 |
| ©Hande |
hermoista 1939-1945
WSOY 2013
Ostin Kivimäen teoksen Helsingin kirjamessuilta vuonna 2013 hänen haastattelunsa innoittamana. Minua on monien vuosien ajan mietityttänyt toisen maailmansodan vaikutukset suomalaissotilaiden mielenterveyteen, joten tämä Tieto Finlandiallakin palkittu kirja ilmestyi kuin tilauksesta. Luin teoksen pian ostamisen jälkeen, mutta halusin palata nyt sen pariin Uudelleen luettua- sekä Suomi(ko) 100 vuotta-lukuhaasteiden inspiroimana.
Noin 18 000 suomalaissotilasta oli hoidettavana toisen maailmansodan aikana päädiagnoosinaan psyykkinen sairaus tai häiriö. Kivimäen väitöskirjan laajennettu versio selvittää, millaisia olivat ne mieleltään sairastuneet sotilaat, jotka pääsivät psykiatriseen hoitoon, millä keinoilla enemmistön onnistui rämpiä järkyttävien kokemusten läpi ilman henkistä murtumista, miten sairastuneisiin suhtauduttiin sekä millaisissa paikoissa ja millä keinoilla heitä hoidettiin.
Kirja on erittäin kattava ja kiinnostava: yksistään Kivimäen käyttämien lähteiden luettelo kattaa 62 sivua teoksesta ja kuten yllä kerroin, aihetta käsitellään useammasta näkökulmasta - kyse ei ole tosiaankaan mistään pintaraapaisusta. Psykologia ja historia ovat kiehtoneet minua lapsesta asti ja nautin asioiden perinpohjaisesta selvittämisestä, joten tällainen syväluotaava tutkimus sopii minulle kuin nakutettu.
Vaikka pidän tietokirjoista, jännitän aina sellaiseen tarttumista: pelkään tekstin olevan kankeaa, jolloin lukukokemus muuttuu tahmeaksi. Murtuneet mielet on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen - tosin se sisältää muutamia tilastoja sekä tutkimusterminologiaa, joten niiden tuntemuksesta oli minulle hyötyä. Asiat ilmaistaan silti selkeästi eli kärryillä pysyy ilman sen suurempaa perehtyneisyyttä tutkimuksien tekoon.
En voinut olla ajattelematta tietokirjaa lukiessani muita lukemiani, sodan kokeneiden henkilöiden kirjoittamia teoksia rintamaoloista. Huomasin niissä olevan muun muassa monia niistä elementeistä, jotka olivat Kivimäen mukaan olennaisia henkisen romahtamisen välttämisessä näissä rankoissa olosuhteissa. Muistin myös, miten joissakin teoksista on kuvailtu sellaisia henkilöitä, joiden henkiselle sietokyvylle sodan aiheuttamat koettelemukset olivat liikaa. Lisäksi oli kiintoisaa havaita, että nykykielessä edelleenkiin käytössä olevat termit "hermojen menettäminen" sekä "tärähtänyt" henkisen murtumisen kuvaajina juontavat juurensa sota-aikaan.
Teosta rikastuttavat otteet tavallisten sotaveteraanien muistelmista, psykiatrien kirjoittamista artikkeleista ja lausunnoista sekä rintamalla "tärähtäneiden" sotilaiden tarinat. Nämä aikalaiskuvaukset toivat aiheen lähemmäksi minua, joka en ole sota-aikaa kokenut. Erityisen paljon minua kiinnostivat psykiatriset potilaat ja heidän tarinansa. Niistä kaikista mieleenpainuvin oli mielestäni jo esipuheessa esitelty Urpo Viinikaisen tapaus: hän oli lääketieteen kandidaatti, joka sai hermoromahduksen kesällä 1944. Hän pakeni metsään jättäen pataljoonansa monen päivän ajaksi ilman lääkäriä. Psykiatri julisti miehen syyntakeettomaksi, mutta hänet tuomittiin siitä huolimatta kuolemaan sotilaskarkuruudesta ja tuomio pantiin täytäntöön heti oikeudenkäynnin jälkeen.
