Minna Rytisalo: Rouva C.

©Hande

Minna Rytisalo: Rouva C.

Gummerus 2018

Tästä kaikki alkaisi.

Ihastuin viime vuonna kanssabloggaajien kovasti ylistämään Lempiin, ja jäin odottamaan lisäystä lupaavasti uransa aloittaneen Rytisalon tuotantoon. Tänä keväänä hihkaisin riemusta, kun syksyn kirjakatalogeja selaillessani huomasin, että kirjailijalta on tulossa toinen romaani. Syksyn saavuttua kiduttavan kuuman kesän jälkeen pyysin teoksesta arvostelukappaletta ja sain sen - kiitokset kustantajalle!

Ulrika Wilhelmina "Minna" Johnson, kauppiaan ja piian tytär, aloittaa ensimmäisten joukossa opinnot järvikaupungin opettajaseminaarissa. Paljon tulevaisuudeltaan toivova nuori nainen kuitenkin keskeyttää opintonsa ja päätyy naimisiin opettajansa, Ferdinand Canthin, kanssa. Totuttautuessaan uudenlaiseen elämäänsä vaimona ja myöhemmin äitinä Minna janoaa myös muuta, sillä yhteiskunnan naisille varaama kapea rooli kyökin ääressä ei riitä hänelle.

Päässä oli monta uutta ajatusta, idea jota hän alkoi helliä ja joka kasvoi öisin, hänessä oli jo kaikki mitä sen toteuttaminen vaati, ja harju talon takana kyyristeli paikoillaan kuin susi. Sen ympärillä väreili liike vaikka se ei vielä hievahtanutkaan. 

Kirjailijan nimen lisäksi romaani herätti mielenkiintoni, sillä se käsittelee sellaista kohtaa Minna Canthin (1844-1897) elämästä, josta ei erityisemmin puhuta. Muistan aikoinaan yllättyneeni, kun sain tietää Canthin olleen naimisissa ja suurperheen äiti. Median lähes vuosisatojen saatossa maalaama kuva yksinäisestä ja happamasta naisasianaisesta saa unohtmaan, että hänkin on ollut joskus nuori - tai että hän on ollut mitään muuta kuin tuimasti tuijottava kirjailija valokuvassa. Olikin kiehtovaa kokea Minnan nuoruuden vaiheet, vaikkakin fiktion keinoin.

Rouva C. on niin kauniisti kirjoitettu, etteivät omat sanani onnistu tekemään sille oikeutta. Rytisalon teksti on niin vangitsevaa, että välillä mieleni teki vain sulkea silmät ja jäädä kellumaan tarinan senhetkiseen tunnelmaan. Oloni oli niin seesteinen, että toivoin näiden hetkien kestävän ikuisesti. Minussa heräsi myös ristiriitainen halu ahmia ja säästellä kirjaa: toisaalta halusin selvittää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutten toisaalta halunnut romaanin päättyvän koskaan.

Voisit kirjoittaa nuo tarinasi. Niitä lukisi mielikseen.

Siinä missä Lempin tarina rakentuu alati tiivistyvälle jännitteelle, Rouva C:n lumo piilee arkisuudessa ja päähenkilönsä mielenliikkeissä. Minnan painiskelu yhteiskunnan odotusten ja omien toiveidensa välillä sai minut ajoittain jopa kihisemään kiukusta: miksi naiset pakotetaan valitsemaan työn ja avioliiton välillä, kun mies voi saada molemmat? Miksi mies on perheen pää, jonka oikkuihin vaimon on alistuttava? Minnalla on kuitenkin kumppaninaan kannustava Ferdinand, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Rytisalon tulkinnassa he ovat hurmaava pariskunta, joiden kumppanuus ja rakkaus kehittyvät vähitellen.

Onneksi Minna ja Ferdinand olivat nuoria ja kuitenkin näkivät maailman ja sen sattumat samalla tavalla, ja he löysivät sen leikin juurimukulat, josta kaikki alkoi kasvaa ja versota, ja jo kahden viikon päästä he istuivat iltakahvilla ja söivät leipiä, ja tässä kohdassa juuret alkoivat kiinnittyä multaan.

Rouva C. on vaikuttava teos, jonka laskin käsistäni haikeudella. Se innoitti minut kaivelemaan lisätietoja Minna Canthin elämästä ja inhimillisti naisten oikeuksien ja koulutuksen esitaistelijan - valokuvien ja tekstien takana on todellakin oikea ihminen tunteineen. En olisi millään halunnut heittää hyvästejä rakkaiksi kehkeytyneille hahmoille - kiinnyin erityisen paljon Ferdinandiin, josta en aiemmin ollut tiennyt yhtään mitään. Suljettuani kirjan oloni oli melankolinen, mutta samaan aikaan se täytti minut toiveikkuudella ja ylpeydellä: tästä alkaa tuntemamme vaikuttajan tarina. Rytisalon toinen romaani on paras kaikista tänä vuonna lukemistani, heittämällä.

Oman nimen kirjaimet olivat tuntuneet vierailta. Vastapäätä seisova nuori mies oli lukenut hänen tarinansa, joka sanan ja joka rivin, ja se oli outoa. Melkein kuin olisi ollut yhtäkkiä alasti ja tukka auki, tai ei, ei oikeastaan niinkään mutta antanut itsestään jotain, mikä tähän asti oli ollut hyvin yksityistä. Lehdissä julkaistut tarinat paloivat sytykkeinä, kun piiat tekivät tulia, niillä vuorattiin kenkiä ja asuntojen seiniä ja niitä leikattiin paloiksi ulkohuoneessa käytettäväksi, mutta kirjaksi painettuina ne olivat aivan eri asia. Ne jäivät olemaan. 

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirjan lukemalla sain ruksittua Helmet-lukuhaasteen kohdan 37: kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi.
P. P. S. Tämä on blogini 300. kirjoitus. Miten niitä voi olla jo sen verran? :D