Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence

©Hande

Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence

DC Comics 2014

Löysin vihdoinkin itsestäni virtaa kirjoittaa lisää viimevuotisia rästitekstejä - viimeisimmät viikot minua on vaivannut jonkinlainen uuvahdus, enkä ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään vapaa-ajallani lukemista ja pelaamista lukuunottamatta. Luin The Dark Knight-sarjan toisen osan marraskuussa Sarjakuvahaastetta varten. Valitsin teoksen myös vaihtoehtolukemiseksi siltä varalta, että olisin kaivannut vaihtelua Kehveliin.

Gothamin lapsia on kadonnut bussipysäkeiltä, leikkikentiltä ja jopa omista sängyistään. Jokainen heistä palaa, mutta muuttuneina: he ovat niin traumatisoituneita, että ovat kuin onttoja kuoria. Batman ja poliisipäällikkö Gordon ovat yhteistyössä saaneet yhdistettyä tapaukset Jonathan Craneen eli Scarecrow'hun, mutta pelon valtias on edelleen vapaalla jalalla. Yrittäessään selvittää Scarecrow'n aikeet Batman joutuu kohtaamaan omia pelkojaan.

Vaikka tämäkin tarina ratsastaa edeltäjiensä tapaan kliseillä, on se edeltäjiään parempi. Kirjoittajan ohjat ottanut Hurwitz kunnostautuu erityisesti hahmojen sekä heidän kehityskaarensa kuvaamisessa: Batman on paljon muutakin kuin konnien pieksijä, vaan hän esimerkiksi näyttää pehmeämmän puolensa keskustellessaan Scarecrow'n uhreiksi joutuneiden lasten kanssa. Myös Scarecrow kaikessa ristiriitaisuudessaan on kiehtova. Hurwitz on kehitellyt pelon ruhtinaalle uuden taustatarinan, joka syventää hahmoa paljon verrattuna aiempiin kokemuksiini hänestä. Myös Cranen kehityskaari tarinan aikana tekee vaikutuksen.

Tässä yksi niistä syistä, miksi Batman on
suosikkisupersankarini. ♥

Hahmojen moniulotteisuuden lisäksi sarja kuvaa hyvin, ettei kaikki elämässä ole mustavalkoista, eivätkä ihmiset yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. Batman taistelee oikeuden ja hyvyyden puolesta, mutta hänen keinonsa siihen ovat osittain  hyvin synkkiä ja kyseenalaisia. Toisaalta, vaikka Scarecrow tekee kamalia asioita ja hänen motiivinsa ovat kaikkea muuta kuin jalot, hän ei ole täysin sydämetön.

Cycle of Violence on kiehtova, joskaan ei tajuntaa räjäyttävä sarjakuvaelämys. Siinä käsiteltiin mielenkiintoisia teemoja, vaikka juoni olikin monilta osin ennalta-arvattava. Lisäksi sekä Hurwitz että teoksen kuvittanut David Finch olivat onnistuneet tekemään Scarecrow'sta oikeasti pelottavan, vaikka tunsin häntä kohtaan myös sääliä. Koska Cycle of Violence oli edeltäjiään parempi lukukokemus, haluan lukea tulevaisuudessa myös sarjan kolmannen osan.

Arvosana: ✮✮✮½

DEKKARIVIIKKO - David Finch, Paul Jenkins, Judd Winick & Joe Harris: Batman: The Dark Knight - Knight Terrors

©Hande

David Finch, Paul Jenkins, Judd Winick & Joe Harris:
Batman: The Dark Knight - Knight Terrors

DC Comics 2012

Minun oli tarkoitus julkaista dekkariviikon kirjoitukseni joka toinen päivä, mutta kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan: minulla on ollut kaksi aamuvuoroa pian yövuorojen jälkeen, ja noh... Sanotaanko vaikka, ettei siirtymä sujunut ongelmitta ja minulle on ehtinyt kertyä yhden vuorokauden sisällä mukavasti univelkaa. Vaikka toisen vuoron sain tehtyä jo pidemmillä yöunilla, aivoni menivät tyystin jumiin, kun yritin eilen kirjoittaa tätä bloggausta. Päätin olla itselleni armollinen ja julkaista tekstit sitä mukaa, kun saan ne valmiiksi tämän viikon aikana, ilman "hienoa" kaavaa.

