 |
| ©Hande |
hermoista 1939-1945
WSOY 2013
Ostin Kivimäen teoksen Helsingin kirjamessuilta vuonna 2013 hänen haastattelunsa innoittamana. Minua on monien vuosien ajan mietityttänyt toisen maailmansodan vaikutukset suomalaissotilaiden mielenterveyteen, joten tämä Tieto Finlandiallakin palkittu kirja ilmestyi kuin tilauksesta. Luin teoksen pian ostamisen jälkeen, mutta halusin palata nyt sen pariin Uudelleen luettua- sekä Suomi(ko) 100 vuotta-lukuhaasteiden inspiroimana.
Noin 18 000 suomalaissotilasta oli hoidettavana toisen maailmansodan aikana päädiagnoosinaan psyykkinen sairaus tai häiriö. Kivimäen väitöskirjan laajennettu versio selvittää, millaisia olivat ne mieleltään sairastuneet sotilaat, jotka pääsivät psykiatriseen hoitoon, millä keinoilla enemmistön onnistui rämpiä järkyttävien kokemusten läpi ilman henkistä murtumista, miten sairastuneisiin suhtauduttiin sekä millaisissa paikoissa ja millä keinoilla heitä hoidettiin.
Kirja on erittäin kattava ja kiinnostava: yksistään Kivimäen käyttämien lähteiden luettelo kattaa 62 sivua teoksesta ja kuten yllä kerroin, aihetta käsitellään useammasta näkökulmasta - kyse ei ole tosiaankaan mistään pintaraapaisusta. Psykologia ja historia ovat kiehtoneet minua lapsesta asti ja nautin asioiden perinpohjaisesta selvittämisestä, joten tällainen syväluotaava tutkimus sopii minulle kuin nakutettu.
Vaikka pidän tietokirjoista, jännitän aina sellaiseen tarttumista: pelkään tekstin olevan kankeaa, jolloin lukukokemus muuttuu tahmeaksi. Murtuneet mielet on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen - tosin se sisältää muutamia tilastoja sekä tutkimusterminologiaa, joten niiden tuntemuksesta oli minulle hyötyä. Asiat ilmaistaan silti selkeästi eli kärryillä pysyy ilman sen suurempaa perehtyneisyyttä tutkimuksien tekoon.
En voinut olla ajattelematta tietokirjaa lukiessani muita lukemiani, sodan kokeneiden henkilöiden kirjoittamia teoksia rintamaoloista. Huomasin niissä olevan muun muassa monia niistä elementeistä, jotka olivat Kivimäen mukaan olennaisia henkisen romahtamisen välttämisessä näissä rankoissa olosuhteissa. Muistin myös, miten joissakin teoksista on kuvailtu sellaisia henkilöitä, joiden henkiselle sietokyvylle sodan aiheuttamat koettelemukset olivat liikaa. Lisäksi oli kiintoisaa havaita, että nykykielessä edelleenkiin käytössä olevat termit "hermojen menettäminen" sekä "tärähtänyt" henkisen murtumisen kuvaajina juontavat juurensa sota-aikaan.
Teosta rikastuttavat otteet tavallisten sotaveteraanien muistelmista, psykiatrien kirjoittamista artikkeleista ja lausunnoista sekä rintamalla "tärähtäneiden" sotilaiden tarinat. Nämä aikalaiskuvaukset toivat aiheen lähemmäksi minua, joka en ole sota-aikaa kokenut. Erityisen paljon minua kiinnostivat psykiatriset potilaat ja heidän tarinansa. Niistä kaikista mieleenpainuvin oli mielestäni jo esipuheessa esitelty Urpo Viinikaisen tapaus: hän oli lääketieteen kandidaatti, joka sai hermoromahduksen kesällä 1944. Hän pakeni metsään jättäen pataljoonansa monen päivän ajaksi ilman lääkäriä. Psykiatri julisti miehen syyntakeettomaksi, mutta hänet tuomittiin siitä huolimatta kuolemaan sotilaskarkuruudesta ja tuomio pantiin täytäntöön heti oikeudenkäynnin jälkeen.
Viinikaisen kohtalo on äärimmäinen esimerkki, mutta kuvastaa silti osuvasti tuolloisen yhteiskunnan suhtautumista henkisesti haavoittuneisiin sotilaisiin. Romahtamisen syiden katsottiin olevan aina potilaassa itsessään, eikä psykiatrisessa hoidossa olleille sotaveteraaneille myönnetty korvauksia edes 90-luvulla, jolloin esimerkiksi posttraumaattinen stressihäiriö oli ollut jo kauan tunnustettu sairaus. Tämä kaikki tuntuu minusta järkyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, mutta Kivimäki pysyy teoksessaan puolueettomana: hän ei syyllistä ketään ja esittelee kustakin aiheesta mahdollisimman monta puolta auttaen minua ymmärtämään kokonaiskuvaa.
Murtuneet mielet on monipuolinen ja kiinnostava teos ihmisistä, jotka eivät ole saaneet ääntänsä kuuluviin ja jotka on tahdottu unohtaa sotahistoriaan liittyvänä häpeäpilkkuna. Kirjan tiedot jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja tarjoavat erilaisen näkökulman sodan ylistämisen rinnalle. Vaikka sodassa murtuneille kirjan ilmestyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, olen iloinen, että nämäkin sotaveteraanit ovat saaneet vihdoinkin paikan historian tutkimuksessa. Kivimäen teos oli yhtä vaikuttavaa luettavaa kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja sen pariin oli mieluisaa palata.
