarinaansa, sillä niissä tapahtuu hyvin paljon sellaista, mitä tekstissä ei kerrota. Kuvitus on myös erittäin ilmeikästä ja nostatti hymyn huulilleni.

Viiru ja Pesonen kettujahdissa on hurmaava, pieni tarina, joka sisältää myös opettavaisia elementtejä. Minulle tuli kirjan lukemisesta hyvä mieli - oli mukavaa nostalgioida tämän kirjan parissa. Taidankin ottaa tavoitteekseni lukea kaikki perheeni varastosta löytyvät Viiru ja Pesonen-kirjat.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kirja kattaa Helmet-lukuhaasteen kohdan 25: kirja, jossa kukaan ei kuole.

torstai 23. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
Gummerus 2004

Järjestin tämän vuoden ystävänpäivän lukumaratonin. Aloitin oman urakkani lukemalla loppuun Hovimäki-sarjan viimeisen osan. Säästelin loppua, koska en ollut vielä valmis luopumaan rakastamastani tarinasta. Päätösosa käsittelee vuodet 1920-2000 - jouduin siis ensimmäistä kertaa sarjan aikana tyystin tuntemattomille vesille, mikä pelotti ja houkutteli minua samanaikaisesti.

Ei muuta kunniaa sijoittuu Suomen historiassa aikakaudelle, josta olen tiennyt eniten ennen Hovimäki-sarjaan tutustumista. Aikajanalle mahtuu hyvin surullisekuuluisia tapahtumia, kuten kieltolaki, Lapuan liike sekä talvisota. Vaikka olen lukenut aiemmin useitakin tätä aikakautta käsitteleviä teoksia, Ei muuta kunniaa ei tuntunut vanhan toistolta. Tosin heijastelin tarinaa ja sen tapahtumia muihin lukemiini teoksiin, kuten tein myös viidennen osan kohdalla.

Hovimäki-heksalogian kuudennessa osassa on mukana vielä muutama aiemmista osista tuttu hahmo, mutta loput ovatkin minulle täysin uusia tuttavuuksia, sillä televisiosarjaa ei jatkettu viidennelle kaudelle rahoitusongelman vuoksi. Kuten aiemmissakin osissa, parrasvaloissa paistattelee nuorempi sukupolvi, vaikka myös entuudestaan tutuilla hahmoilla on merkittäviä rooleja kirjassa. Suosikkejani uusista hahmoista ovat Irina, suomalaisittain Irja, von Platen, Ulla Haglund ja Väinö Seppä - Vinön mainitsen uudestaan, sillä hänellä on tässä kirjassa suurempi rooli verrattuna viidenteen osaan. Kaikki kirjan hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja monisyisiä - oli jälleen nautittavaa nähdä historialliset tapahtumat romaanin hahmojen kautta.

Tarina kaappasi minut tiukkaan otteeseen, jossa pysyin aivan loppuun asti. Jälleen kerran ahnehdin sivun toisensa jälkeen, sillä halusin tietää, mitä hahmoille tapahtuu historian rattaissa. Unohdin jopa pelätä kirjan loppumista, kunnes tajusin sivuja olevan jäljellä alle sata - niin suurta tunteiden myllerrystä juonenkäänteet minussa aiheuttivat. Pidettyäni taukoa lukumaratoniin asti ahmin viimeisiä sivuja kuin viimeistä päivää.

Romaanin kruunaa epilogi, jossa ollaan siirrytty välirauhan ajasta vuoteen 1999, joka on vuosi, jolloin Hovimäen ensimmäinen tuotantokausi esitettiin ensimmäistä kertaa. Oli sekä hyvin haikeaa että ihanaa edetä tarinassa lähestulkoon nykyhetkeen. Lopulta huomasin kyynelten valuvan poskiani pitkin, mutta silti virnuilin tekstille kuin mielipuoli. Ympyrä sulkeutuu mitä hurmaavimmalla tavalla - oloni oli hyvin haikea, mutta olin silti iloinen, että kuljin tämän matkan loppuun asti.

Olen hyvin kiitollinen, että Hovimäen tekijät kirjoittivat vielä Ei muuta kunniaa-romaanin, vaikka televisiosarjaan ei viidettä kautta tehty. Kirjan ansiosta sarja sai ansaitsemansa, eheän lopun - ja minä mielenrauhan. Hovimäki on aivan upea kurkistus Suomen historiaan kiehtovien henkilöhahmojen kautta, ja Ei muuta kunniaa on ehdottomasti kirsikka herkullisen kakun päällä.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Sain ruksittua kirjan lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 43: kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummalli-sille lapsille

©Hande
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Schildts & Söderströms 2012

Luin alelaarista löytämäni Riggsin esikoisteoksen ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Minun piti ostaa jatko-osa alunperin englanniksi, mutta minua ärsyttää omistaa jostakin sarjasta sekaisin erikielisiä osia, joten se jäi. Nyt toinen osa on kuitenkin suomennettu, joten päätin palata ensimmäisen kirjan pariin muistin virkistykseksi.

Jacob Portman on varttunut kuunnellen isoisänsä tarinoita tämän elämästä orpokodissa, jossa asuu ihmevoimia omaavia lapsista, sekä heitä vaanivista hirviöistä. Teini-ikäisenä Jacob päättää selvittää, onko isoisän jutuissa sittenkin perää, vaikka kaiken järjen mukaan ne ovat vain vanhan miehen hupsutuksia. Mitä enemmän Jacob asiaa tutkii, sitä varmemmaksi hän tulee siitä, että isoisä on puhunutkin totta. Ja mikä kummallisinta, nämä lapset vaikuttavat olevan edelleen elossa...

Muistikuvani juonesta olivat melko hatarat, mutta lukemisen edetessä asioita alkoi palautua mieleeni. Teoksen alku ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, mutta tarina paranee edetessään ja lopulta jännitys on niin tiivistä, ettei kirjaa voi laskea käsistään ennen kuin sen on saanut päätökseen. Mielenkiintoani lisäsivät myös kuvituksena käytetyt vanhat vintage-valokuvat, joiden inspiroimana Riggs kirjoitti tämän romaanin. Kuvat tehostavat erinomaisesti kerrontaa sekä teoksen synkeää ja mystistä tunnelmaa.

Sanoin kirjasta vuonna 2014 seuraavasti: "Kirjassa käytetty kieli teki myös minuun vaikutuksen: lauseet ja virkkeet olivat hyvin yksinkertaisia, mutta silti vaikuttavia. Niiden ansiosta tunnelma vaihteli uhkaavasta haikeaan ja jopa iloiseen. Kokonaisuus oli kaunis sekä katkeransuloinen." Pidin siis romaanin kerronnasta - jännitän monesti nuortenkirjoihin tarttumista, sillä pelkään niiden kerronnan olevan kankeaa ja juonenkäänteiden loppuunkulutettuja ja lapsellisia. On mukavaa, ettei tämä kirja ole sellainen, toisellakaan lukukerralla.

Kirjassa on monta mielenkiintoista henkilöhahmoa. Pidin eniten Jacobista, Emmasta, Millardista ja Bronwynista - en paljasta hahmoista enempää, sillä muuten tarina menee pilalle sellaiselta, joka ei kirjaan ole tutustunut. Monet teoksen henkilöistä ovat samastuttavia ja suosikkieni persoonallisuudet vetivät minua puoleensa. Nimikkohahmo neiti Peregrine ei yltänyt suosikkeihini, mutta hän herätti mielenkiintoni ja toivon, että hänestä kerrotaan jatko-osassa lisää.

Minulle tärkeintä kirjoissa on sisältö, mutta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on esineenä niin kaunis, että minun on mainittava siitä erikseen. Kannet - sekä irtonaiset että kiinteät - ovat mielenkiintoa herättävät ja sisältävät hienoja yksityiskohtia, kirjan sivut ovat paksusta ja laadukkaasta paperista ja kuvituksena toimivat vintage-kuvat on sommiteltu niin, että tunnen selaavani valokuva-albumia tarinan lukemisen lomassa.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli mielestäni edelleen kiintoisa lukukokemus, hyvällä tavalla erilainen. Kuten alussa sanoin, sarjan toinen osa on suomennettu, joten aion hankkia kirjan käsiini jatkaakseni eriskummallisten lasten tarinaan tutustumista - ensimmäinen osa päättyy sen verran jännittävään kohtaan.

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Teos sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 31: fantasiakirja.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaratonin yhteiskooste

Nyt on vuoden 2017 Ystävänpäivän lukumaraton kaikkien osalta ohitse. Mukana oli yhteensä 25 osallistujaa, mikä on uusi ennätys ystävänpäivän lukumaratonin historiassa. Hienoa, että niin moni innostui lähtemään mukaan! Maratonajan laajentaminen neljälle päivälle oli selkeästi hyvä idea, sillä moni maratoonaaja ajoitti suorituksensa viikonlopulle varsinaisen ystävänpäivän sijaan.

