Bazar 2018
Selaillessani toukokuun lopussa syksyn kirjakatalogeja, huomioni kiinnittyi Sherlock Holmesin tytär-nimiseen romaaniin. Vannoutuneena Sherlock Holmes-fanina halusin lukea kyseisen teoksen, joten pyysin siitä arvostelukappaletta - kiitokset kustantamolle! Kirja sopii kuin nakutettu dekkariviikon lukemiseksi, joten tartuin siihen heti saatuani Hiljaisen kylän päätökseen.
Onneksi kirjan lukeminen ei mennyt pelkäksi irvistelyksi, vaikka mukana oli asioita, jotka häiritsivät minunlaistani kanonistia. Teoksen kerronta muistuttaa kovasti Doylen tyyliä, minkä ansiosta minulle tuli kirjaa lukiessani kotoisa olo: se on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja tulinkin ahmineeksi teosta isompina kerta-annoksina. Tarinan kaava vastaa myös melko pitkälle alkuperäisiä: kertojan paikan on ottanut isänsä jälkeen tohtori Watson nuorempi ja hän raportoi, kuinka Joanna Blalock, Sherlock Holmesin tytär, ratkoo ongelmavyyhtiä kummankin Watsonin avustuksella loogista päättelyä hyödyntäen. Lisäksi tarina sisältää monia lääketieteellisiä yksityiskohtia, joista nautin suuresti. Alkuperäistarinoista poiketen etsivätyötä ja Blalockin päättelyketjua kuvaillaan hyvin laajasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä oli minulle mieluinen muutos, sillä välillä Doylen novellit ovat jättäneet minut kaipaamaan tarkempia selityksiä prosessista, joka on johtanut rikoksen selvittämiseen.
Minua jännitti melkoisen paljon tarttua Sherlock Holmesin tyttäreen, sillä Holmes on minulle erittäin rakas hahmo. Valitettavasti Goldbergin romaani ei tarjonnut samanlaista elämystä kuin Doylen tuotanto, mutta viihdyin kuitenkin teoksen parissa melko hyvin. Kiinnyin suuresti Joanna Blalockiin, josta tulee Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi - hän oli valopilkku, jonka ansiosta halusin jatkaa lukemista, vaikka välillä tunsin turhautumistakin. Goldbergin teos onnistui kaikesta huolimatta herättämään mielenkiintoni jatkoa kohtaan, ja saatankin lukea myös seuraavan osan joskus tulevaisuudessa.
Ilma oli ulkona kehno. Kaiken peitti paksu, keltainen sumu kuin märkänä lumena. Aurinko yritti vimmatusti tunkea esiin sankasta usvasta, joka haisi palaneelta rikiltä.Surupukuinen nainen saapuu 221B Baker Streetille vuonna 1910. Hän pyytää jo eläkkeelle jäänyttä tohtori Watsonia selvittämään omaisensa kuolemaa: kyseessä vaikuttaisi poliisin mukaan olevan itsemurha, mutta nainen ei tyydy tähän selitykseen. Ikääntynyt Watson tarttuu toimeen yhdessä poikansa, John Watson nuoremman, kanssa. Tutkimuksiensa aikana kaksikko tapaa yhden tapauksen silminnäkijöistä, Joanna Blalockin, joka pääsee terävän älynsä ja päättelykykynsä ansiosta mukaan selvittämään tapausta, joka myöhemmin paljastuu murhaksi.
"Kuten Sherlock Holmes sanoisi: poliisit ovat poropeukaloita", isäni sanoi. "He ovat miltei tyystin riippuvaisia maksetuista ilmiantajista, jotta ylipäätään saavat ratkotuksi juttunsa. Ei sillä, ettei heillä olisi älliä, he vain kieltäytyvät käyttämästä sitä."Olen lukenut kaikki sir Conan Doylen Sherlock Holmes-tarinat, joten niiden maailma on minulle entuudestaan erittäin tuttu. Siksi minua kismittikin huomata heti ensimmäisen sivun aikana, ettei Goldberg ole kunnioittanut ainakaan kaikilta osin Holmes-tarinoiden kaanonia: romaanin mukaan Sherlock Holmes olisi kuollut vuonna 1903, mutta Doylen teoksissa Holmes on hengissä sekä hyvissä ruumiin ja mielen voimissa vuonna 1914, jolle kaikista viimeisimmän alkuperäisen novellin tapahtumat sijoittuvat. Tämän lisäksi Watson kutsuu edesmennyttä ystäväänsä Sherlockiksi, mikä on väärin, sillä kaksikko ei kutsunut toisiaan koskaan etunimellä: he olivat toisilleen aina Holmes ja Watson.
Onneksi kirjan lukeminen ei mennyt pelkäksi irvistelyksi, vaikka mukana oli asioita, jotka häiritsivät minunlaistani kanonistia. Teoksen kerronta muistuttaa kovasti Doylen tyyliä, minkä ansiosta minulle tuli kirjaa lukiessani kotoisa olo: se on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja tulinkin ahmineeksi teosta isompina kerta-annoksina. Tarinan kaava vastaa myös melko pitkälle alkuperäisiä: kertojan paikan on ottanut isänsä jälkeen tohtori Watson nuorempi ja hän raportoi, kuinka Joanna Blalock, Sherlock Holmesin tytär, ratkoo ongelmavyyhtiä kummankin Watsonin avustuksella loogista päättelyä hyödyntäen. Lisäksi tarina sisältää monia lääketieteellisiä yksityiskohtia, joista nautin suuresti. Alkuperäistarinoista poiketen etsivätyötä ja Blalockin päättelyketjua kuvaillaan hyvin laajasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä oli minulle mieluinen muutos, sillä välillä Doylen novellit ovat jättäneet minut kaipaamaan tarkempia selityksiä prosessista, joka on johtanut rikoksen selvittämiseen.
Rikoksen ratkaiseminen on kuin lankakerän selvittämistä.Vaikka tarinan tunnelma teki kunniaa alkuperäistarinoille, monet juonen aspektit olivat turhankin suoraan kopioitu Doylen kirjoituksista: mysteeri ja siihen liittyvät käänteet olivat käytännössä sekoitus muutamasta alkuperäiskertomuksesta ja syyllisen tiesi välittömästi tämän astuttua mukaan tarinaan. Lisäksi mukana oli lukuisia tarinankerronnallisia kliseitä, jotka lisäsivät teoksen ennalta-arvattavuutta. Tämä oli erittäin harmillista, sillä näiden asioiden vuoksi romaani ei tarjonnut lainkaan yllätyksiä ihmiselle, joka tuntee Doylen Holmes-kertomukset - olisin kaivannut haastetta tarinan lankavyyhdin selvittämiseen.
Minua jännitti melkoisen paljon tarttua Sherlock Holmesin tyttäreen, sillä Holmes on minulle erittäin rakas hahmo. Valitettavasti Goldbergin romaani ei tarjonnut samanlaista elämystä kuin Doylen tuotanto, mutta viihdyin kuitenkin teoksen parissa melko hyvin. Kiinnyin suuresti Joanna Blalockiin, josta tulee Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi - hän oli valopilkku, jonka ansiosta halusin jatkaa lukemista, vaikka välillä tunsin turhautumistakin. Goldbergin teos onnistui kaikesta huolimatta herättämään mielenkiintoni jatkoa kohtaan, ja saatankin lukea myös seuraavan osan joskus tulevaisuudessa.
Arvosana: ✮✮✮½
P. S. Sain kuitattua teoksen lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.