 |
| ©Hande |
WSOY 1988
Läpi historian-haasteen sekä koko vuoden 2016 loppurutistukseksi päätyi Hermann Hessen klassikkoteos, jonka valitsin luettavakseni vuosia sitten saamieni suosituksien ansiosta. Kirjassa pohditaan ihmisluonnetta fiktiivisen päähenkilön, Harry Hallerin, kautta - enempää en viitsi juonesta paljastaa, etten pilaisi muiden lukukokemusta.
Olin varautunut siihen, että romaani saattaisi olla turhan korkealentoinen makuuni. Yllätyinkin kovasti, kun tajusin pysyväni tarinan kärryillä erinomaisesti alusta loppuun. Kirjan maailma voi tuntua ajoittain oudolta, mutta silti koin sen jollakin tapaa omakseni. Samastui melko paljon Harry Halleriin, sillä ymmärsin monia hänen kokemistaan tuntemuksista.
Olin varautunut siihen, että romaani saattaisi olla turhan korkealentoinen makuuni. Yllätyinkin kovasti, kun tajusin pysyväni tarinan kärryillä erinomaisesti alusta loppuun. Kirjan maailma voi tuntua ajoittain oudolta, mutta silti koin sen jollakin tapaa omakseni. Samastui melko paljon Harry Halleriin, sillä ymmärsin monia hänen kokemistaan tuntemuksista.
"Useimmat ihmiset eivät halua uida ennen kuin se taidon osaavat." Eikö olekin sukkelaa? Tietenkään he eivät tahdo uida! Heidäthän on luotu elämään maalla eikä vedessä. Ja tietenkään he eivät tahdo ajatella; heidäthän on luotu elämään eikä ajattelemaan! Niin, ja se ken ajattelee ja kelle ajatteleminen on tärkeintä kaikesta, voi tosin päästä siinä myös pitkällekin, mutta hän on joka tapauksessa vaihtanut maankamaran veteen ja ennen pitkää hän hukkuu.
Hesse viittaa teoksessaan moniin henkilöihin ja erilaisiin teoksiin: itselleni tuttuja olivat muun muassa Nietzsche, Don Quijote, Händel ja Mozart. Kirjassa on varmasti myös alluusioita, joita en tajunnut, mutta se ei vaikuttanut lukukokemukseen negatiivisesti. Lisäksi rakastuin moniin kirjan sitaatteihin, jotka pukivat sanoiksi ihmisluonteen oikkuja sekä elämää ylipäätään. Nostan hattua teoksen suomentaneell Eeva-Liisa Mannerille, sillä hänen ansiostaan Hessen sanat tekivät minuun suuren vaikutuksen, vaikka luin romaania saksan sijaan suomeksi. Teksti oli muutenkin mielestäni sujuvaa ja toimivaa.
Teos sisältää paljon pohdintaa, mikä sopii minulle täydellisesti - olen varsinainen pohdiskelijaluonne, joka miettii kaikkea mahdollista. Tarinassa on mukana lukuisia teorioita ja maailmankatsomuksia, joista olin montaa mieltä, mutta romaanin yhtenäisen perusidean elämästä allekirjoitan täysin.
Teidän pitää oppia kuuntelemaan elämän pirullista radiomusiikkia, rakastamaan sen takana piilevää henkeä ja nauramaan kaikelle muulle.
Kirjan kieli on ikään kuin tajunnanvirtaa, vaikka sisältääkin selkeän punaisen langan. Kuitenkaan en voinut olla varma, mikä kaikki tarinassa on totta ja mikä harhaa - tosin, mieleeni juolahti samalla kysymys: onko sillä edes väliä? Arosusi on ajatuksia herättävä kirja, joka tuntui minusta oudon tutulta ja kotoisalta - aivan kuin Hesse olisi tutkinut ajatuksiani ja kirjannut niitä paperille. Romaani teki minuun suuren vaikutuksen ja palaan varmasti Hessen tuotannon pariin tulevaisuudessa.
Arvosana: ✮✮✮✮✮
Lainasin Arosuden kirjastosta noin 15-vuotiaana tietämättä kirjasta tai kirjailijasta mitään. Arosusi kolahti heti, ja lujaa. Se oli, juuri kuten sinäkin sanot, kirja kuin minun ajatuksistani. Sittemmin olen lukenut Arosuden monta kertaa ja aina se on yhtä vaikuttava.
VastaaPoistaAloinkin miettiä lukemisen jälkeen, miksen ole tarttunut kirjaan aikaisemmin. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olen varma myös siitä, että Arosusi tulee olemaan niitä kirjoja, joiden pariin palaan uudestaan.