Viinikaisen kohtalo on äärimmäinen esimerkki, mutta kuvastaa silti osuvasti tuolloisen yhteiskunnan suhtautumista henkisesti haavoittuneisiin sotilaisiin. Romahtamisen syiden katsottiin olevan aina potilaassa itsessään, eikä psykiatrisessa hoidossa olleille sotaveteraaneille myönnetty korvauksia edes 90-luvulla, jolloin esimerkiksi posttraumaattinen stressihäiriö oli ollut jo kauan tunnustettu sairaus. Tämä kaikki tuntuu minusta järkyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, mutta Kivimäki pysyy teoksessaan puolueettomana: hän ei syyllistä ketään ja esittelee kustakin aiheesta mahdollisimman monta puolta auttaen minua ymmärtämään kokonaiskuvaa.
Murtuneet mielet on monipuolinen ja kiinnostava teos ihmisistä, jotka eivät ole saaneet ääntänsä kuuluviin ja jotka on tahdottu unohtaa sotahistoriaan liittyvänä häpeäpilkkuna. Kirjan tiedot jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja tarjoavat erilaisen näkökulman sodan ylistämisen rinnalle. Vaikka sodassa murtuneille kirjan ilmestyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, olen iloinen, että nämäkin sotaveteraanit ovat saaneet vihdoinkin paikan historian tutkimuksessa. Kivimäen teos oli yhtä vaikuttavaa luettavaa kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja sen pariin oli mieluisaa palata.
Noin 18 000 suomalaissotilasta oli hoidettavana toisen maailmansodan aikana päädiagnoosinaan psyykkinen sairaus tai häiriö. Kivimäen väitöskirjan laajennettu versio selvittää, millaisia olivat ne mieleltään sairastuneet sotilaat, jotka pääsivät psykiatriseen hoitoon, millä keinoilla enemmistön onnistui rämpiä järkyttävien kokemusten läpi ilman henkistä murtumista, miten sairastuneisiin suhtauduttiin sekä millaisissa paikoissa ja millä keinoilla heitä hoidettiin.
Kirja on erittäin kattava ja kiinnostava: yksistään Kivimäen käyttämien lähteiden luettelo kattaa 62 sivua teoksesta ja kuten yllä kerroin, aihetta käsitellään useammasta näkökulmasta - kyse ei ole tosiaankaan mistään pintaraapaisusta. Psykologia ja historia ovat kiehtoneet minua lapsesta asti ja nautin asioiden perinpohjaisesta selvittämisestä, joten tällainen syväluotaava tutkimus sopii minulle kuin nakutettu.
Vaikka pidän tietokirjoista, jännitän aina sellaiseen tarttumista: pelkään tekstin olevan kankeaa, jolloin lukukokemus muuttuu tahmeaksi. Murtuneet mielet on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen - tosin se sisältää muutamia tilastoja sekä tutkimusterminologiaa, joten niiden tuntemuksesta oli minulle hyötyä. Asiat ilmaistaan silti selkeästi eli kärryillä pysyy ilman sen suurempaa perehtyneisyyttä tutkimuksien tekoon.
En voinut olla ajattelematta tietokirjaa lukiessani muita lukemiani, sodan kokeneiden henkilöiden kirjoittamia teoksia rintamaoloista. Huomasin niissä olevan muun muassa monia niistä elementeistä, jotka olivat Kivimäen mukaan olennaisia henkisen romahtamisen välttämisessä näissä rankoissa olosuhteissa. Muistin myös, miten joissakin teoksista on kuvailtu sellaisia henkilöitä, joiden henkiselle sietokyvylle sodan aiheuttamat koettelemukset olivat liikaa. Lisäksi oli kiintoisaa havaita, että nykykielessä edelleenkiin käytössä olevat termit "hermojen menettäminen" sekä "tärähtänyt" henkisen murtumisen kuvaajina juontavat juurensa sota-aikaan.
