Näytetään tekstit, joissa on tunniste änkyttäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste änkyttäminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen

©Hande
Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen
Otava 2011

Minua ovat aina kiehtoneet tositarinat vaikeuksista kärsineistä ihmisistä, jotka ovat oppineet tavalla tai toisella selättämään hankaluutensa tai elämään niiden kanssa. Tämän tiedon valossa on tuskin yllättävää, että myös Iso- Britanniaa vuosina 1936-1952 hallinnut, änkyttävä kuningas Yrjö VI (1895-1952) on kiinnostanut minua. Olen nähnyt sekä elokuva- että näytelmäversion hänestä kertovasta Kuninkaan puheesta, joten löydettyäni tämän tietokirjan vuosia sitten kirjakaupan alennuslaarista en voinut olla ostamatta sitä. Päätin vihdoinkin tarttua teokseen #hyllynlämmittäjä-haastetta varten.

Teos on Yrjö VI:nnen änkytystä hoitaneen, australialaissyntyisen Lionel Loguen (1880-1953) pojanpojan, Mark Loguen, sekä Peter Conradin käsialaa. Kirja on kirjoitettu Lionel Loguen päiväkirjamerkintöjen pohjalta, ja kattaa puheterapeutin koko elämänkaaren painottaen kuitenkin hänen ja Yorkin herttua Albertin, myöhemmin kuningas Yrjö VI:n, välistä hoitosuhdetta.

Kirja on hyvin mielenkiintoinen: pidin suuresti Kuninkaan puhe- elokuvasta sekä -näytelmästä, mutta niissä on otettu taiteellisia vapauksia, jotta tarinankerronnalliset aukot on saatu täytettyä. Nautin kirjan lukemisesta, sillä se sisältää pelkkää faktatietoa - tutkijasieluna haluan aina tietää totuuden ja mikä olisikaan parempi tapa saada se selville kuin ensi käden tiedon kautta.

Mark Loguen mukaan hänen isoisänsä ei kuvaillut hoitometodejaan erityisen paljon, mutta joitakin mainintoja päiväkirjamerkinnöistä löytyy. En ole alan asiantuntija, mutta Logue vaikuttaa olleen ainakin joidenkin käyttämiensä metodien osalta aikaansa edellä - tunnistin nimittäin osan niistä omasta kokemuksestani: minulla oli lapsena ärrävika ja kävin erityisopetuksessa päästäkseni vaivasta eroon. Oli kiehtovaa huomata, että Logue on käyttänyt samoja menetelmiä monta vuosikymmentä aikaisemmin.

Teos sai minut pohtimaan, miten raskasta on ollut olla puhevikainen monarkki, sillä puheiden pitäminen on kuulunut olennaisena osana virkaan. On myös kiehtovaa huomata, että Loguesta ja kuninkaasta tuli ilmeisen läheisiä hoitosuhteen myötä - tämä on kiintoisaa, erityisesti kun otetaan huomioon heidän olevan eri yhteiskuntaluokista aikana, jolloin luokkayhteiskunta oli vielä voimissaan. Kaikki tämä herätti minussa ihailua ja kunnioitusta kumpaakin miestä kohtaan.

Kuninkaan puhe valottaa kiinnostavasti niin Lionel Loguen kuin myös Yrjö VI:n elämää sekä heidän välillään vallinneesta siteestä. Loguen pojanpoika ja Conradi ovat nähneet vaivaa kootessaan päiväkirjojen ja muiden lähteiden pohjalta eheän kokonaisuuden - tässä on elämäkerta minun makuuni!

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

David Mitchell: Black Swan Green

©Hande
 David Mitchell: Black Swan Green
Sammakko 2008

Selailin kirjahyllyäni löytääkseni taas yhden sopivan teoksen Kirjan vuoden lukuhaasteeseen. Silmiini sattui tämä teos, joka oli unohtunut hyllyni kätköihin vuosiksi - en ole edes varma, milloin olen ostanut kirjan. Se saattaa olla Helsingin kirjamessuilla tehty löytö 2-3 vuotta sitten. Muistan kyllä, miten huomioni kiinnittyi teoksen eriskummaliseen nimeen ja takakannen luettuani nappasin kirjan mukaani.

Black Swan Green kertoo 13-vuotiaasta Jasonista, joka kärsii änkytyksestä ja kirjoittaa salaa runoja, mutta haluaa silti olla osa kovien poikien joukkoa. Kirja seuraa pojan elämää Black Swan Green-nimisellä paikkakunnalla 1980-luvulla, kun maan pääministerinä on Margaret Thatcher ja suurin puheenaihe on Falklandin sota. Jason on mielestäni mielenkiintoinen, sillä hän on monipuolinen ja realistinen hahmo: vaikka hän on keskivertoista ikätoveriaan älykkäämpi ja hänestä löytyy herkempi puoli, hän on silti varhaisteini-ikäinen poika - niin hyvässä kuin pahassakin.

Lisäksi romaanin kerrontatyyli kiehtoo minua: tarina on Jasonin päänsisäistä pohdintaa - juonella on punainen lankansa, mutta suurimmaksi osaksi se etenee tajunnanvirtana. Kirjan lukujen jaottelu toi mieleeni myös novellit ja tv-sarjat, sillä kukin luku vastaa yhtä kuukautta Jasonin elämässä. Ne ovat omia kokonaisuuksiaan, jotka muutama suurempi taustatarina nivoo yhteen.

Vaikka pidin enimmäkseen teoksesta, se kyllästytti minua ajoittain. Välillä tarina tuntui sekavalta ja paikoillaan junnaavalta - lisäksi minua ärsyttivät tietyt henkilöhahmot sekä Jasonin käytös joissakin tilanteissa. Silti juoni piti otteessaan ja koin samastuvani osittain Jasoniin kaikista erottavista tekijöistä huolimatta - ymmärrän hänen kokemuksiaan sekä ajatuksiaan sen verran hyvin.

Black Swan Green toi mukavaa vaihtelua synkkämielisten kirjojen sarjalleni - ei tämäkään kirja ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta perussävy oli kuitenkin  melko pirteä, lapsekas ja toiveikas. En voi sanoa rakastuneeni kirjaan, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen kasvukertomus.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Loin blogilleni oman sähköpostiosoitteen. Jos sinulla on siis jotain kysyttävää, haluat antaa palautetta tai muuten vain ottaa yhteyttä, voit tehdä sen sähköpostitse. Osoite löytyy blogini esittelyosiosta.