Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa

Gummerus 2004

Järjestin tämän vuoden ystävänpäivän lukumaratonin. Aloitin oman urakkani lukemalla loppuun Hovimäki-sarjan viimeisen osan. Säästelin loppua, koska en ollut vielä valmis luopumaan rakastamastani tarinasta. Päätösosa käsittelee vuodet 1920-2000 - jouduin siis ensimmäistä kertaa sarjan aikana tyystin tuntemattomille vesille, mikä pelotti ja houkutteli minua samanaikaisesti.

Ei muuta kunniaa sijoittuu Suomen historiassa aikakaudelle, josta olen tiennyt eniten ennen Hovimäki-sarjaan tutustumista. Aikajanalle mahtuu hyvin surullisekuuluisia tapahtumia, kuten kieltolaki, Lapuan liike sekä talvisota. Vaikka olen lukenut aiemmin useitakin tätä aikakautta käsitteleviä teoksia, Ei muuta kunniaa ei tuntunut vanhan toistolta. Tosin heijastelin tarinaa ja sen tapahtumia muihin lukemiini teoksiin, kuten tein myös viidennen osan kohdalla.

Hovimäki-heksalogian kuudennessa osassa on mukana vielä muutama aiemmista osista tuttu hahmo, mutta loput ovatkin minulle täysin uusia tuttavuuksia, sillä televisiosarjaa ei jatkettu viidennelle kaudelle rahoitusongelman vuoksi. Kuten aiemmissakin osissa, parrasvaloissa paistattelee nuorempi sukupolvi, vaikka myös entuudestaan tutuilla hahmoilla on merkittäviä rooleja kirjassa. Suosikkejani uusista hahmoista ovat Irina, suomalaisittain Irja, von Platen, Ulla Haglund ja Väinö Seppä - Vinön mainitsen uudestaan, sillä hänellä on tässä kirjassa suurempi rooli verrattuna viidenteen osaan. Kaikki kirjan hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja monisyisiä - oli jälleen nautittavaa nähdä historialliset tapahtumat romaanin hahmojen kautta.

Tarina kaappasi minut tiukkaan otteeseen, jossa pysyin aivan loppuun asti. Jälleen kerran ahnehdin sivun toisensa jälkeen, sillä halusin tietää, mitä hahmoille tapahtuu historian rattaissa. Unohdin jopa pelätä kirjan loppumista, kunnes tajusin sivuja olevan jäljellä alle sata - niin suurta tunteiden myllerrystä juonenkäänteet minussa aiheuttivat. Pidettyäni taukoa lukumaratoniin asti ahmin viimeisiä sivuja kuin viimeistä päivää.

Romaanin kruunaa epilogi, jossa ollaan siirrytty välirauhan ajasta vuoteen 1999, joka on vuosi, jolloin Hovimäen ensimmäinen tuotantokausi esitettiin ensimmäistä kertaa. Oli sekä hyvin haikeaa että ihanaa edetä tarinassa lähestulkoon nykyhetkeen. Lopulta huomasin kyynelten valuvan poskiani pitkin, mutta silti virnuilin tekstille kuin mielipuoli. Ympyrä sulkeutuu mitä hurmaavimmalla tavalla - oloni oli hyvin haikea, mutta olin silti iloinen, että kuljin tämän matkan loppuun asti.

Olen hyvin kiitollinen, että Hovimäen tekijät kirjoittivat vielä Ei muuta kunniaa-romaanin, vaikka televisiosarjaan ei viidettä kautta tehty. Kirjan ansiosta sarja sai ansaitsemansa, eheän lopun - ja minä mielenrauhan. Hovimäki on aivan upea kurkistus Suomen historiaan kiehtovien henkilöhahmojen kautta, ja Ei muuta kunniaa on ehdottomasti kirsikka herkullisen kakun päällä.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Sain ruksittua kirjan lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 43: kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa

Gummerus 2004

En malttanut lukea mitään "välipalakirjaa" Hovimäen neljännen osan jälkeen, vaan tartuin saman tien toiseksi viimeiseen kirjaan, sillä paloin uteliaisuudesta: televisiosarjan päätöskausi loppuu vuoteen 1907 jättäen kaiken ärsyttävästi kesken. Kirja kattaa taas vuodet 1897-1918, joten sain vuosien tuskastelun jälkeen vastauksia mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin.