Teosta rikastuttavat otteet tavallisten sotaveteraanien muistelmista, psykiatrien kirjoittamista artikkeleista ja lausunnoista sekä rintamalla "tärähtäneiden" sotilaiden tarinat. Nämä aikalaiskuvaukset toivat aiheen lähemmäksi minua, joka en ole sota-aikaa kokenut. Erityisen paljon minua kiinnostivat psykiatriset potilaat ja heidän tarinansa. Niistä kaikista mieleenpainuvin oli mielestäni jo esipuheessa esitelty Urpo Viinikaisen tapaus: hän oli lääketieteen kandidaatti, joka sai hermoromahduksen kesällä 1944. Hän pakeni metsään jättäen pataljoonansa monen päivän ajaksi ilman lääkäriä. Psykiatri julisti miehen syyntakeettomaksi, mutta hänet tuomittiin siitä huolimatta kuolemaan sotilaskarkuruudesta ja tuomio pantiin täytäntöön heti oikeudenkäynnin jälkeen.
Viinikaisen kohtalo on äärimmäinen esimerkki, mutta kuvastaa silti osuvasti tuolloisen yhteiskunnan suhtautumista henkisesti haavoittuneisiin sotilaisiin. Romahtamisen syiden katsottiin olevan aina potilaassa itsessään, eikä psykiatrisessa hoidossa olleille sotaveteraaneille myönnetty korvauksia edes 90-luvulla, jolloin esimerkiksi posttraumaattinen stressihäiriö oli ollut jo kauan tunnustettu sairaus. Tämä kaikki tuntuu minusta järkyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, mutta Kivimäki pysyy teoksessaan puolueettomana: hän ei syyllistä ketään ja esittelee kustakin aiheesta mahdollisimman monta puolta auttaen minua ymmärtämään kokonaiskuvaa.
Murtuneet mielet on monipuolinen ja kiinnostava teos ihmisistä, jotka eivät ole saaneet ääntänsä kuuluviin ja jotka on tahdottu unohtaa sotahistoriaan liittyvänä häpeäpilkkuna. Kirjan tiedot jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja tarjoavat erilaisen näkökulman sodan ylistämisen rinnalle. Vaikka sodassa murtuneille kirjan ilmestyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, olen iloinen, että nämäkin sotaveteraanit ovat saaneet vihdoinkin paikan historian tutkimuksessa. Kivimäen teos oli yhtä vaikuttavaa luettavaa kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja sen pariin oli mieluisaa palata.
Arvosana: ✮✮✮✮✮
P. S. Minun on pakko kiitellä oikein erikseen Mika Tuomista vangitsevasta kannesta, joka kuuluu kotikirjastoni suosikkeihin.
P. P. S. Sain kirjan lukemalla täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 47: kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
P. S. Minun on pakko kiitellä oikein erikseen Mika Tuomista vangitsevasta kannesta, joka kuuluu kotikirjastoni suosikkeihin.
P. P. S. Sain kirjan lukemalla täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 47: kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
Todella hieno ja koskettava bloggaus Hande. On hirveää ajatella, että nuo sotaan joutuneet miehet olivat pelkkiä poikia vain, niin nuoria. Ei ihme ettei kestetty. Itsellä on hyvässä muistissa vastikään lukemani Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa, joka kertoo 1. maailmansodasta. Karmivaa. Ei yhdellekään nuorelle miehelle soisi sotaa kohtaloksi. Ei jaksa edes ajatella sitä kaikkea mitä nytkin maailmalla tapahtuu. Kiinnostava kirja, ehkä tartun siihen myöhemmin.
VastaaPoistaKiitos. :) Niinpä, todella nuoria olivat. Tosin yllättävänä tietona opin kirjasta, että henkisen murtumisen riskiryhmään kuuluivat sotilaiden vanhemmat polvet - todennäköisenä osatekijänä se, että he olivat monesti jo aviomiehiä ja perheenisiä, joita kotihuolet vaivasivat rintamaolojen rinnalla.
PoistaMinua kiinnostaa myös tuo Näkemiin taivaassa - jossain vaiheessa varmasti perehdyn siihen. Sodat ovat todellakin kamalia, enkä minäkään toivoisi kenenkään joutuvan siihen tilanteeseen. Muun maailman tapahtumat saavat minut tajuamaan, miten onnekkaassa tilanteessa olen, kun asun maassa, jossa ei olla sodittu 72 vuoteen.
