Tuntemattoman lukijan vuosi 2016 kirjoina

©Hande

Taas on vuosi kulunut. On kovin pysäyttävää tajuta, että olen pitänyt kirjablogia melkein kaksi vuotta - äskenhän minä vasta näpyttelin ensimmäisen kirjoitukseni. Bloggaaminen on selkeästi lisännyt lukutahtiani, sillä viime vuonna luin 53 kirjaa, ja onnistuin nostamaan tämän vuoden saldon 81:een teokseen - en ole tainnut koskaan lukea niin montaa kirjaa vuodessa! Luin uudestaan kaksi kirjaa, joista olen kirjoittanut jo viime vuonna, enkä siksi käytä Goodreadsin tilastoja havainnollistamassa lukuvuottani.

Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni lukumaratoneihin. Ensimmäinen kokemukseni oli niin mahtava, että intouduin osallistumaan vuoden aikana myös kahteen muuhunkin. Alla ovat lukumaratonit, joihin osallistuin:
Ystävänpäivän lukumaraton
Kesälukumaraton
Harry Potter-lukumaraton

Osallistuin myös kolmeen eri lukuhaasteeseen, jotka olivat aiheiltaan keskenään hyvin erilaisia. Olin hyvin kunnianhimoinen kunkin haasteen suhteen ja pyrin saavuttamaan niistä kaikissa ylimmän lukutason. Ilokseni voin todeta, että saavutin tavoitteeni jokaisessa haasteessa - ne saivat minut intoutumaan vanhoista tuttavuuksista sekä tutustumaan minulle uudenlaiseen kirjallisuuteen. Ohessa linkit tämän vuoden haasteiden koonteihin:
Roald Dahl 100 vuotta-lukuhaaste
Okklumeus-lukuhaaste
Läpi historian-lukuhaaste

Itsevarmuuteni kirjoittajana on kasvanut koko ajan, ja sen myötä uskalsin heinäkuussa julkaista Naistenviikon kunniaksi hahmoanalyysin Harley Quinnista. Tätä ennen olen kirjoittanut esseitä viimeksi lukiossa, eikä yksikään kynäilyistäni kirja-arvioitani lukuunottamatta ole päätynyt suuren yleisön luettavaksi. Yllätyin kovasti kirjoituksen positiivisesta vastaanotosta, ja samalla sain varmuutta sille, että voin jatkaa tällaisten tekstien tekemistä. Harley Quinn-esseen lisäksi otin osaa kirjabloggaajien joulukalenteriin, jonka kahdeksannesta luukusta vastasin. Kirjoitin Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivän kunniaksi sekä Minä & Sibelius-kirjan inspiroimana omasta suhteestani Suomen kuuluisimpaan säveltäjään.

Vuoden 2016 kohokohta oli ehdottomasti lokakuussa järjestetyt Helsingin kirjamessut, joille osallistuin ensimmäistä kertaa bloggaajan ominaisuudessa. Tapasin kosolti bloggaajakollegoitani, jotka osoittautuivat hyvin mukaviksi ja sydämellisiksi ihmisiksi, joiden seurassa tunsin itseni tervetulleeksi - messujen myötä minusta alkoikin tuntua, että kuulun kunnolla kirjabloggaajien mahtavaan joukkoon. Jos kiinnostaa, raporttini tapahtumasta on jaettu kolmeen osaan: osa 1, osa 2 ja osa 3.

Lukuvuoteeni mahtui paljon erilaista kirjallisuutta: luin muun muassa klassikoita, lastenkirjoja, runoutta, esseitä, fantasiaa, sarjakuvia sekä historiallisia romaaneja. Lukuhaasteilla oli varmasti vaikutusta lukemistoni rikastuttamisessa ja olen iloinen siitä, että tartuin niiden myötä rohkeasti erilaisiin teoksiin.

Päätin ensimmäistä kertaa tutkailla, mitkä blogiteksteistäni ovat suosituimpia. Lista on naisvoittoinen ja mukana on myös analyysini Harley Quinnista - tämä ilahduttaa minua kovasti. Ensimmäistä sijaa pitää laajempi Harry Potter-tag, jonka suomensin voidakseni vastata blogissani sen kysymyksiin, sillä aion jatkossakin kirjoittaa blogiani suomeksi.

Vuoden 2016 luetuimmat tekstini TOP 5:

1. Ultimate Harry Potter-tag
2. Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
3. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
4. Jojo Moyes: Jos olisit tässä
5. Naistenviikko: Täydellisen keskeneräinen - hahmoanalyysi Harley Quinnista

Vaikka tämä vuosi ei ole ollut uutisiltaan eikä aina henkilökohtaisellakaan tasolla kaikista helpoin, kirjallisuuden sekä bloggaamisen osalta se on ollut erittäin antoisa. Astuin rohkeasti lukutottumuksissani mukavuusalueeni ulkopuolelle. Lisäksi tutustuin aivan mahtaviin bloggaajakollegoihini ja olen sen myötä hitsaantunut tiiviimmin kiinni tähän lämminhenkiseen yhteisöön. Ensi vuotta odotan innolla, sillä Suomi täyttää 100 vuotta, ja itsenäisyyttämme juhlistetaan myös kirjallisuuden saralla näyttävästi.

Joudun viettämään vuodenvaihteen töissä, mutta otan mukaan tauko- ja matkalukemiseksi Juha Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista - totta kai Suomen itsenäisyyden 100. vuosi on aloitettava kotimaisella teoksella! Kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta - ensi vuonna jatketaan!

Läpi historian-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Klassikkojen lumoissa-blogin Lukumadon järjestämään Läpi historian-lukuhaasteeseen. Siinä oli tarkoituksena lukea kirjallisuutta historian eri aikakausilta - historia-intoilijana lähdin haasteeseen mukaan enemmän kuin mielelläni. Lukutasot määräytyivät luettuen kirjojen sekä aika- ja tyylikausien mukaan ja tietyn lukutason saavuttaminen merkitsi tiettyyn aatelisarvoon pääsemistä. Suhtauduin tähän haasteeseen erittäin kunnianhimoisesti ja tavoittelin heti alusta asti korkeinta lukutasoa eli keisarinnaa, jota varten oli luettava 14 kirjaa, yksi kultakin kirjallisuuden tyylikaudelta.

Haaste eteni osaltani melko tasaiseen tahtiin: luin keskimääräisesti 1-2 haasteeseen liittyvää kirjaa kuukaudessa. Aluksi luin teoksia, joita löytyi omasta hyllystäni, mutta haasteen edetessä aloin turvautua yhä enenevässä määrin kirjaston palveluihin. Lukemistoni kattoi melko laajan valikoiman erilaista kirjallisuutta: mukana on romaaneja, runoutta, esseitä ja näytelmiä.

Luetut kirjat:

Antiikki (800 eaa - 400 jaa) - Homeros: Odysseia
Keskiaika (400-1400-luku) - Dante: Jumalainen näytelmä
Renessanssi (1400-1500-luku) - Miguel Cervantes de Saavedra: Don Quijote I osa
Barokki (1600-luku) - Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Klassismi (1600-luku) - Molière: Ihmisvihaaja
Valistus/esiromantiikka (1700-luku) - Daniel Defoe: Moll Flanders
Romantiikka (1800-luvun alku) - Victor Hugo: The Man Who Laughs
Realismi (1800-luvun loppu) - Minna Canth: Hanna
Naturalismi (1800-luvun loppu) - Émile Zola: Thérèse Raquin
Symbolismi (1800-1900-luvun vaihde) - Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset
Modernismi (1900-luvun alku) - Virginia Woolf: Oma huone
Ekspressionismi (1900-luvun alku) - Hermann Hesse: Arosusi (kirjoitus tulossa)
Radikalismi (1900-luvun loppu) - Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini
Postmodernismi (1900-luvun loppu) - John Irving: Vapauttakaa karhut!

Lukusaldokseni kertyi 14 kirjaa, yksi kultakin tyylikaudelta - onnistuin siis tavoitteessani ja ylsin lukutasolle keisarinna. Haaste oli mukava suorittaa, ja se tutustutti minua uudenlaiseen kirjallisuuteen. Suuret kiitokset Lukumadolle haasteen järjestämisestä!

Charles Dickens: Joululaulu

©Hande

Charles Dickens: Joululaulu

Basam Books 2001

Olen lukenut elämäni aikana kaksi Charles Dickensin teosta: Oliver Twistin ja Suuria odotuksia. Joululaulu on ollut minulle kuitenkin tuttu lukuisten filmatisointien myötä. Päätin joulun alla sivistää itseäni ja lukea vihdoinkin alkuperäiversion.

Rahanlainaaja Ebenezer Scrooge inhoaa muita ihmisiä ja vihaa joulua, joka on täyttä humpuukia - hänen omia sanojaan lainatakseni. Mies kokee elämänsä järkytyksen, kun hänen vuosia sitten kuolleen yhtiökumppaninsa haamu vierailee hänen kotonaan ja ilmoitta Scroogen tapaavan muitakin vieraita henkimaailmasta tekojensa tähden. Voiko saita ja kyyninen mies pelastaa sielunsa?

