tiistai 30. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun-lukuhaasteen koonti

©Hande

Otin osaa Karvakasan alta löytyi kirja-blogin Paperilta ruutuun-lukuhaasteeseen, jossa pyrkimyksenä oli lukea kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja - tai sitten lukea kirjoja, jotka perustuvat tv-sarjaan. Seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti tv-sarjoja kirjojen lukemisen lisäksi, joten lähdin mieluusti haasteeseen mukaan. Päätin poiketa tavastani kirjoittaa pelkästään kirjoista, joten katsoin aina myös lukemiini teoksiin liittyvän tv-sarjan ja arvioin sitä kirjoituksessani.

Luetut kirjat:
Katsotut tv-sarjat:
  • Hovimäki (Yle TV2, 1999-2003)
  • Ylpeys ja ennakkoluulo (BBC, 1995)
  • Täällä Pohjantähden alla (Artista Filmi, 2009-2010)
  • Kaukametsän pakolaiset (Telemagination & La Fabrique, 1992-1995)
  • Sherlock Holmesin seikkailut (Granada, 1984-1994)

En kirjoittanut uutta arviota Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta, sillä olen siitä jo blogannut, eikä mielipiteeni teoksesta ole muuttunut ensimmäisestä lukukerrasta. Ajattelin tässä vielä kuitenkin arvioida vuonna 2009-2010 tehtyjen elokuvien tv-sarjaversiota lyhyesti. Sarja on 8-jaksoinen ja sisältää sellaisia kohtauksia, joita elokuvissa ei nähdä. Tästä huolimatta ajoittain tuntuu siltä, kuin tarinaa pikakelattaisiin, vaikkakin sarja on uskollinen alkuperäisteokselle. Historialliset puitteet on huomioitu hyvin, tosin lähestulkoon kaikki näyttelijät ovat aivan liian vanhoja rooleihinsa ainakin sarjan alkuvaiheissa. Pidin silti kovasti suurimman osan suorituksista. Rooleissa nähdään muun muassa Risto Tuorila, Ritva Jalonen, Ilkka Koivula, Vera Kiiskinen, Heikki Nousiainen, Sampo Sarkola ja Reino Nordin. Tähtiä sarja saa minulta kolme ja puoli.

Haastetta varten luin kaiken kaikkiaan 10 kirjaa ja katsoin viittä televisiosarjaa - joko kokonaan tai osittain. Olen tulokseen tyytyväinen, kuin myös siihen, että tulin lukeneeksi eri tyylilajien teoksia. Kaikki teokset olivat minulle tosin entuudestaan tuttuja, vaikkakin Hovimäki-kirjat vain tv-sarjan kautta. Edellisistä lukemiskerroista oli kuitenkin kulunut vähintään kaksi vuotta, joten oli mukavaa palata teosten pariin. Lisäksi katsomani filmatisoinnit tarinoista olivat minulle tuttuja, ja herättivät mielessäni monia, rakkaita muistoja, sillä joidenkin edellisestä katselukerrasta on tullut kuluneeksi monta vuotta.

Haasteeseen oli mukavaa osallistua - sainpahan samalla tekosyyn kirjoittaa kirjablogiini muustakin kuin lukemisesta ja kirjoista! :D
Kiitos kovasti vetäjille tempauksen järjestämisestä! :)

maanantai 29. toukokuuta 2017

Saanen esitellä itseni kirjoin?

Huomasin Kirja vieköön!-blogin riitta k:n tehneen haasteen, jossa vastataan esitettyihin kysymyksiin oman kirjahyllyn valikoimalla. En ole pitkään aikaan vastannut blogissani kyselyihin ja tämä vaikutti sen verran hauskalta, että päätin kertoa itsestäni kotikirjastoni teoksien avulla.

