lauantai 9. maaliskuuta 2019

Batman 80 vuotta -lukuhaaste

©Hande
30. maaliskuuta 1939 maailmalle esiteltiin hahmo, josta tuli aikojen saatossa yksi suosituimmista, ellei suosituin, supersankareista. Detective Comics -lehden numerossa 27 seikkaili Bob Kanen ja Bill Fingerin luoma mustaan kaapuun pukeutunut, synkkämielinen Bat-Man, joka kylvi pelkoa rikollisten keskuudessa - joskaan ei vielä Gotham Cityssä. Tuosta ensiesiintymisestä tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta.

Tarkastelin toissa päivänä, millaista ohjelmaa ympäri maailman on luvassa Yön ritarin juhlavuoden kunniaksi. Suureksi harmikseni en ole löytänyt tietoa yhdestäkään Suomessa järjestettävästä ohjelmasta, joten päätin luoda omani: Batman 80 vuotta -lukuhaasteen. Tarkoituksena on lukea siis Batman-aiheisia teoksia: sarjakuvia (lehtiä tai albumeita), kauno- ja tietokirjallisuutta, taidekirjoja... Kaikki käy, kunhan se keskittyy Viittakostajaan.

Haasteaika: 30.3. - 21.9.2019

Haaste alkaa samana päivänä, kun Batmanin ensiesiintymisestä tulee 80 vuotta. Yhdysvalloissa vietetään Batman-päivää 21. syyskuuta, ja ajattelin sen olevan sopiva päätösajankohta haasteelle. Mukaan voi liittyä milloin tahansa kommentoimalla tähän postaukseen. Olisi hauskaa, jos kerrot samalla, miten olet tutustunut Yön ritariin ensimmäistä kertaa. Teen haasteen päätyttyä oman haastekoontini, jonka kommenttikenttään voit linkittää koontipostauksesi syyskuussa. Mukaan voi myös osallistua, vaikkei sinulla olisikaan blogia - kerro koontipostaukseni kommenttikentässä haasteajan päätyttyä mitä sait sen aikana luettua. Kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä ja somessa voi käyttää hashtagia #batman80haaste.

Tämä on ihkaensimmäinen lukuhaasteeni ja lanseeraan sen hieman jännittyneenä, mutta myös innostuneena. Blogini pitkäaikaisemmat lukijat tietävät, että olen vannoutunut Batman-fani. Hahmo vei sydämeni, kun näin televisiosta jakson Batman: The Animated Seriesistä ollessani kolmevuotias. Vartuttuani tutustuin myös Batman-sarjakuvien maailmaan ja sillä tiellä jatkan edelleen. Ajattelin itse lukea haastetta varten teoksia, joihin en ole aiemmin tutustunut ja lukea uudestaan kirjoja, joista en ole koskaan blogannut.

Lukemisen ohessa osallistujilla on mahdollisuus saavuttaa erilaisia lukutasoja. Alimmilta tasoilta löytyy Gothamin rikollisia, joihin Batmanilla on negatiivinen, mutta henkilökohtainen side. Luettujen teosten määrän kasvaessa pääsee kurottelemaan kohti Maailman parhaimman etsivän lähimpiä liittolaisia. Ylimpänä siintää Yön ritari itse, kuten arvata saattaa.

Lukutasot

  • 0 luettua teosta: Joe Chill
  • 1 luettu teos: Jokeri
  • 2-3 luettua teosta: Kaksinaama
  • 4-5 luettua teosta: Kissanainen
  • 6-7 luettua teosta: James Gordon
  • 8-9 luettua teosta: Batgirl
  • 10-11 luettua teosta: Robin
  • 12-13 luettua teosta: Yönsiipi
  • 14 luettua teosta: Alfred Pennyworth
  • 15+ luettua teosta: Batman

Tervetuloa mukaan ja antoisia lukuhetkiä!


