perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton osa 2 - koonti

©Hanna/Hannan kirjokansi

Aika on kulunut nopeasti: meinasin jopa unohtaa, että vuoden toinen kesälukumaraton on jo tällä viikolla. Tätä maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin-blogin Jane. Ironisesti kesäloman jälkeen minuun iski heti flunssa, joten olen nyt vuoteen omana - aion kuitenkin osallistua maratoniin. Otan rauhallisesti ja luen sen verran kuin voimani sallivat - jos en jaksa, niin en jaksa.

Aloitan maratoonaamisen jo tänään, sillä minulla on tällä hetkellä sen verran hyvä olo, että jaksan keskittyä lukemiseen ainakin jonkin aikaa. En taaskaan ole suunnitellut lukemisiani sen kummemmin, mutta pinossani on alustavasti neljä kirjaa: yksi on heinäkuun kimppalukuprojektia varten, yksi elämäni ensimmäiseen klassikkohaasteeseen ja kaksi on kirjastolainoja. Tavoistani poiketen  pinoni koostuu enimmäkseen tiiliskivistä, eikä mukana ole yhtäkään sarjakuvaa. Jos kuitenkin väsyn pitkäjänteiseen lukemiseen, aion napata hyllyistäni sarjakuvia, #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoja tai jonkun opuksen lapsuudestani. Alla lista valitsemistani teoksista:
  • Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
  • Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
  • Aino Kallas: Sudenmorsian
  • Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Aloitan rupeamani joskus puolenpäivän aikaan tai jonkin verran sen jälkeen. Näin puolikuntoisena en usko, että onnistuisin lukemaan ennätysmäärää sivuja. Hakuna matata-asenne on siis erityisen hyödyllinen tällä kertaa, mitä tulee maratonin sivusaldoon. Sudenmorsiamen saan todennäköisesti luetuksi loppuun, mutta muista en osaa sanoa, onnistunko - vain aika sen näyttää. Päivittelen etenemistäni jossain määrin myös Facebookissa sekä Twitterissä.

*****

Klo 12:30 - Ihmissusiballadia räkänokalle

Tättärätää! Kesän toinen lukumaraton alkaa osaltani nyt! Päätin tehdä kevyen aloituksen ja valita sen ainoan pinostani löytyvän alle 100-sivuisen kirjan eli Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Teos on kiinnostanut minua yläasteikäisestä asti, mutta vasta tämän kuun tuleva klassikkohaaste sai minut hankkimaan kirjan itselleni. Saa nähdä, millaiseksi tarina osoittautuu... Nenäliinat (vuotavan nenän varalle) sekä maratonherkut ovat käden ulottuvilla.

Klo 17:00 - Matka Unohdettujen kirjojen hautausmaalle

Sudenmorsian osoittautui vähäisestä sivumäärästään huolimatta teokseksi, jota ei noin vain ahmaista kertaheitolla: sen kieli on vanhaa ja tunnelmallisuus niin vahvaa, että maltillinen tahti on paras tapa nauttia siitä. Kirja ei tarjonnut juonellisesti suuria yllätyksiä, mutta teki minuun silti suuren vaikutuksen kauniilla kielellään.
Jatkoin 1600-luvun Virosta 1940-luvun Espanjaan Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon myötä. Romaani kietoi minut otteeseensa ensimmäisistä sanoistaan lähtien ja silmäni ovat kiitäneet pitkin kirjan sivuja. Erityiseksi teoksen tekee siitä huokuva rakkaus kirjallisuuteen - Ruiz Zafón on onnistunut pukemaan monia ajatuksiani sanoiksi, mitä tulee kirjoihin.
Muuten oloni on hyvä, mutta tunnen väsymystä siitäkin huolimatta, että olen nukkunut viime yönä reilusti. Siirsin Tuulen varjon äskettäin sivuun, sillä kaipasin vaihtelua ja aloitin Bradleyn Flavia-sarjan kolmannen osan.

Sivuja luettuna: 246.