Sivumäärät:

50 shades of books: 513
Bibliofiilin päiväunia: 770
Carry on reading: 621
Cats, books & me: 704
Eniten minua kiinnostaa tie: 624
Evarian kirjahylly: 1076
Hurja Hassu Lukija: 736
Karvakasan alta löytyi kirja: 377
Kirjablogi Dekkaritalo: 90 + 6h äänikirjan kuuntelua
Kirjapallon kirjablogi: 428
Kirjavarkaan tunnustuksia: 665
Kirja vieköön!: 589
Kirjan jos toisenkin: 301
Liiolii lukee: 448
Limalepakon kirjablogi: 99
Lukulahnan luola: 532
Lukutoukan kulttuuriblogi: 1306
Sivujen välissä: 752 + 2,5h äänikirjan kuuntelua
Taikakirjaimet: 773
Tuntematon lukija: 917
Ullan luetut kirjat: ?
Unelmien aika: 140
Villasukkamurmelin kirjablogi: 98
Vinopino kirjoja: 249
Yöpöydän kirjat: 588

Maratonilla luettiin yhteensä ainakin 13 396 sivua. Tämä on jo suuri saavutus sellaisenaan, vaikka tulos onkin vajaa. Kahdessa blogissa päästiin huikeaan, yli tuhannen sivun lukemaan. Muutama maratoonasi kipeänä, mikä vaikutti heidän suoritukseensa - nostan hattua kaikille kipeänä maratoonanneille, sillä tiedän itsekin, miten vaikeaa on lukea puolikuntoisena. Pari osallistujaa kuunteli myös äänikirjoja.

Luetut kirjat:

  • Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
  • Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli
  • Margaret Atwood: Handmaid's Tale
  • Victoria Aveyard: Lasinen miekka
  • Laura Bates: Everyday sexism
  • Enide Blyton: Viisikko vanhassa majakassa
  • Jessie Burton: Nukkekaappi
  • Albert Camus: Sivullinen
  • Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
  • Kiera Cass: Eliitti
  • Chris Cleave: Everyone Brave is Forgiven
  • Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet
  • Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke
  • Aleksi Delikouras: Nörtti - New Game
  • Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money
  • Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan
  • Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush
  • Laura Gustafsson: Korpisoturi
  • Martina Haag: Olin niin varma meistä
  • Pauliina Haasjoki: Hiukset
  • Pauliina Haasjoki: Planeetta
  • Yuval Noah Harari: Homo Deus - A Brief History of Tomorrow
  • Charlaine Harris: Salaisuuksia haudan takaa
  • Marco Hautala & Broci: Varpaat
  • Helene Hegemann: Aksolotli - yliajo
  • Kaarina Helakisa Naisen paikka
  • Rachel Hoffman: Unf*ck You Habitat
  • Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle - yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
  • Aldous Huxley: Uljas uusi maailma
  • Jouni Inkala: Nähty. Elämä
  • Tove Jansson: Viesti
  • Juha Jyrkäs: Ouramoinen
  • Tanja Kaarlela: Lasissa on tyttö
  • Juhani Karila: Omenakrokotiilin kuolema
  • Inkeri Karvonen: Pikku-Kulta ja Tähtikarhu
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin arvoitus
  • Lars Kepler: Hypnotisoija
  • Gabi Joy Kirkendall, Laura Lavender & Julie Manwaring: Luovaa tekstausta ja muita ideoita
  • Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
  • Leena Kristinä: Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa
  • Mauri Kunnas: Yökirja
  • Mauri Kunnas: Kummallisuuksien käsikirja
  • Nam Le: Merimatka
  • Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
  • Pierre Lemaitre: Iréne
  • Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
  • Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor
  • Roope Lipasti: Viikinkisolmu
  • Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
  • Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
  • Edgar Lee Masters: Spoon River Antology
  • Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus
  • Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
  • A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon
  • Herta Müller: Sydäneläin
  • Mötley Crüe: The Dirt - Törkytehdas
  • Jennifer Niven: All the Right Places
  • Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa
  • Anni Nykänen: Mummo
  • Joyce Carol Oates: Tavallinen rakkaus
  • Yoshitoki Oima: A Silent Voice
  • Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
  • R. J. Palacio: Wonder/Ihme
  • Seita Parkkola: Viima
  • Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kutsu
  • Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Pioneerit
  • Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
  • Irina Piippo, Johanna Vaattovaara & Eero Voutilainen: Kielen taju
  • Sylvia Plath: Sanantuojat
  • Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja
  • Dolores Redondo: Näkymättömän vartija
  • Veronica Roth: Viillot
  • J. K. Rowling Harry Potter ja kuoleman varjelukset
  • J. K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them Original Screenplay
  • Sofia Samatar: The Winged Histories
  • Max Seeck: Hammurabin enkelit
  • Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  • Jennifer E. Smith: Hello, Goodbye and Everything in Between
  • Maggie Stiefvater: The Raven Boys
  • Miina Supinen: Liha tottelee kuria
  • Uuna Syrjäsuo: Ikkuna joka oli ovi
  • Jack Thorne, John Tiffany & J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child/Harry Potter ja kirottu lapsi
  • Tuutikki Tolonen: Mörkövahti
  • Tuutikki Tolonen: Mörköreitti
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  • Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen - Lemmen ilot ja sydämen salat - suomalaisen rakkauden historiaa
  • Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
  • Taavi Vartia: Viikinkipoika Kaspar
  • Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga Vol. 6
  • Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille
  • Meik Wiking: Hygge - hyvän elämän kirja
  • Gene Wolfe: The Castle of the Otter
  • Rikki - taidetta mielenterveydestä

Maratoonaajien lukemisto oli, kuten listasta voi päätellä, hyvin monipuolinen - tosin useampi bloggaaja luki muutamia samoja kirjoja urakkansa aikana. Maratonia varten luettiin kaiken kaikkiaan 94 kirjaa - jotkin niistä kokonaan, toiset taas osittain. Mukaan mahtui muun muassa romaaneja, novelleja, tietokirjallisuutta, sarjakuvia ja lastenkirjoja.

Maratonin vetäminen oli minulle positiivinen kokemus ja oli mukavaa huomata, miten moni lähti siihen mukaan. Minua jännitti kovasti tarttua toimeen, mutta onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi.
Kiitos ja iso käsi kaikille osallistujille - te teitte tästä maratonista yhteisöllisen kokemuksen ja sivusaldo on huikea!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa
Gummerus 2004

En malttanut lukea mitään "välipalakirjaa" Hovimäen neljännen osan jälkeen, vaan tartuin saman tien toiseksi viimeiseen kirjaan, sillä paloin uteliaisuudesta: televisiosarjan päätöskausi loppuu vuoteen 1907 jättäen kaiken ärsyttävästi kesken. Kirja kattaa taas vuodet 1897-1918, joten sain vuosien tuskastelun jälkeen vastauksia mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin.

Päin nousevan Suomen rantaa käsittelee minulle tuttua aikakautta Suomen historiassa: sortovuodet alkavat, mutta suomalaiset puolustavat sinnikkäästi oikeuksiaan. Lopulta Suomi julistautuu itsenäiseksi vuonna 1917, minkä jälkeen seuraa sisällissota. Pidän aikaa hyvin mielenkiintoisena, joten minusta on mukavaa, että romaani jatkaa tarinaa pidemmälle kuin televisiosarja.

Sarjan viides osa on mukaansatempaava - se piti imussaan paremmin kuin osat 2-4. Kääntelin sivuja malttamattomana, vaikka suurimman osan ajasta tiesin, mitä tuleman piti. Toisaalta, kun vihdoin sain luettua entuudestaan tutut tapahtumat loppuun, minua alkoi pelottaa: jatkaminen tuntemattomille vesille sai miettimään, haluanko sittenkään tietää enempää. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja ahnehdin viimeiset 114 sivua aivan kuin olisin pelännyt jonkun vievän kirjan minulta kesken kaiken.

Romaanissa on paljon tapahtumia, jotka menevät ihoni alle - eikä se edes johdu siitä, että joku tuntemani omainen olisi elänyt tuota aikaa. Yksi merkittävä osatekijä tälle vahvalle tuntemukselle on monisyiset henkilöhahmot: Oolannin sodasta sortovuosiin jäi monien hahmojen osalta laimeaksi, mutta Päin nousevan Suomen rantaa parantaa edeltäjäänsä nähden roimasti. Suurin osa hahmoista herätti hyvin vahvojakin tunteita suuntaan taikka toiseen. Kuten aiemmissakin osissa, tässäkin parrasvaloissa paistattelee uusi sukupolvi, vaikka aiempiakin tuttavuuksia on mukana runsas määrä. Uusista hahmoista miellyin eniten Lindhofin sisaruksiin, Lennartiin ja Ruhtiin, pehtoori Otto Haglundiin sekä Toivo ja Väinö Seppään. Lisäksi voisin sisällyttää mukaan Felix Lindhofin - suhtaudun häneen sen verran ristiriitaisella tavalla, että voisin kutsua sitä viha-rakkaussuhteeksi.

Päin nousevan Suomen rantaa sijoittuu aikakauteen, jonka tiimoilta olen lukenut muutakin kirjallisuutta - en siis voinut olla peilaamatta romaanin tapahtumia muihin lukemiini teoksiin. Erityisen usein mieleeni tuli tapahtumia ja henkilöitä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta. Pohdin kovin usein, missä Linnan klassikon hahmot olivat samalla hetkellä tiettyjen Hovimäen viidennen osan tapahtumien aikaan - fiktiiviset Hirvikoski ja Pentinkulma eivät edes ole kovin kaukana toisistaan maantieteellisestä näkökulmasta katsottuna.

Siinä missä heksalogian neljäs osa herätti minussa vahvoja tunteita vain tietyissä kohdissa, viides osa oli yhtä tunteiden vuoristorataa alusta loppuun. Etenkin kirjan loppupuolella, jonka tapahtumia en etukäteen tiennyt, jännitin hirmuisen paljon ja koin suuria, laidasta laitaan siirtyviä tunnekuohuja. Kolmen edellisen osan lukemisesta selvisin kuivin silmin, mutta nyt tarvitsin nenäliinoja, etten olisi kastellut kirjan sivuja. Ajoittain tuntui, että sydämeeni olisi isketty veitsi, jota romaanin tekijät vääntelivät silloin tällöin - enkä siitäkään huolimatta voinut lopettaa lukemista kesken.

