Okklumeus-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Hyllytontun höpinöitä-blogin Tiinan järjestämään Okklumeus-lukuhaasteeseen Alan Rickmanin muistoa kunnioittaakseni. Alun perin tarkoituksenani oli lukea vain Potter-maailmaan liittyvää oheislukemistoa, mutta innostuinkin tarttumaan vain vuoden tauon jälkeen uudestaan myös päätarinaan. Luin septologian ensimmäistä kertaa englanniksi, joten sain hiukan vaihtelua tuttuun ja turvalliseen.

Etenin haasteessa yllättävänkin vikkelään: Potterin taikamaailma vei niin pahasti mennessään, että yhdessä vaiheessa vain ahmin siihen liittyviä teoksia. Septologia on minulle entuudestaan erittäin tuttu, mutta oli mukavaa perehtyä päätarinan lisäksi Rowlingin itse kirjoittamiin oheisteoksiin, elokuvasarjan tekemiseen sekä septologian suomentamiseen. Heinäkuussa ilmestyi myös jatkoa tarinalle tuovan näytelmän Harry Potter and the Cursed Child käsikirjoitus, joten pitihän minun tilata ja lukea se.

Luetut kirjat:

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat
J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen
J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Brian Sibley: Harry Potter - suuri velhouskirja
J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire
Jack Thorne, John Tiffany & J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child
J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
Jody Revenson: Harry Potter - suuri hahmokirja
J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince
J. K. Rowling: Harry Potter and the Deatly Hallows

Lukusaldoni on 14 kirjaa ja saavutin sillä ylimmän lukutason, Taikaministerin. Olen tyytyväinen, sillä aluksi ajattelin pyrkiväni tasoon Aurori, mutta innostuinkin sitten lukemaan suunniteltua enemmän, mikä on vain hyvä asia. Oli ihanaa palata taas itselle rakkaan maailman pariin ja laajentaa näkemystään siitä.

Kiitos Tiinalle haasteen järjestämisestä!

Jody Revenson: Harry Potter - suuri hahmokirja

©Hande

Jody Revenson: Harry Potter - suuri hahmokirja

Readme.fi 2015

Olen havitellut tätä kirjaa ties miten kauan, mutta kallis hinta on karkoittanut minut sen luota. Minulla on kuitenkin menossa suuri Potter-intoilu, kuten jotkut ovat saattaneet huomata, ja päätin hankkia hahmokirjan kokoelmaani. En malttanut odottaa lukupinon pienenemistä, joten luin kirjan heti sen saavuttua.

Kuten nimikin jo kertoo, Harry Potter - suuri hahmokirja keskittyy elokuvasaagan hahmogalleriaan. Teoksessa kerrotaan erityisesti hahmojen ulkoisen olemuksen luomisprosesseista, ja ääneen pääsevät muun muassa osa elokuvien ohjaajista, maskeeraajia hiusmuotoilijoita, pukusuunnittelijoita sekä tarpeistonhoitajia, unohtamatta myöskään roolihahmojen esittäjiä.

Kirja sisältää mielenkiintoista ja yksityiskohtaista tietoa rekvisiitasta, hahmojen puvusteista ja maskeerauksista sekä näyttelijöiden kertomuksia hahmoihinsa liittyen. Teoksessa kerrotaan muun muassa, mistä  pukusuunnittelijat ottivat vaikutteita luodessaan velhomaailman tyyliä, miksi Hermionen hampaat eivät ole epätavallisen suuret ja miksi lordi Voldemortin silmät ovat siniset kirjoista tutun punaisen sijaan. Pidin myös siitä, miten kirjassa kerrottiin jokaisen esitellyn hahmon taikasauvasta.

