Tuntemattoman lukijan vuosi 2018 kirjoina

©Hande

Jälleen kerran ajan kuluminen onnistui yllättämään minut: tämäkin vuosi on nyt lähestulkoon purkissa! Äskenhän vasta näpyttelin edellisen vuoden blogikoontia... Vuosi 2018 on ollut koko blogiurani hiljaisin. Koulukiireet sekä kiduttavan kuuma kesä työurakoineen ovat vaatineet veronsa, vaikka kirjoja onkin tullut luettua. Kirjasaldoni on tällä kertaa 56 teosta - ottaen huomioon elämäntilanteeni määrä on melko suuri, vaikkakin toiseksi pienin blogini olemassaolon aikana. Tuttuun tapaan pinosta löytyy niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia - sekä erittäin paljon sarjakuvia.

Monet suunnitelmani menivät bloggaamisen saralla uusiksi: aioin osallistua kesän lukumaratoneihin, mutta voimani eivät kerta kaikkiaan riittäneet. Vuoteni ei kuitenkaan jäänyt tyystin maratoneja vaille, sillä otin osaa Kevätlukumaratoniin. Se toi suuren helpotuksen opintojen aiheuttamaan lukujumiin.

Viime vuoteen verrattuna osallistuin vaatimattomammin lukuhaasteisiin, sillä halusin välttää liian suuren kakkupalan ahmimista. Otin osaa neljään haasteeseen, joihin suhtauduin yhtä lukuunottamatta aiempaa maltillisemmin. Harmillisesti en ehtinyt suorittaa loppuun kahta haasteista, mutta jatkan niitä vielä ensi vuonna uusien haasteiden yhteydessä. Alta löytyvät linkit haasteisiin, joissa olin mukana:
1918-lukuhaaste
Sarjakuvahaaste
Hyllynlämmittäjä-lukuhaaste
Helmet-lukuhaaste

Blogini hiljaisemmasta aikakaudesta huolimatta en ole ollut suinkaan toimeton, sillä maratonin ja perinteisten lukuhaasteiden lisäksi otin osaa vuoden kumpaankin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Luin tammikuussa Pierre Boullen Apinoiden planeetan ja heinäkuussa Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Ne ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä oli minusta hauskaa. Lisäksi sain haasteen ansiosta ties miten monta vuotta lukulistallani roikkuneen Brontën teoksen luettua.

Perinteiseen tapaan tutkailen myös kirjoittamieni tekstien suosiota. Kärkiviisikko on erittäin dekkaripainoitteinen ja näiden lisäksi esillä ovat uutuudet sekä Suomen sisällissota sarjakuvan muodossa. Lista kuvastaa melko hyvin myös tämän vuoden lukutottumuksia, sillä perehdyin melko moniin uutuuksiin. Myös ulkomainen kirjallisuus korostui erityisen paljon sekä tietysti sarjakuvat.

Vuoden luetuimmat tekstini TOP 5:

1. DEKKARIVIIKKO - Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
2. Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
3. Jojo Moyes: Elä rohkeasti
4. Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
5. Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Tämän vuoden bloggaussaldo on Tuntemattoman lukijan olemassaoloajan vähäisin: 47 kirjoitusta. Tekstini ovat koostuneet tänä vuonna lähes ainoastaan kirja-arvioista sekä haaste- ja maratonpostauksista. Ei vuoteni ole kuitenkaan ollut täysin tapahtumia vailla: pääsin elokuussa tutustumaan itsenäisyyspäivän aattona avatun Oodin rakennustyömaalle. Kokemus oli hieno, vaikken saanutkaan kirjoitettua siitä blogiin. En ole vielä käynyt valmistuneessa kirjastossa, mutta aion katsastaa sen ensi vuonna, todennäköisesti jo tammikuussa.

Lisäksi blogini koki lokakuussa ulkoasun muutoksen monen vuoden tauon jälkeen ja liityin osaksi uutta, kirjabloggaajien yhteistä Youtubekanavaa, Kirjakulttia. Olen ollut mukana parissa yhteisvideossa. Totta kai otin osaa myös Helsingin kirjamessuille, jonka tunnelmia on luettavissa neljästä raportista: päivä 1, päivä 2, päivä 3 ja päivä 4. Joulukuussa osallistuin kolmatta kertaa kirjabloggaajien joulukalenterin tekoon kirjoittamalla 18. luukun, jossa pohdin, millaista joulua Batman viettäisi.

