Helsingin kirjamessut 2017 4/4

©Hande

Tänään on neljännen ja viimeisen kirjamessuraportin vuoro. Alle on koottuna sunnuntain tunnelmat.

Messupäivä 4

Saavuin Messukeskukseen noin viisitoista minuuttia sen aukeamisen jälkeen. Läksin saman tien kuuntelemaan ensimmäistä ohjelmanumeroa, jonka valitsin kahdesta eri vaihtoehdosta. Päädyin Psykologiset trillerit vaarallisista sairauksista ja sairaista hoitolaitoksista-nimisen ohjelman pariin. Aiheesta olivat keskustelemassa kirjailijat Tuomo Jäntti sekä Tiina Raevaara, jotka ovat kumpikin kirjoittaneet aihealueeseen sopivan teoksen. Raevaaralta on ilmestynyt tänä vuonna Veri joka suonissasi virtaa, trilogian päätösosa, jonka keskiössä ovat tieteen kehitys ja sen mahdolliset kieroutumat. Jäntti on kirjoittanut Verso-romaanin, jossa ihmiskuntaa vaivaa sairaus, joka ei välttämättä olekaan sairaus, vaikka ihmiset ovat sen sellaiseksi määritelleet. Raevaaraa kiehtovat elinsiirrot ja tieteen mahdollinen liian pitkälle vieminen, kun taas Jäntti on kiinnostunut tieteen teknologisesta puolesta. Keskustelussa puitiin sitä, miten tieteen kehitys on ollut keskiössä klassisissa kauhukirjallisuuden teoksissa, jolloin sairaudenhoidon uhat sekä inhimillinen katastrofi eivät olekaan niin epätavanomaisia aiheita kauhussa kuin jotkut saattavat ajatella. Kummankin kirjailijan teokset sekoittavat useampia kirjallisuuden lajityyppejä keskenään, mikä on tavanomaista nykykirjallisuudelle ylipäätään - sekä Jäntistä että Raevaarasta on hyvä asia, etteivät kirjailijat jymähdä orjallisesti yhden genren viitekehykseen.

Tuomo Jäntti (vas.), Tiina Raevaara sekä
haastattelijana Toni Jerrman.
©Hande

Seuraavaksi tapoin hetken aikaa Niinan kanssa ennen toiseen ohjelmaan suuntaamista. Väinö Linna on yksi lempikirjailijoistani, joten tuskin yllättää minun menneen kuuntelemaan keskustelua häneen liittyen. Linnasta olivat keskustelemassa WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carslon, Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas-elokuvan käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala, kustannustoimittaja ja kirjailija Antti Arnkil sekä Toinen Tuntematon-antologiaa toimittamassa ollut Johanna Catani. Kaikki keskustelijat ovat tutustuneet Linnan tuotantoon ensimmäistä kertaa Tuntemattoman sotilaan kautta - toiset vapaaehtoisesti, toisille se oli koulusta annettu pakkopulla. Myöhemmin keskustelijat ovat tarttuneet myös Täällä Pohjantähden alla-trilogiaan, mutta Linnan vähemmän tunnettuja teoksia, Päämäärää eikä Mustaa rakkautta mainittu.

Keskustelijoiden mielestä Linnan

teosten menestyksen salaisuus on Linnan kyvyssä kuvailla erilaisia henkilöitä, laajassa ajankuvassa, kaikkien kansankerrosten näkökulmien tarjoamisessa sekä lukijoiden lukukokemusten linkit-tymisessä heidän omiin elämiinsä. Keskustelijat olivatkin kukin inspiroituneet erityisesti Tuntemattomasta sotilaasta, sillä Arnkil on kirjoittanut Tuntemattoman juhlapainokseen jälkisanat, Rantala seurasi uuden elokuvaversion kuvauksia intensiivisesti vastoin tavanomaisia käytäntöjä ja Catanin kirja herätti pohtimaan, millaisia kirjan naishahmot ovat ja miten arkimaailma ei pysähtynyt miesten rintamalle lähdön vuoksi. Carlsonin kysyessä, tulevatko Linnan kirjat vetoamaan ihmisiin vielä 50 vuoden kuluttua, Arnkil visioi tulevilla tekijänoikeuksien raukeamisella, jolloin teoksista saattaa tulla erilaisia muunnoksia: esimerkiksi Jane Austenin romaaneihin on lisätty muun muassa zombeja ja merihirviöitä. Kieltämättä olisi kiehtovaa leikitellä ajatuksella, että joskus joku lisäisi Linnan klassikoihin yliluonnollisia olentoja tai tekisi jotain aivan muuta.

Keskustelun päätyttyä suuntasin WSOY:n osastolle, jonne keskustelijat tulivat. Uskaltauduin

Professori Kalkaros, Draco Malfoy, Harry Potter
sekä opiskelija luihuisesta.
©Hande

juttelemaan Johanna Catanin kanssa ja keskustelimme Toisesta tuntemattomasta sekä antologiaa innoittaneesta alkuperäisteoksestakin. Olen lukenut novellikokoelman reilu viikko sitten ja pyrin kirjoittamaan siitä blogiin lähiaikoina. Juttutuokion jälkeen haahuilin ympäriinsä ja lopulta menin Harry Potter-bussin luokse, sillä tiesin siellä olleen ajoittain kavereitani teeman mukaisissa asuissa ja halusin katsoa, olivatko he siellä. Tiedusteluretkeni ei ollut turha: jäinkin juttelemaan heidän kanssaan ja lepuuttamaan samalla jalkojani kaiken kävelyn ja seisomisen jäljiltä.