Teos on kattava ja viihdyttävä, mutten voinut sivuuttaa muutamaa perustavanlaatuista virhettä. Pahin niistä oli elokuvasarjan kolmannen osan nimeäminen Puoliveriseksi prinssiksi, vaikka osan nimi on Azkabanin vanki. Tällaisen tietokirjan tekijälle sarjan osien nimien pitäisi olla perustietoa, joka on tarkistettu tarpeen tullen useaan otteeseen. Olen tämän vuoksi pöyristynyt siitä, ettei kukaan ole prosessin aikana huomannut virhettä, vaikka tiedot olisi helppoa tarkistaa.

Vaikka Harry Potter - suuri hahmokirja sisälsi joitakin virheitä, se on viihdyttävä ja mielenkiintoinen lukukokemus. Lisäksi se tarjosi minulle uutta tietoa elokuvien tekemisestä, vaikka olenkin perehtynyt aiheeseen dokumenttien ja muun kirjallisuuden kautta. Suosittelen lämpimästi Potter-elokuvien ystäville.

Arvosana: ✮✮✮✮½

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

©Hande

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Tammi 2008

Tein kaksi vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla erinomaisen löydön: Harry Pottereiden kääntäjän kirjan työstään Rowlingin saagan parissa. Rakastan Pottereiden suomennoksia, joten kirjan mukaan nappaamista ei tarvinnut miettiä lainkaan. Tuolloin minulla oli kuitenkin menossa yksi Batman-kausistani, joten teos jäi hyllyyn odottamaan aikaansa. Nyt Harry Potter-kärpänen on puraissut minua pahemman kerran: ennen Pollomuhkun ja Posityyhtysen aloittamista olin lukenut oheislukemiston lisäksi sarjan ensimmäisen osan englanniksi ja odottelin toista osaa kirjastosta, joten tämä oli mielestäni sopivaa välilukemista.

Kirjassa Kapari-Jatta kertoo hyvin seikkaperäisesti työstään suomentajana yleisesti sekä tietysti Pottereiden parissa - se urakka teki hänestäkin kuuluisan ja sai suuremman yleisön kiinnostumaan kääntämisestä. Teos sammuttaa hyvin tiedonjanoani kääntäjien työtä kohtaan: olen kyllä ymmärtänyt, ettei suomentaminen ole vain sanasta sanaan kääntämistä, mutten ole hahmottanut kunnolla, miten monivaiheinen ja aikaa vievä prosessi on.

Minusta on hauskaa, miten Kapari-Jatan kirjoitustyyli antaa vaikutelman, että rupattelisin hänen kanssaan teepöydän ääressä, enkä lue hänen työstään kirjan sivuilta. Teoksen tunnelma on leppoisa ja se on niin helppolukuinen, että lapsikin voisi lukea sen mielenkiinnolla. Tosin suomentaja sortuu jossain määrin itsensä toistamiseen - se häiritsee hiukan, muttei onneksi niin paljon, etten voisi kirjasta nauttia.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä lukija pääsee perehtymään yksittäisten sanojen kääntämisen taustoihin. Minulle tuli kieltämättä ylpeä olo, kun olen tajunnut lukuisat sanaleikit asioiden, esineiden tai hahmojen nimissä. Selostuksista huomaa myös, miten Kapari-Jatta on suomentanut saagan ajan kanssa ja ajatuksella.

Vaikka nautin myös yksittäisten sanojen käännöksiin tutustumisesta, olen hyvin iloinen, että mukaan on sisällytetty myös tietoa siitä, miten Kapari-Jatta on pyrkinyt sisällyttämään suomennoksiin alkuperäisversioiden hengen. Se on kuitenkin ollut pääsyy sille, että olen alun alkaenkin rakastunut velhopojan seikkailuihin Tylypahkassa.

Hyvänkin, kauniisti hengittävän tekstin voi pilata hukkaamalla hengityksen, kääntämällä kaiken yhdeksi pötköksi, luikkimalla pintoja pitkin. Tätä voi havainnollistaa vaikkapa lukemalla jotain kirjaa ääneen siten, että kuvittelee sen olevan vierasta kieltä, josta ei ymmärrä höykäsen pölähtämää: lukemalla pelkät kirjainten muodostamat sanat ajattelematta lainkaan, mitä ne tarkoittavat ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa. Kenties vielä tehokkaampaa on pyytää kaveria lukemaan pelkät sanat ja kuunnella itse. Takaan ettei lempikirja kuulosta lempikirjalta.

