perjantai 3. marraskuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017 3/4

Helsingin kirjamessujen fiilistely jatkuu lauantaipäivän riennoilla. En ehtinyt saada kirjoitusta valmiiksi eilen, vaikka toisin lupasin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se oli?

Messupäivä 3


©Hande
Vaikka vietin edellisen illan kirjamessujen jälkeen elokuvateatterissa, heräsin varhain lauantaiaamuna, sillä olin uskaltautunut ilmoittautua WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan bloggariaamiaiselle. Tapahtumassa oli vieraana kuusi kirjailijaa: Heikki Valkama, Marianna Kurtto, A W. Yrjänä, Roope Sarvilinna, Tuomas Kyrö ja Joonas Konstig. Matkalla Pasilaan törmäsin sattumalta Minna Vuo-Choon  Ja kaikkea muuta-blogista, ja menimme loppumatkan yhdessä. Kylmä ilma poisti tehokkaasti väsymyksen silmistäni ja päästyäni perille tapasin Niinan sekä Hurjan Hassun Lukijan Jassun. Suuntasimme yhdessä aamiaispaikalle - ihan hyvä niin, sillä minua jännitti hiukan mennä sinne.

Jokaista kirjailijavierasta haastateltiin heidän uutuusteoksiinsa liittyen samalla, kun me bloggaajat mutustimme aamiaista. Valkama on kirjoittanut Japaniin sijoittuvan Pallokala-nimisen dekkarin, joka ei kuitenkaan ole perinteinen "selvitetään syyllinen rikokseen"-dekkari. Hän on asunut lapsuudessaan Japanissa, minkä vuoksi maa valikoitui kirjan tapahtumapaikaksi.

Tristania on runoja aiemmin kirjoittaneen Kurton ensimmäinen proosateos, jonka nimi tulee oikealta, hyvin eristyksissä sijaitsevalta saarelta. Kirja kertoo saaren fiktiivisistä asukkaista - Kurtto huomasi ajan myötä hahmojen alkavan puhua hänen päässään, vaikka oli aiemmin epäillyt proosaa kirjoittavien tuttujensa tarinoita vastaavasta ilmiöstä.

Seikkailuromaanit ovat olleet A. W. Yrjänälle tärkeitä hänen lapsuudessaan, joten hänkin halusi kirjoittaa sellaisen, Joonaanmäen valaat. Hän on lainannut hahmojensa nimet sekä ulkoiset olemukset lähipiiristään sekä tuttaviltaan - heitä on varoitettu asiasta. Haastattelussa romaanin kuvailtiin tihkuvan satuja sekä myyttejä.

Osuma on Roope Sarvilinnan toinen romaani. Siviiliammatiltaan Sarvilinna on olkakirurgi - hänen työtilanteensa on nykyisin otollinen siihen, että hän voi omistautua myös kirjoittamiselle. Mies ei ole halunnut kirjoittaa perinteistä, juonivetoista romaania, ja Osumaa onkin kuvailtu lehdistössä lauseella: "Postmoderni on liian kulunut määritelmä."

Kyrön tavaramerkki on Mielensäpahoittaja, ja hänen uusin teoksensa, Mielensäpahoittajan Suomi, seuraa myös hahmon vaiheita. Suomen historian vaiheita käsitellään Mielensäpahoittajan sekä hänen lapsenlapsensa, Likan, dialogin kautta. Kyrö pohdiskeli, kuinka Suomi on siirtynyt "suolta sushibaariin" - toisin sanoen kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi - nopeassa tahdissa.

Konstig on kirjoittanut teoksen Vuosi herrasmiehenä, jossa hän kertoo yrityksestään opetella oikeaksi herrasmieheksi. Hän opetteli muun muassa etikettisääntöjä asiantuntijan avustuksella. Kirja ammentaa Konstigin omista kokemuksista.

Pidin tapahtumasta kovasti, ja osallistun mielelläni tilaisuuteen vastaisuudessakin - myös suurin osa esitellyistä teoksista herätti mielenkiintoni. Vatsa maittavasta aamiaisesta ja mieli kiintoisista haastatteluista täyttyneenä suuntasin Messukeskuksen ihmisvilinään. Hyvin pian menin kuuntelemaan Koko Hubaran haastattelua teoksestaan Ruskeat tytöt. Kirja on saanut alkunsa Hubaran blogista, jossa hän kirjoittaa esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä. Blogilla ei ollut Hubaran mukaan alunperin minkäänlaista agendaa - hän halusi vain kertoa omista kokemuksistaan ja löytää kohtalotovereitaan. Hubara totesi rasismin olevan yhteiskunnan rakenteellinen ongelma, johon on puututtava. Olin alkuvuodesta kuuntelemassa Hubaraa Kirja vieköön-tapahtumassa, jolloin kirja aloi kiinnostaa minua - haluni lukea se vahvistui ehdottomasti tämän haastattelun jälkeen.