Tartuin melko pian Golden Dawnin lukemisen jälkeen The Dark Knight-sarjan ensimmäiseen osaan. Kevätlukumaratonin päätyttyä keskityin kuitenkin lukemaan kesken olevia romaaneja, sillä niitä oli helpompaa kuljettaa mukana liikenteessä ja ne tarjosivat elämyksiä pidemmäksi aikaa. Toukokuun lopussa päätin kuitenkin lukea teoksen loppuun, eikä siinä kauan nokka tuhissut.

Arkham Asylumissa vallitsee täysi kaaos: kaikki vangit ovat päässeet karkuun ja he vaikuttavat olevan tavallista psykoottisempia sekä fyysisesti voimakkaampia. Batman ja Gothamin poliisi tekevät kaikkensa saadakseen holtittomasti kaupungilla riehuvat rikolliset takaisin telkien taakse. Tilanne on kuitenkin niin tukala, että Yön ritari pyytää muiden Justice Leaguen jäsenten apua, ja saa paikalle Teräsmiehen sekä Flashin. Mitä kauemmin seurue puurtaa tapauksen kimpussa, sitä sotkuisemmaksi se muuttuu.

Viihdyin tämänkin tarinan parissa melko hyvin: ratkaistava arvoitus on mielestäni kiinnostavampi kuin edeltävässä osassa, kertomus sisältää nasevaa sanailua ja kuivaa huumoria synkän tematiikan keskellä, ja oli mukavaa nähdä Batmanin tekevän yhteistyötä muiden supersankareiden kanssa omalla "reviirillään". Lisäksi hahmokavalkadi on laajuudessaan hyvin mielenkiintoinen, mutta suurin suosikkini oli Alfred, joka on tässä teoksessa hyvin nenäkäs, mutta kuitenkin hyväntahtoinen.

Alfred on teoksen parasta antia.
Ja tarjoaa vielä Brucelle jäätelöä.^^

En ole kuitenkaan valmis antamaan tällekään sarjakuvaromaanille täysin puhtaita papereita: tarina oli ajoittain turhankin epämääräinen ja osa hahmoista tuntui juonen kannalta irrallisilta. En voinut olla myöskään huomaamatta, miten monet kertomuksen tilanteista muistuttivat mieleeni Rocksteadyn Arkham-pelit ja niiden käänteet. Joissakin tilanteissa se oli miellyttävä viittaus, mutta suurin osa déjà-vu-tuntemuksia aiheuttaneista asioista oli silkkaa matkimista ja aidan ylittämistä matalimmasta kohdasta.

Odottamaton käänne: Batman otti jäätelön! ♥

Paul Jenkins on kirjoittanut suurimman osan kirjan sisältämistä volyymeista yhteistyössä David Finchin kanssa. Joe Harris ja Judd Winick ovat kumpikin kirjoittaneet yhden volyymin. Useammasta kirjoittajasta huolimatta kokonaisuus pysyy melko hyvin kasassa. David Finch vastaa jälleen kerran teoksen visuaalisesta ilmeestä, mutta hänen lisäkseen sarjakuvaa on ollut kuvittamassa Ed Benes yhden volyymin verran. Tyyli on samanlainen kuin prologiosassa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Knight Terrors oli kokonaisuutena hieman edeltäjäänsä parempi, muttei silti ollut parasta lukemaani Batmania. Tarina päättyi kuitenkin sen verran kiintoisaan cliffhangeriin, että tahdon jatkaa sarjan lukemista tulevaisuudessa.

Arvosana: ✮✮✮

DEKKARIVIIKKO - David Finch: Batman: The Dark Knight - Golden Dawn

©Hande

David Finch: Batman: The Dark Knight - Golden Dawn

DC Comics 2012

Perinteinen dekkariviikko on täällä taas! Olen saanut rästitekstit vihdoinkin kirjoitettua, joten uskaltauduin lähtemään teemaviikkoon mukaan. En ole lukenut tarpeeksi aiheeseen sopivia kirjoja julkaistakseni viikon jokaisena päivänä, mutta useampi kirjoitus on kuitenkin luvassa. Aloitan epätavallisesti sarjakuvalla, mutta tämä kyseinen opus on hyvin dekkarimainen, joten päätin sisällyttää sen mukaan.

