sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lukuviikko: Mitä lukeminen merkitsee minulle?

©Hande

Tällä viikolla on vietetty lukuviikkoa. Ihmisiä on kannustettu kertomaan suosikkikirjojaan, mutten saanut aikaiseksi tehdä sitä itse. Ajattelin kuitenkin, että voisin näin viikon päätteeksi kertoa, mikä merkitys lukemisella minulle on. Samalla voinkin sitten mainita joitakin merkittäviä kirjoja elämäni varrelta.

En muista aikaa, jolloin kirjat eivät olisi olleet osa elämääni: synnyin perheeseen, jonka kodin olennainen osa ovat kirjahyllyt ja sain vauvana erilaisia, kyseiselle ikäryhmälle soveltuvia kirjoja. Jo ensimmäisenä joulunani sain kirjalahjan: Topeliuksen satuaarteet, jonka sisältö tuli minulle tutuksi myöhemmällä iällä. Vanhempani lukivat myös minulle paljon iltasatuja - erityisesti minua miellyttivät Lasten kirjakerhosta saadut Disney-tarinat. Lisäksi osallistuin satunnaisesti lähikirjastoni satuhetkiin. Minulle opetettiin myös varhain, miten kirjoja on kohdeltava.

Muistan vieläkin hetken, jolloin opin lukemaan. En ole varma, olinko jo täyttänyt kuusi vuotta vai en, mutta niillä korvilla se tapahtui. Yksi suosikkikirjoistani oli Leijonakuningas 2 - se oli minulle niin rakas, että osasin sen sanasta sanaan ulkoa. Olin aikojen saatossa oppinut myös hahmottamaan, missä tarinan sanojen rajat menivät. Halusin kokeilla, ymmärtäisinkö jotakin toista hyllystämme löytyvää kirjaa, joten nappasin sieltä ensimmäisen osan Leijonakuninkaasta. Avattuani kirjan tajusin ymmärtäväni kirjaimia ja niiden muodostamia sanoja. Ilmeeni kirkastui ja ryntäsin innoissani kertomaan asiasta äidilleni: olin oppinut lukemaan. Melko pian tapahtuneen jälkeen minulle järjestettiin syntymäpäiväjuhlat, joihin tuli vieraiksi sukulaisiani. He saivatkin sitten kuulla kyllästymiseen asti uudesta kyvystäni, unohtamatta lukuisia taidonnäytteitä, joita heille annoin.

Yhteisistä lukutuokioista vanhempien kanssa ei vielä luovuttu, mutta aloin lukea kirjoja myös itsenäisesti. Esikoulussakin meille luettiin ajoittain tarinoita. Sain lukuvinkkejä vanhemmiltani, päiväkodista ja myöhemmin koulusta. Rakastin erityisen paljon Astrid Lindgrenin tuotantoa, seikkailuromaaneita, Neiti Etsiviä, Mauri Kunnaksen teoksia, Uppo-Nalleja sekä Topeliuksen ja Grimmin veljesten satuja. Lisäksi tykästyin Tolkienin Hobittiin sekä Taru sormusten herrasta-trilogiaan. Myös ilmiö nimeltään Harry Potter rantautui Suomeen lapsuudessani ja sain innostuksellani myös vanhempani kiinnostumaan sarjasta.

Lukeminen sai elämässäni aivan uudenlaisen merkityksen, kun pääsin ala-asteen loppuun. Havahduin yhtäkkiä siihen, että ikätoverini karttoivat seuraani ja eipä aikaakaan, kun vietin suurimman osan ajastani koulussa yksin. Vaikka en mennyt yläasteelle lähikouluuni, minut suljettiin sielläkin yhteisön ulkopuolelle - liityin siis tahtomattani lukuisten koulukiusattujen joukkoon. Nurkissa notkuminen välituntien ajan ei erityisesti houkutellut, mutta kirjat tarjosivat minulle oivallisen pakoreitin ja henkireiän ahdistavaan tilanteeseen. Kirjojen sivuilta löytyivät ainoat ystäväni ja löysin lukuisista tarinoista hahmoja ja tapahtumia, joihin samastua. Seikkailuromaanit pitivät yhä pintansa, mutta lisäksi löysin uusia rakkauksia: Austenit, Sherlock Holmes-tarinat, Tuntemattoman sotilaan ynnä muita klassikoita sekä Markus Zusakin Kirjavarkaan, näin muutamia mainitakseni.

Rämmittyäni peruskoulun päätökseen aloitin lukio-opinnot. jolloin vapaa-ajan lukeminen jäi vähemmälle koulukiireiden sekä elämän tarjoamien uusien vastoinkäymisten vuoksi. Kirjojen lukeminen ei kuitenkaan jäänyt kokonaan: palasin joidenkin vanhojen suosikkieni pariin sekä perehdyin uusiin tuttavuuksiin, kuten John Boynen tuotantoon. Kirjoitettuani ylioppilaaksi aikaa kyllä olisi ollut lukemiseen, mutta vuosittainen lukusaldoni jäi kahdenkymmenen kirjan tienoille. Tällöin löysin esimerkiksi Nälkäpeli-trilogian, Hannibal Lecter-sarjan, Veren vangit, Victor Hugon tuotannon sekä sarjakuvat.

Kaikki muuttui vuonna 2015, kun uskaltauduin perustamaan tämän blogin. Lukeminen oli ollut minulle siihen asti melko yksinäinen harrastus, mutta ennen pitkää teksteihini alkoi ilmestyä kommentteja ja pääsin kerrankin keskustelemaan kirjallisuudesta samanhenkisten ihmisten kanssa. Aivan huomaamatta lukutahtini kasvoi: vuonna 2015 luin 53 kirjaa ja viime vuonna saldoksi kertyi 81 teosta. Olen myös tavannut bloggaajakollegoitani kasvotusten jo useita kertoja - olen päässyt osaksi mahtavaa yhteisöä, jossa voi vapaasti jakaa rakkauttaan kirjoihin.

