 |
| ©Hande |
Minerva 2018
Lupaava alku säännölliselle bloggaamiselle lässähti, sillä olen ollut tukehtua ryhmätöiden määrään koulussa - viisi ryhmätyötä kolmella opintojaksolla ja vielä tentit päälle on yhtä tuskaa. Rästitekstien pino on kasvanut melko suureksi, mutten suostu ottamaan asiasta stressiä. Kirjoitan sitä mukaa, kun aikaa ja jaksamista riittää. Kuten joulukirjoituksessani kerroin, olen päässyt vihdoinkin lomalle ja toipunut opintojen aiheuttamasta aivojumituksesta sen verran, että voin kirjoittaa.
Viime vuoden alussa minulle suositeltiin Lemaitren historiallista romaania Näkemiin taivaassa. Kiinnostuin siitä, mutta typeryyksissäni en kirjoittanut kirjan nimeä muistiin, joten unohdin teoksen sen hukuttua alati kasvavaan Goodreadsin luettavien listaani. Sattumalta näin kuitenkin viime vuoden lopussa trailerin romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta, mikä palautti asian mieleeni. Kesällä sitten hankin kirjan itselleni ja myöhemmin aloin lukea sitä.
Näkemiin taivaassa on vakavuutta ja huumoria samassa paketissa. Toisaalta sotaveteraanien oloja sekä erilaisia arpia kuvaillaan riipaisevasti, mutta ajoittain tunnelmaa keventää pisteliäs ironia muun muassa yhteiskuntaa kohtaan. Suomennoksessa on tosin muutamia pienehköjä virheitä, mutta muutoin Sirkka Aulangon käännös on erittäin sujuvaa luettavaa. Romaani on sen verran vaikuttava, että se kummittelee edelleen mielessäni, vaikka kirjan lukemisesta on jo yli kaksi kuukautta.
Viime vuoden alussa minulle suositeltiin Lemaitren historiallista romaania Näkemiin taivaassa. Kiinnostuin siitä, mutta typeryyksissäni en kirjoittanut kirjan nimeä muistiin, joten unohdin teoksen sen hukuttua alati kasvavaan Goodreadsin luettavien listaani. Sattumalta näin kuitenkin viime vuoden lopussa trailerin romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta, mikä palautti asian mieleeni. Kesällä sitten hankin kirjan itselleni ja myöhemmin aloin lukea sitä.
Nykyään Albert oli tietysti asiasta toista mieltä. Hän tiesi, ettei sota ole muuta kuin valtavat arpajaiset, jossa ammutaan kovilla ja jossa on suoranainen ihme selvitä hengissä neljän pitkän vuoden ajan.Marraskuu 1918. Ensimmäisen maailmansodan päättävä aselepo on vain ajan kysymys, mutta erään ranskalaisen sotilasjoukon on käytävä vielä yksi taistelu kukkulan 113 herruudesta. Albert Maillard on vähällä menettää henkensä tullessaan elävältä haudatuksi, mutta hänen asetoverinsa Édouard Péricourt onnistuu pelastamaan miehen. Uroteolla on kuitenkin hintansa: kranaatinsirpale murskaa puolet Édouardin kasvoista. Sodan päätyttyä Albert ottaa pelastajansa siipiensä suojiin ja kaksikko yrittää sinnitellä ulkoisten ja sisäisten arpiensa sekä pula-ajan kurjuuden ja keinottelun kurimuksessa.