Koko Hubara (vas.) Kallion lukiolaisten haastateltavana.
©Hande

Seuraavaksi tapasin Kirjavarkaan, Katrin, Lukulahnan sekä Jassun, ja vaeltelimme ympäriinsä Messukeskuksessa - piipahdimme myös Ruoka & Viini-messujen puolella. Etsimme rauhallisen sopen ruokataukoa varten, juttelimme ja rentouduimme suuren hälinän keskellä. Tiemme erosivat, koska suurimmalla osalla meistä oli joku ohjelma, jota halusimme mennä kuuntelemaan. Minäkin suuntasin Kansallisoopperan ja -baletin Musiikkiboksille kuuntelemaan oopperalaulaja Jyrki Korhosen haastattelua. Korhonen on kuulunut lapsuudessaan Cantores Minores-kuoroon - hänen äänenmurroksensa alkoi jo 11-vuotiaana, mikä muutti hänen rooliaan kuorossa, sillä hän on äänialaltaan basso. Kansallisoopperan konkari on esiintynyt uransa aikana yli 50 eri oopperatalossa, ja laulanut teoksia monilla eri kielillä - Korhosen mielestä tšekki on vaikein kieli laulaa, kun taas helpoimmat ja mieluisimmat ovat saksa sekä venäjä. Lauluääntä on huollettava Korhosen mukaan laulamalla sekä ylläpitämällä säännöllisiä ja terveellisiä elämäntapoja. Olin aluksi hieman häkeltynyt, sillä olin haastattelun ainoa kuuntelija - lopulta totuin siihen ja olikin aika mukavaa, kun muita ei ollut ympärillä tönimässä.

Ville Blåfield (vas.) haastattelemassa Jyrki Korhosta.
©Hande

Haastattelun jälkeen törmäsin Sivujen välissä-blogin Hannaan. Kuljeskelimme messualueella jonkin aikaa yhdessä ja keskustelimme sitä sun tätä - tulin myös ostaneeksi muutaman kirjan. Hannan lähdettyä omille teilleen, suuntasin kävelystä ja seisomisesta väsähtäneenä Boknäsin osastolle istumaan ja juttelemaan muiden kirjabloggaajien kanssa. Puheenaiheet rönsyilivät runsaasti ja oli mukavaa lepuuttaa samalla jalkojaan - tapasin myös uusia bloggaajatuttavuuksia.

Levättyäni lähdin kuuntelemaan päivän kolmatta ohjelmaa. Se oli Matti Röngän haastattelu hänen Yyteet-romaanistaan. Teoksessa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hahmot - tai Röngän mukaan oikeastaan heidän lapsensa tai lapsenlapsensa - on siirretty nykyaikaan IT-alan firman työntekijöiksi. Rönkä halusi kirjoittaa kirjan, koska työelämää kuvaavia kaunokirjallisia teoksia ei ole olemassa kovin montaa. Lisäksi hän löysi sota-ajoista sekä työyhteistöstä yhteneväisyyden: molemmissa sattumanvaraisesti valittu joukko on laitettu työskentelemään yhdessä, eikä rintama- tai työtovereitaan ole saanut valita itse. Rönkä, joka on omien sanojensa mukaan "Mielensäpahoittaja avokonttorissa" puhui intohimoisesti työelämästä sekä yhteisön ja se hengen merkityksestä sekä rintamalla että nykymaailman työyhteisöissä. Luin Röngän romaanin kesällä ja se oli mielenkiintoista luettavaa.

Rönkä lukemassa näytettä kirjastaan. Haastattelijana
Anna-Liisa Haavikko.
©Hande

Röngän haastattelusta kipitin suoraan toiselle puolelle Messukeskusta kuuntelemaan - yllätys, yllätys - historia-aiheista keskustelua. Tuomas Hoppu ja Tiina Lintunen ovat molemmat kirjoittaneet tietokirjan Suomen sisällissodan naisista: Hopun teos on nimeltään Sisällissodan naiskaartit ja Lintusen Punaisten naisten tiet. Kumpikin on käyttänyt lähteinään aikalaisraportteja, päiväkirjoja sekä kirjeita, jotka ovat heidän mielestään arvokasta tutkimusmateriaalia. Lintusella oli käytössään myös sisällissodassa mukana olleiden naisten omaisten haastatteluita. Noin 2 500 naista otti osaa sisällissotaan punaisten puolella, heistä noin puolet olivat aseistettuja. Aseissa olivat enimmäkseen parikymppiset naiset, sillä esimerkiksi sairaanhoitajien paikkoja ei ollut heille tarjolla - "iäkkäämmät" naiset olivat huoltopuolen töissä. Valkoiset halveksuivat punakaartin naisia avoimesti ja leimasivat heidät huoriksi. Punaisten puolella olleiden reaktioita ei tiedetä, mutta todennäköisesti ne ovat vaihdelleet henkilökohtaisesti. Osa naisista liittyi punakaartiin aatteen palon ja innostuksen vuoksi, kun taas jotkut hakeutuivat mukaan työn perässä. Sisällissodan päätyttyä valkoisten voittoon suurin osa naisista vetosi kuulusteluissa ymmärrettävästi pakkoon ja taloudellisiin syihin selvitäkseen mahdollisimman lievällä rangaistuksella. Oikeus ei toteutunut laisinkaan, sillä tuomiot erosivat suuresti paikkakunnittain - naisten kohtalot olivat käytännössä tuurista kiinni. Omistan Lintusen kirjan, mutta myös Hopun teos alkoi kiinnostaa minua haastattelun myötä.

Juha Hietanen (vas.) haastattelemassa Tuomas
Hoppua ja Tiina Lintusta.
©Hande

Sisällissodan naisia käsittelevä keskustelu jäi minun viimeiseksi ohjelmakseni lauantailta. Olin lupautunut päivystämään Boknäsin bloggaajanurkkauksessa, joten palasn sinne. Aika kului nopeasti muiden bloggaajien kanssa jutellessa. Myöhemmin haahuilin vielä jonkin verran ympäriinsä, kunnes lopulta päätin lähteä kotia kohti. Olin napannut mukaani kolme kirjaa, joten kantamukseni eivät olleet mahdottoman painavat.

Jatkuu huomenna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti