maanantai 31. heinäkuuta 2017

Aino Kallas: Sudenmorsian

©Hande
Aino Kallas: Sudenmorsian
Seven 2014

Ilmoittauduin helmikuussa ensimmäistä kertaa elämässäni mukaan Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Tämä on viides kerta, kun tempaus järjestetään ja tällä kertaa haastetta isännöi Tekstiluola-blogin Tuomas. Valitsin luettavakseni Aino Kallaksen Sudenmorsiamen, sillä teos on kiinnostanut minua yläasteikäisestä saakka. Hankin saatavilla olevan pokkariversion verkkokaupasta etukäteen, ja päätin vihdoinkin tarttua siihen toisen kesälukumaratonin aikana.

Sudenmorsian sijoittuu 1600-luvun puolenvälin Viroon, jossa Aalo-niminen piika menee naimisiin metsävahti Priidikin kanssa. Avioliitto vaikuttaa onnelliselta, mikä ei kuitenkaan kestä loputtomiin, sillä Aalo alkaa kuulla kyläyhteisön järjestämän susijahdin aikana ääniä, jotka kehoittavat häntä liittymään susien joukkoon suolla. Lopulta nainen antaa houkutukselle periksi ja hänestä tulee ihmissusi.
"Vaan Aalo heitti sudennahan harteillensa, ja kohta hän tunsi ruumiillisen muotonsa tuiki tuntemattomaksi muuttuvan, niin että hänen ruumiinsa valkia iho peittyi takkuiseen karvaan, hänen piskuinen näköpäänsä soukkeni suden teräväksi kuonoksi, hänen vähät sorjat korvansa vaihtuivat suden pystykorviksi, hampaat raateleviksi torahampaiksi, ja kynnet metsäpedon käyriksi kynsiksi."
Kirja ei tarjoa juonensa osalta suuria yllätyksiä - tarinan kaavan pystyi päättelemään pääpiirteittäin jo ensimmäisellä sivulla - mutta sen vanhahtava kieli vei minut mennessään. Kallaksen käyttämä kaunis, runollinen kerronta tuo mieleeni balladit, ja tämä piirre luo tarinaan aivan erityistä tunnelmallisuutta. Teksti soljui rauhallisesti eteenpäin ja unohduin kirjan kieleen niin totaalisesti, että havahduin sen lumouksesta vasta luettuani viimeisen lauseen.

Teos on pituudeltaan lyhyt, mutta on sitäkin tapahtumarikkaampi. Kerronnan rytmi on juuri sopiva: romaani ei ole liian tiivis, muttei liian väljäkään. Kuten sanoin jo aikaisemmin, juoni ei onnistunut yllättämään, mutta se oli siitä huolimatta vaikuttava, eritoten pintaa syvemmälle kaivauduttaessa. Sudenmorsiamessa kuvaillaan paljon uskonnon asemaa tapahtuma-ajan yhteiskunnassa sekä ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan.

Edelä mainittujen, melko näkyvien piirteiden lisäksi aistin tarinassa vertauskuvallisuutta. Kirjan takakannessa sanotaan, että teoksen inspiraationa on ollut Kallaksen rakkaus Eino Leinoon, mutta näen kertomuksessa aivan jotain muuta kuin piilotetun rakkaudentunnustuksen. Tulkitsen teoksen symboloivan naisen asemaa: 1920-luvulla naisten rooli yhteiskunnassa alkoi muuttua entistä itsenäisemmäksi. Aalon kirouksen voisi katsoa edustavan tasapainoilua modernin ja perinteisen, omien halujen ja yhteiskunnan odotusten välillä.

Sudenmorsian kiehtoo minua väkevyydellään ja surullisuudellaan. Se tarjosi minulle myös paljon ajateltavaa pinnan alta löytyvien teemojensa kautta. En ole koskaan lukenut Harry Pottereita lukuunottamatta ihmissusia käsittelevää kirjaa, joka olisi tehnyt minuun vaikutuksen, mutta Kallaksen klassikko onnistui siinä.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Teoksella sain yliviivattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 44: kirja käsittelee uskontoa tai uskonnollisuutta.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Petri Hiltunen (toim.): Eino Leinon Helkavirsiä