Vaikka siitä on monta vuotta, kun olen lukenut Dickensiä viimeksi, minulle tuli kotoisa tuntemus Joululaulua lukiessani. Kirjailijan tyyli on veikeää ja vakavaa yhtä aikaa, ja muistin sen hyvin häneltä aiemmin lukemistani teoksista. Minusta on myös kiehtovaa, miten Dickens onnistuu luomaan lyhyen kertomuksen aikana jännittyneen ilmapiirin - vaikka tarina oli minulle filmatisointien kautta tuttu, se imaisi minut mukaansa kuin jokin uusi elämys.

En osannut aavistaa etukäteen, että kirja kävisi vahvasti tunteisiini, mutta niin siinä vain kävi. Onnistuin kiintymään moneen teoksen henkilöhahmoista, vaikka se onkin vain reilu sata sivua pitkä. Siitä huolimatta minulle tuli minulle tyytyväinen olo hahmojen suhteen: en jäänyt kaipaamaan jatkoselvityksiä tai mitään muuta lisäystä tarinaan, sillä se on hyvä ja eheä juuri sellaisenaan.

Joululaulu on ihana, hyvän mielen tarina - erittäin sopivaa lukemista joulupyhiksi. Minulle iski myös himo lukea lisää Dickensiä. Kenties tartun ensi vuonna uudestaan Oliver Twistiin - olin 10-vuotias, kun viimeksi luin sen.

Arvosana: ✮✮✮✮✮ 

Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

©Hande

Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

WSOY 2005

Aloitin Don Quijoten lukemisen jo puoli vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole kirja, joka ahmaistaan yhdeltä istumalta - kaipasin hyvin usein jotain muuta luettavaa, minkä vuoksi sain Murheellisen hahmon ritarista kertovan romaanin päätökseen vasta joulukuussa.

Teos kertoo hidalgo Don Quijotesta, jonka pää on mennyt sekaisin liiallisesta ritariromaanien lukemisesta. Hän päättää lähteä kotoaan ryhtyäkseen itsekin vaeltavaksi ritariksi. Mies saa aseenkantajakseen paikallisen talonpojan, Sancho Panzan ja yhdessä he joutuvat mitä eriskummallisimpiin kommelluksiin.

Cervantesin klassikko oli hauskaa luettavaa: se parodioi ritariromaaneja häpeilemättä ja kommellukset, joihin Don Quijote aseenkantajineen joutuu, ovat erittäin surkuhupaisia. Rivien välistä olin havaitsevinani myös yhteiskuntakritiikkiä. Nautin erityisen kovasti piikeistä, jotka liittyivät niin sanotun oikeanlaisen kirjallisuuden määrittämiseen.

- Herra tuomioherra, - lausui nyt kirkkoherra - teidän tässä mainitsemanne seikka nostaa mieleeni vanhaa kaunaa, jota tunnen nykyisin suosittuja näytelmiä kohtaan aivan samassa määrässä kuin ritariromaaneja kohtaan, sillä sen sijaan, että näytelmän tulisi, kuten Cicero sanoo, olla inhimillisen elämän peili, tapojen esikuva ja totuuden kuvastaja, nykyaikana esitetyt näytelmät ovat mielettömyyden peilejä, typeryyksien esikuvia ja irstauden kuvastelijoita. Mitä suurempaa järjettömyyttä voisikaan esiintyä alalla, jota nyt käsittelemme, kuin se, että ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa tuodaan näyttämölle kapalolapsi, joka toisessa näytöksessä astuu näkyviin parrakkaana miehenä?

Sain naureskella monille kirjan kohtauksille, mutta lukemistani hidastivat tuskallisen pitkät kappaleet sekä omaan makuuni liiallinen jaarittelu. Tiedostan, että hahmojen harrastamat muodollisen keskustelun monimutkaiset sanaparret ovat todennäköisesti tyylikeino, mutta se tuntui siitä huolimattasen verran puuduttavalta, että tartuin välillä herkästi muihin teoksiin jättäen Don Quijoten tauolle.

Kielellisten kompastuskivien seasta oli kiintoisaa huomata, miten paljon romaani muistuttaa nykyaikaista kirjallisuutta: esimerkiksi Sancho Panza oli selkeästi koominen apuri, jollaiseen törmää nykyisin usein, etenkin elokuvissa. Lisäksi kirjassa huomaa renessanssin aikana tapahtuneen selkeän muutoksen keskiaikaiseen kirjallisuuteen verratuna, sillä tarina on hyvin maallinen, kun taas keskiajalla tuotettiin enimmäkseen hengellisiä tekstejä.

Don Quijote oli hauska ja kiintoisa romaani, vaikkakin kappalejakojen raskaus sekä hahmojen usein harrastama jaarittelu söivätkin ajoittain lukuintoani. Tästä huolimatta aion lukea myös jatko-osan Murheellisen hahmon ritarin seikkailuille - tosin en aio tarttua siihen aivan lähiaikoina.

Arvosana: ✮✮✮½

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 19-25

Kuvat päiviltä 19-22.
©Hande

19. Punaista ja vihreää
Onneksi kirjahyllystäni löytyy kaikenlaista väriä: sattumalta Jan Guilloun Suuri vuosisata-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat kansiväreiltään vihreä ja punainen. Kirjoja en ole vielä lukenut, mutta saatan aloittaa sarjan ensi vuonna.

20. Kirja ja rakkain joulukoriste
En koristele omaa kotiani (vietän joulua aina vanhempien kotona tai maaseudulla), mutta lapsena meillä oli joulukalenteri, johon vanhempieni kertoman mukaan tonttu toi joka päivä aina pienen yllätyksen tietyn päivän taskuun. Välillä mukana oli myös joulukuusen koristeita, joten omistan niitä muutamia. Rakkain joulukuusen koriste minulle on kuitenkin vanhemmiltani lapsena saamani viulu - rakastuin siihen ensisilmäyksestä. Olen aiemmin kertonut soittavani viulua, ja vaikka se on jäänyt minulla harrastukseksi, se on minulle hyvin tärkeä osa elämää.

Rakkaiden muistojen vastapainoksi kirja on raadollisuutta valepukeutuneena kauniisiin kansiin ja kieliasuun. Olen lukenut Lolitan muutama vuosi sitten ja se oli pysäyttävä lukukokemus.

21. Herkullinen ruokakirja
Olen melkoisen laiska kokkaamaan mitään hirveän monimutkaista ja aikaa vievää, enkä omistakaan muuta ruokakirjaa kuin Kotiruoka. Se on silti minulle tärkeä kirja, sillä sain sen diplomina ylioppilasjuhlissa äidinkielestä kirjoittamani laudaturin johdosta - ilahduin huomattuani, että silloinen opettajani oli selkeästi kuullut minun jutellessani ystävilleni omilleen muutosta, kun valitsi minulle tämän kirjan. Lisäksi siinä on paljon hyviä ohjeita, vaikken olekaan niistä kovin montaa kokeillutkaan.

22. Kirja ja päivän sää
Sää oli tuona päivänä, kuten ainakin kahtena aikaisempanakin viikkona, synkkä ja ankea - aivan kuten Yö ritarin mieliala! :D Mielestäni oli siis enemmän kuin soveliasta kuvata Batman-sarjakuvaa hämärää ja pilvistä taivasta vasten.

Kuvat päiviltä 23-25.
©Hande

23. Kirja ja lempisuklaata
Rakastan Dumle-karkkeja yli kaiken ja lisäksi Geisha on lähellä sydäntäni. Olen viettämässä joulua maaseudulla, joten kirjavalikoima on omaa kotikirjastoani suppeampi. Päätin kuitenkin valita Suomen rintamamiehet - 2. divisioonan, sillä mukana on isoukkini, joka on rakentanut talon, jossa joulua olen viettämässä.

24. Joulukuusi
Joulukuusemme lahjoineen. Meillä on ollut aina muovikuusi, sillä siitä on vähemmän vaivaa kuin aidosta. Etualalla on Lewis Carrollin Liisa-kirja, jonka luin kesäkuussa - se vain tuntui minusta sopivalta valinnalta päivän kuvattavaksi kirjaksi.

25. Kirjalahjat
Päätin hemmotella itse itseäni kahdella kirjalahjalla: ostin Paul Dinin Dark Knight - A True Batman Story- sekä Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 2-sarjakuvat. Lisäksi sain yllättyä positiivisesti ja läheisiltäni saamien pakettien joukosta löytyi Harry Potter ja salaisuuksien kammio-teoksen kuvitettu versio. En ole saanut muilta moneen vuoteen kirjaisia joululahjoja, joten innostuin tästä lahjasta kovasti. :D 

P. S. Viime viikon koonti tuli nyt päivän myöhässä joulun vieton vuoksi. Viimeisen viikon koonti tulee ajallaan.

Pieni joulutauko

On taas se aika vuodesta, kun olen matkustanut maaseudulle joulun viettoon. Vietän aikaa perheeni kanssa ja nautin kirjallisuudesta, totta kai. Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, tosin joulupäivänä tulee Kirjakuva päivässä-haasteen neljäs koonti.

