torstai 1. elokuuta 2019

Neil Gaiman: Sandman 1 - Yösävelmiä ja alkusoittoja (Kirjabloggaajien klassikkohaaste 9)

©Hande
Neil Gaiman: Sandman 1 - Yösävelmiä ja alkusoittoja
RW Kustannus 2015

Jälleen kerran on aika pitää meteliä klassikoista Kirjabloggaajien klassikkohaasteen avulla. Otan siihen osaa viidettä kertaa, minkä lisäksi luotsaan tätä haasteen yhdeksättä osaa. Sattumalta aikaisemmat haasteeseen valitsemani teokset ovat edustaneet erilaisia lajityyppejä. Nyt päätinkin valita tarkoituksella jälleen erilaisen lajityypin kirjan. Huomasin, ettei kukaan ole koskaan lukenut klassikkohaastetta varten sarjakuvaa, ja päätin korjata asian. Selvittelytyöni jälkeen valintani kohdistui Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvasarjan aloitusosaan, sillä sitä pidetään lajityyppinsä klassikkona.

Salaseuran jäsenet ovat vihdoinkin saaneet käsiinsä välineet, joilla kutsua itse Kuolema esiin. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan, vaan ihmisten eteen ilmestyy Morpheus eli Uni. Salaseuran johtaja vangitsee Unen, joka jää odottamaan pakenemismahdollisuutta. Samaan aikaan Unen puuttuminen vaikuttaa merkitsevästi joidenkin ihmisten elämiin: he eivät joko voi herätä tai eivät pysty enää nukkumaan.

Neil Gaiman ei ole luonut Sandman-hahmoa. DC Comicsin versio on alunperin 1930-luvulta, ja sillä on ollut useita tekijöitä. Hahmo on kuitenkin näissä vanhemmissa teoksissa hyvin erilainen Gaimanin luomukseen verrattuna - enemmänkin supersankari kuin yksi Ikuisista. Kirjailijalle tarjottiinkin mahdollisuutta pistää Sandman uuteen uskoon, ja niin hän tekikin. Tämän Sandmanin esikuva löytyy antiikin Kreikan mytologiasta, vaikka poikkeaa siitäkin merkittävästi. Lopputulos on erittäin mielenkiintoinen: Uni muistuttaa kovasti vaatetukseltaan rokkaria ja on luonteeltaan kyyninen, muttei suinkaan julma.

Yösävelmiä ja alkusoittoja on sekoitus fantasiaa, gotiikkaa ja kauhua. Pidin kovasti Sam Keithin, Mike Dringenbergin ja Malcolm Jones III:n kuvituksista, jotka sopivat mielestäni teoksen tunnelmaan ja maailmaan. Sarjakuva on melkoisen synkkä ja se näkyy myös kuvituksessa: monet kohtaukset, myös raa'at sellaiset, ovat graafisia. Kuvitus ei mennyt kuitenkaan oman sietokykyni yli, joten pystyin jatkamaan lukemista ongelmitta. Oikeastaan ahmaisin teoksen melkoisella vauhdilla.

Ymmärrän hyvin, miksi Gaimanin tulkintaa Sandmanista rakastetaan: se ammentaa myyteistä ja muustakin kirjallisuudesta, mutta on samanaikaisesti hyvin innovatiivinen. Lopputulos on hyvällä tavalla vinksahtanut kokoelma toden ja unen välimailta. Sarjakuva sisältää niin vakavia aiheita, syvällisiä teemoja kuin mustaa huumoriakin. Luin teoksen suomeksi, ja jännitinkin aluksi käännöksen laatua. Sarjakuvan suomentaneen Petri Silaksen jälki on joissain toisissa teoksissa ollut kömpelöä, mutta suureksi ilokseni Sandmanin aikana unohdin useaan otteeseen lukevani käännöstä.

Yösävelmiä ja alkusoittoja luo pohjan uudenlaiselle myytille, joka yhdistää mytologian ja supersankarit laajassa mittakaavassa. Kirja tarjosi paljon ajattelemisen aihetta, ja haastoi oman käsitykseni Nukku-Matista sekä ihmisyydestä. Sandman-sarjan aloitusosa voitti minut puolelleen ja tulen jatkamaan Morpheukseen tutustumista jatkossakin.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Oma kirjoitukseni ilmestyy myöhässä teknisen ongelman vuoksi (ajastus ei toiminut niin kuin piti ja huomasin asian vasta vuorokauden vaihduttua).


tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kirjabloggajien klassikkohaasteen 9 koonti

©Tuija Takala
Kirjabloggaajien yhdeksäs klassikkohaaste päättyi 31.7.2019. Haasteeseen osallistui 31 blogia ja haastetta varten luettiin yhteensä 30 klassikkoa. Kaksi kirjoista luettiin kahdessa blogissa (Työmiehen vaimo ja Täällä Pohjantähden alla). Hajonta kirjailijoiden kesken oli hyvin suuri, eikä yksikään kirjailija noussut selkeästi ylitse muiden. Kuitenkin Minna Canthilta luettiin kaksi eri teosta.

Kotimaisia teoksia luetuista oli 8 ja ulkomaisia 21. Kirjailijoiden sukupuolijakauma on 48/52 (naiset/miehet) - naisten kirjoittamia teoksia luettiin 14 ja miesten kirjoittamia 15 kappaletta. Luettavaa löytyi erilaisista lajityypeistä, kuten dekkareista, realismista, runoista, saduista, spekulatiivisesta fiktiosta ja historiallisista romaaneista. Haastetta varten luettiin myös ensimmäistä kertaa sarjakuva. Lisäksi yksi osallistujista innoistui lukemaan peräti kaksi erilaista klassikkoa.

Klassikkohaasteeseen luetut kirjat:

  1. Jane Austen: Pride and prejudice - Kirjaluotsi
  2. Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar - Kirjan pauloissa
  3. Minna Canth: Hanna - Kirsin Book Club
  4. Minna Canth: Työmiehen vaimo - Kirjan jos toisenkin, Ja kaikkea muuta
  5. Kate Chopin: Herääminen - Yöpöydän kirjat
  6. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut - Donna mobilen kirjat
  7. Colette: Chéri - Täysien sivujen nautinto
  8. Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit - Kultuuri kukoistaa
  9. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu - Oksan hyllyltä
  10. Neil Gaiman: Sandman 1 - Yösävelmiä ja alkusoittoja - Tuntematon lukija
  11. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys - Kirja vieköön!
  12. Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka - Tuijata
  13. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla - Lasisipulissa (osa 1), Bibliofiilin päiväunia (osat 1-3)
  14. Sirkku Linnea (toim.): Olipa kerran... - Koralliriutta
  15. Carson McCullers: The Heart is a Lonely Hunter - Reader, why did I marry him?
  16. Margaret Mitchell: Tuulen viemää - Luettua elämää
  17. L. M. Montgomery: Pieni runotyttö - Kirjakaapin avain
  18. Agnar Mykle: Laulu punaisesta rubiinista - Kirjakaapin kummitus
  19. George Orwell: Eläinten vallankumous - Mitä luimme kerran
  20. Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset - Sunnuntaisatuja
  21. Hannu Salama: Juhannustanssit - Kirjasähkökäyrä
  22. F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä - Sunnuntaisatuja
  23. Sofokles: Elektra - Jokken kirjanurkka
  24. Anni Swan: Ollin oppivuodet - Kirjojen elämänmullistava taika
  25. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset - Tarukirja
  26. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina - Kartanon kruunaamaton lukija
  27. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 - Nannan kirjakimara
  28. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen - Carry On Reading
  29. Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang - Taikakirjaimet
  30. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway - Kaikkia värejä
Haluaisin vielä huomauttaa, että muutama osallistujista ei lähettänyt linkkiään koontipostauksen kommentteihin. Huomasin asian sattumalta ja päätin kuitenkin sisällyttää postaukset mukaan. Haasteen säännöissä kuitenkin lukee, että linkki on ilmoitettava - vetäjälle aiheutuu ylimääräistä työtä siitä, että joutuu tarkistelemaan ilmoittautuneet blogit läpi yksitellen. Suurin osa kuitenkin linkkasi postauksensa sääntöjen mukaisesti - kiitokset teille siitä!

Kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille! Oli hauskaa vetää haastetta, johon olen ottanut osaa viisi kertaa. Hienoa, miten ahkerasti ihmiset lähtevät tähän mukaan ja tekevät klassikoita näkyviksi. :)

Seuraava klassikkohaaste on jo kymmenes. Sitä luotsaa Taikakirjaimet-blogin Raija.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Anatoli Gordijenko: Kuoleman divisioona

©Hande
Anatoli Gordijenko: Kuoleman divisioona
Gummerus 2004

Blogini on viettänyt hiljaiseloa kaksi kuukautta. Elämä on vienyt odottamattomille raiteille, ja se on valitettavasti näkynyt blogissa epäaktiivisuutena. Tilanne kuitenkin muuttui, kun reilu viikko sitten sain päätökseen Anatoli Gordijenkon Kuoleman divisioonan: se herätti niin paljon ajatuksia, että haluni kirjoittaa heräsi horroksestaan. Eräs henkilö suositteli teosta minulle, kun sattuman kautta saimme tietää, että pidämme kumpikin sotakirjallisuudesta. Lopulta tein matkan kirjastoon ja tartuin tuumasta toimeen.
Tiedättekö, että me voimme kuolla, mutta teidän on säilyttävä hengissä, teidän on kerrottava ihmisille totuus. Mitä pimeämpi yö, sitä kirkkaammat tähdet. Ei, nyt puhun omiani, olen eksynyt aiheesta. Halusin sanoa, että aurinko nousee varmasti, ja meidän nimemme kirjoitetaan itsevaltiuden pirstaleille. Te kirjoitatte ne. Te olette syntynyt täyttämään tämän tehtävän. 
Kuoleman divisioona on dokumenttiromaani talvisodasta neuvostoliittolaisten silmin. Suomalaisilla oli sodassa selkeä alivoima ja sota hävittiinkin, mutta meidän valttikorttinamme oli motitustaktiikka. Siinä saarretaan vastustajan joukko ja estetään viestien, ruoan ja muiden välttämättömyystarpeiden kulku. Vastustajat siis jätettiin käytännössä kuolemaan nälkään ja tauteihin, elleivät he antautuneet. Kuoleman divisioona kertoo myös kenraalimotiksi kutsutusta Itä-Lemetin motista, joka syntyi 28.12.1939 ja laukesi 28.2.1940 saarrettujen ulospurkautumiseen. Se oli yksi yhdeksästä motista, joilla suomalaiset pirstoivat puna-armeijan koko 18. jalkaväkidivisioonan. Moteista omien luokse pääsi vain noin tuhat miestä ja naista, ja arviolta noin 15 000 sotilasta menehtyi niissä. Romaani perustuu motista elossa selvinneen sotakirjeenvaihtajan, politrukki Nikolai Ivanovitš Klimovin päiväkirjaan, joka säilyi, koska sen aikoinaan takavarikoinut sotilas ja tutkija ei koskaan palauttanut sitä esimiehilleen. Koko talvisota on ollut Venäjällä erittäin vaiettu aihe - erityisesti siihen liittyvät vastoinkäymiset.
Emme voi sallia vastustajan katkaisevan ainoaa tietä, jota pitkin olemme tulleet tänne Käsnäselästä. Silloin jäisimme vaille ammuksia, patruunoita, muonaa, rehua ja bensiiniä. Sellaista voimaa suomalaisilla ei ole eivätkä he moiseen röyhkeyteen uskaltaisi ryhtyäkään.
Minulla oli alkuun hankaluuksia päästä kirjan maailmaan sisään, sillä se on hiukan sekavasti kirjoitettu: kerrontatyyli vaihtelee proosamaisesta raporttimaisiin merkintöihin ajoittain poukkoilevasti. Toisaalta tämä sekavuus johtuu todennäköisesti teoksen päiväkirjamaisesta olemuksesta, sillä Klimov on kirjan minäkertoja ja se on ikään kuin hänen laajennettu päiväkirjansa, vaikka Gordijenko onkin täyttänyt joitakin aukkoja fiktion keinoin. Lisäksi minulla kesti tovi tottua romaanin dialogiin, etenkin upseerien ollessa äänessä - en tiedä, johtuiko tämä kulttuurieroista tai esimerkiksi sotilasetiketistä. Myöhemmin dialogin lukeminen sujui ongelmitta, vaikka luinkin teosta enimmäkseen lyhyissä pätkissä.

Kirja kiinnosti minua paljon jo aiheensa vuoksi, sillä en ole koskaan aiemmin lukenut kirjaa talvi- tai jatkosodasta neuvostoliittolaisten näkökulmasta. Myös oikeasta motista lukeminen kiehtoi minua: koulun historian tunneilla puhuttiin kyllä niistä jonkin verran, mutta motin merkitystä on vaikeaa hahmottaa kyseisestä sanasta. Ainakaan minulle sanasta "motti" ei tule ensimmäisenä mieleen nälkään, tauteihin, kylmään ja haavoihinsa kuolevat joukot. Kirjan lukeminen muutti motin merkityksen minulle todemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka kirjassa ei mässäilläkään likaisimmilla yksityiskohdilla, pystyin kuvittelemaan ympäristön mielessäni elävästi. Lienee tarpeetonta sanoa, etten pitänyt näkemästäni. Tapahtumien eteneminen näkyy hyvin myös teoksen tunnelmassa: kirja alkaa toiveikkaana ja voitonvarmana, mutta saarron jatkuessa tunnelma vaihtuu silkkaan epätoivoon sekä vahvaan sodanjohtoon kohdistuvaan kritiikkiin.
Kärsimisen taito... Mitä se on? Kansallinen ominaisuus, nurkumattoman rahvaamme suuruus vai häpeä? Semmoisesta kansasta johtajien kelpaa olla ylpeitä! Semmoista kansaa on rakastettava! Rakastettava lujasti!
Minua kiehtoi kirjassa, että näin suomalaiset - niin sanotut "omat", joiden joukossa myös sukulaisiani on aikoinaan taistellut - vihollisina. Tällä kertaa me olimme niitä kasvottomia hirviöitä, joina olen tottunut näkemään neuvostoliittolaiset aiemmissa lukukokemuksissani liittyen talvi- tai jatkosotaan. Tämä muistutti kouriintuntuvasti siitä, miten yksi sana voi muuttaa tyystin katsantokantaa johonkin asiaan - onko vastassa ihminen vai vihollinen. Propaganda olikin avainasemassa sodan molempien osapuolten arsenaalissa. Neuvostoliitto tietenkin väitti sodan aloittaneita Mainilan laukauksia suomalaisten ampumiksi, vaikka se nykytutkimuksen valossa on todistettu mahdottomaksi. Suomen valtausaikeet oikeutettiin kyseisellä lavastuksella sekä naapurimaan vapauttamisella kapitalismin ikeestä. Siviileille uutisoitiin ainoastaan menestyksistä, kun taas vastoinkäymisistä - myös 18. divisioonan mottiin joutumisesta - vaiettiin ankarasti, eikä aiheesta kirjoittaneiden tekstejä julkaistu. Oikeastaan Klimov on vaarantanut vähintäänkin oman vapautensa kirjoittaessaan päiväkirjaansa.
Toimettomuus voimistaa näläntunnetta, synnyttää vihaa omaa itseä ja muita kohtaan. Tajuaa olevansa tarpeeton kaikille - niin päällystölle kuin sotilaillekin. Omistan kaiken vapaa-aikani päiväkirjalle ja muistikirjalle, olen alkanut kirjoittaa kertomusta. Kollegani ovat tykkänään masentuneet. Verkkaiset, pitkäveteiset keskustelut muuttuvat yhä useammin riidaksi, sanaharkkaa on yhä useammin, ja joskus käymme toisiamme kiinni rinnuksiinkin. Ymmärrämme, että se johtuu nälästä, nälkä se tekee meistä äkäisiä kulkukoiria.
Kuoleman divisioona on mielenkiintoinen katsaus talvisotaan neuvostoliittolaisten näkökulmasta ja jälleen yksi muistutus sotien mielettömyydestä: Neuvostoliiton vallanpitäjät antoivat omien joukkojensa ennemmin kärsiä hitaan ja tuskallisen kuoleman, koska asemista ei saanut poistua edes mottiin joutumisen jälkeen. Joukkojen varustukset eivät olleet suunniteltu Suomen metsiin eikä ankariin sääolosuhteisiin, mikä pahensi tilannetta entisestään. Kun divisioonan rippeet onnistuivat lopulta pakenemaan saarroksesta, upseereita teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Toisaalta myös yksittäisen ihmisen taantumus ja turtuminen sotaan kuvataan kirjassa oivallisesti. Romaani muistuttaa myös, etteivät suomalaiset suinkaan mitään pulmusia olleet - kuten Hietanen sanoo Tuntemattomassa sotilaassa, sota on pahantekoa molemmin puolin. Klimov pohtii teoksen loppupuolella, kuka lopulta voitti talvisodan: Neuvostoliitto sai Suomelta alueita, mutta minkä hinnan se joutui niistä maksamaan? Sanoisin kirjan lukemisen jälkeen, että kyseisellä sodalla oli pelkkiä häviäjiä, sillä se jätti syvät arvet sekä yksilöihin että kahden maan välisiin suhteisiin - arvet, joita kenties kannamme yhä mukanamme esivanhempiemme perintönä.
Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen lukumaraton - koonti

©Niina T.
Blogini on viettänyt nyt lähes kaksi kuukautta hiljaiseloa, jos ei oteta lukuun ensimmäisen oman lukuhaasteeni lanseeraamista. Koulu on pitänyt minua kiireisenä, eikä minulla ole vapaa-ajalla riittänyt virtaa kirjoittaa rästiin jääneitä tekstejä. Huomasin myös, etten ole osallistunut lähes vuoteen yhteenkään lukumaratoniin. Muutama päivä sitten näin Yöpöydän kirjat -blogissa ilmoituksen Pääsiäisen lukumaratonista (tarkemmat ohjeet löytyvät linkin takaa), ja päätin ottaa siihen osaa. Josko se innostaisi minua myös kirjoittamaan rästitekstit.

