 |
| ©Hande |
Tammi 1991
Kauhukirjallisuus ei ole minun kuppini teetä: en nauti ollenkaan pelon tunteesta. Kingin tuotanto on kuitenkin kiehtonut minua vuosikausia kirjojen psykologisen otteen sekä ystävien suositusten vuoksi. Olen kerännyt ajan mittaan antikvariaateista SEN lisäksi Hohdon ja Piinan, mutten ole uskaltanut tarttua niihin. Rohkaisin syyskuussa mieleni, kun elokuvaversio SIITÄ julkaistiin - olen nähnyt aiemmin 1990-luvun minisarjan, ja halusin nähdä myös uuden elokuvan. Ennen elokuvateatteriin menemistä tartuin alkuperäisteokseen.
Eletään lokakuuta vuonna 1957. Derryn kaupungin asukas, kuusivuotias George Denbrough lähtee ulos leikkimään isoveljensä Billin askartelemalla paperiveneellä, yllään keltainen sadetakki ja punaiset kumisaappaat. Tuolta retkeltä poika ei palaa kotiin. Myöhemmin lisää lapsia katoaa - osa heistä löytyy kuolleina, toiset jäävät teille tietymättömille.
Mieleni tuli läpikäyneeksi moninaisia tunteita lukuprosessin aikana: välillä pelkäsin niin, että niskakarvat nousivat pystyyn, nauroin, tunsin inhoa, itkin, kihisin raivosta ja rakastuin. Tunteiden lisäksi lukuisat ajatukset sinkoilivat päässäni liittyen sekä kirjojen tapahtumiin että hahmoihin, mutta myös yhteiskunnallisiin asioihin ja ihmismieleen ylipäätään. SE tarjoaakin otollisen alustan syntyjen syvien pohtimiselle: kirjat sisältävät rivienvälistä yhteiskuntakritiikkiä muun muassa lääketeollisuutta ja syrjintää kohtaan sekä pelon olemuksen spekulointia, näin pari esimerkkiä mainitakseni.
Tarina on hyvin hahmovetoinen: päähenkilöihin sekä heidän taustoihinsa syvennytään pohjamutia myöten, koko teoksen hahmokavalkadi on erittäin laaja ja tarkkaan syynäykseen pääsevät monet sivuhenkilötkin. Huomasin myös samastuvani vahvasti Häviäjien kerhon jäseniin, sillä heissä kaikissa oli piirteitä, joita tunnistan itsestäni. Myös osa heidän kokemuksistaan muistuttaa omia elämänvaiheitani - monet teoksen aiheuttamista tunnereaktioista kumpusivatkin kiintymyksestäni päähenkilöitä kohtaan.
Vaikka SE on yhteensä 1000-sivuinen järkäle, mieleni täytti haikeus, kun sain viimeisen sivun päätökseen. Teos yllätti minut monilta osin: se sisältää nerokasta pohdintaa ja havainnointia, joka täytti ajatukseni moneksi viikoksi. En olisi myöskään osannut arvata etukäteen, kuinka suuren määrän tunteita kauhukirja onnistui minussa herättämään. Olen vakuuttunut siitä, että tulen palaamaan Kingin tuotannon pariin tulevaisuudessakin, vaikken alkaisikaan lukea kauhukirjoja nykyistä tiuhempaan tahtiin.
Eletään lokakuuta vuonna 1957. Derryn kaupungin asukas, kuusivuotias George Denbrough lähtee ulos leikkimään isoveljensä Billin askartelemalla paperiveneellä, yllään keltainen sadetakki ja punaiset kumisaappaat. Tuolta retkeltä poika ei palaa kotiin. Myöhemmin lisää lapsia katoaa - osa heistä löytyy kuolleina, toiset jäävät teille tietymättömille.
Hän näki nousevansa ja peräytyvänsä ja juuri silloin ääni - täysin järkevä ja sangen miellyttävä ääni - puhui hänelle viemäristä. - Hei, Georgie, se sanoi. George räpäytti silmiään ja katsoi uudestaan. Hän ei oikein osannut tajuta näkemäänsä. Kaikki oli kuin keksitystä tarinasta tai elokuvasta, jossa eläimet osaavat puhua ja tanssia. Jos hän olisi ollut kymmenen vuotta vanhempi, hän ei olisi uskonut näkemäänsä, mutta hän ei ollut kuusitoistavuotias. Hän oli kuusivuotias.