Minulla on tähän hätään vain yksi rästikirjoitus, jonka pyrin julkaisemaan ennen vuoden loppua. Minulla on kesken kaksi kirjaa, ja jos vain mahdollista, teen niitäkin koskevat kirjoitukset ennen vuoden vaihtumista.

Nyt siirryn lukemaan Charles Dickensin Joululaulua - toivotan kaikille rauhaisaa ja lukurikasta joulua sekä kovia paketteja kirjojen ystäville!

Molière: Ihmisvihaaja

©Hande

Molière: Ihmisvihaaja

WSOY 2000

Läpi historian-lukuhaasteen loppukiri jatkuu: saldoni on nyt 12 kirjaa ja vielä kaksi uupuu saavuttaakseni ylimmän lukutason eli keisarinnan. Päätin lukea klassismin aikakaudelta Molièren näytelmän - hän on nimenä minulle tuttu, mutten ole aiemmin lukenut hänen tuotantoaan. Valitsin teoksen Goodreadsin arvioiden perusteella ja suuntasin kirjastoon näytelmää lainaamaan.

Huvinäytelmäksi tituleerattu teos kertoo Alcestesta, joka inhoaa kaikkea ja kaikkia - paitsi ihanaa Célimènea, jota hän ei voi olla rakastamatta. Hahmonkaartiin kuuluu kahden edellä mainitun lisäksi muun muassa Alcesten ystävä Philinte, Célimènen kilpakosija Oronte sekä Éliante, Célimènen serkku. Teos on viisinäytöksinen ja sijoittuu Pariisiin.

Näytelmän alkupuoli koostuu enimmäkseen Alcesten valittamisesta ja arvostelusta, mikä alkoi käydä jonkin ajan kuluttua hermoille. Toisaalta kuitenkin ymmärsin  moniakin hänen valituksiaan - yhteiskuntaan sekä yksilöihin kohdistuu hyvin ansaittuakin kritiikkiä. Valittamista olisi voinut silti olla vähemmän, sillä näytelmän alku jumittaa sen takia paikoillaan.

Ihmisvihaajan kirjoitustyyli on melko perinteinen - ainakin sen perusteella, miten olen nähnyt otteita vanhoista näytelmistä. Hahmojen repliikit ovat runomitassa ja suomennoksessa käytetään paljon loppusointuja. Kieli on mielestäni selkeää ja helppolukuista, muttei erityisen mukaansatempaavaa.

Teoksen henkilöhahmot olivat enimmäkseen mitäänsanomattomia tai ärsyttäviä - negatiivisetkaan tunteeni eivät muodostuneet kovin vahvoiksi. Alcenten ainaisesta nalkuttamisesta huolimatta arvostin ajoittain hänen suorapuheisuuttaan, mutten silti pitänyt hahmosta. Näytelmästä suosikeiksini nousivat Philinte ja Éliante, vaikkeivät hekään pääse suurten hahmosuosikkieni joukkoon - arvostukseni heitä kohtaan perustuu yksinomaan siihen, että he olivat minusta koko teoksen ainoat järkevät hahmot.

Ihmisvihaaja ei oikein herättänyt minussa tunteita, ainakaan kovin vahvoja sellaisia. Sen luki ongelmitta, muttei se tehnyt erityisen suurta vaikutusta - mielessäni ei esimerkiksi herännyt halua nähdä näytelmä teatterissa.

Arvosana: ✮✮✮

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 12-18

Kuvat päiviltä 12-14.
©Hande

12. Kirja jonka antaisit lahjaksi
Markus Zusakin Kirjavaras teki minuun ensimmäisellä lukukerralla lähtemättömän vaikutuksen ja olen tarttunut siihen usempaan otteeseen sen jälkeen. Toisesta maailmansodasta saksalaisen pikkutytön silmin kertovan kirjan kertojana on itse Kuolema - antaisin tämän luettavaksi myös sellaiselle, joka ei välitä tavanomaisesta sotakirjallisuudesta.

13. LUNTA!
Ulkona kuvaaminen hämärällä on hyvin vaikeaa ja kaiken kukkuraksi lunta ei oikein enää ole täälläpäin kuin millimetri, jos sitäkään. Valitsinkin sen takia kuvattavaksi kirjaksi J-P Koskisen Kuinka sydän pyäsytetään, joka sijoittuu talvisotaan - ja silloin ainakin lunta on ollut reilusti.
Jälkihuomautus: voi sitä ironiaa, kun seuraavan yön aikana sitten oli satanut lunta sen verran lisää, että näkyisi kuvassa kunnolla. :D

14. Kirja joka päättyi liian nopeasti
Vaikka siitä on jo yli neljä vuotta, kun lun Thomas Harrisin Hannibalin, muista erittäin hyvin tuntemuksen, joka minulle jäi kirjan päätyttyä: minusta tuntui, kuin olisin juossut 537 sivun verran henkeni edestä ja törmännyt sivulla 538 tiiliseinään. Kirjan sivumäärä on 545, joten niin shokeeraavan käänteen jälkeen sivut loppuivat todellakin kesken.

Kuvat päiviltä 15-18
©Hande

15. Lempiperhe kirjassa
Tämä on ollut tähän mennessä vaikein päivä - en ole lukenut pitkään aikaan kirjoja, joista minulle olisi jäänyt mieleen jokin perhe kokonaisuutena, enkä muista sellaista lapsuudestanikaan. Ehdin jo harkita Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetejä, kun mieleeni muistui Täällä Pohjantähden alla. Unohdin myös aivan tyystin Weasleyt, mutta kieltämättä olen siitä kiitollinen, sillä moni muukin oli valinnut heidät - minusta on kivaa olla ainakin välillä omalaatuinen. xD

Muistin, miten kovasti piristyin kohdissa, joissa toisen sukupolven Koskeloita kuvailtiin toimimassa yhdessä. Suvun toinen polvi koostuu Akselista, hänen vaimostaan Elinasta sekä heidän viidestä lapsestaan: Vilhosta, Eerosta, Voitosta, Kaarinasta ja Juhanista. Sydäntäni lämmittää muistella, miten paljon perheenjäsenet tukivat toisiaan tai miten lapsia ei koskaan lyöty, vaikka se on ollut valitettavan yleistä teoksen tapahtuma-aikaan. Myös ne lyhyet kohtaukset, joissa kuvaillaan Tuntemattomasta sotilaastakin tuttua Vilhoa leikittämässä pikkusiskoaan saivat minut hymyilemään kuin mikäkin typerys. ♥ :D

16. Jouluinen tarina/juoni
Päätin tällä kertaa kapinoida tyypillisyyttä vastaan, ja valitsin kuvattavaksi aukeaman yksittäisestä novellista: kyseessä on sir Arthur Conan Doylen tarina Sininen kiiltokivi kokoelmasta Sherlock Holmesin seikkailut. Tapaus sijoittuu jouluun ja pidän siitä, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten Holmes ei ratko aina murhia. Lisäksi kertomuksessa etsivä *JUONIPALJASTUS* pääsee osoittamaan joulumieltä, sillä hän ei ilmianna jalokivivarasta viranomaisille. *JUONIPALJASTUS PÄÄTTYY* Kunniamaininta Sidney Pagetin kuvitukselle.^^

17. Glögiä/piparia
Glögiä nautittuna uudesta Tylypahka-kupista, pipareita ja Hermann Hessen Arosusi - mainio yhdistelmä pimeään joulukuun iltaan.

18. Kirja & aamupalaa
Olen surkea syömään aamupalaa - kolmivuorotyöläisenä en ole edes välttämättä aamuisin hereillä. Silloin, kun aamiaista nautin, se on hyvin minimaalista. Mutta niinä harvoina kertoina, kun aamupalaa syön, nappaan lähes aina kyytipojaksi jonkun kirjan. On mukavaa nauttia hyvästä tarinasta keittiön pöydän ääressä.

Blogger Recognition Award II

Sain Kirja vieköön!-blogin riitta k:lta tunnustuksen - kiitos siitä! Olen tehnyt samaisen haasteen puolisen vuotta sitten, mutta eihän se mitään haittaa. Tällä kertaa en kuitenkaan noudata ohjeita pilkulleen, vaan sovellan hieman. Tarkoituksena on kertoa, miksi aloitti bloggaamisen ja antaa neuvoja aloitteleville bloggaajille.

Tuntematon lukija-blogin perustaminen oli monen vuoden harkinnan tulos: kirjoitin aiemmin lukemistani teoksista vain omaksi ilokseni muistikirjaan. Uskalsin luoda blogin vasta, kun vajaa kaksi vuotta sitten keksin sille mieluisan nimen, jota blogini kantaa edelleen (uskallan myös sanoa, että tulee kantamaan niin kauan, kuin blogia kirjoitan) - se viittaa sekä yhteen suosikkiteoksistani, Tuntemattomaan sotilaaseen, sekä haluuni pysytellä nimettömänä internetin suuressa maailmassa.

Aiemmassa versiossani haasteesta luetteloin useammankin vinkin aloitteleville bloggaajille. Ei minulla ole siihen oikein mitään lisättävää - tärkeintä on kirjoittaa siitä, mistä pitää ja omalla tyylillään. Kannattaa myös kirjoittaa omaan tahtiinsa: säännöllisyys on hyvästä, mutta itselleen kannattaa olla armollinen ja esimerkiksi pitää taukoja, jos siltä tuntuu. Lisäksi suosittelen "jalkautumaan" muiden blogien pariin kommentoimalla muiden kirjoituksia.

Tunnustus on kiertänyt jo niin lahjakkaasti blogimaailmassa, etten nimeä erikseen ketään sen saajaksi. Oikeastaan olen myös sitä mieltä, että jokainen bloggaaja ansaitsee tunnustuksen - se, että jaksaa nähdä aikaa ja vaivaa tuottaakseen sisältöä muiden iloksi on hatunnoston arvoinen suoritus! Joten jos joku ei ole tunnustusta saanut, ja haluaisi osallistua siihen liittyvään haasteeseen, niin antaa mennä! :)

P. S. Pari päivää sitten huomasin, että blogilleni on kertynyt 60 lukijaa - nöyrimmät kiitokseni teille! Mukavaa huomata, että kirjoitukseni kiinnostavat niinkin montaa henkilöä. :)

Anna Krohn, Lasse Lehtinen & Janne Virkkunen (toim.): Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin

©Hande

Anna Krohn, Lasse Lehtinen & Janne Virkkunen (toim.): Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin

Karisto 2014

Lähdin mukaan kirjabloggaajien joulukalenteriin ja valitsin luukukseni kahdeksannen päivän, sillä se on Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Valinnan tehtyäni päätin lukea aiheeseen sopivan kirjan, ja valintani kohdistui viime vuoden Helsingin kirjamessuilta osamaani Minä & Sibelius-teokseen.

Kirja sisältää 19 henkilön kertomukset suhteestaan Suomen kuuluisimpaan säveltäjään sekä paljon kuvamateriaalia Sibeliuksesta sekä hänen töistään. Kirjassa äänensä saavat kuuluviin musiikin ammattilaiset sekä harrastelijat, tutkijat ja mahtuu mukaan myös pari Sibeliuksen jälkeläistä.

Minä & Sibelius on poikkeuksellinen teos lukemistossani, sillä sitä ei tarvitse lukea orjallisesti alusta loppuun järjestyksessö, vaan luettavan näkökulman voi valita senhetkisen mieltymyksensä mukaan. En olisi uskonut, että tällainen toimintatapa vosi tuntua niin vapauttavalta, mutta niin siinä minun kohdallani kävi - aloin lukea kirjaa kapinallisesti sekalaisessa järjestyksessä.

Teos on hyvin mielenkiintoinen lukuisine kertomuksineen: oli hauskaa lukea erilaisten ihmisten näkökulmia, joissa painottuivat erilaiset asiat riippuen esimerkiksi henkilön ammatista ja musiikkimieltymyksistä. Minua kiehtoivat erityisen paljon Sibeliuksen kahden lapsenlapsenlapsen, Jaakko Ilveksen sekä Janne Virkkusen kertomukset, sillä heillä oli kummallakin jonkin verran muistoja säveltäjämestarista itsestään sekä hänen kodistaan Ainolasta sen ollessa vielä asutettuna.

Minä & Sibelius sai minut pohtimaan omaa suhdettani säveltäjään - tästä inspiroituneena kirjoitinkin vastuullani olleen kahdeksannen luukun kirjabloggajien joulukalenteriin. Pohdiskelu herätti minussa monia nukuksissa olleita, rakkaita muistoja Sibeliukseen ja hänen musiikkiinsa liittyen. Minä & Sibelius on otollista luettavaa ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita Sibeliuksesta ja kuulemaan näkökulmia, jotka heijastelevat säveltäjää nykypäivään.

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Kävin viime vuoden kirjamessuilla kuuntelemassa myös teokseen liittyvän ohjelman, ja siellä haastateltavana olleet teoksen toimittajat huomauttivat kirjan olevan ulkonäkönsä osalta erinomainen kahvipöytäjulkaisu. Olen samaa mieltä - kirjaa kelpaisi totisesti pitää näytillä kahvi- tai sohvapöydällä!

Tom Taylor & Brian Buccellato: Injustice - Gods Among Us Year Three Vol. 1 & 2

©Hande

Tom Taylor & Brian Buccellato: Injustice - Gods Among Us Year Three Vol. 1 & 2

DC Comics 2016

Olen ollut niin kiireinen arkielämässäni sekä haastelukemiston parissa, etten ole ehtinyt jatkaa Injustice-sarjan lukemista. Kapasin kuitenkin romaanien väliin nopeaa luettavaa, enkä malttanut pitää itseäni enää jännityksessä jatkokertomuksen suhteen.

Batman liittolaisineen on päässyt supersankareiden sisällissodassa hetkellisesti niskan päälle. Kulissien takana suunnitellaan kuitenkin jo uusia siirtoja sekä Yön ritarin että Teräsmiehen leirissä. Taikuus pääsee avainasemaan useiden hahmojen, kuten Spectren, Dr. Faten ja Zatannan myötä. Kiistan kumpikin osapuoli haalii lisää liittolaisia, mutta onko heillä myös omia motiivejaan valitsemansa puolen avustamiselle?

Injusticen kolmannessa vuodessa keskitytään eniten Batmaniin ja hänen separatistijoukkoihinsa. Tarinaan tulee mukaan myös uusia hahmoja, muun muassa John Constantine, Detective Chimp ja Deadman - kaikki DC:n hahmoja entuudestaan. Tosin minulle nämä hahmot eivät ole vanhastaan erityisen tuttuja, mutta se ei haitannut tarinan ymmärtämistä.

Kolmannen vuoden ensimmäinen osa tempaisi minut sataprosenttisesti mukaansa: tarina oli erittäin kiehtova, Taylor pitää edellisissä osissa luomansa langat hyvin käsissään ja hahmojen kehitys on upeaa seurattavaa. Mukaan mahtui kosolti myös yllättäviä juonenkäänteitä ja se herätti minussa varsinaisen tunteiden myllerryksen. Vaikka mukaan mahtui paljon positiivisia yllätyksiä, tarinan ympärillä vallitsee koko ajan pahaenteisyyden ilmapiiri, minkä vuoksi luin myös toisen osan yhteen menoon.

Toisen osan kohdalla kirjoittaja vaihtuu: Tom Taylorin tilalle astuvat Brian Buccellato sekä Ray Fawkes. Valitettavasti muutoksen huomaa tarinan laadussa, sillä monet tarinan käänteistä ovat erittäin ennalta-arvattavia. Kolmannen vuoden toinen puolikas ei ollut onneksi kuitenkaan epäonnistunut täysin: teos vie mielestäni tarinaa hyvin eteenpäin ja joidenkin hahmojen kehittyminen on erittäin onnistunutta. Mukana on myös takaumia, jotka selittävät edellisten osien juoniaukkoja kelvollisesti.

Sarjakuvien kuvituksesta on vastannut seitsemän taiteilijaa, joista osa on työskennellyt myös edellisten osien parissa. Tämä takaa osien välisen yhtenäisyyden, vaikka variaatioita onkin havaittavissa. On mukavaa huomata, että tarinakokonaisuudella on omanlainen kuvitustyylinsä.

Injustice - Gods Among Us Year Three alkoi Taylorin takuulaadukkaalla otteella, joskin taso laski jonkin verran Buccellaton ja Fawkesin astuttua Taylorin saappaisiin. Tästä huolimatta myös toinen osa oli nautittavaa luettavaa ja kokonaisuus oli toimiva. Odotan mielenkiinnolla sitä, että saan neljännen vuoden käsiini.

Arvosana (Vol 1): ✮✮✮✮✮

Arvosana (Vol. 2): ✮✮✮✮

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 5-11

Kirjakuva päivässä-haaste jatkuu. Ohessa tämän viikon kuvat ja hiukan selityksiä niille.

Kuvat päiviltä 5-8.
©Hande

5. Talvinen kansikuva
Hyllystäni löytyikin useampikin kriteerin täyttävä kansikuva, mutta John Boynen Tarkoin vartioidun talon vetosi minuun eniten. Romanovien hallintokauden viimeisille vuosille sijoittuva romaani paljastaa aikakautensa jo kannessa: kauniit vaunut lumihangessa suuntanaan mahdollisesti Talvipalatsi.

6. Leffa oli parempi...
Kävin katsomassa Tähtisumua-elokuvan aikoinaan elokuvateatterissa ja pidin siitä kovasti. Jälkikäteen luin kirjan, mutta jouduin pettymään, sillä tällä kertaa elokuva oli ollut alkuperäisteosta parempi. Tähtisumua on minun kohdallani ainoa teos, josta olen tätä mieltä.

7. Pitkäniminen kirja
Luin viime vuonna Sherlock Holmesiin kaukaisemmin liittyvän kirjan taistelulaji bartitsusta. Naureskelin jo tuolloin teoksen todella pitkälle nimelle, mutta tätä haastetta varten se on täydellinen, sillä se on kokoelmani pisin kirja nimensä osalta.

