torstai 28. toukokuuta 2015

Lukupasseilua ja Batman-maniaa

Kävin viime lauantaina Maailma kylässä-festivaaleilla. Mukaan tarttui kaikenlaisia irtolehtisiä, pinssejä ja kangaskasseja, mutta kaikista hauskin saaminen oli Lukeminen tekee hyvää-kampanjan lukupassi.

Passin kansi herätti minussa sisäisen ala-asteikäisen:
totta kai piti piirtää itselle hiukset ja jättää peukalonjälki!

©Hande
Passin tarkoituksena on punnita lukemiensa kirjojen paino. Olen tullut miettineeksi monesti vuosien varrella, miten monta kiloa kirjoja olen lukenut, joten passi tarjoaa oivan mahdollisuuden tutkia asiaa tarkemmin. Kirjat pystyy sijoittamaan eri kategorioihin, joten voidaan selvittää, miten erilaiset kirjalliset teokset eroavat painonsa osalta. Luotan itseeni sekä keittiövaakaani sen verran, että nimeän itse itseni hyväksyjäksi passin merkinnöille. Ajattelin julkistaa täällä, kuinka paljon lukemieni kirjojen yhteispaino on, kunhan saan passin täyteen.

Mukavaa huomata, miten myös sarjakuvat ja äänikirjat ovat huomioituina passissa.
©Hande

Ollessani matkalla kotiin tapasin sattumalta kaverini - päätimme mennä syömään. Olemme kumpikin intohimoisia Batman-faneja, joten emme voineet välttyä keskustelulta aiheesta. Ruoan jälkeen päädyin kaverilleni hakemaan lainaksi sarjakuvia ja niitä kertyikin kiitettävä määrä.

Tässä on Batman-sarjakuvaa (ja yksi kuokkija) 4,5kg.
©Hande
Eiköhän tuosta ja omasta kirjahyllystäni löytyvistä sarjakuvista riitä lukemista vähän pidemmäksikin aikaa. Kyllä silmä lepää näitä katsellessa... Ei muuta kuin kirjoja lukemaan ja lukupassia täydentämään!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Geoff Johns: Flashpoint

©Hande
Geoff Johns: Flashpoint
DC Comics 2011
I'm not the hero of this story. 
I'm a man who's been corrupted by his own unbearable pain. I'm a man who has too much blood on his hands to be called good. 
Olin maaliskuussa viikon Lontoossa. Minulle oli suositeltu Forbidden Planet-kauppaa, joten pakkohan sinne oli mennä katsastamaan tuotevalikoima. Sarjakuvahyllyt tuli silmäiltyä läpi tarkasti ja huomioni kiinnittikin tämä sarjakuva. Olen alkanut kiinnostua Batmanin lisäksi myös Flashista, kiitos Justice League-animaatiosarjan. Flashpointin tarina vaikutti kiehtovalta ja mikä parasta: mukana on myös Batman. Poistuin liikkeestä muun muassa tämä kirja mukanani.
Päätin lukea teoksen muutama päivä sitten, koska halusin bussimatkalle tekemistä - ja mikä olisikaan parempi tapa kuluttaa aikaa kuin lukeminen?

Flashpoint kertoo Barry Allenista, supernopeasta miehestä, joka taistelee rikollisuutta vastaan kotikaupungissaan Central Cityssä alter egonsa Flashin turvin. Tarinan alussa Barry herää huomatakseen, ettei kaikki ole niin kuin pitää: hän on menettänyt nopeutensa, hänen vaimonsa on yhdessä jonkun toisen kanssa, Justice Leaguea ei ole olemassakaan ja Barryn vuosia sitten murhattu äiti onkin elossa. Myöhemmin käy ilmi, että Aquaman ja Wonder Woman ovat julistaneet toisiaan vastaan sodan, joka on vaarassa tuhota koko maapallon. Barry yrittää selvittää, mitä on tapahtunut ja miten hän voi korjata hyvin vakavaksi äityneen tilanteen.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia. Jos haluat välttyä niiltä, älä lue pidemmälle.

Sarjakuva on mukaansatempaava: tarina on mielenkiintoinen, kuvitus vangitsevaa ja hahmot ovat saaneet uuden, kiehtovan käsittelytavan. Minuun teki vaikutuksen erityisesti Batman ja hänessä tehdyt muutokset. Tässä tarinassa Batmanina ei ole Bruce Wayne, vaan hänen isänsä Thomas Wayne. Todellisuudessa, jossa Barry herää, Bruce kuoli isänsä sijaan Crime Alleyllä. Thomas Wayne on Batmanina aivan erilainen kuin poikansa: hän ei esimerkiksi epäröi tappaa Gothamissa riehuvia rikollisia.