... ja näin siis päättyy sota, Eugène-ystäväni, valtaisaan makuusaliin täynnä uupuneita miehiä, joita ei osata edes kotiuttaa kunnolla. Ei ole ketään, joka sanoisi ystävällisen sanan tai edes puristaisi kättä. Lehdissä meille lupailtiin riemukaaria, mutta meidät on jätetty virumaan hatariin ja vetoisiin makuusaleihin. "Sydämelliset kiitokset kiitolliselta Ranskalta" (noin luki Le Matinessa, voitko uskoa) on osoittautunut loputtomaksi kiusanteoksi, meille myönnetään vaivaiset 52 frangia kotouttamisrahaa, vaatteista tingitään, ruuasta ja kahvista nyt puhumattakaan. Meitä kohdellaan kuin varkaita.Romaanin kerronta on hyvin mukaansatempaavaa ja yksityiskohtaista - välillä kadotin jopa ajan ja paikan tajuni. Pystyin kuvittelemaan tarinan tapahtumapaikat mielessäni elävästi. Lisäksi uppouduin ajoittain hahmojen mielenmaisemiin sen verran syvälle, että tunsin samoin kuin he ja heidän tuntemuksensa aiheuttivat minussa jopa fyysisisä reaktioita. Pidin silti ajoittain pitkiäkin taukoja kirjan lukemisesta jättääkseni aikaa "kiireellisempiin" teoksiin perehtymiseen. Tästä huolimatta romaanin tapahtumat jäivät hyvin mieleeni ja tarinan pariin oli helppo palata.
Édouardin mielialan paraneminen - jota hän varoi näyttämästä, se oli näet vielä kovin hauraissa kantimissa - oli sanomalehtien ja hänen niistä saamiensa ideoiden ansiota. Ajan mittaan hän oli tuntenut, miten innostus teki tuloaan, nousi jostain hirvittävän syvältä, ja mitä enemmän hän sitä ajatteli, sitä useammin hän tunsi samanlaista riemastusta kuin nuorena suunnitellessaan jotain kepposta tai pilapiirrosta, pukeutumisleikkiä tai muuta provokaatiota. Mikään ei voisi enää tuottaa yhtä räjähtävää riemua kuin hänen nuoruudessaan, mutta hän tunsi vatsanpohjassaan, etä "jokin" oli palaamassa elämään. Hän uskalsi tuskin ajatella sitä: se jokin oli ilo. Ohikiitävä, arka, puuskittainen ilo.Lemaitre kuvailee tapahtumia ja ihmisiä erittäin tarkkasilmäisesti: hänen kirjassaan on esimerkiksi paljon erilaisia ihmistyyppejä ja heidän luonteitaan kuvaillaan huolellisesti. Henkilöhahmot ovatkin kiinnostavia sekä monisyisiä, ja he kehittyvät tarinan edetessä. Aluksi sekä tarina että hahmojen vaiheet etenevät melko verkkaisesti, mutta ajan saatossa tapahtumien eteneminen nopeutuu ja tunnelma kiristyy. Lopulta teoksen lukemista jatkaa kuumeisesti sivumäärän vähentyessä hälyttävää vauhtia.
Näkemiin taivaassa on vakavuutta ja huumoria samassa paketissa. Toisaalta sotaveteraanien oloja sekä erilaisia arpia kuvaillaan riipaisevasti, mutta ajoittain tunnelmaa keventää pisteliäs ironia muun muassa yhteiskuntaa kohtaan. Suomennoksessa on tosin muutamia pienehköjä virheitä, mutta muutoin Sirkka Aulangon käännös on erittäin sujuvaa luettavaa. Romaani on sen verran vaikuttava, että se kummittelee edelleen mielessäni, vaikka kirjan lukemisesta on jo yli kaksi kuukautta.
Hän tiesi, että aika parantaa haavat, mutta siitä lähtien kun hän oli voittanut sodan, hänestä oli tuntunut kuin hän joka päivä häviäisi sitä vähän kerrassaan.
Arvosana: ✮✮✮✮½
Pieni lisähuomautus: omistamani kappaleen elokuvakansi on ainoa lajinsa edustaja, joka ei minua häiritse. En olisi edes tajunnut kannen kuva olevan elokuvasta, ellen olisi nähnyt aikoinaan siitä julistetta elokuvateatterin seinällä.
Pieni lisähuomautus: omistamani kappaleen elokuvakansi on ainoa lajinsa edustaja, joka ei minua häiritse. En olisi edes tajunnut kannen kuva olevan elokuvasta, ellen olisi nähnyt aikoinaan siitä julistetta elokuvateatterin seinällä.
P. S. Kuittasin teoksella Helmet-lukuhaasteen kohdan 30: kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan.
