sunnuntai 27. elokuuta 2017

Matti Rönkä: Yyteet

©Hande
Matti Rönkä: Yyteet
Gummerus 2017
Ajattelin, että meillä on sitten koko lailla mukavaa porukkaa töissä. Omanlaistansa, mutta sen kanssa tuli toimeen, jopa viihtyi. Kotonakin oli kaikki kunnossa. Hiihtokilometrejä oli kertynyt tarpeeksi, kohta pääsisi juoksemaan kevätauringossa. Tytölläkin elämä kai mallillaan.                                                                             Melkein ihanaa tai onnellista.                                                                 Liian isoja sanoja suuhuni, mutta kumminkin.                              Elämä oli ihan mukavaa.
Selaillessani tämän syksyn kirjakatalogeja huomioni kiinnitti muun muassa Matti Röngän romaani, taikasananaan "Tuntematon sotilas". En voinut millään vastustaa kiusausta perehtyä yhden suosikkikirjani modernisointiin, joten pyysin arvostelukappaletta. Se saapui nopeasti - kiitokset kustantajalle - ja aloitinkin kirjan lukemisen pian, mutta pelkäsin innostukseni vaikuttavan häiritsevästi Nixin lukemiseen, ja jätin teoksen sivuun. Jatkoin lukemista viimeisen kesälukumaratonin aikana.

Kuten yllä kerroin, Yyteet on nykyaikaistettu versio Väinö Linnan klassikosta. Eletään vuotta 2017 ja minulle tutut hahmot työskentelevät pienehkössä IT-alan yrityksessä, Varma-Datassa. Firman toimitusjohtaja Kaarna jää eläkkeelle ja hänen tilalleen astuu nuori Lammio, joka aikoo pistää Varma-Datan uuteen uskoon. Otteet ja samalla työilmapiiri tiukkenevat, eikä YT-neuvotteluiltakaan vältytä.
Vittu nää strategiakartat ja suorituskykypyramidit on niin ysäriä kuin olla voi. Tai vielä antiikkisempaa. Reikäkorttikamaa. Flora-margariinia. Vai mitä meillä oli ennen Floraa. Pikkukakkosen nukkumattia deedeeärrästä. Siis meidän ympäristö muuttuu niin että ei siihen voi karttaa asettaa. Pitää navigoida lennosta. Tai pysyä verkon liikkeen mukana. Enemmän kuin kolme ulottuvuutta. Tää on hyvä definitio. Mobiilisuus tässäkin määritteenä. Me ollaan liikkuvassa verkossa. Se pitää tajuta.
Tapahtumien sijoittuminen näkyy miljöön lisäksi myös teoksen hahmoissa. Siinä, missä Tuntemattoman sotilaan henkilöt olivat eri puolilta Suomea, suurin osa Varma-Datan työntekijöistä on eri puolilta Helsinkiä, sillä yritys sijaitsee Itä-Helsingissä. En ole törmännyt liian usein pääkaupunkiimme sijoittuvaan kirjallisuuteen, jossa hahmot olisivat metroradan varrelta, etenkään sieltä idästä, joten oli hauskaa huomata, että Vanhala on Myllypurosta, Koskela Puotilasta ja Rahikainen Kontulasta. Asuinpaikkojen lisäksi modernisoinnin huomaa hahmojen nimistä: Rönkä on antanut joillekin etunimettömäksi jääneille hahmoille kokonaan uudet etunimet, nykyaikaistanut joitakin vanhahtavia etunimiä sekä luonut joidenkin sukunimistä kokonaan uuden nimen sanaleikillä - esimerkiksi Kariluoto on Yyteissä Kari Luoto. Realistisuuden takaamiseksi myös joidenkin hahmojen sukupuoli on vaihdettu, mikä toi kiehtovan lisän tarinaan.

