![]() |
| ©Niina T. |
- Emily Brontë: Humiseva harju
- Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween
- J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu laitos)
Ajattelin maratoonata ainakin vuorokauden, mutta jos innostun, jatkan maanantain päättymiseen asti. En aseta itselleni mitään muita tavoitteita kuin lukemisen. Pyrin myös päivittämään etenemistäni tähän kirjoitukseen sekä Facebookissa, Goodreadsissä ja Twitterissä.
![]() |
| ©Hande |
Päätin lähteä liikkeelle Humisevalla harjulla. Olen lukenut teoksen kerran aikaisemmin, yläasteikäisenä. Kävin tammikuussa katsomassa romaanin pohjalta tehdyn näytelmän, ja sen innoittamana halusin lukea teoksen uudestaan. Etenemiseni on vain ollut melkoisen hidasta, joten yritän ryhdistäytyä maratonin aikana.
Klo 21:00 - Lukeminen maistuu!
Olen yllättynyt positiivisesti siitä, miten hyvin lukeminen on sujunut ottaen huomioon, että se on takkuillut kuukausia, enkä ole saanut päätökseen fyysisiä kirjoja sitten viime marraskuun. Humiseva harju on edelleen mielenkiintoista luettavaa, ja olen edelleen häkeltynyt siitä, että jotkut pitävät romaania suurena rakkaustarinana. Muistan ihmetelleeni samaa myös yläasteikäisenä. Aloin jokin aika sitten kuitenkin kaivata vaihtelua ja aloitin The Long Halloweenin lukemisen. Huomasin, että olen unohtanut tyystin, mitä sarjakuvassa on tapahtunut ennen kirjanmerkkini kohtaa, joten päätin aloittaa koko teoksen alusta.
Sivuja luettuna: 156.
Klo 0:30 - Yöpuun aika.
Sainpas luettua The Long Halloweenin tällä kertaa loppuun - toinen kerta toden sanoo! :D Pidin tarinasta - siinä Batman sai olla ennen kaikkea etsivä, ja mysteeri piti minut varpaillani loppuun asti. Nyt minua alkoi väsyttää sen verran, että valmstaudun käymään unten maille. Taidan kuitenkin jatkaa kuvitettua Viisasten kiveä "iltasatuna". Hyvää yötä!
Sivuja luettuna: 450.
Klo 14:30 - Hitaasti, mutta varmasti.
Tänään minun on ollut todella vaikea saada itseni vireystilaan, jossa jaksaisin keskittyä lukemiseen, tai mihinkään muuhunkaan syvällisempää ajatusta vaativaan tekemiseen. Olen kuitenkin saanut jatkettua jonkin verran Humisevaa harjua, kun olen lukenut normaalia hitaammalla nopeudella. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että nautin lukemisesta pitkästä aikaa. Vielä kuukausi sitten tilanteeni oli aivan toinen.
Sivuja luettuna: 500.
Klo 18:50 - Nyt se loppui.
No niin, nyt on aika päättää maratoonaaminen tältä kertaa. Keskittyminen alkaa hiukan herpaantua ja pitäisi myös velvollisuuksia hoitaa. Sain kuitenkin luettua kelvollisesti ja huomasin lukemisen tuottavan minulle jälleen iloa. Luin päivän aikana vain Humisevaa harjua, sillä haluan muistuttaa mieleeni, miten tarina jatkuukaan.
Maratonin lukemisto:
Emily Brontë: Humiseva harju, 196 sivua
Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween, 376 sivua (luettu loppuun)
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu laitos), 30 sivua
Sivuja luettu yhteensä: 602
Oli mukavaa lukea pitkästä aikaa ja vielä melko omistautuneesti. Nyt, kun ilo lukemiseen on löytynyt kadoksissa olon jälkeen, voisin yrittää ottaa tavaksi lukea joka päivä edes muutaman sivun.
Kiitos ja kumarrus!