Päin nousevan Suomen rantaa tempaisi minut täysillä mukaansa - en meinannut millään malttaa laskea sitä käsistäni siihen kerran tartuttuani. Suljettuani kirjan minulle tuli haikea olo, sillä Hovimäestä on jäljellä enää vain yksi kirja, ja sitten olenkin lukenut ne kaikki. Olen kuitenkin iloinen, että kirjasarjaa jatkettiin, vaikka tv-sarja päättyykin neljänteen kauteensa. Tartun suurin uteliaisuuden ja kauhunsekaisin tuntein sarjan päätösosaan.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan neljännestä kaudesta:



Päin nousevan Suomen rantaa on Hovimäki-televisiosarjan neljäs ja viimeinen tuotantokausi. Käsikirjoittajat olivat suunnitelleet tekevänsä vielä viidennenkin kauden, mutta Yle lopetti sarjan rahoituksen, joten hahmojen vaiheet televisioruudulla päättyivät vuoteen 1907. Kuten jo kerroin kirjaan liittyvässä arviossani, kauden tarina alkaa sortovuosista. Toisin kuin kirjassa, ohjelmassa ei päästä näkemään Suomen itsenäistymistä, vaan tv-sarja päättyy ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan ja niiden jälkimaininkeihin.

Sarjan päätöskausi vei minut mennessään historiallisten raamien sekä hahmokehityksen ansiosta. Vanhojen tuttujen ja uusien hahmojen elämät nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen aikakaudella, joka kiinnostaa minua kovasti. Vaikka yritin harkita hidasta nautiskelua viimeisen kauden kohdalla, päädyin maratoonaamaan sen kahdessa vuorokaudessa.

Pidin näyttelijätyöstä jälleen kerran kovasti - tosin ensimmäisellä katselukerralla vuonna 2009 oli hyvin outoa tunnistaa monia näyttelijöitä ja nimenomaan heidän äänistään. Tuli hihkuttua, että tuossahan on Powhatan ja tuo on Phoebus ja tuo on Jasson häntä ja voi hyvänen aika, siinähän on Tuttiritari. Eli siis moni näyttelijä oli minulle tuttu lapsuuteni televisio-ohjelmista sekä animaatioelokuvista. Kun nämä huomiot olivat minusta huvittavia, niin koin minä yhden järkytyksenkin: Tapani Kalliomäki, joka näytteli ensimmäisellä kaudella Magnus Lindhofia, palasi esittämään ensimmäisen hahmonsa pojanpojan poikaa, Felix Lindhofia. Mitä useamman kerran olen sarjaa katsonut, sitä enemmän olen alkanut ihailla Kalliomäkeä, sillä tutuista kasvoistaan huolimatta en ikinä näe häntä neljännellä kaudella Magnuksena, vaan Felixinä - kuten pitääkin. Nämä kaksi hahmoa ovat persooniltaan hyvin erilaisia, joten Kalliomäki tekee vakuuttavaa työtä.

Kalliomäen lisäksi minuun tekivät vaikutuksen Tapani Perttu Wilhelm Lindhofina, Leena Pöysti Ruth Lindhofina, Carl-Kristian Rundman Otto Haglundina ja Antti Mikkola Lennart Lindhofina. Lisäksi minun on annettava erityismaininta Riko Eklundhille, joka esittää edelleen Axel Ingbergiä, joka on kauden tapahtuma-aikoihin jo lähes 100-vuotias - Eklundhilla oli ikää kauden tekoaikana 37. Hänen hahmonsa on kauden parasta antia! Ollakseen alle nelikymppinen mies on minusta erittäin uskottava vanhus - ylistän suuresti myös maskeerausta erinomaisesta lopputuloksesta. Muissa rooleissa viimeisellä kaudella nähdään muun muassa Anna-Leena Härkönen, Johan Storgård, Erja Manto, Jukka Leisti, Reidar Palmgren, Lauri Tilkanen, Johanna Kokko, Mikko Bredenberg ja Sami Markus.

Pidin Hovimäen päätöskaudesta, mutta se jää inhottavasti kesken - surumielisyyden lisäksi mielessäni herää liian monta kysymystä, että voisin tyytyä sarjan hyvin avoimeen päätökseen, kun suuret, historialliset mullistukset ovat vasta tuloillaan. Onneksi on vielä yksi kirja lukematta, sillä se tarjoaa vastaukset kysymyksiini. Neljäs tuotantokausi saa minulta neljä ja puoli tähteä kokonaisen viiden sijaan.

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton - koonti


Tänä vuonna ystävänpäivän lukumaraton järjestetään kolmatta kertaa - tämän vuoden emäntänä hääräilee allekirjoittanut. Olen seurannut muiden etenemistä mielenkiinnolla ja odottanut sormet syyhyten omaa vuoroani - olen päättänyt maratoonaavani 14.2-15.2, kun minulla on kerran vapaata. Olen pohtinut maratonlukemistoani siitä asti, kun lupauduin vetämään maratonin. Viime viikon puolella sain vihdoinkin kirjapinoni valmiiksi, ja siihen kuuluvat:

  • Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money
  • Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan
  • Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
  • Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
  • Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
  • Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
  • Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa

Lukupinoni maratonia varten. Virallisena urakan valvojana
toimii Rikosten klovniprinssi.
©Hande

Tuttuun tapaani en aio hermoilla sivumääristä, vaan luen tasan sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Sarjakuvat sekä Nordqvistin kirjan aion lukea loppuun. Suunnitelmissani on yrittää lukea kokonaan myös Koirankynnenleikkaaja tai Kuninkaan puhe, mutten tiedä, onnistuuko se. Paksumpia kirjoja luen sen verran kuin ehdin ja jaksan. Päivitän tätä kirjoitusta sitä mukaa, kun urakkani etenee. Etenemistäni voi seurata myös Facebookissa, Goodreadsissa ja Twitterissä.

*****

Klo 13:40 - Alkulämmittelyä

No niin, nyt lukumaraton alkaa minunkin osaltani! Aloitan urakkani Hovimäen viimeisellä osalla - siitä minulla on alle sata sivua jäljellä. Olisin oikeasti lukenut kirjan loppuun jo useampi päivä sitten, mutta kun kerta olin sen maratonpinooni valinnut ja ottanut kuvankin, hillitsin itseni ja säästin jännittävän lopun urakan aloitukseksi - enkä kyllä ole vielä henkisesti valmis luopumaan tästä ihanasta sarjasta! Hovimäen päätöksestä jatkan pinoni lyhyimpään teokseen eli palaan lapsuuden tunnelmiin Viirun ja Pesosen johdattamana - Nordqvistin kirjat olivat minulle aikoinaan "kovaa kamaa", ja muistaakseni kertomus kettujahdista oli yksi suosikeistani.

Klo 16:00 - Suuria tunteita ja Gothamin katuja

Voih, nyt on Hovimäki-sarja luettu kokonaan - epilogi oli aivan ihana, vaikkakin mielen täytti haikeus siitä, että nyt se loppui. Menikin jonkin aikaa, ennen kuin pystyin jatkamaan lukemistani, sillä niin suuren tunnekuohun sarjan päätös aiheutti. Onneksi luin seuraavaksi Nordqvistin Viiru ja Pesonen-kirjan, sillä se piristi kummasti. Muistin yllättävän hyvin tapahtumat, vaikka edellisestä lukukerrasta on varmasti yli kymmenen vuotta. Päätin jatkaa urakkaa lainasarjakuvalla - yllätys, yllätys, kyseessä on Batman-tarina.

Sivuja luettuna: 140.

Klo 23:30 - Viimeinen spurtti ennen höyhensaaria

Streets of Gotham: Hush Money oli melko mielenkiintoinen sarjakuva - ei parasta Diniä, mutta sai se minut kiinnostumaan jatko-osistaankin. Hush Moneyn jälkeen tartuin Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaajaan - se teki minuun vaikutuksen verkkaisella kerronnallaan ja tunnelmallaan, jota kutsuisin lempeän melankoliseksi. Pula-ajan Suomen tunnelmista palasin takaisin Yön ritarin pariin Streets of Gotham-sarjan toisella osalla, Leviathanilla. Se oli minusta vetävämpi kuin edeltäjänsä. Tästä on hyvää jatkaa The House of Hushiin, jota luen vielä jonkin aikaa ennen kuin painun pehkuihin.

Sivuja luettuna: 612.

Klo 12:05 - Jaksaa, jaksaa!

Nukuin pidempään kuin alunperin suunnittelin, mutta ei se mitään! Herättyäni sain päätökseen The House of Hushin - se on kenties suosikkini Streets of Gotham-trilogiasta, tosin en ole vielä aivan varma. Pitää vähän sulatella. Ajattelin tarttua seuraavaksi Kuninkaan puheeseen ja jos ehdin, aloitan myös Murtuneita mieliä.

Sivuja luettuna: 771.

Klo 13:55 - Ohi on!

Lukumaraton päättyi minun osaltani viisitoista minuuttia sitten. Kuninkaan puhe on mielenkiintoinen teos, joka kertoo kuningas Yrjö VI puheterapeuttina työskennelleen Lionel Loguen tarinan perustuen hänen omiin päiväkirjamerkintöihinsä sekä kirjeenvaihtoonsa kuninkaan kanssa. En kuitenkaan malttanut olla aloittamatta myös Murtuneita mieliä, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Kirja kertoo siitä, miten toinen maailmansota vaikutti suomalaisten sotaveteraanien mielenterveyteen ja kuinka mahdollisia mielenterveyden ongelmia hoidettiin tuolloin. Ihmismieli ja historia ovat aina kiinnostanut minua, joten tämä on täydellinen tietopaketti minulle.
Tulin lukeneeksi kaikkia pinooni valitsemiani kirjoja ja aion kirjoittaa kaikista loppuun lukemistani kirjoista, kunhan ehdin.