Levättyäni matka jatkui jälleen yhden ohjelman pariin. Anneli Kanto oli kertomassa Lahtarit-romaanistaan, joka kertoo Suomen sisällissodasta valkoisten puolella olevien näkökulmasta. Kantoa innoitti kirjoittamaan hänen oma sukutaustansa, sillä Kannon isoisä taisteli valkoisten joukossa. Isoisä muisteli jonkin verran sisällissotaa, muttei koskaan taisteluita, joissa oli mukana, joten Kannon oli tehtävä laajaa taustatyötä realistisuuden saavuttamiseksi. Suurin osa kirjan hahmoista on Pohjanmaalta ja sen huomaa heidän puhetavoistaan. Kirjailijalle murteen kirjoittaminen oli helppoa, sillä hänen koko sukunsa on kotoisin Pohjanmaalta. Romaanissaan Kanto on halunnut muistuttaa, että myös lahtareiden riveissä taistelleet olivat tavallisia ihmisiä, jotka päätyivät sodan vuoksi tekemään kamalia asioita. Hän totesi myös, että sekä valkoisten että punaisten motiivit taisteluun olivat hyviä - ainoasaan kummankin osapuolen teot olivat pahoja.

Anna Kortelainen (vas.) haastattelemassa Anneli Kantoa.
©Hande

Haastattelusta suuntasin Gummeruksen osastolle, jonne Kantokin saapui. Pyysin häneltä signeerauksen kirjaani ja kerroin, miten paljon olin Lahtareista pitänyt. Keskusteluumme liittyi myös Mari Kirjakko ruispellossa-blogista - kävi ilmi, että Kanto on tekemässä käsikirjoitusta jalkapalloa pelaavista tytöistä, vaikkei olekaan varma, valmistuuko se koskaan. Käsikirjoituksen tekeminen on varmasti mukavaa vastapainoa vaikeasta aiheesta kirjoitetulle romaanille! Keskustelun jälkeen suuntasin onnellisena Boknäsin osastolle, jossa oli muitakin bloggaajia istuskelemassa. Juttua riitti niin kirjallisuudesta kuin muistakin asioista. Oli mukavaa, kun suurin osa kanssabloggaajista on jo tuttuja, joten heidän seuraansa lyöttäytyminen oli luontevaa.

Petri Tamminen (vas.) haastattelijanaan Baba Lybeck

Istuskeltuani jokusen tovin suuntasin vielä omalta osaltani kirjamessujen viimeiseen ohjelmaan Petri Tammisen Suomen historia-kirjasta. Teosta varten Tamminen haastatteli monia satoja suomalaisia, joiden muistoista kirja koostuu. Kaikki tarinat ovat tavallisten kansalaisten kertomia ja maamme historian vaiheita peilataan näiden, enimmäkseen arkisten muistojen kautta. Tammisen mukaan Suomen teema kansakuntana on itsemääräämisoikeus, joka ilmenee erilaisissa tilanteissa: historiallisissa tapahtumissa, ihmisten luonteissa sekä teoissa. Hänestä oli kiehtovaa tarkastella maamme historiaa aivan tavallisten asioiden kautta. Lisäksi kirjaan mukaan päässeitä tarinoita yhdistää kepeyden ja sydäntäpuristavuuden sekoitus. Tamminen hioi haastateltavien muistot kirjaansa varten ja tarkastutti ne aina kertojilla. Monesti reaktio oli kuulemma ollut: "Ei se ole enää minun muistoni, mutta anna mennä vaan!" Suomen historia löytyy omista kokoelmistani ja haastattelun myötä päätin, että yritän lukea sen vielä tämän vuoden aikana.

Suuntasin ohjelmalavalta vielä Boknäsin osastolle, sillä olin lupautunut päivystämään sunnuntainakin. Alueella oli jo melko hiljaista, mutta muun muassa Read & Survive-blogin Anastasia ja Hyönteisdokumentin Reijo pitivät minulle seuraa. Jutustelimme sitä sun tätä ja päivystysvuoroni päätyttyä haahuilin vielä messualueella, mutten keventänyt enää lompakkoani. Palasin vielä Potter-bussille juttelemaan kavereideni kanssa, kunnes kuului kuulutus, jonka mukaan Messukeskus olisi auki vielä 15 minuuttia. Lähdin hakemaan tavaroitani ja suuntasin kotimatkalle muutaman kirjabloggaajan seurassa.

©Hande

Tämän vuoden messusaalini kattoi 11 kirjaa, kaksi pinssiä sekä kenties maailman parhaan postikortin. Kirjapinosta osa oli spontaaneja löytöjä, kun taas osan hankkimista olen harkinnut jo pidemmän aikaa. Opiskelu vie reilusti aikaani ja minulla on vielä neljä #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjaa lukematta, joten näitä tulen tuskin lukemaan aivan heti, mutta ei se mitään: eivät ne kirjat karkuun juokse. Tunsin väsymyksen vuoksi huojennusta päästyäni kotiin, mutta olin silti todella iloinen, että otin osaa tähän kirjatoukkien ilojuhlaan. Kiitokset kaikille tuttavilleni ja kanssabloggaajilleni, joiden kanssa tulin jutustelleeksi ja viettäneeksi aikaa - sekä tietenkin Messukeskukselle kirjamessujen järjestämisestä! Nähdään taas ensi vuonna!