©Hande
Petri Hiltunen (toim.): Eino Leinon Helkavirsiä
Arktinen Banaani 2015

Blogiani on vaivannut muutaman viikon ajan hiljaisuus arkikiireitteni vuoksi - rästitekstit ovat pysyneet kirjoittamattomina, kun kotona oleiluni on koostunut enimmäkseen nukkumisesta. Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä, sillä rästissä on kolme kirjoitusta. Kuten lukijani jo tietävätkin, heinäkuun lukumaraton kului osaltani flunssan kourissa, mikä vaikutti huomattavasti keskittymiseeni. Väsähdettyäni romaanien lukemiseen aloin silmäillä sarjakuvakokoelmaani ja päätin tarttua sarjakuvakokoelmaan Eino Leinon runoista. Teoksen olen hankkinut viime vuonna Helsingin kirjamessuilta.

Teos yhdistää toisiinsa runouden ja sarjakuvat: kymmenen sarjakuvataiteilijaa on tehnyt omat versionsa Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmista valitsemistaan runoista - tosin yksi heistä on vastannut vain kirjan kannesta, joka on kuitenkin vaikuttava. Kahdesta osasta koostuvasta runokokoelmasta mukaan ovat päässeet Tumma, Ylermi, Ukri, Pimeän peikko, Pyhä Yrjänä, Äijön virsi, Kevät, Merenkylpijäneidot, Kimmon kosto, Räikkä räähkä, Ukon lintu ja virvaliekki sekä Tuuri.

Leinon muutama yksittäinen runo on minulle tuttu, mutta suurin osa Helkavirsiä-kokoelmien antimistia ovat minulle vieraita. Teos on sekoitus erilaisia kuvitus- ja kerrontatyylejä, sillä sarjakuvakokoelman ote alkuperäisiin runoihin vaihtelee: osassa alkuperäinen runo on osa tarinaa ja kuvitus mukailee runon mahdollista ajankuvaa, joistakin on tehty moderni versio, runo on saatettu muuttaa proosamuotoon tai alkuperäisen teoksen rinnalla saattaa kulkea sarjakuvataiteilijan oma tarina. Erilaisten kerrontatyylien lisäksi visuaaliset ilmeet vaihtelevat kunkin kuvittajan kohdalla. Kokonaisuus on näyttävä ja mielenkiintoinen - lisäksi runojen ymmärtäminen helpottui minunlaiselleni keltanokalle kuvituksien ansiosta.

Sarjakuva osoittautui minulle varsinaiseksi silmienavaajaksi, sillä se esitteli minulle monia, kiehtovia runoja, joita en ollut lukenut aiemmin. Kokoelma muistutti myös, ettei ole vain yhtä runojen tulkintatapaa, vaan yhdestä ainoasta runostakin on moneksi. Minuun kokoelman teoksista tekivät suurimman vaikutuksen Tumma, Pyhä Yrjänä, Kevät ja Kimmon kosto. Ne edustavat erilaisia tyylejä sekä tulkintatapoja, ja kiinnittivät huomioni toisistaan eroavista syistä. En viitsi paljastaa tässä sen enempää, menkää ja lukekaa itse!

Eino Leinon Helkavirsiä on mielenkiintoinen paketti, joka yhdistää oivallisesti kaksi tyylilajia, joista toinen on minulle hyvin tuttu, mutta toinen ei niinkään. Sarjakuvataiteilijoiden sovitukset saivat minut kiinnostumaan alkuperäisistä Helkavirsistä, joten aion joskus perehtyä niidenkin maailmoihin.

Arvosana: ✮✮✮✮

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton osa 2 - koonti

©Hanna/Hannan kirjokansi

Aika on kulunut nopeasti: meinasin jopa unohtaa, että vuoden toinen kesälukumaraton on jo tällä viikolla. Tätä maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin-blogin Jane. Ironisesti kesäloman jälkeen minuun iski heti flunssa, joten olen nyt vuoteen omana - aion kuitenkin osallistua maratoniin. Otan rauhallisesti ja luen sen verran kuin voimani sallivat - jos en jaksa, niin en jaksa.