8. Ihmeelliset otukset
Postiluukustani tipahti muutama päivä sitten sopivasti Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-elokuvan käsikirjoitus, joten päätin tylsästi käyttää sitä tämän päivän haastekuvana. En valitettavasti onnistunut juksaamaan kumpaakaan kissoistani yhteiskuvaan kirjan kanssa, joten minun oli tyydyttävä käyttämään rekvisiittana Funko Pop-figuurejani.

Kuvat päiviltä 9-11.
©Hande

9. Nostalginen lastenkirja
Mauri Kunnaksen Rikun, Roopen ja Ringon seikkailut oli niin sanottua kovaa kamaa, kun olin pieni: vanhempani saivat lukea kirjaa minulle ja siskolleni monet kerrat ja jatkoin sen lukemista silloinkin, kun opin lukemaan itse.

10. Lukuhetki
I am vengeance! I am the night! I AM BATMAN!
Minulta löytyy aivan ihana kotihaalari, joka pehmeä ja lämmin - oikein sopiva siis koleisiin talvipäiviin. Minulla on tällä hetkellä menossa Molièren Ihmisvihaajaa ja suosikkipaikkani lukemiseen on sohvani kulmanurkkaus, joten ei muuta kuin Batman-haalari päälle ja lukemaan!

11. Askartelu- tai käsityökirja
Ystäväni löysi aikoinaan Rachel Matthewsin Knitoraman minulle kirpputorilta. Teoksen ohjeet saivat minut nauramaan niin kovasti, että minun oli pakko ostaa se: kirja sisältää muun muassa ohjeet rintaliivien, suklaakakun, kengännauhojen ja käsikranaatin neulomiseen.

James Bowen: Katukatti Bob

©Hande

James Bowen: Katukatti Bob

WSOY 2014

Katukatti Bob on ollut pitkään lukulistallani, mutta sen lukeminen on lykkääntynyt tähän asti. Sain kuitenkin syyn tarttua teokseen Kirjavat kissat-lukuhaasteen myötä. Lainasin kirjan vanhemmiltani ja ahmaisin sen alle vuorokaudessa.

Kuten Säästä ajatuksesi eläviä varten, myös Katukatti Bob on tositarina: Bowen oli kirjan tapahtuma-aikaan vieroitusohjelmassa mukana oleva narkomaani. Hän löysi kotialonsa rappukäytävältä melko huonokuntoisen kissan, jonka otti luokseen hoitaakseen sen terveeksi. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä aikoessaan päästää kissan takaisin vapauteen, se alkaa seurata tuolloin katusoitolla itsensä elättänyttä Bowenia. Bobiksi nimetystä kissasta ja Jamesista tulee erottamaton parivaljakko.

Teos on todella nopealukuinen: olin sen lopussa jo ennen kuin huomasinkaan asiaa. Tarina vei mukanaan enkä huomannut ajankulua lainkaan. Kirja tarjosi minulle uutta tietoa, sillä se kertoo elämästä kodittomana, vieroitushoidosta sekä eläinlääkärisysteemistä Isossa-Britanniassa. Kirjaa lukiessani aloin arvostaa sitä, miten minulla on aina ollut katto pääni päällä.

Katukatti Bob on erittäin sydäntälämmittävä kertomus ihmisen ja kissan välisestä ystävyydestä - siinä on paljon hauskoja, mutta myös vakaviakin tilanteita ja se on täydellinen esimerkki siitä, miten suuri merkitys lemmikillä voi olla. Bowenin teos kertoo osuvasti myös siitä, miten toisen elämästä vastuun ottaminen voi auttaa nousemaan syvästäkin suosta.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 8. luukku

Olen tämän vuoden aikana päässyt kunnolla sisään kirjabloggaajien yhteisöön, joten päätin uskaltaa osallistua myös joulukalenterin tekoon.

Tänään on kulunut 151 vuotta siitä, kun kuuluisin suomalainen säveltäjä, Johan "Jean" Sibelius, syntyi. Vaikka Sibeliuksella on ollut paikkansa suomalaisten ja myös ulkomaalaisten sydämissä, hän sai liputuspäivän vasta viisi vuotta sitten. Muistan ensimmäisen kerran todella hyvin: opiskelin tuolloin Sibelius-lukiossa ja meidän koulumme oli aiemminkin juhlistanut säveltäjää, jolta koulu oli nimensä saanut. Juhlallisuudet olivat samanlaiset kuin ennenkin, mutta tunsin suurta ylpeyttä siitä, että vihdoinkin maassamme liputettiin suomalaisen musiikin kunniaksi.

©Hande

Ostin viime vuoden Helsingin kirjamessuilta Anna Krohnin, Lasse Lehtisen ja Janne Virkkusen toimittaman teoksen Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin. Kirja sisältää 19 henkilön kertomukset suhteestaan Sibeliukseen sekä kuvakokoelman säveltäjästä. Teoksen artikkelit olivat hyvin mielenkiintoisia ja ajattelin niiden innoittamana kirjoittaa omasta suhteestani Jean Sibeliukseen.

Kun olin pieni, luulin aluksi Sibeliuksen olevan ulkomaalainen - Jean Sibelius ei kuulosta kovin suomalaiselta nimeltä. Yllätyin ja ilahduin suuresti vanhempieni sivistettyä minua kertomalla, että Sibelius onkin niin sanotusti meidän omia poikia. Olin tykästynyt hänen musiikkiinsa ja huomasinkin tämän jälkeen Sibeliuksen olevan kaikkialla.

Kouluikään asti tiesin Sibeliuksesta vain hänen musiikkiteoksiaan ja hiukan miehen elämästä. Asia muuttui kuitenkin neljännellä luokalla, kun musiikin opettajani pisti meidät tekemään kirjallisen työn Sibeliuksesta - työmme käsittelivät säveltäjää erilaisista näkökulmista, sillä opettaja oli antanut muutaman tarkennetun aiheen, joista valita. Minä valitsin aiheeksi säveltäjämestarin perheen ja sainkin työn ansiosta lisätietoa hänestä.

Voi niitä aikoja, kun piti tehdä työt käsin. :D
©Hande

Olen soittanut viulua 6-vuotiaasta, enkä ole välttynyt Sibeliukselta silläkään saralla: ensinnäkin häntä on käsitelty laajalti musiikin teorian oppitunneilla - musiikkiopistossa soittavat opiskelevat myös teoriaa. Lisäksi olen saanut soittaa hänen musiikkiaan elämäni eri vaiheissa. Soitin yläasteikäisenä Helsingin lapsijouset-orkesterin riveissä, ja ohjelmistoomme kuului vuosien ajan muun muassa Sibeliuksen Andante Festivo - vaikken ole soittanut kappaletta vuosikausiin, muistan sen vieläkin ulkoa lukuisten harjoitus- ja konserttituntien myötä. Muistan myös ikuisesti, miten raikuvat aplodit saimme jokaisessa konsertissa kappaleen esittämisen jälkeen. Olen soittanut Sibeliusta myös yksityistunneilla: hänellä on lukuisia pienkappaleita pianolle ja viululle ja olen soittanut niistä osia vuosien varrella.

Peruskoulun päätyttyä hain Suomen musiikkiaiheisen erityistehtävän saaneeseen lukioon, Sibelius-lukioon, ja pääsin sinne musiikkilinjalle. Kuten jo aloituskappaleessa kerroin, siellä säveltäjää oli juhlistettu jo ennen kuin hänen syntymäpäivästään tuli virallinen liputuspäivä. Oli hienoa voida opiskella lukiossa, jossa pystyi opiskelemaan kosolti musiikkiaiheisia kursseja ympäristössä, joka kannusti musikaalisuuteen lukion perustehtävän lisäksi. Olin jo elämäni aikaisemmissa vaiheissa huomannut Sibeliuksen merkityksen suomalaisessa kulttuurissa, mutta se korostui entisestään opiskeltuani hänen mukaansa nimetyssä koulussa.

Viuluni ja Sibeliuksen
op. 78 nro 2: Romanssi.
©Hande

Sibeliuksessa minulle on luonnollisesti ollut tärkeintä musiikki, erityisesti tietyt kappaleet. Finlandia on tietysti ollut ensimmäisiä säveltäjän teoksista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä - olen kuunnellut sitä sekä soittanut ja laulanut Finlandia-hymniä erinäisissä tilanteissa. Lauluosuuttahan Sibelius ei ollut itse aikonut mukaan, mutta kun ajan saatossa ihmiset alkoivat tehdä sävelrunoon erilaisia sanoituksia ja laulaa niitä, Sibelius taipui. Finlandian lisäksi minulle erityisen rakkaita teoksia Sibeliukselta ovat viulukonsertto d-mollissa, Karelia-sarja, Andante Festivo sekä sävelruno Kullervo.

Minulle tulee aina Sibeliuksen musiikkia kuunnellessa hyvin kotoisa olo - siinä heijastuu suomalainen mielenmaisema sekä kunnioitus luontoa kohtaan. Sibeliuksen teokset ovat hyvin tunteikkaita ja hänen teosluettelostaan löytyy mitä erilaisimpiin tunnetiloihin sopivia kappaleita. Hänen säveltäjän uransa oli myös hyvin pitkä, joten siihen mahtuu paljon Suomen historian käännekohtia, minkä myös huomaa musiikkia kuunnellessaan. Palaan herkästi Sibeliuksen musiikin pariin, kun minulla koti-ikävä tai kaipaan rauhaa kiireiden keskellä.

En ole lukenut Minä & Sibelius-kirjan lisäksi pitkään aikaan mitään Sibeliukseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjaihmisenä minulla on kuitenkin lukulistalla useampia teoksia, joita haluaisin häneen liittyen lukea. Alla on lyhyt lista Sibeliukseen, hänen elämäänsä ja musiikkiinsa liittyvistä kirjoista, joihin haluaisin tarttua:

• Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu - tarinoita sävelten takaa
• Jean Sibelius: Päiväkirja 1909-1944
• Esko Häkli ja Severi Blomstedt: Ainola - Sibeliusten koti Järvenpäässä
• Jenni Kirves: Aino Sibelius - ihmeellinen olento

♪♫ Hyvää Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää! ♪♫

Kirjabloggaajien joulukalenterissa mukana olevat blogit:

1. Hyllytontun höpinöitä
2. Luetaanko tämä?
3. Limalepakon kirjablogi
4. Lukuhumua
5. Aarrekirjasto
6. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
7. Pieni kirjasto
8. Tuntematon lukija
9. Kirja hyllyssä
10. Hurja Hassu Lukija
11. Dysphoria
12. Annelin kirjoissa
13. Lukutoukan kulttuuriblogi
14. Aina joku kesken
15. Satun luetut
16. Kirjaluotsi
17. Tuulevin lukublogi
18. Hannan kirjokansi
19. Kirjakaapin avain
20. Pauline von Dahl
21. Unelmien aika
22. Luettua elämää
23. Karvakasan alta löytyi kirja
24. Pikun kirjablogi

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 1-4

Kirjablogi Rougen Emilie järjestää nyt joulukuussa kirjakuva päivässä-haasteen, johon päätin osallistua. Päivitän kuvia reaaliajassa Facebookiin ja Twitteriin, mutta teen blogiini viikoittain koonnin, jossa avaan tarkemmin ottamiani kirjakuvia. Yllä olevassa kuvassa näkyvät kunkin päivän aiheet.

©Hande

1. Top 3 (tällä hetkellä)

Olen ollut aina huono valitsemaan pientä määrää suosikkeja, saatika asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. Onnistuin kuitenkin valitsemaan tämän vuoden lukemistosta kolme sykähdyttävintä ja mielenpainuvinta kokemusta - trioa en ole asettanut paremmuusjärjestykseen, ne ovat kaikki yhtä hyviä.

Grant Morrison: Arkham Asylum

Batman vaeltelee vankien valtaamassa Arkham Asylumissa - samalla sukelletaan vankimielisairaalan taustoihin sekä Batmanin mielenliikkeisiin. Sarjakuva oli yhtäaikaa sekä typerä että nerokas ja voitti minut puolellensa psykologisella otteellaan kuin myös lukuisilla alluusioillaan.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Moyesin romaani oli todellinen yllättäjä, sillä en erityisemmin välitä chick litistä, mutta silti rakastuin siihen. Neliraajahalvaantuneen miehen ja tämän henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtyvän, pikkukaupunkiin jumittaneen naisen tarina käsittelee vakavia aiheita kepeällä tyylillä.

Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini

Narsistisen teinipojan tarinan kertova romaani teki minuun suuren vaikutuksen yhteiskuntakritiikillään sekä ristiriitaisia tunteita herättävällä päähenkilöllään. Vaikka lukeminen oli ajoittain hyvinkin ahdistavaa, en kuitenkaan pystynyt laskemaan teosta käsistäni.

©Hande

2. Suosikkigenre(t)

Kuten minulla ei ole yhtä suosikkikirjaa, minulla ei ole myöskään yhtä suosikkigenreä. Minun oli pohdittava pidemmän aikaa, mitkä lajityypit ovat minulle kaikkein rakkaimmat ja sain valikoitua viisi: sotakirjallisuus, historialliset romaanit, klassiset arvoitusdekkarit, psykologiateokset sekä sarjakuvat.

©Hande

3. Kansikuvarakkautta
Tavallisesti minun tapauksessani kokonaisuus ratkaisee kirjan kiinnostavuuden, mutta joskus kansikuva vetää minua niin vahvasti puoleensa, että olisin valmis ostamaan sen jopa lukematta takakantta. Luin kyllä kaikkien kuvassa esiintyvien teosten takakannetkin, mutta niiden kansikuvitus sai minut tutkimaan niitä tarkemmin.

©Hande

4. Sukkasunnuntai!
Syksyn ja talven yksi parhaista puolista on se, että voi pitää villasukkia jalassa. On erittäin tunnelmallista lukea kirjaa, kun jalassa ovat itse neulotut sukat - nämä sukat saivat inspiraation ajalta, jolloin katsoin vielä Putousta. Rakastuin Antsku-nimisen sketsihahmon villasukkiin ja päätin tehdä samanlaiset. :D

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten

©Hande

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kosmos 2016

En ole yleensä kovin suuri "elämässäni tapahtui suuri mullistus, tein matkan kauas kotoa löytääkseni itseni"-kirjojen ystävä - en edes ole varma, onko genrelle mitään nimeä. Päätin kuitenkin kokeilla tätä teosta, sillä jokin siinä veti minua puoleensa, vaikken osaakaan selittää sitä sen tarkemmin. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos on tositarina: Elomaan veli teki itsemurhan, minkä johdosta hänen elämänsä suistui raiteiltaan. Elomaa kokee olevansa eksyksissä ja lähtee matkalle Aasiaan joogaamaan, hoitamaan orankeja sekä vain oleilemaan riisipeltojen läheisyyteen. Kirja kertoo, miten Elomaa käsittelee menetysiään matkansa aikana.

Aluksi teos tuntui etenevän tutun kaavan mukaan: ensin kerrotaan ylimalkaisesti, mitä on tapahtunut ja sitten lähdetään matkalle aiemmista tapahtumista johtuen, Kuitenkin tarinan edetessä se iski ajoittain syvälle sisimpääni, ja vielä aivan yllättävissä kohdissa. Minun ja Elomaan kokemukset ovat olleet hyvin erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia. Olen ollut itsekin useamman kerran tekemisissä kuoleman kanssa, joten Elomaan kokemuksia oli helppo ymmärtää.

Kirja tarjosi myös kiintoisan kurkistuksen erilaisiin kulttuureihin. En tunne kovin hyvin Aasian maiden tapoja tai elämää, joten sain  teoksen avulla paljon uutta tietoa. Ei sitä voi sanoa kaiken kattavaksi matkaoppaaksi, muttei se ole kirjan tarkoituskaan.

Suurimmaksi osaksi Säästä ajatuksesi eläviä varten oli kiinnostavaa luettavaa, mutta harmikseni loppuvaiheessa Elomaa sortuu toistelemaan turhaan jo aiemmin sanomiaan asioita. Se tuntui ärsyttävältä ja söi lukukokemuksen nautittavuutta. Viesti olisi saapunut perille vähemmälläkin jankuttamisella.

Säästä ajatuksesi eläviä varten oli samastuttava ja ajatuksia herättävä teos, muttei valitettavasti tarjonnut niin säväyttävää lukukokemusta kuin alun perusteella olisin odottanut. Silti se sai minut pohtimaan omia kokemuksiani - pystyn onneksi toteamaan, etten roiku menneessä, vaikkei ikävä katoakaan minnekään. Siitä sanoisin tässä kirjassa olevan pohjimmiltaan kyse.

Arvosana: ✮✮✮½

Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun

©Hande

Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun

Faros 2008

Koska Läpi historian-lukuhaaste kestää enää puolitoista kuukautta, ja kunnianhimoinen tavoitteeni on lukea yksi teos jokaiselt aikakaudelta, päätin jatkaa haastelukemiston parissa. Olen kuulunut niihin ihmisiin, jotka luulivat vuosien ajan Cyrano de Bergeracin olevan fiktiivinen hahmo (hyi minua), joten minusta oli soveliasta valita hänen kirjoittamansa teos barokin ajalta.

Romaanissa nimetön minäkertoja onnistuu matkustamaan kuuhun ja huomaa, että se on asutettu - tosin kuun asukkaat eroavat jonkin verran maapallon asukeista: he kulkevat neljällä raajalla, nauttivat ravintonsa haistamalla ja maksavat ravintola-annoksensa runoilla. Huomasin melko pian kirjaa lukiessani, että kuulaistan outojen tapojen alle kätketytyi piikki de Bergeracin aikaiselle yhteiskunnalle ja sen tavoille. Arvostelut on täytynyt julistaa kuun asukkaiden suilla kirkon pihtiotteen takia, mutta eivät ne jääneet minulta huomaamatta.