Maratonin lukemisto:
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa, 94 sivua (luettu loppuun)
Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen kettujahdissa, 24 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini: Streets of Gotham - Hush Money, 144 sivua (luettu loppuun)
Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja, 160 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini, Mike Benson & Chris Yost: Streets of Gotham - Leviathan, 160 sivua (luettu loppuun)
Paul Dini: Streets of Gotham - The House of Hush, 189 sivua (luettu loppuun)
Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen, 100 sivua
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945, 46 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 917

Olen tyytyväinen sivusaldooni - se on enemmän kuin odotin. Kokemus oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä olin myös tämän maratonin vetäjä. Seurasin hyvin tiiviisti kaikkien osallistujien maratoonaamista kaikkien neljän päivän aikana, mikä sai minut innostumaan entistä enemmän - maratoonasinhan itse viimeisten joukossa. Oli mukavaa omistaa vuorokausi lukemiselle pitkän tauon jälkeen. Työni ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan rupean viimeistelemään koko maratonin yhteiskoostetta. Julkaisen sen heti, kun olen saanut kaikkien osallistujien sivumäärät tietooni.

Kiitos ja kumarrus!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tuntematon lukija täyttää 2 vuotta!


Voi hyvät hyssykät, miten aika rientää! Minusta tuntuu, kuin olisin vasta äsken kirjoittanut blogini edellisen syntymäpäivätekstin, mutta tässä sitä taas ollaan: Tuntematon lukija-blogi on ollut olemassa kokonaiset kaksi vuotta. Vaikka blogini onkin vasta taaperoiässä, on bloggaajan uralleni mahtunut melkoisen paljon tapahtumia.

Ensimmäisessä tekstissäni Tästä se lähtee... pohdin, luetaanko tai kommentoidaanko kirjoituksiani koskaan tai saako joku niistä ideoita ja lukuvinkkejä. Sain ensimmäisen kommentin hiukan alle puoli vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen kirjoitukseeni aikuisten värityskirjoista - muistan edelleenkin, miten kovasti ilahduin kommentista. Siitä lähtien kommentteja on alkanut tulla melko säännöllisesti. Osassa niistä on kerrottu, miten kirjoitukseni on innostanut jotakuta lukemaan teoksen, josta olen kirjoittanut. Vastaus kaikkiin kysymyksiini on siis kyllä. Ujostelin aluksi kovasti muita kirjabloggareita enkä uskaltanut itse kommentoida muiden tekstejä kovin paljon. Pikkuhiljaa kuitenkin rohkaistuin ja sitä myötä pikkuinen blogini alkoi saada näkyvyyttä.

Kuten jo viime vuoden summauksessani kerroin, itsetuntoni kirjoittajana on lisääntynyt. Vaikka joskus luetuista kirjoista on vaikeaa keksiä mitään mielekästä sanottavaa, olen kuitenkin kirjoittanut kaikesta lukemastani tunnollisesti. Olen uskaltanut myös julkaista kirja-arvioiden ja -pohdintojen lisäksi pari vapaamuotoisempaa tekstiä. Naistenviikon kunniaksi kirjoitin hahmoanalyysin sarjakuvahahmo Harley Quinnista ja joulukuussa otin osaa kirjabloggaajien joulukalenteriin ja luukkuni sisälsi pohdintaa omasta suhteestani Jean Sibeliukseen säveltäjän syntymän vuosipäivän kunniaksi. Kumpikin kirjoitukseni sai positiivisen vastaanoton, mistä rohkaistuneena päätin kirjoittavani lisää esseitä tulevaisuudessa. Minulla onkin olemassa jo muutama toteuttamista vaille valmis teksti-idea - voisinkin yrittää kirjoittaa edes yhden niistä valmiiksi tämän vuoden aikana.

Bloggaaminen on lisännyt lukutahtiani ja tehnyt lukuharrastuksestani entistä sosiaalisemman. Vuonna 2015 luin 53 ja vuonna 2016 81 teosta - saa nähdä, luenko tänä vuonna vieläkin enemmän. Myös kommunikaatio muiden bloggaajien kanssa on lisääntynyt, ja viime vuonna näinkin ensimmäistä kertaa kanssabloggaajiani kasvotusten Helsingin kirjamessuilla. Lisäksi olen osallistunut aktiivisemmin mukaan kirjallisuusiaheisiin projekteihin: olen osana Kirjojen Suomi - 101 kirjaa-projektia sekä osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestykseen - jos aikataulut antavat myöden, menen myös palkintojenjakotilaisuuteen. Lisäksi emännöin nyt Ystävänpäivän lukumaratonia - aluksi minua jännitti ottaa tehtävä vastaan, mutta on ollut oikein hauskaa seurata muiden suoriutumista ennen oman urakkani aloittamista. Olen sanonut tämän jo aiemminkin, mutta minusta on hienoa tuntea kuuluvansa joukkoon, joka on niin mahtava ja avoin. Minulle on näiden viime kuukausien aikana tullut tunne, että olen oikeasti osa kirjabloggaajien ihanaa yhteisöä.

Nämä kaksi vuotta bloggaamisen parissa ovat olleet minulle hyvin antoisia, ja ovat saaneet minut rakastumaan harrastukseeni entistä syvemmin - on ihanaa voida keskustella kirjallisuudesta muiden ihmisten kanssa. Intoni bloggaamista kohtaan on lisääntynyt entisestään, joten Tuntematon lukija ei tule katoamaan ainakaan lähivuosina. Kiitos oikein paljon kaikille blogini lukijoille, ja kirjallisuudesta kanssani keskustelleille - teidän ansiostanne kirjoitan yhä! :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin
Gummerus 2002

Luettuani välissä kaksi mietteliääksi jättänyttä teosta palasin Hovimäki-sarjan pariin. Kirjasarjan neljäs osa kattaa vuodet 1851-1896 eli kolmannen tuotantokauden sekä viidettä kirjaa edeltävät vuodet, joita televisiosarjassa ei näytetä.

Oolannin sodasta sortovuosiin käsittelee historialliselta kantilta ajanjaksoa, josta minulla on vähiten tietoa koko Hovimäen aikajanalta. Oolannin sota on minulle tuttu vain vanhan laulun kautta, eikä 1860-luvun suuria nälkävuosiakaan käsitelty historiantunneilla kuin jossain sivulauseessa. Tiesin sentään, että tuolloin annettiin myös kansakouluasetus, joka aloitti Suomen koulutuksen tulevan menestystarinan, vaikkei Suomi vielä ollut edes itsenäinen valtio. Juuri tietämättömyyteni vuoksi minusta oli kiehtovaa saada tästä aikakaudesta tietoa hovimäkeläisten tarinoiden kautta - opin paljon uutta lukemalla kirjan.

Kirjan lukeminen oli mieluisa kokemus myös kielellisesti - sarjan luojat hallitsevat käsikirjoituksen lisäksi proosan. Tapahtumien tuttuus ei häirinnyt lukukokemustani tälläkään kertaa, vaan kääntelin sivuja mielenkiinnolla. Neljännessä kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos, vaikka entuudestaan tuttujakin hahmoja on mukana. Mielipiteeni hahmoista vaihtelivat, mutta heidän vaiheensa kiinnostivat minua huolimatta siitä, pidinkö heistä vai en.

Kirjasarjan neljännen osan uusissa hahmoissa oli paljon sellaisia, jotka jättivät minut kylmäksi - he eivät tehneet minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta tai sitten inhosin heitä. Onneksi mukana oli myös hahmoja, joista pidin: Wilhlelm Lindhof, opettajatar Katri Seppä, lääketieteen opiskelija Johan Ingberg ja sisäpiika Matilda. Heistä yksikään ei kuitenkaan ollut sellainen, joka ylettyisi koko sarjan hahmokaartista ylimpiin suosikkeihini. Kuitenkin myötäelin heidän vaiheitaan, ja ne herättivät minussa vahvojakin tunteita.

Nautin jälleen kerran suuresti kirjan kohtauksista, jotka tv-sarjassa on sivuutetaan - muutama hahmo putoaa kesken kolmatta kautta kokonaan pois vailla minkäänlaista selitystä, joten oli mukavaa saada vastauksia. Jouduin kuitenkin pettymään hieman, sillä kirjassa jätetään pois pari tv-sarjan kohtausta, jotka olivat minusta yksiä liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista.

Oolannin sodasta sortovuosiin ei kuulu suosikkeihini Hovimäki-sarjan osista, mutta pidin siitä silti. Sen parasta antia olivat ehdottomasti vanhojen tuttujen hahmokehitys sekä historiantuntemuksessani olleiden aukkojen täyttäminen. Tästä on hyvä jatkaa kirjasarjan osista viimeiseen, josta tiedän entuudestaan suurimman osan tapahtumista.

Arvosana: ✮✮✮✮


Arvio televisiosarjan kolmannesta kaudesta:



Hovimäen kolmas tuotantokausi on kyllä laadukas, mutta siitä huolimatta pidän siitä kaikkein vähiten. Historialliset tapahtumat ovat hyvin kiinnostavia, mutta mukana on niin paljon hahmoja, joita pidän vastenmielisenä, että katselukokemus kärsii siitä jonkin verran. Toisaalta mukana on myös paljon mielenkiintoisia hahmoja, ja entuudestaan tutuissa henkilöissä tapahtuu niin suurta kehitystä, ettei kautta katso vain haukotellen ja toivoen, että se päättyisi pian.