©Hande

1. Oletko mies vai nainen?
Naisten aika, Riitta Mäkinen & Marja Engman

2. Kuvaile itseäsi.
Oman elämänsä sankari, John Irwing

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Naurua pimeässä, Vladimir Nabokov

4. Kuinka voit?
Epäilys, Stephenie Meyer

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Kudottujen kujien kaupunki, Emmi Itäranta

6. Mihin haluaisit matkustaa?
Yksin Berliinissä, Hans Fallada

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Keskiyön ruusu, Lucinda Riley

8. Mikä on lempivärisi?
Vihreä talo, Mario Vargas Llosa

©Hande

9. Millainen sää on nyt?
Auringon kehrä, Carita Forsgren

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Seitsemän talvista päivää, Maeve Binchy

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Aika suuri hämäys, Jennifer Egan

12. Millainen on parisuhteesi?
Yksin Marsissa, Andy Weir

13. Mitä pelkäät?
Vihan hedelmät, John Steinbeck

14. Päivän mietelause?
Kerro minulle jotain hyvää, Jojo Moyes

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Säästä ajatuksesi eläviä varten, Johanna Elomaa

16. Miten haluaisit kuolla? 
Maailman luonnollisin asia, Mikko Rimminen

perjantai 26. toukokuuta 2017

Katja Kallio: Yön kantaja

©Hande
Katja Kallio: Yön kantaja
Otava 2017

Katja Kallio on ollut minulle nimenä tuttu jo vuosikausia, mutten ole aiemmin lukenut yhtäkään hänen teoksistaan - ne eivät ole vaikuttaneet sellaisilta, jotka vetäisivät minua puoleensa. Tilanne muuttui kuitenkin maaliskuun Kirja vieköön-tapahtumassa, jossa kirjailija oli haastateltavana uusimman romaaninsa tiimoilta. Kiinnostuin kyseisestä teoksesta niin paljon, että ostin sen heti, kun se minulle oli mahdollista.
Amandan koko elämä taas oli luettavissa näistä papereista. Jokainen puute ja virhe ja harha-askel siitä lähtien kun hän oli syntynyt; hänen sisikuntansa väärät mitat ja kummalliset muodot ja väärät asennot.
Yön kantaja perustuu tositapahtumiin: se kertoo irtolaiselämää viettäneen Amanda Fredrika Aaltosen (1864-1918) vaiheista. Hän ei istunut aikakauden naisille asettamaan muottiin, minkä vuoksi hän joutui erilaisten vaiheiden jälkeen mielenvikaisten naisten säilytyspaikkana pidetylle Seilin saarelle - nuoren naisen diagnoosiksi oli julistettu epileptinen kuukautishulluus. Kallio oli tekemässä tutkimustyötä aivan toista työtä varten, kun hän törmäsi väitöskirjaan, jossa oli mukana Amandan potilaspaperit Seilin ajoilta. Niissä oli lyhyt maininta, että nuori nainen oli väittänyt lentäneensä kuumailmapallolentäjän jalkavaimona muun muassa Pariisiin, Lontooseen ja Hampuriin. Väitteen todenperäisyydestä ei ole varmuutta, mutta se herätti Kallion mielenkiinnon Amandaa kohtaan ja sai hänet kirjoittamaan tämän teoksen.