Päin nousevan Suomen rantaa käsittelee minulle tuttua aikakautta Suomen historiassa: sortovuodet alkavat, mutta suomalaiset puolustavat sinnikkäästi oikeuksiaan. Lopulta Suomi julistautuu itsenäiseksi vuonna 1917, minkä jälkeen seuraa sisällissota. Pidän aikaa hyvin mielenkiintoisena, joten minusta on mukavaa, että romaani jatkaa tarinaa pidemmälle kuin televisiosarja.

Sarjan viides osa on mukaansatempaava - se piti imussaan paremmin kuin osat 2-4. Kääntelin sivuja malttamattomana, vaikka suurimman osan ajasta tiesin, mitä tuleman piti. Toisaalta, kun vihdoin sain luettua entuudestaan tutut tapahtumat loppuun, minua alkoi pelottaa: jatkaminen tuntemattomille vesille sai miettimään, haluanko sittenkään tietää enempää. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja ahnehdin viimeiset 114 sivua aivan kuin olisin pelännyt jonkun vievän kirjan minulta kesken kaiken.

Romaanissa on paljon tapahtumia, jotka menevät ihoni alle - eikä se edes johdu siitä, että joku tuntemani omainen olisi elänyt tuota aikaa. Yksi merkittävä osatekijä tälle vahvalle tuntemukselle on monisyiset henkilöhahmot: Oolannin sodasta sortovuosiin jäi monien hahmojen osalta laimeaksi, mutta Päin nousevan Suomen rantaa parantaa edeltäjäänsä nähden roimasti. Suurin osa hahmoista herätti hyvin vahvojakin tunteita suuntaan taikka toiseen. Kuten aiemmissakin osissa, tässäkin parrasvaloissa paistattelee uusi sukupolvi, vaikka aiempiakin tuttavuuksia on mukana runsas määrä. Uusista hahmoista miellyin eniten Lindhofin sisaruksiin, Lennartiin ja Ruhtiin, pehtoori Otto Haglundiin sekä Toivo ja Väinö Seppään. Lisäksi voisin sisällyttää mukaan Felix Lindhofin - suhtaudun häneen sen verran ristiriitaisella tavalla, että voisin kutsua sitä viha-rakkaussuhteeksi.

Päin nousevan Suomen rantaa sijoittuu aikakauteen, jonka tiimoilta olen lukenut muutakin kirjallisuutta - en siis voinut olla peilaamatta romaanin tapahtumia muihin lukemiini teoksiin. Erityisen usein mieleeni tuli tapahtumia ja henkilöitä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta. Pohdin kovin usein, missä Linnan klassikon hahmot olivat samalla hetkellä tiettyjen Hovimäen viidennen osan tapahtumien aikaan - fiktiiviset Hirvikoski ja Pentinkulma eivät edes ole kovin kaukana toisistaan maantieteellisestä näkökulmasta katsottuna.

Siinä missä heksalogian neljäs osa herätti minussa vahvoja tunteita vain tietyissä kohdissa, viides osa oli yhtä tunteiden vuoristorataa alusta loppuun. Etenkin kirjan loppupuolella, jonka tapahtumia en etukäteen tiennyt, jännitin hirmuisen paljon ja koin suuria, laidasta laitaan siirtyviä tunnekuohuja. Kolmen edellisen osan lukemisesta selvisin kuivin silmin, mutta nyt tarvitsin nenäliinoja, etten olisi kastellut kirjan sivuja. Ajoittain tuntui, että sydämeeni olisi isketty veitsi, jota romaanin tekijät vääntelivät silloin tällöin - enkä siitäkään huolimatta voinut lopettaa lukemista kesken.

Päin nousevan Suomen rantaa tempaisi minut täysillä mukaansa - en meinannut millään malttaa laskea sitä käsistäni siihen kerran tartuttuani. Suljettuani kirjan minulle tuli haikea olo, sillä Hovimäestä on jäljellä enää vain yksi kirja, ja sitten olenkin lukenut ne kaikki. Olen kuitenkin iloinen, että kirjasarjaa jatkettiin, vaikka tv-sarja päättyykin neljänteen kauteensa. Tartun suurin uteliaisuuden ja kauhunsekaisin tuntein sarjan päätösosaan.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan neljännestä kaudesta:

Päin nousevan Suomen rantaa on Hovimäki-televisiosarjan neljäs ja viimeinen tuotantokausi. Käsikirjoittajat olivat suunnitelleet tekevänsä vielä viidennenkin kauden, mutta Yle lopetti sarjan rahoituksen, joten hahmojen vaiheet televisioruudulla päättyivät vuoteen 1907. Kuten jo kerroin kirjaan liittyvässä arviossani, kauden tarina alkaa sortovuosista. Toisin kuin kirjassa, ohjelmassa ei päästä näkemään Suomen itsenäistymistä, vaan tv-sarja päättyy ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan ja niiden jälkimaininkeihin.

Sarjan päätöskausi vei minut mennessään historiallisten raamien sekä hahmokehityksen ansiosta. Vanhojen tuttujen ja uusien hahmojen elämät nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen aikakaudella, joka kiinnostaa minua kovasti. Vaikka yritin harkita hidasta nautiskelua viimeisen kauden kohdalla, päädyin maratoonaamaan sen kahdessa vuorokaudessa.

Pidin näyttelijätyöstä jälleen kerran kovasti - tosin ensimmäisellä katselukerralla vuonna 2009 oli hyvin outoa tunnistaa monia näyttelijöitä ja nimenomaan heidän äänistään. Tuli hihkuttua, että tuossahan on Powhatan ja tuo on Phoebus ja tuo on Jasson häntä ja voi hyvänen aika, siinähän on Tuttiritari. Eli siis moni näyttelijä oli minulle tuttu lapsuuteni televisio-ohjelmista sekä animaatioelokuvista. Kun nämä huomiot olivat minusta huvittavia, niin koin minä yhden järkytyksenkin: Tapani Kalliomäki, joka näytteli ensimmäisellä kaudella Magnus Lindhofia, palasi esittämään ensimmäisen hahmonsa pojanpojan poikaa, Felix Lindhofia. Mitä useamman kerran olen sarjaa katsonut, sitä enemmän olen alkanut ihailla Kalliomäkeä, sillä tutuista kasvoistaan huolimatta en ikinä näe häntä neljännellä kaudella Magnuksena, vaan Felixinä - kuten pitääkin. Nämä kaksi hahmoa ovat persooniltaan hyvin erilaisia, joten Kalliomäki tekee vakuuttavaa työtä.

Kalliomäen lisäksi minuun tekivät vaikutuksen Tapani Perttu Wilhelm Lindhofina, Leena Pöysti Ruth Lindhofina, Carl-Kristian Rundman Otto Haglundina ja Antti Mikkola Lennart Lindhofina. Lisäksi minun on annettava erityismaininta Riko Eklundhille, joka esittää edelleen Axel Ingbergiä, joka on kauden tapahtuma-aikoihin jo lähes 100-vuotias - Eklundhilla oli ikää kauden tekoaikana 37. Hänen hahmonsa on kauden parasta antia! Ollakseen alle nelikymppinen mies on minusta erittäin uskottava vanhus - ylistän suuresti myös maskeerausta erinomaisesta lopputuloksesta. Muissa rooleissa viimeisellä kaudella nähdään muun muassa Anna-Leena Härkönen, Johan Storgård, Erja Manto, Jukka Leisti, Reidar Palmgren, Lauri Tilkanen, Johanna Kokko, Mikko Bredenberg ja Sami Markus.

Pidin Hovimäen päätöskaudesta, mutta se jää inhottavasti kesken - surumielisyyden lisäksi mielessäni herää liian monta kysymystä, että voisin tyytyä sarjan hyvin avoimeen päätökseen, kun suuret, historialliset mullistukset ovat vasta tuloillaan. Onneksi on vielä yksi kirja lukematta, sillä se tarjoaa vastaukset kysymyksiini. Neljäs tuotantokausi saa minulta neljä ja puoli tähteä kokonaisen viiden sijaan.

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin

Gummerus 2002

Luettuani välissä kaksi mietteliääksi jättänyttä teosta palasin Hovimäki-sarjan pariin. Kirjasarjan neljäs osa kattaa vuodet 1851-1896 eli kolmannen tuotantokauden sekä viidettä kirjaa edeltävät vuodet, joita televisiosarjassa ei näytetä.

Oolannin sodasta sortovuosiin käsittelee historialliselta kantilta ajanjaksoa, josta minulla on vähiten tietoa koko Hovimäen aikajanalta. Oolannin sota on minulle tuttu vain vanhan laulun kautta, eikä 1860-luvun suuria nälkävuosiakaan käsitelty historiantunneilla kuin jossain sivulauseessa. Tiesin sentään, että tuolloin annettiin myös kansakouluasetus, joka aloitti Suomen koulutuksen tulevan menestystarinan, vaikkei Suomi vielä ollut edes itsenäinen valtio. Juuri tietämättömyyteni vuoksi minusta oli kiehtovaa saada tästä aikakaudesta tietoa hovimäkeläisten tarinoiden kautta - opin paljon uutta lukemalla kirjan.

Kirjan lukeminen oli mieluisa kokemus myös kielellisesti - sarjan luojat hallitsevat käsikirjoituksen lisäksi proosan. Tapahtumien tuttuus ei häirinnyt lukukokemustani tälläkään kertaa, vaan kääntelin sivuja mielenkiinnolla. Neljännessä kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos, vaikka entuudestaan tuttujakin hahmoja on mukana. Mielipiteeni hahmoista vaihtelivat, mutta heidän vaiheensa kiinnostivat minua huolimatta siitä, pidinkö heistä vai en.

Kirjasarjan neljännen osan uusissa hahmoissa oli paljon sellaisia, jotka jättivät minut kylmäksi - he eivät tehneet minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta tai sitten inhosin heitä. Onneksi mukana oli myös hahmoja, joista pidin: Wilhlelm Lindhof, opettajatar Katri Seppä, lääketieteen opiskelija Johan Ingberg ja sisäpiika Matilda. Heistä yksikään ei kuitenkaan ollut sellainen, joka ylettyisi koko sarjan hahmokaartista ylimpiin suosikkeihini. Kuitenkin myötäelin heidän vaiheitaan, ja ne herättivät minussa vahvojakin tunteita.

Nautin jälleen kerran suuresti kirjan kohtauksista, jotka tv-sarjassa on sivuutetaan - muutama hahmo putoaa kesken kolmatta kautta kokonaan pois vailla minkäänlaista selitystä, joten oli mukavaa saada vastauksia. Jouduin kuitenkin pettymään hieman, sillä kirjassa jätetään pois pari tv-sarjan kohtausta, jotka olivat minusta yksiä liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista.

Oolannin sodasta sortovuosiin ei kuulu suosikkeihini Hovimäki-sarjan osista, mutta pidin siitä silti. Sen parasta antia olivat ehdottomasti vanhojen tuttujen hahmokehitys sekä historiantuntemuksessani olleiden aukkojen täyttäminen. Tästä on hyvä jatkaa kirjasarjan osista viimeiseen, josta tiedän entuudestaan suurimman osan tapahtumista.

Arvosana: ✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan kolmannesta kaudesta:

Hovimäen kolmas tuotantokausi on kyllä laadukas, mutta siitä huolimatta pidän siitä kaikkein vähiten. Historialliset tapahtumat ovat hyvin kiinnostavia, mutta mukana on niin paljon hahmoja, joita pidän vastenmielisenä, että katselukokemus kärsii siitä jonkin verran. Toisaalta mukana on myös paljon mielenkiintoisia hahmoja, ja entuudestaan tutuissa henkilöissä tapahtuu niin suurta kehitystä, ettei kautta katso vain haukotellen ja toivoen, että se päättyisi pian.

Vaikka mukana on monia hahmoja, joista en pitänyt, näytteleminen on mielestäni hyvää - tosin, pitäähän sitä osata näytellä saadakseen katsojan myös inhoamaan hahmoaan. Kolmannella kaudella oli jälleen kerran näyttelijöitä, joita en tuntenut entuudestaan kovin hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät roolisuorituksillaan Paavo Westerberg Wilhelm Lindhofina, Marjaana Maijala Katri Seppänä, Arttu Ratinen Johan Ingberginä ja Laura Jurkka Matildana. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Konsta Mäkelä, Martina Roos, Riku Kemppinen, Reino Nordin, Mia Hafrén ja Anja Bargum.

Valitettavasti kolmannella tuotantokaudella muutama hahmo vain katoaa ilman selitystä. Olisin kaivannut edes ohimennen mainitun selityksen hahmojen puuttumiselle, mutta onneksi tässä suhteessa kirja pelasti epätietoisuudelta. Asiaan vaikutti myös se, että kirjan aikajana jatkuu televisiosarjaa pidemmälle: kirjan tarina jatkuu vuoteen 1896 asti, kun taas kolmas tuotantokausi päättyy vuoteen 1869.

HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Hovimäen kolmannen kauden juonesta. Jos sarja ei ole sinulle entuudestaan tuttu, mutta haluaisit siihen tutustua, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät".

Vaikkei Hovimäen kolmas tuotantokausi yllä suosikkeihini, sen hahmojen vaiheet kiinnostivat minua ja mukana oli monia tapahtumia, jotka herättivät minussa vahvoja tunteita. Osa niistä tapahtumista sai minut jopa muuttamaan käsitystäni aiemmin tutuista hahmoista: en ole koskaan oikein pitänyt Carl Magnus Lindhofista, mutta kun hän kolmannella kaudella pelastaa tyttärensä ja työntekijänsä pojan palavasta lasiruukista, aloin arvostaa häntä jonkin verran - minua alkoi myös surettaa, kuinka hän myöhemmin kuoli saamiinsa vammoihin. Erityisen sydäntäriipaisevana pidin kohtausta, jossa jo yli 70-vuotias Johanna Lindhof ahdistuu poikansa kärsimyksistä ja vaikeroi, etteikö hän jo voisi päästä miehensä ja kuolleiden lastensa luokse - tämä kohtaus jätettiin kirjasta pois, mikä harmitti minua suuresti. Myös suurten nälkävuosien orvoiksi jättämien lapsien kohtalot jättivät minut mietteliääksi.

Juonipaljastukset päättyvät.

Oolannin sodasta sortovuosiin on kiinnostava, vaikka mukana oli minut kylmäksi jättäneitä hahmoja. Historialliset raamit ja muutaman loistavat hahmot tekivät kuitenkin minuun vaikutuksen ja annan kolmannelle kaudelle, kuten sitä vastaavalle kirjallekin neljä tähteä.

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Heräämisen aika (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Heräämisen aika

Gummerus 2001

Vaikka rakastankin Hovimäki-televisiosarjaa ja pidän sitä kaikkien aikojen parhaana, kotimaisena sarjana, minua on häirinnyt toisen ja kolmannen tuotantokauden välinensuuri aikaloikka. Toinen kausi päättyy vuoteen 1833 ja kolmas alkaa vuodesta 1851 - mitä on oikein tapahtunut vajaassa kahadesskymmenessä vuodessa, jotka sivuutetaan täysin? Kirjasarjan kolmas osa kattaa välivuodet 1834-1848 ja tarjoaa kauan kaivattua tietoa Hovimäen hahmojen vaiheista.

Minusta oli kiehtovaa päästä lukemaan, mitä rakastamilleni hahmoille tapahtuu toisen ja kolmannen tuotantokauden välissä, sillä se auttoi ymmärtämään kolmannen kauden alkuasetelmaa, joka oli hyvin yllättävä ilman taustatietoja. Myös historiallisessa mielessä ajankohta on hyvin kiinnostava: Finlaysonin tehdas on ollut toiminnassa jo useita vuosia, Saimaan kanavaa rakennetaan vihdoin valmiiksi ja Maamme-laulu esitetään ensimmäistä kertaa.

