 |
| ©Hande |
Gummerus 2002
Luettuani välissä kaksi mietteliääksi jättänyttä teosta palasin Hovimäki-sarjan pariin. Kirjasarjan neljäs osa kattaa vuodet 1851-1896 eli kolmannen tuotantokauden sekä viidettä kirjaa edeltävät vuodet, joita televisiosarjassa ei näytetä.
Oolannin sodasta sortovuosiin käsittelee historialliselta kantilta ajanjaksoa, josta minulla on vähiten tietoa koko Hovimäen aikajanalta. Oolannin sota on minulle tuttu vain vanhan laulun kautta, eikä 1860-luvun suuria nälkävuosiakaan käsitelty historiantunneilla kuin jossain sivulauseessa. Tiesin sentään, että tuolloin annettiin myös kansakouluasetus, joka aloitti Suomen koulutuksen tulevan menestystarinan, vaikkei Suomi vielä ollut edes itsenäinen valtio. Juuri tietämättömyyteni vuoksi minusta oli kiehtovaa saada tästä aikakaudesta tietoa hovimäkeläisten tarinoiden kautta - opin paljon uutta lukemalla kirjan.
Kirjan lukeminen oli mieluisa kokemus myös kielellisesti - sarjan luojat hallitsevat käsikirjoituksen lisäksi proosan. Tapahtumien tuttuus ei häirinnyt lukukokemustani tälläkään kertaa, vaan kääntelin sivuja mielenkiinnolla. Neljännessä kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos, vaikka entuudestaan tuttujakin hahmoja on mukana. Mielipiteeni hahmoista vaihtelivat, mutta heidän vaiheensa kiinnostivat minua huolimatta siitä, pidinkö heistä vai en.
Kirjasarjan neljännen osan uusissa hahmoissa oli paljon sellaisia, jotka jättivät minut kylmäksi - he eivät tehneet minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta tai sitten inhosin heitä. Onneksi mukana oli myös hahmoja, joista pidin: Wilhlelm Lindhof, opettajatar Katri Seppä, lääketieteen opiskelija Johan Ingberg ja sisäpiika Matilda. Heistä yksikään ei kuitenkaan ollut sellainen, joka ylettyisi koko sarjan hahmokaartista ylimpiin suosikkeihini. Kuitenkin myötäelin heidän vaiheitaan, ja ne herättivät minussa vahvojakin tunteita.
Nautin jälleen kerran suuresti kirjan kohtauksista, jotka tv-sarjassa on sivuutetaan - muutama hahmo putoaa kesken kolmatta kautta kokonaan pois vailla minkäänlaista selitystä, joten oli mukavaa saada vastauksia. Jouduin kuitenkin pettymään hieman, sillä kirjassa jätetään pois pari tv-sarjan kohtausta, jotka olivat minusta yksiä liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista.
Oolannin sodasta sortovuosiin ei kuulu suosikkeihini Hovimäki-sarjan osista, mutta pidin siitä silti. Sen parasta antia olivat ehdottomasti vanhojen tuttujen hahmokehitys sekä historiantuntemuksessani olleiden aukkojen täyttäminen. Tästä on hyvä jatkaa kirjasarjan osista viimeiseen, josta tiedän entuudestaan suurimman osan tapahtumista.
Oolannin sodasta sortovuosiin käsittelee historialliselta kantilta ajanjaksoa, josta minulla on vähiten tietoa koko Hovimäen aikajanalta. Oolannin sota on minulle tuttu vain vanhan laulun kautta, eikä 1860-luvun suuria nälkävuosiakaan käsitelty historiantunneilla kuin jossain sivulauseessa. Tiesin sentään, että tuolloin annettiin myös kansakouluasetus, joka aloitti Suomen koulutuksen tulevan menestystarinan, vaikkei Suomi vielä ollut edes itsenäinen valtio. Juuri tietämättömyyteni vuoksi minusta oli kiehtovaa saada tästä aikakaudesta tietoa hovimäkeläisten tarinoiden kautta - opin paljon uutta lukemalla kirjan.