Aloitan maratoonaamisen jo tänään, sillä minulla on tällä hetkellä sen verran hyvä olo, että jaksan keskittyä lukemiseen ainakin jonkin aikaa. En taaskaan ole suunnitellut lukemisiani sen kummemmin, mutta pinossani on alustavasti neljä kirjaa: yksi on heinäkuun kimppalukuprojektia varten, yksi elämäni ensimmäiseen klassikkohaasteeseen ja kaksi on kirjastolainoja. Tavoistani poiketen  pinoni koostuu enimmäkseen tiiliskivistä, eikä mukana ole yhtäkään sarjakuvaa. Jos kuitenkin väsyn pitkäjänteiseen lukemiseen, aion napata hyllyistäni sarjakuvia, #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoja tai jonkun opuksen lapsuudestani. Alla lista valitsemistani teoksista:
  • Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
  • Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
  • Aino Kallas: Sudenmorsian
  • Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Aloitan rupeamani joskus puolenpäivän aikaan tai jonkin verran sen jälkeen. Näin puolikuntoisena en usko, että onnistuisin lukemaan ennätysmäärää sivuja. Hakuna matata-asenne on siis erityisen hyödyllinen tällä kertaa, mitä tulee maratonin sivusaldoon. Sudenmorsiamen saan todennäköisesti luetuksi loppuun, mutta muista en osaa sanoa, onnistunko - vain aika sen näyttää. Päivittelen etenemistäni jossain määrin myös Facebookissa sekä Twitterissä.

*****

Klo 12:30 - Ihmissusiballadia räkänokalle

Tättärätää! Kesän toinen lukumaraton alkaa osaltani nyt! Päätin tehdä kevyen aloituksen ja valita sen ainoan pinostani löytyvän alle 100-sivuisen kirjan eli Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Teos on kiinnostanut minua yläasteikäisestä asti, mutta vasta tämän kuun tuleva klassikkohaaste sai minut hankkimaan kirjan itselleni. Saa nähdä, millaiseksi tarina osoittautuu... Nenäliinat (vuotavan nenän varalle) sekä maratonherkut ovat käden ulottuvilla.

Klo 17:00 - Matka Unohdettujen kirjojen hautausmaalle

Sudenmorsian osoittautui vähäisestä sivumäärästään huolimatta teokseksi, jota ei noin vain ahmaista kertaheitolla: sen kieli on vanhaa ja tunnelmallisuus niin vahvaa, että maltillinen tahti on paras tapa nauttia siitä. Kirja ei tarjonnut juonellisesti suuria yllätyksiä, mutta teki minuun silti suuren vaikutuksen kauniilla kielellään.
Jatkoin 1600-luvun Virosta 1940-luvun Espanjaan Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon myötä. Romaani kietoi minut otteeseensa ensimmäisistä sanoistaan lähtien ja silmäni ovat kiitäneet pitkin kirjan sivuja. Erityiseksi teoksen tekee siitä huokuva rakkaus kirjallisuuteen - Ruiz Zafón on onnistunut pukemaan monia ajatuksiani sanoiksi, mitä tulee kirjoihin.
Muuten oloni on hyvä, mutta tunnen väsymystä siitäkin huolimatta, että olen nukkunut viime yönä reilusti. Siirsin Tuulen varjon äskettäin sivuun, sillä kaipasin vaihtelua ja aloitin Bradleyn Flavia-sarjan kolmannen osan.

Sivuja luettuna: 246.

Klo 20:45 - Torkkumista, dekkaria sekä runosarjakuvaa

Lukeminen on sujunut hyvissä merkeissä, vaikka huomaakin minun olevan toipilas: minun oli torkuttava parisenkymmentä minuuttia sohvalla jaksaakseni taas uppoutua kirjojen maailmaan. Tiedoksenne: minä nukun päiväunia vain erittäin univelkaisena tai sairaana, en koskaan muulloin. En edes lapsena suostunut nukkumaan päiväunia, vaikka alkuun vanhempani yrittivät minua sellaisille tavoille opettaa.
Mutta takaisin lukumaratoniin! Flavia de Luce-sarjan kolmas osa ei ole tuottanut minulle pettymystä - tosin sain odotella tovin, että Dogger astuisi tarinaan mukaan. :D Aivoni eivät kuitenkaan vaikuta jaksavan tähän hätään keskittyä yhteen teokseen reilua sataa sivua kauempaa kerrallaan, joten ajattelin silmäillä sarjakuvakokoelmaani. Eilisen Eino Leinon päivän kunniaksi valitsin sarjakuvaversion hänen Helkavirsiä-kokoelmastaan. Leinon tuotanto on minulle tuttua vain yksittäisten runojen kautta, joten perehdyn mielenkiinnolla yhteen hänen kokoelmistaan yhden lempityylilajini eli sarjakuvan kautta. Kokonaisuus oli erittäin kiehtova ja sai minut kiinnostumaan alkuperäisestä runokokoelmasta.
Aloitan nyt romaanin Sodalla ei ole naisen kasvoja.