Heräämisen aika on Hovimäki-sarjan ohuin kirja, mutta ei sen tarvitsekaan olla mikään paksu opus: se kertoo minulle, mitä minun tarvitseekin tietää, eikä sivuja ole yritetty täyttää turhilla täytesanoilla. Kirjasarjan kolmas romaani on mukava väliosa, jonka kautta siirrytään luontevasti neljänteen kirjaan ja televisiosarjan kolmanteen tuotantokauteen.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Muistuttaisin, että tulevana viikonloppuna vedän ystävänpäivän lukumaratonia (11.2-14-2). Jos haluat omistaa vuorokauden lukemiselle, ilmoittaudu mukaan tästä. Ei tarvitse olla bloggaaja osallistuakseen.

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Keisarin auringon alla (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki -  Keisarin auringon alla

Gummerus 2000

Hovimäki-sarjan lukemiseni on edennyt toiseen osaan, jossa käsitellään vuodet 1822-1833. Suomi on siirtynyt vuonna 1809 Suomen sodan seurauksena Ruotsilta Venäjälle, mutta siitä huolimatta Hirvikosken pitäjän asukkaiden elämä jatkuu. Luonnollisen jatkumon myötä osa edellisen osan hahmoista ei ole enää mukana, ja uusia on tullut heidän tilalleen.

Kirjan kerronta on edelleenkin sujuvaa ja helppolukuista. Mukana on jälleen tarkempaa tietoa tapahtumista, jotka televisiosarjassa sivuutetaan. Tarinassa tapahtuu myös sukupolven vaihdos, sillä siinä valokeilaan pääsevät edellisen osan päähenkilöiden lapset.

Hovimäki-sarjan toiseen osaan mahtuu erityisen paljon tapahtumia, jotka ovat minulle tuttuja historian kirjoista: mukana ovat muun muassa Turun palo, Helsingin muuttaminen Suomen pääkaupungiksi sekä kolera-epidemia. Keisarin auringon alla jatkaa myös edeltäjänsä viitoittamalla tiellä, ja kuvaa henkilöhahmojensa kautta monipuolisesti eri yhteiskuntaluokkien elämää romaanin tapahtuma-aikana.

Hahmokaartista löytyy yhä vanhoja tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia. Kirjan uusista hahmoista suosikkejani ovat Ulla Lindhof, kotiopettaja Axel Ingberg, sepän kisälli Erkki Aaroninpoika sekä kartanon piika Ester Annantytär. Hahmojen vaiheet veivät tässäkin osassa minut mennessään, ja kääntelin sivuja innolla, vaikka tiesin tapahtumat entuudestaan. Ihastelin myös kirjoittajien tarinan varrelle rakentamaa hahmokehitystä.

Keisarin auringon alla ei vienyt mukanaan yhtä hyvin kuin Ruotsin vallan iltarusko, mutta on silti kiinnostavaa ja nautittavaa luettavaa. Mukana on tuttuun tapaan historallisista tapahtumista kertovia liitteitä, jotka tuovat oman lisänsä tähän aikamatkailuun. Odotan mielenkiinnolla seuraavaan osaan tarttumista, sillä se kertoo tapahtumista televisiosarjan toisen ja kolmannen kauden välissä.

Arvosana: ✮✮✮✮

Arvio televisiosarjan toisesta kaudesta:

Hovimäen toinen kausi on aivan yhtä laadukas kuin ensimmäinenkin. Juonikuviot ovat samat kuin kirjassakin, mutta tuttuun tapaan televisiosarjassa hypätään joitakin kohtauksia yli, jotka kirjassa käsitellään yksityiskohtaisemmin.

Näyttelijätyö on edelleen hyvää, tosin toisin kuin ensimmäisellä kaudella, tällä on mukana enemmän sellaisia näytteijöitä, jotka ovat olleet jo sarjan tekoaikaan ainakin melko tunnettuja. Pidin erityisen paljon Karoliina Blackburnista Ulla Lindhofina, Riko Eklundhista Axel Ingberginä, Esa Latva-Äijöstä Erkki Aaroninpoikana sekä Minna Haapkylästä Ester Annan-tyttärenä. Muutkin näyttelijät ovat hyviä, vaikken välttämättä pitänyt heidän esittämistään hahmoista. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Marc Gassot, Antti Majanlahti, Elisa Salo, Linda Zilliacus, Niklas Häggblom, Hannu-Pekka Björkman sekä Oskari Katajisto.