Kirjan lukeminen oli mieluisa kokemus myös kielellisesti - sarjan luojat hallitsevat käsikirjoituksen lisäksi proosan. Tapahtumien tuttuus ei häirinnyt lukukokemustani tälläkään kertaa, vaan kääntelin sivuja mielenkiinnolla. Neljännessä kirjassa koetaan jälleen sukupolven vaihdos, vaikka entuudestaan tuttujakin hahmoja on mukana. Mielipiteeni hahmoista vaihtelivat, mutta heidän vaiheensa kiinnostivat minua huolimatta siitä, pidinkö heistä vai en.
Kirjasarjan neljännen osan uusissa hahmoissa oli paljon sellaisia, jotka jättivät minut kylmäksi - he eivät tehneet minuun oikeastaan minkäänlaista vaikutusta tai sitten inhosin heitä. Onneksi mukana oli myös hahmoja, joista pidin: Wilhlelm Lindhof, opettajatar Katri Seppä, lääketieteen opiskelija Johan Ingberg ja sisäpiika Matilda. Heistä yksikään ei kuitenkaan ollut sellainen, joka ylettyisi koko sarjan hahmokaartista ylimpiin suosikkeihini. Kuitenkin myötäelin heidän vaiheitaan, ja ne herättivät minussa vahvojakin tunteita.
Nautin jälleen kerran suuresti kirjan kohtauksista, jotka tv-sarjassa on sivuutetaan - muutama hahmo putoaa kesken kolmatta kautta kokonaan pois vailla minkäänlaista selitystä, joten oli mukavaa saada vastauksia. Jouduin kuitenkin pettymään hieman, sillä kirjassa jätetään pois pari tv-sarjan kohtausta, jotka olivat minusta yksiä liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista.
Oolannin sodasta sortovuosiin ei kuulu suosikkeihini Hovimäki-sarjan osista, mutta pidin siitä silti. Sen parasta antia olivat ehdottomasti vanhojen tuttujen hahmokehitys sekä historiantuntemuksessani olleiden aukkojen täyttäminen. Tästä on hyvä jatkaa kirjasarjan osista viimeiseen, josta tiedän entuudestaan suurimman osan tapahtumista.
Arvosana: ✮✮✮✮
Arvio televisiosarjan kolmannesta kaudesta:
Hovimäen kolmas tuotantokausi on kyllä laadukas, mutta siitä huolimatta pidän siitä kaikkein vähiten. Historialliset tapahtumat ovat hyvin kiinnostavia, mutta mukana on niin paljon hahmoja, joita pidän vastenmielisenä, että katselukokemus kärsii siitä jonkin verran. Toisaalta mukana on myös paljon mielenkiintoisia hahmoja, ja entuudestaan tutuissa henkilöissä tapahtuu niin suurta kehitystä, ettei kautta katso vain haukotellen ja toivoen, että se päättyisi pian.Vaikka mukana on monia hahmoja, joista en pitänyt, näytteleminen on mielestäni hyvää - tosin, pitäähän sitä osata näytellä saadakseen katsojan myös inhoamaan hahmoaan. Kolmannella kaudella oli jälleen kerran näyttelijöitä, joita en tuntenut entuudestaan kovin hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät roolisuorituksillaan Paavo Westerberg Wilhelm Lindhofina, Marjaana Maijala Katri Seppänä, Arttu Ratinen Johan Ingberginä ja Laura Jurkka Matildana. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Konsta Mäkelä, Martina Roos, Riku Kemppinen, Reino Nordin, Mia Hafrén ja Anja Bargum.
Valitettavasti kolmannella tuotantokaudella muutama hahmo vain katoaa ilman selitystä. Olisin kaivannut edes ohimennen mainitun selityksen hahmojen puuttumiselle, mutta onneksi tässä suhteessa kirja pelasti epätietoisuudelta. Asiaan vaikutti myös se, että kirjan aikajana jatkuu televisiosarjaa pidemmälle: kirjan tarina jatkuu vuoteen 1896 asti, kun taas kolmas tuotantokausi päättyy vuoteen 1869.
HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Hovimäen kolmannen kauden juonesta. Jos sarja ei ole sinulle entuudestaan tuttu, mutta haluaisit siihen tutustua, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät".
Vaikkei Hovimäen kolmas tuotantokausi yllä suosikkeihini, sen hahmojen vaiheet kiinnostivat minua ja mukana oli monia tapahtumia, jotka herättivät minussa vahvoja tunteita. Osa niistä tapahtumista sai minut jopa muuttamaan käsitystäni aiemmin tutuista hahmoista: en ole koskaan oikein pitänyt Carl Magnus Lindhofista, mutta kun hän kolmannella kaudella pelastaa tyttärensä ja työntekijänsä pojan palavasta lasiruukista, aloin arvostaa häntä jonkin verran - minua alkoi myös surettaa, kuinka hän myöhemmin kuoli saamiinsa vammoihin. Erityisen sydäntäriipaisevana pidin kohtausta, jossa jo yli 70-vuotias Johanna Lindhof ahdistuu poikansa kärsimyksistä ja vaikeroi, etteikö hän jo voisi päästä miehensä ja kuolleiden lastensa luokse - tämä kohtaus jätettiin kirjasta pois, mikä harmitti minua suuresti. Myös suurten nälkävuosien orvoiksi jättämien lapsien kohtalot jättivät minut mietteliääksi.
Juonipaljastukset päättyvät.
Oolannin sodasta sortovuosiin on kiinnostava, vaikka mukana oli minut kylmäksi jättäneitä hahmoja. Historialliset raamit ja muutaman loistavat hahmot tekivät kuitenkin minuun vaikutuksen ja annan kolmannelle kaudelle, kuten sitä vastaavalle kirjallekin neljä tähteä.
HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Hovimäen kolmannen kauden juonesta. Jos sarja ei ole sinulle entuudestaan tuttu, mutta haluaisit siihen tutustua, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät".
Vaikkei Hovimäen kolmas tuotantokausi yllä suosikkeihini, sen hahmojen vaiheet kiinnostivat minua ja mukana oli monia tapahtumia, jotka herättivät minussa vahvoja tunteita. Osa niistä tapahtumista sai minut jopa muuttamaan käsitystäni aiemmin tutuista hahmoista: en ole koskaan oikein pitänyt Carl Magnus Lindhofista, mutta kun hän kolmannella kaudella pelastaa tyttärensä ja työntekijänsä pojan palavasta lasiruukista, aloin arvostaa häntä jonkin verran - minua alkoi myös surettaa, kuinka hän myöhemmin kuoli saamiinsa vammoihin. Erityisen sydäntäriipaisevana pidin kohtausta, jossa jo yli 70-vuotias Johanna Lindhof ahdistuu poikansa kärsimyksistä ja vaikeroi, etteikö hän jo voisi päästä miehensä ja kuolleiden lastensa luokse - tämä kohtaus jätettiin kirjasta pois, mikä harmitti minua suuresti. Myös suurten nälkävuosien orvoiksi jättämien lapsien kohtalot jättivät minut mietteliääksi.
Juonipaljastukset päättyvät.
Oolannin sodasta sortovuosiin on kiinnostava, vaikka mukana oli minut kylmäksi jättäneitä hahmoja. Historialliset raamit ja muutaman loistavat hahmot tekivät kuitenkin minuun vaikutuksen ja annan kolmannelle kaudelle, kuten sitä vastaavalle kirjallekin neljä tähteä.
Muistan Hovimäki -sarjan tulleen telkkarista mutten tainnut sitä silti ikinä katsoa. Taidan kuitenkin joskus kokeilla tätä kirjasarjaa, sillä aihe vaikuttaa kiinnostavalta :)
VastaaPoistaVoin suositella kirjasarjaa - se toimii oikein hyvin sellaisenaankin. :) Luulen, että kirjastosta ne voisivat löytyä - ainakin pääkaupunkiseudulla näin on.
Poista