Viemärissä oli pelle.Seuraavana keväänä seitsemän koulukiusattua lasta - Bill Denbrough heidän joukossaan - ystävystyvät ja muodostavat Häviäjien kerhon. Heitä kaikkia yhdistää täpärä pelastuminen kohtaamisesta pelottavan, heitä jahtaavan olennon kanssa. Lapset alkavat epäillä tämän olennon, Sen, olevan vastuussa Derryn lasten katoamisista, ja päättävät tehdä Siitä lopun.
- On. Ei tää ole kovin kaukana Batman-sarjakuvan Jokerista.Kirjan aloittaminen jännitti minua kamalasti: pelkäsin sen alkavan kummitella unissani ja ahdistavan aivoni solmuun. Aluksi luin kirjaa varmuuden vuoksi vain päivisin, mutta lipsuin tavastani tarinan edetessä: teos sisältää lukuisia jännittäviä hetkiä, mutta ne eivät suurimmaksi osaksi olleet liian pelottavia minulle. Lisäksi jäin juoneen koukkuun niin pahasti, että minulla oli ajoittain vaikeuksia lukemisen keskeyttämisessä.
Mieleni tuli läpikäyneeksi moninaisia tunteita lukuprosessin aikana: välillä pelkäsin niin, että niskakarvat nousivat pystyyn, nauroin, tunsin inhoa, itkin, kihisin raivosta ja rakastuin. Tunteiden lisäksi lukuisat ajatukset sinkoilivat päässäni liittyen sekä kirjojen tapahtumiin että hahmoihin, mutta myös yhteiskunnallisiin asioihin ja ihmismieleen ylipäätään. SE tarjoaakin otollisen alustan syntyjen syvien pohtimiselle: kirjat sisältävät rivienvälistä yhteiskuntakritiikkiä muun muassa lääketeollisuutta ja syrjintää kohtaan sekä pelon olemuksen spekulointia, näin pari esimerkkiä mainitakseni.
Tarina on hyvin hahmovetoinen: päähenkilöihin sekä heidän taustoihinsa syvennytään pohjamutia myöten, koko teoksen hahmokavalkadi on erittäin laaja ja tarkkaan syynäykseen pääsevät monet sivuhenkilötkin. Huomasin myös samastuvani vahvasti Häviäjien kerhon jäseniin, sillä heissä kaikissa oli piirteitä, joita tunnistan itsestäni. Myös osa heidän kokemuksistaan muistuttaa omia elämänvaiheitani - monet teoksen aiheuttamista tunnereaktioista kumpusivatkin kiintymyksestäni päähenkilöitä kohtaan.
Hänellä ei ollut ystäviä, mutta hänellä oli kirjoja ja unelmia --.Aivan täydellinen lukukokemukseni ei kuitenkaan ollut: kirja sisältää pari "mitä ihmettä tapahtuu"-hetkeä, joiden mukanaoloa tarinassa en ymmärtänyt alkuunkaan. Lisäksi oli toinen asia, joka lajityypin kannalta oli suurmenestys, mutta minulle hyvin epämiellyttävä kokemus: meinasin jättää teoksen toisen kirjan kohdalla kesken, sillä vastaani tuli niin ahdistava kohta, että kurkkuani puristi ja kyyneleet valuivat silmistäni. Kaiken kukkuraksi kohta ei tuntunut päättyvän millään, jolloin se muuttui silkaksi tuskien taipaleeksi. Kun sain lopulta taisteltua tieni kohtauksen loppuun, kello oli niin paljon, etten voinut jatkaa pidemmälle - ihme, että sain edes nukutuksi enkä nähnyt painajaisia. Ironisinta on se, että jälkikäteen laskin kohdan pituudeksi vaivaiset kymmenen sivua.
Vaikka SE on yhteensä 1000-sivuinen järkäle, mieleni täytti haikeus, kun sain viimeisen sivun päätökseen. Teos yllätti minut monilta osin: se sisältää nerokasta pohdintaa ja havainnointia, joka täytti ajatukseni moneksi viikoksi. En olisi myöskään osannut arvata etukäteen, kuinka suuren määrän tunteita kauhukirja onnistui minussa herättämään. Olen vakuuttunut siitä, että tulen palaamaan Kingin tuotannon pariin tulevaisuudessakin, vaikken alkaisikaan lukea kauhukirjoja nykyistä tiuhempaan tahtiin.