Vaikka mukana on monia hahmoja, joista en pitänyt, näytteleminen on mielestäni hyvää - tosin, pitäähän sitä osata näytellä saadakseen katsojan myös inhoamaan hahmoaan. Kolmannella kaudella oli jälleen kerran näyttelijöitä, joita en tuntenut entuudestaan kovin hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät roolisuorituksillaan Paavo Westerberg Wilhelm Lindhofina, Marjaana Maijala Katri Seppänä, Arttu Ratinen Johan Ingberginä ja Laura Jurkka Matildana. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Konsta Mäkelä, Martina Roos, Riku Kemppinen, Reino Nordin, Mia Hafrén ja Anja Bargum.

Valitettavasti kolmannella tuotantokaudella muutama hahmo vain katoaa ilman selitystä. Olisin kaivannut edes ohimennen mainitun selityksen hahmojen puuttumiselle, mutta onneksi tässä suhteessa kirja pelasti epätietoisuudelta. Asiaan vaikutti myös se, että kirjan aikajana jatkuu televisiosarjaa pidemmälle: kirjan tarina jatkuu vuoteen 1896 asti, kun taas kolmas tuotantokausi päättyy vuoteen 1869.

HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Hovimäen kolmannen kauden juonesta. Jos sarja ei ole sinulle entuudestaan tuttu, mutta haluaisit siihen tutustua, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät".

Vaikkei Hovimäen kolmas tuotantokausi yllä suosikkeihini, sen hahmojen vaiheet kiinnostivat minua ja mukana oli monia tapahtumia, jotka herättivät minussa vahvoja tunteita. Osa niistä tapahtumista sai minut jopa muuttamaan käsitystäni aiemmin tutuista hahmoista: en ole koskaan oikein pitänyt Carl Magnus Lindhofista, mutta kun hän kolmannella kaudella pelastaa tyttärensä ja työntekijänsä pojan palavasta lasiruukista, aloin arvostaa häntä jonkin verran - minua alkoi myös surettaa, kuinka hän myöhemmin kuoli saamiinsa vammoihin. Erityisen sydäntäriipaisevana pidin kohtausta, jossa jo yli 70-vuotias Johanna Lindhof ahdistuu poikansa kärsimyksistä ja vaikeroi, etteikö hän jo voisi päästä miehensä ja kuolleiden lastensa luokse - tämä kohtaus jätettiin kirjasta pois, mikä harmitti minua suuresti. Myös suurten nälkävuosien orvoiksi jättämien lapsien kohtalot jättivät minut mietteliääksi.

Juonipaljastukset päättyvät.

Oolannin sodasta sortovuosiin on kiinnostava, vaikka mukana oli minut kylmäksi jättäneitä hahmoja. Historialliset raamit ja muutaman loistavat hahmot tekivät kuitenkin minuun vaikutuksen ja annan kolmannelle kaudelle, kuten sitä vastaavalle kirjallekin neljä tähteä.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

©Hande
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
WSOY 2010

En voinut olla tammikuussa tutkimatta kirjakauppojen talvialennusmyyntien valikoimia - mielenkiintoni herättikin muutama teos, myös tämä. Näin vuonna 2014 Kyrön luoman hahmon pohjalta tehdyn elokuvan ja ihastuin siihen ikihyviksi - siksi halusinkin tutustua myös elokuvan kirjallisiin esikuviin ja kirjailijan ensimmäinen Mielensäpahoittaja-teos löysikin tiensä kirjahyllyyni. Se oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä.
"Tämmönenhän tämä elämä on, kaikenlaisia vaiheita tuppaa vaikkei pyydä."
Mielensäpahoittaja on 80-vuotias mies, joka palaa halusta kertoa, miten ennen kaikki oli paremmin. Kirja koostuu tämän rehdin miehen neljästäkymmenestä mielipidekirjoituksesta, jotka käsittelevät laajan kokoelman aiheita aina rintaruokinnasta marjanpoimijoihin - arvostelulta eivät välty edes tämän periaatteen miehen perheenjäsenet.

Hurmaannuin Mielensäpahoittajan puheenparteen: hänen usein viljelemänsä "kyllä ei" on samaan aikaan hyvin kotoisa ja erilainen. Pidän kovasti myös siitä, miten miehen puhe on hyvin kirjakielistä muutamia puhekielisiä ilmaisuja lukuunottamatta. Kirjan kieli tuntui niin aidolta, että kuulin tekstin elävästi päässäni - Mielensäpahoittajan elokuvaversiossa nimikkohahmoa esittäneen Antti Litjan äänellä, totta kai.
"Entäs juna. Niin kuin minä hyvällä tarkoituksella menin Vantaan Koivukulään veljeä tapaamaan, niin kyllä en mene enää, ikinä en mene. Eivät ymmärrä että ensin ulos ja sitten sisään. Väkipakolla työnnytään siitä mistä ei varmasti mahdu niin kuin olisi maailman viimeinen juna." 
Oli yllättävää huomata, että Mielensäpahoittajan perinteisistä arvoista huolimatta olin monestakin asiasta hänen kanssaan samaa mieltä: kirjassa on muun muassa erillinen kirjoitus liittyen jonoihin ja jonottamiseen - allekirjoitan Mielensäpahoittajan mietteet aiheesta tyystin. Mies ei myöskään vastusta nykyaikaa pelkästä periaatteesta: hän muun muassa kehuu nuorisoa ja toteaa, että korvatulehdusten hoitaminen antibiooteilla on todella hyvä asia.

Vaikka nauroin kirjaa lukiessani monet kerrat, aistin rivien välistä syvällistä pohdintaa ihmiselämästä sekä yksinäisyyttä. Ajoittain minulle tuli surku Mielensäpahoittajan puolesta ja halusin päästä kirjan sivuille pitämään hänelle seuraa. En ole kaikista asioista miehen kanssa samaa mieltä, mutta kirjan edetessä aloin pitää häntä hyvin sympaattisena ja samastuttavana. Kaivettaessa pintaa syvemmältä käykin ilmi, että vanhuksen jääräpäisen ja juron ulkokuoren alla sykkii suuri sydän.
"Lastenlapset toivat vuorotellen itsepiirtämänsä ja tekemänsä. Vähän oli vinoa ja papereihin jätetty liikaa valkoista, mutta ei niistä osaa olla tykkäämättä. Teen itse kehykset."
Sen lisäksi, että itse samastuin Mielensäpahoittajaan, hahmo toi mieleeni edesmenneen vaarini. Ei Kyrön luomus ole vaarini kopio, mutta heidän elämänvaiheissaan ja -asenteissaan on yhteisiä piirteitä. Lukemisen lomassa mieleeni palautui lukuisia muistoja lapsuudesta - minulle tuli haikea olo, mutta silti hymyilin. Kenties tämän vuoksi teoksen vanhus tuntuu minusta hyvin todelliselta ja läheiseltä. Kaiken kukkuraksi oli myös hauskaa huomata, että Mielensäpahoittajan huumorintaju muistutti kovasti vaarini vastaavaa.
"Ps. Laitoin seuraintalon ilmoitustaululle lapun. Tarjoan kymmenelle thaimaalaiselle majapaikan, ja ostan kaiken mitä ne saavat Kolehmaisen mailta kerättyä. Keitän niistä hilloa ja myyn Kolehmaiselle ruotsalaisena muka-hienona luomumarmelaatina. Kyllä ei ukko koskaan tiedä maksaneensa omistaan, kyllä yksi tietää ja saa sisässään nauraa." 
Mielensäpahoittaja on tragikoominen teos elämästä ja ihmisistä, muutoksesta, vanhuudesta sekä yksinäisyydestä. Kirja on lyhyt, mutta paljonpuhuva: jäin miettimään sen tekstejä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Haluan lukea tulevaisuudessa muutkin hahmon vaiheita käsittelevät teokset, niin paljon tästä ensimmäisestä pidin! 

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 19: yhdenpäivänromaani.

torstai 9. helmikuuta 2017

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

©Hande
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Otava 2015

Olen mukana Ylen Kirjojen Suomen 101 kirjaa-projektissa yhdellä kirjalla, josta kirjoitan keväällä. Olen kuitenkin luvannut itselleni lukevani tänä vuonna enemmän kotimaista kirjallisuutta, ja kiinnostuin monista muistakin sadan kirjan listan teoksista. Kirjavat kissat-haasteen innoittamana tartuin listalta ensimmäiseksi Pajtim Statovcin esikoisteokseen. 101 kirjaa-projektia varten kirjasta kirjoitti Kirjasähkökäyrä-blogin Mai - klikkaa tästä lukeaksesi hänen mietteensä romaanista.

Kissani Jugoslavia liikkuu kahdessa aikatasossa: yhdessä kerrotaan Jugoslaviassa varttuvan albaanityttö Eminen tarinaa 1980-luvulta eteenpäin, toisessa seurataan Eminen pojan, Bekimin, vaiheita nykyhetken Suomessa, jonne hänen perheensä on paennut Jugoslavian sotaa 1990-luvulla. Menneisyyden vaikutukset näkyvät myös nykyisyydessä ja tarinat lomittuvat yhtenäiseksi jatkumoksi.
"Kuolema oli vaatteet ihmisen yllä, ja koko kaupunki oli kääriytynyt tuhkaan upotettuihin liinavaatteisiin, se yski muurauslaastia ja suihkutti ympärilleen aavemaista sumua, ja se oli niin lähellä, että koko elämä muutti olemustaan: se ei ollut enää ainutkertainen matka vaan lyhyt viilto, neulanpisto sormenpäässä, puukonisku hämärällä kujalla, eikä mikään siinä ollut ainutkertaista.
Statovcin kielenkäyttö on erittäin taiturimaista: hän kuvailee mukaansatempaavalla tavalla albaanikulttuuria, sodan kauhuja, pakolaisuutta, ennakkoluuloja sekä ulkopuolisuuden tunnetta. Tapa, jolla Statovci kirjoittaa, saa pysähtymään monta kertaa ja miettimään kulloinkin kuvailtua asiaa tai tilannetta. Teksti herätti minussa myös hyvin erilaisia tunteita: surua, toivoa, suuttumusta, uteliaisuutta, hämmennystä ja häpeää.