Kirjan pääfokus ei ole suinkaan Linnan teoksen uudistamisessa, vaan työelämässä nykyisine haasteineen - hahmot vain sattuvat olemaan nykyaikaistetut versiot Tuntemattoman vastaavista. Löysin tarinassa mainituista työelämän kipukohdista, työyhteisön kuvauksesta sekä sen jäsenten puheenaiseesta yhteneväisyyksiä entisen työpaikkani kanssa. En tehnyt toimistotyötä, mutta huolien sekä ilojen aiheet olivat samantyyppisiä kuin Varma-Datassa. Romaani sai minut pohdiskelemaan syvällisiä haikeana, mutta toisaalta minulle tuli myös kotoisa olo hahmojen keskinäisestä kemiasta, sillä minullekin työkaverit olivat työnteon suola ja huumori sekä erilaiset letkautukset aivan omaa luokkaansa.
Mikäs täällä? Ei työpaikalla saa näin hauskaa olla?
Vaikka kirjan tematiikka eroaa monessa kohtaa esikuvastaan, Tuntemattoman sotilaan vaikutukset näkyvät Yyteissä selvästi: hahmojen luonteet vastaavat jatkosodan kurimuksessa kamppailevia kaimojaan, tarinan rakenne kulkee Linnan jalanjäljissä ja ikoniset kohtaukset, kuten kovennetun seisominen, Rokan urotyö sekä Mannerheimin syntymäpäivät, ovat saaneet hienoja uudelleentulkintoja. Sain nauraa monille oivalluksille, mutta toisaalta ilmeeni vakavoituikin ajoittain ja osa kohtauksista säväytti, jopa yllätti. Rönkä on onnistunut luomaan tarinan asetelmasta sellaisen, ettei kaikkia asioita osannut satavarmasti odottaa tapahtuvaksi.
Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä.
Yyteet on romaani aiheesta, joka vaikuttaa monien elämään, mutta josta ei kuitenkaan ole tehty montaa kaunokirjallista teosta. Löysin siitä paljon samastuttavaa - niin hyvässä kuin pahassakin - mutta kipeitäkin aiheita käsitellään musta huumorin turvin, joten käytännössä nauroin koko romaanin läpi. Vaikka osa teoksen hahmoista jäi turhankin etäiseksi, kiinnyin moniin Tuntemattoman suosikkeihini aivan uudella tavalla. Nautin suuresti siitä, että kirjan tarina on aivan omanlaisensa, mutta pystyin tunnistamaan esikuvateoksen rungon ja tunnelman romaanin sivuilta. Yyteet tarjosi oivallista vertaistukea työmaailman muutoksien kanssa painiskeluun minulle rakkaan klassikon avulla.
 Negatiivisuus on semmoinen musta aukko, imee kaiken. Myös sen hyvän mitä onnistutaan tekemään.
Arvosana: ✮✮✮✮

28 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä lukuvinkistä! Tuo kuulostaa lukemisen arvoiselta vaikken enää helsinkiläinen olekaan. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään. :) Helsinkiläisyys ei ole missään nimessä teoksen pääteema - oli vain pakko mainita se kotipaikkaylpeyden vuoksi - joten se tarjoaa monenmoiselle lukijalle jotakin. :D

      Poista
  2. Kuulostaa oivalta idealta tuoda tutut hahmot nykypäivään. Sait minut kiinnostumaan tästä teoksesta kovasti. Työpaikan hyvä henki on niin iso voimavara, että siihen saisi työpaikoilla panostaa enemmän. Olen ollut mukana mainiossa työyhteisössä mutta valitettavasti myös sellaisessa, joka tuntui vain haluavan tuhota kaiken ilon ja hyvän. Onneksi olin jälkimmäisessä vain sijaistamassa (todennäköisesti työyhteisön vuoksi uupunutta) ja palasin pestin jälkeen takaisin mukavaan paikkaan. Olin todella helpottunut, kuin synkästä suosta päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kiinnostuit teoksesta kirjoitukseni myötä! Suosittelen lukemaan. :)

      Kurjaa, että olet joutunut kokemaan epäterveellisen työilmapiirin - onneksi kuitenkin pääsit sieltä pois. Voin kuvitella, millainen helpotus sinulle on ollut palata mukavaan työpaikkaan.