PoistaPohdin olenko lukenut saman kirjan, niin erilaiseksi itse sen koin. Muistelin että kirjassa oli maksullista naista, huumausaineita, harhoja, vihaa keskenkertaisuutta kohtaan, toki näitä kuvaamiasi asioitakin.
VastaaPoistaToki mukana oli myös mainitsemiasi asioita, mutta minä tulkitsin kirjan sanoman niin, että pääteemana oli itsensä kanssa elämään oppiminen, vaikka tuntisikin itsensä ulkopuoliseksi.
PoistaLuin paljon Hesseä 20 vuotta sitten ja Arosusi oli ehdoton lempikirjani! Olenkin pitkään miettinyt, että pitäisi lukea se uudestaan ja katsoa, vieläkö löydän siitä itseni niin kuin silloin nuorena...
VastaaPoistaVanhojen suosikkien pariin on mielenkiintoista palata - sitä pääsee testamaan, miten on muuttunut ajan saatossa, vai onko muuttunut ollenkaan. Jos ei muuten, niin kirjamakunsa osalta.
PoistaBlogissani on sinulle haaste: https://kirjavarkaantunnustuksia.wordpress.com/2017/01/22/thrice-read-tag/
VastaaPoistaKiitoksia! Apua, ovatpas kinkkisiä kysymyksiä. :D Yritän tämän kuun aikana keksiä kaikkiin vastaukset. :)
PoistaOlin kesällä -72 matkalla Helsingistä Travemundeen Saksaan kesätöihin kun tapasin laivalla Amsterdamiin matkalla olevan tytön.Hän moitti minua liiallisesta Hessen ajatusten siteeraamisesta eikä ollut uskoa etten koskaan ollut ko.tyypistä kuullutkaan ja että kirjallinen sivistykseni koostui lähinnä Viisikoista,Tarzanista ja Ian Flemingin ynnä Alitair McLeanin romaaneista.Syksyllä palasin lukion viimeiselle luokalle Suomeen.Olin päättänyt selviytyä ruotsin yo-kokeesta lähinnä lukemalla dekkareita ruotsiksi ja kun niitä erään kerran ei kirjastosta löytynyt muistin nimen Herman Hesse ja lainasin Arosuden(suomeksi).Siitä alkoi 45 vuotta kestänyt rakkauteni kaunokirjallisuuteen.Lasihelmipeliä on kiittäminen siitä etten koskaan valmistunut sen paremmin Kauppakorkeasta kuin Yliopistostakaan syystä että kumpikaan opinahjo ei vastannut sitä kuvaa jonka olin korkeammasta opetuksesta Kastalian perusteella itselleni luonut.
VastaaPoistaHesse kirjoitti klassisen sivistyksen saaneille ihmisille joka vaikeuttaa ainakin peruskoulun käyneiden mahdollisuuksia nauttia hänen kirjoistaan.Se kulttisuosio jota Hesse nautti varsinkin Jenkeissä 60-70 lukujen vaihteen vastakulttuuripiireissä selittyy itämaisten kulttuurien ja huumeiden läsnäoloon hänen teoksissaan.Suomessa maailmalla voimakkaasti esillä ollut nuorten counterculture hukkui suurelta osin marxilaiseen retoriikkaan mutta kyllä täältäkin löytyi kämppiä missä luettiin Hesseä ja Castanedaa,kuunneltiin Pink Floydia ja poltettiin pilveä.Ja löytyy
vieläkin.
Kiitos, kun kerroit tämän tarinan - se on hyvin mielenkiintoinen ja todistaa osuvasti sen, että kirjallisuudesta voi tulla rakas harrastus, kunhan löytää itselleen sopivaa luettavaa. :)
PoistaJa kirjan menestykseen voi vaikuttaa se, että se on kirjoitettu ja julkaistu oikealla hetkellä.
"Teidän pitää oppia kuuntelemaan elämän pirullista radiomusiikkia, rakastamaan sen takana piilevää henkeä ja nauramaan kaikelle muulle."
VastaaPoistaOlipa upea lainaus. En voisi kuvitella parempaa tapaa tiivistää Arosutta tai Hesseä yleensä. Juuri tuosta ainakin minun mielestäni hänen tekstissään pohjimmiltaan on kyse: itsensä löytämällä, tuntemalla ja hyväksymällä on mahdollista olla onnellinen maailmassa, josta ei välttämättä koskaan opi pitämään.
Tai kuten Juha Hurme on todennut: totuus ei ole paikka, vaan matka.
En olisi osannut itse muotoilla tuota paremmin. Hesseä en ole toistaiseksi lukenut enempää, mutta ainakin Arosuden kohdalla voin allekirjoittaa tuon. :)
Poista