Musta tuntuu, että se oli ensimmäinen kipu, jonka mää olen koskaan tuntenu. -- Se ei ollu ollenkaan sellasta kuin mää luulin. Mää en kuollu siihen. Musta tuntuu... että se anto mulle vertailupohjaa. Mulle selvisi, että ihminen voi elää kivun sisälläkin, kivusta huolimattakin.
Arvosana: ✮✮✮✮
P. S. Sain Kingin kauhuklassikon lukemalla pitkästä aikaa täytettä Helmet-lukuhaasteeseen, sillä tarina sopii erinomaisesti kohtaan 21: sankaritarina.
P. S. Sain Kingin kauhuklassikon lukemalla pitkästä aikaa täytettä Helmet-lukuhaasteeseen, sillä tarina sopii erinomaisesti kohtaan 21: sankaritarina.
Onnea lukuhaasteen selättämisestä! Itse en muista, olenko lukenut Kingiä lainkaan, ehkä nuorena yhden teoksen, leffoja muistan kyllä. Kingin kirjat ovat vissiin tehneet comebackin nuorempien lukijoiden parissa, ja niitä kerätään innokkaasti. Voisin suosituksestasi kokeilla yhtä teosta häneltä, mutta en aloita 1000-sivuisesta järkäleestä.
VastaaPoistaKiitos! En tiedä sen tarkemmin ilmiöstä, mutta varmaan nämä uudet filmatisoinnit auttavat omalta osaltaan nuorempaakin väkeä Kingin teosten löytämisessä.
PoistaYmmärrän, ettet halua aloittaa näin paksusta teoksesta (minä olenkin vähän "hullu"). Ystäväni ovat suositelleet ainakin seuraavia: Carrie ja Uinu, uinu lemmikkini. Itse en osaa niistä sanoa, mutta olen ajatellut joskus niihinkin tutustua.
Olen sittenkin lukenut yhden Kingin kirjan! Nimittäin Carrien. En oikeastaan pitänyt siitä, mutta moni muu on kehunut.
PoistaSe jakaa mielipiteitä, näin olen kuullut. Aion jossain vaiheessa kokeilla itse, ja päättää sitten mielipiteeni.
PoistaTämä oli mielenkiintoinen kirjoitus. Minusta on mukavaa lukea, kun joku kertoo vaikuttuneensa jostain kirjasta. Kirja tavallaan kiinnostaa minua, sillä se on joidenkin muiden Kingin kirjojen ohella niin tunnettu. Ongelmana on, etten pysty lukemaan kaikkea kauhua. Tässä kirjassa on myös hirvittävän paljon sivuja. Niin ja rakastan sirkusta! Enkä halua pelätä pellejä :D
VastaaPoistaEn pysty ottamaan kantaa siihen, pystytkö tätä lukemaan: tässä on joitakin hyvin inhottavia kohtia, mutta muuten pystyin lukemaan teosta suuremmitta ongelmitta - enkä missään nimessä siedä esimerkiksi todella yksityiskohtaisia väkivaltaisuuksien kuvauksia tms.
PoistaPenninvenyttäjä (engl. Pennywise) ei ole kirjassa niin suuressa osassa kuin filmatisointien perusteella voisi ymmärtää, joten pelle ei välttämättä ole pelottavin asia kirjassa - riippuu tietenkin lukijasta. :) Minulle ei ainakaan jäänyt pellekammoa tästä - onneksi.
Hieno ja osuva kuva ;) tämä klassikko on lukematta. Haluaisin ostaa omaan hyllyyn, pitääkin tsekata tarjoukset. Kauhu on minulle mieluisinta. Ihmismielen pimeimmät sopet kiehtoo ja kauhun mielikuvituksekkuus, joka valitettavasti nykykauhussa on vähän laimennut.
VastaaPoistaKiitos - tein pitkähkön matkan vain tämän kuvan takia, mutta oli se sen arvoista. :D Minuakin himottaisi yksissä kansissa oleva uusintapainos, toivottavasti löytyisi jostain.
