 |
| ©Hande |
Gummerus 2010
No niin, nyt olen edennyt dekkariviikossa siihen pisteeseen, jossa kirjoitan lukemistani, genreen sopivista romaaneista. Kuten suurin osa omistamistani kirjoidys, tämäkin on päätynyt haltuuni vuosia sitten jostakin alennusmyynnistä. Parantumaton kirjahamsteri kun olen, se jäi pitkäksi aikaa lojumaan hyllyni täytteeksi, kunnes valitsin sen tammikuussa osaksi #hyllynlämmittäjä-lukuhaastetta. Olin aloittanut monen muun haasteeseen valitsemani kirjan lukemista, kunnes tajusin puolitoista viikkoa sitten, että voisin lukea Schenkelin romaanin dekkariviikkoa varten. Muut keskeneräiset teokset saivat siis jäädä.
Hiljaisen kylän tapahtumat sijoittuvat Einhausen-nimiseen saksalaiskylään vuonna 1955. Syrjäisen Tannöd-maatilan asukkaat löytyvät julmasti murhattuina. Teos koostuu kylän asukkaiden todistajanlausunnoista, joiden pohjalta kokonaiskuva tapahtuneesta alkaa pikkuhiljaa rakentua. Syyllinen veritekoon on selvitettävä puheenvuoroista löytyvien vihjeiden avulla.
Hiljaisen kylän tapahtumat sijoittuvat Einhausen-nimiseen saksalaiskylään vuonna 1955. Syrjäisen Tannöd-maatilan asukkaat löytyvät julmasti murhattuina. Teos koostuu kylän asukkaiden todistajanlausunnoista, joiden pohjalta kokonaiskuva tapahtuneesta alkaa pikkuhiljaa rakentua. Syyllinen veritekoon on selvitettävä puheenvuoroista löytyvien vihjeiden avulla.
Tuollainen talo, tuollainen tila, ei, sinne en tahtoisi tulla edes haudatuksi, minä vielä ajattelin. Minua oikein värisytti.Teoksen kerrontatyyli on hyvin mielenkiintoinen, sillä en ole törmännyt vastaavaan aiemmin rikoskirjallisuudessa: dialogia ei teoksesta löydy ollenkaan, poliisitutkintaa ei kuvailla lainkaan ja todistajanlausuntojen rinnalla on ainoastaan silloin tällöin kaikkitietävä kertoja. Tämä päästi minut lähemmäs poliisin selvitystyötä kuin kenties koskaan aiemmin. Kukaan ei ole auttamassa, vaan lukijan on pyrittävä selvittämään ratkaisu yksin.
Ainoa mitä tunsin oli kammo, kauhu. Se, joka tuollaista oli tehnyt, ei totta vie voinut olla edes ihminen. Perkele se oli. Meikäläisiä se ei voi olla, meillä ei sellaisia hirviöitä ole.Pidin kerronnan lisäksi murhamysteerin sijoittamisesta 1950-luvun Saksaan: henkilöhahmojen asennemaailmoista heijastuvat toisaalta toisen maailmansodan tapahtumien kaiut, toisaalta halu unohtaa koetut nöyryytykset. Yhdistelmä pysähtyneisyyttä ja elämän väistämätöntä jatkumista luo kiehtovat puitteet rikokselle ja sen selvittämiselle. Myös pienen kyläyhteisön sulkeutuneisuus suurine juorukoneistoineen luo hyytävää tunnelmaa.
Kuolleistahan ei pitäisi puhua pahaa, siksi minä en mielelläni kuolleista puhukaan. Tiedättekö, kun eletään tällaisessa pienessä kylässä. Jokainen juoru ja huhu kiertää, ja silloin on parasta ettei puhu paljon.Schenkel onnistuu pitämään lukijan otteessaan alusta loppuun: mitä pidemmälle kirjassa etenee, sitä uteliaammaksi totuutta kohtaan tulee. Samalla kuitenkin empii, sillä ei ole varma, haluaako sittenkään tietää, mitä salaisuuksien verhojen takaa paljastuu. Kehittelin toinen toistaan mutkikkaampia teorioita tapahtumien kulusta sekä murhaajan henkilöllisyydestä ja motiivista. Olin melko varma syyllisestä jo puolessavälissä kirjaa, mutta alati tiivistyvä jännitys sekä yksityiskohtien paljastuminen pitivät minua varpaillani aivan viimeisille sivuille asti.
Hiljainen kylä on kiehtova, mukaansatempaava ja juuri sopivalla tavalla hyytävä romaani. Ovela näkökulmakerronnan käyttäminen pitää mielenkiintoa yllä sekä saa epäilemään omia päätelmiä - jokainenhan kertoo vain oman versionsa tapahtumien kulusta. Schenkelin esikoisromaani teki minuun sen verran suuren vaikutuksen, että aion lukea kaksi muutakin kirjaa, jotka häneltä omistan.
Hiljainen kylä on kyllä hyvin mielenkiintoinen ja virkistävä lisä dekkarigenreen! Tykkään kun asiat on tehty vähän poikkeavalla tavalla:)
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä! On mukavaa, kun minkä tahansa genren teos yllättää positiivisesti, eikä nojaudu pelkkiin stereotypioihin ja kliseisiin. :)
Poista