 |
| ©Hande |
Bazar 2018
Selaillessani toukokuun lopussa syksyn kirjakatalogeja, huomioni kiinnittyi Sherlock Holmesin tytär-nimiseen romaaniin. Vannoutuneena Sherlock Holmes-fanina halusin lukea kyseisen teoksen, joten pyysin siitä arvostelukappaletta - kiitokset kustantamolle! Kirja sopii kuin nakutettu dekkariviikon lukemiseksi, joten tartuin siihen heti saatuani Hiljaisen kylän päätökseen.
Onneksi kirjan lukeminen ei mennyt pelkäksi irvistelyksi, vaikka mukana oli asioita, jotka häiritsivät minunlaistani kanonistia. Teoksen kerronta muistuttaa kovasti Doylen tyyliä, minkä ansiosta minulle tuli kirjaa lukiessani kotoisa olo: se on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja tulinkin ahmineeksi teosta isompina kerta-annoksina. Tarinan kaava vastaa myös melko pitkälle alkuperäisiä: kertojan paikan on ottanut isänsä jälkeen tohtori Watson nuorempi ja hän raportoi, kuinka Joanna Blalock, Sherlock Holmesin tytär, ratkoo ongelmavyyhtiä kummankin Watsonin avustuksella loogista päättelyä hyödyntäen. Lisäksi tarina sisältää monia lääketieteellisiä yksityiskohtia, joista nautin suuresti. Alkuperäistarinoista poiketen etsivätyötä ja Blalockin päättelyketjua kuvaillaan hyvin laajasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä oli minulle mieluinen muutos, sillä välillä Doylen novellit ovat jättäneet minut kaipaamaan tarkempia selityksiä prosessista, joka on johtanut rikoksen selvittämiseen.
Minua jännitti melkoisen paljon tarttua Sherlock Holmesin tyttäreen, sillä Holmes on minulle erittäin rakas hahmo. Valitettavasti Goldbergin romaani ei tarjonnut samanlaista elämystä kuin Doylen tuotanto, mutta viihdyin kuitenkin teoksen parissa melko hyvin. Kiinnyin suuresti Joanna Blalockiin, josta tulee Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi - hän oli valopilkku, jonka ansiosta halusin jatkaa lukemista, vaikka välillä tunsin turhautumistakin. Goldbergin teos onnistui kaikesta huolimatta herättämään mielenkiintoni jatkoa kohtaan, ja saatankin lukea myös seuraavan osan joskus tulevaisuudessa.
Ilma oli ulkona kehno. Kaiken peitti paksu, keltainen sumu kuin märkänä lumena. Aurinko yritti vimmatusti tunkea esiin sankasta usvasta, joka haisi palaneelta rikiltä.Surupukuinen nainen saapuu 221B Baker Streetille vuonna 1910. Hän pyytää jo eläkkeelle jäänyttä tohtori Watsonia selvittämään omaisensa kuolemaa: kyseessä vaikuttaisi poliisin mukaan olevan itsemurha, mutta nainen ei tyydy tähän selitykseen. Ikääntynyt Watson tarttuu toimeen yhdessä poikansa, John Watson nuoremman, kanssa. Tutkimuksiensa aikana kaksikko tapaa yhden tapauksen silminnäkijöistä, Joanna Blalockin, joka pääsee terävän älynsä ja päättelykykynsä ansiosta mukaan selvittämään tapausta, joka myöhemmin paljastuu murhaksi.
"Kuten Sherlock Holmes sanoisi: poliisit ovat poropeukaloita", isäni sanoi. "He ovat miltei tyystin riippuvaisia maksetuista ilmiantajista, jotta ylipäätään saavat ratkotuksi juttunsa. Ei sillä, ettei heillä olisi älliä, he vain kieltäytyvät käyttämästä sitä."Olen lukenut kaikki sir Conan Doylen Sherlock Holmes-tarinat, joten niiden maailma on minulle entuudestaan erittäin tuttu. Siksi minua kismittikin huomata heti ensimmäisen sivun aikana, ettei Goldberg ole kunnioittanut ainakaan kaikilta osin Holmes-tarinoiden kaanonia: romaanin mukaan Sherlock Holmes olisi kuollut vuonna 1903, mutta Doylen teoksissa Holmes on hengissä sekä hyvissä ruumiin ja mielen voimissa vuonna 1914, jolle kaikista viimeisimmän alkuperäisen novellin tapahtumat sijoittuvat. Tämän lisäksi Watson kutsuu edesmennyttä ystäväänsä Sherlockiksi, mikä on väärin, sillä kaksikko ei kutsunut toisiaan koskaan etunimellä: he olivat toisilleen aina Holmes ja Watson.
Onneksi kirjan lukeminen ei mennyt pelkäksi irvistelyksi, vaikka mukana oli asioita, jotka häiritsivät minunlaistani kanonistia. Teoksen kerronta muistuttaa kovasti Doylen tyyliä, minkä ansiosta minulle tuli kirjaa lukiessani kotoisa olo: se on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja tulinkin ahmineeksi teosta isompina kerta-annoksina. Tarinan kaava vastaa myös melko pitkälle alkuperäisiä: kertojan paikan on ottanut isänsä jälkeen tohtori Watson nuorempi ja hän raportoi, kuinka Joanna Blalock, Sherlock Holmesin tytär, ratkoo ongelmavyyhtiä kummankin Watsonin avustuksella loogista päättelyä hyödyntäen. Lisäksi tarina sisältää monia lääketieteellisiä yksityiskohtia, joista nautin suuresti. Alkuperäistarinoista poiketen etsivätyötä ja Blalockin päättelyketjua kuvaillaan hyvin laajasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä oli minulle mieluinen muutos, sillä välillä Doylen novellit ovat jättäneet minut kaipaamaan tarkempia selityksiä prosessista, joka on johtanut rikoksen selvittämiseen.
Rikoksen ratkaiseminen on kuin lankakerän selvittämistä.Vaikka tarinan tunnelma teki kunniaa alkuperäistarinoille, monet juonen aspektit olivat turhankin suoraan kopioitu Doylen kirjoituksista: mysteeri ja siihen liittyvät käänteet olivat käytännössä sekoitus muutamasta alkuperäiskertomuksesta ja syyllisen tiesi välittömästi tämän astuttua mukaan tarinaan. Lisäksi mukana oli lukuisia tarinankerronnallisia kliseitä, jotka lisäsivät teoksen ennalta-arvattavuutta. Tämä oli erittäin harmillista, sillä näiden asioiden vuoksi romaani ei tarjonnut lainkaan yllätyksiä ihmiselle, joka tuntee Doylen Holmes-kertomukset - olisin kaivannut haastetta tarinan lankavyyhdin selvittämiseen.
Minua jännitti melkoisen paljon tarttua Sherlock Holmesin tyttäreen, sillä Holmes on minulle erittäin rakas hahmo. Valitettavasti Goldbergin romaani ei tarjonnut samanlaista elämystä kuin Doylen tuotanto, mutta viihdyin kuitenkin teoksen parissa melko hyvin. Kiinnyin suuresti Joanna Blalockiin, josta tulee Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi - hän oli valopilkku, jonka ansiosta halusin jatkaa lukemista, vaikka välillä tunsin turhautumistakin. Goldbergin teos onnistui kaikesta huolimatta herättämään mielenkiintoni jatkoa kohtaan, ja saatankin lukea myös seuraavan osan joskus tulevaisuudessa.
Arvosana: ✮✮✮½
P. S. Sain kuitattua teoksen lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa.
Me olimme näköjään hyvin samoilla linjoilla tämän teoksen suhteen.
VastaaPoistaKävinkin lukemassa bloggauksesi ja huomasin saman asian. Toivon jatko-osan olevan tätä parempi - aion tosin odottaa teoksen mahdollista suomentamista (luen mielelläni kaikki sarjat ensiksi sillä kielellä, jolla sen olen aloittanut).
PoistaHieno löytö Helmet-haasteeseen. Olen miettinyt, mikä kirja nyt mahtaisi pelottaa ja tajusin tätä lukiessani, että Runotyttö-sarjan uusi kotimainen "jatko-osa" kyllä kauhistuttaa - sen verran rakas Runotyttö on mulle ollut. 😊 Eli ehkä mä uskaltaudun sitten kuitenkin sen pariin... Tässä lukemassasi kirjassa on upea kansi, harmi ettei sisältö yllä samalle tasolle.
VastaaPoistaKiitos - yritin selailla läpi haasteen kohtia, josko tämä sopisi johonkin niistä. Sitten välähti, sillä onhan todella pelottavaa tarttua uusiin versioihin itselle hyvin rakkaista hahmoista tai tarinoista - olemme kumpikin huomanneet tämän hyvin selvästi. :D
PoistaMinulle Runotyttö ei ole tuttu muuta kuin nimensä kautta (haluan kyllä jossain vaiheessa perehtyä tarinoihin), mutta ymmärrän hyvin tuntemuksesi tätä uutta tarinaa kohtaan. Kannustan sinua kuitenkin tarttumaan siihen - välillä tällaiset tarinat voivat olla todella onnistuneita. :)
Minäkin pidän suuresti kirjan kannesta. Niinan omassa bloggauksessaan käyttämä "moni kakku päältä kaunis"-ilmaus sopii kyllä erinomaisesti tuntemuksiini kokonaisuudesta.
Minullakin tämä on ollut lukulistalla siitä lähtien, kun sen aikoinaan tajusin ilmestyneen englanniksi. Ihan noin hyvin en Holmesin tarinoita tunne, mutta kovasti niistä pidän - erityisesti tunnelmasta, joten ehkäpä tämäkin vielä tulee hyvällä mielellä luettua :-)
VastaaPoistaMinä olen ollut autuaan tietämätön tämän teoksen olemassaolosta ennen kuin bongasin sen kanssabloggaajan kiinnostavien, tulossa olevien kirjojen postauksesta. Kyllä tämä oli ihan viihdyttävää luettavaa. :)
PoistaKiinnostuin kirjasta heti, kun kuulin siitä. Harmi, että siihen on lipsahtanut mainitsemiasi vikoja, mutta ilmeisesti onneksi tunnelma on sentään kohdallaan. Täytyy pitää kirja mielessä.
VastaaPoistaTunnelma tosiaan oli kirjassa kohdallaan, vaikkei se täydellinen lukukokemus ollutkaan. Kannattaa kokeilla, jos yhtään kiinnostaa. :)
PoistaVaikka luen paljon dekkareita, en ole koskaan jaksanut innostua Sherlock Holmesista; en kirjoina, leffoina enkä tv-sarjoina. Sen verran kuitenkin tiedän, että ajatus hänen tyttärestään kuulostaa kummalliselta. En oikein tiedä, haluanko lukea tämän vai en.
VastaaPoistaKieltämättä minuakin oudoksutti ajatus siitä, että Holmesilla olisi lapsi, vaikka samanaikaisesti olin utelias. Toisaalta, asia selitettiin kirjassa niin, että se oli niin lähellä uskottavaa tämän hahmon osalta kuin mahdollista.
PoistaMakuja on monenlaisia, eikä Holmes suinkaan kaikkia miellytä. :) En osaa sanoa, miten suhtautuisit tähän kirjaan: siinä on hyvin samanlainen tunnelma kuin Doylen teoksissa, mutta on siinä eroavaisuuksiakin. Jos siltä tuntuu, voihan sitä kokeilla.
Ehkä vielä kokeilenkin. :)
PoistaMinulle Sherlock on tällä hetkellä Benedict Cumberbatchin tv-filmiversio, joka on mielestäni loistava. Klassikot ansaitsevat useimmiten nimikkeensä, ja siitä hatunnosto myös Doylen teoksille. Toisaalta uudelleenhengitykset eivät useinkaan onnistu, vaikkapa Sarah Hannahin yritelmä herättää henkiin Hercule Poirot tai David Lagercrantzin Millenium-jatko-osat.