En ole miettinyt maratonlukemistoani lainkaan, sillä minulla on ennestään kesken useampi teos. Aion lukea niistä kaikkia, mutta niiden lisäksi ajattelin ottaa lukuun myös ainakin yhden sarjakuvan Batman 80 vuotta -lukuhaastetta varten. Alustava lukupinoni näyttää tältä:
  • Naomi Alderman: Voima
  • Pierre Lemaitre: Tulen varjot
  • Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween
  • Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

©Hande
Minulla ei ole sen kummempia tavoitteita maratonin suhteen. Luen pinoni kirjoja sen verran, kuin jaksan ilman stressiä sivumääristä. Aloitan oman urakkani vasta illalla - tarkkaa kellonaikaa en osaa sanoa. Päivitän maratonin etenemistä tähän kirjoitukseen ja pyrin antamaan väliaikatietoja myös Facebookissa, Goodreadsissä ja Twitterissä

*****

Klo 21:40 - This is how it happened. This is how I started a reading marathon.

Päivä on nyt pulkassa ja hengähdystauko pidetty, joten on aika aloittaa maraton! Olo on hiukan voipunut tämänpäiväisistä menoista, mutta päätin silti aloittaa - luen rauhassa omaan tahtiin ottamatta turhaa stressiä. Ajattelin korkata koitokseni Palmisanon kirouksella, sillä se on minulla entuudestaan hyvällä mallilla ja kenties luenkin sen loppuun maratonin aikana.

Klo 0:45 - Alku aina hankalaa

Maraton ei ole käynnistynyt osaltani kovin vauhdikkaasti - innostuin juttelemaan ystäväni kanssa, enkä tietenkään malttanut silloin lukea intensiivisesti. Olin ennen maratonin alkua jo reilusti yli Palmisanon kirouksen puolenvälin, mutta tarina on edennyt vauhdikkaasti. On ollut mielenkiintoista perehtyä italialaiseen kyläyhteisöön sekä maan historiaan maailmansotien aikaan. Nyt painun pehkuihin ja jatkan maratonia herättyäni. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 54.

Klo 17:20 - Kankeaa menoa...

Valitettavasti maraton ei ole ottanut kovin hyvin tuulta alleen yöunien jälkeenkään. En tiedä, miksi, mutta keskittyminen lukemiseen on tuottanut vaikeuksia ja mieleni tekisi koko ajan tehdä jotain aivan muuta. Olen jatkanut jonkin verran Palmisanon kirouksen lukemista ja tänään aloitin Jeph Loebin Batman - The Long Halloweenin. Tarina vaikuttaa tähän asti mielenkiintoiselta, vaikka minulla on hiukan ristiriitaiset tuntemukset Tim Salen kuvituksesta. Koska lukeminen yhtäjaksoisesti ei tunnu nyt sujuvan, aion ottaa loppuajan löysin rantein: luen, jos luen, enkä halua ottaa turhaa stressiä lukemisen määrästä - en halua tehdä tästä tuskien taivalta.

Sivuja luettuna: 221.

Klo 21:30 - Jaaha, se oli siinä sitten.

No ei kyllä mennyt kovin hääppöisesti tämä maraton, ikävä kyllä. Innostuin tekemään kaikkea aivan muuta, joskin jatkoin sentään kiitettävästi The Long Halloweenia. Tarina on pitänyt hyvin otteessaan, vaikka olenkin melko hyvin arvannut, kuka on syyllinen kertomuksen rikosvyyhtiin. Sarjakuva muistuttaa hauskalla tavalla perinteisiä dekkareita, ja pidän tästä tyylistä. Päätän kuitenkin maratonin nyt hiukan etuajassa, sillä en jaksa enää keskittyä.

Maratonin lukemisto:
Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous, 107 sivua
Jeph Loeb: Batman - The Long Halloween, 251 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 358

Luinkin maratonin aikana vain kahta kirjaa neljästä, mutta ei se mitään - en kuitenkaan asettanut kovin kunnianhimoisia tavoitteita koitokselle. Lopullinen sivusaldoni on koko oman maratonhistoriani alhaisin, mutta sainpahan luettua kuitenkin! Se on jo sinänsä saavutus, sillä viime aikoina olen saanut yleensä luettua vain julkisissa kulkuneuvoissa matkalla arkivelvollisuuksiini. En lupaa vielä mitään, mutta toivon saavani blogiin hieman lisätäytettä lähiaikoina.

Kiitos ja kumarrus!

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Batman 80 vuotta -lukuhaaste

©Hande
30. maaliskuuta 1939 maailmalle esiteltiin hahmo, josta tuli aikojen saatossa yksi suosituimmista, ellei suosituin, supersankareista. Detective Comics -lehden numerossa 27 seikkaili Bob Kanen ja Bill Fingerin luoma mustaan kaapuun pukeutunut, synkkämielinen Bat-Man, joka kylvi pelkoa rikollisten keskuudessa - joskaan ei vielä Gotham Cityssä. Tuosta ensiesiintymisestä tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta.

Tarkastelin toissa päivänä, millaista ohjelmaa ympäri maailman on luvassa Yön ritarin juhlavuoden kunniaksi. Suureksi harmikseni en ole löytänyt tietoa yhdestäkään Suomessa järjestettävästä ohjelmasta, joten päätin luoda omani: Batman 80 vuotta -lukuhaasteen. Tarkoituksena on lukea siis Batman-aiheisia teoksia: sarjakuvia (lehtiä tai albumeita), kauno- ja tietokirjallisuutta, taidekirjoja... Kaikki käy, kunhan se keskittyy Viittakostajaan.

Haasteaika: 30.3. - 21.9.2019

Haaste alkaa samana päivänä, kun Batmanin ensiesiintymisestä tulee 80 vuotta. Yhdysvalloissa vietetään Batman-päivää 21. syyskuuta, ja ajattelin sen olevan sopiva päätösajankohta haasteelle. Mukaan voi liittyä milloin tahansa kommentoimalla tähän postaukseen. Olisi hauskaa, jos kerrot samalla, miten olet tutustunut Yön ritariin ensimmäistä kertaa. Teen haasteen päätyttyä oman haastekoontini, jonka kommenttikenttään voit linkittää koontipostauksesi syyskuussa. Mukaan voi myös osallistua, vaikkei sinulla olisikaan blogia - kerro koontipostaukseni kommenttikentässä haasteajan päätyttyä mitä sait sen aikana luettua. Kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä ja somessa voi käyttää hashtagia #batman80haaste.

Tämä on ihkaensimmäinen lukuhaasteeni ja lanseeraan sen hieman jännittyneenä, mutta myös innostuneena. Blogini pitkäaikaisemmat lukijat tietävät, että olen vannoutunut Batman-fani. Hahmo vei sydämeni, kun näin televisiosta jakson Batman: The Animated Seriesistä ollessani kolmevuotias. Vartuttuani tutustuin myös Batman-sarjakuvien maailmaan ja sillä tiellä jatkan edelleen. Ajattelin itse lukea haastetta varten teoksia, joihin en ole aiemmin tutustunut ja lukea uudestaan kirjoja, joista en ole koskaan blogannut.

Lukemisen ohessa osallistujilla on mahdollisuus saavuttaa erilaisia lukutasoja. Alimmilta tasoilta löytyy Gothamin rikollisia, joihin Batmanilla on negatiivinen, mutta henkilökohtainen side. Luettujen teosten määrän kasvaessa pääsee kurottelemaan kohti Maailman parhaimman etsivän lähimpiä liittolaisia. Ylimpänä siintää Yön ritari itse, kuten arvata saattaa.

Lukutasot

  • 0 luettua teosta: Joe Chill
  • 1 luettu teos: Jokeri
  • 2-3 luettua teosta: Kaksinaama
  • 4-5 luettua teosta: Kissanainen
  • 6-7 luettua teosta: James Gordon
  • 8-9 luettua teosta: Batgirl
  • 10-11 luettua teosta: Robin
  • 12-13 luettua teosta: Yönsiipi
  • 14 luettua teosta: Alfred Pennyworth
  • 15+ luettua teosta: Batman

Tervetuloa mukaan ja antoisia lukuhetkiä!


Haasteessa mukana:

maanantai 25. helmikuuta 2019

Blogistanian Finlandia 2018 -tulokset

Kirjabloggaajat ovat puhuneet ja vuoden 2018 Blogistanian Finlandia-kategorian voittaja on selvillä. Kahdeksannen kerran jaettavaan Finlandiaan antoi äänensä 27 blogia ja kaikkiaan ääniä sai 43 vuonna 2018 ilmestynyttä kotimaista teosta. Hajonta oli suuri, mutta kärkikolmikko erottui joukosta selkeästi.

