 |
| ©Hande |
Gummerus 2004
Järjestin tämän vuoden ystävänpäivän lukumaratonin. Aloitin oman urakkani lukemalla loppuun Hovimäki-sarjan viimeisen osan. Säästelin loppua, koska en ollut vielä valmis luopumaan rakastamastani tarinasta. Päätösosa käsittelee vuodet 1920-2000 - jouduin siis ensimmäistä kertaa sarjan aikana tyystin tuntemattomille vesille, mikä pelotti ja houkutteli minua samanaikaisesti.
Ei muuta kunniaa sijoittuu Suomen historiassa aikakaudelle, josta olen tiennyt eniten ennen Hovimäki-sarjaan tutustumista. Aikajanalle mahtuu hyvin surullisekuuluisia tapahtumia, kuten kieltolaki, Lapuan liike sekä talvisota. Vaikka olen lukenut aiemmin useitakin tätä aikakautta käsitteleviä teoksia, Ei muuta kunniaa ei tuntunut vanhan toistolta. Tosin heijastelin tarinaa ja sen tapahtumia muihin lukemiini teoksiin, kuten tein myös viidennen osan kohdalla.
Hovimäki-heksalogian kuudennessa osassa on mukana vielä muutama aiemmista osista tuttu hahmo, mutta loput ovatkin minulle täysin uusia tuttavuuksia, sillä televisiosarjaa ei jatkettu viidennelle kaudelle rahoitusongelman vuoksi. Kuten aiemmissakin osissa, parrasvaloissa paistattelee nuorempi sukupolvi, vaikka myös entuudestaan tutuilla hahmoilla on merkittäviä rooleja kirjassa. Suosikkejani uusista hahmoista ovat Irina, suomalaisittain Irja, von Platen, Ulla Haglund ja Väinö Seppä - Vinön mainitsen uudestaan, sillä hänellä on tässä kirjassa suurempi rooli verrattuna viidenteen osaan. Kaikki kirjan hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja monisyisiä - oli jälleen nautittavaa nähdä historialliset tapahtumat romaanin hahmojen kautta.
Tarina kaappasi minut tiukkaan otteeseen, jossa pysyin aivan loppuun asti. Jälleen kerran ahnehdin sivun toisensa jälkeen, sillä halusin tietää, mitä hahmoille tapahtuu historian rattaissa. Unohdin jopa pelätä kirjan loppumista, kunnes tajusin sivuja olevan jäljellä alle sata - niin suurta tunteiden myllerrystä juonenkäänteet minussa aiheuttivat. Pidettyäni taukoa lukumaratoniin asti ahmin viimeisiä sivuja kuin viimeistä päivää.
Romaanin kruunaa epilogi, jossa ollaan siirrytty välirauhan ajasta vuoteen 1999, joka on vuosi, jolloin Hovimäen ensimmäinen tuotantokausi esitettiin ensimmäistä kertaa. Oli sekä hyvin haikeaa että ihanaa edetä tarinassa lähestulkoon nykyhetkeen. Lopulta huomasin kyynelten valuvan poskiani pitkin, mutta silti virnuilin tekstille kuin mielipuoli. Ympyrä sulkeutuu mitä hurmaavimmalla tavalla - oloni oli hyvin haikea, mutta olin silti iloinen, että kuljin tämän matkan loppuun asti.
Olen hyvin kiitollinen, että Hovimäen tekijät kirjoittivat vielä Ei muuta kunniaa-romaanin, vaikka televisiosarjaan ei viidettä kautta tehty. Kirjan ansiosta sarja sai ansaitsemansa, eheän lopun - ja minä mielenrauhan. Hovimäki on aivan upea kurkistus Suomen historiaan kiehtovien henkilöhahmojen kautta, ja Ei muuta kunniaa on ehdottomasti kirsikka herkullisen kakun päällä.
Ei muuta kunniaa sijoittuu Suomen historiassa aikakaudelle, josta olen tiennyt eniten ennen Hovimäki-sarjaan tutustumista. Aikajanalle mahtuu hyvin surullisekuuluisia tapahtumia, kuten kieltolaki, Lapuan liike sekä talvisota. Vaikka olen lukenut aiemmin useitakin tätä aikakautta käsitteleviä teoksia, Ei muuta kunniaa ei tuntunut vanhan toistolta. Tosin heijastelin tarinaa ja sen tapahtumia muihin lukemiini teoksiin, kuten tein myös viidennen osan kohdalla.
Hovimäki-heksalogian kuudennessa osassa on mukana vielä muutama aiemmista osista tuttu hahmo, mutta loput ovatkin minulle täysin uusia tuttavuuksia, sillä televisiosarjaa ei jatkettu viidennelle kaudelle rahoitusongelman vuoksi. Kuten aiemmissakin osissa, parrasvaloissa paistattelee nuorempi sukupolvi, vaikka myös entuudestaan tutuilla hahmoilla on merkittäviä rooleja kirjassa. Suosikkejani uusista hahmoista ovat Irina, suomalaisittain Irja, von Platen, Ulla Haglund ja Väinö Seppä - Vinön mainitsen uudestaan, sillä hänellä on tässä kirjassa suurempi rooli verrattuna viidenteen osaan. Kaikki kirjan hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja monisyisiä - oli jälleen nautittavaa nähdä historialliset tapahtumat romaanin hahmojen kautta.
Tarina kaappasi minut tiukkaan otteeseen, jossa pysyin aivan loppuun asti. Jälleen kerran ahnehdin sivun toisensa jälkeen, sillä halusin tietää, mitä hahmoille tapahtuu historian rattaissa. Unohdin jopa pelätä kirjan loppumista, kunnes tajusin sivuja olevan jäljellä alle sata - niin suurta tunteiden myllerrystä juonenkäänteet minussa aiheuttivat. Pidettyäni taukoa lukumaratoniin asti ahmin viimeisiä sivuja kuin viimeistä päivää.
Romaanin kruunaa epilogi, jossa ollaan siirrytty välirauhan ajasta vuoteen 1999, joka on vuosi, jolloin Hovimäen ensimmäinen tuotantokausi esitettiin ensimmäistä kertaa. Oli sekä hyvin haikeaa että ihanaa edetä tarinassa lähestulkoon nykyhetkeen. Lopulta huomasin kyynelten valuvan poskiani pitkin, mutta silti virnuilin tekstille kuin mielipuoli. Ympyrä sulkeutuu mitä hurmaavimmalla tavalla - oloni oli hyvin haikea, mutta olin silti iloinen, että kuljin tämän matkan loppuun asti.
Olen hyvin kiitollinen, että Hovimäen tekijät kirjoittivat vielä Ei muuta kunniaa-romaanin, vaikka televisiosarjaan ei viidettä kautta tehty. Kirjan ansiosta sarja sai ansaitsemansa, eheän lopun - ja minä mielenrauhan. Hovimäki on aivan upea kurkistus Suomen historiaan kiehtovien henkilöhahmojen kautta, ja Ei muuta kunniaa on ehdottomasti kirsikka herkullisen kakun päällä.
Arvosana: ✮✮✮✮✮
P. S. Sain ruksittua kirjan lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 43: kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.
P. S. Sain ruksittua kirjan lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 43: kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti