sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen lukumaraton - koonti

©Niina T.
Lukusaldoni tältä vuodelta on tasan yksi: senkin olen kuunnellut. Ajattelin kokeilla maratoonata vuoden tauon jälkeen, jos sen avulla innostuisin taas lukemisesta. Maratonia vetää Kirjaimia-blogin LauraKatarooma - myös maratonin ohjeet löytyvät hänen blogistaan. Lukupinoni koostuu teoksista, jotka ovat minulla kesken:

  • Emily Brontë: Humiseva harju
  • Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu laitos)

Ajattelin maratoonata ainakin vuorokauden, mutta jos innostun, jatkan maanantain päättymiseen asti. En aseta itselleni mitään muita tavoitteita kuin lukemisen. Pyrin myös päivittämään etenemistäni tähän kirjoitukseen sekä Facebookissa, Goodreadsissä ja Twitterissä.

©Hande
Klo 17:00 - Aloitetaanpa.

Päätin lähteä liikkeelle Humisevalla harjulla. Olen lukenut teoksen kerran aikaisemmin, yläasteikäisenä. Kävin tammikuussa katsomassa romaanin pohjalta tehdyn näytelmän, ja sen innoittamana halusin lukea teoksen uudestaan. Etenemiseni on vain ollut melkoisen hidasta, joten yritän ryhdistäytyä maratonin aikana.

Klo 21:00 - Lukeminen maistuu!

Olen yllättynyt positiivisesti siitä, miten hyvin lukeminen on sujunut ottaen huomioon, että se on takkuillut kuukausia, enkä ole saanut päätökseen fyysisiä kirjoja sitten viime marraskuun. Humiseva harju on edelleen mielenkiintoista luettavaa, ja olen edelleen häkeltynyt siitä, että jotkut pitävät romaania suurena rakkaustarinana. Muistan ihmetelleeni samaa myös yläasteikäisenä. Aloin jokin aika sitten kuitenkin kaivata vaihtelua ja aloitin The Long Halloweenin lukemisen. Huomasin, että olen unohtanut tyystin, mitä sarjakuvassa on tapahtunut ennen kirjanmerkkini kohtaa, joten päätin aloittaa koko teoksen alusta.

Sivuja luettuna: 156.

Klo 0:30 - Yöpuun aika.

Sainpas luettua The Long Halloweenin tällä kertaa loppuun - toinen kerta toden sanoo! :D Pidin tarinasta - siinä Batman sai olla ennen kaikkea etsivä, ja mysteeri piti minut varpaillani loppuun asti. Nyt minua alkoi väsyttää sen verran, että valmstaudun käymään unten maille. Taidan kuitenkin jatkaa kuvitettua Viisasten kiveä "iltasatuna". Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 450.

Klo 14:30 - Hitaasti, mutta varmasti.

Tänään minun on ollut todella vaikea saada itseni vireystilaan, jossa jaksaisin keskittyä lukemiseen, tai mihinkään muuhunkaan syvällisempää ajatusta vaativaan tekemiseen. Olen kuitenkin saanut jatkettua jonkin verran Humisevaa harjua, kun olen lukenut normaalia hitaammalla nopeudella. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että nautin lukemisesta pitkästä aikaa. Vielä kuukausi sitten tilanteeni oli aivan toinen.

Sivuja luettuna: 500.

Klo 18:50 - Nyt se loppui.

No niin, nyt on aika päättää maratoonaaminen tältä kertaa. Keskittyminen alkaa hiukan herpaantua ja pitäisi myös velvollisuuksia hoitaa. Sain kuitenkin luettua kelvollisesti ja huomasin lukemisen tuottavan minulle jälleen iloa. Luin päivän aikana vain Humisevaa harjua, sillä haluan muistuttaa mieleeni, miten tarina jatkuukaan.

Maratonin lukemisto:
Emily Brontë: Humiseva harju, 196 sivua
Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween, 376 sivua (luettu loppuun)
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu laitos), 30 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 602

Oli mukavaa lukea pitkästä aikaa ja vielä melko omistautuneesti. Nyt, kun ilo lukemiseen on löytynyt kadoksissa olon jälkeen, voisin yrittää ottaa tavaksi lukea joka päivä edes muutaman sivun.

Kiitos ja kumarrus!

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Piers Paul Read: Elossa!

©Hande
Piers Paul Read: Elossa!
Gummerus 1974

Tuntuupa oudolta kirjoittaa taas tänne. Siitä on viisi kuukautta, kun julistin Tuntemattoman lukijan virallisesti tauolle - säännöllisestä kirjoittamisesta on vieläkin pitempi aika. Blogikin ehti tässä välissä täyttää viisi vuotta. Tänään minulle tuli pitkästä aikaa tunne, että voisin ehkä jaksaa kirjoittaa. Elossa! oli viimeinen kirja, jonka luin viime vuonna. Se teki niin suuren vaikutuksen, että haluan kirjoittaa siitä, vaikka lukemisesta onkin jo aikaa.

