keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

©Hande
Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018

Huomasin tammikuussa, että Mike Pohjolalta oli ilmestymässä Suomen sisällissotaan sijoittuva teos, jossa omilla valinnoillaan voi vaikuttaa tarinan kulkuun. Asetelma kiehtoi minua sen verran paljon, että minun oli pakko pyytää teoksesta arvostelukappale, vaikka koulu piti minua kiireisenä. Kiitokset kustantamolle.

Sinä vuonna 1918 on immersiivinen romaani, jossa lukija päättää hahmonsa nimen, sukupuolen, kotipaikkakunnan, mahdollisen uskonnollisen tai aatteellisen vakaumuksen sekä tarinan laadun (onnellinen, murheellinen tai oikukas). Kaikki tarinat alkavat samalla tavalla, mutta toisesta luvusta alkaen lukijan valinnat ja arpaonni kuljettavat hahmoa kohti Suomen itsenäistymistä sekä sisällissotaa.

Teoksen asetelma on minusta hyvin mielenkiintoinen, sillä en ole törmännyt vastaavaan aiemmin kirjallisuuden saralla. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli valtaa kirjan tarinaan nähden ja sain luoda siihen oman hahmon. Aloitin kokemukseni pohjanmaalaisensa Selmana, joka kommunistisena huutolaislapsena päätyy hyväsydämisen torpparin, Pylkkään kasvatiksi. Hänen onnistuu vakuuttaa talonpoika Häyrinen armahtamaan torpparinsa, jolta on vaatimassa vastoin aiempaa sopimusta rahavuokraa. Myöhemmin Selma liittyy punakaartiin, mutta pieleen menneiden, rautatieasemaan liittyvien neuvotteluiden jälkeen jättää kaartin välttääkseen pidättämisen tai tapetuksi tulemisen. Hän joutuu valkoisten sotilaiden raiskaamaksi ja joutuu omiensa halveksunnan kohteeksi, kunnes piilottaa punakaartilaisen kotiinsa. Saksalaisten saavuttua Suomeen Selma pakenee piilopirttiin ja pysyy siellä sodan loppuun asti.

Päästyäni ensimmäisen tarinan loppuun aloitin heti seuraavan. Erilaisten tarinoiden luominen oli sen verran koukuttavaa, että loin yhteensä 17 hahmoa ennen kuin sain tarpeekseni. Kävin läpi kaikki tarinalaadut sekä kotiseutu-vaihtoehdot. Loin sekä miehiä että naisia, joiden joukossa oli valkoisia, punaisia sekä siviilejä. Osa hahmoista meni naimisiin, jotkut saivat lapsiakin - joko avioliiton sisällä tai sen ulkopuolella. Jotkut hahmoista olivat vastakkaisella puolella kuin puolisonsa, mutta yhdenkään liitto ei päättynyt eroon. Joistakin tuli torppareita tai talollisia, osasta jopa aatelisia. Jotkut joutuivat vankileireille ja tuomittiin kuolemaan, mutta onnistuivat selviämään tavalla tai toisella. Vain yksi hahmoistani kuoli vankileirillä, mutteivät muutkaan välttyneet vastoinkäymisiltä.

Vaikka lukukertojen lisäännyttyä tarinat alkoivat muistuttaa jossakin määrin toisiaan, sain lukea monenlaisia ihmiskohtaloita. Osa kokemistani tarinoista kehkeytyi hyvinkin mielenkiintoisiksi, mutta osa kertomuksista jäi valitettavan ohueksi, jopa mitäänsanomattomaksi. Ymmärrän, ettei tällaiseen teokseen saa rakennettua kovin syvälle luotaavia käänteitä, mutta ajoittain pinnallisuus ärsytti - yksikään hahmoistani ei kuitenkaan menehtynyt ennen Suomen itsenäistymistä. Lisäksi kirja sisälsi joitakin virheitä ja epäloogisuuksia, eikä siinä aina huomioitu kaikkia mahdollisia, aiemmin tehtyjä valintoja jatko-ohjeita annettaessa - tällöin tarina jäi umpikujaan. Sellaiseen tilanteeseen jouduttuani avasin solmut väkisin omavaltaisilla päätöksillä.