Voittaja on:

Olli Jalosen Taivaanpallo



Voittajateoksesta on sanottu blogeissa muun muassa seuraavaa:

"Olli Jalonen on osannut kirjassa mennä mestarillisesti lapsen ja nuoren pojan nahkoihin ja puhua ja ajatella hänen äänellään ja kielellään. Siinä ajattelussa kuuluu tuon ajan ihmisten taikauskon ja toisaalta kirkon opetuksen ääni sekä vähitellen tunkeutuva valistuksen ajan maailmanselitys." - Kirjan pauloissa -blogi

"Olen lukenut  kevääni hienoimman (historiallisen) romaanin joka puhuttelee minua monella tasolla ja joka avaa sitä, miten ympäristö, aika ja asema rajaavat meitä. Aluksi minun on vaikea päästä kielen rytmiin mukaan, mutta kun sen saavutan, se siirtyy verenkiertooni." - Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Minna Rytisalon Rouva C. ja kolmanneksi Saara Turusen Sivuhenkilö. Kärkipaikkojen sijoitus oli erittäin tiukka: ensimmäisen ja toisen sijan saaneilla kirjoilla on saman verran pisteitä. Taivaanpallo selvisi voittajaksi, koska sillä oli bloggaajien keskuudessa enemmän ykkössijoituksia kuin Rouva C:llä.

Palkintojenjako järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa keskiviikkona 13.3. klo 18:00.

Blogistanian Globalian tulokset löytyvät Kirjamies-blogista
Blogistanian Kuopuksen tulokset löytyvät Yöpöydän kirjat -blogista
Blogistanian Tiedon tulokset löytyvät Hannan kirjokansi -blogista

Top 3

1. Olli Jalonen: Taivaanpallo (17 pistettä, eniten ykkössijoituksia)
2. Minna Rytisalo: Rouva C. (17 pistettä)
3. Saara Turunen: Sivuhenkilö (12 pistettä)

Aiempina vuosina Blogistanian Finlandia-kategorian ovat voittaneet Rosa Liksomin Everstinna (2017), Minna Rytisalon Lempi (2016), Laura Lindstedtin Oneiron (2015), Anni Kytömäen Kultarinta (2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (2012) sekä Katja Ketun Kätilö (2011).

Kaikki ääniä saaneet teokset (aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan):

Mari Ahokoivu: Oksi
J. P. Ahonen: Belzebubs
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Marko Annala: Paasto
Mia Franck: Pommipuutarha
Marko Hautala: Leväluhta
Olli Jalonen: Taivaanpallo
Mikko Kamula: Iso härkä
Tommi Kinnunen: Pintti
Susinukke Kosola: Varisto
Leena Krohn: Kadotus
Heikki Kännö: Sömnö
Katja Lahti: Lasitehdas
Krista Launonen: Ofelian suru
Piia Leino: Taivas
Taru Luojola: Ei kaikki pinnat kireällä
Max Manner: Kadotettujen kahvila
Laura Manninen: Kaikki anteeksi
J. S. Meresmaa, Teresa Myllymäki & M. A. Tyrskyluoto (toim.):
Sirkus synkkä
J. Pekka Mäkelä: Hunan
Aki Ollikainen: Pastoraali
Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
Kati Rapia & Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki
Minna Rytisalo: Rouva C.
Peter Sandström: Äiti marraskuu - kahdeksan pohdintoa
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Johanna Sinisalo: Iron Sky - Renaten tarina
Joni Skiftesvik: Finlandia City
Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä
Pirkko Soininen: Ellen - Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja
Lars Sund: Mistä musiikki alkoi
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Terhi Tarkiainen: Pure mua
Tapani Tolonen: Sokeisto
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Saara Turunen: Sivuhenkilö
Noora Vallinkoski: Perno Mega City
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Marjo Vilkko: Vilpitön sydän
Ina Westman: Henkien saari
Ellin Willows: Sisämaa

Onnea voittajalle ja kaikille ääniä saaneille
sekä kiitos kaikille äänestäneille!

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Blogistanian äänestys vuoden 2018 parhaista kirjoista

Aika on jälleen koittanut: blogimaailma äänestää vuoden 2018 parhaista kirjoista. Annan oman ääneni nyt kolmatta kertaa, ja lisäksi olen ensimmäistä kertaa Finlandia-kategorian ääntenlaskija. Olen kunnostautunut uutuuskirjojen lukemisessa, joten pystyn tällä kertaa äänestämään lähes kaikissa kategorioissa. Tällä kertaa minun oli helppoa nimetä ehdokkaat, joskin mukaan mahtui myös viime hetken yllättäjä.

Pidemmittä puheitta, tässä ovat ääneni:

Blogistanian Finlandia:

3 pistettä: Minna Rytisalo: Rouva C.
2 pistettä: Terhi Tarkiainen: Pure mua

Blogistanian Globalia:

3 pistettä: Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa
2 pistettä: Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

Blogistanian Tieto:

3 pistettä: Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla - tarinoita Irlannin länsirannikolta

©Marja-Leena Liipo

Voittajat julkistetaan huomenna 25.2.2019 kello 10:00 seuraavissa blogeissa:

Blogistanian Finlandia: Tuntematon lukija

Blogistanian Globalia: Kirjamies

Blogistanian Kuopus: Yöpöydän kirjat

Blogistanian Tieto: Hannan kirjokansi

Terhi Tarkiainen: Pure mua

©Hande
Terhi Tarkiainen: Pure mua
Tammi 2018

Huomasin viime syksynä, että ihmiset lukivat Pure mua -nimistä kirjaa. Nimi ei oikein iskenyt minuun ja takakannen perusteella teos vaikutti olevan silkkaa erotiikkahömppää, joten sivuutin kirjan tyystin. Kanssabloggaajani suositus sekä Terhi Tarkiaisen haastattelu Helsingin kirjamessuilla saivat minut kuitenkin kiinnostumaan: päätin ottaa riskin ja ostin kirjan itselleni. Pari viikkoa sitten päätin testata, miten romaani minulle maistuisi.
Hän omisti vampyyrin. Vampyyreja oli olemassa ja niitä myytiin ja hän omisti niistä yhden. Hän oli vampyyrinomistaja. Mikä oli kai vähän sama kuin olla koiranomistaja, mutta kakkapussien sijaan hän saisi kulkea sen perässä ruumispussien kanssa.
Humanistiopiskelija, joka on kirjoittanut sisällissota-aiheista graduaan jo pienen ikuisuuden, täyttää 30 vuotta. Suureksi järkytyksekseen hän saa vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi ihka oikean vampyyrin, Vladin (ei Seivästäjä, vaan Mihailovitš). Vanhemmat ovat ajattelleet elävän kuolleen olevan ainokaiselleen eräänlainen harjoittelukappale miesten kanssa olemiseen. Anna ei ole tästä ajatuksesta lainkaan tyytyväinen, vaan haluaisi palauttaa Vladin sinne, mistä tämä on tullutkin. Vampyyreita välittävän yrityksen yhteystietoja on kuitenkin erittäin vaikea löytää, sillä lähes kukaan ei ole kuullutkaan siitä.
"Ja minä kun valitsin sieltä sivuilta niin hyvän yksilön", äiti jatkoi. "Ensin vähän epäilin, kun se olikin venäläinen, mutta myyjän mukaan se on hyvin suosittu, ja mekin jouduimme oikein jonottomaan sitä! Voitko uskoa?"
Oikeastaan Annan oli helppo uskoa, että Vladin kauniit piirteet keräsivät väkeä kuin ilmaiset ämpärit; äiti jonottamassa olikin sitten vaikeammin visualisoitavissa.
Totta kai mystinen Vlad on aikamoista silmäkarkkia (ainahan vampyyrit ovat!), mutta mitä kauemmin Anna viettää aikaa miehen kanssa, tilanteesta paljastuu yhä enemmän eettisesti arvelluttavia puolia. Lähetyksen mukana on tullut muun muassa kaukosäädin, jolla Anna voi antaa vampyyrille kivuliaita shokkeja, jos tämä ei noudata uuden emäntänsä tahtoa tai käyttäytyy uhkaavasti (noh, tuo jälkimmäinen on sentään hyvä pointti). Vampyyrin on myös tehtävä kaikki, mitä hänen omistajansa käskee tämän tehdä - hänen mielipiteellään ei ole väliä. Eihän vampyyri ole edes ihminen, kuten olentojen olemassaolosta tietoiset ihmiset asian kuittaavat. Anna ei kuitenkaan tätä selitystä niele, eikä suostu kohtelemaan Vladia epäinhimillisesti.

Kuten kirjoitukseni alusta voi päätellä, olin suhtautunut kirjaan hyvin ennakkoluuloisesti. Olettamukseni heittivätkin lahjakkaasti häränpyllyä: saatuani mahdollisuuden keskittyä lukemiseen ajan kanssa, valvoin kirjan parissa yömyöhään, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni - ja seuraavana aamuna minulla oli koulua. Pure mua on todella hauska ja nauroinkin monessa kohtaa katketakseni. Tarkiainen pelleilee vampyyritarinoiden kliseiden kustannuksella onnistuneesti ja nautin irroittelusta suuresti. Romaani ei ollut myöskään pinnallista chick litiä, kuten etukäteen pelkäsin. Tarinasta löytyi muun muassa ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen, feminismiin ja rokotusvastaisuuteen liittyvää pohdintaa. Teemat johdattivat melko syville vesille ja jäinkin monessa kohdassa pohtimaan omia kantojani asioihin.
"No mitä me odotetaan? Polkaise beige batmobiili käyntiin!" 
He, jotka ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät minun olevan intohimoinen historianörtti. Rakastinkin suuresti sitä, miten vahvasti muun muassa Suomen sisällissota linkittyi tarinaan muutenkin kuin Annan graduaiheena. Minusta on mukavaa lukea teoksia, joissa myös fantasiaan liittyvät elementit liitetään todellisuuden kontekstiin ja todellisen maailman yhteiskunnalliset muutokset historian varrella huomioidaan. Tosin, minun on hiukan nillitettävä yhdestä pikkuvirheestä kirjassa: teoksessa mainitaan Senaatintorilla oleva Aleksanteri II:n patsas ja samalla mainitaan myös Venäjän viimeinen tsaari, Nikolai II, johon viitataan kirjassa ensiksi mainitun veljenpoikana, vaikka onkin tämän pojanpoika. Minun silmääni tämä virhe särähti, mutta se oli kuitenkin niin pieni kokonaisuuden huomioonottaen, ettei se vaikuttanut lukukokemukseeni.