Suosittelen todellakin Murtuneita mieliä luettavaksi! :)
Hieno bloggaus, kiitos siitä! Tämä alkoi kiinnostaa jo silloin kun siitä ilmestymisensä jälkeen puhetta, mutta se on sen jälkeen painunut unohduksiin. Pitää klikkailla heti listalle Goodreadsissa ettei enää unohdu!
VastaaPoistaKiitoksia!^^ Kannattaa tosiaan lisätä kirja sinne listaan - tämän teoksen soisin mahdollisimman monen ihmisen lukevan!
PoistaVaikuttaapa mielenkiintoiselta tutkimuksen aiheelta ja kirjalta. Voi vain kuvitella millainen tabu mielenterveyden ongelmat ja sairaudet ennen olivat kun nytkin niihin liittyy vielä uskomattoman paljon ennakkoluuloja ja "outoja" käsityksiä.
VastaaPoistaTämän kirjan merkitsen ylös, että jos sitten seuraavalla suomireissulla... En kyllä ehdi varmaan muuta sitten tehdä kuin teljetä itseni kellariin lukemaan :D
Tämä kirja on todellakin mielenkiintoinen ja sanopa se - tuntuu pöyristyttävältä, että mielenterveyden ongelmat ja sairaudet ovat monelle mahdottomia ymmärtää, vaikka eletään 2010-lukua ja sodistaki on kulunut yli 70 vuotta.
PoistaKirja kannattaa todellakin lukea! Ja ehkei se nyt ole niin kamala tapa viettää aikaa, lukien kirjaa kellarissa. :D
Kiitos hienosta bloggauksesta Hande! Kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta. Olen lukenut paljon sotiin liittyviä historiallisia romaaneja, mutta tietokirjoihinkin olisi kiinnostavaa tutustua paremmin. Luin joskus Veikko Erkkilän tietokirjan Vaiettu sota, joka kertoo partisaanien tuhoista Lapin sodassa. Mummoni on elänyt nuo kauhut ja oli todella järkyttävää ja vaikuttavaa lukea noista ajoista.
VastaaPoistaKiitos - mukavaa, että pidit siitä! :) Minäkin olen lukenut paljon sotiin liittyviä romaaneja, mutta on muutamia tietokirjojakin tullut luettua.
PoistaTuo Erkkilän teos vaikuttaa kiinnostavalta - pitääkin lisätä se lukulistalleni! Ymmärrän tuota tuntemusta hyvin: oma vaarini oli jatkosodan veteraani, ja luulen juurikin tämän ensi käden kontaktin nuo ajat kokeneeseen henkilöön tekevän lukukokemuksista vielä järkyttävämpiä ja vaikuttavampia.
Olen ollut kiinnostunut tästä kirjasta sen ilmestymisestä lähtien, mutten ole saanut aikaiseksi lukea. Lukupinoon siis!
VastaaPoistaEn ihmettele yhtään, että tämä on herättänyt kiinnostusta jo ilmestymisestään lähtien - aina ei vain tule heti tarttuneeksi kiinnostaviinkaan teoksiin. Suosittelen oikein lämpimästi Murtuneisiin mieliin perehtymistä. :)
PoistaKirja on minuakin kiinnostanut, mutta jäänyt aina lukematta. Sotateema kiinnostaa aina ja tässä on vähän erilainen näkökulma aiheeseen, niin siksi kirja päätyi lukulistalleni. Tietokirjoja luen mielelläni ja niihin liittyviä blogijuttujakin haluan aina lukea, mutta jotenkin osuu vastaan liian harvoin postauksia....
VastaaPoistaMinuakin sota kiinnostaa hyvin paljon, erityisesti tietokirjojen osalta. Tietokirjoista tehtyihin postauksiin törmää tosiaankin surullisen vähän - toisaalta, voihan sitä yrittää itsekin parantaa tilannetta.