Elämässäni ja luonteessani on paljon asioita, jotka ovat kirjallisuuden ja lukemisen ansiota: minulla on laaja sanavarasto, olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, saanut tietoa lukuisista asioista, muun muassa historiasta ja psykologiasta sekä kyvyn tutkailla asioita laajoista näkökulmista. Kirjat ovat myös auttaneet minua lähentymään ihmisten kanssa: olen saanut lukuisia kirjavinkkejä vanhemmiltani, sukulaisiltani, ystäviltäni sekä muilta kirjabloggaajilta. Vinkkaaminen on ollut vastavuoroista ja olen oppinut tuntemaan ihmisiä paremmin heidän kirjamakunsa ansiosta. Saamani vinkit ovat minulle arvokkaita: monista minulle vinkatuista teoksista on tullut suosikkikirjojani.

Lukeminen on minulle elämäntapa - en voi enkä halua siitä luopua. Se on avannut minulle ovia lukuisiin maailmoihin, ollut henkireikäni vaikeina aikoina ja tutustuttanut minut hienoihin ihmisiin, niin fiktiivisiin kuin todellisiinkin. Kun löytää itselleen sopivaa luettavaa, ei millään malttaisi lopettaa. Lukeminen rikastuttaa elämääni ja aion pitää kirjapöhinää yllä tavalla tai toisella koko elämäni ajan.

11 kommenttia:

  1. Hieno henkilökohtainen teksti. Ja kiva kuva! Jäin miettimään omaa lukupolkuani ja mieleenpainuvimpia kirjoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa, että kirjoitukseni innoitti sinua miettimään omia kokemuksiasi. :)

      Poista
  2. Minäkin olin koulukiusattu ja kirjat tarjosivat pakokeinon ahdistavasta maailmasta. Mutta varmaan olisin lukenut muutenkin paljon. Itse olen aina lukenut paljon, jopa lukioaikana. Kun perustin ensimmäisen kirjablogini, jota ei enää ole, innostuin niin kovasti, että aloin lukea jopa liikaa ja väsyin monet kerrat!! :D Mutta nykyään luen aika sopivasti, varsinkin kun tällä hetkellä on paljon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin varmasti lukenut ilman kiusaamistakin - se on ollut niin rakas harrastus alusta asti. On niin kurjaa huomata, että suurin osa ihmisistä, joihin olen tutustunut, on ollut joskus kiusattu. Onneksi kirjat auttoivat sinuakin kamalassa tilanteessa.
      Hyvä, että olet myös löytänyt itsellesi sopivan lukutahdin. :)

      Poista
  3. Tämä teksti meni suoraan sydämeen, oikein fyysisesti läikähti kun ymmärsin ja samaistuin siihen, mistä puhuit. On ollut kyllä ihana tutustua suhun blogin kautta ja on ihana, että ihmiset lukee <3

    Haastoin sut muuten yhteen tägiin! :)
    http://bookishteaparty.blogspot.fi/2017/04/thrice-read-tagi-ja-hieman-kuulumisia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen otettu kuultuani, että tekstini onnistui herättämään tuollaisen reaktion.^^ Samat sanat, on ollut mahtavaa tutustua sinuun! <3 Ja lukevat ihmiset on niin <3

      Kiitos haasteesta! Olen ehtinyt vastata tähän jo pari kuukautta sitten, eivätkä vastaukseni ole muuttuneet. :) Ohessa linkki omiin vastauksiini:
      http://tuntematon-lukija.blogspot.com/2017/02/thrice-read-tag.html

      Poista
  4. Ah, Astrid Lindgrenin teokset ja Kirjavaras <3 Lukemisella on todellakin paljon hyviä puolia ja se on ihanaa. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on ikävä lukea sellaisesta, että kirjojen ja lukemisen takia jäit yläasteen välitunneilla vähitellen yksin... Ja toisaalta: millaisen rikkauden se kokemus sitten onkaan sinulle antanut!
    Itse olen päässyt kirjoihin kiinni kunnolla vasta aikuisiällä ja kirjallisuusopintojen myötä; nykyisin toivon, että olisin lukenut lapsena enemmän tai siis laajemmin. Meilläkin oli kotona aina kirjoja ja niitä arvostettiin, mutta esiteiniys meni vähän muusta surusta selvitessä. Kunpa olisin osannut silloin tarttua kirjoihin! Lue sinä Hande vain; me ymmärrämme sua täällä niin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suinkaan jäänyt yksin lukemisen takia, vaan aloin takertua entistä enemmän kirjojen maailmaan, koska kenellekään ei minun seurani edelleen minulle tuntemattomasta syystä kelvannut. En halunnut muistaa yksinäisyyttäni välituntien aikana, joten kirjat olivat erinomainen pakopaikka.

      Minusta sillä ei ole niin paljon väliä, milloin kirjat löytää - ei aikuisena niiden maailman löytänyt ole yhtään sen huonompi kuin lapsena lukuharrastuksen aloittanut. Me olemme kaikki erilaisia luonteiden ja elämänvaiheiden osalta, joten ei ole mitään järkeä vertailla liikaa. :)

      Kirjablogiyhteisö on kyllä ihana paikka, sillä täällä kokee niin paljon samastumisen tunnetta liittyen kirjapöhinään ja lukemiseen. Minua on kyllä kannustettu lukemiseen aivan pienestä asti, mutta täällä yhteenkuuluvuuden tunne on laajempi.^^

      Poista