Joistakin puutteistaan huolimatta Sinä vuonna 1918 on viihdyttävä ja kiintoisa tapa perehtyä Suomen sisällissodan vaiheisiin sekä erilaisiin ihmiskohtaloihin maassa vallinneen kaaoksen keskellä. Monet hahmojeni vaiheista pysäyttivät minut pohtimaan sadan vuoden takaisten tapahtumien mielettömyyttä ja miten monen aikalaisen kohtalo oli kirjan arpapelin tavoin aivan oikeasti sattuman varassa. Lukisin mielelläni vastaavanlaisen romaanin toisestakin aiheesta.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Sain tämän kirjan lukemalla kuitattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 49: vuonna 2018 julkaistu kirja.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

©Hande
Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
Bazar 2017

Olen jäänyt auttamattomasti koukkuun Flavia de Luce-sarjaan. Ennen kuin luin sarjan kuudennen osan loppuun, liityin Nokisen tomumajan arvoituksen varausjonoon kirjastossa, mutta jono oli pitkä kuin nälkävuosi, joten varauduin odottamaan teoksen käsiini saamista pitkään. Suureksi onnekseni huomasin joulukuun alussa, että eräs kirjabloggaajakollega oli myymässä teosta. Tuskin lienee yllätys, että ostin kirjan. Lukemiseen meni taas jokunen tovi, kirjasta johtumattomista syistä.

Nokisen tomumajan arvoituksessa vaihdetaan maisemaa, sillä Flavia lähetetään Neiti Bodycoten tyttökouluun Kanadaan. Hän ei ole tästä lainkaan mielissään, mutta saa jonkin verran muuta ajateltavaa, kun jo ensimmäisenä päivänään koulusta löytyy ruumis, vieläpä Flavian huoneesta. Nuori kemisti saa jälleen mahdollisuuden todistaa kykynsä salapoliisina.
Minun on tässä vaiheessa huomautettava, että minua ei missään määrin pelota olla pimeässä huoneessa kuolleen ruumiin kanssa. Pikemminkin päinvastoin. Pieni väristykseni johtui innostuksesta, ei pelosta.
Tarinan miljöön vaihtuminen Buckshawista kanadalaiseen sisäoppilaitokseen oli kiintoisa: Flavia saa seikkailuilleen uudenlaiset puitteet ja kirjassa esitellään uusia, kiinnostavia henkilöhahmoja. Flavia on tähän mennessä ollut tekemisissä enimmäkseen aikuisten kanssa, joten oli mukavaa nähdä, miten hän toimii muiden lasten kanssa, vaikka kaikki heistä eivät olekaan hänen ikätovereitaan. Kouluyhteisössä on vaikeaa pysyä yksinäisen suden roolissa, etenkin kun haluaa selvittää siellä tapahtuneen rikoksen.

Sain nauttia jälleen kerran Bradleyn eläväisestä kerronnasta sekä nerokkaasta sanailusta, jonka Maija Heikinheimo on oivallisesti suomentanut. Myös minulle hyvin rakas kuiva ja sarkastinen huumori on mukana, vaikkakin romaanin tunnelma on edeltäjänsä tapaan aiempaa synkempi ja ui teemojensa osalta syvissä vesissä.

Teoksen tarjoama mysteeri oli mielestäni kiehtova, mutta kirjan parasta antia on Flavian hahmokehitys. Pikkuvanhasta ja näsäviisaasta 12-vuotiaasta alkaa kuoriutua uusia puolia, jotka syventävät hänen persoonaansa entisestään. Koti-ikävä vaivaa vieraaseen ympäristöön joutunutta tyttöä ja lisäksi Flavia pysähtyy pohtimaan ensimmäistä kertaa, onko hän sittenkään aina oikeassa - tämä kaikki tekee minulle valmiiksi rakkaasta hahmosta vieläkin kiinnostavamman ja saa minut kaipaamaan lisää.
Olimme kumpainenkin betonimyllyyn työnnettyjä herkkiä sieluja.
Nautin kovasti Nokisen tomumajan arvoituksen lukemisesta: mysteeri oli mielenkiintoinen, de Lucen suvun vaiheita paljastui lisää ja Flavian hahmo sai uutta syvyyttä, joka takaa mielenkiintoni säilymisen vastaisuudessakin. Viihdyin hyvin Kanadassa, mutta siitä huolimatta, että seuraavakin osa olisi omasta puolestani voinut sijoittua sinne, olen iloinen Flavian paluusta Buckshawiin - minulla alkaa olla jo ikävä Doggeria. Jään innoissani odottamaan, mitä tulevaisuus tuo Flavialle tullessaan.