Pollomuhku ja Posityyhtynen saa kunnioittamaan kääntäjiä ja heidän työtään entistä enemmän. Se on sopivaa lukemista Harry Pottereiden ystäville, mutta myös heille, joita kiinnostaa tietää suomentamisesta yleisellä tasolla.

Arvosana: ✮✮✮✮

Pollomuhkun ja Posityyhtysen lukemisen myötä sain taas yhden kirjan lisättyä Okklumeus-haasteeseen. Nyt saldoni on seitsemän kirjaa ja lukutasoni Tylypahkan rehtori. Enää yhtä kirjaa vaille ja olen saavuttanut ylimmän tason. :D

Brian Sibley: Harry Potter - suuri velhouskirja

©Hande

Brian Sibley: Harry Potter - suuri velhouskirja

Readme.fi 2010

Olen ostanut Brian Sibleyn kirjoittaman teoksen jo vuosia sitten ja selaillut sitä, mutten ole lukenut sitä koskaan kokonaan. Okkluemus-lukuhaaste on jäänyt osaltani paitsioon kahdeksi kuukaudeksi, joten päätin palata sen pariin tämän kirjan kautta. Harry Potter-elokuvien katsomisesta on vierähtänyt minulta aikamonen tovi, ja sen takia halusin lukea kirjan, joka kertoo tarkemmin filmatisointien teosta.

Harry Potter - suuri velhouskirja kurkistaa velhopojan tarinan valkokangasversioiden kulissien taakse: se sisältää näyttelijöiden muistelmia ja pohdintoja hahmoistaan sekä tuottajan, ohjaajien, ynnä muun henkilökunnan kertomuksia elokuvien eri tuotantovaiheista. Teoksessa esitellään erikseen kukin elokuvasarjan osa sekä sarjan keskeisiä hahmoja näyttelijöineen. Kirja sisältää myös aivan ihanaa oheismateriaalia, kuten Harryn kutsukirjeen Tylypahkaan, huispauksen mm-kisojen ohjelman, taikajuomaetikettejä sekä Kelmien kartan.

Rakastan kovasti näin tehtiin-teoksia ja tämä kirja on erittäin mielenkiintoinen, mutta minun on annettava sille yksi iso miinus vaillinaisuudesta. Teoksessa ei käsitellä elokuvasarjan viimeistä osaa, Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2:ta, joka ei ollut vielä ilmestynyt kirjan julkaisuajankohtana. Ainoa syy, jonka keksin sille, ettei odotettu viimeisen osan ilmestymistä ja laitettu kirjaa vasta sitten myyntiin, on rahanahneus. Teoksesta on tullut nimittäin myöhemmin päätösosan sisältävä painos, jota on kaiken kukkuraksi myyty uutuuskirjana.

Tekijöiden kikkailusta huolimatta pidän kirjasta. Lisäksi se onnistui herättämään minussa tunteita aina nostalgisuudesta innostukseen ja uteliaisuudesta surumielisyyteen. Minulle tuli erityisen haikea olo, kun pääsin aukeamalle, jossa kerrotaan Alan Rickmanista Severus Kalkaroksen roolissa. Unohdan välillä, että suosikkinäyttelijäni on poissa, ja tällaiset muistutukset ovat häkellyttäviä, jopa katkeransuloisia. Minua alkoi surettaa, mutten voinut olla hymyilemättä, sillä Pottereilla on ollut suuri merkitys lapsuudessani - on yhä edelleen - ja Viisasten kiven filmatisoinnin ansioista minusta tuli vannoutunut Rickman-fani. Hän oli mielestäni Kalkaroksena kuin nostettu suoraan kirjan sivuilta.