Sivuja luettuna: 408.

Klo 22:30 - Laiskiainen lähtee vetämään zetaa

Saatuani Helkavirsiä-sarjakuvan luetuksi keskittymiseni herpaantui useammasta syystä - yksi niistä oli päiväunista huolimatta kehoani kalvava väsymys. Rupesin selailemaan somen ihmeellistä maailmaa, erityisesti muiden maratoonaajien suorituksia. Maltoin kuitenkin aloittaa viimeisen maratonpinostani löytyvän teoksen, johon en ollut kajonnut. En ole lukenut Aleksijevitšilta aikaisemmin mitään, mutta mielenkiintoni hänen tuotantoaan kohtaan on herännyt lukuisten Tšernobylista nousee rukous-teosta kehuvien blogitekstien myötä. Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen aihe kiehtoo minua suuresti, joten liityin aikoinaan kirjastojen pitkään varausjonoon.
Teos on hyvin kiinnostava eikä vähiten siksi, että tarina koostuu oikeasti sodan kokeneiden naisten kertomuksista. Vaikka olen vasta melko alussa, en ihmettele yhtään, miksi meni niin kauan, että teos ylipäätään on saatu julkaistuksi.
Nyt silmäni eivät meinaa kuitenkaan enää millään pysyä auki, joten lähden tutimaan - ehdinpähän lukea enemmän huomisen puolella. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 452.

Klo 10:45 - Loppurutistus

Tuli nukuttua kunnon yöunet - olen ollut hereillä puolitoista tuntia. Nappasin heti noustuani käsiini Bradleyn teoksen, sillä se on tyyliltään sopivan kevyttä lukemista aamuaivoille. Toinen kissoistani hyppäsi syliini heti, kun istahdin sohvalle, joten seurakin on olut mitä mainiointa. Hopeisen hummerihaarukan tapauksen mysteeri on nyt paljastunut kokonaisuudessaan ja aivonystyräni yrittävät selvitellä tapahtumien ketjua.
Pitääkseni pienen vaihtelupaussin jatkoin taas hiukan Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen lukemista. Todennäköisesti palaan taas Flavian pariin, mutten ole varma, tuleeko se olemaan ainoa kirja, jota luen maratonin viimeiset hetket.

Sivuja luettuna: 513.

Klo 12:45 - Maaliviiva on ylitetty

Oma urakkani päättyi varttitunti sitten. Jatkoin loppuun asti Flavia de Lucen seurassa, sillä en malttanut vaihtaa kesken kaiken toiseen kirjaan. Kemiasta kiinnostunut harrastelijaetsivä on edelleen kerrassaan mahtava persoona, teoksen arvoitus vaikuttaa kiinnostavalta ja mukana on aiemmista osista tutuksi tullutta, sarkastista huumoria, josta pidän suuresti.

Maratonin lukemisto:
Aino Kallas: Sudenmorsian, 96 sivua (luettu loppuun)
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo, 105 sivua
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus, 224 sivua
Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla ym: Eino Leinon Helkavirsiä, 96 sivua (luettu loppuun)
Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja, 44 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 565

En olisi osannut etukäteen arvata, että saisin näinkin paljon sivuja luetuksi, ottaen huomioon puolikuntoisuuteni. Sain luetuksi kaikkia pinooni valitsemia kirjoja ja sisällytin mukaan myös yhden ylimääräisen teoksen. Vaikka flunssa vaikutti lukemiseeni ylimääräisen väsymyksen sekä keskittymisen herpaantumisen muodossa, pidin taudin hoitamisesta lepäilyn lisäksi tarinakuurilla.
Aion oman urakkani päättäneenä seurata vielä muiden maratoonajien urakoita
Sain myös vahvistuksen sille, että voin osallistua kesän kolmanteen ja viimeiseen lukumaratoniin puolentoista kuukauden päästä. Tällöin maratonia emännöi Oksan hyllyltä-blogin MarikaOksa.