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Kirja sopii kuin nakutettu Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32: kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

©Hande
Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
Aula & Co. 2016

Tässä se vihdoinkin on: viimeinen vuonna 2017 luettu kirja. Virallisesti ollaan jo kevään puolella, mutta maisemat ovat vielä sen verran lumiset, ettei tästä teoksesta kirjoittaminen maaliskuussa tunnu tänä vuonna niin koomiselta. Matt Haigin jouluaiheinen kertomus oli kiehtonut minua jo melko pitkään, kiitos blogiyhteisön lukuisten arvioiden. Minulla ei ole tapana lukea teemaan sopivia kirjoja joulun alla, mutta viikon mittaisen Superlukumaratonin erityishaasteet saivat minut turvautumaan kirjastoon ja lainaamaan tämän joulukirjan.

Kirjan asetelma muistuttaa mielestäni jossain määrin Joulutarina-elokuvan vastaavaa: Poika nimeltä Joulussa nimittäin kerrotaan, miten köyhän puunhakkaaja-isänsä kanssa keskellä korpea asuvasta Nikolas-pojasta tulee joulupukki. Hänen isänsä lähtee pienen retkikunnan mukana tutkimusmatkalle paremman toimeentulon toivossa. Nikolasta tulee hoitamaan kamala Charlotta-täti, jonka julmuus saa pojan karkaamaan kotoa ja etsimään isäänsä kaukaa pohjoisesta.
Hän ymmärsi, että kauheat asiat - edes kaikkein kauheimmat asiat - eivät pysäyttäneet maailman menoa. Elämä jatkui.
Yllätyin saatuani aikoinaan tietää, että teos sijoittuu Suomeen: miljöinä on oikeita maamme paikkakuntia ja Nikolas päätyy tarinan edetessä Korvatunturille. On hauskaa huomata, että joku muukin kuin suomalainen tunnustaa tämän tosiseikan joulupukin asuinpaikasta - se nimittäin on totinen tosi. Tosin, kirja sisältää joitakin hullunkurisuuksia liittyen Suomen maantieteeseen ja geologiaan: Suomessa on vuori ja kirjasta löytyvässä kartassa osa paikkakunnista on aivan väärässä paikassa. Nämä seikat pistivät jonkin verran silmään, mutteivät häirinneet liikaa lukukokemusta.

Romaanissa oli aistittavissa roalddahlmainen tunnelma: tarina sisältää kosolti mustaa, ajoittain jopa makaaberia huumoria sekä niin absurdeja käänteitä, että välillä piti pysähtyä miettimään, mitä juuri äsken tuli oikein luettua. Teos seisoo kuitenkin vankasti omilla jaloillaan ja sisältää omaperäisiä piirteitä, sillä se yhdistelee häpeilemättä brittiläisiä sekä suomalaisia joulu- ja kansanperinteitä. Se tuntui ajoittain hyvin hassulta, koska tarina sijoittui Suomeen, mutta toisaalta se oli myös mielenkiintoista.

Poika nimeltä Joulu on yhdistelmä vakavuutta, huumoria sekä jouluista tunnelmaa. Chris Mouldin kuvitus tuo siihen hienon lisän ja se sopii tarinaan kuin nenä päähän. Vaikka teos sisältää joitakin epäloogisuuksia (ei, porojen selässä ei voi edelleenkään ratsastaa), nautin kirjan lukemisesta sekä sen tarjoamasta sanomasta. Se nimittäin opettaa, ettei mikään ole mahdotonta: on vain mahdollisuuksia, joita ei ole vielä ymmärtänyt.

Arvosana: ✮✮✮✮