Tarina vei minut mennessään ensihetkistä alkaen - minä vain kääntelin sivuja malttamattomana, palaen halusta tietää lisää. Toisaalta kieli on niin hiottua ja kaunista, että välillä minun oli pakko jäädä makustelemaan jotakin lausetta ja pyöritellä sitä mielessäni. Kallio kuvailee ympäristöä sekä ihmismieliä niin yksityiskohtaisesti, että näin paikat silmieni edessä ja tunsin sulautuvani kuhunkin henkilöön - heidän ajatuksensa ja kokemuksensa muuttuivat omikseni.
Mutta ei hätää, ilta tulee, se tulee vaikka mitä tapahtuisi, joskus vielä, ja muuttaa kaiken vaaleanpunaiseksi malvaksi violetiksi ja lopulta, lopulta siniseksi, ja sitten voi kaikessa rauhassa muuttua siniseksi itsekin, ja jos nojautuu taaksepäin ei kaadu selälleen vaan jää kellumaan samaan paksuun musteeseen kuin kaikki muukin, lyhtypylväät, kavioiden kapse, talot ja patsaat ja puut.
Romaanin henkilöhahmot ovat realistisia ja kiehtovia. Luonnollisesti suurimman huomion vie Amanda, mutta teoksen muukin hahmokaarti sisältää herkullisia persoonia ja mieleenpainuvia ihmiskohtaloita. En olisi osannut arvata tätä etukäteen, mutta samastuin hyvin vahvasti Amandaan - elämäni ei ole sentään ollut aivan yhtä rankkaa kuin hänen, mutta ymmärrän Amandan ulkopuolisuuden tunnetta ja haluttomuutta asettua yhteiskunnan ihmisille ylipäätään, mutta ennen kaikkea naisille määriteltyihin, rajoittaviin muotteihin.
Häntä epäilivät kaikki, papereita ei epäillyt kukaan. Kaikki uskoivat papereita.
Huonomaineisella Seilin saarella olot eivät ole olleet kovin hohdokkaat: hoitajat, joista harvalla oli alan koulutus, käyttäytyivät mielivaltaisesti, eikä ihmisen tarvinnut olla oikeasti mielisairas päätyäkseen saarelle säilöön. Jos nainen oli köyhä, riitti syyksi elinkautisen saamiseksi se, että oli yhteiskunnan mielestä vääränlainen - Amandankin potilastiedoissa ilmoitetaan, ettei hänen käytöksessään ole havaittu oireita minkäänlaisesta mielenvikaisuudesta. Romaanissa kuvaillaankin pysäyttävällä tavalla naisten kohtelua 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Amandalle annettua diagnoosi on nykyihmisen näkökulmasta naurettava - kirjassa annetut tiedot viittaisivat aistiyliherkkyyteen, jota tuolloin pidettiin vain tottelemattomuutena. Myös muiden Seilissä olleiden naisten tarinat pistivät mietteliääksi ja minun teki mieli huutaa heidän kohtaamansa epäoikeudenmukaisen kohtelun vuoksi. Niin monia väärällä vuosisadalla eläneitä naisia...
Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle.
Yön kantaja on kertakaikkisen liikuttava romaani. Kiinnyin moniin sen henkilöhahmoista, mutta erityisesti sydämeni vei Amanda - mahdoton nainen. Vaikka saamme tuskin koskaan tietää, mikä kaikki romaanista on totta, uskoin jokaisen sanan - kyllä tämä kaikki olisi voinut tapahtua. Tunsin kirjaa lukiessani paljon surua, mutta sen sivuilta heijastui myös valon pisaroita, jotka antoivat toivoa. Katja Kallion kuudes romaani oli säväyttävä lukukokemus, jota en voi enkä halua unohtaa.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Valitsin kirjalle Helmet-lukuhaasteen kohdan 10: kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

©Hande
Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Otava 2017

Blogini on viettänyt hiljaiseloa nyt reilut pari viikkoa. Työasiat ovat sotkeneet suunnitelmiani sen verran, ettei minulla ole ollut aikaa kirjoitella lukemistani teoksista ennen kuin nyt.

