perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen

©Hande
Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
Otava 2011

Minua ovat aina kiehtoneet tositarinat vaikeuksista kärsineistä ihmisistä, jotka ovat oppineet tavalla tai toisella selättämään hankaluutensa tai elämään niiden kanssa. Tämän tiedon valossa on tuskin yllättävää, että myös Iso- Britanniaa vuosina 1936-1952 hallinnut, änkyttävä kuningas Yrjö VI (1895-1952) on kiinnostanut minua. Olen nähnyt sekä elokuva- että näytelmäversion hänestä kertovasta Kuninkaan puheesta, joten löydettyäni tämän tietokirjan vuosia sitten kirjakaupan alennuslaarista en voinut olla ostamatta sitä. Päätin vihdoinkin tarttua teokseen #hyllynlämmittäjä-haastetta varten.

Teos on Yrjö VI:nnen änkytystä hoitaneen, australialaissyntyisen Lionel Loguen (1880-1953) pojanpojan, Mark Loguen, sekä Peter Conradin käsialaa. Kirja on kirjoitettu Lionel Loguen päiväkirjamerkintöjen pohjalta, ja kattaa puheterapeutin koko elämänkaaren painottaen kuitenkin hänen ja Yorkin herttua Albertin, myöhemmin kuningas Yrjö VI:n, välistä hoitosuhdetta.

Kirja on hyvin mielenkiintoinen: pidin suuresti Kuninkaan puhe- elokuvasta sekä -näytelmästä, mutta niissä on otettu taiteellisia vapauksia, jotta tarinankerronnalliset aukot on saatu täytettyä. Nautin kirjan lukemisesta, sillä se sisältää pelkkää faktatietoa - tutkijasieluna haluan aina tietää totuuden ja mikä olisikaan parempi tapa saada se selville kuin ensi käden tiedon kautta.

Mark Loguen mukaan hänen isoisänsä ei kuvaillut hoitometodejaan erityisen paljon, mutta joitakin mainintoja päiväkirjamerkinnöistä löytyy. En ole alan asiantuntija, mutta Logue vaikuttaa olleen ainakin joidenkin käyttämiensä metodien osalta aikaansa edellä - tunnistin nimittäin osan niistä omasta kokemuksestani: minulla oli lapsena ärrävika ja kävin erityisopetuksessa päästäkseni vaivasta eroon. Oli kiehtovaa huomata, että Logue on käyttänyt samoja menetelmiä monta vuosikymmentä aikaisemmin.

Teos sai minut pohtimaan, miten raskasta on ollut olla puhevikainen monarkki, sillä puheiden pitäminen on kuulunut olennaisena osana virkaan. On myös kiehtovaa huomata, että Loguesta ja kuninkaasta tuli ilmeisen läheisiä hoitosuhteen myötä - tämä on kiintoisaa, erityisesti kun otetaan huomioon heidän olevan eri yhteiskuntaluokista aikana, jolloin luokkayhteiskunta oli vielä voimissaan. Kaikki tämä herätti minussa ihailua ja kunnioitusta kumpaakin miestä kohtaan.

Kuninkaan puhe valottaa kiinnostavasti niin Lionel Loguen kuin myös Yrjö VI:n elämää sekä heidän välillään vallinneesta siteestä. Loguen pojanpoika ja Conradi ovat nähneet vaivaa kootessaan päiväkirjojen ja muiden lähteiden pohjalta eheän kokonaisuuden - tässä on elämäkerta minun makuuni!

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.

4 kommenttia:

  1. Oi, haluaisin nähdä tuon Kuninkaan puhe -leffan! Tulevana terapeuttina on mielenkiintoista kuulla, että kuninkaan ja hänen terapeuttinsa suhde on ollut läheinen. Kuinka paljon hoitotuloksista oli metodien ja kuinka paljon hyvän hoitosuhteen ansiota? Mielenkiintoista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kannattaa katsoa, on todella hyvä! Ei suotta voittanut Oscareita aikoinaan. :) Logue ja Yrjö VI kirjoittelivat toisilleen senkin jälkeen, kun kuningas ei enää aktiivisesti käynyt terapiassa ja Loguen pariskunta sai myös kutsun hänen kruunajaisiinsa, näin muutaman esimerkin heidän väleistään mainitakseni.
      Samat asiat kiinnostavat minuakin, vaikken alalle ole hakeutumassa.^^

      Poista
  2. Kuninkaan puhe oli leffana vaikuttava, näin sen juuri vähän aikaa sitten. Sen pohjalta olisi kiinnostavaa lukea myös tämä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on tosiaankin vaikuttava - kirja kannattaa lukea myös. :)

      Poista