VastaaPoistaPidän suuresti Cumberbatchin versiosta - hän tuo hahmon hienolla tavalla nykyaikaan, kuten sarja ylipäätään. Minulle kuitenkin aito, oikea Holmes filmatisoinneista on Jeremy Brett Granadan tv-sarjasta 1980-1990-luvuilta. Brett on roolissaan kuin Doylen tarinoiden sivuilta suoraan poimittu.
PoistaOn tosiaankin valitettavaa, etteivät yleensä nämä elvytysversiot yllä lähellekään alkuperäisten kertomusten tasoa. Mielellään sitä lukisi onnistuneitakin uudelleenhengityksiä, sillä olisi mukavaa saada rakkaisiin hahmoihin uusia näkökulmia.
Lainasin tämän tällä viikolla kirjastosta. Katsotaan, ehdinkö lukemaan vai en. Näihin jatkokertomuksiin tarttuminen on kynnyksen takana juuri mainitsemistasi syistä. Toisaalta arviostasi jäi sellainen fiilis, ettei tämä ihan sysihuono ole, joten voisi hyvinkin sopia lomalukemistoon.
VastaaPoistaEi tämä onneksi sysihuono ole, vaikka parantamisen varaa jäikin. Sopivan kevyttä lukemista tämä ainakin on, jos sellaista kaipaa lomalukemistoonsa. :)
PoistaEli osittain odotuksesi täyttyivät, mutta melkoisesti jäi myös toivomisen varaa. Se on kyllä tosiaan aina jännä paikka, kun alkaa lukea jotain, jota on kovasti odottanut ja pelkää, että jos odotukset ei täytykään.
VastaaPoistaNiinpä, etenkin kun kyseessä ovat itselle tärkeät asiat. Onneksi Sherlock Holmesin tytär ei ollut aivan läpimätä.
PoistaTämä pisti itsellänikin katalogeista silmään. Ehkäpä annan sille mahdollisuuden, jos saan kirjan jostakin käsiini! -Minna/bibobook.fi
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, jos yhtään siltä tuntuu. :)
PoistaEn ole niin suuri fani, että minua mainitsemasi epätarkkuudet vaivasivat...eli voisin lukea tätä ihan omana teoksessaan vertaamalla alkuperäiseen kaanoniin. Tosin fanifiktiona tätä lukisin...ja hienoinen larppaushenki tästä välittyy.
VastaaPoistaKyllä, tuntui aika lailla siltä, että luin fanifiktiota. Tosin, se vähä, mitä olen fanifiktiota aiheesta lukenut, olen sieltä löytänyt tasokkaampiakin tekstejä kuin tämä, vaikkei romaani sysihuono ollutkaan.
PoistaAijaiai. Sherlock Holmes on minulle tosi rakas, vaikka en ole hänen seurassaan aikoihin ollutkaan. Vähän siis jännittää mutta aion myös tämän lukea. Nyt ehkä sitten maltillisten odotusten kanssa voin suhtautua tarinaan vähän rennommin. Saa nähdä arvaanko syylliset yhtä helposti kuin sinä!
VastaaPoistaLuulisin, että maltillisemmat odotukset vaikuttavat ainakin jonkin verran lukukokemukseen - toivon mukaan positiivisesti. :) Olen varma, että tajuat syyllisen helposti, kun Sherlock Holmes on sinullekin rakas hahmo.
PoistaOlipas mielenkiintoista lukea postaustasi. Siitä onkin jo aikaa, kun olen ollut lukenut Sherlock Holmes -rikoskirjasarjaa. Aikoinani pidin niistä paljonkin. Postaustasi lukiessa tuli sellainen olo, että olisi kiva tarttua niihin uudelleen ja miksipä ei myös tähän kirjaan. On siinä ainakin upea kansi.
VastaaPoistaMukavaa kuulla, että kirjoitustani oli kiintoisaa lukea. :) Minustakin olisi mukavaa lukea alkuperäisiä Holmes-tarinoita uudestaan. Luin kolme ensimmäistä novellikokoelmaa viime vuonna dekkariviikkoa varten, joten voisinkin tänä vuonna palata loppujen osien pariin.
PoistaKyllähän tätä kirjaa voi aivan hyvin kokeilla. Ja olet aivan oikeassa: kansi on upea. :)