©Hande

Vaikka kyseessä on supersankarisarjakuva, Flashpoint on tunteisiin vahvasti vetoava teos. Kovankin ulkokuoren alla jokaisella hahmoista on tunteet, joiden mukaan he toimivat. En ole herkästi itkevää tyyppiä, mutta lukiessani sarjakuvaa bussissa huomasin kyyneleiden valuvan poskillani. On vaikeaa kuvailla Flashpointin minussa aiheuttamaa tunnetta - ainoa mielestäni sopiva sana on katkeransuloinen.

Oli todellinen onnenpotku, että löysin tämän mestariteoksen lontoolaisen nörttikaupan hyllyltä. Flashpoint kertoo hienon tarinan ja lisäsi kiinnostustani Flashia kohtaan entisestään. Kaiken kukkuraksi se on ensimmäinen sarjakuva, joka on saanut minut itkemään.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

tiistai 26. toukokuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

©Hande
J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Tammi 2008

Grande finale - tehtävä suoritettu. Olen lukenut Potter-sarjan läpi monta kertaa aikaisemmin, mutta silti oloni on haikea. Tähän se päättyy, seitsemän vuoden matka.

Septologian päätösosa eroaa edeltäjistään miljöön osalta: enää ei olla Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa, vaan Harry, Ron ja Hermione ovat pakosalla. Samalla he yrittävät suorittaa tehtävää, jonka avullla Voldemort saadaan kukistettua. Muutos vapauttaa Rowlingin koulun luomista puitteista tarinankerronnalle, ja aikaa jää enemmän pääjuonelle.

Tarina on hyvin toiminnantäyteinen ja synkkä. Vaara on aikaisempaa todellisempi ja tunnen edelleen samaa jännitystä kuin saadessani teoksen ensimmäistä kertaa käsiini. Päätösosa vastaa myös moniin mieltäni vuosia vastanneisiin kysymyksiin - oli kiehtovaa huomata, miten monet ennen viimeisen osan ilmestymistä luomani hypoteesit pitivät paikkansa.

Harry Potter-saagan lukeminen oli hyvin nostalginen kokemus: olen kasvanut tämän sarjan kanssa ja se on toiminut jopa pelastusrenkaana vaikeina aikoina. Se on vahvistanut myös oikeudentajuani, periksiantamattomuuttani sekä käsitystäni erilaisuuden rikkaudesta.
Seitsemän vuoden tauon aikana päässäni on ehtinyt muhia paljon Potter-sarjaan liittyviä ajatuksia, joten uusi lukukerta tarjosi uusia näkökulmia sarjan tapahtumiin, hahmoihin ja teemoihin. Oli myös hauskaa nähdä, mitä kaikkea kirjoista muisti ja mitkä asiat olivat päässeet unohtumaan tai sekoittumaan elokuvaversioiden juonikuvioihin.

Suljettuani Kuoleman varjelukset minulle tuli tyhjä olo: tähänkö kaikki päättyy? Kaipaisin Rowlingilta lisää  Potter-tarinoita kirjojen muodossa, mutta onneksi hän on luonut Pottermore-sivuston, joka tarjoaa faneille lisätietoa taikamaailmasta sekä sen ilmiöistä ja hahmoista.

Haikeudesta huolimatta olen iloinen, että luin septologian uudestaan. Tunnen myös kiitollisuutta siitä, että Rowling on kirjoittanut näin hienon tarinan, joka vetoaa minuun yhä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Harry Potterit eivät kulu puhki.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

maanantai 25. toukokuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

©Hande
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Tammi 2006

Vanhuus on höperö ja huonomuistinen aliarvioidessaan nuoruuden...
Kuusi kirjaa luettu, yksi jäljellä. Harry Potter ja puoliverinen prinssi on suosikkini koko septologiasta - se on selkeästi osa suurempaa kokonaisuutta, mutta sisältää oman hienon tarinansa.

Potter-sarjan kuudennessa osassa yhdistetään onnistuneesti teini-ikäisten opiskelijaelämä ja koko maailmaa uhkaava vaara, joka pakottaa ihmiset varpailleen. Edes Tylypahkassa, turvallisuuden tyyssijassa, ei voida luottaa koskemattomuuteen. Silti oppilaat ja koulun henkilökunta pyrkivät toimimaan niin normaalisti kuin mahdollista.