Haasteessa mukana:

maanantai 25. helmikuuta 2019

Blogistanian Finlandia 2018 -tulokset

Kirjabloggaajat ovat puhuneet ja vuoden 2018 Blogistanian Finlandia-kategorian voittaja on selvillä. Kahdeksannen kerran jaettavaan Finlandiaan antoi äänensä 27 blogia ja kaikkiaan ääniä sai 43 vuonna 2018 ilmestynyttä kotimaista teosta. Hajonta oli suuri, mutta kärkikolmikko erottui joukosta selkeästi.

Voittaja on:

Olli Jalosen Taivaanpallo



Voittajateoksesta on sanottu blogeissa muun muassa seuraavaa:

"Olli Jalonen on osannut kirjassa mennä mestarillisesti lapsen ja nuoren pojan nahkoihin ja puhua ja ajatella hänen äänellään ja kielellään. Siinä ajattelussa kuuluu tuon ajan ihmisten taikauskon ja toisaalta kirkon opetuksen ääni sekä vähitellen tunkeutuva valistuksen ajan maailmanselitys." - Kirjan pauloissa -blogi

"Olen lukenut  kevääni hienoimman (historiallisen) romaanin joka puhuttelee minua monella tasolla ja joka avaa sitä, miten ympäristö, aika ja asema rajaavat meitä. Aluksi minun on vaikea päästä kielen rytmiin mukaan, mutta kun sen saavutan, se siirtyy verenkiertooni." - Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Minna Rytisalon Rouva C. ja kolmanneksi Saara Turusen Sivuhenkilö. Kärkipaikkojen sijoitus oli erittäin tiukka: ensimmäisen ja toisen sijan saaneilla kirjoilla on saman verran pisteitä. Taivaanpallo selvisi voittajaksi, koska sillä oli bloggaajien keskuudessa enemmän ykkössijoituksia kuin Rouva C:llä.

Palkintojenjako järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa keskiviikkona 13.3. klo 18:00.

Blogistanian Globalian tulokset löytyvät Kirjamies-blogista
Blogistanian Kuopuksen tulokset löytyvät Yöpöydän kirjat -blogista
Blogistanian Tiedon tulokset löytyvät Hannan kirjokansi -blogista

Top 3

1. Olli Jalonen: Taivaanpallo (17 pistettä, eniten ykkössijoituksia)
2. Minna Rytisalo: Rouva C. (17 pistettä)
3. Saara Turunen: Sivuhenkilö (12 pistettä)

Aiempina vuosina Blogistanian Finlandia-kategorian ovat voittaneet Rosa Liksomin Everstinna (2017), Minna Rytisalon Lempi (2016), Laura Lindstedtin Oneiron (2015), Anni Kytömäen Kultarinta (2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (2012) sekä Katja Ketun Kätilö (2011).

Kaikki ääniä saaneet teokset (aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan):

Mari Ahokoivu: Oksi
J. P. Ahonen: Belzebubs
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Marko Annala: Paasto
Mia Franck: Pommipuutarha
Marko Hautala: Leväluhta
Olli Jalonen: Taivaanpallo
Mikko Kamula: Iso härkä
Tommi Kinnunen: Pintti
Susinukke Kosola: Varisto
Leena Krohn: Kadotus
Heikki Kännö: Sömnö
Katja Lahti: Lasitehdas
Krista Launonen: Ofelian suru
Piia Leino: Taivas
Taru Luojola: Ei kaikki pinnat kireällä
Max Manner: Kadotettujen kahvila
Laura Manninen: Kaikki anteeksi
J. S. Meresmaa, Teresa Myllymäki & M. A. Tyrskyluoto (toim.):
Sirkus synkkä
J. Pekka Mäkelä: Hunan
Aki Ollikainen: Pastoraali
Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
Kati Rapia & Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki
Minna Rytisalo: Rouva C.
Peter Sandström: Äiti marraskuu - kahdeksan pohdintoa
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Johanna Sinisalo: Iron Sky - Renaten tarina
Joni Skiftesvik: Finlandia City
Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä
Pirkko Soininen: Ellen - Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja
Lars Sund: Mistä musiikki alkoi
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Terhi Tarkiainen: Pure mua
Tapani Tolonen: Sokeisto
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Saara Turunen: Sivuhenkilö
Noora Vallinkoski: Perno Mega City
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Marjo Vilkko: Vilpitön sydän
Ina Westman: Henkien saari
Ellin Willows: Sisämaa

Onnea voittajalle ja kaikille ääniä saaneille
sekä kiitos kaikille äänestäneille!