Klo 20:45 - Torkkumista, dekkaria sekä runosarjakuvaa

Lukeminen on sujunut hyvissä merkeissä, vaikka huomaakin minun olevan toipilas: minun oli torkuttava parisenkymmentä minuuttia sohvalla jaksaakseni taas uppoutua kirjojen maailmaan. Tiedoksenne: minä nukun päiväunia vain erittäin univelkaisena tai sairaana, en koskaan muulloin. En edes lapsena suostunut nukkumaan päiväunia, vaikka alkuun vanhempani yrittivät minua sellaisille tavoille opettaa.
Mutta takaisin lukumaratoniin! Flavia de Luce-sarjan kolmas osa ei ole tuottanut minulle pettymystä - tosin sain odotella tovin, että Dogger astuisi tarinaan mukaan. :D Aivoni eivät kuitenkaan vaikuta jaksavan tähän hätään keskittyä yhteen teokseen reilua sataa sivua kauempaa kerrallaan, joten ajattelin silmäillä sarjakuvakokoelmaani. Eilisen Eino Leinon päivän kunniaksi valitsin sarjakuvaversion hänen Helkavirsiä-kokoelmastaan. Leinon tuotanto on minulle tuttua vain yksittäisten runojen kautta, joten perehdyn mielenkiinnolla yhteen hänen kokoelmistaan yhden lempityylilajini eli sarjakuvan kautta. Kokonaisuus oli erittäin kiehtova ja sai minut kiinnostumaan alkuperäisestä runokokoelmasta.
Aloitan nyt romaanin Sodalla ei ole naisen kasvoja.

Sivuja luettuna: 408.

Klo 22:30 - Laiskiainen lähtee vetämään zetaa

Saatuani Helkavirsiä-sarjakuvan luetuksi keskittymiseni herpaantui useammasta syystä - yksi niistä oli päiväunista huolimatta kehoani kalvava väsymys. Rupesin selailemaan somen ihmeellistä maailmaa, erityisesti muiden maratoonaajien suorituksia. Maltoin kuitenkin aloittaa viimeisen maratonpinostani löytyvän teoksen, johon en ollut kajonnut. En ole lukenut Aleksijevitšilta aikaisemmin mitään, mutta mielenkiintoni hänen tuotantoaan kohtaan on herännyt lukuisten Tšernobylista nousee rukous-teosta kehuvien blogitekstien myötä. Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen aihe kiehtoo minua suuresti, joten liityin aikoinaan kirjastojen pitkään varausjonoon.
Teos on hyvin kiinnostava eikä vähiten siksi, että tarina koostuu oikeasti sodan kokeneiden naisten kertomuksista. Vaikka olen vasta melko alussa, en ihmettele yhtään, miksi meni niin kauan, että teos ylipäätään on saatu julkaistuksi.
Nyt silmäni eivät meinaa kuitenkaan enää millään pysyä auki, joten lähden tutimaan - ehdinpähän lukea enemmän huomisen puolella. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 452.

Klo 10:45 - Loppurutistus

Tuli nukuttua kunnon yöunet - olen ollut hereillä puolitoista tuntia. Nappasin heti noustuani käsiini Bradleyn teoksen, sillä se on tyyliltään sopivan kevyttä lukemista aamuaivoille. Toinen kissoistani hyppäsi syliini heti, kun istahdin sohvalle, joten seurakin on olut mitä mainiointa. Hopeisen hummerihaarukan tapauksen mysteeri on nyt paljastunut kokonaisuudessaan ja aivonystyräni yrittävät selvitellä tapahtumien ketjua.
Pitääkseni pienen vaihtelupaussin jatkoin taas hiukan Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen lukemista. Todennäköisesti palaan taas Flavian pariin, mutten ole varma, tuleeko se olemaan ainoa kirja, jota luen maratonin viimeiset hetket.

Sivuja luettuna: 513.

Klo 12:45 - Maaliviiva on ylitetty

Oma urakkani päättyi varttitunti sitten. Jatkoin loppuun asti Flavia de Lucen seurassa, sillä en malttanut vaihtaa kesken kaiken toiseen kirjaan. Kemiasta kiinnostunut harrastelijaetsivä on edelleen kerrassaan mahtava persoona, teoksen arvoitus vaikuttaa kiinnostavalta ja mukana on aiemmista osista tutuksi tullutta, sarkastista huumoria, josta pidän suuresti.