Lukukokemus oli minulle hyvin hämmentävä: Eminen osuudet olivat kyllä kerronnaltaan selkeitä, mutta Bekimin tarina sisälsi niin paljon vertauskuvallisuutta ja symboliikkaa, että myönnän suosiolla monien asioiden menneen minulta yli hilseen. Tarina sisältää erityisen paljon käärmeitä ja kissoja, joilla on selkeästi symbolinen merkitys. Yritin olla ottamatta paineita merkitysten löytämisestä, mutta tarinan edetessä mieleeni alkoikin putkahdella useampiakin mahdollisia merkityksiä - en tiedä, onko niistä yksikään niin sanotusti oikea tulkinta, mutta tuskin sillä on väliäkään, ja minusta oli mukavaa kokea näitä ahaa-elämyksiä.

Kissani Jugoslavia ei ole missään nimessä kirja, jokaon hetkessä pureskeltu, vaan se on vaatinut minulta paljon sulattelua, ennen kuin pystyin kirjoittamaan siitä. Pitkästä pohdinta-ajastakin huolimatta minusta tuntuu, etten ymmärtänyt romaanista kuin pieniä häivähdyksiä. Kuitenkin se teki minuun vaikutuksen, sillä se herätti minut ajattelemaan. Rupesin tutkiskelemaan itseäni ja jouduin myös kasvotusten oman kulttuurini häpeäpilkun, rasismin, kanssa. Tuntui siltä kuin joku olisi viskannut jääkylmää vettä niskaani.

En osannut arvata etukäteen, että Kissani Jugoslavia jäisi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen - se ei ole minusta kuitenkaan huono asia. Statovcin esikoisromaani on pysäyttävä kokemus ja palaan varmasti sen pariin toistekin.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kuittasin teoksen lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 42: esikoisteos.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kirjavat kissat-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Katvealue-blogin Anun järjestämään Kirjavat kissat-lukuhaasteeseen. Olen kahden kissan äiti, joten pakkohan minun oli lähteä mukaan tähän! Haasteessa kuului lukea kirjoja, joissa kissa on tavalla tai toisella keskeisessä asemassa.

Lukusaldoni ei ole mikään suuren suuri, mutta onnistuin kuitenkin lukemaan erilaisia, kissamaisia tarinoita. Vaikka Dahlin novellikokoelma ei ole pelkästään kissateemainen, lasken sen mukaan, sillä yhdessä novellissa kissa on keskeisessä asemassa. Luin myös kolme tositarinaa, joiden yhteisenä teemana on kissojen vaikutus ihmisten elämään. Lisäksi luin teoksen, jossa kissalla on symbolinen merkitys.

Luetut kirjat:

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni
James Bowen: Katukatti Bob
James Bowen: Bobin maailma
David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Luettujen kirjojen pienestä lukumäärästä huolimatta pidin haasteesta kovasti, ja oli hauskaa lukea kissa-aiheisia teoksia. Tämä haaste innosti minua tarttumaan useammin eläinaiheiseen kirjallisuuteen, ja sanoisin innokkuuden säilyvän haasteen jälkeenkin. Kiitos Anulle haasteen järjestämisestä!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Heräämisen aika (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Heräämisen aika
Gummerus 2001

Vaikka rakastankin Hovimäki-televisiosarjaa ja pidän sitä kaikkien aikojen parhaana, kotimaisena sarjana, minua on häirinnyt toisen ja kolmannen tuotantokauden välinensuuri aikaloikka. Toinen kausi päättyy vuoteen 1833 ja kolmas alkaa vuodesta 1851 - mitä on oikein tapahtunut vajaassa kahadesskymmenessä vuodessa, jotka sivuutetaan täysin? Kirjasarjan kolmas osa kattaa välivuodet 1834-1848 ja tarjoaa kauan kaivattua tietoa Hovimäen hahmojen vaiheista.

Minusta oli kiehtovaa päästä lukemaan, mitä rakastamilleni hahmoille tapahtuu toisen ja kolmannen tuotantokauden välissä, sillä se auttoi ymmärtämään kolmannen kauden alkuasetelmaa, joka oli hyvin yllättävä ilman taustatietoja. Myös historiallisessa mielessä ajankohta on hyvin kiinnostava: Finlaysonin tehdas on ollut toiminnassa jo useita vuosia, Saimaan kanavaa rakennetaan vihdoin valmiiksi ja Maamme-laulu esitetään ensimmäistä kertaa.

Heräämisen aika on Hovimäki-sarjan ohuin kirja, mutta ei sen tarvitsekaan olla mikään paksu opus: se kertoo minulle, mitä minun tarvitseekin tietää, eikä sivuja ole yritetty täyttää turhilla täytesanoilla. Kirjasarjan kolmas romaani on mukava väliosa, jonka kautta siirrytään luontevasti neljänteen kirjaan ja televisiosarjan kolmanteen tuotantokauteen.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Muistuttaisin, että tulevana viikonloppuna vedän ystävänpäivän lukumaratonia (11.2-14-2). Jos haluat omistaa vuorokauden lukemiselle, ilmoittaudu mukaan tästä. Ei tarvitse olla bloggaaja osallistuakseen.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar

©Hande
David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar
Otava 2011

Luin viitisen vuotta sitten alennusmyynnistä löytämäni kirjan Oscar-kissasta ja pidin lukemastani. Kirjavat kissat-haaste lähenee loppuaan enkä ole lukenut vielä mitään Uudelleen luettua-haastetta varten, joten päätin tarttua jälleen tähän teokseen.

Hoivakodin kissa Oscar on tositapahtumiin perustuva, hoivakodin lääkärinä työskentelevän David Dosan kirjoittama teos. Se kertoo hoivakodissa asuvasta Oscar-kissasta, joka vaistoaa, kun joku potilaista on tekemässä kuolemaa. Kissa käpertyy tällaisen potilaan viereen ja pysyy tämän rinnalla loppuun asti. Dosa peilaa teoksessa omia kokemuksiaan Oscarin kanssa sekä haastatteli useita hoivakodin potilaiden omaisia sekä omia työtovereitaan.

Löysin teoksesta hyvin paljon samastumiskohtia: hoivakodissa, jossa Oscar asuu, on paljon muistisairaita henkilöitä. Oma edesmennyt mummini sairastui aikoinaan Alzheimerin tautiin, joten kirjan kuvaukset muistisairauksien vaikutuksista potilaisiin sekä heidän omaisiinsa tuntuivat hyvin tutuilta - aivan kuin olisin lukenut omista kokemuksistani.

Vaikka kirjan aihe on surullinen, tarina on hyvin lohdullinen - kuoleman alituisesta läsnäolosta huolimatta kissa, joka tietää, milloin sitä tarvitaan eniten, saa hymyn nousemaan huulille. Kuten monet haastateltavat ovat kirjassa sanoneet, kissan seura on ollut hyväksi niin potilaille kuin heidän omaisilleenkin. Oli myös mielenkiintoista lukea aiheesta hoivakodin henkilökunnan näkökulmasta, sillä en ole kovin usein törmännyt keskusteluun hoivakodeista ja saatohoidosta, joissa tätä rankkaa työtä tekevät ihmiset pääsisivät kunnolla ääneen.

Hoivakodin kissa Oscar on ajatuksia herättävä kirja. Kuvailin sitä viisi vuotta sitten sanoilla "aito ja vilpitön" - olen tästä asiasta edelleen samaa mieltä. Teos kertoo oivallisesti, miten älykkäitä eläimet ovat, ja miten suuri vaikutus niillä on ihmisten mielialaan. Dosan teos on haikeudestaan huolimatta mieltä lämmittävä kirja.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 35: kirjan nimessä on erisnimi.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Keisarin auringon alla (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki -  Keisarin auringon alla
Gummerus 2000

Hovimäki-sarjan lukemiseni on edennyt toiseen osaan, jossa käsitellään vuodet 1822-1833. Suomi on siirtynyt vuonna 1809 Suomen sodan seurauksena Ruotsilta Venäjälle, mutta siitä huolimatta Hirvikosken pitäjän asukkaiden elämä jatkuu. Luonnollisen jatkumon myötä osa edellisen osan hahmoista ei ole enää mukana, ja uusia on tullut heidän tilalleen.

Kirjan kerronta on edelleenkin sujuvaa ja helppolukuista. Mukana on jälleen tarkempaa tietoa tapahtumista, jotka televisiosarjassa sivuutetaan. Tarinassa tapahtuu myös sukupolven vaihdos, sillä siinä valokeilaan pääsevät edellisen osan päähenkilöiden lapset.

Hovimäki-sarjan toiseen osaan mahtuu erityisen paljon tapahtumia, jotka ovat minulle tuttuja historian kirjoista: mukana ovat muun muassa Turun palo, Helsingin muuttaminen Suomen pääkaupungiksi sekä kolera-epidemia. Keisarin auringon alla jatkaa myös edeltäjänsä viitoittamalla tiellä, ja kuvaa henkilöhahmojensa kautta monipuolisesti eri yhteiskuntaluokkien elämää romaanin tapahtuma-aikana.