Vuosi 2018 ei ollut bloggaamiseni suhteen aktiivisimmasta päästä, eikä tapahtumiakaan ollut erityisen monta. Olen huomannut kuitenkin vuoden mittaan erään asian: itsevarmuuteni bloggaajana on saavuttanut uuden tason. Pystyn vihdoinkin pitämään Tuntematonta lukijaa samanarvoisena kaikkien loistavien kirjablogien rinnalla. En ole enää se uusi ja pelokas tapaus, joka vähättelee itseään tavan takaa. Totta kai minulla on jonkin verran myös epävarmuuden hetkiä, mutta uskallan silti luottaa itseeni ja olla ylpeä blogistani.

Tänä vuonna vuodenvaihteeni kuluu kotona kissojeni seurassa ja kuluu todennäköisesti sipsiä syöden sekä televisiosarjoja katsoen. Minulla on kirjoittamatta 12 kirjoitusta tältä vuodelta, joten en tiedä, millä kirjalla aloitan tulevan vuoden. En halua kasvattaa rästitekstieni pinoa enempää, joten pyrin kirjoittamaan ne, ennen kuin pohdin sen tarkemmin tulevan vuoden lukemistoa. En kuitenkaan aio stressata asiaa, vaan kirjoitan jaksamiseni mukaan. Sain vuoden viimeisimmän kirjan luetuksi tänään: sarjakuvakokoelman, joka kokoaa Jokeri-aiheisia teoksia hahmon historian varrelta aina hänen ensiesiintymisestään vuonna 1940 tälle vuosikymmenelle. Vuoteni päättyi kirjojen osalta siis toimintaan kierolla huumorilla höystettynä.

Lämpimät kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta - nähdään taas ensi vuonna!

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

©Hande

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Minerva 2018

Lupaava alku säännölliselle bloggaamiselle lässähti, sillä olen ollut tukehtua ryhmätöiden määrään koulussa - viisi ryhmätyötä kolmella opintojaksolla ja vielä tentit päälle on yhtä tuskaa. Rästitekstien pino on kasvanut melko suureksi, mutten suostu ottamaan asiasta stressiä. Kirjoitan sitä mukaa, kun aikaa ja jaksamista riittää. Kuten joulukirjoituksessani kerroin, olen päässyt vihdoinkin lomalle ja toipunut opintojen aiheuttamasta aivojumituksesta sen verran, että voin kirjoittaa.

Viime vuoden alussa minulle suositeltiin Lemaitren historiallista romaania Näkemiin taivaassa. Kiinnostuin siitä, mutta typeryyksissäni en kirjoittanut kirjan nimeä muistiin, joten unohdin teoksen sen hukuttua alati kasvavaan Goodreadsin luettavien listaani. Sattumalta näin kuitenkin viime vuoden lopussa trailerin romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta, mikä palautti asian mieleeni. Kesällä sitten hankin kirjan itselleni ja myöhemmin aloin lukea sitä.

Nykyään Albert oli tietysti asiasta toista mieltä. Hän tiesi, ettei sota ole muuta kuin valtavat arpajaiset, jossa ammutaan kovilla ja jossa on suoranainen ihme selvitä hengissä neljän pitkän vuoden ajan.

Marraskuu 1918. Ensimmäisen maailmansodan päättävä aselepo on vain ajan kysymys, mutta erään ranskalaisen sotilasjoukon on käytävä vielä yksi taistelu kukkulan 113 herruudesta. Albert Maillard on vähällä menettää henkensä tullessaan elävältä haudatuksi, mutta hänen asetoverinsa Édouard Péricourt onnistuu pelastamaan miehen. Uroteolla on kuitenkin hintansa: kranaatinsirpale murskaa puolet Édouardin kasvoista. Sodan päätyttyä Albert ottaa pelastajansa siipiensä suojiin ja kaksikko yrittää sinnitellä ulkoisten ja sisäisten arpiensa sekä pula-ajan kurjuuden ja keinottelun kurimuksessa.

... ja näin siis päättyy sota, Eugène-ystäväni, valtaisaan makuusaliin täynnä uupuneita miehiä, joita ei osata edes kotiuttaa kunnolla. Ei ole ketään, joka sanoisi ystävällisen sanan tai edes puristaisi kättä. Lehdissä meille lupailtiin riemukaaria, mutta meidät on jätetty virumaan hatariin ja vetoisiin makuusaleihin. "Sydämelliset kiitokset kiitolliselta Ranskalta" (noin luki Le Matinessa, voitko uskoa) on osoittautunut loputtomaksi kiusanteoksi, meille myönnetään vaivaiset 52 frangia kotouttamisrahaa, vaatteista tingitään, ruuasta ja kahvista nyt puhumattakaan. Meitä kohdellaan kuin varkaita.