Kirjassa oli myös paljon kiehtovia ja moniulotteisia hahmoja. Monissa heistä oli myös karikatyyrimäisiä piirteitä, mutta tässä teoksessa se toimi. Kukaan heistä ei myöskään jää yhden roolinsa vangiksi, vaan tarinan mittaan heistä paljastuu useita puolia. Löysin sekä suosikkini että inhokkini helposti, joskin joidenkin hahmojen kohdalla mielipiteen muodostaminen vaati pidemmän ajan kuin toisten. Annasta pidin, vaikka ajoittain hän hiukan ärsyttikin minua.  Löysin hänestä myös useita yhtymäkohtia itseeni, mikä oli sekä huvittavaa että hämmentävää. Tarinan sankarittaren lisäksi kiinnostavimmat hahmot olivat mielestäni Vlad sekä eräs toinen vampyyri, Kalma.

Pure mua taitaa olla elämäni suurin kirjayllättäjä: oletin inhoavani teosta, mutta menetinkin sydämeni sille. Tarina kuljetti tunteesta toiseen ja onnistui myös yllättämään monessa kohtaa. Enpä tällä kertaa arvannutkaan kaikkia käänteitä jo alkumetreillä! Lukukokemus oli nautinto alusta loppuun asti ja jäin janoamaan lisää - lukisin mieluusti lisää hahmojen vaiheista, niin mieleenpainuvia he olivat. Lukemisen aikana mieleeni juolahti myös, että Hermione Grangerin Harry Potter-romaaneista pitäisi perustaa S.Y.L.K.Y:n (Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin -Yhdistys) rinnalle S.Y.L.V.Y (vastaava yhdistys vampyyreille) - minä olisin liittymässä jäseneksi ensimmäisten joukossa.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kuittasin romaanin lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 16: kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla. 

tiistai 19. helmikuuta 2019

Joann Sfar: The Professor's Daugther

©Hande
Joann Sfar: The Professor's Daugther
First Second 2007

Goodreads on vallan mainio sivusto: sieltä voi löytää sattumalta kiintoisia lukuvinkkejä. Sitä kautta sain tietää viime marraskuussa tästä sarjakuvasta. Halusin lukea Sarjakuvahaasteen aikana myös sellaisia teoksia, jotka eivät kuulu tavanomaisimpaan lukemistooni, ja Joann Sfarin tarina sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti.

Sarjakuva sijoittuu viktoriaanisen ajan Lontooseen. Vaikka tapahtumapaikka ja -aika ovat melkoisen tavanomaisia, juoni on aikamoisen hämmentävä: Lillian Bowell, egyptologian professorin tytär, on rakastunut Imhotep IV:n muumioon. Mutta ei, neiti Bowell ei suinkaan ole nekrofiili (kai?), sillä kyseinen muumio liikkuu, puhuu ja ajattelee (sekä tulee humalaan juotuaan kupillisen teetä). Parivaljakko päätyy seikkailuihin, jotka ovat toinen toistaan absurdimpia.


Tarina oli mielestäni hauskan sekopäinen ja sen huumori vetosi minuun. Sfar on väännellyt rakkauskirjallisuuden kliseitä mielensä mukaan ja lopputulos on hulvaton. Lisäksi Emmanuel Gilbertin kaunis kuvitus teki minuun vaikutuksen: teos on lyhyt, mutta jäin monessa kohdassa ihastelemaan kuvaruutujen taidetta pidemmäksikin aikaa.

Vaikka sarjakuvan idea ja kuvitus tekivätkin minuun vaikutuksen, sen tapahtumat etenivät makuuni turhankin nopeasti. Minusta tuntui monessa kohdassa siltä, kuin olisin katsonut elokuvaa pikakelauksella. Tämän vuoksi hahmoihinkaan ei paneuduttu erityisen syvällisesti, enkä saanut heistä kunnolla otetta - jäin kaipaamaan perusteellisempaa käsittelyä.

The Professor's Daughter jätti kaipaamaan minut hieman tarjottua enemmän, mutta se oli minusta kuitenkin viihdyttävä teos. Se sopi mainiosti välipalalukemiseksi ennen seuraavaan romaaniin tarttumista.

Arvosana: ✮✮✮½

maanantai 18. helmikuuta 2019

Äänestä Blogistanian Finlandiaa 2018

©Marja-Leena Liipo
Kohta se on taas: sunnuntaina 24.2.2019 kirjabloggaajat pääsevät äänestämään vuoden 2018 parhaista kirjoista. Vastaan Blogistanian Finlandian ääntenlaskennasta ja ohjeet siihen löytyvät täältä. Jätä tämän tekstin kommenttiosioon linkki, josta antamasi äänet löytyvät 24.2 kello 10:00. Etuajassa tai myöhässä olevia ääniä ei lasketa mukaan, joten ajasta postauksesi kyseiseen ajankohtaan.

HUOMIO! Tarkista ajastaessasi, että blogillasi on oikea aikavyöhyke eli UTC +2, kun äänestät Suomesta. Jos äänestät ulkomailta eri aikavyöhykkeeltä, laske aikaero, jotta bloggaus ilmestyy kello 10 Suomen aikaa.

Voit äänestää jokaisessa kategoriassa samalla äänestyspostauksella, kunhan muistat linkittää sen jokaisen osallistumasi kategorian ääntenlaskupostaukseen.

Muut äänestyspaikat:
Blogistanian Globalia - Kirjamies
Blogistanian Kuopus - Yöpöydän kirjat
Blogistanian Tieto - Hannan kirjokansi

lauantai 16. helmikuuta 2019

Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence

©Hande
Gregg Hurwitz: Batman: The Dark Knight - Cycle of Violence
DC Comics 2014

Löysin vihdoinkin itsestäni virtaa kirjoittaa lisää viimevuotisia rästitekstejä - viimeisimmät viikot minua on vaivannut jonkinlainen uuvahdus, enkä ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään vapaa-ajallani lukemista ja pelaamista lukuunottamatta. Luin The Dark Knight-sarjan toisen osan marraskuussa Sarjakuvahaastetta varten. Valitsin teoksen myös vaihtoehtolukemiseksi siltä varalta, että olisin kaivannut vaihtelua Kehveliin.


Gothamin lapsia on kadonnut bussipysäkeiltä, leikkikentiltä ja jopa omista sängyistään. Jokainen heistä palaa, mutta muuttuneina: he ovat niin traumatisoituneita, että ovat kuin onttoja kuoria. Batman ja poliisipäällikkö Gordon ovat yhteistyössä saaneet yhdistettyä tapaukset Jonathan Craneen eli Scarecrow'hun, mutta pelon valtias on edelleen vapaalla jalalla. Yrittäessään selvittää Scarecrow'n aikeet Batman joutuu kohtaamaan omia pelkojaan.

Vaikka tämäkin tarina ratsastaa edeltäjiensä tapaan kliseillä, on se edeltäjiään parempi. Kirjoittajan ohjat ottanut Hurwitz kunnostautuu erityisesti hahmojen sekä heidän kehityskaarensa kuvaamisessa: Batman on paljon muutakin kuin konnien pieksijä, vaan hän esimerkiksi näyttää pehmeämmän puolensa keskustellessaan Scarecrow'n uhreiksi joutuneiden lasten kanssa. Myös Scarecrow kaikessa ristiriitaisuudessaan on kiehtova. Hurwitz on kehitellyt pelon ruhtinaalle uuden taustatarinan, joka syventää hahmoa paljon verrattuna aiempiin kokemuksiini hänestä. Myös Cranen kehityskaari tarinan aikana tekee vaikutuksen.

Tässä yksi niistä syistä, miksi Batman on
suosikkisupersankarini. ♥
Hahmojen moniulotteisuuden lisäksi sarja kuvaa hyvin, ettei kaikki elämässä ole mustavalkoista, eivätkä ihmiset yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. Batman taistelee oikeuden ja hyvyyden puolesta, mutta hänen keinonsa siihen ovat osittain  hyvin synkkiä ja kyseenalaisia. Toisaalta, vaikka Scarecrow tekee kamalia asioita ja hänen motiivinsa ovat kaikkea muuta kuin jalot, hän ei ole täysin sydämetön.