Maratonin lukemisto:
Aino Kallas: Sudenmorsian, 96 sivua (luettu loppuun)
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo, 105 sivua
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus, 224 sivua
Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla ym: Eino Leinon Helkavirsiä, 96 sivua (luettu loppuun)
Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja, 44 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 565

En olisi osannut etukäteen arvata, että saisin näinkin paljon sivuja luetuksi, ottaen huomioon puolikuntoisuuteni. Sain luetuksi kaikkia pinooni valitsemia kirjoja ja sisällytin mukaan myös yhden ylimääräisen teoksen. Vaikka flunssa vaikutti lukemiseeni ylimääräisen väsymyksen sekä keskittymisen herpaantumisen muodossa, pidin taudin hoitamisesta lepäilyn lisäksi tarinakuurilla.
Aion oman urakkani päättäneenä seurata vielä muiden maratoonajien urakoita
Sain myös vahvistuksen sille, että voin osallistua kesän kolmanteen ja viimeiseen lukumaratoniin puolentoista kuukauden päästä. Tällöin maratonia emännöi Oksan hyllyltä-blogin MarikaOksa.

Kiitos ja kumarrus!

17 kommenttia:

  1. Toivottavasti paranet pian! Rauhallista lukumaratonia :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä maratonille! Minua harmittaa, etten vieläkään ennätä mukaan, kun lähden viikonlopuksi reissuun, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo :D Toivottavasti flunssasi hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miten kurjaa, että taaskin sinulle kävi näin - toivon todellakin, että kolmas kerta sanoisi sen toden. :)
      Eiköhän tämä tästä, oloni ei ole niin kurja kuin eilen eikä kuumettakaan ole enää.

      Poista
  3. Tuulen varjo ja Bradley ovat varasti mainiota luettavaa maratonille. :) Tsemppiä lukemiseen, toivottavasti flunssa ei kovin pahasti vaivaa. Ikävää, että näin kesällä iskee pöpöt ja taudit päälle :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se enää onneksi vaivaa erityisen pahasti, mitä nyt uuvahtaa tavallista herkemmin ja lukupaussit ovat pidempiä. :)
      Ei se tosiaan kivaa ole, mutta toisaalta olen silti kiitollinen, että sain edes kesälomani viettää pöpövapaana.

      Poista
  4. Toivottavasti flunssasi ei aivan hurjaksi äidy, että pystyt lukemaan! Kovasti tsemppiä ja pikaista paranemista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos merkit pitävät paikkansa, on flunssani helpottanut jo jonkin verran - eiköhän tämä tästä, kunhan en huhki. Kiitos paljon! :)

      Poista
  5. Antoisaa maratoonaamista. Minä taidan aloittaa puolilta öin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä lukuhetkiä sinullekin, jahka maratoonaamisesi alkaa! :)

      Poista
  6. Sudenmorsian on upea lukukokemus. Hyvää lukumaratonia taudista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli! Kiitos samoin - toivottavasti selkäjumisi on helpottanut! :)

      Poista
  7. Hienon määrän sait sivuja luettua! Sudenmorsian on jo hetken keikkunut omalla lukulistallani. Toivottavasti flunssasi helpottaa :)

    Itse alottelin hetki sitten elämäni ensimmäistä lukumaratonia. Jännä nähdä mitä siitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Voin suositella Sudenmorsianta lämpimästi.

      Tsemppiä ensimmäiselle maratonillesi! Toivottavasti kokemus on sinulle mieluisa!^^

      Poista
  8. Sullahan meni aivan loistavasti tää maraton! :) Pikaista paranemista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaankin tyytyväinen rupeamaani. :) Kiitoksia! :)

      Poista
  9. Maratoonaamisessa puolikuntoisena on kyllä oma haasteensa, vaikka flunssaisena tuleekin luettua niin on silti vaikea keskittyä kovin suuriin kerta-annoksiin...

    Sudenmorsian on hyvä, juoneltaan täyttää tehtävänsä mutta kieleltään loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, mutta onneksi minulla ei ollut nyt korkeaa kuumetta, sillä muutoin lukemisesta ei olisi tullut yhtään mitään.

      Olen samaa mieltä Sudenmorsiamesta - toivonkin, että onnistun arviossani tekemään sille oikeutta.

      Poista