Kaksi vuotta sitten näin eräällä internetsivustolla kuvasarjan, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Se oli kohtaus jostakin Batman-sarjakuvasta, ja tutkittuani asiaa tarpeeksi kauan, sain tietää kohtauksen olevan osa melko uutta The Dark Knight-sarjaa. Olenkin etsiväntyöstäni lähtien hankkinut mahdollisuuksien mukaan kyseiseen sarjaan kuuluvia teoksia. Omistan tällä hetkellä kolme ensimmäistä osaa ja osallistun Sarjakuvahaasteeseen, joten päätin vihdoinkin tarttua aloitusosaan Kevätlukumaratonin aikana.

Golden Dawn on prologi varsinaiselle The Dark Knight-sarjalle. Seurapiirineito Dawn Golden (heko heko), joka on Bruce Waynen lapsuudentuttava, on kadonnut jäljettömiin. Tapausta selvittävät niin Gothamin poliisivoimat kuin myös Batmankin. Johtolankoja seuratessaan Yön ritari joutuu kasvotusten useamman Gothamin rikollisen kanssa sekä kohtaa maagisia voimia, jotka tuntuvat liittyvän Dawniin.

Koko teoksen ainoa
kiinnostava naispuolinen hahmo.

Tarina itsessään oli kelvollinen: mysteeri oli kiintoisa ja nautin siitä, kuinka Batmanin etsiväntyötä kuvailtiin tarkasti. Pidin myös poliisipäällikkö James Gordoniin liittyvästä sivujuonteesta, jonka ansiosta pääsin seuraamaan viittasankarin lisäksi poliisien työskentelyä kinkkisen jutun kimpussa. Finch päästi myös harvemmin käytettyjä Gothamin konnia parrasvaloihin: kaikista mahdollisista vaihtoehdoista muun muassa Killer Croc oli aktiivisena toimijana - tämä on ominaisuus,
johon en ole törmännyt liian usein.

Toisaalta, tarina ei ollut kovin mullistava, sillä se
ei tarjonnut paljonkaan yllätyksiä: arvasin suurimman osan käänteistä etukäteen, vaikken osannutkaan ennakoida kaikkien hahmojen mukanaoloa. Valitettavasti myös tarinan vähäiset naishahmot jäivät melko ontoiksi kuriositeeteiksi yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Vain Mira-niminen tyttö osoitti potentiaalia ja toivonkin näkeväni häntä sarjan muissakin osissa.

Finchillä näkyisivät olevan
kauneusihanteet terveellä tolalla.
/sarkasmi

David Finch on tarinan kirjoittamisen lisäksi kuvittanut sarjakuvan Jason Fabokin kanssa. Enimmäkseen hänen kynänjälkensä miellyttää silmääni, mutten voi sivuuttaa hänen tulkin-tojaan muutamista hahmoista: Batman on steroiditason lihaksikas, vaikkei pistänytkään kaikkein pahiten silmääni, sillä olen nähnyt aiemmin paljon pahempiakin ylilyöntejä. Sen sijaan minut saivat raivon partaalle naiskehot, sillä Finch piirtää naiset anorektikoiksi, jotka
ovat ehostaneet itseään silikonilla ja botoxilla. Valitettavasti supersankarisarjakuvissa naiskehoja kohdellaan harvoin kunnioittavasti, mutta Finchin näkemykset ovat jo rimanalitus, joka saa minut voimaan fyysisesti pahoin.

Batman: The Dark Knight - Golden Dawn sisälsi mielenkiintoisia elementtejä, mutta kokonaisuus jäi melko vaisuksi ja raakilemaiseksi. Päätarinan lisäksi sarjakuvaromaanissa on yksi Grant Morrisonin kirjoittama, lyhyempi tarina, josta pidin Finchin kertomusta enemmän. Teos onnistui puutteistaan huolimatta herättämään mielenkiintoni jatkoa kohtaan, joten toivon seuraavien osien olevan aloitusta parempia.

In my mind I see a big, beautiful kite. And it's floating away. And there's nothing I can do about it. There's nothing I can ever do. They all get blown away by the wind. Washed away by the rain. All the ones I ever care for. A big, beautiful kite. And it's floating away. And there's nothing I can ever do. But let it go.

Arvosana: ✮✮✮