Sattuma ohjasi minut käymään eräässä antikvariaatissa noin kuukausi sitten. Hihkaisin innosta huomattuani, että yhdellä hyllyistä nökötti Venla Hiidensalon uutuusromaani, joka oli herättänyt mielenkiintoni helmikuun Kirja vieköön-tapahtumassa. En voinut olla ostamatta teosta ja aloin lukeakin sitä heti, kun olin saanut aiemmin kesken olevat kirjat päätökseen.
Elämänvietin ainoa päämäärä oli jatkaa itse itseään, Albert ajatteli. Kauneus oli yritystä uskotella jotakin muuta.
Romaani kertoo kansallistaiteilijastamme, Albert Edelfeltistä (1854-1905). Romaani seuraa miehen vaiheita lapsuudesta aina hänen kuolemaansa saakka. Hänen lisäkseen ääneen pääsevät muun muassa taiteilijan varjoon jääneet naiset, Berta-sisar ja Ellan-vaimo. Fakta ja fiktio yhdistyvät teoksessa kiinnostavalla tavalla luoden eheän tarinan. En ole lukenut koskaan aikaisemmin Hiidensalon teoksia, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia esimerkiksi hänen kirjoitustyyliään kohtaan.
Siitä, mihin totuus loppui, alkoi tarina.
Kirjan alkuvaiheissa en päässyt vielä tarinaan kiinni, mutta ajan mittaan totuin romaanin kerrontatyyliin, joka on verkkaista, mutta alati etenevää. Juoni itsessään oli kiinnostava alusta alkaen: kuten blogiani kauemmin seuranneet jo tietävätkin, historia kiinnostaa minua suuresti ja vaikken tuntenut erityisemmin Edelfeltin elämänvaiheita entuudestaan, monet hänen maalauksistaan ovat minulle tuttuja ja halusin tietää miehestä niiden takana. Monet hänen teoksistaan onkin nivottu tarinaan nerokkaasti, kuten kuvaamalla maalausten syntyhetkiä ja joidenkin Edelfeltin käyttämien mallien tarinoita - löytyy romaanista myös ainakin yksi kohtaus, joka on saanut inspiraationsa selkeästi yhdestä miehen teoksista. En aio paljastaa kohtausta, enkä maalausta, etten pilaisi älynväläyksen aiheuttamaa riemua.
Bertan kärsimyksellä ei sen sijaan ollut lunastajaa. Se oli mykkää ja turhaa, mahoa niin kuin hän itsekin.
Teos sisältää monia kiintoisia henkilöhahmoja. Itse Edelfelt on kieltämättä kiehtova, mutta voiton minun kirjoissani veivät kiinnostavuudessaan romaanin naiset, erityisesti Berta, Ellan sekä piikatyttö Ansa. Suurin osa hahmoista on todellisia, mutta luonnollisesti Hiidensalon on täytynyt tukkia joitakin tarinankerronnallisia aukkoja, joihin historiantutkimus ei kykene tarjoamaan tyhjentäviä vastauksia. Romaanissa on keskeisten henkilöiden lisäksi kosolti Edelfeltin aikakautena eläneitä kulttuurialan ihmisiä, joista käytetään vain etunimiä. Onnekseni tunnistin suurimman osan heistä, kuten Juhani Ahon, Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin sekä Aino Acktén, mutta muutaman henkilön jouduin googlettamaan.

Hiidensalo on tehnyt huolellista taustatyötä kirjaansa varten. Sen verran kuin olen asioista selvillä, tarinan historialliset puitteet ovat kohdillaan, yhtä pientä virhettä lukuunottamatta: Aino Ackté debytoi Pariisin oopperalla vuonna 1897, ei 1895, kuten kirjassa väitetään. Vaikka huomasinkin tämän erheen, ei tämä seikka missään nimessä pilannut lukukokemustani, ja arvostan suuresti kirjailijan vaivannäköä, sillä sen ansiosta tarina on uskottava myös minunlaiseni historiaintoilijan näkökulmasta. En voinut olla myöskään ajattelematta kaikkia aiemmin lukemiani, samaan aikakauteen sijoittuvia kotimaisia teoksia, joiden jatkumoon romaani kietoutui - minulla on selkeästi menossa vimma lukea teoksia, jotka sijoittuvat Suomen itsenäistymisen molemmin puolin tapahtuma-aikansa osalta.
Hiljaisuus oli kuin musta korppi, joka teki hänen rintansa alle pesän. Se nokki häntä sisältäpäin niin, ettei hän pystynyt olemaan paikoillaan.
Sinun tähtesi on kiinnostava romaani, jossa oli mieleenpainuvia lauseita, kipuilua vastuun ja velvollisuuksien sekä omien haaveiden välillä, kuin myös liikuttavia ihmiskohtaloita. Lisäksi se antoi kasvot ja persoonan miehelle, joka on aiemmin ollut minulle vain joukko erilaisia maalauksia. Pidin myös siitä, miten teoksessa ei keskitytty vain Edelfeltiin, vaan pääsin tutustumaan muihinkin henkilöihin - sekä todellisiin että fiktiivisiin. Ja mikä parasta, pääsin jälleen aikamatkalle Suomen ja eräiden sen kansalaisten historiaan.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Hiidensalon romaanin lukemalla sain ruksattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 29: kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia.

perjantai 5. toukokuuta 2017

May-Bee Jacobson: Talvisodan päiväkirja - pelon ja toivon kuukaudet kotirintamalla

©Hande
May-Bee Jacobson: Talvisodan päiväkirja - pelon ja toivon kuukaudet kotirintamalla
Minerva 2008

Siitä on melkein kolme kuukautta, kun olen lukenut mitään #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, joten päätin pienentää valittujen kirjojen pinoa yhdellä. Minulla on samaan aikaan kesken kaksi paksumpaa teosta, minkä vuoksi valitsin ohuimman vaihtoehdon. En muista enää, milloin ja mistä olen tämän kirjan hankkinut, mutta se on todennäköisesti poimittu jonkun kaupan alelaarista monia vuosia sitten.

