lauantai 14. lokakuuta 2017

Saanen esitellä itseni kirjoin? osa 2

©Hande

Opiskeluelämä on pitänyt tiiviisti otteessaan, mutta nyt ensimmäinen tenttini on tehty ja minulla on hetki aikaa hengähtää. Olen viimeistelemässä yhtä rästibloggauksistani, mutta ajattelin sitä ennen julkaista haasteen. Näin Kirja vieköön!-blogin riitta k:n kertoneen itsestään bloggaamiensa kirjojen nimien kautta. Tämän haasteen on lanseerannut alunperin Kirjat kertovat-blogi.
Olen kertonut itsestäni aikaisemmin kirjahyllystäni löytyvien teosten nimillä viitisen kuukautta sitten, vastaukseni voi lukea halutessaan täältä.

Lapsena olin: Tuntematon sotilas

Nyt olen: Oman elämänsä sankari

Haluaisin olla: Iso kiltti jätti

Ominaisuuteni, josta en luovu: Tuhat loistavaa aurinkoa

Taito, jota haluan kehittää: Heräämisen aika

Kotini: Täällä Pohjantähden alla

Elämäni: Odysseia

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Lennä, uneksi

Asia, jota ilman en voisi elää: Oma huone

Asia, jota en haluaisi kokea: Musta rakkaus

Työni: Sinun tähtesi

Työpöydälläni: Jokeri

Yöpöydälläni: Hylätty puutarha

Antavat voimaa: Kerro minulle jotain hyvää

Vievät voimia: Kuolema kulkee perheessä

Haaveilen: Jos olisit tässä

Viestini ystävälle: P. S. Rakastan sinua

Minua mietityttää usein: Linnunrata

Minua pelottaa joskus: Lahtarit

Tulevaisuudensuunnitelmani: Yön ritari

Haasteen saa saa ottaa käyttöönsä vapaasti. Ensi viikolla minulla ei ole koulua ollenkaan ja lupaan hoitaa rästitekstit blogiin pienen lomani aikana.

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus elämästäsi ja kirjoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kävin lukemassa sinunkin vastauksesi, ne olivat kiintoisia.

      Poista
  2. Kivat vastaukset, näitä lukee mielikseen. Lepäile ja hengähdä nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin vastauksesi olivat kivoja. :) Pari kouluhommaa pitää vielä tehdä, mutta onneksi ensi viikolla on syysloma (mukamas se on itsenäisen työskentelyn viikko, mutta loma se minulle kyllä tulee olemaan). Ihanaa, kun saa olla vain kotona viikon. :)

      Poista
  3. Näitä on kyllä hauska lueskella :) Mukavaa lomailua sinulle ja sitten taas koulupuhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tosiaan hauskaa luettavaa - sitä ei voi kuin ihailla monien vastausten kekseliäisyyttä. :) Kiitos paljon!

      Poista
  4. Tämä oli hauska listaus lukea ja laatia. Yön ritari on loistosuunnitelma ja toivottavasti se toteutuu! Siihen asti leppoisia ja rentouttavia lomapäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on mukavaa, miten moni bloggaaja tämän on napannut - paljon mielenkiintoisia vastauksia, kuten sinullakin. Uskon, että ainakin viimeistään koulusta valmistuttuani voin olla oman elämäni Yön ritari. Kiitoksia!^^

      Poista
  5. Hauska lukea noita sun vastauksia. :) Teen tämän ehkä itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla! :) Pitääkin käydä lukemassa vastauksesi, jos tämän teet.^^

      Poista