Cycle of Violence on kiehtova, joskaan ei tajuntaa räjäyttävä sarjakuvaelämys. Siinä käsiteltiin mielenkiintoisia teemoja, vaikka juoni olikin monilta osin ennalta-arvattava. Lisäksi sekä Hurwitz että teoksen kuvittanut David Finch olivat onnistuneet tekemään Scarecrow'sta oikeasti pelottavan, vaikka tunsin häntä kohtaan myös sääliä. Koska Cycle of Violence oli edeltäjiään parempi lukukokemus, haluan lukea tulevaisuudessa myös sarjan kolmannen osan.

Arvosana: ✮✮✮½

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Tuntematon lukija täyttää 4 vuotta!


Tajusin vasta pari päivää sitten, että blogini täyttää jälleen kerran vuosia: jo neljä vuotta kirjaisaa tekstiä kaikkien luettavissa! Minusta ensimmäisen blogikirjoitukseni, Tästä se lähtee..., julkaisemisesta ei tunnu olevan niin kauan - miten sitä voikaan ajantaju vääristyä tällä tavalla?

Näihin neljään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista: alun innostusta ja epävarmuutta, oman paikkansa vakiinnuttamista ja blogiyhteisöön tutustumista, itsevarmuuden kasvamista, hiljaisempia kausia sekä tietysti lukuisia tapahtumia sekä kirjoja. Olen itseni mainostamisen suhteen stereotyyppinen suomalainen: en oikein osaa ja kehtaa pitää meteliä itsestäni ja etenkään tuotoksistani. Silti ihmiset ovat löytäneet blogini pariin ja jopa pitäneet lukemastaan. Kuten totesin viimeisimmässä vuosikatsauksessani, pystyn nykyisin näkemään itseni tasavertaisena bloggaajayhteisön jäsenenä.

Bloggausvuoteni ovat tarjonneet myös minulle monia tilaisuuksia: olen päässyt Helsingin kirjamessuille bloggaajan ominaisuudessa, kirjoittanut kolmesti kirjabloggaajien joulukalenteriin, ottanut osaa Pojatkin lukee-kampanjaan, vetänyt Ystävänpäivän lukumaratonin, osallistunut Kirjojen Suomi: 101 kirjaa-projektiin, kokenut Kirja vieköön-tapahtuman, käynyt teatterissa, vieraillut Oodi-kirjaston rakennustyömaalla sekä tutustunut uusiin ihmisiin. En olisi osannut vuoden 2015 helmikuussa aavistaa bloggaamisen avaavan tällaisia mahdollisuuksia.

Myös yksityiselämässäni on tapahtunut muutoksia: duunarihommat vaihtuivat opiskelijaelämään vajaat kaksi vuotta sitten. Viime vuosi olikin opiskelukiireiden vuoksi blogaikani hiljaisin tekstien osalta, mutten ole kertaakaan väsynyt bloggaamiseen. Rakastan tätä harrastusta hyvin paljon, enkä halua sen maistuvan puulta pakertamalla väkisin tekstejä, kun jaksamista ei riitä. Olen kuitenkin alkanut tehdä siirtoja blogin aktivoimiseksi: olen parin viikon päästä koittavan Blogistanian kirjapalkintoäänestyksen Finlandia-kategorian äänenlaskija sekä vedän kesällä yhdeksännen Kirjabloggaajien klassikkohaasteen. En ole koskaan aiemmin ollut näissä tehtävissä ja odotankin innolla uusia blogikokemuksia.

Vuodet ovat vierineet nopeasti, mutta into bloggaamiseen on säilynyt. Tuntemattoman lukijan ansiosta olen lukenut melko säännöllisesti, vaikka arkielämä on pitänytkin välillä kiireisenä. Haluan myös jälleen kiittää lukijoitani siitä, että olette pysyneet matkassani näiden vuosien ajan. ❤︎

Nyt sitten rästitekstejä näpyttelemään ja kohti uusia kokemuksia! :D

maanantai 4. helmikuuta 2019

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 9

©Tuija Takala
Olen huomannut klassikoiden olevan monesti teoksia, joista ihmiset puhuvat melko paljon, mutta joita kovin monet eivät välttämättä ole lukeneet. Klassikko-sana tuntuu pelottavan monia, minkä myötä niihin ei viitsitä tarttua. Neljä päivää sitten päättyi jo kahdeksas kirjabloggaajien klassikkohaaste. Perintesen kaavan mukaisesti seuraava haaste alkaa saman tien ja päättyy puolen vuoden päästä. Nyt onkin oivallinen tilaisuus tarttua härkää sarvista ja selättää joku niistä klassikoista, joihin ei ole tähän mennessä kajonnut!

Viralliset säännöt:
  1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.)
  2. Lue valitsemasi klassikko.
  3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2019. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani 30.7.2019.
  4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä!
  5. Toista kohta neljä useasti!
Sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi. Silloin voit jättää lukemasi kirjan tiedot haastekoontipostaukseen ja kirjoittaa halutessasi samalla myös ajatuksia lukemastasi kirjasta.

Aiemmat klassikkohaasteet:


Yhdeksäs klassikkohaaste on ensimmäinen luotsaamani lukuhaaste. Olen pestistä innoissani, sillä olen osallistunut klassikkohaasteeseen jo neljästi ja olen pohtinut pitkään jonkun haasteen vetämistä. Luen muutoinkin melko paljon klassikoita, mutta haaste on ollut minulle oivallinen keino perehtyä niihin teoksiin, jotka ovat odottaneet vuoroaan hyvinkin pitkään. Olen lukenut haasteita varten seuraavat klassikot:


Aiemmin luettavakseni valikoituneet klassikot edustavat keskenään hyvin erilaisia lajityyppejä. Ajattelin jatkaa samalla linjalla ja samalla tehdä jotain, mitä kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt klassikkohaasteen historiassa: luen sarjakuvan. Pitkän harkinnan ja selvitystyön jälkeen valitsin tämänkertaiseksi klassikokseni Neil Gaimanin Sandmanin.

Kiintoisia lukuhetkiä klassikoiden parissa! 

Haasteeseen ilmoittautuneet:
  1. Aukeamia - Victor Hugo: Kurjat
  2. Bibliofiilin päiväunia - Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
  3. Carry On Reading - ?
  4. Cinders' Book Corner - Jane Austenin/Brontën sisarusten tuotantoa?
  5. Donna mobilen kirjat - ?
  6. Ja kaikkea muuta - Minna Canth: Työmiehen vaimo
  7. Jokken kirjanurkka - Sofokles: Elektra
  8. Kartanon kruunaamaton lukija - ?
  9. Kirja hyllyssä - Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
  10. Kirjan jos toisenkin - ?
  11. Kirjan pauloissa - ?
  12. Kirjakaapin avain - L. M. Montgomery: Pieni runotyttö
  13. Kirjakaapin kummitus - Agnar Mykle: Laulu punaisesta rubiinista
  14. Kirjaluotsi - ?
  15. Kirjapöllön huhuiluja - ?
  16. Kirjasähkökäyrä - ?
  17. Kirsin Book Club - Minna Canth: Hanna
  18. Koralliriutta - ?
  19. Kulttuuri kukoistaa - Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit
  20. Lasisipulissa - Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
  21. Luettua elämää - Margaret Mitchell: Tuulen viemää
  22. Mitä luimme kerran - George Orwell: Eläinten vallankumous
  23. Nannan kirjakimara - Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
  24. Oksan hyllyltä - F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
  25. Sanojen keskellä - ?
  26. Sunnuntaisatuja - Edgar Allan Poen/ F. E. Sillanpään tuotantoa?
  27. Taikakirjaimet - ?
  28. Tarukirja - ?
  29. Tuntematon lukija - Neil Gaiman: Sandman
  30. Yöpöydän kirjat - ?

torstai 31. tammikuuta 2019

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi (Kirjabloggaajien klassikkohaaste 8)

©Hande
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi
WSOY 2006

Jälleen kerran ajan kuluminen yllättää minut: on kulunut puoli vuotta edellisestä klassikkohaasteesta. Itselleni jo perinteeksi muodustunut Kirjabloggaajien klassikkohaaste järjestetään jo kahdeksatta kertaa. Kun Tarukirja-blogissa ilmoitettiin seuraavasta haasteesta, en lähtenyt mukaan heti, sillä blogini hiljaisuuden vuoksi pohdin, jaksanko tai ehdinkö ottaa siihen osaa. Päätin lopulta, etten halua jättää ainakaan tätä haastetta väliin. Jouduin miettimään neljännen osallistumiskertani klassikkoa hetken, mutta päädyin melko pian Pikku Prinssiin: sitä siteerataan kaikkialla ja monet ihmiset rakastavat sitä, joten halusin vihdoinkin tutustua teokseen.