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Blogistanian äänestys vuoden 2018 parhaista kirjoista

Aika on jälleen koittanut: blogimaailma äänestää vuoden 2018 parhaista kirjoista. Annan oman ääneni nyt kolmatta kertaa, ja lisäksi olen ensimmäistä kertaa Finlandia-kategorian ääntenlaskija. Olen kunnostautunut uutuuskirjojen lukemisessa, joten pystyn tällä kertaa äänestämään lähes kaikissa kategorioissa. Tällä kertaa minun oli helppoa nimetä ehdokkaat, joskin mukaan mahtui myös viime hetken yllättäjä.

Pidemmittä puheitta, tässä ovat ääneni:

Blogistanian Finlandia:

3 pistettä: Minna Rytisalo: Rouva C.
2 pistettä: Terhi Tarkiainen: Pure mua

Blogistanian Globalia:

3 pistettä: Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa
2 pistettä: Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

Blogistanian Tieto:

3 pistettä: Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla - tarinoita Irlannin länsirannikolta

©Marja-Leena Liipo

Voittajat julkistetaan huomenna 25.2.2019 kello 10:00 seuraavissa blogeissa:

Blogistanian Finlandia: Tuntematon lukija

Blogistanian Globalia: Kirjamies

Blogistanian Kuopus: Yöpöydän kirjat

Blogistanian Tieto: Hannan kirjokansi

Terhi Tarkiainen: Pure mua

©Hande
Terhi Tarkiainen: Pure mua
Tammi 2018

Huomasin viime syksynä, että ihmiset lukivat Pure mua -nimistä kirjaa. Nimi ei oikein iskenyt minuun ja takakannen perusteella teos vaikutti olevan silkkaa erotiikkahömppää, joten sivuutin kirjan tyystin. Kanssabloggaajani suositus sekä Terhi Tarkiaisen haastattelu Helsingin kirjamessuilla saivat minut kuitenkin kiinnostumaan: päätin ottaa riskin ja ostin kirjan itselleni. Pari viikkoa sitten päätin testata, miten romaani minulle maistuisi.
Hän omisti vampyyrin. Vampyyreja oli olemassa ja niitä myytiin ja hän omisti niistä yhden. Hän oli vampyyrinomistaja. Mikä oli kai vähän sama kuin olla koiranomistaja, mutta kakkapussien sijaan hän saisi kulkea sen perässä ruumispussien kanssa.
Humanistiopiskelija, joka on kirjoittanut sisällissota-aiheista graduaan jo pienen ikuisuuden, täyttää 30 vuotta. Suureksi järkytyksekseen hän saa vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi ihka oikean vampyyrin, Vladin (ei Seivästäjä, vaan Mihailovitš). Vanhemmat ovat ajattelleet elävän kuolleen olevan ainokaiselleen eräänlainen harjoittelukappale miesten kanssa olemiseen. Anna ei ole tästä ajatuksesta lainkaan tyytyväinen, vaan haluaisi palauttaa Vladin sinne, mistä tämä on tullutkin. Vampyyreita välittävän yrityksen yhteystietoja on kuitenkin erittäin vaikea löytää, sillä lähes kukaan ei ole kuullutkaan siitä.
"Ja minä kun valitsin sieltä sivuilta niin hyvän yksilön", äiti jatkoi. "Ensin vähän epäilin, kun se olikin venäläinen, mutta myyjän mukaan se on hyvin suosittu, ja mekin jouduimme oikein jonottomaan sitä! Voitko uskoa?"
Oikeastaan Annan oli helppo uskoa, että Vladin kauniit piirteet keräsivät väkeä kuin ilmaiset ämpärit; äiti jonottamassa olikin sitten vaikeammin visualisoitavissa.
Totta kai mystinen Vlad on aikamoista silmäkarkkia (ainahan vampyyrit ovat!), mutta mitä kauemmin Anna viettää aikaa miehen kanssa, tilanteesta paljastuu yhä enemmän eettisesti arvelluttavia puolia. Lähetyksen mukana on tullut muun muassa kaukosäädin, jolla Anna voi antaa vampyyrille kivuliaita shokkeja, jos tämä ei noudata uuden emäntänsä tahtoa tai käyttäytyy uhkaavasti (noh, tuo jälkimmäinen on sentään hyvä pointti). Vampyyrin on myös tehtävä kaikki, mitä hänen omistajansa käskee tämän tehdä - hänen mielipiteellään ei ole väliä. Eihän vampyyri ole edes ihminen, kuten olentojen olemassaolosta tietoiset ihmiset asian kuittaavat. Anna ei kuitenkaan tätä selitystä niele, eikä suostu kohtelemaan Vladia epäinhimillisesti.