Yllätyin suuresti tajuttuani, että romaanin voisi luokitella myös sci-fiksi, tai ainakin sen edelläkävijäksi. Teoksessa esitellään hyvin hulvattomia keinoja, joilla Maan asukkaat ovat onnistuneet matkaamaan kuuhun - minun on nostettava hattua de Bergeracin kekseliäisyydelle. Hummoria ei myöskään tästä kirjasta puutu: tarinan kertoja joutuu ajoittain melko absurdeihinkin tilanteisiin ja hän joutuu esimerkiksi todistamaan oikeudenkäynnissä olevansa ihminen eikä eläin. Toisaalta, kun asiaa miettii tarkemmin, tilanne on malliesimerkki ihmisten kammosta erilaisuutta kohtaan, vaikka asia esitetäänkin huumorin keinoin.

Matka kuuhun on ajatuksia herättävä teos: se irvistelee 1600-luvun länsimaiselle yhteiskunnalle ja uskonnolle sekä ottaa ensiaskeleita kohti tieteiskirjallisuutta - eikä asiaa edes kuuluteta kovin yleisesti. Romaanin loppuratkaisu oli outo ja tuntui tulevan puskista, mutta ymmärrän, miksi kirjailija on siihe päättynyt: jälleen kerran voidaan suunnata katse kirkon suuntaan, sillä se olisi tuskin katsonut kovin suopeasti erilaista loppuratkaisua. Silti kirjan kerronta ontuu ajoittain, enkä pistäisi aivan kaikkea vain olosuhteiden syyksi. Teos on kuitenkin mielenkiintoinen ja ennustaa länsimaiden maallistumista sekä sci-fin tuloa.

Arvosana: ✮✮✮½

Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa

©Hande

Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa

Jalava 2016

Emmanuel Moynotin sarjakuva Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa perustuu Irène Némirovskyn samannimiseen romaaniin. En ollut kuullutkaan alkuperäisteoksesta, mutta saatuani tietää sarjakuvasovituksesta, kiinnostuin heti - pidän sarjakuvista ja toinen maailmansota kiinnostaa minua. Ranskalainen sarja sijoittuu, kuten nimestäkin voi osittain päätellä, toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan. Teoksessa ei keskitytä rintaman tapahtumiin, vaan sotaa käsitellään kolmen eri perhekunnan näkökulmasta.

Olen lukenut viime aikoina enimmäkseen supersankariaiheisia sarjakuvia, joten Ranskalainen sarja tarjosi minulle vaihtelua tavanomaiseen. Kyseessä ei ole ensimmäinen lukemani vakavamielinen sarjakuva, mutten ole lukenut pitkään aikaan sarjakuvaa, jossa kaikki tapahtumat ovat realistisia ja todellisesta elämästä poimittuja. Sotakirjallisuus on kuitenkin minulle entuudestaan tuttua erilaisista näkökulmista - Moynotin sovitus Némirovskyn romaanista on siis mielenkiintoinen yhdistelmä tuttua ja uutta.

Kirjan tarina kuvaa sodan vaikutuksia siviilien elämään ja kuinka kriisitilanne vaikuttaa ihmisluonteeseen. Sarjakuva on hyvin nopealukuinen ja Moynotin mustavalkoinen kuvitus sopii teoksen epävarmaan ja synkeään tunnelmaan erinomaisesti. Silloin tällöin kuvitusjälki näytti tosin hieman suttaiselta, jolloin piti miettiä jonkin aikaa, mitä kuvassa oikein tapahtuu. Tarinaa oli enimmäkseen helppoa seurata, mutta välillä se tuntui hyppivän hyvin äkillisesti paikasta ja tapahtumasta toiseen aiheuttaen hiukan epäselvyyttä.

Kokonaisuudessaan Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa-romaanin sarjakuvasovitus on mielenkiintoinen. Pidin tarinasta ja sen tarjoamista lukuisista näkökulmista, vaikka jotain jäi puuttumaan: minulle ei kehtittynyt hahmoihin kovin vahvaa tunnesidettä ja suurin osa tarinan tapahtumista jäi hiukan etäisiksi. Sarjakuva olisi kenties tarjonnut enemmän, jos alkuperäisteos olisi minulle entuudestaan tuttu, mutta kyllä tarina toimii kaikesta huolimatta sellaisenaankin. Jos Ranskalaisen sarjan toinenkin osa muokataan sarjakuvaversioksi, lukisin sen. Sovitus herätti myös mielenkiintoni Némirovskyn romaaneja kohtaan, joten tulen varmasti lukemaan ne tulevaisuudessa. 

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Olen kirjoittanut kirjasta alunperin Nörttitytöt-blogiin. Alkuperäisen tekstin voit lukea täältä. Sain teoksesta arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos siitä!

Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset

©Hande

Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset
Sammakko 2000

Mustassa hirsipuussa, ihana kädetön, 

tanssivat vaeltavat ritarit, 

laihan paholaisen ritarit, 

luurangot, joiden usko on hengetön.

Olen kertonut aiemminkin, etten lue runoja kovin paljon. Päätin haastaa itseni Läpi historian-lukuhaasteen avulla, sillä etsiessäni sopivaa teosta symbolismin aikakautta varten, törmäsin Arthur Rimbaudin runokokoelmaan.

Ne vähäiset runot, joita olen lukenut elämäni aikana, ovat koostuneet perinteiseen tapaan säkeistä ja säkeistöistä. Siksi yllätyin, kun osa Rimbaudin runoista oli kirjoitettukin proosamuodossa. Ne muistuttivat kovasti novelleja olematta niitä kuitenkaan.

Rimbaudin runoissa vilisee kaikenlaista symboliikkaa, erityisesti väreillä on keskeinen asema niissä. Ymmärsin osan runojen symboliikasta, mutta osa meni minulta yli hilseen - ehkä tämä johtuu siitä, etten ole tottunut symbolismin ajan kirjallisuuteen. Tämä on muistaakseni ensimmäinen lukukokemukseni siltä aikakaudelta.

Hirtettyjen tanssiaiset on mielenkiintoinen runokokoelma: sen kaikki teokset eivät auenneet minulle, mutta saivat minut kiinnostumaan niistä. Tahdon perehtyä jossain vaiheessa teoksen runoja käsitteleviin runoanalyyseihin sekä symbolismiin ylipäätään - ties vaikka innostuisin lukemaan lisää tämän aikakauden tuotoksia.

Arvosana: ✮✮✮

Harry Potter ja kirottu lapsi: yöostotapahtuma ja julkaisutilaisuus Kansallismuseossa

Kun Tammi ilmoitti muutama kuukausi sitten järjestävänsä Harry Potter ja kirottu lapsi-teoksen ilmestymisen kunniaksi yleisötapahtuman, innostuin kovasti. Päätin jopa koskea yli 10 vuoden tauon jälkeen ompelukoneeseen ja tein itselleni valmiiksi Tylypahkan koulukaavun. Jos tämä ei ollut tarpeeksi, muutama viikko sitten Akateeminen kirjakauppa kertoi, että näytelmäkäsikirjoitusta voi ostaa jo keskiyöstä alkaen jonotustapahtumassa - en ole valmis jonottamaan ilmaisia ämpäreitä, mutta kirjoja olen valmis jonottamaan, vaikken niitä ilmaisiksi saisikaan.

Nyt on pukeuduttu tilan-
teeseen soveliaalla tavalla.
©Hande

Yöostotapahtuma 7.11-8.11

©Hande

Maanantai-iltana puin kaavun ylleni ja suuntasin keskustan Akateemisen kirjakaupan eteen kahden kaverini kanssa - kello oli hiukan yli seitsemän. Yksi tuttavamme oli saapunut paikalle jo ennen meitä. Olimme kaikki sonnustautuneet tilaisuutta varten ja saimme ajan kulumaan puhumalla Harry Potterista - mistäpä muustakaan? Pikkuhiljaa paikalle alkoi saapua muitakin ihmisiä, jotka liittyivät juttuseuraamme. Potter on yksi niistä asioista, jotka saavat tuntemattomat keskustelemaan myös täällä Suomessa.

Kävimme vuorotellen lämmittelemässä Akateemisessa sisällä, kunnes liike suljettiin. Henkilökunnalla oli tunti aikaa valmistella paikka tapahtumaa varten, sillä ohjelma alkaisi kello 22. Päätimme mennä odotusajaksi porukalla vieressä olevaan Starbucksiin lämmittelemään ja nauttimaan lämpimästä juomasta - teki kyllä terää useamman tunnin ulkona seisoskelun jälkeen. Päätimme myös yhteisymmärryksessä, että ennen tapahtuman alkua muodostaisimme jonon saapumisjärjestyksessä. Kellon lähestyessä kymmentä jonossa seisoi vajaa parikymmentä henkilöä.

Tällaista porukkaa oli pitämässä minulle seuraa. Kuva on
julkaistu kuvattavien luvalla.
©Hande

Lopultakin odotuksemme palkittiin ja pääsimme sisään liikkeeseen. Katosta roikkui banderolleja ja myyntitasot notkuivat Harry Potter-aiheisista kirjoista - näytelmäkäsikirjoituskin oli saanut oman tasonsa, mutta kirjat pidettiin visusti piilossa muovien alla keskiyöhön asti. Akateemisessa oli tapahtumaa ennen myynnin alkua:  tarjolla oli teemaan sopivia virvokkeita ja naposteltavaa, Potter-septologiasta luettiin otteita yleisön toiveiden mukaan, Ronja Salmi haastatteli suomentaja Jaana Kapari-Jattaa ja yleisöllä oli mahdollisuus osallistua Potter-aiheiseen tietovisaan.