*****

Vuoden 1972 Andien lento-onnettomuus on ollut minulle tuttu tapahtuma ja melkoisen nuoresta iästä lähtien: muistan vanhempieni maininneen siitä minulle jo ala-asteikäisenä. Olen nähnyt aiheesta useamman dokumentin sekä elokuvan. Muistan myös tämän kirjan lapsuudestani - kysyttyäni kirjan aiheesta vanhemmiltani taisi olla ensimmäinen kosketukseni tapahtumaan, jota kutsutaan Etelä-Amerikassa onnettomuuden sijaan "Andien ihmeeksi". Tapahtunut palautui mieleeni katsoessani Youtubesta koontivideota kamalista onnettomuuksista, ja aloin kaivella siitä tietoja muistin virkistykseksi. Päätin myös, että olisi vihdoinkin aika lukea tämä teos, jonka ensimmäinen painos löytyy vanhempieni hyllystyä.
Niiden monien huhujen vuoksi, joita liikkui Kordillieerien tapahtumista, päätimme, että tämä kirja tulee kirjoittaa ja totuus tehtävä tiettäväksi. Omistamme kertomuksen kärsimyksistämme ja yhteishengestämme niille ystävillemme, jotka kuolivat, sekä heidän vanhemmilleen, jotka osoittivat meille rakkautta ja ymmärrystä juuri silloin kun sitä eniten tarvitsimme.
Elossa! on ensimmäinen Andien lento-onnettomuudesta kertova kirja: se ilmestyi jo vuonna 1974, alle kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Uruguaylaisen katolisen koulun rugbyjoukkue oli matkalla Chileen kohdatakseen paikallisen joukkueen. He olivat vuokranneet matkustajakone Fairchild FH-227D:n matkaa varten ja minimoidakseen kulut he kutsuivat mukaan sukulaisiaan ja ystäviään, jotta kone saataisiin täyteen. Ironisesti lokakuun 13. päivänä perjantaina kone törmäsi lentäjän arviointivirheen vuoksi yhteen Andien vuorista, ja kone syöksyi vuoristoon. Koneessa oli yhteensä 45, joista 12 kuoli törmäyksessä tai pian sen jälkeen.
-- sitten kuului korvia huumaava rysähdys, kun oikeanpuoleinen taso iski vuorenseinään. Taso katkesi silmänräpäyksessä, kaatui rungon päälle ja leikkasi perän poikki. Hyiseen ilmaan putosivat lentoperämies, suunnistaja, heidän korttipakkansa sekä kolme poikaa, yhä vyöllä istuimiinsa sidottuina. Hetkeä myöhemmin vasemmanpuoleinen taso taittui ja potkurin lapa repäisi ennen putoamistaan aukon runkoon.
Eloonjääneet yrittivät selvitä parhaansa mukaan ankarissa olosuhteissa vähäisin muonavaroin - suurin osa koneessa olleista ei ollut edes nähnyt koskaan lunta. Ruoan loputtua selviytyjät tekivät vaikean päätöksen syödä kuolleita tovereitaan pysyäkseen hengissä. Kun apua ei parin kuukauden jälkeen kuulunut ja eloonjääneitä oli jäljellä vain 16, selviytyjät lähettivät pienen retkikunnan hakemaan apua. Fernando "Nando" Parrado ja Roberto Canessa onnistuivat kiipeämään vuoristossa ilman kokemusta tai kunnon välineitä, ja reilu viikon päästä he pääsivät ihmisten ilmoille. Heidät löytänyt hevospaimen toimitti heille apua, ja vuorille jääneetkin saatiin pelastettua joulukuun 23. päivään mennessä.

Minun on ihailtava, miten kattavan taustatyön Read on tehnyt kirjaa varten: teos taustoittaa tarkkaan onnettomuutta edeltäneet tapahtumat, selviytyjien olosuhteet ja vaiheet sekä lentoturmaan joutuneiden omaisten ponnistelut joukon löytämiseksi. Vaikka olen perehtynyt tapahtumiin aiemminkin, Elossa! käsittelee lentoturmaa laajemmin kuin yksimään näkemäni dokumentti tai lukemani artikkeli. Kirjasta huomaa, että Read on päässyt myös haastattelemaan eloonjääneitä sekä turmaan joutuneiden omaisia, minkä ansiosta kirjassa tapahtumat kuvaillaan todella monesta näkökulmasta. Osoitan kiitokseni myös teoksen suomentajalle, Kaija Kaupille, jonka työn ansiosta unohdin lukevani käännöstekstiä.