Kuten kirjoitukseni alusta voi päätellä, olin suhtautunut kirjaan hyvin ennakkoluuloisesti. Olettamukseni heittivätkin lahjakkaasti häränpyllyä: saatuani mahdollisuuden keskittyä lukemiseen ajan kanssa, valvoin kirjan parissa yömyöhään, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni - ja seuraavana aamuna minulla oli koulua. Pure mua on todella hauska ja nauroinkin monessa kohtaa katketakseni. Tarkiainen pelleilee vampyyritarinoiden kliseiden kustannuksella onnistuneesti ja nautin irroittelusta suuresti. Romaani ei ollut myöskään pinnallista chick litiä, kuten etukäteen pelkäsin. Tarinasta löytyi muun muassa ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen, feminismiin ja rokotusvastaisuuteen liittyvää pohdintaa. Teemat johdattivat melko syville vesille ja jäinkin monessa kohdassa pohtimaan omia kantojani asioihin.
"No mitä me odotetaan? Polkaise beige batmobiili käyntiin!" 
He, jotka ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät minun olevan intohimoinen historianörtti. Rakastinkin suuresti sitä, miten vahvasti muun muassa Suomen sisällissota linkittyi tarinaan muutenkin kuin Annan graduaiheena. Minusta on mukavaa lukea teoksia, joissa myös fantasiaan liittyvät elementit liitetään todellisuuden kontekstiin ja todellisen maailman yhteiskunnalliset muutokset historian varrella huomioidaan. Tosin, minun on hiukan nillitettävä yhdestä pikkuvirheestä kirjassa: teoksessa mainitaan Senaatintorilla oleva Aleksanteri II:n patsas ja samalla mainitaan myös Venäjän viimeinen tsaari, Nikolai II, johon viitataan kirjassa ensiksi mainitun veljenpoikana, vaikka onkin tämän pojanpoika. Minun silmääni tämä virhe särähti, mutta se oli kuitenkin niin pieni kokonaisuuden huomioonottaen, ettei se vaikuttanut lukukokemukseeni.

Kirjassa oli myös paljon kiehtovia ja moniulotteisia hahmoja. Monissa heistä oli myös karikatyyrimäisiä piirteitä, mutta tässä teoksessa se toimi. Kukaan heistä ei myöskään jää yhden roolinsa vangiksi, vaan tarinan mittaan heistä paljastuu useita puolia. Löysin sekä suosikkini että inhokkini helposti, joskin joidenkin hahmojen kohdalla mielipiteen muodostaminen vaati pidemmän ajan kuin toisten. Annasta pidin, vaikka ajoittain hän hiukan ärsyttikin minua.  Löysin hänestä myös useita yhtymäkohtia itseeni, mikä oli sekä huvittavaa että hämmentävää. Tarinan sankarittaren lisäksi kiinnostavimmat hahmot olivat mielestäni Vlad sekä eräs toinen vampyyri, Kalma.