Kiitos ja kumarrus!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Grant Morrison: Batman and Son

©Hande
Grant Morrison: Batman and Son
DC Comics 2007

Ehdin lukea ensimmäisen kesälukumaratonin loppuvaiheessa vielä yhden ystävältäni lainaamista sarjakuvista. Pidin suuresti Morrison Arkham Asylumista, ja tiesin Batman and Son-tarinan sisällöstä joitakin hippusia, joten halusin perehtyä teokseen kokonaisuudessaan.

Yön ritari on selvittelemässä tapahtumaketjua, joka johtaa vääjäämättä Talia al Ghulin, Ra's al Ghulin tyttären luokse. Päästyään naisen jäljille tämä ilmoittaa, että heillä kahdella on yhteinen lapsi, Damian. Talia jättää pojan väkisin isänsä hoiviin, eikä Batmanin auta muu kuin yrittää koulia ekoterroristin kasvattamasta lapsesta itselleen sopivanlaisen apurin ja yrittää muodostaa toimivaa isä-poika-suhdetta tämän kanssa.

Sarjakuvan tarina on mielestäni kiintoisa: ajatus siitä, että Bruce Waynella olisi biologinen lapsi, joka on vielä salamurhaajien killan johtohahmon kasvattama, on kutkuttava. Tosin, jos Talian väittämä Brucen isyydestä edes pitää paikkansa, Damian on saanut alkunsa, kun Talia huumasi Brucen tajuttomaksi muutamia vuosia aikaisemmin - Bruce siis raiskattiin. Minusta on kurjaa, että asia vain mainitaan ohimennen, minkä jälkeen sitä ei käsitellä enää ollenkaan. Jos asiaa ja tapahtuman vaikutusta Bruceen olisi käsitelty enemmän, tarina olisi ollut realistisempi, syvällisempi, inhimillisempi ja kiinnostavampi.

Teoksessa on periaatteessa neljä osiota: prologi, varsinaisen tarinan ensimmäinen osa, prologiin liittyvä välitarina, varsinaisen tarinan toinen osa sekä erillinen epilogi. Kaikki osiot ovat kuitenkin kietoutuneet toisiinsa juonen kautta. Päätarina oli suosikkini näistä kaikista selkeytensä ja kiinnostavan tarinansa ansiosta. Välitarina oli juonellisesti kiehtova, mutta toteutustapa vaikutti minusta hyvin oudolta: kuvituksen määrä oli minimaalista ja osion sivut olivat täynnä raskaalla fontilla kirjoitettua tekstiä - se vaikutti merkitsevästi kokemukseeni teoksesta. Epilogista en välittänyt ollenkaan- se oli liian irtonainen muuhun tarinaan nähden.

Sen sijaan kirjan taide miellytti silmääni: välitarinaa lukuunottamatta sarjakuvan on kuvittanut Andy Kubert, jonka kynästä ovat syntyneet myös Flashpointin sarjakuvaruudut. Hänen tyylinsä on selkeä ja hahmojen ulkonäkö on sentyyppinen, että voisin aivan hyvin kuvitella heidät sellaisiksi tosielämässäkin. Välitarinan visuaalisesta ilmeestä on vastannut John Van Fleet. Hänen kynäilynsä muistuttavat etäisesti Dave McKeanin taidetta Arkham Asylum-sarjakuvassa. Yleisilme oli hiukan outo, mutta se sopi hyvin tarinaan.

Batman and Sonin parasta antia oli erilaisten ihmissuhteiden käsittely. Sarjakuva kokonaisuudessaan olisi voinut olla toimivampi, mutta se sai minut pohdiskelemaan hahmojen välistä kemiaa, joten mielenkiintoni sarjakuvaa kohtaan säilyi hengissä loppuun asti - aiheen käsittelytapa oli sen verran moniulotteinen ja kiehtova. Vaikka Batman and Son ei ollut yhtä toimiva kokonaisuus kuin Arkham Asylum, viihdyin tarinan parissa hyvin ja aion perehtyä tulevaisuudessa Morrisonin tuotantoon lisää.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Sarjakuva sopi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: kirja kirjailijalta, jolta olet lukenut aiemmin vain yhden kirjan.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Jan Guillou: Sillanrakentajat

©Hande
Jan Guillou: Sillanrakentajat
Like 2011

Olen ostanut Sillanrakentajat aikapäiviä sitten jostakin alennusmyynnistä. Se on jäänyt kuitenkin itsellenikin tuntemattomasta syystä pelkäksi hyllyni täytteeksi ennen tätä kesää. Yöpöydän kirjat-blogin Niina on lanseerannut pari kuukautta sitten Pride-viikon lukutempauksen, jossa pyritään lukemaan kirjallisuutta, joka liittyy seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin. Olen itse tällä hetkellä Dublinissa, joten asetin tavoitteekseni lukea edes yhden kirjan. Erään tutkimani kirjallisuuslistan mukaan Guilloun romaani sopii HBLT-teemaan, joten otin sen projektikseni ulkomaan matkastani huolimatta.