PoistaTämä on ollut iät ja ajat lukulistalla. Luin joskus Kivimäen artikkelin jostakin antologiasta tästä samasta aiheesta ja se oli hyvin kiinnostava. Kyllähän nämä henkiset vaikutukset ovat olleet mittaamattomat ja ne vaikuttavat ja näkyvät meissäkin, myöhemmissä sukupolvissa.
VastaaPoistaNiinpä - välillä jopa yllätyn siitä, miten kauan jonkun tapahtuman henkiset vaikutuksen näkyvät yhteiskunnassa. Tuntuu, ettei edes sisällissodasta olla päästy täysin irti, vaikka tapahtumista alkaa olla sata vuotta, ja onhan Lapin sodankin päättymisestä jo 72 vuotta, ja silti vaikutukset näkyvät yhä.
PoistaTämä kirja on kiinnostanut juurikin kantensa takia, vielä enemmän sen jälkeen kun sinuun tutustuin ja nyt jo mietin, että pitäisikö käyttää pokkaripassin ilmainen pokkari tähän :D Suomalainen (sota)historia ei ole mulle juurikaan tuttua, mutta psykiatrisen lähestymisen kautta mäkin kiinnostun! Vaikuttavasti ja kattavasti olet kirjoittanut tästä, kiitos! :-) Laitan sulle viestiä, jos/kun päädyn tätä joskus lukemaan, niin voidaan keskustella lisää!
VastaaPoistaKäytä ihmeessä! :D Minusta oli aikanaan mukavaa huomata, että tästäkin on tehty pokkariversio, vaikka itse olenkin enemmän kovakantisten ystävä. Kiitos kovasti - on mieltä lämmittävää kuulla, että pidät kirjoituksestani!^^
PoistaLaita ihmeessä viestiä, olisi mukavaa keskustella tästä kirjasta ihmisten kanssa, sillä kovin moni tuntemani hwnkilö ei ole tähän tarttunut. :)
Aihe on kiinnostava, vaikka rankka. Niin kuin tuon esimerkkisi lääkärin kohtalo, joutua vielä karkuruudesta kuolemaantuomituksi. Tämän päivän ihmisen on vaikea ymmärtää tuollaista tuomiota.
VastaaPoistaJonkin verran kotirintamalta, lottien sekä evakkojen elämästä olen tietokirjoja lukenut, mutta en oikein tiedä haluaisinko lukea tämän vai en...
Olen huomannut, että ainakin itseäni kiinnostavat monet aiheet, jotka ovat kaikkea muuta kuin kepeitä ja helppoja. Tuo Viinikaisen tapaus onnistui järkyttämään toisellakin lukukerralla - tuollainen kohtelu ei vain millään istu oikeustajuuni.
PoistaJos joskus satut sille päälle, kokeile tähän tarttumista. Ainahan sitä voi jättää kesken, jos ei miellytäkään. :)
Aika mieletöntä että Suomessa on vielä noin vähän aikaa sitten jaettu kuolemantuomiota. Jos syttyisi uusi sota niin tehtäisiinköhän niin taas?
VastaaPoistaSe on totta, mutta minusta vielä järkyttävämpää on se, ettei Suomi ollut suinkaan viimeinen maa Euroopassa, jossa kuolemantuomiota jaettiin - monissa maissa kuolemantuomio pysyi käytäntönä vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Minuakin on mietityttänyt, palauttaisiko sotatila ankarammat lait, ainakin sotilaita kohtaan, mutten osaa vastata kysymykseen...
PoistaTätä kirjaa en ole lukenut, mutta luin Kivimäen yhdessä Anssi Männikön kanssa tekemän Sodan särkemä arki -teoksen. Suhtauduin siihen etukäteen vähän epäluuloisesti, varsinkin kun huomasin että se oli valokuvateos. Mutta kirja oli erinomaisen kiinnostava, sodan demystifiointia, koska sen tieto-osuus yhdessä tietysti valokuvien kanssa oikaisi monia sotaan liittyviä mielikuvia, Ehkä vielä luen tämänkin kirjan.