Noin 18 000 suomalaissotilasta oli hoidettavana toisen maailmansodan aikana päädiagnoosinaan psyykkinen sairaus tai häiriö. Kivimäen väitöskirjan laajennettu versio selvittää, millaisia olivat ne mieleltään sairastuneet sotilaat, jotka pääsivät psykiatriseen hoitoon, millä keinoilla enemmistön onnistui rämpiä järkyttävien kokemusten läpi ilman henkistä murtumista, miten sairastuneisiin suhtauduttiin sekä millaisissa paikoissa ja millä keinoilla heitä hoidettiin.
Kirja on erittäin kattava ja kiinnostava: yksistään Kivimäen käyttämien lähteiden luettelo kattaa 62 sivua teoksesta ja kuten yllä kerroin, aihetta käsitellään useammasta näkökulmasta - kyse ei ole tosiaankaan mistään pintaraapaisusta. Psykologia ja historia ovat kiehtoneet minua lapsesta asti ja nautin asioiden perinpohjaisesta selvittämisestä, joten tällainen syväluotaava tutkimus sopii minulle kuin nakutettu.
Vaikka pidän tietokirjoista, jännitän aina sellaiseen tarttumista: pelkään tekstin olevan kankeaa, jolloin lukukokemus muuttuu tahmeaksi. Murtuneet mielet on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen - tosin se sisältää muutamia tilastoja sekä tutkimusterminologiaa, joten niiden tuntemuksesta oli minulle hyötyä. Asiat ilmaistaan silti selkeästi eli kärryillä pysyy ilman sen suurempaa perehtyneisyyttä tutkimuksien tekoon.
En voinut olla ajattelematta tietokirjaa lukiessani muita lukemiani, sodan kokeneiden henkilöiden kirjoittamia teoksia rintamaoloista. Huomasin niissä olevan muun muassa monia niistä elementeistä, jotka olivat Kivimäen mukaan olennaisia henkisen romahtamisen välttämisessä näissä rankoissa olosuhteissa. Muistin myös, miten joissakin teoksista on kuvailtu sellaisia henkilöitä, joiden henkiselle sietokyvylle sodan aiheuttamat koettelemukset olivat liikaa. Lisäksi oli kiintoisaa havaita, että nykykielessä edelleenkiin käytössä olevat termit "hermojen menettäminen" sekä "tärähtänyt" henkisen murtumisen kuvaajina juontavat juurensa sota-aikaan.
Teosta rikastuttavat otteet tavallisten sotaveteraanien muistelmista, psykiatrien kirjoittamista artikkeleista ja lausunnoista sekä rintamalla "tärähtäneiden" sotilaiden tarinat. Nämä aikalaiskuvaukset toivat aiheen lähemmäksi minua, joka en ole sota-aikaa kokenut. Erityisen paljon minua kiinnostivat psykiatriset potilaat ja heidän tarinansa. Niistä kaikista mieleenpainuvin oli mielestäni jo esipuheessa esitelty Urpo Viinikaisen tapaus: hän oli lääketieteen kandidaatti, joka sai hermoromahduksen kesällä 1944. Hän pakeni metsään jättäen pataljoonansa monen päivän ajaksi ilman lääkäriä. Psykiatri julisti miehen syyntakeettomaksi, mutta hänet tuomittiin siitä huolimatta kuolemaan sotilaskarkuruudesta ja tuomio pantiin täytäntöön heti oikeudenkäynnin jälkeen.
Viinikaisen kohtalo on äärimmäinen esimerkki, mutta kuvastaa silti osuvasti tuolloisen yhteiskunnan suhtautumista henkisesti haavoittuneisiin sotilaisiin. Romahtamisen syiden katsottiin olevan aina potilaassa itsessään, eikä psykiatrisessa hoidossa olleille sotaveteraaneille myönnetty korvauksia edes 90-luvulla, jolloin esimerkiksi posttraumaattinen stressihäiriö oli ollut jo kauan tunnustettu sairaus. Tämä kaikki tuntuu minusta järkyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, mutta Kivimäki pysyy teoksessaan puolueettomana: hän ei syyllistä ketään ja esittelee kustakin aiheesta mahdollisimman monta puolta auttaen minua ymmärtämään kokonaiskuvaa.
Murtuneet mielet on monipuolinen ja kiinnostava teos ihmisistä, jotka eivät ole saaneet ääntänsä kuuluviin ja jotka on tahdottu unohtaa sotahistoriaan liittyvänä häpeäpilkkuna. Kirjan tiedot jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen ja tarjoavat erilaisen näkökulman sodan ylistämisen rinnalle. Vaikka sodassa murtuneille kirjan ilmestyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, olen iloinen, että nämäkin sotaveteraanit ovat saaneet vihdoinkin paikan historian tutkimuksessa. Kivimäen teos oli yhtä vaikuttavaa luettavaa kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja sen pariin oli mieluisaa palata.
Arvosana: ✮✮✮✮✮
P. S. Minun on pakko kiitellä oikein erikseen Mika Tuomista vangitsevasta kannesta, joka kuuluu kotikirjastoni suosikkeihin.
P. P. S. Sain kirjan lukemalla täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 47: kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
P. S. Minun on pakko kiitellä oikein erikseen Mika Tuomista vangitsevasta kannesta, joka kuuluu kotikirjastoni suosikkeihin.
P. P. S. Sain kirjan lukemalla täytettyä Helmet-lukuhaasteen kohdan 47: kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
