Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

©Hande

Miguel de Cervantes Saavedra: Don Quijote I osa

WSOY 2005

Aloitin Don Quijoten lukemisen jo puoli vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole kirja, joka ahmaistaan yhdeltä istumalta - kaipasin hyvin usein jotain muuta luettavaa, minkä vuoksi sain Murheellisen hahmon ritarista kertovan romaanin päätökseen vasta joulukuussa.

Teos kertoo hidalgo Don Quijotesta, jonka pää on mennyt sekaisin liiallisesta ritariromaanien lukemisesta. Hän päättää lähteä kotoaan ryhtyäkseen itsekin vaeltavaksi ritariksi. Mies saa aseenkantajakseen paikallisen talonpojan, Sancho Panzan ja yhdessä he joutuvat mitä eriskummallisimpiin kommelluksiin.

Cervantesin klassikko oli hauskaa luettavaa: se parodioi ritariromaaneja häpeilemättä ja kommellukset, joihin Don Quijote aseenkantajineen joutuu, ovat erittäin surkuhupaisia. Rivien välistä olin havaitsevinani myös yhteiskuntakritiikkiä. Nautin erityisen kovasti piikeistä, jotka liittyivät niin sanotun oikeanlaisen kirjallisuuden määrittämiseen.

- Herra tuomioherra, - lausui nyt kirkkoherra - teidän tässä mainitsemanne seikka nostaa mieleeni vanhaa kaunaa, jota tunnen nykyisin suosittuja näytelmiä kohtaan aivan samassa määrässä kuin ritariromaaneja kohtaan, sillä sen sijaan, että näytelmän tulisi, kuten Cicero sanoo, olla inhimillisen elämän peili, tapojen esikuva ja totuuden kuvastaja, nykyaikana esitetyt näytelmät ovat mielettömyyden peilejä, typeryyksien esikuvia ja irstauden kuvastelijoita. Mitä suurempaa järjettömyyttä voisikaan esiintyä alalla, jota nyt käsittelemme, kuin se, että ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa tuodaan näyttämölle kapalolapsi, joka toisessa näytöksessä astuu näkyviin parrakkaana miehenä?

Sain naureskella monille kirjan kohtauksille, mutta lukemistani hidastivat tuskallisen pitkät kappaleet sekä omaan makuuni liiallinen jaarittelu. Tiedostan, että hahmojen harrastamat muodollisen keskustelun monimutkaiset sanaparret ovat todennäköisesti tyylikeino, mutta se tuntui siitä huolimattasen verran puuduttavalta, että tartuin välillä herkästi muihin teoksiin jättäen Don Quijoten tauolle.

Kielellisten kompastuskivien seasta oli kiintoisaa huomata, miten paljon romaani muistuttaa nykyaikaista kirjallisuutta: esimerkiksi Sancho Panza oli selkeästi koominen apuri, jollaiseen törmää nykyisin usein, etenkin elokuvissa. Lisäksi kirjassa huomaa renessanssin aikana tapahtuneen selkeän muutoksen keskiaikaiseen kirjallisuuteen verratuna, sillä tarina on hyvin maallinen, kun taas keskiajalla tuotettiin enimmäkseen hengellisiä tekstejä.

Don Quijote oli hauska ja kiintoisa romaani, vaikkakin kappalejakojen raskaus sekä hahmojen usein harrastama jaarittelu söivätkin ajoittain lukuintoani. Tästä huolimatta aion lukea myös jatko-osan Murheellisen hahmon ritarin seikkailuille - tosin en aio tarttua siihen aivan lähiaikoina.

Arvosana: ✮✮✮½

Douglas Adams: Linnunrata

©Hande

Douglas Adams: Linnunrata

WSOY 2009

Adamsin viisiosainen trilogia on odottanut lukemistaan vuosikausia kirjahyllyssäni. Kesäkuussa päätin vihdoinkin perehtyä teokseen - minulle iski pitkän tauon jälkeen pieni sci-fi-nälkä, joten aloitin matkan kotigalaksissamme.

Linnunrata-sarja on sci-fi-parodia, jossa Arthur Dent-niminen mies pääsee eriskummallisen joukkion kanssa matkaamaan maailmankaikkeudessa tutustuen mitä erilaisimpiin paikkoihin. Oppaanaan joukkiolla on Linnunradan käsikirja liftareille, josta löytyy kaikki tietämisen arvoinen universumista.

Tarina on erittäin hulvaton ja irvailee hyvin osuvasti sci-fissä tyypillisesti käytetyille juonenkäänteille sekä kerrontatyypeille. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa ovat suosikkejani, ne tuli luettua nopeasti ja yksinkertaisesti rakastan niitä. Tosin kolmannen ja neljännen osan aikana mielenkiintoni lopahti jonkun verran ja pidin pitkiäkin taukoja lukemisesta. Kiinnostusta vähensi tunne siitä, että monet asiat ja tapahtumat olisivat väkisin mukaan ympättyjä. Mielenkiintoni palasi kuitenkin neljännen osan loppuvaiheessa ja viidennessä osassa palattiin sen verran tarinan alkujuurille, että teoksen jaksoi lukea loppuun pidemmittä tauoitta.

Teos sisältää laajan ja mielenkiintoisen hahmokaartin. Suosikikseni nousi ensiesiintymisestään lähtien Marvin - tämä masennuksesta kärsivä androidi vetoaa minuun vahvasti sarkastisine kommentteineen ja kommelluksineen. Loppuihin hahmoihin en kiintynyt erityisemmin, mutta he onnistuivat herättämään minussa erilaisia tunteita aina ärtymyksestä iloon.

"Olen karkeasti arvioiden noin kolmekymmentä miljardia kertaa sinua älykkäämpi. Otetaanpa esimerkki. Ajattele mitä tahansa numeroa, ihan mitä tahansa."

"Ee..., viisi", sanoi patja. 

"Väärin", sanoi Marvin. "Huomaatko?"

Linnunrata on nerokasta parodiaa, jossa piikittelyn kohteeksi pääsee moni muukin asia kuin sci-fin kliseet - siellä naureskellaan muun muassa byrokratialle sekä populaarikulttuurille. Kirjan nauraa läpi, vaikka ajoittain ilme vakavoituukin. Tarina etenee mitä kummallisempiin suuntiin ja sarjan lopun jälkeen tuntui siltä kuin olisi juossut juuri päin tiiliseinää. Linnunrata ei ole täydellinen, mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö se olisi lukemisen arvoinen - kyllä se kannatti! 

Arvosana: ✮✮✮✮