Pure mua taitaa olla elämäni suurin kirjayllättäjä: oletin inhoavani teosta, mutta menetinkin sydämeni sille. Tarina kuljetti tunteesta toiseen ja onnistui myös yllättämään monessa kohtaa. Enpä tällä kertaa arvannutkaan kaikkia käänteitä jo alkumetreillä! Lukukokemus oli nautinto alusta loppuun asti ja jäin janoamaan lisää - lukisin mieluusti lisää hahmojen vaiheista, niin mieleenpainuvia he olivat. Lukemisen aikana mieleeni juolahti myös, että Hermione Grangerin Harry Potter-romaaneista pitäisi perustaa S.Y.L.K.Y:n (Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin -Yhdistys) rinnalle S.Y.L.V.Y (vastaava yhdistys vampyyreille) - minä olisin liittymässä jäseneksi ensimmäisten joukossa.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kuittasin romaanin lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 16: kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla. 

tiistai 19. helmikuuta 2019

Joann Sfar: The Professor's Daugther

©Hande
Joann Sfar: The Professor's Daugther
First Second 2007

Goodreads on vallan mainio sivusto: sieltä voi löytää sattumalta kiintoisia lukuvinkkejä. Sitä kautta sain tietää viime marraskuussa tästä sarjakuvasta. Halusin lukea Sarjakuvahaasteen aikana myös sellaisia teoksia, jotka eivät kuulu tavanomaisimpaan lukemistooni, ja Joann Sfarin tarina sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti.

Sarjakuva sijoittuu viktoriaanisen ajan Lontooseen. Vaikka tapahtumapaikka ja -aika ovat melkoisen tavanomaisia, juoni on aikamoisen hämmentävä: Lillian Bowell, egyptologian professorin tytär, on rakastunut Imhotep IV:n muumioon. Mutta ei, neiti Bowell ei suinkaan ole nekrofiili (kai?), sillä kyseinen muumio liikkuu, puhuu ja ajattelee (sekä tulee humalaan juotuaan kupillisen teetä). Parivaljakko päätyy seikkailuihin, jotka ovat toinen toistaan absurdimpia.


Tarina oli mielestäni hauskan sekopäinen ja sen huumori vetosi minuun. Sfar on väännellyt rakkauskirjallisuuden kliseitä mielensä mukaan ja lopputulos on hulvaton. Lisäksi Emmanuel Gilbertin kaunis kuvitus teki minuun vaikutuksen: teos on lyhyt, mutta jäin monessa kohdassa ihastelemaan kuvaruutujen taidetta pidemmäksikin aikaa.

Vaikka sarjakuvan idea ja kuvitus tekivätkin minuun vaikutuksen, sen tapahtumat etenivät makuuni turhankin nopeasti. Minusta tuntui monessa kohdassa siltä, kuin olisin katsonut elokuvaa pikakelauksella. Tämän vuoksi hahmoihinkaan ei paneuduttu erityisen syvällisesti, enkä saanut heistä kunnolla otetta - jäin kaipaamaan perusteellisempaa käsittelyä.

The Professor's Daughter jätti kaipaamaan minut hieman tarjottua enemmän, mutta se oli minusta kuitenkin viihdyttävä teos. Se sopi mainiosti välipalalukemiseksi ennen seuraavaan romaaniin tarttumista.

Arvosana: ✮✮✮½

maanantai 18. helmikuuta 2019

Äänestä Blogistanian Finlandiaa 2018

©Marja-Leena Liipo
Kohta se on taas: sunnuntaina 24.2.2019 kirjabloggaajat pääsevät äänestämään vuoden 2018 parhaista kirjoista. Vastaan Blogistanian Finlandian ääntenlaskennasta ja ohjeet siihen löytyvät täältä. Jätä tämän tekstin kommenttiosioon linkki, josta antamasi äänet löytyvät 24.2 kello 10:00. Etuajassa tai myöhässä olevia ääniä ei lasketa mukaan, joten ajasta postauksesi kyseiseen ajankohtaan.