Keisarin auringon alla on toimiva kokonaisuus, joka saa myötäelämään hahmojen vaiheita ja tarjoaa erinomaista tietoa 1800-luvun alkupuoliskon Suomesta. Tosin toisella kaudella on keskeisissä asemissa hahmoja, joista en erityisemmin pidä, joten joiltakin osin tarina tuntui minusta hiukan etäisemmältä verrattuna ensimmäiseen kauteen. Pidin kuitenkin näkemästäni, ja annan kirjan tavoin sarjan toiselle kaudelle neljä tähteä.

Kiintoisa trivia: Sain muutama vuosi sitten tietää, että sarjan tekijät olivat muuttaneet toisen kauden käsikirjoitusta, koska näyttelijä Pekka Heikkinen, joka esitti sarjassa Aaron Matinpoikaa, kaksiraajahalvaantui moottoripyörä-onnettomuudessa kesken sarjan tekemisen. Tarinaan tehtyjen muutosten avulla Heikkinen pystyi jatkamaan roolissaan myös toisella kaudella. En tiennyt tästä katsoessani sarjaa ensimmäisen kerran, ja arvostan kovasti tätä käsikirjoittajien tekoa.

P. S. Sain kirjan lukemalla kuitattua Helmetin haasteessa kohdan 20: kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

VAROITUS: Kirjoituksen kommenteissa on muutamia juonipaljastuksia - jos kirja taikka televisiosarja ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen välttämään niiden lukemista.

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko (Paperilta ruutuun-haaste)

©Hande

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen & Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko

Gummerus 1999

Muistan, kuinka kesällä 2006 aloin katsoa historiallista Hovimäki-sarjaa televisiosta. Kuinka ollakaan, rakastuin siihen ikihyviksi - siksi riemuni repesikin, kun sain tietää ohjelman käsikirjoittajien tehneen sen pohjalta myös kirjasarjan. Vuosien etsinnän jälkeen äitini löysi minulle koko kattauksen, mutta opukset jäivät hyllyyni odottamaan aikaansa. Koska osallistun Paperilta ruutuun-lukuhaasteeseen, ajattelin nyt olevan oikea hetki tarttua sarjaan sekä televisio-, että kirjamuodossa.

Ruotsin vallan iltarusko käsittelee tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden, jossa köyhä luutnantti Magnus Lindhof perii setänsä sääntöperintötilan, Hovimäen. Mies muuttaa vaimonsa, Johannan, kanssa uuteen kotiinsa ja opettelee kartanonisännän tehtäviä, erityisesti kartanon sepän avustuksella. Maailma on kuitenkin muuttumassa, eivätkä edes romaanin henkilöhahmot voi välttyä historian rattaiden liikkeeltä. Teos käsittelee vuodet 1798-1820.

Kirjan juoni on minulle entuudestaan tuttu tv-sarjan kautta, mutta se ei lukukokemustani häirinnyt: romaanin kerronta on sujuvaa ja mielenkiintoista, ja se sai minut rakastumaan tarinaan sekä sen henkilöhahmoihin uudestaan. Ei kirja ollut kuitenkaan pelkkää vanhan toistoa, sillä mukana on kosolti kohtauksia ja yksityiskohtia, joita ei televisiosarjassa näy. Lisäksi romaani tarjoaa paremmat näkymät hahmojen mielenmaisemiin - onhan kirjassa mahdollisuus ilmaista filminauhaa enemmän asioita sanoilla.

Ruotsin vallan iltarusko sisältää laajan valikoiman hahmoja, joiden joukosta on helppoa valita lemmikkinsä ja inhokkinsa. Omia suosikkejani ovat Magnus ja Johanna Lindhof, kartanon seppä Matti ja hänen vaimonsa Maria, pastori Wegelius, kamaripalvelija Jonas, talousmamselli Frieda ja pikku-Ulla. Kiinnyin syvästi hahmoihin ja myötäelin heidän vaiheitaan sivulta toiselle - nauroin, odotin ja itkin heidän kanssaan.