Eräs lentäjä joutuu tekemään hätälaskun Saharan erämaahan lentokoneensa moottorivian takia. Yrittäessään korjata kulkuneuvoaan karussa ja vaarallisessa ympäristössä lentäjä kohtaa Pikku Prinssin. Päivien kuluessa Prinssi alkaa kertoa tarinaansa ja käy ilmi, että tämä on kotoisin asteroidilta B612. Hän on ennen Maahan saapumistaan tutustunut kuuteen muuhun tähteen ja kohdannut niissä hyvin erilaisia henkilöitä. Lentäjä ystävystyy yksinäisen Prinssin kanssa ja kuuntelee tämän vaiheista samalla, kun yrittää korjata koneensa ennen kuin juomavesi loppuu.
Ensimmäisenä iltana nukahdin hiekalle tuhannen kilometrin päässä lähimmiltä asutuilta seuduilta. Olin yksinäisempi kuin haaksirikkoinen lautallaan keskellä valtamerta. Voitte siis kuvitella hämmästykseni, kun aamunkoitossa hupaisa pieni ääni herätti minut. Se sanoi:
- Ole hyvä ja piirrä minulle lammas!
- Mitä!
- Piirrä minulle lammas...
Hypähdin pystyyn kuin salamaniskusta. Hieroin silmiäni. Katselin. Ja näin aivan ihmeellisen pikkumiehen, joka tarkasteli minua vakavana.
Luin kirjan nopeasti ja kannen sulkemisen jälkeen minulle jäi hämmentynyt olo: tätäkö kirjaa kaikki ovat ylistäneet maasta taivaisiin? Ymmärsin kyllä kirjan idean lapsuuden ihannoinnista ja aikuisten maailman kyseenalaistamisesta, mutta minusta kirja yritti olla nokkelampi kuin mitä se olikaan. Siinä oli ihan hyviä pohdintoja ja havaintoja, mutta ne jäivät irralliksi muuhun tarinaan nähden. Lisäksi tarina eteni töksähdelleen, eikä kertaakaan napannut minua mukaansa. Sanoisin teoksen jättävän myös joitakin asioita liian avonaiseksi, jos tämä on lapsille suunnattu kirja. En ole asiasta aivan varma lukemani perusteella.

Ei kirjan lukeminen ollut kuitenkaan tervanjuontia: sen pystyi lukemaan nopeasti, vaikka todennäköisesti asiaan vaikutti teoksen lyhyys. Se ei ole kuitenkaan ainoa asia: Prinssi on itsessään melko sympaattinen hahmo ja hänessä yhdistyy lapsekkuus sekä mielen vanhuus. Matkatessaan ympäri universumia hän oivaltaa monia asioita ihmisyydestä, mutta nämä oivallukset eivät tehneet minuun suurta vaikutusta potentiaalistaan huolimatta. Lisäksi Prinssin toiminta on välillä sen verran epäjohdonmukaista juonta ajatellen, etteivät hänen persoonansa hyvät puolet poistaneet hämmennystäni.

Minun on hyvin vaikeaa kirjoittaa Pikku Prinssistä, sillä se ei herättänyt minussa kovinkaan paljon ajatuksia. Kokonaisuus jäi valjuksi, enkä tuntenut lukemisen jälkeen yhtään mitään. Kirjan alkupuolen taustoitus romaanin synnystä ja Antoine de Saint-Exupéryn elämästä oli kyllä ihan mielenkiintoinen, muttei korvannut itse tarinan mitäänsanomattomuutta. Mielestäni teoksen yksittäiset lainaukset erilaisissa asiayhteyksissä ovat vaikuttavampia kuin varsinainen tarina. Kyllä tämä klassikko oli ihan luettava, mutta minusta se on yliylistetty - koin tulleeni puijatuksi. Sainpahan kuitenkin teoksen listaltani roikkumasta.

Arvosana: ✮✮✮

P. S. Teos sopii viimevuotisen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38: kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Lisäksi sain sillä kuitattua tämänvuotisen haasteen kohdan 25: kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.


torstai 24. tammikuuta 2019

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2018 - äänestysohjeet

©Marja-Leena Liipo

Kirjabloggaajat ja -vloggaajat äänestävät vuoden 2018 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat:

  • Blogistanian Finlandia
  • Blogistanian Globalia
  • Blogistanian Kuopus
  • Blogistanian Tieto

Bloggaajat ja vloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan/vlogeissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 (tarkemmat ohjeet löydät kategoriakuvausten jälkeen). Tulokset julkaistaan äänenlaskijablogeissa maanantaina 25.2.2019 klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2018

Blogistanian Finlandia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua  suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017), Minna Rytisalon Lempi (Gummerus 2016), Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2015), Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) sekä Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011).

Finlandian äänenlaskusta on vastuussa Tuntematon lukija -blogi.


Blogistanian Globalia 2018

Blogistanian Globalia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Hanya Yanagiharan Pieni elämä (Tammi 2017, suom. Arto Schroderus), Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016, suom. Marianna Kurtto), John Williamsin Stoner (Bazar 2015, suom. Ilkka Rekiaro), Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) sekä Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow).

Globalian äänenlaskusta on vastuussa Kirjamies-blogi.


Blogistanian Kuopus 2018

Blogistanian Kuopus 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua  suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Angie Thomasin Viha jonka kylvät (Otava 2017, suom. Kaijamari Sivill), Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016), Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) sekä Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012).

Kuopuksen äänenlaskusta on vastuussa Yöpöydän kirjat -blogi.


Blogistanian Tieto 2018

Blogistanian Tieto 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Blogistanian Tieto -änestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Koko Hubaran Ruskeat tytöt - tunne-esseitä (Like 2017), Mari Mannisen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena 2016), Bea Uusman Naparetki - minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman), Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson - tee työtä ja rakasta (Tammi 2013).

Tiedon äänenlaskusta on vastuussa Hannan kirjokansi -blogi.

Äänestysohjeet


Äänestyksen edellytys on, että bloggaaja/vloggaaja on lukenut äänestämänsä teokset ja kirjoittanut tai videoinut niistä blogiinsa. Bloggaaja/vloggaaja voi äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää kolmea eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme (3) pistettä, toiseksi paras kirja kaksi (2) pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja/vloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja/vloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.
 
Osallistuja julkaisee blogissaan tai vlogissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 jutun, jossa on listattu äänestetyt kirjat ja niiden saamat pistemäärät. Jokainen pisteitä saava kirja on linkattava siitä kirjoitettuun blogi- tai vlogijuttuun. Samaan bloggaukseen voi koostaa kaikissa kategorioissa annetut pisteet tai jokaisen kategorian pisteistä voi julkaista oman juttunsa. Tärkeintä on, että kaikki annetut pisteet julkaistaan 24.2.2019 klo 10.00.

Käy linkittämässä äänestyspostauksesi ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin ääntenlaskijablogissa viikkoa ennen itse äänestystä (18.2.2019). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa juttunsa julkaisun. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä pisteitä ei huomioida eikä pisteitä saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta äänestyspostauksesta voi ilmoittaa ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun äänestyspostaus on ajastettu julkaistavaksi.

Äänestyksen voittaja

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden ääntenlaskuvastuusta kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Antti Heikkinen: Kehveli

©Hande
Antti Heikkinen: Kehveli
WSOY 2018

Viimeisimpien Helsingin kirjamessujen bloggariaamiaisen yksi vieraista oli Antti Heikkinen. Hänen haastattelunsa sekä antamansa lukunäyte saivat minut kiinnostumaan miehen uusimmasta romaanista. Intouduin pyytämään siitä arvostelukappaletta ja sain sen - kiitokset kustantajalle.

1920-luvun alussa Hyväjärven kirkkoherran perheeseen syntyy poika, jota ajan saatossa aletaan kutsua Kehveliksi. Hänen elämänsä edetessä Suomen historia kirjoitetaan uusiksi ja vaikka mitä tapahtuisi, Kehveli onnistuu jotenkin putoamaan aina jaloilleen.
Sellaisten vanhempien neljänneksi lapseksi siis syntyi tämä poika, joka sai kasteessa ihan tavallisen nimen, mutta jota isommat sisarukset alkoivat jo varhain kutsua syystä tai toisesta Kehveliksi. Isoveljen ja kahden isosisaren lanseeraama nimi levisi pian yleisempään käyttöön, kasvaessaan poika otti sen omakseen ja hyvin se hänelle sopikin, koska pojasta varttui sanavalmis ja metka eläjä.
Teoksen alkupuoli tempaisi minut heti mukaansa: luin teosta enimmäkseen koulumatkoilla ja minusta tuntui inhottavalta joutua pistämään kirja reppuuni luentojen alkaessa. Naureskelin vähän väliä tarinan hauskoille oivalluksille (ja herätin kummeksuvia katseita julkisissa kulkuneuvoissa). Olin totaalisen koukussa kirjaan, kunnes tapahtui jotain: loppua kohden kertomus lässähti jonkin verran. En osaa sanoa syytä, mutta kirja ei ollut toisella puoliskollaan yhtä vetävä kuin aluksi.