Harry Potter - suuri velhouskirja on kattava, viihdyttävä ja nostalginen lukukokemus. Oli mielenkiintoista saada lisätietoa J. K. Rowlingin velhomaailman siirtämisestä valkokankaalle ja lukea tekijöiden muisteluita tekovuosien varrelta. Luin viime vuonna Potter-kirjasarjan uudestaan, ja tämän kirjan ansiosta mieleni tekee palata uudestaan myös elokuvien pariin. Taidanpa pitää kesällä elokuvamaratonin!

Arvosana: ✮✮✮✮½

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

©Hande

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Otava 2001

Päätin jatkaa taas vaihteeksi Okklumeus-haasteen parissa, joten lainasin kirjastosta lisää Potter-maailman oheislukemistoa. Tämä on viimeinen minulta lukematta ollut, Rowlingin itsensä kirjoittama kirja velhomaailmasta. Tähän teokseen on nimensä mukaisesti luetteloitu ihmeotukset ja kuvailtu niiden ulkonäköä sekä elinympäristöä. Lisäksi alussa kerrotaan, millä perusteilla on päätetty, mitkä olennot ovat otuksia ja mitkä henkilöitä.

Teos oli viihdyttävä: sen kirjoitustyylistä tuli mieleen luonto-opaskirjat, minkä ansiosta kirja tuntui realistiselta, vaikka kuvailikin otuksia, joilla on yliluonnollisia kykyjä. Monet niistä mainitaan Harry Potter-septologiassa vain nimeltä, joten oli mukavaa saada tietää, millaisia ovat esimerkiksi haiskut tai puhpallurat. Lisäksi kirja tarjosi irtiottoja asiatekstimäisestä tyylistä töherrysten muodossa - se on nimittäin näköispainos Harry Potterin omistamasta kappaleesta oppikirjaa. Harry sekä tämän ystävät Ron ja Hermione ovat kirjoitelleet marginaaleihin huomioita, jotka hymyilyttivät kovastikin.

Aivan kuten Huispaus kautta aikojen, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on kattavaa lisälukemistoa Potter-saagaan. Pidin hiukan enemmän tästä teoksesta kuin huispaus-kirjasta, sillä se tarjosi minulle enemmän uutta tieota ja pidin Harryn sekä kumppaneiden huomautuksista kirjan sivuilla. Kenties hankin kummankin kirjan joskus omaan hyllyyni. 

Arvosana: ✮✮✮½

J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen

©Hande

J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen

Karisto 2001

Kauan sitten, en edes muista milloin, olin lähikirjastossani kiertelemässä, kun näin kirjan nimeltään Huispaus kautta aikojen. Olin siihen mennessä lukenut ainakin kaksi ensimmäistä Harry Potter-kirjaa, joten innostuin tyystin löydöstäni. Velhojen ja noitien suosimasta urheilulajista kertova kirja oli pakko kokea - luinkin sen saman tien kirjaston penkillä istuen. Viime vuonna luin Harry Potterit uudestaam, joten luen sarjan oheislukemistoa Okklumeus-lukuhaastetta varten. Sain teoksen käsiini jälleen kirjastosta, mutta tällä kertaa luin sen kotona.

Huispaus kautta aikojen on kiintoisa kirja: se kertoo lajin historiasta ja säännöistä. Teos on kirjoitettu perinteiselle tietotekstityylillä ja pian unohdin lukevani fiktiivisestä urheilulajista. En ole kovin suuri uhreilun ystävä, mutta huispaus teki minuun aikoinaan vaikutuksen - ja onhan minunlaiselleni historiaintoilijalle ja Harry Potter-fanille tällainen syventävä kirja kuin unelma.