Talvisodan päiväkirja on, kuten nimestäkin voi päätellä, päiväkirja talvisodan ajalta. May-Bee Jacobson, myöhemmin Rautio (1923-2016) oli 16-vuotias helsinkiläinen sodan sytyttyä ja kirjoitti tuntojaan pieneen, lahjaksi saamaansa päiväkirjaan. Varsinaisen päiväkirjan lisäksi kirjassa on Jacobsonin kirjoittama johdanto sekä jälkikirjoitus. Hän on lisännyt tekstiinsä myös alaviitteitä asioita selventääkseen sekä muutaman liitteen.

Päiväkirja sisältää perinteisiä teini-ikäisen mietteitä: on tylsää olla evakossa, etenkin kun sen tähden ei voi nähdä ystäviä eikä toisella puolella maapalloa elävältä isältä tule kirjeitä. Toisaalta, välillä iskee huoli muista ihmisistä, etenkin "meidän pojista" siellä jossakin. Nälkä ja pelko eivät jättäneet ihmisiä rauhaan kotirintamallakaan, sillä ilmahyökkäyksien uhka leijui ilmassa, ja vaikkei virallista säännöstelyä talvisodan aikana ollut, kaikkia elintarvikkeita ei ollut saatavilla, joten oli pakko elää säästäväisesti.
Nyt minulla on niin kova nälkä, etten tiedä mitä tekisin. Kun edes nyt saisi oikein hyvää ruokaa, oikein paljon voita ja muuta hyvää. No, onhan ihminen ennenkin tyytynyt vähempään.
Jacobsonin mielen on täyttänyt ajoittain myös tarmokkuus ja suuri halu toimia isänmaan hyväksi. Ajoittain teksti sisältää jopa paatoksellista isänmaallisuutta, mikä ei kuitenkaan ole ollut tuolloin tavatonta tietynlaisissa piireissä. Jacobson osallistui tilanteen salliessa myös kaikenlaiseen yhteistoimintaan, kuten taloyhtiön suojelupartioon ilmahyökkäysten varalta. Lisäksi hän neuloi vaatteita tuntemattomille sotilaille ja teki sideharsorullia Punaisen Ristin tiloissa.

Jacobsonin tekstissä sekoittuvat henkilökohtaiset kokemukset ja mietteet sekä tiedot sodan etenemisestä, kuin myös siviilien tilanteesta Helsingissä. Radiota kuunneltiin ahkerasti ja lehtiä luettiin, mikäli niitä oli saatavilla. Saadut tiedot ovat olleet melko suurpiirteisiä ja propagandan sävyttämiä, joten en henkilökohtaisesti niele kaikkea purematta, mutta eihän teinityttö ole osannut tietoja kyseenalaistaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Kiva oikeastaan, ettei aina tarvitse raastaa puita, sahata ja hakata niitä. Onhan kyllä hauskaa noin huvikseen tehdä sitä joskus, mutta ei oikein työkseen.
Talvisodan päiväkirja ei ole kovin tarkka tiedoissaan, mikä ei yllätä minua. Kyseessä on kuitenkin teini-ikäisen tytön hiukan naiivit mietelmät tilanteesta, jotka on alunperin tarkoitettu vain hänelle itselleen. Teos tarjoaa kuitenkin hyvän yleiskuvan talvisodan vaikutuksista kotirintamaan. Kirja ei herättänyt minussa vahvoja mielipiteitä tai tunteita, mutta oli kiintoisaa luettavaa - samalla se oli oivallista välipalalukemista, sillä ahmaisin sen yhden päivän aikana.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Kuittasin kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 34: kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.