Mielestäni parasta Puoliverisessä prinssissä on henkilöhahmojen kehitys. Muun muassa Dumbledore, Kalkaros ja Voldemort saavat henkilökuviinsa uusia ulottuvuuksia, jotka auttavat ymmärtämään heitä paremmin. Psykologiaa rakastavana ihmisenä minusta on hienoa, ettei yksikään sarjan hahmoista ole vain hyvä tai paha - eikä ole myöskään syntynyt sellaisena. Tämän hahmojen rikkauden ja moniulotteisuuden huomaa viimeistään septologian toiseksi viimeisessä osassa, joka tekee minuun suuren vaikutuksen avaamalla jopa koko tarinan pääantagonistin taustoja,

Jos teoksesta on keksittävä jotain moitittavaa, niin mielestäni Harry on Puoliverisessä prinssissä todella raivostuttava: hän vain hokee olevansa oikeassa eikä hanki todisteita väitteilleen. Onneksi kirja on kokonaisuudessaan niin loistava, ettei tuo seikka vaikuttanut liian häiritsevästi lukukokemukseeni.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi herättää paljon tunteita: ärsyyntyneisyyttä, iloa, pelkoa, tiedonjanoa, surua ja toivoa. Se on synkempi kuin edeltäjänsä, mutta juuri siksi toivo ja periksiantamattomuus loistavat kirjan sivuilta kirkkaammin. Kaiken kukkuraksi synkeä ilmapiiri paljastaa hahmojen uudet puolet - ja juuri siksi rakastan tätä kirjaa niin paljon.
Ja nyt siirryn haikein mielin kohti loppuhuipennusta...

Arvosana: ✮✮✮✮✮

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

©Hande
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Tammi 2004

Kuten blogistani näkyy, osallistun Kirjan vuoden 2015 lukuhaasteeseen. En voinut vastustaa kiusausta, kun huomasin kohdan "kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä" - siihen oli pakko saada joku todella paksu kirja. Harry Potter ja Feeniksin kilta on sivumäärältään suurin omistamani kirja (1050 sivua). Olen lukenut teoksen nopeimmillani kahdessa päivässä, mutta päätin rikkoa ennätykseni - ja onnistuin.

Harry Potter ja Feeniksin kilta herätti minussa paljon muistoja, kun tartuin siihen uudestaan pitkän tauon jälkeen: se oli tämän kirjasarjan ensimmäinen osa, jota jouduin odottamaan puolta vuotta kauemmin. Olin nimittäin saanut muut osat tasaisin väliajoin joulu- ja syntymäpäivälahjoina. Tämän takia aloin ensimmäisellä kerralla lukea kirjaa hyvin jännittyneenä ja innoissani. Toisaalta mukaan sekoittui kauhua, sillä ennen suomennoksen ilmestymistä oli paljastunut erään tärkeän hahmon kuolevan ja oli pelottavaa arvuutella, kuka se heistä olisi.

Nyt olen lukenut teoksen neljä kertaa. Suhtautumiseni siihen on hiukan ristiriitainen: kirjassa on uusia, kiinnostavia hahmoja ja keskeisten hahmojen välinen vuorovaikutus kehittyy, mutta toisaalta Rowling käyttää joitakin minua ärsyttäviä kliseitä. Myös pari melko turhaa sivujuonta söi mielenkiintoani. Kirjan pituus ei ole tuottanut minulle koskaan ongelmia, vaikka monet kritisoivat kirjaa eniten siitä.

Kokonaisuutena pidän kuitenkin Feeniksin killasta. Septologian viides osa valottaa kiintoisalla tavalla, miksi Harry Potterista on tullut pimeyden lordi Voldemortin vainon kohde. Ihmismieli on aina kiehtonut minua ja Feeniksin killan lukemisen myötä lukija oppii ymmärtämään monien hahmojen motiiveja ja luonnetta paremmin kuin aiemmissa sarjan osissa. Pidän tästä osasta kaikista vähiten, muttei se ole silti missän nimessä huono kirja.

Arvosana: ✮✮✮✮

perjantai 22. toukokuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

©Hande
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Tammi 2001

Potter-maratonin puoliväli ylitetty! Olen edennyt siihen osaan, jossa lukija havahdutetaan taikamaailman synkkiin tulevaisuudennäkymiin: viimeistään Liekehtivässä pikarissa huomaa, miten suuressa vaarassa Harry Potter ja koko velhomaailma ovat. Neljännestä osasta eteenpäin Potter-kirjat eivät ole enää mitään pienten lasten luettavaa.