Hahmokaartista löytyy yhä vanhoja tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia. Kirjan uusista hahmoista suosikkejani ovat Ulla Lindhof, kotiopettaja Axel Ingberg, sepän kisälli Erkki Aaroninpoika sekä kartanon piika Ester Annantytär. Hahmojen vaiheet veivät tässäkin osassa minut mennessään, ja kääntelin sivuja innolla, vaikka tiesin tapahtumat entuudestaan. Ihastelin myös kirjoittajien tarinan varrelle rakentamaa hahmokehitystä.

Keisarin auringon alla ei vienyt mukanaan yhtä hyvin kuin Ruotsin vallan iltarusko, mutta on silti kiinnostavaa ja nautittavaa luettavaa. Mukana on tuttuun tapaan historallisista tapahtumista kertovia liitteitä, jotka tuovat oman lisänsä tähän aikamatkailuun. Odotan mielenkiinnolla seuraavaan osaan tarttumista, sillä se kertoo tapahtumista televisiosarjan toisen ja kolmannen kauden välissä.

Arvosana: ✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan toisesta kaudesta:


Hovimäen toinen kausi on aivan yhtä laadukas kuin ensimmäinenkin. Juonikuviot ovat samat kuin kirjassakin, mutta tuttuun tapaan televisiosarjassa hypätään joitakin kohtauksia yli, jotka kirjassa käsitellään yksityiskohtaisemmin.

Näyttelijätyö on edelleen hyvää, tosin toisin kuin ensimmäisellä kaudella, tällä on mukana enemmän sellaisia näytteijöitä, jotka ovat olleet jo sarjan tekoaikaan ainakin melko tunnettuja. Pidin erityisen paljon Karoliina Blackburnista Ulla Lindhofina, Riko Eklundhista Axel Ingberginä, Esa Latva-Äijöstä Erkki Aaroninpoikana sekä Minna Haapkylästä Ester Annan-tyttärenä. Muutkin näyttelijät ovat hyviä, vaikken välttämättä pitänyt heidän esittämistään hahmoista. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Marc Gassot, Antti Majanlahti, Elisa Salo, Linda Zilliacus, Niklas Häggblom, Hannu-Pekka Björkman sekä Oskari Katajisto.

Keisarin auringon alla on toimiva kokonaisuus, joka saa myötäelämään hahmojen vaiheita ja tarjoaa erinomaista tietoa 1800-luvun alkupuoliskon Suomesta. Tosin toisella kaudella on keskeisissä asemissa hahmoja, joista en erityisemmin pidä, joten joiltakin osin tarina tuntui minusta hiukan etäisemmältä verrattuna ensimmäiseen kauteen. Pidin kuitenkin näkemästäni, ja annan kirjan tavoin sarjan toiselle kaudelle neljä tähteä.

Kiintoisa trivia: Sain muutama vuosi sitten tietää, että sarjan tekijät olivat muuttaneet toisen kauden käsikirjoitusta, koska näyttelijä Pekka Heikkinen, joka esitti sarjassa Aaron Matinpoikaa, kaksiraajahalvaantui moottoripyörä-onnettomuudessa kesken sarjan tekemisen. Tarinaan tehtyjen muutosten avulla Heikkinen pystyi jatkamaan roolissaan myös toisella kaudella. En tiennyt tästä katsoessani sarjaa ensimmäisen kerran, ja arvostan kovasti tätä käsikirjoittajien tekoa.

P. S. Sain kirjan lukemalla kuitattua Helmetin haasteessa kohdan 20: kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

VAROITUS: Kirjoituksen kommenteissa on muutamia juonipaljastuksia - jos kirja taikka televisiosarja ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen välttämään niiden lukemista.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande
Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko
Gummerus 1999

Muistan, kuinka kesällä 2006 aloin katsoa historiallista Hovimäki-sarjaa televisiosta. Kuinka ollakaan, rakastuin siihen ikihyviksi - siksi riemuni repesikin, kun sain tietää ohjelman käsikirjoittajien tehneen sen pohjalta myös kirjasarjan. Vuosien etsinnän jälkeen äitini löysi minulle koko kattauksen, mutta opukset jäivät hyllyyni odottamaan aikaansa. Koska osallistun Paperilta ruutuun-lukuhaasteeseen, ajattelin nyt olevan oikea hetki tarttua sarjaan sekä televisio-, että kirjamuodossa.

Ruotsin vallan iltarusko käsittelee tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden, jossa köyhä luutnantti Magnus Lindhof perii setänsä sääntöperintötilan, Hovimäen. Mies muuttaa vaimonsa, Johannan, kanssa uuteen kotiinsa ja opettelee kartanonisännän tehtäviä, erityisesti kartanon sepän avustuksella. Maailma on kuitenkin muuttumassa, eivätkä edes romaanin henkilöhahmot voi välttyä historian rattaiden liikkeeltä. Teos käsittelee vuodet 1798-1820.

Kirjan juoni on minulle entuudestaan tuttu tv-sarjan kautta, mutta se ei lukukokemustani häirinnyt: romaanin kerronta on sujuvaa ja mielenkiintoista, ja se sai minut rakastumaan tarinaan sekä sen henkilöhahmoihin uudestaan. Ei kirja ollut kuitenkaan pelkkää vanhan toistoa, sillä mukana on kosolti kohtauksia ja yksityiskohtia, joita ei televisiosarjassa näy. Lisäksi romaani tarjoaa paremmat näkymät hahmojen mielenmaisemiin - onhan kirjassa mahdollisuus ilmaista filminauhaa enemmän asioita sanoilla.

Ruotsin vallan iltarusko sisältää laajan valikoiman hahmoja, joiden joukosta on helppoa valita lemmikkinsä ja inhokkinsa. Omia suosikkejani ovat Magnus ja Johanna Lindhof, kartanon seppä Matti ja hänen vaimonsa Maria, pastori Wegelius, kamaripalvelija Jonas, talousmamselli Frieda ja pikku-Ulla. Kiinnyin syvästi hahmoihin ja myötäelin heidän vaiheitaan sivulta toiselle - nauroin, odotin ja itkin heidän kanssaan.

Hovimäki-kirjasarjan aloitusosa on hurmaava tarina mukaansatempaavine ihmiskohtaloineen. Se tarjoaa myös kiintoisan kurkistuksen Suomen historiaan - kirjan lopussa on jopa liitteitä, joissa selitetään tarkemmin tarinassa mukana olevia historiallisia tapahtumia. Nautin romaanin lukemisesta aivan yhtä paljon kuin tv-sarjan katsomisestakin, ja tartunkin innolla seuraavaan osaan.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Pieni lisähuomautus: Jos kirjasarja kiinnostaa, muttet ole katsonut alkuperäistä televisiosarjaa, ei kannata tutkia sisäkansissa olevia sukupuita, sillä ne sisältävät juonipaljastuksia. Niitä on turvallista tutkia vasta kirjasarjan neljännen osan lukemisen jälkeen.


Arvio televisiosarjan ensimmäisestä kaudesta:



©Hande
Kirjasarjan ensimmäisen osan alaotsikko on nimetty tele-visiosarjan ensimmäisen kauden nimen mukaan. Tarina on samanlainen muutamaa pientä eroavaisuutta lukuunottamatta, mutta kirja kuvailee tarkemmin monia ajankohtia, jotka hypätään sarjassa suoraan yli, ja joihin viitataan vain ohimennen, jotta katsojat ymmärtäisivät hahmoissa ja heidän toiminnassaan tapahtuneita muutoksia.

Sarjan tekijät ovat nähneet suurta vaivaa taatakseen autenttisuuden: tästä sarjasta ei löydä väärän aikakauden vaatteita tai varusteita - tosin Hovimäen kartanona toimineen Brinkhallin kartanon ikkunaruudut ovat liian kirkasta lasia ollakseen 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta, mutta kuka nyt alkaa vaihtaa olemassaolevan kartanon ikkunoita vain yhden ohjelman takia? TV-sarjassa, kuten kirjassakin, pääkielenä on suomi, vaikka molemmissa versioissa tehdäänkin selväksi, että tuohon aikaan aatelisto on käyttänyt puhekielenä enimmäkseen ruotsia. Vaikka pientä joustoa on tehty suuren yleisön vuoksi, historialliset faktat huomioidaan erinomaisesti.

Ja voi että, miten rakastan sarjan näyttelijöitä! Tapani Kalliomäki ja Nina Hukkinen ovat täydellisiä Magnus ja Johanna Lindhofina - he ovat aivan ihania ja heidän keskinäinen kemiansa toimii. Rakastan myös kovasti kartanon seppää, Matti Antinpoikaa näyttelevää Risto Salmea sekä sepän vaimoa, Maria Heikintytärtä esittävää Anneli Saulia. Roolitus on minusta muutenkin onnistunutta: muissa rooleissa nähdään muun muassa Pekka Heikkinen, Eppu Salminen, Riitta Salminen, Dan Henriksson, Tom Wentzel ja Janina Berman.

Yksi sarjan käsikirjoittajista, Jussi-Pekka Aukia, on säveltänyt myös musiikin ohjelmaan. Kun Hovimäen ikimuistoinen tunnusmusiikki alkoi soida, oli varmaa, että ryntäsin televisioruudun ääreen. Musiikki luo myös erinomaisesti tunnelmaa ohjelman kohtauksiin - lisäksi musiikki on monesti suurena vaikuttajana sille, että liikutun joitakin kohtauksia katsoessani.

Kaiken kaikkiaan Hovimäen ensimmäinen kausi on toimiva kokonaisuus, joka tutustuttaa katsojan ensimmäistä kertaa sarjan hahmoihin ja saa himoitsemaan lisää Lindhofien ja sepän suvun vaiheita. Täydet viisi tähteä!