Rauniolinnu Sipiksen tietopaketti ei yksittäin tarjoa tajuntaa räjäyttävää lukukokemusta, mutta se on nautittavaa lisälukemista Harry Potterin ystäville - en voi jälleen kuin ihmetellä Rowlingin luoman taikamaailman laajuutta ja tarkkuutta. Kirjan teksti herää mielessäni henkiin ja kaikki on niin vakuuttavaa, että huispaus alkoi tuntua jästinäkökulmastakin aivan oikealta urheilulajilta.

Arvosana: ✮✮✮½

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

©Hande

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Tammi 2009

Viikko sitten kuulin uutisen, joka repi jotakin rikki sisältäni: Alan Rickman, suosikkinäyttelijäni, kuoli vain 69-vuotiaana syöpään. En yleensä reagoi julkisuuden henkilöiden poismenoihin kovin vahvasti, mutta nyt en voinut välttyä itkulta. Uutisen levittyä Hyllytontun höpinöitä-blogiin ilmaantui Okklumeus-lukuhaaste. Päätin osallistua Rickmanin muistoksi, sillä taikajuomien professori Severus Kalkaros miehen kenties kuuluisin rooli. Luin Potter-saagan viime vuonna, mutta ajattelin palata sarjan "oheislukemiston" pariin.

Sain Siuntio Silosäkeen tarinat syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani vuonna 2009. Olen tainnut lukea kirjan kerran aikaisemmin, mutten muistanut satujen sisältöä yhtä lukuunottamatta. Teos sisältää viisi velhomaailman satua: Velho ja pomppiva pata, Oiva Onnen alkulähde, Tietäjän karvainen sydän, Tanili Kanilin käkättävä kanto sekä Tarina kolmesta veljeksestä. Mukana on lisäksi Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtorin Albus Dumbledoren kommentit jokaisesta sadusta.

Silosäkeen tarinoiden rakenne on hyvin samantyyppinen kuin perinteisissä "jästimaailman" saduissa: kerrotaan tilanne, esitellään henkilöhahmot, jotka kohtaavat ongelman - lopulta tilanne ratkeaa sisältäen jonkin opetuksen. Tuttuuden lisäksi tarinoissa oli kuitenkin lapsuudestani totuttuihin satuihin verrattuna uudenlaisia elementtejä, kuten taikovat päähenkilöt sekä nykymaailmaan soveliaampia opetuksia sekä tietenkin satuihin liittyvät kommentit.

Suurin osa saduista oli tunnelmaltaan pirteitä, mutta pari tarinaa toi minulle mieleen selkäpiitä karmivat, alkuperäiset Grimmin sadut. Ensimmäisenä ajattelin, etten lukisi sellaisia tarinoita ainakaan kovin pienille lapsille, vaikka muuten nämä tarinat sopisivat oikein hyvin iltasaduiksi.

Minulle kirjan mielenkiintoisinta antia olivat kuitenkin Dumbledoren huomautukset saduista. Ne sisälsivät oivaltavaa analyysiä sekä taustatietoa saduista ja niiden kirjoittajasta, Siuntio Silosäkeestä. Tulin itsekin pohtineeksi tarinoita melko paljon ja huomasin ajatelleeni ainakin osittain samoja asioita kuin Tylypahkan rehtori. Minusta on mukavaa tonkia pintaa syvemmältä, kun saduista on kyse: ne vaikuttavat rakenteeltaan ja juonenkulultaan kovin yksinkertaisilta, mutta tosiasiassa ne sisältävät tärkeitä opetuksia, antavat tietoja aikansa kulttuurista sekä saattavat kätkeä sisäänsä jopa poliittisia kannanottoja.

Jälleen kerran, en voi muuta kuin ihailla vaivaa, jota J. K. Rowling on nähnyt luodessaan monien, myös minun, rakastaman taikamaailman. Siuntio Silosäkeen tarinat on ihana lisä noitien ja velhojen maailmasta kertovaan saagaan. Se on myös oivallinen ponnahduslauta seuraaviin, Harry Potterin maailmasta lisätietoa antaviin kirjoihin.

Arvosana: ✮✮✮✮