      Poista
  3. Hyvä analyysi - sekä hauskaa että vakavaa, tässä on niin monta tarttumakohtaa - ja juuri kuten sanot, oivallista vertaistukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!^^ Tällaisia teoksia lukisin mieluusti lisää!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teksti. Minulla on tavoitteena lukea Tuntematon sotilas tämän vuoden aikana. Tästä kirjasta saa varmasti enemmän irti, kun on alkuperäinen kirja luettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa - Yyteistä saa enemmän irti, kun on lukenut Tuntemattoman sotilaan. Onnea projektiisi, toivottavasti kokemus on sinulle yhtä mieluinen kuin se oli minulle ensimmäisellä lukukerralla! :)

      Poista
  5. Väinö Linnaa en ole vielä lukenut (säästelen vaikka eläkepäiviin, jos sinne asti pääsen :D), mutta aika kiinnostavasti on klassikko tuotu nykyaikaan. Tosin täytyy todeta, että olen toimistotyövuosinani katsellut vierestä ja itsekin kokenut sen verran monet yyteet, että aihe ei nappaa (vaikka nyt ne ajat alkavatkin olla jo etäinen muisto ja oma työfiilis on ihan ok). Oli silti mukavaa lukea juttusi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, et pidit jutustani. :)
      Suosittelen kyllä joskus Linnan tuotantoon tarttumaan - tapahtui se sitten nyt tai vuosikymmenten päästä. :D
      Kurjaa, että olet joutunut yyteiden kurimukseen - itse olin työssäni onnekas, eivätkä työnantajani urani aikana käymät muutamat YT:t koskaan koskeneet omaa ammattiryhmääni. Hieno juttu, että tilanne on kuitenkin helpottanut osaltasi :)

      Poista
  6. Kirjoititpa kiinnostavasti kiinnostavasta kirjasta. Täytyypä hankkiutua tämän ääreen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  7. Minua ei naurattanut kertaakaan, mutta muutaman kerran sentään hymähtelin suopeasti suupielet ylöspäin. Ihan luettava kirja, muttei lähellekään parasta Rönkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Röngältä muita teoksia. Haluaisitko suositella jotakin, miehen tuotanto alkoi kiinnostaa minua tämän kirjan myötä enemmänkin? :)

      Poista
  8. Minulla on Yyteet yöpöydällä. Olen nähnyt työssäni yt:t sekä sisältä että konsulttina ja odotan innolla tätä lukukokemusta. Lähinnä siksi, että on mielenkiintoista nähdä, miten Rönkä on hahmottanut johtamisen tilanteessa. Pitkään meillä on ollut Koskela-ihannointi johtajuudessa, päteekö se edelleen Yyteissä vai tarjoaako hän jotain muuta tähän päivään.
    Olen Tuntemattomani lukenut pariinkiin kertaan ja nähnyt leffan lukuisia kertoa, siis Edvin Laineen version. Uutta en kaipaa, mutta toki olen sillekin avaoin.
    Mielenkiinnolla odotan toistakin Tuntematonta eli Kirsi Pihan toimittamaa Toinen Tuntematon -teosta, jossa ääneen pääsevät Tuntemattoman naiset, jotka ovat ehkä olleet vain lausahdus alkuperäisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtamisnäkökulma oli mielestäni mielenkiintoinen tässä kirjassa - en aio kuitenkaan paljastaa enempää, parempi lukea itse.
      Elokuvaversioista Laineen on minun suosikkini. Minua kiinnostaa lokakuussa tulevassa eniten se, että se pohjaa Sotaromaaniin, joka sisältää monia kiehtovia kohtauksia, jotka Tuntemattomasta puuttuvat. Jännitän kuitenkin elokuvan näkemistä kamalasti, erityisesti roolituksen osalta. Vain aika näyttää, millainen on lopputulos.

      Olen seurannut Toisen tuntemattoman vaiheita siitä lähtien, kun kuulin sen ilmestymisestä. En malttaisi odottaa sen ilmestymistä, sillä olen itsekin vuosien varrella pohtinut romaanin erilaisia, vaikkakin sivulauseisiin jääneitä naishahmoja.