Teoksen kerronta on erittäin yksityiskohtaista, ja tuo epäonnisten uruguaylaisten vaiheet Andeilla silmieni eteen - elin hyvin vahvasti heidän vaiheissaan mukana käyden läpi varsinaisen tunteiden vuoristoradan. Read kuvailee eloonjääneiden oloja rehellisesti - myös liittyen heidän terveydellisiin vaivoihinsa sekä ruokavalioonsa. Ajoittain minua jopa kuvotti hiukan, sillä vilkas mielikuvitukseni piirsi sanojen luomat maisemat elävästi mieleeni. Kerronta ei ole kuitenkaan sensaationhakuista, vaan Readin ote on oikeastaan hyvin arkista, vaikka kirjan kuvailemat asiat tapahtumat ovatkin erittäin poikkeuksellisia. Olenkin todella vaikuttunut siitä, miten joukko, johon kuului suurimmaksi osaksi todella nuoria miehiä, on onnistunut pysymään kurinalaisena ja tekemään yhteistyötä äärimmäisen ankarissa oloissa. Selviytyjät osoittivat vuoristossa myös hienoa kekseliäisyyttä, sillä he onnistuivat esimerkiksi sulattamaan lumesta itselleen juomavettä ja rakentamaan lumikenkiä - vaikka heillä ei ollut aiempaa kokemusta lumesta.

Kirjassa kuvaillaan tarkasti myös eloonjääneiden keskinäistä ryhmädynamiikkaa. Opin, millaisen roolin kukin selvinnyt itselleen otti ja miten voimasuhteet muuttuivat ahdingon jatkuessa sekä menehtyneiden lukumäärän kasvaessa. Elossa! onkin kaiken muun lisäksi kiehtova kuvaus ihmisen psyykestä ja miten erilaisin tavoin äärimmäisiin olosuhteisiin joutuminen voi vaikuttaa fyysisen terveyden lisäksi mielenterveyteen. Andien lentoturman kokeneiden joukosta löytyi sekä epätoivoon vaipuvia että suurta peräänantamattomuutta osoittavia, kuin myös kaikkea muuta siltä väliltä. Vaikka kirja kuvaileekin kaikkea pikkutarkasti, voin vain kuvitella, miltä eloonjääneistä on tuntunut, kun joutuivat keskelle kolkkoa ja kylmää vuoristoa, eivät tienneet sijaintiaan ja joutuivat todistamaan ystäviensä sekä sukulaistensa kuolemaa. Aivan kuin tässä ei ollut tarpeeksi kestämistä, he joutuivat turvautumaan kuolleiden läheistensä lihaan selvitäkseen. Teos havahdutti minut pohtimaan, miten suhtautuisin itse vastaavanlaiseen tilanteeseen ja miten toimisin.
Lopulta mantereen joka ainoa aaltopituus tuntui välittävän sensaatiomaisia tietoja: uruguayalaisesta lentokoneesta, joka syöksyi Andeille kymmenen viikkoa sitten, on päässyt ihmisten ilmoille kaksi pelastunutta; neljätoista on yhä elossa onnettomuuden tapahtumapaikalla; pelastustoimiin on ryhdytty.
Hetki, jota pojat olivat kauan kuvitelleet, oli vihdoin koittanut. He huitoivat käsiään, huusivat ympärillään kohoaville välinpitämättömille vuorenhuipuille, että he olivat pelastuneet, kiittivät Jumalaa sekä ääneen että sydämessään riemullisista uutisista. 
Elossa! on raadollisen rehellinen kuvaus traagisista tapahtumista sekä ihmisen peräänantamattomuudesta. Koko maailma oli jo luovuttanut Fairchild FH 227D:n matkustajien selviytymisen suhteen, mutta kuin ihmeen kaupalla heistä 16 oli vielä yli kahden kuukauden jälkeenkin hengissä. Tämän lisäksi kaksi heistä olivat tarpeeksi rohkeita ja sitkeitä lähteäkseen kiipeämään vuoristossa, jotta heillä olisi edes vähän toivoa pelastumisesta. Ei ihme, että tapahtumaa kutsutaan Etelä-Amerikassa Andien ihmeeksi. Vaikka tunsin kirjan luettuani suurta surua, oloni oli myös toiveikas: jos nämä 16 henkilöä onnistuivat selviämään hengissä tällaisesta koettelemuksesta ja sen jättämistä arvista, ehkä minäkin selviän omista vastoinkäymisistäni.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

*****

Oloni on kyllä parempi kuin syksyllä, mutta lukutahtini on edelleen hyvin hidas - olen lukenut tänä vuonna vasta yhden kirjan. Sain kuitenkin tämän tekstin tehtyä, joten aion jatkaa bloggaamista. Toivottavasti lukuintonikin kasvaisi pikkuhiljaa tämän pienen voiton myötä. :)