VastaaPoistaSodan särkemä arki kiinnostaa minuakin ja tarkoitukseni olisi lukea se tämän vuoden aikana. Mukavaa kuulla useammalta henkilöltä, että se on kiinnostava teos, vaikka herättikin sinussa aluksi epäluuloa. Murtuneita mieliä voin suositella oikein lämpimästi - se on erittäin kattava ja teksti on pääosassa, mutta teos sisältää myös pienen valokuvaliitteen.
PoistaSodan aiheuttamat enemmän tai vähemmän vaikeat psykologiset haasteet tulevat säännöllisesti esiin sekä sodassa olleiden, heidän perheidensä että heistä kirjoittavien kertomuksissa. Miten tuollainen kokemus voisikaan olla vaikuttamatta? Eikä tuohon aikaan ollut tietämys tai hoitojen taso ollenkaan nykytasolla.
VastaaPoistaNiinpä - minun tekee niin pahaa ajatella, miten suuri henkinen taakka sota on ollut, etenkin näille psyykkisesti sairastuneille, sillä heidän loppuelämiään on varjostanut myös aiheeton häpeä. Myös kirjan kuvaukset tuon ajan psykiatrisista "hoidoista" saivat niskakarvat nousemaan pystyyn, vaikka sen ajan psykiatrit ovatkin aidosti uskoneet hoitojen tehokkuuteen.
PoistaMonen muun tavoin minäkin olen ollut kiinnostunut tästä kirjasta jo iät ja ajat. Aihe koskettaajollakin tavalla varmasti suurta osaa suomalaisia: omista isoisistä toinen palasi sodasta omana itsenään, toinen kovasti muuttuneena. Kerrotaanko tässä kirjassa niistä sotilaista, joiden mieli järkkyi, mutta jotka eivät päässeet hoitoon (jos sinne edes halusivat)?
VastaaPoistaKivimäki kertoo vain hoitoon päässeistä, sillä hänellä oli käytössään vain psykiatrisia potilaita hoitaneiden laitosten asiakirjat. Mukana on myös aikalaistekstejä sotilailta, mutta vain heiltä, jotka ovat olleet todistamassa jonkun toisen "tärähtämistä" ja kirjoittaneet siitä päiväkirjaansa tai muistelmiinsa.
PoistaIsompi ongelma oli se, että hoitoon otettiin vain pahimmat tapaukset eli moni hoitoa tarvinnut jäi avun ulkopuolelle. Monilla ilmeni myös psykosomaattisia, fyysisiä vaivoja, mikä johtui todennäköisesti henkisen murtumisen stigmasta.
Olen selaillut tätä kirjastossa mutta jättänyt aika massiivisen kokonsa vuoksi vielä lukematta. Tämän postauksen jälkeen on pakko karistaa viimeisetkin epäilykset ja ottaa teos luvun alle. Kun nuorena jo elämänmuutos (esim. lähtö opiskelemaan) voi horjuttaa mieltä, on suorastaan järkyttävää, ettei sodan vaikutuksiin suhtauduttu empaattisesti vaan sairastunutta syyllistäen. Joskus olen pohtinut, onko mielenterveysongelmiin pitkään liittynyt lähes tabumainen asema osaltaan seurausta sota-ajan suhtatumisesta. Onneksi tabu on murtunut paljon viime aikoina.
VastaaPoistaSuhtautuminen juontaa juurensa oikeastaan jo sota-aikaa edeltävään aikaan - yksi syy, miksi mieleltään sairastuneet yrittivät peitellä oireitaan, jos mahdollista, oli se, että mielisairaalat olivat ennen tuota aikaa vain "sekopäiden" säilytyspaikkoja ja niitä pelättiin suuresti. Ja Kivimäen mukaan ainakin rintamatoverit suhtautuivat ymmärtäväisesti "tärähtäneisiin" tovereihinsa, eivätkä tuominneet. Olen kuitenkin iloinen, että nykyisin mielenterveyden ongelmiin suhtaudutaan paljon myötämielisemmin.
PoistaTämä kirja on tosiaankin täynnä tietoa, eikä sitä kannatakaan lukea yhdeltä istumalta - itselläni on mennyt lukemiseen aina melkein kuukausi, vaikka kirjasta pidänkin.