Sillanrakentajat aloittaa Suuri vuosisata-nimisen sarjan - ensimmäinen osa sijoittuu 1800-luvun lopulta vuoteen 1919. Sen keskiössä ovat köyhän, norjalaisen kalastajaperheen isättömäksi jääneet pojat: Lauritz, Oscar ja Sverre. Aurinko pilkistää kuitenkin harmaiden pilvien lomasta, sillä eräs hyväntekeväisyysjärjestö päättää rahoittaa pojille insinöörikoulutuksen Dresdenissä, kun sen hallituksen jäsen huomaa heidän lahjakkuutensa. Järjestön toiveena on, että pojat palaisivat valmistuttuaan rakentamaan Norjan rautatietä, mutta lopulta vain yksi heistä suorittaa kunniavelkansa. Samalla seurataan aikakauden tapahtumia maailman eri kolkissa useamman henkilön näkökulmasta.
"Työnjohto uskoi häneen, hevolivat antaneet hänelle koko radan suurimman, vaarallisimman ja vaikeimman työn. Hän tekisi itselleen oikeutta, maksaisi velkansa. Sitten hän olisi vapaa. Sillasta tulisi hänen suurtekonsa, hänen vastineensa Medusan kaulan katkaisemiselle."
Guillou on nähnyt selkeästi vaivaa romaanin maailman henkiin herättämiseksi: teoksella on monta tapahtumapaikkaa - Norja, Saksa ja itäinen Afrikka - joiden kulttuurit eroavat suuresti toisistaan. Kuten arvata saattaa, parikymmentä kirjassa käsiteltyä vuotta sisältävät kosolti historiallisia tapahtumia. Niitä käsitellään oivallisesti, puitteet ovat uskottavat ja pystyin kuvittelemaan mielessäni kaikki tarinan miljööt, tapahtumat ja ihmiset. Sain myös tietoa sellaisita aikakauden käännekohdista, joista en tiennyt entuudestaan mitään.

Romaanin lukuisat hahmot ovat inhimillisyydessään ja erilaisine taustoineen hyvin mielenkiintoisia. Henkilöiden moninaisuuden ansiosta tapahtumia oli helpompaa seurata ja käsitellä erilaisista näkökulmista ja hahmot, kuin myös heidän henkilökohtaiset vaiheensa heijastelevat hyvin 1900-luvun alun historiallisia käänteitä ja uusia ilmiöitä. He tuntuvat erittäin todellisilta, eikä kulunut kauan, kun huomasin kiintyneeni moneen heistä.

Minun ei tarvinnut lukea teosta kovin pitkälle, ennen kuin selvisi, miksi kirja löytyi HBLT-kirjallisuuden listalta: yksi tarinan hahmoista paljastuu homoseksuaaliksi, mutta jää asian paljastettuaan nopeasti paitsioon, ainakin sarjan ensimmäisessä osassa. Syy on kuitenkin ymmärrettävä: tarinaa kerrotaan mainitsemani hahmon läheisten näkökulmasta, ja homoseksuaalisuushan on ollut tuohon aikaan peräti rikos. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön lähipiiriin kuuluvat eivät puhu asiasta lähestulkoon ollenkaan, koska häpeävät ja jopa halveksivat omaistaan tämän niin sanotun viallisuuden vuoksi. Kyseessä on siis täydellinen esimerkkikuvaus tuon ajan armottomasta asennoitumisesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Sillanrakentajat on romaani, joka piti mielenkiintoani yllä alusta loppuun saakka. Kiinnostavat hahmot, laajat näkökulmat sekä huolellinen taustatyö saivat minut innostumaan sarjan seuraavistakin osista. Tulen lukemaan ne tulevaisuudessa aivan varmasti.

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26: sukutarina.