Hovimäki-kirjasarjan aloitusosa on hurmaava tarina mukaansatempaavine ihmiskohtaloineen. Se tarjoaa myös kiintoisan kurkistuksen Suomen historiaan - kirjan lopussa on jopa liitteitä, joissa selitetään tarkemmin tarinassa mukana olevia historiallisia tapahtumia. Nautin romaanin lukemisesta aivan yhtä paljon kuin tv-sarjan katsomisestakin, ja tartunkin innolla seuraavaan osaan.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Pieni lisähuomautus: Jos kirjasarja kiinnostaa, muttet ole katsonut alkuperäistä televisiosarjaa, ei kannata tutkia sisäkansissa olevia sukupuita, sillä ne sisältävät juonipaljastuksia. Niitä on turvallista tutkia vasta kirjasarjan neljännen osan lukemisen jälkeen.

Arvio televisiosarjan ensimmäisestä kaudesta:

©Hande

Kirjasarjan ensimmäisen osan alaotsikko on nimetty tele-visiosarjan ensimmäisen kauden nimen mukaan. Tarina on samanlainen muutamaa pientä eroavaisuutta lukuunottamatta, mutta kirja kuvailee tarkemmin monia ajankohtia, jotka hypätään sarjassa suoraan yli, ja joihin viitataan vain ohimennen, jotta katsojat ymmärtäisivät hahmoissa ja heidän toiminnassaan tapahtuneita muutoksia.

Sarjan tekijät ovat nähneet suurta vaivaa taatakseen autenttisuuden: tästä sarjasta ei löydä väärän aikakauden vaatteita tai varusteita - tosin Hovimäen kartanona toimineen Brinkhallin kartanon ikkunaruudut ovat liian kirkasta lasia ollakseen 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta, mutta kuka nyt alkaa vaihtaa olemassaolevan kartanon ikkunoita vain yhden ohjelman takia? TV-sarjassa, kuten kirjassakin, pääkielenä on suomi, vaikka molemmissa versioissa tehdäänkin selväksi, että tuohon aikaan aatelisto on käyttänyt puhekielenä enimmäkseen ruotsia. Vaikka pientä joustoa on tehty suuren yleisön vuoksi, historialliset faktat huomioidaan erinomaisesti.

Ja voi että, miten rakastan sarjan näyttelijöitä! Tapani Kalliomäki ja Nina Hukkinen ovat täydellisiä Magnus ja Johanna Lindhofina - he ovat aivan ihania ja heidän keskinäinen kemiansa toimii. Rakastan myös kovasti kartanon seppää, Matti Antinpoikaa näyttelevää Risto Salmea sekä sepän vaimoa, Maria Heikintytärtä esittävää Anneli Saulia. Roolitus on minusta muutenkin onnistunutta: muissa rooleissa nähdään muun muassa Pekka Heikkinen, Eppu Salminen, Riitta Salminen, Dan Henriksson, Tom Wentzel ja Janina Berman.

Yksi sarjan käsikirjoittajista, Jussi-Pekka Aukia, on säveltänyt myös musiikin ohjelmaan. Kun Hovimäen ikimuistoinen tunnusmusiikki alkoi soida, oli varmaa, että ryntäsin televisioruudun ääreen. Musiikki luo myös erinomaisesti tunnelmaa ohjelman kohtauksiin - lisäksi musiikki on monesti suurena vaikuttajana sille, että liikutun joitakin kohtauksia katsoessani.

Kaiken kaikkiaan Hovimäen ensimmäinen kausi on toimiva kokonaisuus, joka tutustuttaa katsojan ensimmäistä kertaa sarjan hahmoihin ja saa himoitsemaan lisää Lindhofien ja sepän suvun vaiheita. Täydet viisi tähteä!

P. S. Ruotsin vallan iltaruskon lukemalla sain täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 9: toisen taideteoksen inspiroima kirja.

VAROITUS: Kirjoituksen kommenteissa on muutamia juonipaljastuksia - jos kirja taikka televisiosarja ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen välttämään niiden lukemista.