      Poista
  9. No jopas on kirja, alkoi kiinnostaa arvion luettuasi suorastaan "sikapaljon" eli lukulistalle mars. Mielenkiintoista ottaa henkilöiden esikuviksi toisia kirjallisuuden henkilöitä. Olen "pakkolukenut" Tuntemattoman sotilaan joskus kouluaikoina, jolloin se ei yhtään kiinnostanut minua ja silloin syntyi vastenmielisyys koko kirjaa kohtaan. Mutta tuskin haittaa, vaikkei Tuntemattomasta sotilaasta (saati sen henkilöistä ja heidän piirteistään) juuri mitään muistaisikaan: eiköhän tämä Yyteet aukene ilman sitäkin. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että koulu aiheutti sinulle vastenmielisyyden Tuntematonta kohtaan - olen ollut onnekas ja saanut lyöttäytyä kirjan pariin aivan vapaaehtoisesti.
      Tuntemattoman hahmojen tai sen tapahtumien tunteminen ei ole välttämätöntä Yyteiden lukemiseksi - se tuo omanlaisensa näkökulman tarinaan, mutta uskon siitä saavan paljon irti ilman Linnan teokseen rinnastamistakin. :)

      Kiitos - mukavaa, että kirjoituksestani oli iloa!^^

      Poista
  10. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta! Suomen juhlavuosi on todella innostanut monia kirjailijoita (ja kustantajia) tarttumaan uudella tavalla klassikoihin. Tästä teemasta WSOY:ltä on tulossa myös novellikokoelma Toinen tuntematon, jossa Tuntemattoman sotilaan naiset pääsevät ääneen. Yyteet kuulostaa ihan kiinnostavalta, vaikka en aina jaksakaan näitä nyky-Suomen kuvauksia. Satuin olemaan Taiteiden yönä Akateemisessa, kun Rönkä kertoi kirjastaan. Herätti kyllä kiinnostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla myös Toista tuntematonta - en selkeästi voi saada kyllikseni mistään Tuntemattomaan sotilaaseen liittyvästä, mutta eihän se haittaa. :D
      En ole lukenut kovinkaan monia nyky-Suomeen sijoittuvia teoksia, joten minulle Yyteet tarjosi vaihtelua totuttuun. Minäkin olin kuuntelemassa Rönkää Taiteiden yönä, mutta Suomalaisessa kirjakaupassa. Suosittelen tutustumaan kirjaan, jos siltä tuntuu. :)

      Poista
  11. Onpa mielenkiintoinen tuo idea luoda kirjan henkilöt tavallaan nykyaikaan. Mulla on Tuntematon sotilas lukematta, että oliskohan se paikallaan ekana :D Voihan tän varmaan lukea muutenkin, mutta varmaa olisi hauskempi, kun tietäisi hahmoista jotain jo alkuperäisen pohjalta. Kiitos suosituksesta!/Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinasta saa kieltämättä enemmän irti, jos on lukenut Tuntemattoman, muttei se ole välttämätöntä. :)
      Voin kuitenkin suositella Tuntematonta lämpimästi, kannattaa antaa sille mahdollisuus.^^

      Poista
  12. Hmmm, minä en ollut ollenkaan alkuun innostunut tätä kirjaa lukemaan, mutta ehkä pitäisi. Olen itse It-alan lähellä ja sisällä ollut töissä suurin piirtein koko työurani (joka alkaa jo olla pidempi kuin välitän välttämättä laskea), joten saattaisi tulla paljonkin tuttua vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä aina kokeilla - kirjassa saattaa tosiaan tulla tuttuja asioita vastaan, kun ala on vielä sinulle tuttu. :)

      Poista
  13. Haa, en yhtään tiennytkään, mikä tämän kirjan pihvi on, mutta nythän se selvisi ja alkoi jopa kiinnostaa! Pidän Röngästä toimittajana, mutta kaunokirjalliseen tuotantoonsa en ole tutustunut. Voisi harkita, suomalainen työelämä on aihealue, josta riittää ammennettavaa monellakin tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyteet oli minullekin ensimmäinen katsaus Röngän kaunokirjalliseen tuotantoon. Suosittelen tarttumaan tähän. :)

      Poista
  14. Tämän haluan ihan ehdottomasti lukea. Toisaalta Tuntematon sotilas -ulottuvuuden takia, mutta ennen kaikkea siksi, että uskon työelämän kuvauksen olevan purevaa ja ajatuksia herättävää. Kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Yyteet on tosiaankin ajatuksia herättävä teos ja soisin työelämään sijoittuvaa kirjallisuutta tulevan lisääkin.

      Poista