Romaanin kerronta on hyvin mukaansatempaavaa ja yksityiskohtaista - välillä kadotin jopa ajan ja paikan tajuni. Pystyin kuvittelemaan tarinan tapahtumapaikat mielessäni elävästi. Lisäksi uppouduin ajoittain hahmojen mielenmaisemiin sen verran syvälle, että tunsin samoin kuin he ja heidän tuntemuksensa aiheuttivat minussa jopa fyysisisä reaktioita. Pidin silti ajoittain pitkiäkin taukoja kirjan lukemisesta jättääkseni aikaa "kiireellisempiin" teoksiin perehtymiseen. Tästä huolimatta romaanin tapahtumat jäivät hyvin mieleeni ja tarinan pariin oli helppo palata.

Édouardin mielialan paraneminen - jota hän varoi näyttämästä, se oli näet vielä kovin hauraissa kantimissa - oli sanomalehtien ja hänen niistä saamiensa ideoiden ansiota. Ajan mittaan hän oli tuntenut, miten innostus teki tuloaan, nousi jostain hirvittävän syvältä, ja mitä enemmän hän sitä ajatteli, sitä useammin hän tunsi samanlaista riemastusta kuin nuorena suunnitellessaan jotain kepposta tai pilapiirrosta, pukeutumisleikkiä tai muuta provokaatiota. Mikään ei voisi enää tuottaa yhtä räjähtävää riemua kuin hänen nuoruudessaan, mutta hän tunsi vatsanpohjassaan, etä "jokin" oli palaamassa elämään. Hän uskalsi tuskin ajatella sitä: se jokin oli ilo. Ohikiitävä, arka, puuskittainen ilo.

Lemaitre kuvailee tapahtumia ja ihmisiä erittäin tarkkasilmäisesti: hänen kirjassaan on esimerkiksi paljon erilaisia ihmistyyppejä ja heidän luonteitaan kuvaillaan huolellisesti. Henkilöhahmot ovatkin kiinnostavia sekä monisyisiä, ja he kehittyvät tarinan edetessä. Aluksi sekä tarina että hahmojen vaiheet etenevät melko verkkaisesti, mutta ajan saatossa tapahtumien eteneminen nopeutuu ja tunnelma kiristyy. Lopulta teoksen lukemista jatkaa kuumeisesti sivumäärän vähentyessä hälyttävää vauhtia.

Näkemiin taivaassa on vakavuutta ja huumoria samassa paketissa. Toisaalta sotaveteraanien oloja sekä erilaisia arpia kuvaillaan riipaisevasti, mutta ajoittain tunnelmaa keventää pisteliäs ironia muun muassa yhteiskuntaa kohtaan. Suomennoksessa on tosin muutamia pienehköjä virheitä, mutta muutoin Sirkka Aulangon käännös on erittäin sujuvaa luettavaa. Romaani on sen verran vaikuttava, että se kummittelee edelleen mielessäni, vaikka kirjan lukemisesta on jo yli kaksi kuukautta.

Hän tiesi, että aika parantaa haavat, mutta siitä lähtien kun hän oli voittanut sodan, hänestä oli tuntunut kuin hän joka päivä häviäisi sitä vähän kerrassaan.

Arvosana: ✮✮✮✮½

Pieni lisähuomautus: omistamani kappaleen elokuvakansi on ainoa lajinsa edustaja, joka ei minua häiritse. En olisi edes tajunnut kannen kuva olevan elokuvasta, ellen olisi nähnyt aikoinaan siitä julistetta elokuvateatterin seinällä.

P. S. Kuittasin teoksella Helmet-lukuhaasteen kohdan 30: kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Joulu on taas!

Tänä vuonna joulun saapuminen onnistui yllättämään minut: äskenhän vasta se edellinen oli. Jo neljättä kertaa pohdin, mitä kirjoittaisin näin aattona blogini lukijoille. Ainakin sää on suotuisa, sillä maisemat täällä maaseudulla ovat kuin talvisesta postikortista ja takan ääressä on mukava loikoilla kirjasta nautiskellen.

Blogini on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa koulukiireiden vuoksi. En aio pitää joulun aikana taukoa, vaan yritän kirjoittaa edes muutaman rästiteksteistäni vielä tämän vuoden puolella. Tämän illan varaan kuitenkin vain perheen kanssa oleiluun ja rentoutumiseen.