PoistaMinua SEN puoleen vetikin juurikin nuo ihmismielen pimeimmät sopet ja niistä sainkin paljon pohdittavaa. En kuitenkaan nauti erityisemmin pelon tunteesta, joten saa nähdä, milloin tartun kauhuun seuraavan kerran ja laajennanko repertuaariani klassista kauhua ja Kingiä pidemmälle. :P
On aina hurjan mahtava fiilis kun löytä kirjan, joka herättää näin hurjan paljon erilaisia tunteita! Itse olen niin herkkä lukija, etten tiedä voisinko SITÄ kokeilla lukea, mutta nautin nyt ainakin siitä kirjoitetun postauksen lukemisesta, joten jotain jo sekin. :D
VastaaPoistaKyllä, SE oli minulle positiivinen yllättäjä, kun aiheutti minussa niin suuren tunteiden vyöryn. Minulla on selkeästi ollut ennakkoluuloja kauhua kohtaan. :D Jos olet herkkä, kirja saattaa olla liikaa - mutta jos siltä tuntuu, voihan sitä kokeilla, nimittäin kyllä jo aika alusta kirjaa huomaa, kannattaako jatkaa pidemmälle. :)
PoistaMinulla on ollut Kingiin ja kauhuun samanlainen suhde, mutta viime vuosina olen tarttunut hänen teoksiinsa kun tyyli on ehkä hivenen "pehmentynyt" trillerin suuntaan. Tämä vaikuttaa minulle kuitenkin liian jännällä ja muutenkin kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta on sellaista, minkä kierrän jos suinkin vain pystyn.
VastaaPoistaEn ollut tiennytkään tästä Kingin tyylin "pehmentymisestä" - pitää selkeästi tutustua hänen tuotantonsa myöhempiinkin teoksiin vertailun vuoksi.
PoistaEi SIIHEN kannata tarttua, jos tuntuu siltä, että menee omaan makuun liian jännäksi. Minulla ei ole mitään tiettyjä raakuuksia, joita välttelen - tarinan tapa kuvailla niitä ratkaisee minun kohdallani, sillä vaikken olekaan erityisen herkkä, pohja se on minunkin säkissäni.
Minä en ole koskaan uskaltautunut lukemaan Kingiä, kun ei kauhu muutenkaan varsinaisesti kiinnosta. Ehkä pitäisi, kun kerran niin monet hänen kirjoistaa pitävät ja sinäkin koit kiinnostavaksi. Toisaalta... en halua pelätä... enkä varsinkaan sellaisen kirjan kohdalla, jossa lapsille tapahtuu kauheita.
VastaaPoistaVoihan sitä kokeilla jotain hänen teostaan, jos siltä tuntuu - jättää sitten kesken, jos ei nappaa. Onneksi Kingillä on laaja tuotanto, eli jos ei SIIHEN halua tarttua, voi etsiä toisenlaisen teoksen.
PoistaAh, ihana flashback 90-luvulle, kun olin nuori opettaja ja halusin lukea sitä, mitä oppilaanikin vapaa-aikanaan lukivat! Yhden kesän ahmin Kingiä ja Se on yksi suosikeistani. Leffaa en kyllä uskalla katsoa!
VastaaPoistaOnpa hauskaa, että kerroit, miten päädyit lukemaan Kingiä! :) King on kyllä varmasti erinomaista kesälukemista - kenties voisinkin kesällä sitten lukea lisää hänen tuotantoaan. :D
PoistaElokuva ei ollut läheskään niin pelottava kuin mitä oletin kirjan tai trailereiden perusteella. Minun ei tarvinnut edes pistää silmiä kiinni kertaakaan, ja se on saavutus! Lienee turhaa sanoa, että kirja rökittää elokuvan 6-0.
Huh, hurja ja hieno lukukokemus sinulla takana! Kuten olen kertonut, kauhu ei ole yhtään minua varten missään muodossa, mutta tämä oli niin eläväinen ja paneutunut bloggaus, että kauhunkarttajaakin alkoi kiinnostaa tällainen tunteita laidasta laitaan herättävä kirja.
VastaaPoistaVeikkaan silti, että Se jää minulta edelleen kokematta. Vaikka utelias olenkin, 1000 sivun panostus lähtökohtaisesti epämieluisalta tuntuvaan genreen tuntuu ainakin nyt ihan mahdottomalta ajatukselta. Hyvä tosin tietää, että psykologinen puoli kirjassa on laatua. Ja kai muutenkin Kingin tuotannossa?