P. S. Ruotsin vallan iltaruskon lukemalla sain täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 9: toisen taideteoksen inspiroima kirja.

VAROITUS: Kirjoituksen kommenteissa on muutamia juonipaljastuksia - jos kirja taikka televisiosarja ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen välttämään niiden lukemista.

torstai 2. helmikuuta 2017

Thrice Read Tag

Kirjavaras Kirjvarkaan tunnustuksia-blogista haastoi minut tekemään Thrice Read Tagin, joka on samannimisen blogin luojien käsialaa - kiitos haasteesta! Hiukan hirvitti saada tämä tag, kun näin sen kysymykset, mutta rohkea rokan syö! Hyvin pitkien pähkäilysessioiden jälkeen sain aikasiksi vastaukset näihin erittäin kinkkisiin kysymyksiin. Tässä, olkaa hyvät!

What book defines you as a reader?
Ei sitten yhtään vaikeampaa kysymystä ole heti alkuun keksitty! Hömm... Ehkä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla kuvaa minua lukijana parhaiten: se on historiallinen, sodasta kertova romaani, jossa kuvaillaan ihmissuhteita, pohdiskellaan erilaisia kysymyksiä, ja se sisältää aimon annoksen yhteiskuntakritiikkiä. Nämä ovat suurin osa elementeistä, joita arvostan lukemissani kirjoissa.

Most unique book?
Wylie Overstreetin Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin on kyllä ehdottomasti kaikkein omalaatuisin kirja, jonka olen lukenut (vaikka menikin kauan, ennen kuin tajusin asian). Vai onko joku muu nähnyt toista kirjaa, jossa historiallisia tapahtumia esitetään Facebook-päivityksinä?

Which characters would play the angel and devil on your shoulders?
Pirun keksin lähestulkoon heti, joten sanon sen ensin: Jokeri Batman-sarjakuvista. Hän on manipuloimisen mestari, joten hän olisi erinomainen houkuttelemaan minua tekemään huonoja päätöksiä, aiheuttaisi impulsiivisuudellaan mieleeni aggressiivisia ajatuksia ja vähättelisi minua niin, että alkaisin uskoa hänen sanoihinsa itsekin.

Enkelin päättäminen oli huomattavasti hankalampaa, mutta lopulta päädyin Remus Lupiniin Harry Potter-romaaneista. Moraalikäsityksemme menevät hyvin yksiin, hän on lempeä ja armelias sekä täydellinen tsemppaaja, joka saisi minut uskomaan itseeni, kun se olisi kaikkein vaikeinta. Hänen rauhallisuutensa toisi myös hyvän vastapainon Jokerin kärsimättömyydelle ja impulsiivisuudelle.

Book that represents each stage of your life (childhood, adolescence, adulthood).
Lapsuus: Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär. Olin kaikkiruokainen, ennakkoluuloton ja rohkea lapsi. Minulla on ollut pikkutytöstä asti vahva oikeudentaju ja olen uskaltanut ilmaista mielipiteeni erilaisista asioista. Olin myös hyvin utelias ja peruspirteä tapaus, joka samastui kovasti Lindgrenin luomaan ryövärintyttäreen.

Nuoruus: Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Isäni suosituksesta luin Linnan klassikon 14-vuotiaana ja rakastuin - kirjan avulla löysin myös muunkin sotakirjallisuuden. Kirjaa voi pitää lisäksi metaforana nuoruuteeni: koin sen lähes koko ajan yhden henkilön sodaksi muuta maailmaa vastaan, ja jouduin aikuistumaan jollain tasolla liian aikaisin.

Aikuisuus: Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Aikuisuuteni on vasta aivan alkumetreillä, mutta tähän kirjaan tutustuinkin vasta muutama vuosi sitten - se ei kuulunut tyyliltään tavanomaiseen lukemistooni, mutta upposi kuin häkä. Teoksessa esitetään lukuisia kysymyksiä, joihin ei koskaan saada vastausta - ja samalla opitaan, ettei se olekaan kaikkein tärkeintä. Sellaista aikuisuus on ollut minulle ainakin tähän asti.

Book that is your go-to read.
Minulla on useampikin kirja, jonka pariin olen palannut monia kertoja elämäni aikana. Ne ovat J. K. Rowlingin Harry Potterit, Markus Zusakin Kirjavaras sekä Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Niiden tarinat ja henkilöhahmot ovat niin lumoavia, että ne on luettava uudestaan ja uudestaan.

Book that surprised you the most.
Thomas Harrisin Hannibalin loppupuolen käänne yllätti minut aikoinaan ällikällä: suuni loksahti auki, ja hoin typertyneenä jokusen hetken lausetta "Mitä ihmettä juuri luin?" enkä voinut jatkaa lukemista ennen kuin pahin järkytys oli ohitse.

Most read author?
Koska en voi millään muistaa kaikkia elämäni aikana lukemiani kirjoja, laskin tuloksen ajalta, jolloin olen dokumentoinut lukemistoani johdonmukaisesti eli vuodesta 2011. Olen lukenut eniten teoksia J. K. Rowlingilta. Hyvänä kakkosena tulee sir Arthur Conan Doyle - halusin mainita hänetkin, koska en ole lukenut hänen ainuttakaan teosta bloggaaja-aikanani, mutta silti hän on toiseksi luetuin kirjailijani.

Which character is most like you?
En pysty millään valitsemaan vain yhtä hahmoa, joten teen jo kohdallani tutuksi tulleen kompromissin ja valitsen kolme hahmoa kirjallisuuden maailmasta. Kirjallisuuden maailmasta minua muistuttavat eniten Hermione Granger Harry Pottereista, Harley Quinn Batman-sarjakuvista sekä Urho Hietanen Tuntemattomasta sotilaasta.

What is your favorite non-romantic ship?
Tätä oli myös hankalaa miettiä, mutta päädyin lopulta Jean Valjeaniin ja Cosetteen Kurjat-romaanista. Vaikka kyseessä ovat aikuinen ja lapsi (tosin, romaanin tapahtuma-aikaan ei ole ollut tavatonta, että huomattavasti iäkkäämpi holhooja naisi kasvattinsa tämän aikuistuttua), minusta he sopivat tähän kategoriaan. Sydämeni sulaa, kun elämän kyynistämä Valjean rakastuu Cosetteen kuin isä tyttäreen ja haluaa pitää hänestä huolta, vaikkei ole tälle mitään sukua.

Do you prefer the hero or the villain?
Riippuu tarinasta. Käsite on sen verran häilyvä, ettei aina voi olla edes varma, onko joku hahmo sankari vai vihollinen. Minulle tärkeintä on hahmon realistisuus ja moniulotteisuus, joten vaakakuppi voi kallistua omalla kohdallani kummalle puolelle tahansa.

Haasteen minulta saavat:

Katriina blogista Unelmien aika

Tiia ja Tommi blogista Karvakasan alta löytyi kirja

Krista blogista Lukutoukan kulttuuriblogi

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tulossa: Ystävänpäivän lukumaraton

©Hande

Kaksi vuotta sitten järjestettiin kirjabloggaajien ensimmäinen ystävänpäivän lukumaraton, tai ainakin sinne asti maratonin historiaa on mahdollista jäjittää. Ensimmäisellä kerralla maratonia emännöi Emmi Lukutoukan ruokalista (nykyisin Villasukkamurmelin kirjablogi) -blogista. Viime vuonna vetäjänä oli Niina T. Yöpöydän kirjat-blogista. Kun Niina tiedusteli, olisiko kukaan halukas vetämään maratonin tänä vuonna, ajattelin tarttua tarttua härkää sarvista, ja ottaa tehtävän vastaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun emännöin minkäänlaista haastetta. Koska ystävänpäivä on tänä vuonna tiistaina, maraton on mahdollista pitää myös viikonloppuna. Maraton järjestetään siis 11.2-14.2.2017.

Säännöt lienevät tutut ainakin maraton-konkareille, mutta kertaushan on opintojen äiti - ja ensikertailaisiakin olisi mukavaa saada mukaan.

  • Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös ensimmäistä päivää edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu jollekin varsinaisista maratonpäivistä. Voit esimerkiksi aloittaa jo 10.2.2017 klo 12:00, jolloin maraton loppuu osaltasi 11.2.2017 klo 12:00. HUOMIO: maraton ei kestä yhden henkilön osalta neljää päivää, vaan saat valita parhaiten itsellesi sopivan 24 tunnin jakson maratonin ajankohdalta.
  • Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koontipostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä.
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteella tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita.
  • Lukumaratonin edistymistä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton

Täytyy laittaa mietintämyssy päähän, ja alkaa pohtia omaa lukulistaani maratonia varten. Lukuiloa kaikille!

Ystävänpäivän lukumaratonissa ovat mukana seuraavat blogit:


50 shades of books
Bibliofiilin päiväunia
Carry on reading
Cats, books & me
Eniten minua kiinnostaa tie
Evarian kirjahylly
Hurja Hassu Lukija
Karvakasan alta löytyi kirja
Kirjablogi Dekkaritalo
Kirjapallon kirjablogi
Kirjavarkaan tunnustuksia
Kirja vieköön!
Kirjan jos toisenkin
Liiolii lukee
Limalepakon kirjablogi
Lukulahnan luola
Lukutoukan kulttuuriblogi
Sivujen välissä
Taikakirjaimet
Tuntematon lukija
Ullan luetut kirjat
Unelmien aika
Villasukkamurmelin kirjablogi
Vinopino kirjoja
Yöpöydän kirjat