Minusta on hienoa, että taikamaailma laajenee edelleen, vaikka sarjasta on luettuna jo yli puolet. Tylypahka sekä taikamaailma ylipäätään jaksavat kiehtoa ja sarja tarjoaa yhä uusia ulottuvuuksia. Muun muassa henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa kehittyvät edelleen. Rowling on taitava käsittelemään suurta hahmokaartiaan - minun on helppo hahmottaa, kuka kukin on sekä miten he vuorovaikuttavat keskenään. On myös kiintoisaa huomata, miten tutuista hahmoista kuoriutuu esiin uusia puolia. Lisäksi minua jaksaa hämmästyttää edelleen, miten Rowling on onnistunut luomaan niin monta hahmoa, joihin kiinnyn - moni uusista tuttavuuksista osui ja upposi luettuani teoksen ensimmäisen kerran.

Itse tarina on mielestäni kiinnostavampi kuin Azkabanin vangissa. Aiemmin mainitsemani hahmokehityksen lisäksi suuri tekijä mielipiteelleni ovat kolmivelhoturnajaiset. Ne ovat kiintoisa kurkistus muiden kuin Iso-Britannian taikakouluihin sekä erinomainen jännitystä luova elementti. Liekehtivä pikari onnistuu myös mielestäni tähän mennessä kuvaamaan parhaiten päähenkilöiden arkielämää suuren juonikuvion rinnalla.

Septologian neljäs osa ottaa eniten kantaa erilaisuuden hyväksymisen puolesta. Vaikka se pysyy yhtenä tärkeimmistä teemoista koko sarjan ajan, Liekehtivä pikari julistaa suoraan erilaisuuden olevan rikkaus. Erityisesti minua koskettaa Rubeus Hagrid ja hänen asenteensa erilaisuuteensa:
Oon mikä oon, enkä häpee. "Älä ikuna häpee", mun isäpappa tykkäs sanoo, "jotkut pitää sitä pahana, mutta semmosilla ei kannata mieltään vaivata." Ja oikeessa se oli.
Minuun on aina vedonnut Potter-saagan moraaliset opetukset - etenkin oman itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Liekehtivää pikaria lukiessa tulee todella voimaantunut olo: minä olen minä ja ylpeä siitä.

Harry Potter ja liekehtivä pikari on erinomainen teos, joka johdattaa lukijan synkemmille vesille. Vaikka olen kahlannut nämä teokset useamman kerran läpi, voin tuntea jännityksen tiivistyvän entisestään: nyt pelissä ovat kovat panokset.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

©Hande
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Tammi 2001

Nyt on ollut sellainen vaihe menossa, että olen kyllä lukenut kirjoja, mutten ole saanut aikaisiksi kirjoittaa niistä arvosteluja. Töissä on ollut sen verran kiireistä, ettei ole ollut aikaa eikä voimia... Mutta nyt on luvassa jatkoa Potter-maratonilleni, sillä sormeni syyhyävät himosta kirjoittaa.

Moni sanoo Azkabanin vankia suosikikseen koko Potter-saagasta. En ole samaa mieltä, vaikka pidän tästä osasta (kuten muistakin). Kolmas kirja ei mene tarinassa vielä niin syvälle kuin myöhemmät osat. Lisäksi se tuntuu enemmän väliosalta, jonka kautta siirrytään viattomasta ja innostuneesta tunnelmasta synkkyyteen ja epävarmuuteen. Kaikki on vielä hieman keskeneräistä, joten suosikikseni kirja ei yllä.

Yksittäisenä teoksena Harry Potter ja Azkabanin vanki on mielenkiintoinen tarina. Se myös liittää Harryn taikamaailmaan tiiviimmin kuin aikaisemmin. Kerronta on edelleen hykerryttävää ja mukaansatempaavaa  - löytyy sekä huumoria että draamaa. Erityisen paljon minua viihdytti lukea pääkolmikon edesottamuksista opiskelun lomassa sekä saada selville lisää Harryn taustoista.

Septologian kolmas osa esittelee lukijalle monia uusia, kiehtovia hahmoja sekä taikaolentoja. Luettuani kirjan ensimmäisen kerran Remus Lupin nousi uusista hahmoista heti yhdeksi suosikeistani koko saagassa. Taikaolennoista ankeuttajat tekivät minuun suurimman vaikutuksen - ne ovat Rowlingin omaa käsialaa ja pakottavat ihmisen kurkistamaan mielensä synkimpiin sopukoihin. On myös mukavaa nähdä, miten jo entuudestaan tutut hahmot kehittyvät tarinan kuluessa.

Oli mukavaa lukea Harry Potter ja Azkabanin vanki pitkän tauon jälkeen. Se ei ole mielestäni sarjan paras osa, mutta hyvä se on silti. Nyt ei muuta kuin jatkamaan maratonia!

Arvosana: ✮✮✮✮½