©Hande

Tietovisassa otettiin aina pieni joukko osallistujia kisaamaan yhteen kysymykseen vastaamisesta. Nopeimmin oikein vastannut sai pienen palkinnon. Empimisen jälkeen päätin osallistua ja yllätyksekseni voitin omalla kierroksellani - osasin kertoa, että Ron reputti ilmiintymiskokeensa, koska hänen puolikas kulmakarvansa jäi lähtöpisteeseen. Sain palkinnoksi Noble Collectionin kirjanmerkin - valitsin vaihtoehdoista luonnollisesti oman tupani, Rohkelikon.

Muistoja jonotustapahtumasta sekä
tietysti näytelmäkäsikirjoitus.
©Hande

Lopultakin h-hetki alkoi lähestyä. Olimme saaneet tapahtuman alussa vuoronumerot, minä olin numero kolme. Jännitys tiivistyi innostuneiden jonottajien keskuudessa ja lopulta laskimme yhdessä jäljellä olevat kymmenen sekuntia. Sitten kirjoja alettiin myydä. Olin ostanut oman kappaleeni jo ennakkoon, joten sain sen käteeni vain kertomalla nimeni. Kirjassani komeili Jaana Kapari-Jatan nimikirjoitus, sillä hän oli signeerannut etukäteen kaikkien jonottajien kappaleet. Lopulta suuntasin kotia kohti Helsingin yössä.

Kansallismuseon julkaisutapahtuma 8.11

En ehtinyt olla kovin montaa tuntia hereillä, kun suuntasin taas kaapu päällä keskustaan. Rautatieasemalle oli pystytetty laituri 9 ja 3/4, jonka läheisyydessä Kansallismuseon pukukilpailuun etukäteen osallistuneet pystyivät kuvauttamaan itsensä. 50:lle ensimmäiselle paikalla olleelle oli luvattu myös ilmainen kappale Kirotusta lapsesta. Tapasin jälleen muutaman kaverini ja suuntasimme paikan päälle muutamaa tuntia ennen toiminnan alkamista. Kävimme ottamassa kuvat, joita varten saimme Azkabanin vankilan vankinumerot. Sen jälkeen tapoimme aikaa juttelemalla muiden jonossa olevien potteristien kanssa. Oli mahtavaa voida keskustella aiheesta syvällisemminkin, sillä en saa sellaiseen tilaisuutta liian usein.

Sain lipun Tylypahkaan!
©Hande

Monen tunnin jonottaminen kannatti jälleen kerran, sillä olin yksi niistä viidestäkymmenestä, jotka saivat Harry Potterin ja kirotun lapsen ilmaiseksi. Koska minulla oli kirja jo entuudestaan, annoin tämän kappaleen lahjaksi siskolleni. Kello 17.30 koko konkkaronkka suuntasi kulkueena Kansallismuseolle. Alkuvaikeuksien jälkeen pääsin lopulta sisälle lämpimään ja katselemaan ympärilleni. Jokaiselle jaettiin kolme kaljuunaa (niille, jotka eivät tiedä, se on yksi velhomaailman rahayksiköistä), joilla pystyi lunastamaan naposteltavaa ja juotavaa Hunajaherttuasta. Säästin muistona kaljuunoista kaksi, sillä siinä vaiheessa, kun minä pääsin ostoksille, kaikki varsinaiset Potter-aiheiset herkut olivat jo loppuneet.

Kun Kansallismuseo oli täyttynyt, alkoi varsinainen ohjelma. Aluksi näyttelijät Riku Nieminen, Niina Lahtinen ja Joonas Saartamo lukivat otteita Harry Potter ja kirottu lapsi-näytelmästä. He olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti Harryn aikaisiksi opettajiksi: Nieminen oli professori Orave - en saanut selvitettyä, oliko hänenkin takaraivossaan lordi Voldemort - Lahtinen oli professori Punurmio ja Saartamo oli sonnustautunut professori Lockhartiksi. Kuulin teosta ensimmäistä kertaa suomeksi, mutta tunnistin silti luetut kohtaukset, sillä olen lukenut käsikirjoituksen aiemmin englanniksi.

©Hande

Lukuhetken jälkeen kustantaja Saara Tiuraniemi haastatteli Jaana Kapari-Jattaa ja haastattelun jälkeen julkaistiin pukukilpailun 10 parhaan joukkoon valittua pukua, joista tuomarit valitsisivat myöhemmin kolme parasta finaaliin. Kymmenen parhaan joukossa olivat muun muassa Nevillen mörkö, nuori Tom Valedro, kotitonttu Dobby, Hagrid, Fleur Delacour sekä Tylypahkan rehtori Albus Dumbledoren muotokuva. Viimeksi mainittu julistettiin koko pukukilpailun voittajaksi, mielestäni aivan ansaitusti.

Ystäväni professori Dumbledore sekä
hänen muotokuvansa, pukukilpailun
voittaja.
©Hande

Jaana Kapari-Jatta jäi vielä signeeraamaan teoksia myös Kansallismuseoon. Tämän jälkeen tapahtuma olikin ohi. Minun oli vielä kerran suunnattava tuuleen ja tuiskuun päästäkseni kotiin. Vaikka Kirjamessuista ei ole kulunut kuin reilu viikko, ei tämä kahden päivän ryöpytys tuntunut niin rankalta kuin alunperin odotin. Kansallismuseon tapahtuma ei ollut järjestelyidensä suhteen täydellinen, mutta pidin tapahtumasta silti.

Olen iloinen, että Suomessakin järjestettiin tapahtumaa Harry Potter ja kirottu lapsi-kirjan ilmestymisen kunniaksi. Nyt voisinkin aloittaa näytelmäkäsikirjoituksen suomennoksen lukemisen.

Cyril Abraham: Merilinja

©Hande

Cyril Abraham: Merilinja

Weilin+Göös 1973

Olin hyvin pieni, kun televisiosta esitettiin uusintana BBC:n sarjaa Merilinja. Mieleeni ovat painuneet parhaiten pari lyhyttä kohtausta, juron oloinen päähenkilö James Onedin sekä sarjan tunnusmusiikki. Olen saanut haalittua puolet sarjasta dvd:lle, ja siinä sivussa sain tietää, että yksi ohjelman käsikirjoittajista oli tehnyt siitä myös kirjoja. Kaksi niistä on suomennettu ja hankin jo ensimmäisen osan löydettyäni sen antikvariaatista. Haastelukemisto sai jälleen jäädä sivuun, sillä minun oli pakko saada lukea tämä teos välittömästi.

Merilinja kertoo kapteeni James Onedinista, joka on kyllästynyt olemaan muiden käskytettävänä ja perustaa oman laivayhtiön. Kunnianhimonsa ajamana hän on valmis ottamaan suuriakin riskejä saavuttaakseen unelmansa. Jamesin lisäksi kirja seuraa hänen kahden sisaruksensa sekä muutaman muun henkilön elämää.

Romaani seuraa hyvin pitkälti tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden juonta, mutta mukana on myös kohtauksia, joita sarjassa ei näe. Lisäksi joitakin katsojalle tuttuja kohtauksia on muutettu hieman - teos ei ole siis vain tv-sarjan toisintoa. Minulle tuli kuitenkin kirjaa lukiessa kotoisa olo, sillä Abraham onnistuu välittämään sarjan tunnelman myös kirjan sivujen kautta.

Pidin teoksesta erityisen paljon, koska pääsin sen avulla tv-sarjaa paremmin hahmojen päiden sisälle. Ihmisten motiivit, ajatukset ja tunteet kiehtovat minua, joten on hienoa, miten yksityiskohtaisesti niitä kuvaillaan kirjassa. Samalla aloin ihailla tv-sarjan näyttelijöitä entistä enemmän, sillä he ovat onnistuneet välittämään kirjassa kuvailtuja mielensisäisiä liikkeitä erinomaisesti ilmeillään sekä äänensävyillään.

Merilinjan hahmokaarti on laaja ja monipuolinen sekä kuvastaa hyvin 1860-luvun Englannin erilaisia yhteiskuntaluokkia - enimmäkseen keski- ja työväenluokkaa. Hahmot ovat hyvin inhimillisiä sekä herättävät minussa kosolti erilaisia tunteita. Mikään ei ole yksiselitteistä: saatan ärsyyntyä useinkin suosikkihahmojeni toimintaan tai joku inhokeistani onnistuu saamaan sympatiani ainakin hetkeksi.

Merilinja on kerrassaan hurmaava teos kiinnostavine henkilöhahmoineen ja tapahtumineen. Lisäksi lukija saa tietää 1860-luvun merielämästä sekä historiallisista tapahtumista, joita heijastellaan henkilöhahmojen kautta. Olin myös iloinen siitä, miten hyvin rakastamani tv-sarjan henki on säilynyt kirjassa. Aion ehdottomasti lukea koko kirjasarjan ja hankkia loputkin osat hyllyyni.

Arvosana: ✮✮✮✮½