 |
| ©Hande |
Tammi 2008
Tein kaksi vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla erinomaisen löydön: Harry Pottereiden kääntäjän kirjan työstään Rowlingin saagan parissa. Rakastan Pottereiden suomennoksia, joten kirjan mukaan nappaamista ei tarvinnut miettiä lainkaan. Tuolloin minulla oli kuitenkin menossa yksi Batman-kausistani, joten teos jäi hyllyyn odottamaan aikaansa. Nyt Harry Potter-kärpänen on puraissut minua pahemman kerran: ennen Pollomuhkun ja Posityyhtysen aloittamista olin lukenut oheislukemiston lisäksi sarjan ensimmäisen osan englanniksi ja odottelin toista osaa kirjastosta, joten tämä oli mielestäni sopivaa välilukemista.
Kirjassa Kapari-Jatta kertoo hyvin seikkaperäisesti työstään suomentajana yleisesti sekä tietysti Pottereiden parissa - se urakka teki hänestäkin kuuluisan ja sai suuremman yleisön kiinnostumaan kääntämisestä. Teos sammuttaa hyvin tiedonjanoani kääntäjien työtä kohtaan: olen kyllä ymmärtänyt, ettei suomentaminen ole vain sanasta sanaan kääntämistä, mutten ole hahmottanut kunnolla, miten monivaiheinen ja aikaa vievä prosessi on.
Minusta on hauskaa, miten Kapari-Jatan kirjoitustyyli antaa vaikutelman, että rupattelisin hänen kanssaan teepöydän ääressä, enkä lue hänen työstään kirjan sivuilta. Teoksen tunnelma on leppoisa ja se on niin helppolukuinen, että lapsikin voisi lukea sen mielenkiinnolla. Tosin suomentaja sortuu jossain määrin itsensä toistamiseen - se häiritsee hiukan, muttei onneksi niin paljon, etten voisi kirjasta nauttia.
Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä lukija pääsee perehtymään yksittäisten sanojen kääntämisen taustoihin. Minulle tuli kieltämättä ylpeä olo, kun olen tajunnut lukuisat sanaleikit asioiden, esineiden tai hahmojen nimissä. Selostuksista huomaa myös, miten Kapari-Jatta on suomentanut saagan ajan kanssa ja ajatuksella.
Vaikka nautin myös yksittäisten sanojen käännöksiin tutustumisesta, olen hyvin iloinen, että mukaan on sisällytetty myös tietoa siitä, miten Kapari-Jatta on pyrkinyt sisällyttämään suomennoksiin alkuperäisversioiden hengen. Se on kuitenkin ollut pääsyy sille, että olen alun alkaenkin rakastunut velhopojan seikkailuihin Tylypahkassa.
Kirjassa Kapari-Jatta kertoo hyvin seikkaperäisesti työstään suomentajana yleisesti sekä tietysti Pottereiden parissa - se urakka teki hänestäkin kuuluisan ja sai suuremman yleisön kiinnostumaan kääntämisestä. Teos sammuttaa hyvin tiedonjanoani kääntäjien työtä kohtaan: olen kyllä ymmärtänyt, ettei suomentaminen ole vain sanasta sanaan kääntämistä, mutten ole hahmottanut kunnolla, miten monivaiheinen ja aikaa vievä prosessi on.
Minusta on hauskaa, miten Kapari-Jatan kirjoitustyyli antaa vaikutelman, että rupattelisin hänen kanssaan teepöydän ääressä, enkä lue hänen työstään kirjan sivuilta. Teoksen tunnelma on leppoisa ja se on niin helppolukuinen, että lapsikin voisi lukea sen mielenkiinnolla. Tosin suomentaja sortuu jossain määrin itsensä toistamiseen - se häiritsee hiukan, muttei onneksi niin paljon, etten voisi kirjasta nauttia.
Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä lukija pääsee perehtymään yksittäisten sanojen kääntämisen taustoihin. Minulle tuli kieltämättä ylpeä olo, kun olen tajunnut lukuisat sanaleikit asioiden, esineiden tai hahmojen nimissä. Selostuksista huomaa myös, miten Kapari-Jatta on suomentanut saagan ajan kanssa ja ajatuksella.
Vaikka nautin myös yksittäisten sanojen käännöksiin tutustumisesta, olen hyvin iloinen, että mukaan on sisällytetty myös tietoa siitä, miten Kapari-Jatta on pyrkinyt sisällyttämään suomennoksiin alkuperäisversioiden hengen. Se on kuitenkin ollut pääsyy sille, että olen alun alkaenkin rakastunut velhopojan seikkailuihin Tylypahkassa.
Hyvänkin, kauniisti hengittävän tekstin voi pilata hukkaamalla hengityksen, kääntämällä kaiken yhdeksi pötköksi, luikkimalla pintoja pitkin. Tätä voi havainnollistaa vaikkapa lukemalla jotain kirjaa ääneen siten, että kuvittelee sen olevan vierasta kieltä, josta ei ymmärrä höykäsen pölähtämää: lukemalla pelkät kirjainten muodostamat sanat ajattelematta lainkaan, mitä ne tarkoittavat ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa. Kenties vielä tehokkaampaa on pyytää kaveria lukemaan pelkät sanat ja kuunnella itse. Takaan ettei lempikirja kuulosta lempikirjalta.Pollomuhku ja Posityyhtynen saa kunnioittamaan kääntäjiä ja heidän työtään entistä enemmän. Se on sopivaa lukemista Harry Pottereiden ystäville, mutta myös heille, joita kiinnostaa tietää suomentamisesta yleisellä tasolla.
Arvosana: ✮✮✮✮
Pollomuhkun ja Posityyhtysen lukemisen myötä sain taas yhden kirjan lisättyä Okklumeus-haasteeseen. Nyt saldoni on seitsemän kirjaa ja lukutasoni Tylypahkan rehtori. Enää yhtä kirjaa vaille ja olen saavuttanut ylimmän tason. :D
Tämä kirja on kiinnostanut minua siitä asti, kun huomasin sen, mutta en ole vielä tullut lukeneeksi. Kirja kiinnostaa, koska haluan tietää enemmän kääntämisestä. Pottereille olen liian vanha, vaikka olenkin uteliaisuuttani luukenut neljä ensimmäistä.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi tämän lukemista - siinä on kerrottu hyvin seikkaperäisesti käännöstyön vaiheista.
PoistaMinä en usko, että Pottereihin mieltyminen olisi iästä kiinni (minun keski-ikäiset vanhempani tykästyivät niihin alettuaan lukea niitä itse, kun olin hehkuttanut tarpeeksi kauan), mutta makuja on monenlaisia ja hyvä niin. :)
Huima tahti sulla haasteessa! Itse olen vasta surkki. Tämä teos on kiinnostanut minua pitkään, ehkäpä saisin haasteen myötä tämänkin luettua. Kääntäjän työ kiinnostaa ja se yhdistettynä Pottereihin on selvästi hyvä yhdistelmä.
VastaaPoistaOlen itsekin yllättynyt omasta tahdistani. En aikonut alunperin lukea saagaa uudestaan, mutta elokuvamaratonin myötä oli aivan pakko. :D
PoistaPottereiden ja käännöstyön yhdistelmä on kyllä toimiva - jos aihe kiinnostaa, kannattaa todellakin tämä kirja lukea! :)