Mukavaa kuulla, että kirjoitukseni herätti mielenkiintosi. :) Ymmärrän hyvin näkemyksesi - tällainen järkäle ei-mieluisasta aiheesta on todellakin sellainen loikkaus, ettei sitä tuosta vain tehdä. En ole tosiaan lukenut muita Kingin teoksia, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, psykologisuus on hänen tuotantonsa bravuuri.
PoistaEt ainakaan aloittanut helpoimmasta päästä Kingin lukemista:D Minulla tämä on vielä edessä... Hohto ei erityisemmin pelottanut, mutta Piina oli hyvin hyvin piinaava ja aika karsea. Carrie on tähän asti lukemistani lempparini, joten suosittelen! Mitä muuten tykkäsit elokuvasta?
VastaaPoistaEnpä tosiaan, mutta nautin haasteista ainakin silloin tällöin - erityisesti kun nyt riskinotto kannatti. :D
PoistaElokuva oli ihan jees - hahmot jäivät valitettavasti melko pinnallisiksi ja käsikseen oli menty tunkemaan ärsyttäviä Hollywood-kliseitä, mutta näyttelijät tekivät erinomaista työtä ja juoni oli melko uskollinen kirjalle. Tosin en edes sulkenut silmiäni kertaakaan ja pomppasin säikähdyksestä vain kahdessa kohdassa, joten pääsin paljon vähemmällä kuin etukäteen jännitin. :P
Huh huh ja hatunnosto. MInäkään en ole nimittäin mikään kauhun lukija, muun muassa Kingin pojan Locke and Key -sarjakuvia en voinut lukea kuin yhden osan koska pelotti liikaa. Kingiltä olen lukenut yhden kirjan aikanaan bloggarihaasteeseen, Liseyn tarinan, ja muistaakseni siitä ihan pidinkin eikä se ollut _liian_ pelottava, mutta en silti ole uskaltautunut Kingin pariin uudelleen. Musta torni minua vähän kiinnostaisi, mutta saa nyt nähdä. Joka tapauksessa tosi kiinnostava lukukokemuksen kuvaus, ihan melkein tekisi mieli tätä kokeilla kuten Suketus, mutta ei ehkä kuitenkaan. ;)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMinuakin kiinnostaisi tuo Musta torni - siinä on ilmeisesti myös muutama viittaus SIIHEN. Jos kauhu ei ole oma juttu, niin sitten se ole, mutta jos joskus uskallat, suosittelen kokeilemaan tätä - kuten aiemminkin olen sanonut, aina voi jättää kesken, jos ei nappaakaan tai pelottaa liikaa. :)
Kauhia miten paljon sivuja!
VastaaPoistaOlen yhden Kingin lukenut joskus 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa. Ei mitään mielikuvaa mikä se oli. Mielestäni siihen liittyi Helsinki jotenkin, tiedätkö sellaista?
SE oli tosiaan minun ensimmäinen Kingini ja muista teoksista minulle ovat tuttuja nämä kaikkein kuuluisimmat teokset. Yritin googlailla tuollaista teosta, mutten tähän hätään löytänyt, joten ainakin toistaiseksi tämä jää mysteeriksi.
PoistaTunnustan, että hieman loikin blogikirjoitustasi, sillä en halunnut lukea kauhua edes bloggarin kuvaamana. Tiedän, että toiset nauttivat, mitä creepympää sitä parempi. But not me. Minulla on niin vilkas mielikuvitus, että en halua alkaa nähdä pellejä, ruumiita tai mitään missään, missä niitä ei ole. Siis Mr King ja minä emme ehkä koskaan kohtaa.
VastaaPoistaYmmärrän oikein hyvin: mitä sitä suotta kiduttaa itseään, jos tietää lopputuloksen olevan epäedullinen? Minäkään en nauti mahdollisimman karmivista tarinoista - tämä kirja voitti minut puolelleen sillä, että se sai minut pohtimaan todellisen elämän ilmiöitä - kamaluuksilla mässäily ei ollut pääosassa, vaikka mukana oli karmeita ja pelottavia kohtia.
PoistaOn hienoa, jos tietää, millaisia kirjoja pystyy lukemaan ja millaiset kannattaa kiertää kaukaa - lukemisen ei pidä aiheuttaa ylenmääräistä ahdistusta kenellekään, siis sellaista, joka vaikuttaa arkielämän tekemisiin.