HUOMIO! Tarkista ajastaessasi, että blogillasi on oikea aikavyöhyke eli UTC +2, kun äänestät Suomesta. Jos äänestät ulkomailta eri aikavyöhykkeeltä, laske aikaero, jotta bloggaus ilmestyy kello 10 Suomen aikaa.

Voit äänestää jokaisessa kategoriassa samalla äänestyspostauksella, kunhan muistat linkittää sen jokaisen osallistumasi kategorian ääntenlaskupostaukseen.

Muut äänestyspaikat:
Blogistanian Globalia - Kirjamies
Blogistanian Kuopus - Yöpöydän kirjat
Blogistanian Tieto - Hannan kirjokansi

lauantai 16. helmikuuta 2019

Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence

©Hande
Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence
DC Comics 2014

Löysin vihdoinkin itsestäni virtaa kirjoittaa lisää viimevuotisia rästitekstejä - viimeisimmät viikot minua on vaivannut jonkinlainen uuvahdus, enkä ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään vapaa-ajallani lukemista ja pelaamista lukuunottamatta. Luin The Dark Knight-sarjan toisen osan marraskuussa Sarjakuvahaastetta varten. Valitsin teoksen myös vaihtoehtolukemiseksi siltä varalta, että olisin kaivannut vaihtelua Kehveliin.


Gothamin lapsia on kadonnut bussipysäkeiltä, leikkikentiltä ja jopa omista sängyistään. Jokainen heistä palaa, mutta muuttuneina: he ovat niin traumatisoituneita, että ovat kuin onttoja kuoria. Batman ja poliisipäällikkö Gordon ovat yhteistyössä saaneet yhdistettyä tapaukset Jonathan Craneen eli Scarecrow'hun, mutta pelon valtias on edelleen vapaalla jalalla. Yrittäessään selvittää Scarecrow'n aikeet Batman joutuu kohtaamaan omia pelkojaan.

Vaikka tämäkin tarina ratsastaa edeltäjiensä tapaan kliseillä, on se edeltäjiään parempi. Kirjoittajan ohjat ottanut Hurwitz kunnostautuu erityisesti hahmojen sekä heidän kehityskaarensa kuvaamisessa: Batman on paljon muutakin kuin konnien pieksijä, vaan hän esimerkiksi näyttää pehmeämmän puolensa keskustellessaan Scarecrow'n uhreiksi joutuneiden lasten kanssa. Myös Scarecrow kaikessa ristiriitaisuudessaan on kiehtova. Hurwitz on kehitellyt pelon ruhtinaalle uuden taustatarinan, joka syventää hahmoa paljon verrattuna aiempiin kokemuksiini hänestä. Myös Cranen kehityskaari tarinan aikana tekee vaikutuksen.

Tässä yksi niistä syistä, miksi Batman on
suosikkisupersankarini. ♥
Hahmojen moniulotteisuuden lisäksi sarja kuvaa hyvin, ettei kaikki elämässä ole mustavalkoista, eivätkä ihmiset yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. Batman taistelee oikeuden ja hyvyyden puolesta, mutta hänen keinonsa siihen ovat osittain  hyvin synkkiä ja kyseenalaisia. Toisaalta, vaikka Scarecrow tekee kamalia asioita ja hänen motiivinsa ovat kaikkea muuta kuin jalot, hän ei ole täysin sydämetön.

Cycle of Violence on kiehtova, joskaan ei tajuntaa räjäyttävä sarjakuvaelämys. Siinä käsiteltiin mielenkiintoisia teemoja, vaikka juoni olikin monilta osin ennalta-arvattava. Lisäksi sekä Hurwitz että teoksen kuvittanut David Finch olivat onnistuneet tekemään Scarecrow'sta oikeasti pelottavan, vaikka tunsin häntä kohtaan myös sääliä. Koska Cycle of Violence oli edeltäjiään parempi lukukokemus, haluan lukea tulevaisuudessa myös sarjan kolmannen osan.

Arvosana: ✮✮✮½