Oikein mukavaa ja lukurikasta joulua teille kaikille! Palataan piakkoin kirjaisissa merkeissä!

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 18. luukku

©Niina T. / Yöpöydän kirjat

Tämä kirjoitus on osa kirjabloggaajien joulukalenteria. Edellinen luukku aukesi Pauline von Dahlin blogissa ja huomisen pääsee näkemään Mrs Karlsson lukee-blogista.

Lupautuessani tekemään jo kolmannen kerran luukun perinteiseen kirjabloggaajien joulukalenteriin, jouduin vieraille vesille: valitsin ensimmäistä kertaa päivän, johon ei liity mitään valmista teemaa. Minulla olikin aluksi hankaluuksia keksiä, millaisen luukun loihtisin. En halunnut tehdä siitä liian tavanomaista, mutta halusin teeman olevan edes jollakin tapaa jouluinen. Olen lukenut tänä vuonna todella paljon sarjakuvia, joista suurin osa supersankariteemaisia. Koska Batman on ehdoton suosikkini omankädenoikeuden harjoittajista, päätin pohtia, millainen hänen joulunsa olisi.

Gothamin rikollisia yhtään tuntien heistä suurin osa tuskin kunnoittaa joulun pyhiä jättämällä töllön työnsä tekemättä - osa jopa intoutuisi rauhan ja rakkauden juhlasta sen verran, että tekisi piruuttaan jonkinmoisen rikoksen, kesymmän tai hurjemman. Tapahtui mitä hyvänsä, Batmanin työmoraali on liian korkea, jotta hän voisi pitää vapaata joulun pyhien aikaan, jos hänen kotikaupungissaan tapahtuu jotain kamalaa.

Pystyn kuvittelemaan hyvinkin monen Gothamin alamaailman jäsenistä suunnittelevan jonkinlaista vääryyttä joulun varalle. Kenties Kalenterimies hyökkää lastenkotiin, Kissanainen päättää ryöstää arvoesineitä pullollaan olevan museon tai Jokeri karkaa Arkham Asylumista joulukuusiraketilla kidnapatakseen Gothamin silmäätekeviä - saattaen Batmanin vaarallisiin ansoihin tämän yrittäessä pelastaa siepattuja. Bruce Wayne on käymässä joulupöytään holhokkinsa Dick Graysonin kanssa, kun uutinen rötöksestä saavuttaa hänet. Syvä huokaus. Pakkohan se on lähteä, ei siinä muu auta. Yön ritari ryntää sen jälkeen Lepakkoautolle Robin seuranaan - kaupunki on pelastettava, oli joulu taikka ei. Hovimestari Alfred Pennyworth töksäyttäisi kaksikon perään tyynesti, joskin sarkastisesti, ettei ajatellutkaan juuri valmistamansa joulukalkkunan maistuvan uunituoreena erityisen maukkaalta.

Leppakosignaalin kuultaessa kaupungin iltataivaalla Batman ja Robin kohtaavat poliisipäällikkö James Gordonin, jolta kuulevat viimeisimmät päivitykset tilanteeseen. Myös Gordonin joulunvietto on keskeytynyt ikävästi välikohtauksen takia ja toivoo tilanteen päättyvän pikaisesti. Tiedot saatuaan oikeuden puolustajakaksikko ryhtyy tuumasta toimeen ja rientää kohtaamaan senkertaisen vastustajansa. Ilta vaihtuu yöhön sankareiden siirtyessä paikasta toiseen konnan tai tämän uhrien perässä. Mukaan mahtuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuin myös tiivistä ajattelu- ja yhteistyötä. Lopulta rikollinen saadaan kuitenkin nalkkiin - Batman ja Robin saattavat joutua pelastamaan tämän hengenkin, jos hän töpeksii tarpeeksi pahasti paetessaan kaksikkoa. Pahantekijä päätyy telkien taakse ja mahdolliset uhrit saadaan pelastettua.

Yön pikkutunteina sänkileukainen Batman ja Robin palaavat takaisin kotiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä: kaupunki on jälleen turvassa, ainakin toistaiseksi. Alfred on pitänyt jouluherkkuja lämpimänä kaksikkoa varten ja ruoka maistuukin heille erinomaisesti pitkän yön jälkeen. Nukuttuaan yli puolenyön Bruce Wayne viettää hiljaista joulua Alfredin ja Dickin kanssa. Kenties he pelaavat lautapelejä tai katsovat jonkin perinteisen jouluelokuvan - ja muistelevat tietysti edellisen yön seikkailuja.

©Hande