Kehveli viskaa todellisia ja fiktiivisiä henkilöitä samaan ympäristöön. Osa hahmoista on melkoisen kliseisiä, mutta tässä teoksessa se toimii. Liekö johtuu genrestä? Heikkinen kertoi kirjamessuilla, että halusi kirjoittaa päähenkilönsä ulos siitä typeryksen roolista, joka savolaisille yleensä tarinoissa varataan. Olin tästä hyvin hämmentynyt, sillä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön (en silti kiellä sen olemassaoloa), enkä itse koe näkemystä omakseni. Pikemminkin miellän stereotypioissa savolaisuuden oveluuteen ja alituiseen pilkkeeseen silmäkulmassa. Kehveli ei tosiaankaan ole tyhmä, vaan neuvokas ja juurikin ovela.
Voi kuule. Isänmaan puolesta kuoleminen ei katso ikää, saatan sen sulle kokeneempana jermuna ja invalidina sanoa. Kas kun on tullut pyörähdettyä Tuonelan portilla, siltä tuntui kun hiki karpaloi otsalla. Kummallista kun ei pelottanut edes. Arvelin vain, että tällainen oli tän pojan kohtalo ja lauloin mielessäni, että kaunis on kuolla joukkosi eessä...
- Tikku perseessä, runoili Kehveli. 
Heikkisen neljäs romaani on satiirinen ja irvistelee lähestulkoon kaikelle niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Suomen valtion vaiheet kulkevat Kehvelin elämän myötä hyvin eri tavalla kuin me tiedämme niiden menneen, ja muun muassa muutamat menneiden aikojen poliitikot saavat itselleen uudet ammatit. Vaikka tarina sijoittuukin edelliselle vuosisadalle, tarkastelussa on myös lukuisia nykyajan ilmiöitä - kenties sen vuoksi Kehveli kolahtikin huumorinsa osalta minuun melko hyvin. Vaikka historia onkin lähellä sydäntäni, en ole erityisen perehtynyt menneiden aikojen poliittisiin kuvioihin.

Kehveli ei vienyt sydäntäni, mutta oli viihdyttävä veijariromaani. Se sisältää hyvää pohdintaa elämästä ja ihmisyydestä sekä minulle rakasta satiiria. Teoksen nimikkohahmo täyttää erinomaisesti oman näkemykseni sanasta kehveli. Kuten Amma ilmaisee blogissaan asian:
"-- kehveli ei ole koskaan läpeensä paha. Kehveli on pikemminkin hyväntahtoinen ja oikeudentuntoinen hahmo, jolle nyt sattuu tapahtumaan kaikenlaista, välillä täysin ilman omaa syytä, mutta aika usein omalla myötävaikutuksella." En ole aikaisemmin perehtynyt veijariromaaneihin, mutta Heikkisen teoksen lukemisen myötä voisin hyvin kuvitella lukevani tämän lajityypin satoa enemmänkin.
Historia on harvojen tekemää, mutta melkein kaikki ajautuvat sen osasiksi joko omasta tahdostaan tai tahtomattaan.
Arvosana: ✮✮✮½

maanantai 7. tammikuuta 2019

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

©Hande
Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
Bazar 2018

Kuten blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet, olen syvästi kiintynyt Flavia de Luce-sarjaan. Odotan uutta osaa aina kuin kuuta nousevaa. Pyysinkin uusimmasta osasta arvostelukappaletta pian sen ilmestymisen jälkeen ja muutaman mutkan (lue: Postin toilailujen) jälkeen sain teoksen lopulta käsiini. Kiitokset kustantajalle! Jälleen kerran luin kirjan melko ripeästi, vaikka siitä kirjoittaminen venyikin näin pitkälle.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia sarjan edellisestä osasta Kolmasti naukui kirjava kissa. Jos haluat välttyä niiltä, siirry lukemaan "Juonipaljastukset päättyvät."-tekstistä eteenpäin.

Flavian maailma on romahtanut hänen isänsä kuoleman jälkeen. De Lucen perheen palvelija Dogger yrittää saada sisarusten ajatukset muualle viemällä heidät jokiretkelle. Ainakin Flavian kohdalla suunnitelma toteutuu, vaikkei aivan odotetulla tavalla: tytön käteen tarttuu (kirjaimellisesti) ruumis, joka on ollut upoksissa joessa. Nuoren kemistin mielenkiinto herää välittömästi ja hän päättää ratkaista eteensä sysätyn arvoituksen.

Juonipaljastukset päättyvät.
Mahdollisuuksia tuntui olevan loputtomasti, mikä teki kaikesta jännittävää: mahdolliset asiat kiehtovat nimittäin mieltä paljon enemmän kuin varmat asiat, tai niin ainakin olen aina ajatellut.
Dekkarisarjan yhdeksäs osa on tunnelmansa osalta hykerryttävä yhdistelmä hurmaavuutta ja karmivuutta: pienen kyläyhteisön salamyhkäisyys, ratkottavan arvoituksen kinkkisyys ja kesäisen miljöön kuvaaminen perinteisine aktiviteetteineen häkellyttävät ristiriitaisuudellaan. Kokonaisuus on erittäin onnistunut ja sain jälleen nauttia Bradleyn lyömättömästä kerronnasta. Nostan myös hattua Maija Heikinheimon erinomaiselle käännökselle - häpeäkseni en ole aiempien osien yhteydessä maininnut sitä kertaakaan, vaikka hänen työnsä ansiosta kirjat ovat olleet nautittavaa luettavaa.
Tällaiset tyytväiset mietteet kertovat siitä, että minusta on tullut aikuinen. Minua ei enää hallitse yksinomaan se, mitä näen, kuulen, maistan ja haistan, vaan myös se mitä ajattelen, mikä saattaakin olla kaikkein tärkeintä.
Tuo ajatus itsessään todistaa sitä, että aivoni ovat kehittyneet tyydyttävällä tavalla. 
Vaikka mysteerin ratkominen onkin olennainen osa Flavia de Lucen ollessa kyseessä, teoksen henkilöhahmot ovat jälleen kerran kertomuksen suola. Flavia on hurmaava sekoitus tarkkasilmäisyyttä ja naiiviutta, ja on mielenkiintoista seurata hänen varttumistaan sekä kehittymistään persoonana. Tarinan runko on perinteinen, mutta Bradley vie hahmojaan alituisesti uusiin suuntiin. Dogger ylitti itsensä ja rakastuin häneen entistäkin palavammin. Hänen ja Flavian suhde tasavertaistuu, mikä muistuttaa mielestäni yhä enemmän Bruce Waynen ja Alfred Pennyworthin välejä - he jopa ratkovat tapausta yhdessä. Kaksikon erinomaisten kemioiden kuvailu onkin kirjan parasta antia.
"Aina kun on pahanteossa, kannattaa huuhdella", hän sanoi juhlallisin ilmein. "Niin saa eksytettyä muut jäljiltä." 
En ollut uskoa korviani. Oliko Dogger lohkaissut vitsin? Hän jutteli minulle melkein kuin olisimme vertaiset. 
On hieno paikka haudan povi on taattua Bradley-laatua, jonka parissa nautin jokaisesta hetkestä. Siitä löytyy sarkasmia sekä jännitystäkin, ja useammasta hahmosta paljastuu uusia puolia, mikä pitää mielenkiintoani yllä. Romaanin päätös jätti minut jälleen kerran janoamaan lisää - onneksi seuraava osa ilmestyy keväällä.
"Olen sellainen ihminen, joka vielä muuttaa maailmaa", sanoin hänelle. "Heti kun pääsen eroon hammasraudoista."
Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Teos sopii kuin nakutettu viime vuoden Helmet-lukuhaasteen kohtaan 48: haluaisit olla kirjan päähenkilö.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Hyllynlämmittäjä-haaste 2019

©Hande
Kerroinkin jo viimevuotisen Hyllynlämmittäjä-haasteen koonnissani, että aion ottaa osaa siihen tänäkin vuonna. Siltä varalta, ettei haaste ole kaikille tuttu: ideana on valita omasta kirjahyllystä kaksitoista teosta, jotka ovat lojuneet siellä pitkään lukemattomana. Nämä teokset pitäisi lukea vuoden aikana loppuun. Rästitekstien rustaamisen lomassa olen käynyt läpi melko suurta kirjakokoelmaani ja yritin valita sieltä kaksitoista kaikkein kauimmin koskemattomana odottanutta opusta.

Pähkäilyssäni meni kolmisen päivää, mutta sain kuin sainkin valittua tämän vuoden teokset:

  • Ildefonso Falcones: Meren katedraali
  • Jan Guillou: Punaisen ja mustan välissä
  • Maurice Leblanc: Arsène Lupin - herrasmiesvaras
  • Brian J. Robb: A Brief History of Superheroes
  • J. K. Rowling: Paikka vapaana
  • Cecilia Samartin: Señor Peregrino
  • J. M. Synge: Aransaaret
  • Henrika Tandfelt: Porvoo 1809 - juhlamenoja ja tanssiaisia
  • J. R. R. Tolkien: Silmarillion
  • Sue Townsend: Elämä on tautista, Hadrianus
  • Jules Verne: Kapteeni Nemo - merten syvyyksissä
  • P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves

Tolkienin ja Townsendin teokset siirtyivät viime vuodelta tähän haasteeseen, sillä en saanut niitä luettua. Lista on kaunokirjallisuuden riemuvoittoa, mutta mukana on myös pari tietokirjaa sekä muistelmateos. Tosin kaunokirjallisuudenkin edustajat ovat erilaisista lajityypeistä: löytyy historiallista romaania, rikoskirjallisuutta, mustaa komediaa, sci-fiä, huumoria ja fantasiaa.

Tänä vuonna tahtoisin saada kaikki kirjat luetuksi ajallaan - etenkin nuo viime vuoden siirrokit aion ottaa käsittelyyni hyvissä ajoin. Annan haasteen kuitenkin edetä omalla painollaan ja luen kunkin teoksen, kun se tuntuu oikealta. Katsotaan sitten vuoden päästä, miten sujui!