 |
| ©Hande |
Gummerus 1996
Carrollin klassikkot kuuluvat niihin teoksiin, joista minun on häpeäkseni tunnustettava, etten ole lukenut niitä koskaan aikaisemmin. Olen nähnyt Disneyltä sekä animaatio- että live action-elokuvan, mutta niistä kumpikaan ei ole kuulunut koskaan suuriin suosikkeihini, joten kenties sen takia kirjojenkin lukeminen on jäänyt, vaikka ne ovat löytyneet yksien kansien välistä siskoni kirjahyllystä jo vuosia. Haluan mennä katsomaan Burtonin Liisan seikkailut peilimaailmassa-elokuvan, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki korjata aukko ylessivistyksessä ja lukea elokuvaa inspiroineet tarinat.
Minulla on ollut jonkinmoisia odotuksia kirjan sisällön suhteen näkemieni filmatisointien sekä Batmanin ansiosta - Yön ritarin konnagalleriaan kuuluu Hullu hatuntekijä-nimellä esiintyvä rikollinen, joka suhtautuu pakkomielteisesti, yllätys, yllätys, Liisan seikkailuihin. Olen myös nähnyt vuosien varrella lukuisia otteita teoksissa olevista runoista. Ryhdyin lukemaan kirjaa siis suurella mielenkiinnolla.
Sekä ihmemaassa että peilimaailmassa kaikki on ihanan nurinkurista: juoni etenee kummassakin, mutta aivan outoihin suuntiin, hahmokaarti on hyvin eriskummallinen eikä heidän logiikkansa ole rationaalisimmasta päästä. Teksti on täynnä hauskoja sanaleikkejä ja loruja sekä John Tennielin kuuluisia kuvituskuvia, joita olen nähnyt lukuisissa yhteyksissä pienestä asti. Vaikken ole lukenut kirjaa koskaan aikaisemmin, se tuntui oudon tutulta, jopa kotoisalta.
Intohimoisena kyökkipsykologina minusta oli hienoa huomata, miten hyvin Carroll on havainnoinut pienen lapsen järjenjuoksua ja sisällyttänyt sitä tarinoihin. Tämä ei rajoitu pelkästään Liisaan, tarinoiden päähenkilöön, vaan koko kirja rakentuu oikeastaan lasten logiikasta. Kaiken kukkuraksi muut hahmot vievät tämän logiikan vapautuneesti vielä paljon pidemmälle, jolloin Liisa pikkuvanhoine huomautuksineen on tavallaan kertomusten "järjen ääni", tai ainakin yrittää olla. Oli vapauttavaa lukea kirjaa, jossa kaikkea ei ratkaistu miettimällä, mikä on realistista ja rationaalista.
Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa ovat ylistys luovuudelle ja mielikuvitukselle. Lapselle se on todennäköisesti hauska seikkailu, mutta aikuiselle se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa aina niin vakavasti.
Minulla on ollut jonkinmoisia odotuksia kirjan sisällön suhteen näkemieni filmatisointien sekä Batmanin ansiosta - Yön ritarin konnagalleriaan kuuluu Hullu hatuntekijä-nimellä esiintyvä rikollinen, joka suhtautuu pakkomielteisesti, yllätys, yllätys, Liisan seikkailuihin. Olen myös nähnyt vuosien varrella lukuisia otteita teoksissa olevista runoista. Ryhdyin lukemaan kirjaa siis suurella mielenkiinnolla.
Sekä ihmemaassa että peilimaailmassa kaikki on ihanan nurinkurista: juoni etenee kummassakin, mutta aivan outoihin suuntiin, hahmokaarti on hyvin eriskummallinen eikä heidän logiikkansa ole rationaalisimmasta päästä. Teksti on täynnä hauskoja sanaleikkejä ja loruja sekä John Tennielin kuuluisia kuvituskuvia, joita olen nähnyt lukuisissa yhteyksissä pienestä asti. Vaikken ole lukenut kirjaa koskaan aikaisemmin, se tuntui oudon tutulta, jopa kotoisalta.
Intohimoisena kyökkipsykologina minusta oli hienoa huomata, miten hyvin Carroll on havainnoinut pienen lapsen järjenjuoksua ja sisällyttänyt sitä tarinoihin. Tämä ei rajoitu pelkästään Liisaan, tarinoiden päähenkilöön, vaan koko kirja rakentuu oikeastaan lasten logiikasta. Kaiken kukkuraksi muut hahmot vievät tämän logiikan vapautuneesti vielä paljon pidemmälle, jolloin Liisa pikkuvanhoine huomautuksineen on tavallaan kertomusten "järjen ääni", tai ainakin yrittää olla. Oli vapauttavaa lukea kirjaa, jossa kaikkea ei ratkaistu miettimällä, mikä on realistista ja rationaalista.
Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa ovat ylistys luovuudelle ja mielikuvitukselle. Lapselle se on todennäköisesti hauska seikkailu, mutta aikuiselle se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa aina niin vakavasti.
Arvosana: ✮✮✮✮
Minulla on myös tämä klassikko lukematta, ja odotteleekin hyllyssä lukua. Ajattelin lukea teoksen Kirjabloggaajien klassikkolukuhaastekirjana :)
VastaaPoistaMukavaa saada tietää, etten ole ainoa, jolla tämä on ollut lukematta. :D Kuulostaa hyvältä idealta, ja kyllä tämä on ainakin minun mielestäni hauskaa luettavaa myös aikuisiällä. :)
PoistaHauskaa, koska luen tätä tarinaa parhaillaan :)
VastaaPoistaSattuipas sopivasti! :) Hauskoja lukuhetkiä!
PoistaMinä luin tämän muistaakseni toissakesänä ja pidin, mutta toisaalta kirja oli mielestäni myös hieman vieraannuttava. Lopulta pidin "ykkösosasta" kuitenkin enemmän kuin Peilimaasta, sen shakkilautameininki runoineen ei ollut yhtä vetävää kuin seikkailu valkoisen kanin perässä.
VastaaPoistaMinä en ole varma, kummasta osasta pidin enemmän: molemmissa oli vetoavuutta, mutta kumpikaan ei silti ollut niin loistava, että olsin ollut valmis antamaan viittä tähteä.
Poista